Vienan runokylät
Suomalaisen kulttuurin juuret ovat aarniometsien ympäröimissä Vienan Karjalan kylissä. Sieltä kerättiin lukutaidottomalta rahvaalta se kansanrunoaineisto, joka synnytti Kalevalan. Viena oli luovan innoituksen lähteenä myös 1900-luvun taitteen kareliaaneille - taidemaalareille, valokuvaajille, arkkitehdeille, kirjailijoille ja säveltäjille.
Viena on Karjalan osista tarunhohtoisin. Sieltä kerättiin pääosa Kalevalan eeppisistä aineksista. Sieltä ammensivat suuret kareliaanit luomisvoimaa itselleen ja taideaarteita koko kansalle. I.K. Inhan klassisten valokuvien kautta Viena on piirtynyt syvälle suomalaisten sielunmaisemaan.
Maantieteellisesti Viena on Venäjän Karjalan pohjoisin osa. Rajojen määrittely on helppoa, sillä Vienan Karjalan muodostaa se osa tsaarinaikaista Arkangelin kuvernementtia, joka sijaitsi Vienanmeren länsipuolella, eli senaikainen Kemin kihlakunnan alue. Nykyisin tuolla alueella ovat Kalevalan, Louhen, Kemin ja Belomorskin piirit sekä Kostamuksen kaupunki. Kantalahtikin lähitienoineen kuului aiemmin Karjalaan, siis vanhaan Vienaan, mutta se on kymmeniä vuosia sitten siirretty Murmanin hallintoalueeseen. Etelässä raja on kulkenut Repolan ja Rukajärven pohjoispuolitse kohti itää ja Vienanmeren lounaista kolkkaa. Nykyään eteläiset Vienaan rajautuvat piirit ovat nimeltään Mujejärvi ja Segeša.
Suomen puolellakin on vienalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvia kyliä. Niitä on yhteensä kolme. Kaikki sijaitsevat aivan rajan pinnassa, Hietajärvi ja Kuivajärvi Suomussalmella, ja Rimmin kylä Kuhmossa. Näillä vähäisillä suomalaisilla vienalaiskylillä on merkittävä kulttuurihistoriallinen rooli, sillä Daniel Europaeuksen Hietajärveltä tallentama runo sai Elias Lönnrotin muuttamaan Kalevalan rakennetta. Kuhmon Rimmin kylällä puolestaan on osuutensa karelianismin syntyyn.
Vienan esihistoriallista asutusta on tutkittu vähän, mutta harvoissa arkeologisissa kaivauksissa tehdyt löydöt ovat olleet runsaita. Ne osoittavat, että varsinkin suurten vesistöjen rantamat ovat olleet jo tuhansia vuosia sitten asuttuja, vaikkakin väestön määrä on ollut vähäinen.
Eri aikoina on voimakkaastikin kiistelty siitä, mistä "kalevalainen runosto" on lähtöisin. Kalevalan synnyn kannalta se on kuitenkin toissijainen asia, sillä tosiasia on se, että pääosa siitä runoudesta, jonka pohjalta Elias Lönnrot loi Kalevalan, on kerätty Vienan Karjalasta. Se ei muuksi muutu, vaikka tiedepoliittiset suhdanteet kuinka vaihtelisivat.
Sille, että runonlaulu säilyi pitkään Vienan kylissä, on omat syynsä. Merkittävin on ehkä se, että luku- ja kirjoitustaito tuli alueelle verrattain myöhään, varsinaisesti vasta 1920-luvulla. Suusanallinen muistitietohan oli ennen koulujärjestelmää, kirjastoja ja tiedotusvälineitä keino siirtää ihmisen henkinen perintö ja kokemuksien kautta saatu tieto sukupolvelta toiselle. Runonlaulu, sananlaskut, vertaukset ja sadut, starinat, olivat muoto, jolla tuo elämänkokemus välitettiin.
Toinen suuri syy runonlaulun säilymiseen Vienassa oli kylien syrjäinen sijainti. Alue oli Venäjän valtakunnassa periferiaa ja Suomesta sen erotti verrattain jyrkkänä pysynyt kulttuuriraja. Sen ylittäjinä olivat harvoin muut kuin laukkurit ja sotajoukot - ja sittemmin runonkerääjät ja kareliaanit. Ensimmäinen maantiekin - Uhtuan ja Vienan Kemin väli - valmistui vasta 1929. Kulkeminen varsinkin rajakyliin oli hankalaa ja vaivalloista.
Näissä olosuhteissa suusanallinen perinne jatkoi elämäänsä, varsinkin kun se oli myös osa normaalia päivänkiertoa ämmöjen ja ukkojen kertomine iltasatuinen, kehtolauluineen, kala- ja metsästysloitsuineen, sairaiden parannuksineen; juhlaperinnettä häineen, hautajaisineen ja praasniekkoineen ja kun sen hyviä taitajia kaiken lisäksi arvostettiin yhteisön sisällä.
Ei siis ole sattuma, että parhaat runokylät sijaitsivat lähellä rajaa - kaukana "kehityksestä", mutta ei sivistyksestä.
Nykyään Vienan runokyliin lasketaan kuuluviksi sellaiset vielä olemassa olevat tai elvytyssuunnitelmien piirissä olevat Vienan kylät, jotka ovat antaneet runoaineistoa Kalevalaa ja Kanteletarta varten tai olleet vaikuttamassa karelianismin syntyyn.
Suomen puolella niitä siis ovat Hietajärvi ja Kuivajärvi Suomussalmen kunnasta ja Rimmin kylä Kuhmon kaupungista.
Karjalan tasavallassa Vienan runokyliin kuuluviksi lasketaan: Vuokkiniemi, Latvajärvi, Venehjärvi, Ponkalahti, Pirttilahti, Tsena, Tollonjoki, Akonlahti, Kontokki ja Vuokinsalmi Kostamuksen kaupungista, Uhtua, Vuonninen, Lonkka, Jyvöälahti, Haikola, Jyskyjärvi ja Pistojärvi Kalevalan piiristä sekä Paanajärvi Kemin piiristä.
Suomen vienalaiset kylät
Suomen puolella sijaitsee kolme vienalaista kylää: Rimmin kylä, Kuivajärvi ja Hietajarvi.
Venäjän vienalaiset kylät
Venäjän puolella Karjalan Tasavallassa on seuraavat vienalaiskylät:
Vuokkiniemi, Latvajärvi, Venehjärvi, Ponkalahti, Pirttilahti, Tsena, Tollojoki, Uhtua, Vuonninen, Lonkka, Jyvöälahti, Haikola, Jyskyjärvi, Pistojärvi, Paanajärvi, Kontokki (ja Kostamus), Akonlahti ja Vuokinsalmi.
Näistä kylistä voi lukea enemmän tässä.
Runokylien elvytystoiminta
Toinen maailmansota tuhosi Vienan kyliä ja pääosa asukkaista joutui evakkoon. Kaikki, ketkä pystyivät, palasivat, mutta monikaan perhe ei ehjänä. Sotien jälkeen koulut toimivat suomeksi, joten lasten evakkovuosina menettämä kielitaito palasi. Vaikka koulut sitten vuonna 1956 venäläistettiin, vielä 1960-luvulla valtaosa koululaisista joutui aloittamaan opiskelunsa ummikkona, sillä karjala säilyi kotikielenä niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat sen hallitsivat. Vasta 1970-luvun alkupuolella viranomaisten antama määräys, jolla lastentarhoissa kiellettiin puhumasta muuta kuin venäjää, alkoi vaikuttaa kotimurteiden aseman horjumiseen lasten keskuudessa.
