Salmijärvessä jakelin lääkkeitä; kävin myös erään sairaan luona ja tein hänelle lääkkeen. - Voi, jota muualla olin syönyt, ei edes vivahtanut tuoreeseen voihin. Omituiselta minusta sen tähden tuntui, kun täällä sain syödä mitä parasta voita. Kysyin syytä siihen, ja minulle sanottiin sen johtuvan suoloista. (Venäjän suomalaiset ostavat suolansa Kemistä, ja se on hyvin likaista, minkä vuoksi voikin saa likaisen värin. Mutta rajakyläläiset saavat välistä Suomen puolelta parempia suoloja, kuten nyt esim. täällä oli tapahtunut. Tässä näet on vallan lähellä suomalainen kylä, jopa vaan muutaman askeleen päässä.) Täältä läksin Akonlahteen, missä jo syksyllä v. 1831 olin käynyt. Muuan tyttö, joka sieltä yksityisillä asioillaan oli tullut Salmijärveen, tuli opastajakseni, kuitenkin vasta pitkään tuumittuaan; hän näet arveli maineensa kärsivän siitä, että kahden kesken vieraan miehen kanssa kulkisi tuon puolentoista peninkulman pitkän tien. Sovimme matkalla erittäin hyvin, eikä tyttö malttanut olla perillä kiittämättä hyvää käyttäytymistäni. Aina Vuokkiniemeltä alkaen tänne johtavat tiet olivat niin hyvässä kunnossa, että kaikkialla olisi voinut kulkea ratsain, jopa hätätilassa rattaillakin. Soilla ja rämeillä oli kapulasiltoja, jotka oli tehty jo 1788:n vuoden sodan aikana. Vaikkei niitä siitäperin oltu korjattu, ne kuitenkin vielä olivat jotenkin hyvät. Siitä näkee, miten kauan puu kestää vedessä. Akonlahdessa poikkesin Trohkimon taloon, missä minut vanhana tuttavana ystävällisesti vastaanotettiin. Sauna pantiin heti lämpiämään, huolimatta siitä, että jo oli sangen myöhäinen hetki; olin näet sinä päivänä kulkenut 5 peninkulmaa, 2 ratsain ja 3 jalan. Talo, joka edellisellä käynnilläni oli ollut köyhissä oloissa, oli tänä vuonna kaskimaistaan saanut paljon rukiita ja teki nyt kahta varakkaamman ja hauskemman vaikutuksen. Seuraavana aamuna läksin täältä Juortanalle Suomen puolelle. Vanha Trohkimon isäntä tuli oppaakseni ja näytti minulle matkalle lähteen, nimeltä Kultakallio. Se oli vähän matkan päässä polulta suon laidassa, josta Trohkimon kertomuksen mukaan vettä virtaa kahdelle eri taholle. Tämä lähde oli nyt miltei kokonaan sammalen peitossa, eikä siinä näyttänyt olevan muuta merkillistä kuin nimi, jota Ganander taisi pitää vielä merkillisempänä, kun on ottanut teokseensa „Mythol. Fennica“. Ainoa, minkä oppaani siitä tiesi oli, ettei se koskaan jäädy ja että se aina sulattaa ympärilleen keräytyvän lumen. - Juortanalla aion lopettaa tämän matkakertomuksen, ja minulla on siihen sitä suurempi syy, kun sinne saavuttuani saappaani oli vallan anturatta.