Pirttilahti
Pirttilahti kuuluu niihin kyliin, joissa Vienan Karjalan ensimmäinen runonkerääjä A.J.Sjögren vieraili vuonna 1825. Hänen runomuistiinpanonsa olivat Lönnrotin käytössä kuitenkin vasta Kalevalan toista painosta varten. Lönnrot itse kävi Pirttilahdessa neljännellä matkallaan vuonna 1833 kulkiessaan vesitse Vuonnisesta Vuokkiniemeen, mutta hänen ei siellä onnistunut kartuttaa runovarastoaan.
Soutajina Lönnrotilla olivat Ontrei Malisen vaimo, miniä ja tytär. Alunperin heidän oli tarkoitus soutaa Lönnrot vain Mölkköön asti, mutta kun he itse ansaitakseen lisäpalkkiota pyysivät jatkaa Vuokkiniemeen asti, Lönnrot suostui siihen. Pirttilahdessa he kuitenkin kohtasivat veneen, joka oli menossa Vuokkiniemen kautta Köynäskosken myllylle, ja Lönnrot pyysi päästä siinä jatkamaan matkaansa.
Mutta kun oli ilta ja matkasta Vuokkiniemeen oli jäljellä 1/2 peninkulmaa, päätimme yöpyä erääseen Pirttilahden taloon. Talon emännällä oli se tapa, että hän ainakin joka kolmannen sanansa jälkeen kirosi. Muuten hän oli hyvin hyvätahtoinen, mutta kiroileminen oli käynyt hänelle tavaksi.
Minulle oli kerrottu isännän olevan erinomainen laulaja, mutta hänpä ei ollenkaan suostunut laulamaan.
Varhain seuraavana aamuna Lönnrot jatkoi matkaansa eikä ehtinyt tehdä keruutyötä muissa taloissa. Lieneekö epäonnistunut laulattamisyritys jättänyt Lönnrotille jonkinlaisen vastenmielisyyden koko Pirttilahden kylää kohtaan, sillä vaikka hänellä kahdella seuraavalla matkalla olisi ollut mahdollisuus poiketa siellä, hän ei sitä tehnyt, vaan ohitti kylän mainitsematta sitä edes matkareitin välietappina. Viides ja kuudes matka tapahtuivat jäiden aikaan ja Uhtuan - Vuokkiniemen välinen rekireitti kulki kylän läpi.
Eivät useimmat 1800-luvun Lönnrotin jälkien seuraajatkaan kiinnostuneet tästä "laulamattomien laulajien" kylästä. Pirttilahti jäi syrjään, vaikka kylän perinne oli rikas. Siellä asuivat mm. aikakautensa tunnetuimmat vienankarjalaiset tietäjät Smötkyn Miikkula ja Riiko. He osasivat seisauttaa veren, nostattaa lempeä, löytää lehmän "metsän peitosta" ja monia muita rahvaan tarvitsemia taitoja. Heidän aikanaan Vetehinenkin näyttäytyi usein ja Smötkyjen mahdista kulkee monia juttuja sukupolvesta toiseen.
Toki ahkera Vienanmeren ja Laatokan välin kulkija D.E.D.Europaeus pistäytyi Pirttilahdessa (vuodenvaihteessa 1845-46), mutta hänen jälkeensä seuraava runonkerääjä oli vasta 1880-luvulla Heikki Meriläinen, joka laulatti mm. Smötkyn Miikkulaa.
Valitettavasti I.K. Inhakaan ei kuuluisalla Vienan-matkallaan poikennut itse Pirttilahden kylässä, mutta onneksi hän kotiin palatessaan pysähtyi kuvaamaan kylään kuuluvaa Ristiniemeä. Siellä otettiin koko retken ainoa kuva, jossa hän itsekin on mukana, mutta tärkeintä on, että hän valokuvasi niemen kärkeen pystytetyn ristin, jotta myöhemmille polville jäi tieto, millainen tuo merkittävä risti oli. Inha kertoo paikasta seuraavasti:
Niemi pistää keskelle selkää puhtaat hietarantansa, joitten päällä männikkö humisee; siihen tavallisesti Vuokkiniemestä tultaessa noustaan kaunista säätä odottamaan, jos suurella selällä sattuu käymään liian kova tuuli. Niemessä on rosoisten petäjäin alla risti katoksineen, ja tämän ristin edessä rukoillaan onnellista matkaa silmiä ristien ja kumarrellen, ja samalla muistetaan vanhoja pakanallisiakin haltijoita kokoamalla ristin juurelle pieniä kiviä taikka ripustamalla siihen rievunkaistaleita liehumaan. Pienen aitauksen taa oli siten karttunut melkoinen kasa rannasta poimittuja, laineen hierelemiä kivenmukuloita.
Ristiniemi on siis eräänlainen Vienan Karjalan "hyvän toivon niemi". Sinne pääsy tiesi Vuokkiniemeen mennessä onnellista loppumatkaa aavojen vesien jälkeen. Toiseen suuntaan matkatessa vasta Ristiniemessä näki, oliko selälle asiaa, ja sen kärjestä erkani reitti koilliseen Uhtualle ja luoteeseen Vuonniseen.
Pirttilahden kylässä on kaksi osaa, kuten vanha lorukin kertoo:
Ponkalaksi - rapalaksi
Pirttilaksi - yksi kaksi
Vuokkiniemi - löpösieni.
Toisen osan muodostaa varsinainen kylä ja toisen Taipale, jossa sijaitsee tämän päivän Vienan Karjalan ainutlaatuinen pihapiiri. Taipaleen talo on ainoa läntisen Vienan runokylissä säilynyt rakennus, jossa asuinsijat ja karjasuojat vielä ovat saman katon alla. 1980-luvun jälkipuoliskolle asti Taipaleen talo oli ympärivuotisessa käytössä, ja sen jälkeen se on ollut omistajiensa kesäasuntona.
Taipaleen talon olemassaolon kulttuuriväen tietoisuuteen toi Väinö Kaukonen, joka Pirttilahdessa sodan aikana tutkimustyötä tehdessään asui siinä. Pirttilahti oli kylä, jonka väestö ei ehtinyt evakkoon, joten siellä oli mahdollista tehdä haastatteluja. Kaukonen tapasi mm. kylään naidun Okahvie Antipinin, joka oli Ontrei Malisen pojanpojan Iivana Jyrkisen tytär, ja sai tältä mm. Väinämöisen tuomio -runon.
Taipaleen talo toimi puolivälin etappina rajakylistä Uhtualle matkaaville ja päinvastoin. Talvitie kulki siitä ohitse ja talo tarjosi suojan matkalaisille. Lukuisia ovat ne tarinat ja jutut, joita suuren pirtin seinät ovat saaneet kuulla matkustavaisten kertomina.
Myöhempiä vieraita Taipaleen talossa ovat olleet mm. Viron presidentti Lennart Meri, joka tiedemiehenä toimiessaan teki suomalais-ugrilaisista kansoista kansatieteellisen elokuvan "Vesilinnun kansa", ja valitsi yhdeksi kuvauskohteekseen juuri Taipaleen talon pihapiireineen.
Vuonna 1968 Väinö Kaukonen pääsi uudelleen Pirttilahteen, tällä kertaa yhdessä Pertti Virtarannan kanssa. Heidän majapaikkanaan oli tietenkin Taipaleen talo.
Pirttilahden kylän sodanaikaiseen historiaan liittyy vielä eräs kiintoisa episodi. Kalevalaseuran perustajiin kuulunut kuvanveistäjä Alpo Sailo halusi mahdollisuuden siihen avauduttua työskennellä runonlaulumailla. Lupa hänelle siihen myönnettiin, ihme kyllä. Hän valitsi asuinpaikakseen Pirttilahden, jonne muutti perheineen. Asunnokseen ja samalla ateljeeksi järjestyi suuri Ivanovin talo, jossa ennen sotaa oli ollut vanhainkoti. Rahvaalta "Saviukon" nimen saanut Sailo teki kylässä ollessaan kymmeniä kyläläisten muotokuvia yhdessä kuvanveistäjävaimonsa Ninan, "Saviakan" kanssa.
Pirttilahti ei ole koskaan ollut mikään suuri kylä, vaikka Vienan komeimpana sitä pitävät monet Vuokkiniemen kanta-asukkaat. Vuoden 1905 väestönlaskennan mukaan asukkaita oli 161 ja taloja 25.
Kalmisto kylän keskellä on Vienan kauneimpia.
Pirttilahdella oli tyypillinen vienalaiskylien kohtalo: 1960-luvulla sitä alettiin likvidoida ja osa taloista siirrettiin Vuokkiniemeen, niiden mukana Sailon ateljeena ollut talo, joka sitten paloi Vuokkiniemessä.
Parikymmentä asukasta kylään kuitenkin jäi, lähinnä eläkeläisiä, mutta kun huoltoyhteydet tähän vain vesitien takana olevaan kylään lopetettiin, oli viimeistenkin annettava periksi.
Juuri hankalien kulkuyhteyksien vuoksi Pirttilahden uudelleenasuttaminen ei alkanut samaan aikaan muiden autioituneiden runokylien kanssa. Sen sijaan kulttuurimatkailun kohteeksi se tuli heti laulumaitten avauduttua.
