Venehjärvi
Venehjärven kylä on epäilemättä Vienan Karjalan kauneimpia. Se on Lesosten hallitsema, sillä aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kylässä on asunut vain Lesosia ja miltei jokaisen vienankarjalaisen Lesosen sukujuuret juontavat Venehjärveen. Vienan Karjalassa on yleensä se tapa, että joku tai jotkin suvut hallitsevat kutakin kylää. Niinpä Latvajärveä pidetään Perttusten ja Karhusten kylänä. Vuonnisen mahtisukuja olivat Maliset, Bogdanovit ja Kieleväiset. Vuokkiniemen perussukuja ovat Lipkinit (Lipposet) ja Remsut tai Remsujevit. Kostamus taas tunnettiin Peksujeveista, Vatasista ja Rugojeveista; jne.
Venehjärven kylä on tullut tunnetuksi etenkin Inhan valokuvien ja matkakertomuksen perusteella. Kylä kiinnosti Inhaa ja hänen matkakumppaniaan Karjalaista siksi, että heidän oppaansa ja kielimestarinsa Varahvontta Lesonen oli juuri tästä kylästä. K.F.Karjalaisen Varahvontan kanssa v. 1894 tekemän sanastotyön takia Venehjärven murre on Vienan kylistä kaikkein tarkimmin kirjattu.
Venehjärven kylä ei ole Vienasta Suomeen johtavien kauppareittien varrella. Siksi varhaisimmat runonkerääjät eivät osuneet sinne ja vasta myöhemmässä vaiheessa Venehjärven runosaalis otettiin talteen.
Lönnrot ei nähtävästi käynyt Venehjärvessä, vaikka Europaeus tällaiseen mahdollisuuteen viittaakin: "Wenehjärven kylässä, 10 virstan päässä siitä, en käynyt luottaen Tohtor Lönnrotin siellä käydessään jo tarkoin ottaneen kaikki runot, joita siellä mahtoi olla. Jäl'estäpäin kuulin kuitenkin, että siellä vielä olisi ollut jotakuta ennen saamatontakin." (Matkakertomus vuodenvaihteen 1845-46 matkasta.)
Se tieto, joka Lönnrotilla on ollut Venehjärven runoista, perustunee hänen Cajanilta saamiinsa keräyksiin. Cajan nimittäin palasi loppuvuonna 1836 Uhtualta Lönnrotista erottuaan Venehjärven - ja myös Vuokkiniemen, Latvajärven ja Akonlahden - kautta Suomeen.
Cajanin keräykset, jotka olivat Lönnrotin käytettävissä Kalevalan toista painosta varten, jäivät ainoiksi 1800-luvun alkupuoliskolla Venehjärvestä kerätyiksi. Sitä tarkemmin näitä seutuja kolusivat Borenius, Berner ja Genetz ja heidän jälkeisensä runonkerääjät, kuten jo mainittu K.F.Karjalainen, häntä edeltänyt Heikki Meriläinen ja hänen jälkeensä (v. 1915) Venehjärveä myös kuvin ja piirroksin tallentanut Samuli Paulaharju.
Jaakko Fellmanilla on runomuistiinpanoja kahdelta Venehjärven Lesoselta vuodelta 1829, mutta on hyvin epätodennäköistä, että hän olisi tallentanut ne Venehjärvessä.
Uskottavammalta tuntuu, että ne on kirjoitettu Vuokkiniemessä, sillä Fellman ei ole ilmoittanut Venehjärveä matkareittiään esitellessään. Toisen laulattamansa Lesosen etunimeksi Fellman on merkinnyt Olofin ja toisen Vasiliuksen. Tämänmuotoisia nimiähän Karjalassa ei käytetty, joten kyseessä lienevät Oleksei ja Vasselei. Nämä runomuistiinpanot ovat siitä harvinaisia, että ne on tallennettu ennen Kalevalan ilmestymistä, mutta ne eivät ole koskaan olleet Lönnrotin käytettävissä, kuten yleensä kaikki siihen mennessä Vienasta tallennettu kansanrunous.
Koska pääosa Venehjärven runonkeräyksestä on tehty 1870-luvun jälkeen, runontaitajista on myös henkilötiedot tallella. Bernerin, Boreniuksen, Meriläisen ja Karjalaisen haastateltavia ovat olleet mm. Hoto (Sokie-Hoto), Iknatta, Loasari, Oksentei, Ontippa, Onuhrie, Hökkä-Petri ja Vihtoora, kaikki Lesosia. Näistä Iknatta, Ontippa, Onuhrie ja Hökkä-Petri olivat kuuluisia tietäjiä.
Vihtoora oli laulaja, jonka laulua tallentaessaan K.F.Karjalainen joutui innostuksen valtaan. Hän luuli löytäneensä uuden suurlaulajan, sillä niin ehjää ja täydellistä laulantaa hän ei ollut missään tavannut. Myöhemmin kun hän luovutti keräyksensä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, kävi ilmi, että Vihtoora oli laulanut suoraan Kalevalan tekstiä. Itse hän ei ollut voinut sitä lukea, sillä hän oli lukutaidoton mies. Ehkä laukunkantomatkoillaan hän oli kuullut Kalevalaa luettavan ja säkeet olivat jääneet hänen hyvään muistiinsa.
Vihtooran suvussa oli "oikeitakin" runonlaulajia, sillä Cajan laulatti vuonna 1836 hänen ukkoaan (isoisäänsä) Outokkaa Venehjärvessä. Outokka oli paitsi runontaitaja myös tietäjä.
Kansanrunotallenteet kertovat Venehjärven miesten olleen parhaimpia kontionvirren taitajia. Se vain vahvistaa perimätiedon siitä, että Venehjärvessä ovat asuneet Karjalan suurimmat karhunkaatajat. Venehjärven ja Latvajärven sekä Lapukan välinen selkonen onkin koko vienalaisen kulttuurialueen syvintä erämaata.
Perimätiedon mukaan tuon erämaan halki saapui Suomesta Venehjärven ensimmäinen asukas Hosko yhdestä puusta koverretulla ruuhella ja pysähtyi kauneimpaan paikkaan minkä löysi. Siitä alkoi Venehjärven kylän synty.
Venehjärven asukashistoria ulottuu jonnekin 1500-1600-luvun taitteeseen. Arkeologisilla tutkimuksilla kylän ikä olisi helppo määrittää, sillä kylämaisemaa hallitseva Kalmisniemi kätkee poveensa kaikki kylää asuttaneet sukupolvet.
Toinen Venehjärven maisemakuvaan olennaisesti kuuluva kohde on tšasounan männikkö. Se sijaitsee korkealla mäellä Kalmisniemen kainalosta ylöspäin. Tässä männikössä sijaitsi kuuluisa Pyhälle Miikkulalle omistettu tšasouna, joka toimi jokasyksyisten Pohrottšan päivän pokkouhrijuhlien tapahtumapaikkana.
Nämä pokkouhrijuhlat ovat venehjärveläisten omintakeinen anti vienankarjalaiselle kulttuurille. Ne olivat eräänlainen vastine luostarissakäynnille. Uhtuan seudun kylissä näet oli tapana, että hätään tai sairauteen apua Jumalalta molittaessa (rukoiltaessa) pelastuneen tai parantuneen oli vietävä Solovetskin luostarille vasikka tai varsa.
Solovetskiin oli pitkä matka Vuokkiniemen kylistä. Siksi alueelle kehittyi oma tapa. Vasikka ja varsa vaihtuivat pokoksi, pässiksi, ja uhripaikka Venehjärveksi. Venehjärven kiitosuhri oli väestön kannalta senkin vuoksi luostarimatkaa parempi, että uhrattava eläin jäi omiin suihin eikä mennyt luostaria rikastuttamaan. Samalla tämä jokavuotinen praasniekka toimi nuorison tapaamistilaisuutena. Perinteisesti joka kylällä oli omat praasniekkanpäivänsä, joille väkeä kerääntyi myös lähiseudun kylistä. Akonlahden juhla oli Petrunpäivä (12.7.) ja Kontokin Iljanpäivä (2.8.). Kostamuksessa juhlittiin Stroitšana eli helluntaina ja Vuokinsalmessa Kevät-Miikkulana. Vuokkiniemen praasniekkana pidettiin niin ikään Iljanpäivää. Latvajärveläiset juhlivat Marja-Makoveita ja Uhtuan perinteinen praasniekka oli Petru.
Pohrottšaa vietettiin elokuussa. Oppaansa Varahvontan kautta Inha ja Karjalainen saivat tästä Venehjärven juhlasta tiedon ja tallensivat sen vieton jälkipolville sekä kuvin että muistiinpanoin.
Uhrijuhlissa teurastettiin kerrallaan tavallisesti 7-8 pässiä. Ne tapettiin tšasounan aitauksen sisäpuolella ja niiden veret vuodatettiin portailla, jossa oli aukko ja sen alla astia veren laskemista varten.
Sitten pokot nyljettiin ja lihat keitettiin suuressa padassa tšasounan mäellä. Uhripokon lihaa saivat syödä ainoastaan miehet. Jälki-Pohrottšana oli naisten vuoro ja heillä oli oma ruokansa huttu, johon taas miehet eivät saaneet koskea.
Vuosittainen pokkouhrijuhlan vietto Venehjärvessä elvytettiin uudelleen vuonna 1992.
Venehjärven kylän rakenne on hieman poikkeava tavallisesta vienalaisesta kylästä. Siihen kuului keskuskylän lisäksi useita yksittäistaloja eli huuttoreita, jotka sijaitsivat saman järven rannalla ja jotka nimenomaan koettiin kylänosiksi. Tällaisia huuttoreita olivat mm. Kallivolaksi, Huuhtiniemi, Vitsaniemi, Niskala ja Suolaksi.
Viimeksi mainittu oli tunnettujen tietäjien Iknatan ja hänen poikansa Ontipan kotipaikka. Suolahden entiseen pihapiiriin on kasattu kymmenkunta suurta kivikasaa kuin pienoispyramideja. Ne ovat nyt muistomerkkeinä Suolahden tietäjistä.
Koska Venehjärvessä kaikki kyläläiset olivat Lesosia, olivat lisänimet suorastaan tarpeenkin. Venehjärvessä oli Vitsa-Iivanaa, Hökkä-Petriä, Njäppy-Riikoa, Ruisukkoa, Lammin Matin Vihtooraa, Pitkää-Laria, jne.
Sodan jälkeen on Venehjärven perinnettä pantu eniten talteen siellä syntyneeltä ja aikuiseksi varttuneelta Moarie Kyyröseltä (o.s. Lesonen). Helmi ja Pertti Virtarannan häneltä vuodesta 1950 tallentamaa tietoa on melko paljon julkaistukin, esim. satuja vienalaisten satujen kokoelmassa "Kultarengas korvaan" (1971). Etevä sadunkertoja on myös hänen Vuokkiniemessä asuva tyttärensä Santra Remsujeva.
Venehjärven kylässä huuttoreineen on enimmillään ollut nelisenkymmentä taloa. Valtaosa taloista siirrettiin kylän likvidoinnin yhteydessä ensin Ponkalahteeen ja sen hävittämisen jälkeen Vuokkiniemeen. Venehjärven koulurakennuksesta tehtiin Vuokkiniemeen opettajien asuintalo.
