Karelianismi
Ei ole suinkaan ihme, että 1890-luvun alussa kiinnostus Kalevalaa ja
runonlaulualueita kohtaan virisi myös taiteilijoiden keskuudessa.
Kansallisuusaate ja romantiikka elivät taiteissa voimakkaana.
Syntyi lähes kaikkiin taiteenaloihin vaikuttanut taidesuunta, joka sai innoituksensa Kalevalasta ja laulumaiden luonnosta ja elämäntavasta. Taiteilijat hakeutuivat Karjalaan virikkeitä saamaan. Heidän perässään tulivat taas uudet runonkerääjäpolvet ja tutkijat.
Tämän myöhemmin karelianismiksi nimitetyn taidesuuntauksen tai - laajemmasti käsittäen - ajattelutavan perustajiin kuuluivat kuvataiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre, jotka ensimmäisinä tekivät toiviomatkoja "Runojen maahan". Heidän joukkoonsa liittyivät kuvanveistäjä Emil Wikström, kirjailijat Juhani Aho, Eino Leino ja Ilmari Kianto, säveltäjät Jean Sibelius ja P.J. Hannikainen, arkkitehdit Yrjö Blomstedt ja Vicktor Sucksdorff sekä monet monet muut.
Erityisen merkittäväksi muodostui Into Kondrad Inhan ja Kusti Karjalaisen vuonna 1894 keväästä syksyyn ulottunut matka Vienan laulumaille. Sen tulokset olivat suurenmoiset: Inhan klassinen teos Kalevalan laulumailta (1911) ja hänen loistavat valokuvadokumenttinsa sekä Karjalaisen muistiinmerkitsemä noin 10 000 sanaa käsittävä Vienan sanasto.
Karelianismin hengessä tutkimusmatkat "Kalevalan laulumaille" jatkuivat 1920-luvulle saakka, jolloin Suomen ja Venäjän välinen raja suljettiin. Seuraavan kerran runokylät pääsivät tutkijoiden kohteeksi vasta toisen maailmansodan aikana, kun osa Vienaa oli suomalaisten miehittämä. Sitten raja sulkeutui taas vuosikymmeniksi.
