12.1.1996 No niin! On loppunut vielä yksi ja alkanut seuraava vuosi... Huomenna otetaan vastaan Uusi vuosi vanhan kalenterin mukaan. Neljättä päivää Raija on sairaalassa kirurgiosastolla. Selvyyttä ei vielä ole. Koko meidän elämämme Venäjällä kuluu nykyään Tshetshenian sodan merkeissä. Päätin erota Inkeri-liiton hallinnosta. Ei minusta kuitenkaan ole mitään hyötyä siellä. TV-ruudussa on menossa kauhean naturalistinen Nevzorovin ohjelma ”Pohjalla” (”Na dne”). Pietarilaisista. Kuoli vanhus, joka oli tuonut asuntoonsa kahdeksan koiraa. Akka pani hänen ovensa kiinni ja koirat söivät ukon. Kauhea slummi! ”Paikallisten hallitsijoiden lahjattomuus ja välinpitämättömyys johtivat ihmiset sellaiseen elämään”, totesi Nevzorov. Influenssaepidemia hellitti ja teatterissamme jatketaan lastenesityksiä. 10, 11, ja 12.1. esitettiin yhteensä kuusi esitystä, vaikka katsomossa ja lämpiössä mittari näyttää +7–+10. Hengityshöyry näkyy ilmassa! Huomenna ja ylihuomenna on kolme esitystä päivässä. Välillä on ehdittävä kauppoihin ja Raijan luokse sairaalaankin. Gennadin kanssa odotamme jo huomenna uutta jälkeläistä. TV-ruudusta tulee Larisa Afanasjevna Zlobinan informaatio, että Karjalamme on elämäntason mittauksissa 50. paikalla Venäjän Federaatiossa. ”Tulee olemaan täydellinen glasnost (julkisuus)!” lupaa Karjalamme edustaja Venäjän duumassa. 15.1. Kello 10.00 aamulla oli lastenesitys lastenkodin lapsille. Ne olivat niin ahneita keskustelemaan, että olivat melkein näyttelijöiden nokalla, hyvin tiiviisti ympärillä. Kun Sasha Filatov klovnina antoi luvan tulla näyttämölle tempuntekijän (Kai Tiippana) avuksi, niin ainakin 30 lasta ryntäsi näyttämölle. Näyttelijät joutuivat kiipeliin ennen kun saivat heidät takaisin katsomoon. On jäljellä 7 esitystä. Eläkettä emme ole saaneet vieläkään, vaikka sen maksupäivä oli jo 9.1. Sirpa Nieminen pyysi hakemaan viisumit miehille, jotka lähtevät konferenssiin Suomeen. Pitää viedä ne junalle ja laiturilta painun kuoromme harjoituksiin. 16.1. Hurraa!!! Gennadille ja Larisalle syntyi poika kello 3.00 aamuyöstä. Painokin on 3,5 kiloa. Hallin suku jatkuu!!! Suomen kansa lisääntyy! Eläkkeetkin tuotiin: 310 357+216 415=535 772 ruplaa. Teatterissamme puhkesivat lämpöputket ja esitys peruttiin. Menin Mashezerskaja-kadun yhteiseen saunaan. Huutava enemmistö haukkuu Jeltsiniä! ”Hyvä hän on kuitenkin joskus ollut!” sanoi kuitenkin joku. TV-ruudussa jo yli ajan Pletnjov soittaa Tshaikovskia. Siis vanhojen merkkien mukaan jotain taas on Venäjällä tapahtunut. 18.1. Ei tapahtunut kuitenkaan mitään erikoista. Dagestanissa tshetsheenit kidnappasivat 200 henkeä. Mutta nyt ilmoitettiin, että terroristit on hävitetty ja 90 henkeä vapautettu. Toiset terroristit kidnappasivat lautan, jossa oli yli 100 henkeä. Puhelimitse ilmoittivat, että on lopetettava taistelut Pervomaiskojen kylässä. Tänään oli yhden sadun esitys. Mikrofonit lämpiössä eivät jostain syystä toimineet ja lapset olivat villinä. Maksoin Suomen ystävien seuran puheenjohtajalle Artur Mihkijeville jäsenmaksun ja uudesta kortista. Kello 18.30 on LC:n istunto. Istunnon vieraana on Pjotr Stribuk. Puhutaan hunajasta, sen vaikutuksesta ihmiseen ja terveellisistä elämäntavoista. TV kuuluttaja ilmoitti, että Pervomaiskojessa tshetsheenit on kukistettu ja 82 panttivankia vapautettu. Kuvaruutuun tuli teksti, jonka mukaan traagisten tapahtumien johdosta televisiossa esitetään Ranskan kielen oppitunnit -elokuva Malaja Bronnaja -teatterin esityksen asemesta. Anteeksi ei kyllä pyydetty, mutta sinänsä se on oikea teko. 28.1. Ostin 40 000 ruplalla sukset ja kävin vähän aikaa hiihtämässä, kun kello 15.00 oli Inkeri-liiton vuosikokous. Se alkoi taaskin kuoron esiintymisellä. Jo kello 14.00 alkoi kuoron harjoitus ja sitten esiintyminen teatterimme huoneistossa. Ja sali kylmä kuin mikäkin! Kokouksen jälkeen oli vielä Kauppaparoni-esitys. Sasha Vovk on muuttanut Suomeen ja Kai Tiippana joutui paikkaamaan häntä. Assistenttina seisoin kulisseissa tekstivihkon kanssa. Jäädyin! Onneksi oli Lida Golubevan syntymäpäivä ja tarjottiin ryyppyä. 29.1. Kurkku on kipeä eilisen takia. Inkeri-liiton huoneistossa on nyt videolaitteet. Nyt pitäisi etsiä enemmän suomalaisia elokuvia. Kello 15.00 on Kulttuurisäätiömme hallinnon istunto. 4.2. Eilisessä Tuntemattoman potilaan esityksessä oli 30 henkeä ja puolet heistä lapsia. Kylmä katsomo. Pekka pääsankarina unohteli tuon tuosta tekstiä ja kysyikin kerran vastanäyttelijältä, että ”mitähän minä halusin sanoa”? Tänään ennen esitystä Pekka puhui siitä, että mielellään ohjaisi jonkun venäjänkielisen sadun lapsille. Illalla soitti Maija Dammert ja itku kurkussa kertoi, että hän on jäänyt sairaan Ekin kanssa, kun Esko Talvela, siis hänen veljensä, on kuollut ja myös Mikko Dammert, Maijan kauan sairastanut poika. Otimme osaa suruun. Tänä aamuna kävin jo kahdeksannen kerran tänä talvena suihkulähteellä. Kello 14.15 olin taidemuseossa. Siellä oli taiteilijakerhon kokoontuminen, joka oli omistettu Kalevalalle. Lapset halusivat kuulla Kalevalasta ja kuunnella kanteleensoittoa. Soitin ja lauloin. Sain kukkiakin. Se oli Viola Malmin tyttären Anita Dunkersin idea. 15.2. Säännönmukainen LC:n hallinnon istunto. Kerroin valmistautumisesta iltamiin 25.2., jotka meinaamme omistaa veteraaneille Kalevala-juhlan merkeissä. Iltamat pidetään teatterimme lämpiössä. Sergei Stangrit lupasi, että esiintyy Kantele-yhtyeemme orkesteri, jolle voidaan jonkin verran maksaakin. Yhtyeen tanssiparikin osallistuu konserttiin. Teatterin ääni- ja valomestareille sekä naulakkotyöntekijöille maksetaan 15 000 per henkilö. Kahvikupit lupasi toimittaa Zalogin. Ilmoitin tilaisuudesta Inkeri-kuorolaisille ja Kansalliskeskukselle. Soitin suomenkieliselle radiotoimitusjohtaja Kiiskille, että ilmoittaisivat pari kertaa radiossamme. Jätin ilmoituksen sanomalehtien toimituksiin. ”Ei mikään ole oikein!” ilmoitti minulle Rusanova. Hänen mukaan kaiken pitäisi tehdä niin kuin on totuttu. Siis kirjoittaa skenaario: kuka, ketä, miten ja milloin. Minua suututti, muttei auttanut muu kuin totella, sillä muutkin olivat samaa mieltä. Siis ei riitä, että jokainen tekee sopimuksen mukaan. Sopimuksen on oltava paperillakin! 20.2. Keräännyimme järjestelyryhmällä Rusanovan työhuoneeseen ja panimme paperille nekin asiat jotka oli tehty. 25.2. Kaikki tapahtui kirjoitusten mukaan! Tilaisuus alkoi kello 17.00. Kerääntyi noin 70 henkeä. Oli ostettuja ja omakätisesti leivottuja piirakoita ja torttuja. Liian pitkäksi tuli LC-jäsenten esittäminen yleisölle. Istomin piti puheen. Ja sitten oli valsseja, polkkaa ja krakoviakia. Kaksi mummoa uskalsi laulaa sooloa ja sai lahjoja siitä. Tanssittiin puolitoista tuntia 20 minuutin väliajan kanssa. Tulivat Mulloset ja Zinaida Strogalshtshikova. Apulaisinamme oli 16 ihmistä x 15 tuhatta ruplaa=240 000 ruplaa. Muitten menojen kanssa maksoimme tilaisuudesta 500 000 ruplaa. 29.2. Eilen Kalevalan päivän yhteydessä pidettiin Suomi kylässä -vuoden avajaiset taidemuseossa ja lasten monitoimitalossa. Museossa oli 14 Jyväskylän graafikon näyttely ja alakerrassa Vitali Dobrininin näyttely, jonka näin jo Kostamuksessa. Avajaisissa olivat Karjalamme kulttuuriministeri Tatjana Kalashnik, hallituksen puheenjohtajan kulttuurineuvonantaja, entinen Venäläisen teatterin näyttelijä, Korkeimman neuvoston jäsen ja ministerikin Oleg Belonutshkin, Kansallispolitiikan komitean puheenjohtaja Tatjana Klejerova ym. Suomen puolelta oli kulttuuriministeri Siimes, Mikkelin maaherra ja kulttuurisihteeri Katri Kettunen Joensuusta. Mielestäni Dobrininin näyttely oli paljon merkittävämpi kuin graafikot. Jevgeni Kalinin sanoi Dobrininin teoksista, että niissä on kipua ja rakkautta Kalevala-seutuun ja enemmänkin kipua! Katsomo lasten monitoimitalossa oli täpötäynnä. Lämpiössä yleisöä tervehti yliopiston Toive-yhtye. Oli puheita. Lauloivat ja tanssivat Varpuset. Sieltä siirryttiin saliin. Puhui Vladimir Stepanov, tasavaltamme presidentti. Lauloi suomalainen laulajatar, soitti huilunsoittaja Suomesta. Lauloi lasten yhtye Lemmikki, soitti konservatorion Brass-yhtye Bydanovin johdolla, suomalainen jazzyhtye, Kantele-yhtye ym. Tietenkin se oli ylivoimaista verrattuna suomalaisiin ja se hiukan harmittikin. Pitikö näin alleviivata mahtavuuttamme? Jospa samalla joku olisi kertonut, miltä Venäjällä nykyään taiteilojoista tuntuu? Se oli eilen. Tänään Vladimirov kutsui näyttelijäkunnan Proninin sadun lukutilaisuuteen. Meitä ei oikein miellyttänyt ja Vladimirov korotti ääntäkin, mutta löysi sitten kuitenkin toisen sadun. Ilmoitti meille, että on olemassa ehdotus päästää kaikki näyttelijät vapaalle jalalle ilman palkkaa. Viimeisen muistutuksen myöhästymisestä sai Pauli Vaklin. Vladimirovin ehdotuksena oli tehdä enemmän 2-3 hengen näytelmiä. Lupasin tuoda Vladimiroville luettavaksi sen näytelmän, jonka kirjoitin Ortjo Stepanovin romaanien mukaan. Jos se ei miellytä pääohjaajaa, niin kyllä kai tästä taas on jonnekin mentävä. Mutta mihin? 2.3. Pekka Mikshijev luki uutta satua. Se muuten miellyttikin, mutta kun sain tietää, että sain vuoronmukaisen kissan tai koiran roolin Filatovin kanssa ja samassa tilanteessa on Gennadi Laine joka on jo yli 70-vuotias, niin vimmastuin taas. Piru vieköön, kun kissoista aloitin ja samoihin rooleihin täytyy lopettaa urani. Ymmärsin, että pääohjaaja ja taiteellinen neuvosto odottavat minun reaktiotani ja ajavat pois, jos kieltäydyn. Ja lisäksi sain kuulla Vieno Kettuselta, että Ortjo Stepanovin romaanin mukaan tehty näytelmä on niin pienelle näyttelijäkunnalle tarkoitettu ja Stepanovin kielikin on niin kirjava ja joskus puutteellinen, ettei kannata sitä näytelmää lukeakaan. Siis minua ei pidätä mikään teatterissa! Erna Berg ehdottaa omaa esimerkkiään: käydä hakemassa palkkaa ja sillä siisti. Raijakin ymmärsi, etten suostu sellaiseen. Tänään esitän viimeisen kerran Kauppaparonissa sitä Iivarin osaa ja siihen saa loppua! Koetetaanpas vielä kerran pärjätä eläkkeellä. 7.3. Eilen päivällä oli teatterimme henkilökunnan kokous. Ensimmäisenä melko vuolaasti puhui teatterimme johtaja Edvin Alatalo. Kertoi siitä, että rakentajat lupasivat tehdä työtä 1,5 miljardin edestä kolmessa ja puolessa kuukaudessa, mutta ehtivät tehdä puolet siitä ja lähtivät pois teatterilta. Yleisömme ja näyttelijät olivat todellakin sankareita viime näytäntökaudella, mutta me emme kestä enää sellaista, emmekä aloita uutta näytäntökautta suurella näyttämöllä. Ministerimme ehdottaa lähtemään nyt jo lomalle, muuten kohta lähtevät lomalle opettajat ja rahat voivat loppua. Siis toukokuun puolivälissä lähdemme lomalle kahdeksi kuukaudeksi. Heinäkuun 12.–15. päivänä meinaamme esittää muutaman kerran Kauppaparonin. Nyt aiotaan, ja siitä puhui Vladimirov, valmistaa satua venäjän kielellä. Anja Myllylä valmistelee venäjän kielellä Yhdestoista käsky -näytelmää. Ohjaaja Vesa Veijalainen yrittää parastaan Stephen Kingin Piinassa (Lida Sykiäinen ja Pauli Vaklin). Sitten tulee vielä joku ohjaaja Pietarista, joka ohjaa Strindbergiä. Siihen tulee kolme näyttelijää. Muut saavat etsiä itse luovaa työtä ja sitten ehdottaa johdolle. ”Eikö pääohjaajan asia ole keskustella näyttelijöiden kanssa ja ehdottaa heille jotain teatterin hyväksi. Mutta ehdottaa vanhalle näyttelijälle kissan roolia sadussa ei ole ulospääsy. Jos haluatte päästä irti näyttelijästä, niin sanokaa suoraan”, sanoin minä. Illalla keräännyimme Samsonoveille Pauli ja Lilja Rinteen kanssa. Rinteet meinaavat jäädä Suomeen, vaikka ei se helppoa ole. Mutta meidän pienet eläkkeemme eivät oikein houkuttele jäämään tännekään. Ryyppäsimme ja rupattelimme nelisen tuntia... 15.3. Pakkanen paukkuu, mutta aurinko lupaa kevättä. Tänä talvena olinkin jo 14. kerran hiihtämässä. Toissapäivänä oli Inkeri-liiton hallinnon istunto. Mullonen lupasi antaa viimeiset Suomen lahjoittamat markat Inkeri-kuoron matkaan Ruotsiin, jonne meitä kutsuvat paikalliset inkeriläiset. Meinaamme lähteä toukokuun lopussa. Mari Kajava, vaikka hän on jo melkein 90 vuotta vanha, on valmis taas matkustamaan USA:han, jossa inkeriläiset lupasivat kerätä avustusta uuden kirkon rakentamiseen. Rukoili tekemään kaiken kielen säilyttämiseksi. Hermosteli, että kirkossakin puhutaan venäjää. Puhuttiin hyvin positiivisesti suomenkielisen kulttuurin kerhon toiminnasta. Eilen oli Kulttuurisäätiömme hallinnon istunto: Kalaberda, Kalinin, Tatjana Mihailovna, Natalja Grossman, Irina Shumskaja, Sergei Sergejev, Zifa ja me Armas Mishinin kanssa. Mishin oli paikalla vain puolisen tuntia, kun hänen piti lähteä Kirjailijaliiton kokoukseen. Oli kutsuttu istuntoon Osudareva doroga (Hallitsijan tie) -seura, joka syntyi kolme vuotta sitten säätiömme yhteyteen. Nyt he ovat perustaneet uuden seuran, mutta apua pyytävät meiltä. Ehdotimme, että toisivat parin viikon kuluttua konkreettisen ohjelman, jonka rahoitukseen me voisimme ehkä osallistuakin. Kaikki muut kulttuuriohjelmat näyttävät olevaan rempallaan. Konservatorion opettajat eivät ole saaneet palkkaa jo kolmatta kuukautta. Kalaberdan mielestä nykypolitiikka lakkauttaa konservatorion, Kansallisen teatterin, sinfoniaorkesterin ja sehän sitten olisi suuri menetys Karjalamme kulttuurille. Taas minulla heräsi ajatus lähteä kuitenkin pois koko Synnyinmaastani. Tapasin Kansallisessa keskuksessa Erna Bergin, joka oli varaamassa aikaa konsulaatin haastatteluun muuttamisesta Suomeen. Teatterimme palkkapäivä piti olla 6.3. enkä ole varma, saammeko tänäänkään. 9.3. oli eläkkeenmaksupäivä ja sekin on saamatta. Teatterissa harjoitellaan kahta venäjänkielistä näytelmää ja kolmatta esitetään. Pekka ohjaa satua. Vladimirov harjoittelee Anja Myllylän kanssa ”11. käskyä” ja sen lisäksi Babelin kertomuksia, joita itse esittääkin. Vesa Veijalainen harjoittelee Lida Sykiäisen ja Pauli Vaklinin kanssa Miseryn panttivanki (Piina) -näytelmää. Ensi sunnuntaina on Tuntemattoman potilaan esitys. Rahoitusta remonttia varten ei ole ja vasta heinäkuuksi luvataan. 17.3. Hiihdetään sitten, kun kerran teatterilla on mahdollisuus vapauttaa näyttelijä luovasta työstä. Kirjoittelen Tuntemattoman potilaan esityksen jälkeen. Vaikka kello on vasta 18.05, olen vapaa. Esitys alkoi kello 17.00 ja ne muutamat lauseet, tai oikeastaan se laulu, olivat lyhyitä! Voi olla niinkin, että tämä oli minun viimeinen esiintymiseni, sillä ovat tulossa Piinan ja 11. käskyn ensi-illat. Seuraavasta näytäntökaudesta ei ole minkäänlaista tietoa. Hyvä, että edes radio nauhoittaa satuja lapsia varten, joita luen. Eilen soitimme Gennadille ja onnittelimme Osmon syntymäpäivän johdosta. Kävi Erkki, joka on matkalla Vologdan alueelle (Tsherepovetsiin), ja jätti 1200 markkaa. 21.3. LC-istunto. Aamulla olin 16. kerran hiihtämässä. Ei sellaista ollut pitkään aikaan. Palkan sain teatterissa 18.3., kaksi viikkoa myöhässä. Hyvä että tänään maksettiin ennakkopalkka, sillä eläkettä ei kuulu vieläkään. LC:ssä on hyväksytty Kalevala-päivän menot – 610 250 ruplaa. On päätetty kokoontua 8.4., kun USA:sta Duluthin kaupungista on istuntoomme tulossa postpresidentti. Veli Kravtsov ehdotti lähettämään monta kymmentä kirjettä Euroopan maihin saadakseen yhteisen aktiviteetin Karjalamme lasten hyväksi. Ehdottaa kopioimaan pilapiirroksia ja myymään niitä pakkoina 16 tuhannen ruplan hinnasta. Rusanova kutsui meidät Raijan kanssa teatterinpäivälle omistetulle illalliselle 27.3. Ligeja-kahvilaan. 27.3. Rusanova järjesti miehensä kanssa hyvän teatterinpäivälle omistetun illallisen. Oli hyvin lämmin ilmapiiri. Aamulla oli suomenkielisen kulttuurin kerhon kokoontuminen yliopistolla. Se oli omistettu rakkaudelle. Luentoauditorio oli täpötäynnä, noin 60 henkeä. Valtaosa kuuntelijoista oli yliopiston opiskelijoita; oli suomalainen lehtorikin. Vanhemman polven edustajina olivat Matti Mazajev, Väisänen, Nina Lavonen, Haapasen pariskunta ja Maria Mullonen. Lausuin Heloa ”Sun kättes lämmön, tunsin käsissäni./ Sun vallattoman ilokatsees näin...” ja Jeseninin ”Elossahan, rakas vanhus”. Nuoretkin lausuivat ja lauloivatkin rakkaudesta. 29.3. Eilen olin Kansallisen kirjaston vuosikokouksessa. Ongelmina sillä on kirjojen saaminen ja varastaminen. Illalla olimme Musiikkiteatterin salissa kuuntelemassa sinfoniaorkesteriamme. Flyygelin ääressä istui kuuluisa Bashkirov! Ohjelmistossa oli Beethovenia ja Brahmsia. Katsomo täynnä. Ihmiset pyrkivät irtaantumaan arjesta! Nautimme siitä, että sali oli täynnä, että läsnä oli paljon kulttuuri-ihmisiä, että salissa oli lämmintä ja ilmassa tuntui hengellinen atmosfääri! Tänään saimme kuulla, että teatterissamme paloivat sähkö- ja radiolaitteet. Piinan -ensi-ilta on peruttava. Siirrettiin huomiseen. Soitti Voitto Mäkipää, Suomen Opetusliiton toiminnanjohtaja, että tulevat huomenna lentokoneella erään suomalaisen taiteilijan kanssa. Pyysi järjestämään tilaisuuden ministeriössä. 31.3. Olin 18 kerran hiihtämässä. Kyllä kai se on viimeinen kerta tänä talvena. Lämpötila on jo nollan paikkeilla. Tuulee. En nauttinut niin paljon kuin pakkasilla. Gennadin ystävä Sasha toi eilen pojaltamme kutsun Suomeen ja 200 markkaa viisumia varten. Kävimme Raijan kanssa konsulaatin ovilla tiedustelemassa, kenelle on maksettava viisumista, kun Tekobank, jonne ennen maksettiin, on mennyt konkurssiin. Saimme jononumeronkin 4.4. tai 10.4. kello 10. Luimme ovella olevia tiedotteita. Yhdessä niistä luki, että, jos jompikumpi vanhemmista on syntynyt Suomessa, niin ilman muuta pääsee keskustelemaan muutosta Suomeen, jos on todistuksia siitä... Sain muuten kirjeen serkultani, siis isän siskon pojalta, Väinö Rannilta, jonka äidin oma sukunimi oli Halttunen (asuu Jyväskylän Puuppolassa, Rättälintiellä, 46). Hän kirjoittaa: ”Isäsi oli syntynyt Toivokan Huikossa, noin 40–50 km Puuppolasta.” Eilinen käynti teatterissamme Miseryn panttivangin (Piinan) -ensi-illassa vahvisti ajatusta siirtymisestä Suomeen. Näyttelijät ja yleisö olivat näyttämöllä. Oli kylmän kellarin tunne, satunnaiset valot, tulipalon haju. Pauli Vaklin ja Lida Sykiäinen yrittivät parastaan tässä kauhunäytelmässä. Hullu nainen ja raajarikko kirjailija! Valitettavasti Lida ei oikein osannut tekstiäkään, töksähteli koko ajan. Oli paljon aukkoja, jolloin ei tapahtunut mitään. Pauli oli enemmän tekstissä ja tapahtumissa kiinni. 7.4. On luterilaisten pääsiäisjuhla. Inkeri-kuorollamme kävimme esiintymässä Kontupohjan seurakunnan tiloissa. Se on toiminut pari vuotta kolmikerroksisessa rappeutuneessa sementtielementtitalossa. Saliin mahtui noin 100 henkeä ja se oli täynnä. Tunnin kesti jumalanpalvelus ja jälkiruoaksi oli meidän 7 laulua. Minäkin alan nauttia esiintymisestä, kun sävelet alkavat olla tuttuja. Lauloin jumalasta ja kuuntelin sieluani, yritin ymmärtää, mitä tapahtuu aivoissani. Olenko tullut lähemmäksi Kaikkivaltiasta? Olenko todellakin Uskoa kaipaamassa? Kuoro valmistautuu Ruotsin matkalle ja siksi jäsenmäärä kasvaa. Kerrankin harjoituksiin tuli 10 miestä. Yleensä meitä on noin 2-3 miestä. 8.4. Illalla oli LC:n kokoontuminen ja oikein illallinen amerikkalaisten leijonien kanssa. Herra Duluthista toi klubien välisen yhteistyönsopimuksen luonnoksen. Pyysivät ensimmäisen presidenttimme, siis minun allekirjoitusta siihen. Lahjoitti Duluthin LC-merkin jokaiselle meistä. Sain sen klubin viirinkin muistoksi. Ryypättiin ja laulettiin! 9.4. Nauhoitin Radiomäellä lasten satuja ja Mazajevin kertomuksen. Radiotalon "punaisella" – siis kunnia – taululla näin omankin nimeni. Joku valiokunnasta oli todennut, että Hall lukee näitä satuja suomen kielellä hyvin! Koko Petroskoin kaupungissa on eläkeläisten saunapäivä: puoleen hintaan, siis 2400 ruplalla pääsee vapautumaan liasta ja synneistä. Illalla nautittiin Raijan kanssa Mironovin johtaman kansansoitinorkesterin soitosta ja Pietarin oopperateatterin solistin Nikolai Kopylovin esittämistä parhaista venäläisistä romansseista! Huippu baritoni! Yritän päntätä päähäni Taisto Summasen runoa ”Käy äidillä vieraissa silloin, kun äitisi elossa on”. Jospa se sopisi kuoron ohjelmistoomme siellä Ruotsissa. Ja valmistaudun vastaanottamaan niitä Intouristin ryhmiä, kun lupasin olla mukana touko- kesäkuussa. Yksi ryhmä on tulossa Petroskoihin, kaksi Vienan Karjalaan ja yksi Solovetskin saarelle. Meidän Raijan kanssa matkamme siirtyy heinäkuuksi, jos presidenttivaalien jälkeen ei raja mene kiinni, siis se "rautainen" esirippu, joka oli kymmeniä vuosia maittemme välillä. Viime viikolla Petroskoissa kävivät Pauli Rinne ja O. Björninen. Kävimme molempien luona ja totesimme, että Venäjän tilanne koko ajan muuttuu huonompaan päin. Orvo toi suuren kasan lehtileikkeleitä. Niissä luki seuraavaa: HS 16.2.96: "Kulttuuriministeri Claes Anderssonin runoilta avasi maanantaina Suomen Moskovan-suurlähetystön uuden monitoimitilan kulttuuritarjonnan. Andersson itse lausui salintäyteiselle yleisölle runojaan ruotsiksi." "Nurmes purkaa Kalevalan Maailmanvuoren": "Valtakunnallisestikin paljon ihastusta ja vihastusta herättäneen Maailmanvuoren on suunnitellut taiteilija Seppo Huunonen (...). Se valmistui 1985, jolloin koko Kalevalan näyttämöllepano sai maailman ensi-iltansa Bomban kesäteatterissa." HS 15.3.96 "Pietarin ja Helsingin teatterivaihto vireytyy": "Baltian kulttuurikeskus... neuvostovallan aikoihin työskenteli... "Komsomolilaisena" nuorisoteatterina. KOM-teatteri vieraili Pietarissa jo kahdesti.” "Niuran lehmät ovat korkeatuottoisia. Keskituotos on lähes 8000 litraa vuodessa, kun Suomessa lehmät tuottavat keskimäärin hieman yli 6000 litraa. Yksi periaatteista on, että lehmille luodaan viihtyisät olot. Lehmiä ei kahlehdita lyhyellä kettingillä kiinni kuten ennen ...ne säästyvät stressiltä... Lehmät ovat oppineet kulkemaan vuorotellen lypsyhuoneeseen. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat automaattisesti. Ainoa käsin tehtävä työ on lypsimien kiinnittäminen utareisiin.” "Inkerinmaalle havitellaan omaa kulttuurikeskusta Suomen avustuksella. (Inkeriläiset toivovat kulttuuriautonomiaa.) Asetuksen tärkein kohta on se, että Inkerinmaalta poissiirretyt inkerinsuomalaiset voivat palata kotiseuduilleen. Inkeri-liiton puheenjohtaja Aleksanteri Kirjanen toivoisi muiden inkerinsuomalaisten lailla, että Suomen valtio pitäisi esimerkkinä Saksaa. Venäjän ja Saksan välillä on sopimus, jonka mukaan ne yhdessä rahoittavat ja rakennuttavat Leningradin lääniin kaksi saksalaiskylää.” HS 23.3.96: ”Venäjän poliittisen järjestelmän varsinainen koe on kuitenkin kesä- heinäkuussa pidettävä kaksivaiheinen presidenttivaali... Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat ryhtyneet näyttävästi tukemaan presidentti Boris Jeltsinin uudelleenvalintaa. (...) Liittokansleri Helmut Kohl on jo käynyt kannustamassa ystäväänsä Jeltsiniä, presidentti Bill Clinton on menossa Moskovaan. Tshetsheniasta he eivät enää puhu." HS 26.3.96: "Huhu ydinvoimalaiskusta nosti valmiutta Suomessa. (Tshetsheenien pelättiin hyökkäävään Sosnovyi Boriin.) Uhka otettiin tavallista vakavammin.” Maaliskuu 1996: "Muut ovat rasisteja – en minä. Leppoisa rasisti paistaa lättyjä. (Enemmistö arvelee rasismin lisääntyneen.) Ihmisten epävarmuus on otollinen maaperä huhuille." "Marxia myös ajatellaan uudelleen.” 14.4. Ortodoksikirkon suuri juhla: Jeesuksen ylösnousemisen juhla, pääsiäinen. Yöllä katsoin telkkarista jumalanpalvelusta siihen saakka kun oli julistettu, että Jeesus nousi haudasta... Lunta sataa, mutta kuitenkin teimme Raijan kanssa melko pitkän lenkin. Kirovin aukiolla kiehui suuri samovaari, sai myös hevoskyytiä. Myytiin kirjoja, sämpylöitä, vodkaa ja värjättyjä kananmunia... Raija osti yhden arpalipun 5 tuhannella ruplalla ja voitti 10 tuhatta ruplaa maksavan kirjan! Eilen olimme Kansallisteatterin ensi-illassa. Anni Myllylä esitti L. Vladimirovin ohjaamaa Yhdestoista käsky -näytelmää. Kieliongelmia oli tässäkin. Anja esitti venäjän kielellä. Ja vaikka kuinka virheetön se kieli olikin, monessa paikassa se tuntui teennäiseltä. Näytelmässä oli puhetta häpykielestä, naimisesta ja orgasmista hekuman huippuna. Kyllä aikoihin on eletty! Ja vaikka se olikin toinen ensi-ilta (ensimmäinen oli 12.4.), Anja ei ollut vielä vapaa. Itse ei hekumoinut! Joissakin kohtauksissa se kyllä tuli ilmi. Oltiin taas yhdessä näyttelijän kanssa näyttämöllä. Takit päällä vielä jotenkin tarkeni. Lavastuksena oli keittiö! Oikea toimiva jääkaappi, kahvinkeitin, nauhuri, hanasta tuli vettä. Seinässä teräslevyt, valkoinen keittiöpöytä keskellä. Anja oli koko ajan emännän touhuissa, minusta liikaakin. Ensivaiheessa se olikin vissiin tarpeen, että löytyisi se sinkkuna olemisen vapaus, mutta nyt se jo häiritsi. Puuttui vaitioloa, ajattelemistaukoja. Puhumisen rytmi oli yksitoikkoinen. Kyllä Anja osasi hekumoivankin tekstin puhua naisellisen puhtaasti, ilman alleviivauksia ja se oli esityksen saavutus, mutta intiimisyyttä puuttui, sellaista, jolloin ihminen on todellakin yksin. Mutta jos olisi lämpöisempi pieni näyttämö, niin esitys voittaisi. Ja kun näyttelijätär puhuisi vielä äidinkieltä. Kuulokkeetkin auttaisivat, sillä korvaan voisi hiljaa puhua vaikka kuinka intiimejä asioita. Toissapäivänä esiinnyin koulussa Varkaudenkadulla. Soitin ja lauloin venäjän ja suomen kielellä. Mutta ohjelmaa riitti vain puoleksi tunniksi. Paikkasin tilaisuutta, jossa piti olla monta näyttelijää. Harmitti, etten pärjännyt pitemmän ajan. Katsoimme Raijan kanssa elokuvateatterissa suomalaista elokuvaa Rikos ja rangaistus. Toisen elokuvan, Alas mäkeä ratsastavat, joka myös esitettiin Euroopan elokuvien festivaalin merkeissä, katsoin yksin. Ne olivat mielestäni hyviä teoksia! Ensimmäinen pohjautui Dostojevskin romaanin aiheeseen, vaikka tapahtumat olivat nykypäivän Suomea, ja toinen oli rehevä komedia. Tietenkin venäläinen teksti tuli kaiuttimista liian kovaa ja vei ainakin puolet nautinnostani roskaämpäriin. Soitti Espoo-keskus LC:n presidentti Reino Bamberg ja ilmoitti, että heillä oli aikomus tulla ryhmänä Petroskoihin, muttei halukkaita paljon löytynyt ja he päättivät kutsua meidät Suomeen viikonloppuna 29.–30.6.1996, noin 4–6 henkeä. Kustantaisivat ylläpidon paikanpäällä. Majoitus perheisiin. Valitettavasti näinä päivinä olen sen Intourist-ryhmän kanssa Belomorskissa ja Solovetskin luostarissa. Ilmoitetaan kuitenkin kokouksessa. 17.4. Saatoin aamulla Raijan sappirakonpoistamisleikkaukseen. Liiat kivet pois elimistöstä! Mutta puolitoista tuntia piti seistä sairaalan käytävällä, ennen kuin Raija sai paikan huoneesta nro 4... Eilen kokoontui suomenkielisen kulttuurin kerho, jossa katsottiin 23 hengen voimalla Pohjanmaa-videoelokuvaa: Kiuru, Mullonen, A. Mishin, Gavrilov, Ahvonen, Erna Berg, Reino Haukka ja Haapasen pariskunta. Päätimme järjestää seuraavan tilaisuuden Kielen ja kirjallisuuden instituutin työntekijöiden kanssa Kansallisessa kulttuurikeskuksessa 26.4. kello 16.00. Illalla kävin Inkeri-kuoron harjoituksissa. Eilen Leo Lankinen kävi Kansallisessa keskuksessa ja puhui Armas Mishinin kanssa muistolaatoista Summaselle ja Dm. Gusaroville. Kertoi minulle, että helmikuussa häntä taas pahoinpideltiin kadulla: kaatoivat ja potkivat. Leon mielestä se oli tappamista tilauksesta. 18.4. Ensimmäistä kertaa kävin kirkossa tarkoituksellisesti. Pyysin Jumalalta armoa vaimolleni. Ostin kolme kynttilää 2000 ruplasta per kynttilä ja kolehtiin panin 500 ruplaa. Jäljelle jäi 200 ruplaa kerjäläiselle, joka sanoi minulle, että tuntee minut teatterimme näyttelijänä. Tytöt lauloivat kauniisti parvella ja pappi puhui jotain asiaan kuuluvaa, mutta ei sanoista saanut selvää. Kotonamme paksu kynttilä palaa pienen ikonin edessä. Kuulin papin sanat siitä, että ennen pyrkimistä kirkkoon täytyy olla pari päivää paastossa. Ne kolme kynttilää sijoitin Kristus ristillä -ikonin eteen. Joku kirkon palvelija melko suuttuneesti oli sanonut jo pari kertaa, ettei saa kaataa vahaa siihen kynttiläjalkaan, ennen kuin ymmärsin. Rukoilin Raijan, Osmon ja Kaarinan, Railin ja molempien poikiemme edestä... Niistä Orvo Björnisen tuomista HS leikkeleistä: "Venäjän kirkko puhuu kuin diktaattori Stalin": "Mitä Venäjän kirkko ja Venäjän kansa ovat oppineet valheen ja pakkovallan sävyttämästä menneisyydestään? Stalinin aikaa ihannoidaan ja vaaditaan Neuvostoliiton palauttamista. Tämä on mahdollista, koska tilejä kipeän menneisyyden kanssa ei ole selvitetty.” Pertti Kaven, Järvenpää. Olen samaa mieltä! Illalla oli LC-istunto. Ramon Niemi valittiin presidentiksi. Sihteerinä on Jelena Kravtsova. Aleksandr Malkiel on varapresidentti. Minä jäin rahapapereitten allekirjoittajaksi. Maksoin 25 000 ruplaa huhtikuusta. Hyväksyttiin ystävyyssopimus Duluthin (USA, Minnesota) LC:n kanssa. Zhukov on vuoden ollut maksamatta jäsenmaksuja ja mies oli vapautettava klubin jäsenyydestä. Paikalla oli 14 jäsentä. 19.4. Aamusta imuroin pölyt asunnossamme. Pänttäsin päähäni Taisto Summasen runoa ja katselin tekstiä Verso-radio-ohjelmaa varten. Kävin sairaalassa katsomassa Raijaa. Illalla painuin Kalevalan piirin kansanteatterin Viktor Pulkinin kirjoittaman Auringon syleilemä -esitykseen. Toivat esityksen Petroskoihin. Kaunis lavastus! Vaikka valolaitteita ei ollut riittävästi. Hyvä oli Tapani Kyllönen Elias Lönnrotina. Lilia Nikutjeva Matrona oli hyvä itkijä lapsen ruumiin ääressä. Oli monta hyvää ohjaajan löytöä. Mutta Pulkinin tekstiä ei voi sanoa näytelmäksi. Oli monta paikkaa, kun mitään ei tapahtunut. Mutta hyvä yritys kuitenkin! 25.4. Eilen saatoimme viimeiselle matkalle Teatterimme hyvän näyttelijätären, joka oli yksi teatterin perustajista, Irja Takalan. Ja illalla harjoittelimme kuorolla hyvin kiireisesti Kansallisen keskuksen huoneistossa, kun ei parempaa löytynyt. Kävelimme joukolla paikasta toiseen... Ahvonen ilmoitti, että meinaa muuttaa Suomeen, kun jo asuntokin odottaa. Karjalan Sanomien toimistossa tapasin Anatoli Grigorjevin, joka ilmoitti, että on jo monta päivää etsinyt minua. Karjalan kongressissa ehdotettiin minua Kansallisesta kulttuurista vastaavaksi varaministeriksi. Raija on vastaan ja kyllä tuntuu siltä, että se juna on jo lähtenyt aikoja sitten. Soitti V. Pronja. Oli muka nähnyt sukunimeni Jeltsinin vaaliesikunnan johtajien luettelossa ja kutsui vaaliesikuntaan. Kieltäydyin kuitenkin. "Kyllä minä olen ollut LC-presidenttinä, mutta klubimme on puolueeton! Ja minun ehdokkaana on G. Javlinski!" Silloin alkoi kuulua vastapropagandaa... 26.4. Muistelin T. Summasen runoa, soittelin viisikielistä, luin lasten satuja, joita ensi maanantaina äänitän radiossa. Lopettelen Orvon tuomien lehtien lukemista. Eilen oli suomenkielisen kulttuurin kerhon istunto, jossa tapasimme Kielen ja kirjallisuuden työntekijöitä. Vieraina olivat Nina Lavonen, Irma ja Maria Mulloset, Elina Kemppinen, Eino Kiuru. Armas Mishin ja Urho Ruhanen tietenkin. Katsottiin videokasettia tiedemiesten kenttätyöstä Aunuksen ja Vienan Karjalaissa. Mukana oli Tamara Stashovakin. Tilaisuus tuntui antoisalta. Sen jälkeen olimme Raijan kanssa Musiikkiteatterin huoneistossa Dmitri Sergejevitsh Utikejevin 70-vuotisjuhlassa. Hän on joskus ollut Musiikkiteatterin solistina, ohjaajana, Kantele-yhtyeen toiminnanjohtajana jne. Onnittelin miestä Kulttuurisäätiömme puolesta. 15.5. Kävin Edvin Alatalon puheilla. Ehdotin hänelle puhumaan ministeriömme kanssa Kansallisen teatterin tulevaisuudesta. Mielestäni teatterimme saisi olla kahden maan alaisena. Molemmin puolin rajaa voisi löytää sponsoreita. Teatterirakennus ja apuraha Venäjän puolelta, kiertuemahdollisuudet ja eräät näyttelijät rahoitettaisiin Suomesta. Teatterin status nousisi. Siihen mielellään tulisivat nuoret ihmiset Karjalasta. Teatterin kiertuemahdollisuudet kasvaisivat. Karjalaiset molemmin puolin rajaa pitäisivät teatteria omana. Pikemmin löytyisi karjalankielisiä näytelmäkirjailijoita. Työsopimustuki! Näyttelijät saisivat ainakin vuoden viisumit. Suomi järjestäisi suomen kielen kursseja ja Karjala karjalan kielen. Palkan maksaisi Karjala ja lisäyksiä voisi maksaa Suomi. Olisi kaunisti tehty, jos Suomi lahjoittaisi teatterille mukavuuksilla varustetun bussin kiertueita varten. Osakkeita saisi olla Suomen Opetusministeriöllä, osallistuisivat Suomi-seura ja Suomen Karjala-liitto. Venäjän puolelta olisi Kulttuuriministeriö, Karjalan Ulkomaansuhteiden ministeriö... Alatalo tunnusti, että hänelläkin oli samanlaisia ajatuksia. ”Kuule, istu minun paikalleni!” huudahti ihastuneena Edvin. Pari päivää sitten nauhoitin TV:ssä Manokista kertovan elokuvan tekstiä, jonka Zaijontshkovski oli kirjoittanut 10 vuotta sitten. Sinä päivänä minulle ehdotettiin osallistumista Mielipide-tilaisuuteen, joka esitetään TV:ssä. Minua haastateltiin näyttelijöiden tilanteesta teatterissamme remontin aikana. Hyvähän se on saada palkkaa mitään tekemättä, mutta, kummallista, ulkomaillakin työttömät, jotka saavat melko vahvan tukirahan, tuon tuosta menevät hirteen. Ja tunneihmiset, joita näyttelijät edustavat, ovat vaarallisella polulla. 7.5. katsoimme kerhossamme Tuntematon sotilas -elokuvan, jonka ohjasi Edvin Laine. Minusta se on eheämpi, kuin toinen versio. Päätimme 17.5. katsoa Katarinan ja Munkkiniemen kreivin, joka on filmattu v.1943. Eilen laitoin allekirjoitukseni niitten ihmisten luetteloon, jotka ovat Tshetshenian sotaa vastaan. 23.5. Joka sunnuntaiaamu nykyään kuulee minun ääneni lukemassa Verso-ohjelmassa lastensatuja... Mielipide-ohjelmassa kerroin, miltä tuntuu olla ilman työtä ja kerroin ehdotuksistani, jotka koskevat teatterin tulevaisuutta. Tänään nauhoitetaan suomenkielistä TV-ohjelmaa Taisto Summasesta. Filmataan hautausmaalla sitä runoa Äidistä. 24.5. Raijan syntymäpäivä. Lämpötila on +5-+10 eikä tuomi kuki, puhumattakaan omenapuista. Mutta elämä silti jatkuu. Aamulla varhain jo 7.30 ostin torilta narsisseja. Kantele-yhtyeestä tuli naisia onnittelemaan entistä monivuotista puvustonhoitajaa. Teatterilla oli näyttelijäkunnan kokous näytäntökauden kunniaksi. Lomarahat on saatu! Panin muistiin Alatalon ja Vladimirovin puheet: Vuosien 1995–96 näytäntökautena on esitetty 139 esitystä, katsojia oli 20 200. Tilanteeseen vaikuttavat kolme tekijää: henkilökunnan kokoonpano, aineellinen perusta (näyttämö ja talon kunto) + rahat. Teatterin yhteydessä toimivia studioita oli vuosina 1986 ja 1993. Ja nyt meinataan taas kutsua nuoria studioon. Yläikäraja on 40 vuotta. Vaatimuksina on suomen tai karjalan kielen taitaminen, täytyy olla asunto kaupungissa ja kaiken lisäksi olisi hyvä, jos olisi näyttelijän kykyjä. Studio tulee toimimaan konservatorion tai yliopiston yhteydessä. Herra Veijalainen Suomesta lupasi olla yhtenä opettajista, mutta päämestariksi tulee venäläinen ohjaaja. Sukunimestä ei vielä ole tietoa. Rakentajat saivat aikaan 70 % suunnitellusta. Rakennukseen saatiin lisää 2 300 miljoonaa ruplaa ja parin viikon kuluttua rahat siirtyvät tilillemme. Tavoitteena on saada vaikka katto ja lämmityslaitteet kuntoon ennen uutta vuotta. Mutta kukaan ei takaa rakennustöiden suorittamista. Olisi suuri onni, jos pieni näyttämö saataisiin valmiiksi uudeksi vuodeksi. Vaalien tuloksista riippuu paljon! Meidän pitäisi olla valmiita matkoihin. Bussi on kyllä luvattu. Etsitään väliaikaista näyttämöä. Kauppaparonin henkilökunta yhden esityksen kanssa lähtee Suomeen ja lähtijät kerääntyvät 8. heinäkuuta. Saimme kutsun suomalais-ugrilaisten teattereiden festivaaliin Joshkar-Olaan marraskuussa. Lähtevät Kauppaparoni ja Pajatso -esitykset. Vladimirov kertoi, että näytäntökauden aikana on valmistettu 8 näytelmää: Noita-akka, ota kiinni!, Onko teillä kuuma?, Odessan kertomuksia ja Naisen yhdestoista käsky venäjän kielellä; ja suomen kielellä Kauppaparoni, Pajatso, Piina ja Tuntematon potilas. Tolstovan ohjaamassa harrastajateatterissa esiintyvät lapset, joista odotetaan uutta sukupolvea teatterille. He oppivat samalla suomen kieltä. Närhinsalo lupasi myös olla mukana studion opetusvaiheessa. Seuraavaksi näytäntökaudeksi ministeriö lupaa rahoittaa vain neljä näytelmää. Suurelle näyttämölle emme pääse. Gennadi muisti äitiä ja onnitteli. Soitti Espoon LC presidentti Bamberg ja kertoi, että he odottavat noin 10–12 leijonaa Petroskoista. Kaksi yöpymistä. Kertokaa, mikä kieli voisi olla keskustelukielenä. ”Sinä ja Raija tulisitte meille”, sanoi mies. Eskolat odottavat Niemen pariskuntaa. 5.6. Kirjailija Juri German Ruuhkatunti-ohjelmassa sanoi, että "rakkaus on yhteinen verikiertosysteemi". Maassamme sitä puuttuu! Tulimme Inkeri-kuoron Ruotsin matkalta. Olimme Göteborgin inkeriläisten juhlissa. Bussi meillä oli suomalaisperäinen, mutta ainakin kahdenkymmenen vuoden ikäinen. Toiletti ei toiminut. Ja meitä oli kuitenkin runsaat neljäkymmentä henkeä. Kuoron lisäksi olivat yliopiston tanssijat. Vuorokauden autossa istuminen vaikutti jalkoihin ja pakaroihin! Matkaan lähdimme 29.5. illalla kello 20.30 ja Turussa olimme seuraavana päivänä kello 19.00 (Aunus, Pietari, Viipuri, Helsinki, Turku). Ja siellä komealle Viking Line -lautalle. Neljän hengen hytti oli aivan hyvä, kun suihkukin toimi. Mutta olimme syvällä ruumassa eikä ikkunoita ollut. Yhdeksänkerroksinen hissi! Kaupat, tanssit ja halpa viini eivät oikein kelvanneet väsyneille. Mutta runsas aamiainen maittoi! 31.5. bussimme vei meidät Tukholmasta Göteborgiin, jossa oltiin iltapäivän lopussa. Mutta hyvä kuuma ravitseva soppa, kahvit ja sauna veivät kauniisti petiin. 1.6. oli lauantai. Ensimmäinen esiintyminen oli jo kello 9.00. Ja niitä yhteensä oli viisi sinä päivänä! Museo, seurakuntatalo, tuomiokirkko. Vasa-kirkossa oli kolmen kuoron esiintyminen. Ammattikamarikuoro oli tietenkin ylivoimainen, mutta kyllä me olimme parempia kuin paikallinen inkeriläisten kuoro. Erikoinen sali vaikutti sen verran, ettemme oikein olleet vireessä. 2.6. oli kolme esiintymistä. Viimeinen oli siinä kuuluisassa huvipuistossa. Ihmisiä vilisi ympärillä ja kuului kirkaisuja huvilaitteilta. Jokainen sai kolme lippua laitteisiin ja ne käytettiin hyväksi! Ja samaa reittiä takaisin... Igor Arhipov on kuoromme johtaja ja Toive-yhtyeen sielu (sieltä oli ne neljä tanssiparia) ja itse soitti hanuria ja johti instrumentaalista trioa (kontrabasso, viulu ja hanuri). Hänkään ei saanut riittävää kuria bussiin ja nuoret olivat usein villeinä: hälisivät, myöhästyivät, mutta esiintyivät hyvin! 17.6. Karkausvuosi! Raijalla on koskenut jo pari päivää sydäntä ja päätimme, ettei tällä hetkellä kannata Suomeen lähteä: on vaarallista. Näin siitäkin huolimatta, että viikko sitten kävi Gennadi ja hänelle ilmoitimme, että 18.6. olemme Kouvolassa. Rautatieliputkin on taskussa ja bussiliput Pietarista on tilattu. Eilen äänestyksen jälkeen piti mennä ensiapupisteeseen, jossa Raijalle tehtiin pistos ja vietiin autolla kotiin! Jo vuosi sitten pyysin meidän (1952–1957) studiomme oppilaita kirjoittamaan elämästään ja nuoruusvuosista, että voisin kirjoittaa Carelia-aikakauslehteen kurssilta valmistumisen 40-vuotisjuhlan kunniaksi. Eilen soitti Pauli Rinne ja kertoi, että kävi Petroskoissa ja jätti Viljo Vesalle elämänkertansa. Koko Venäjä helisee! Vaalit ovat menossa! Vielä toissapäivänä Zhirinovski, Javlinski ja kenraali Lebed olivat varmoina omista voitoistaan. Lebed itsekin ihmeissään puhui siitä, että ”saatte nähdä vielä kerran, ettei Venäjää voi aivoilla ymmärtää, kun minä voitan”. Ja ihme on jo se, että pienellä alueella hän sai kolmanneksen enemmän ääniä kuin seitsemän hänelle hävinnyttä ehdokasta. Meidän Raijan kanssa lempiehdokas Javlinski saa kuitenkin melkein yhtä paljon kuin Lebed. Ensimmäiset tulokset ovat odotetun tasolla: Jeltsin ja kommunisti Zjuganov johtavat. Toinen kierros on kuukauden kuluttua ja nyt miehet etsivät kumppaneita voittaakseen toisen kierroksen. Siinä voi tapahtua noin ja näin. Kyllä nämäkin poliittiset taistelut vaikuttavat Raijan sydämeen. TV näyttää neuvostoelokuvia... 20.7. Suomeen muuton valmistelu alkaa olla ihan tosiasia. Olemme viimeisiä kertoja kesämökillämme Pääseväselässä. Maatilaamme kävi katsomassa mökin ostaja Larisa Jakovlevna. Lupasi maksaa 6,5 miljoonaa ruplaa mökistä. Kerrankin meistä tulee miljonäärejä! Elokuussa lupasimme olla paikalla, kun maksut selviävät... Kesä on kostea, tai oikeastaan ihan märkä ja kolea. Tänäänkin on noin +12-+14 astetta. Eilen satoi koko päivän, mansikoita ei ole lainkaan ja perunanvarret ovat maassa. Lyhyesti lomamatkastamme: Koiviston linja-auto vei meidät Pietarista Kouvolaan. Gennadi oli vastassa. Larisa, Kaarina ja Osmo odottivat meitä Haukitiellä. Uusi kolmen huoneen asunto on viehättävä. Poika ihmetytti terveydellään ja leveällä hymyllä. Se oli 23.6. Kävelimme kärryjen kanssa ympäri Kouvolaa ja pääasiana oli tulla ajoissa tukikohtaan, ettei syntyisi riitaa pienen herran kanssa. Kävimme monta kertaa Kaarinan kanssa hevostallilla ja raviradalla, joka on vieressä. Kerran ori heitti Kaarinan selästään, kun kiimassa edessä olevat tammat härnäsivät häntä. Sydämemme olivat kurkussa kun riensimme tytön luokse. Onneksi tapaturmaa ei tapahtunut ja Kaarina itsepäisesti kiipesi takaisin satulaan... Kehuskeli, että lukee ainakin 7 kirjaa päivässä. Minä kyllä yritin sanoa, ettei se määrä merkitse paljoakaan. Painuiko muistiin jotain? Tyttö alkoi puhtaalla suomen kielellä kertoa sisältöä. Pyysin silloin kertomaan venäjän kielellä, kun vieressä oleva mummo ei ymmärrä. Kaarina koetti vähän aikaa puhua venäjää, mutta kohta vaihtoi keskustelun suomenkieliseksi. Ostimme tytölle rullaluistimet, jotka maksoivat kauhean suuren 300 markan hinnan. 1.7. Gennadi vei meidät Helsinkiin, jossa Elektrolux-huoneistossa tapasimme Aulis Eskolan. Herra esitteli toimiston ja uusia firman valmistamia kotitalouskoneita. Sitten ennen iltaa olimme pelaamassa minigolfia kentällä, jonka rakensivat Espoo-keskus-LC:n leijonat. Sillä he tienaavat rahaa aktiviteetteja varten. Riitti naurua ja nautintoa kun emme oikein ymmärtäneet minne lyödä ja miten... Nautimme tietenkin saunasta, uima-altaasta herran talossa ja hienosta illallisesta. Aamulla Eskola vei meidät Suurlähetystön vaaliuurnalle. Äänestimme Jeltsinin puolesta... Ja sieltä junalla Keravalle. Pekka-setä vietiin aamusta päivähoitosaunaan. Sillä matkalla Parkinsonin tautia sairastava mies kahdesti menetti tajuntansa, mutta illalla oli melko pirteä. Yritti kysyä jotain Raijalta. (Kirjoittelen tätä Pääseväselän mökillä. Sytytin tulen saunakiukaaseen ja mökin hellaan.) Lempi lämmitti saunan ja sen päälle ryyppäsimme hyvää viiniä, grillasimme makkaraa ja sitten lauloimme puoleen ääneen venäläisiä lauluja Raijan kanssa ja suomalaisia Lempin kanssa. 3.7. palasimme Helsinkiin ja menimme Dammertien luokse. Olimme sopineet tapaamisesta kaksi päivää aikaisemmin puhelimitse. Maija kertoi poikansa Mikon ja veljensä Esko Talvelan kuolemista, jotka tapahtuivat vuoden sisällä. Puhuimme Ekin kanssa sairaudestaan ja siitä, että "rautakauppojen" lisäksi Venäjällä saisi olla joka kylässä sirkkelisaha, joka auttaisi rakentamaan uutta. Puhuimme Karjalastamme ja Tshetsheniasta, köyhyydestä ja monesta muusta asiasta. Ja sitten pariskunta lähti saattamaan meitä asemalle. Juna vei meidät Turkuun. Siellä olivat laiturilla vastassa serkkuni Veikko ja hänen vaimonsa Kaija, joka ojensi Raijalle rasiallisen mansikkaa, vaikka oma ei vielä ollut kypsynyt. Veivät meidät Laitilan kautta Polttilaan. Nautimme Kaijan valmistamista ruoista ja saunasta... 4.7. meidät vietiin kesäteatterin esitykseen 20 kilometrin päähän. Ja, vaikka satoi, yleisöä oli noin 70 henkeä. Sateenvarjot olivat tarpeen. Kukko kiekui ja pässi pihalla käveli uhkaavasti. Nuorimies oli katolla korjaamassa sitä kattoa. Esitys oli kahdesta veljeksestä. Toinen heistä oli poikamies ja esityksen aikana vanhasta pojasta tuli nuori aviomies. Näytelmä oli "laitlan" murteella ja vei aikaa ennen kuin ymmärsin, että ”kirkhär” on kirkkoherra. Mutta yleisöä makeasti nauratti. Soitin Pirkko Talvelalle ja sain ihmeekseni kuulla niin paljon ilkeitä sanoja meistä Raijan kanssa kuin en koskaan ennen ollut kuullut koko elämässäni. Sairas ihminen pani yhteen kaiken vihan, mitä hänessä oli, mitä painajaisissa oli joskus nähnyt... Koski sydämeen! 5.7. Veikko vei meidät Laine-tädin luokse. Lainalla oli se kirkkotodistus äidistäni, jossa ei kuitenkaan ollut Hall sukunimeä. Jätin hänelle allekirjoitettavaksi todistuksen luonnoksen, jossa sukulaiset todistavat että Saario Nelly ja Hall Sofija Oskarovna on sama ihminen. Niin kuin Lempikin, Laina antoi meille 500 markkaa. 6.7. Age haki meidät Kustavi-saarelta ja vei Laitilaan. Olimme nauttimassa kesästä heidän huvilallaan. Sisko-serkkuni poika Timo kertoi, miten hän joutui Sambiaan, jonne oli lähetetty monta sirkkelisahaa, joita tehdään täällä Laitilassa. Firma lähetti nuorenmiehen asentamaan niitä. Sisko ja Age ovat jo eläkkeellä, mutta Agea tuon tuosta kutsutaan luottamustehtäviin. Tälläkin kertaa häntä pyydettiin erääseen kokoukseen, joka tapahtui heidän mökkijärven toisella rannalla. Siellä näin erään entisen sepän tekemiä huonekaluja. Ne sitten olivat hienoja! Miehen kädet väsyivät metallitöihin, mutta eivät voineet olla rauhassa ilman mitään tekemistä ja mies rupesi tekemään ihmeitä puusta. 21.7. Jatkan eilistä kirjoitustani. Siis näin sen miehen tekemän grillipaikan, joka oli sijoitettu tsasounan näköiseen rakennukseen, jossa katto avautui, jos savua kertyi liikaa. Hänen sukunimensä olikin Pönni! Vietimme hyvän illan takan ääressä saunan jälkeen, vaikka oli sateinen päivä. Sitten meidät vietiin Veikon luokse, joka vei meidät puolestaan Tampereelle saakka, missä nousimme linja-autoon ja hyvin pian olimme jo Jyväskylässä. Linja-autoasemalla meitä oli vastassa melko pitkä harmaatukkainen ja harvahampainen, mutta silti reippaan näköinen mies vaimoineen. Tunsin hänet valokuvasta, jonka olin saanut jo Petroskoissa. He olivat Väinö ja Seija Ranni. Väinön äidin oma sukunimi oli Halttunen. Se oli uusi serkku, jolle nimenkin äitinsä antoi minun isäni kunniaksi. Hänen tilansa oli noin 10 km päässä Jyväskylästä. Istuimme pöytään ja sillä aikaa, kun Seija kattoi, isäntä otti esille vanhoja kirjeitä ja valokuvia, jotka oli löytänyt ullakolta yksi Väinön yhdestätoista lapsesta. Ne olivat Väinön äidin kirjeitä. Niistä tuli selväksi, että se nainen olikin isäni ja Eino-sedän sisko. Minäkin tiesin, että veljekset olivat molemmat Kanadassa. Yhdessä kirjeessä Kanadasta joku sukulainen kirjoittaa v. 1943, siis jo sodan aikana, että Väinö sukunimeltään Hall on muuttanut Petroskoihin ja miehellä on William-niminen poika. Ja kun sitten vedettiin esille valokuva, jossa isäni on äitini kanssa, ja arkistossamme oli samanlainen kuva, epäilykset katosivat! Lounaan jälkeen Väinö ja Seija veivät meidät kylään, jossa isäni oli syntynyt. Toivakkalan kautta mentiin Huikonkylään. Sinä päivänä sitä kylää ei oikein löytynyt, mutta se tapahtui jo seuraavana päivänä Rauno Meriön ja Mirjamin kyydissä. Väinön talossa, jossa vietimme yön, oli selvä suuren perheen talon leima. Väinön taloudessa on lehmä ja vasikka, hevonen ja varsa, parikymmentä lammasta ja kanoja... Itse isäntä on yksi niistä maanviljelijöistä jotka odottavat, joskus epätoivoisena, valtion apua EU:n lähettämänä. Rakennukset on pellillä päällystetty, mutta melko heikossa kunnossa. Väinö kertoi, että sodan aikana isääni on nähty Suomessa. Siis kuitenkin se kirje Sortavalasta, jonka isä lähetti ennen jatkosotaa jonkun Losev-nimisen komentajan joukosta, joka oli tiedusteluryhmän valmisteluleirillä, oli totta. Ja siinä tapauksessa isä voi olla vieläkin elossa ja asua jossain täällä? Keksityltä se kyllä haiskahtaa. 8.7. aamupäivällä Väinön maatilalle tuli entisen lentäjäkenraalin, lehtimiehen ja Karjala-liiton puheenjohtajan Rauno Meriön auto, niin kuin aattona sovittiin. Lähdimme kirkkoherran virastoon. Väinökin tuli mukaan, jos toimistossa on todistettava, kuka minä olen. Aikomuksena oli saada todistus siitä, että Väinö Halttunen on syntynyt näillä tienoilla. Sain sellaisen todistuksen 20 minuutissa, mikä hämmästytti meitä Raijan kanssa. Rauno vei Väinön pellolleen ja sitten vei meidät kesähuvilalleen, joka oli hämmästyttävä! Kaksikerroksista puunväristä laivaa muistuttava rakennus keskellä metsää, joka on kuin vasta päässyt suuren kallioaallon yli ja on pujahtamassa edessä olevaan lampeen. Monen taiteilijan teoksia seinällä, elämän varrella saatuja lahjoja. "Laivan" keulassa on ruokapöytä takan edessä ja kaunis näky edessä. Ihana sauna rannalla. Yöpaikka oli vierastorpassa. Aamu-uinti herätti lopullisesti ja aamiaisen jälkeen painuimme etsimään Huikon kylää. Rauno vei ja itse kävi kysymässä erään Halttusen kesämökin osoitetta. Kävimme paikallisessa kirkossa, jossa seinällä oli nykyaikaisen taiteilijan hyvin rohkeita piirustuksia ja maalauksia Jeesuksesta ja muita raamatun kertomuksiin pohjautuvia teoksia. Tarkastelimme hautakiviä ja löytyi sieltä Halttusiakin, mutta ei yhtään siitä sukuluettelosta, jonka sain Väinöltä... Mutta löytyi erään lammen rannalta myös Halttunen, joka kertoi, ettei hän ole siitä suvusta. Kertoi kuitenkin, että sukukirjan pitäisi kohta ilmestyä. Antoi sen miehen puhelinnumeronkin, joka huolehtii kirjan julkaisemisesta: Toivo Halttunen (941) 871145. Soitin autosta Gennadille ja sain tietää, että oli soittanut Alatalo ja sanonut, että minä voin olla tulematta Nurmekseen, jossa teatterimme esitti 11.–13.7. Kauppaparonia Bomballa. Ennen matkaa sovittiin, että jos olen tarpeen, niin kutsuvat. Siksi päätimme Raijan kanssa matkustaa Erikin luokse Kouvolaan. Meriö ja Mirjam saattoivat meidät rautatieasemalle ja juna kiidätti kolmessa tunnissa Kouvolaan. 9.-17.7. olimme Erikin, Leenan, Railin ja Tompan vieraina. Erikin luona pari yötä meitä oli 6 henkeä. Arto Kokko järjesti lounaan kiinalaisessa ravintolassa, jossa olimme pari viikkoa sitten Gennadin ja Larisan kanssa. Arto sanoi meille Raijan kanssa kiitokset Erikin kasvatuksesta. 16.7. olimme Osmon syntymäpäivillä. Hopea lusikka, jonka toimme Petroskoista, on kohta tarpeen. Mies kasvaa niin kuin käskystä. Aivan ihana loma! 18.7. sain teatterissamme kuulla uutisen erään näyttelijän kuolemasta sähköiskusta, jonka hän sai irrotettuaan radiojohdon jostain kaapelista? Verner Kissel oli hyvin kiltti ja työtä rakastava mies. Edvin Alatalo kertoi surullisesti, ettei mitään valopilkkua näy teatterimme tulevaisuuden tunnelissa. Teatterin tili on putipuhdas, remontti pysähtyi, palkkaakaan ei oikein luvata. 17.7. Karjalan Sanomissa ilmestyi informaatio: Petroskoin kansallinen teatteri osallistui Bomban juhlaviikkoon. 22.7. Sateet jatkuvat niin kuin työttömyystilannekin teatterissamme. Harjoitellaan venäläistä satua: paikataan Vernerin roolia Hakanalla. Työjärjestyslista on tyhjä. 23.7. Yhä sataa... Teatterissa johtajien mietteissä ovat työsuunnitelmat. Mökin myymisen yhteydessä kävin tasavallan maan oston ja myynnin osastolla. Nuori mies sanoi, että jos meillä ei ole omaa autoa viedä heitä mökille, niin kaikki paperit järjestyvät, jos maksan 500 000 ruplaa. Vähän ajan kuluttua hän sanoi, että on valmis järjestämään tarpeelliset viralliset dokumentit puoleen hintaan, mutta ilman kuitteja, sillä he eivät saa palkkaa ja kuitenkin tekevät kaiken. 25.7. Nina Sailolle: ”Onnittelemme kunniakkaan vuosijuhlan johdosta kiittäen yhteistyöstä Karjalan kulttuurin hyväksi. Toivotamme terveyttä ja onnea luovan työn yhteydessä. Karjalan tasavallan Kulttuurisäätiö. William Hall.” 20.8. Oppaana Vienassa Elokuu hehkuu lämpöä ja on ollut tapahtumarikas. Intouristin ehdotuksesta kuukauden alussa kävin Vienan Karjalassa. 1.8. tuli 33 suomalaista omalla bussilla Taipalsaarelta. Heidän aikomuksena oli päästä Jyskyjärven kautta (kävimme Uhtuallakin) Belomorskiin ja sieltä laivalla Solovetskin luostariin ja palata Rukajärven, Lietmajärven ja Kostamuksen kautta kotiin. Tein työtä käskettyä ja 2.8. syötyämme aamiaisen Kostamuksen Kapteeni Flint -kahvilassa painuttiin matkaan teitä, joissa ei ollut muita tienviittoja kuin kaapelin merkki (keltainen kolmio joka 50 m välein). Pääsimme kyllä perille, vaikka bussimme katolta tippui antennikin. Lauloimme koko matkan, kun mukana oli haitarinsoittaja ja laulajaveljekset. Lauloimme Jyskyjärven kulttuuritalon edessäkin. Illalla olimme Belomorskin hotellissa, joka oli Pervomaiskaja-kadulla. Melko kehnon näköinen kaksikerroksinen vanha hirsirakennus. Illallinen oli järjestetty Vodnik-taajamaassa Jakorj (Ankkuri) -kahvilassa. Mutta sinne piti mennä lautalla ja suuri bussimme ei sille mahtunut. Kävelymatkaa sinne oli ainakin noin 800 m. Hommasin muutaman yksityisauton, että invalidit ja vanhukset (heitähän oli enemmistö) olisivat päässeet mukaan. Saman matkan teimme aamulla, ja ruoan jälkeen menimme saarella olevalle laiturille ja pienellä laivalla – vai olisiko parempi sanoa suurella moottoriveneellä – matkustimme kuuluisaan Solovetskin saaristoon. En ollut itsekään aikaisemmin käynyt siellä. Laivan nopeus on 25 km/h ja aikaa meni 3,5 tuntia. Opastuksen tulkkaus kävi hankalasti, kun monet termit olivat aivan tuntemattomia. Monta asiaa meni pieleen. Kun kiipesimme luostarin muureille, niin käänsin, että mennään seinille. Ja, vaikka melkein koko porukka oli ikäihmisiä, voimia riitti laulaa ja joskus tanssiakin. Luostari kyllä oli Venäjän symbolin näköinen: kauneutta ja rappeutumista kaikkialla. Noin 20.00 paikkeilla olimme taas Belomorskissa ja paikalliset lapset olivat kimpussamme pyytämässä kolikkoja ja purukumia. ”Jotain vain”, lisäsivät lapset, jos sanoit, ettei markkoja ole. Koko 4.8. meni matkaan Kotshkoman kautta rajalle. Kävimme Rukajärvelläkin! Oli sunnuntai ja kulttuuritalon edustalla oli suuri määrä kaikenlaista kamaa myytävänä. Kostamuksessa olimme kello 16.00. Yövyimme hotellissa ja aamulla 5.8. kävimme kaupoissa ja vuoriteollisuuskombinaatin malminnostopaikalla. Se näyttää ihan kuumaisemalta: tylsät malmivuoret kraatterin ympärillä. Aamulla taaskin Flint-kahvilassa lauloin turisteille Kalevalan runoja ja soitin viisikielistä. Sain työstäni 600 markkaa, jotka he keräsivät. Palkkahan tuli Intouristilta. Taipalsaarelaiset lähtivät rajalle ja 6.8. olin vastassa uutta ryhmää, jossa oli 34 henkeä. He tulivat Kuhmon kautta Helsingistä. Kostamuksessa olivat kello 12.00, eikä ollut aikaa edes käväistä hotellissa. Suoraa matkaa lähtivät Vuokkiniemelle. Ruokittiin hyvin ahtaassa kahvilassa keskellä Vuokkiniemeä. Klubilla heitä varten lauloi ja välillä tanssikin neljä karjalaista tyttöä ja säestäjänä oli Veikko Pällisen poika. Kyselin paikallisilta, että pääseekö Kalevalaan suoraa tietä ja sain vastauksen, että kyllä varovaisesti jos menee, niin pääsee. Eräs suomalainen kuljettaja kyllä sanoi, että se on uhkarohkea matka. Uskalsimme! Ja kyllä se uhkarohkealta tuntuikin. Hatarat, kieron näköiset sillat rätisivät ja autonkuljettaja pelkäsikin pahoin. Mutta päästiin kun päästiinkin. Olimme Kalevalassa (Uhtualla) noin 18.00 paikkeilla ja lähdimme paluumatkalle Kostamukseen Jyskyjärven kautta. Se oli melkein 100 km pitempi matka, muttei niin vaarallinen. Hotellissa olimme pikkutunneilla, ja kun hotellipaikat olivat viisikerroksisessa rakennuksessa, jossa ei ole hissiä, niin voi ymmärtää mummojen murinat. Monet heistä olivat 70-vuotiaita. Itse ainakin olin ihan poikki, kun piti koko matkan puhua, laulaa ja kertoa Karjalastamme ja kansallispolitiikasta ja välillä lausua runojakin... Heiltäkin sain kolikoita ja lahjoja, mutta päätin, että nyt saa riittää! Juoksupoikana oleminen on jo ylivoimaista. Näinä päivinä möimme mökkimme 6,5 miljoonasta ruplasta, mutta ainakin 1,5 miljoonaa ruplaa meni paperihommiin. Teatterissa saimme vasta nyt heinäkuun palkan. Sain 500 ruplaa. Mutta työjärjestyslistalla on menossa vain Noita-akka venäjän kielellä, josta olen vapaa. Päätin vihdoinkin aloittaa sen studiolaisillemme omistetun kirjoituksen. Etsin arkistostani ja kirjastosta teatteriarvosteluja. Naputtelen koneella. 28.8. Liikemiesten tulkkina Puudosissa Paripäivää sitten soitti eräs nainen ja pyysi minua olemaan tulkkina hänen puolestaan erään Onega-neft Oy kutsusta tulleelle suomalaisyrittäjien ryhmälle. He meinaavat käydä Puudosissa. Suostuin. Ryhmä tarkoitti Paloheimon puu Oy:n kahta edustajaa. Se firma päätti ostaa noin 2000 kuutiota kuusimetsää Puudosista. He päättivät omin silmin nähdä sen metsän. Yksi heistä oli yli kahden metrin pituinen, viisissäkymmenissä oleva mies nimeltään Esko ja toinen Helge Joutsi, Oy:n hankintaesimies. 26.8. olimme Onega-neft markkinointiosaston johtajan Andrei Gurjevin vastaanotolla. Lounas oli tietenkin Bisnesklubin ravintolassa. Sieltä Gurjevin Ladalla kävimme lyhyillä puheilla virastossa ja sitten matkustimme Latvaan ja Latva-vetkaan. Katsoimme alalanssilla olevaa puuta. Vieraat puhuivat koko ajan puun laadusta. Kello oli yli 18.00, kun lähdimme Kalevala-hotellin saunaan, jossa oli samalla illallinen. Herrat Suomesta ryyppäsivät kahdestaan, kun Gurjev oli ratissa ja minä tulkkina. Mutta sauna ja allas olivat mainiot! Pääsin kotiin taas pikkutunneilla. Aamulla jo 7.30 herätin herrat puhelimitse ja 8.30 kantosiipialuksella piti lähteä Äänisen toiselle rannalle. Mutta reitti muuttui. Laiturille tuli vielä yksi "uusvenäläinen", Anatoli nimeltään, jolla on Petroskoin rantakadulla oma saha, neljä metsäkuorma-autoa, kaunis konttorirakennus, jossa myydään ja ostetaan ja valkoinen Mersu kukkapenkkien vieressä. Hänen kanssa lähdimme Derevjankaan ja sitten Derevjannojeen alalanssille, jossa oli kaikenlaista koneistoa eri maista. Ja koko koneisto seisoo käyttämättä, kun puuttuu yhtä ja toista. Suomalaiset ihmettelevät, miten voi olla, että laitos, joka on velkaa yhdelle ja toiselle, laajentaa toimintansa. Ja sitten lähdimme sinne Puudosiin. Shalassa oli maihinnousu ja sieltä lähdimme paikallisella autolla Lespromhosin virastoon, joka sijaitsee 60 km päässä. Metsäpalstalla miehet näkivät ensi kertaa ainakin 130 vuoden ikäisiä kuusia. ”Meillä tämänmittaiset puut ovat 60–80-vuotiaita, sillä ne sahataan ajoissa”, sanoivat miehet. Vieraat hyppelivät yhdeltä puukasalta toiselle, hikoilivat ja ihmettelivät. Kieltäytyivät vanhoista ja likaisista puista, joissa on soraa ja sahat menevät rikki. Tulimme Petroskoihin jo 21.30 melko nälkäisinä. Gurjev syötti Fregatti-ravintolassa. 28.8. aamulla alkoi sopimuksen laatiminen. 1. Shala – Halla 1000 m3. 2. Rajametsistä (Lahdenpohja) 1000 m3. Hallan metsän hinta olisi 50 dollaria kuutiosta ja Lahdenpohjan 42 dollaria kuutiosta. Kustannukset Venäjällä maksaa myyjä ja Suomessa ostaja, kunkin omalla maaperällään. Paitsi se autonkuljetus Lahdenpohjasta, jolloin autot Suomesta tulevat hakemaan metsää ja saavat tankatuksi autot hiukan halvemmalla dieselillä. Tullimuodollisuudet ja verot jokainen osapuoli maksaa omassa maassa. Metsän säilyttäminen Lahdenpohjassa on tärkeätä. Laatu! Eritteleminen. Esko: ”Meillä ei ole enää varaa nostaa hintaa, sillä Suomessa me voimme ostaa 280 markalla kuutiosta ja nyt teidän metsän hinta on jo 275,5 markkaa." Gurjev: ”Syyskuun ensimmäisenä päivänä aloitetaan hakkuut Paloheimoa varten.” Suomi: ”Määrän laskeminen: toteamme, että sovittu määrä on saatu, laskemme ja kahden viikon kuluttua raha on teidän tilillänne.” Venäjällä ja Venäjältä metsää myydään kuorineen ja Suomessa kuorittuna. Kuori on 12 % puusta. Tukkien pitää olla suoria, ei lahoja. Niissä ei saa olla toukanjälkiä, ei maata, niiden ei saa olla tuulen kaatamia, ei pystyyn kuolleita, siis tuoretta puuta! 29.8. Ja taas aurinko paistaa! Päivällä lupasivat hellettä,+22-+25 astetta. Eilen illalla sain kuulla eräältä Luovapaja-teatterin näyttelijättäreltä, että heillä oli näyttelijäkunnan kokoontuminen. Siinä jo puhuttiin W. Hallin poislähtemisestä Kansallisesta teatterista. Huhut liikkuvat... Pietarilainen Andrei Andrejev on Venäläisen draamateatterin kuraattorina. Soitti Voitto Mäkipää Helsingistä, että Vuorisalon näyttely avataan marraskuussa, valmistetaan mainoksia. Käväisenpäs teatterissamme, jos siellä olisi jotain uuttaa. Vien Jean Anouilh’in Leivosen assistentin tekstin, johon aikoinaan merkkasin Puurusen huomautuksia ja määräyksiä. Ensiksi osien jakaminen: Jeanne – Erna Lund, Cauchon – Orvo Björninen vanh., Inkvisiittori – Pekka Mikshijev, Syyttäjä – Gennadi Laine, Veli Ladvenou – Pauli Vaklin, Wawickin kreivi – Pauli Rinne, Kaarle – V. Ahvonen, Kuningatar Jolanda – Emma Hippeläinen, nuori kuningatar – Jelena Kornilova, Agnes – Vieno Kettunen, Arkkipiispa – Jouko Routtu, La Tremouille – Jalmari Parkkinen, Beaudricourt – Toivo Haimi, Isä – Aleksander Shtshelin, Äiti – Liisa Tomberg, Veli – Mikko Zelenski, La Hire – Viljo Vesa, Vartija Boudousse, Pyöveli – Walter Suni, Englantilainen sotilas – Leo Närjä, Toinen engl. sotilas – Santeri Laine, Kuninkaan hovipoika – Eila Hidmann (Närjä), Roviolla – Leo Närjä; Buduss – Fofanov, Ranskalaiset – Hakana ja Hidman. Minä olin assistenttina. Katsomossa sammuvat valot, näyttämölle syntyy valokeila n. 53 ja n. 10. Näyttämölle astuu perhe ja sen jälkeen Haimi – Beadricourt kysyy: ”Missä on kaikki muut? Onko valo valmis? Musiikki?” (musiikki n. 1.) ja valot lisääntyvät vähitellen... Vaakunat nousevat esityksen alkuvaiheessa. Musiikki n. 2 huilu, ”Lapsuus”. Sivulla 16. kirjailijalla: ”Couchon: ”Arvon herra, ei häntä kerettiläisenä tuomita...” Ohjaajan, siis Sakari Puurusen, kädellä: ”Me tuomitsemme hänet vain kerettiläisenä.” Paljon supistuksia. Musiikki n. 9 ”ratsastus” (yhteensä on 16 musiikkinumeroa). Rukous (muistan sen joukkomumisemisen!) Jeannin huudon jälkeen toinen huuto: ”Rovio! Lippu!” 31.8. Asunnossamme kävi kotiseutumuseon työntekijöitä, jotka kiinnostuivat yhtäkkiä minun elämästäni ja keräsivät meiltä paljon "roskaa": saivat Kalevalan Belskin käännöksenä, Rautioitten lahjoittaman Kalevalan taskupainoksen sekä äidin, Kanadasta tuodut, kahvipannun ja kerma-astian. Eilen koko meidän yhteinen Raijan kanssa päivämme meni Kantele-albumin kuntoon valmistamiseen. Annamme senkin. Mitä se pölyyntyisi kotona? Jatkan papereitten selailemista. Eilen Severnyi kurjer -lehdessä oli julkaistu Edvin Alatalon kirjoitus teatterin tilanteesta. Surullisia ajatuksia. Johtaja suree, että hänellä ei ole mitään sanottavaa näyttelijöille. Viitataan siihen, että 0,1 % siitä summasta, joka tuhoutuu Tshetsheniassa, tai oikeastaan vaan Groznyin tapahtumissa, riittäisi teatterimme elvyttämiseen. Aurinko kuitenkin paistaa niin lupaavasti ja työjärjestyslistalle ilmestyi käsky tulla lukutilaisuuteen: 3. syyskuuta luetaan R. Mustosen näytelmää Missä on kotisi, enkeli? 3.9. Aurinko paistaa kuin kesällä ainakin: +22–+25 hellettä. On luvattu ukkosilmaa. Eilen veimme anomuksen konsulaatin vastaanotosta. Muutama päivä sitten soitti Sirpa Nieminen: pyysi minua tekemään korjauksia siihen Riitta Rinteen kanssa neljä vuotta sitten tekemääni informaation kulttuurikollektiiviemme kokoonpanoista. Lupasi maksaa 3000 markkaa. Keräännyimme teatterimme johtajan huoneeseen ja saimme tietää, että kulttuuriministerimme Kalashnik tulee lomalta 6.9. ja kolmen päivän kuluessa hänen pitäisi tavata tasavallan hallituksen johtaja V. Stepanovin kanssa. Asia, muka, selviää vasta silloin. Vladimirov luki R. Mustosen näytelmän, jolla on toistaiseksi kolmekin nimitystä: Enkelin verkko, Missä on kotisi, enkeli? ja Taipaleen farmi. Raisa Mustonen oli myös läsnä. Näyttelijöistä tulivat: Vieno ja Pekka Mikshijev, Erna Lund, Gennadi Laine, Pauli Vaklin, Anja Myllylä, Sinikka Malmi, Leena Kornilova, Juha Hakana, Sasha Filatov, Eila Närjä tyttärensä kanssa, Marina Tsurkan, Elina Skvortsova ja Ljudmila Laine. Hyvästä näytelmästä puhuttiin hiukan niin kuin kiukkuisesti. Vladimirov luki sen mainiosti. Kiukkuisesti siksi, kun näytelmä on kirjoitettu Baulinin perheen ideasta ja Pohjoismaitten yhteisprojektin merkeissä. Näytelmään osallistuvat venäläisen ja suomalaisen teattereiden näyttelijät. Silloin kun puhuvien rooleja esittävät Igor Donskoi ja Rumjantseva, suomalaiset ovat mykkien osissa. Näytelmässä on joukko mykkiä, tai niitä, jotka tekeytyvät mykiksi. Barents-region -projektin puitteissa on aikomus tehdä esitys, jota esittävät isännät omalla kielellä ja vieraat ovat mykkinä ja päinvastoin. Vladimirov ilmoitti, ettei ole varaa kutsua vierailevaa ohjaajaa. Hänen on toistaiseksi ohjattava kaikki näytelmät. Ja siinä mielessä oltiin kiukkuisia, koska kun ohjaaja tekee työtä venäläisten kanssa, niin koko meidän teatterimme henkilökunta on odottamassa. 4.9. Aurinko vielä paistaa, mutta pilvet jo hiipivät, ilmassakin on +16 paikkeilla. Selailen papereita vuosikymmeniltä. Eilisen illan luin vanhoja kirjeitä. Yritän puhdistaa arkistoani. Soitti kotiseutumuseon johtaja, joka pyysi olemaan tulkkina lehdistötilaisuudessa Pitkä paluumatka kotiin -näyttelyn avajaisissa. Hyvin epäillen suostuin. Arkistostani suomalaisten hyvä lause: ”Antaa tulla lunta tupaan ja jäitä porstuaan!” Vai oliko se Armas Äikiän runosta ”Hei pojat, päivä valkenee...” Toivo Lankisen joskus sanoma viisaus: ”Suomen kielessä niin kuin venäjän kielessäkin on osattava tuntea nautintoa joka sanasta.” Kuuluisa viime vuosisadan runoilija Vjazemski on osuvasti sanonut: ”Kansallinen luonne on kuin kodinhaltija. Kaikki tietävät, että se on olemassa, vaikka kukaan ei ole nähnyt sitä.” 9.9. Kaatuneiden pitkä tie kotiin -näyttelyn avajaisia kunnioittivat läsnäolollaan Karjalan hallituksen kansliapäällikkö Medvedev, neuvonantaja Oleg Belonutshkin ja Suomen konsulaatin johtaja. Oli paljon lehtimiehiä. Uutta tekstiä sain kallooni: maastoetsintätyö, kaatuneiden ruumiiden jäännöksien ylöskaivamisen rituaalit, kunniamuistopaikka. Museo kyllä maksoi 50 000 ruplaa. Sain Niemisiltä ensimmäisen erän informaatiokortteja Karjalan kulttuurista. Sirpa pyysi lisäämään tiedot kirjailijoista. Pyysi ostamaan Petroskoin kaupoista 10 kappaletta Olga Mishinin Ratoi-runokirjaa, samoin 10 kappaletta Milja Hytin Juttutuokiota, viisi kappaletta Punaista kirjaa ja 10 kappaletta Unelma Konkan kirjaa. Ostin! Toissapäivänä soitti Aulis Eskola Espoosta. Odottavat Petroskoin leijonia. Voitto Mäkipää pyysi lähettämään kutsun kolmelle hengelle ajalle 25.10–27.11.1996: itselleen, taiteilijalle ja tulkille. Näyttelyn avajaiset pidettäisiin 1.11. ja 25.11. näyttely purettaisiin. Noin 40 teosta. On kutsuttava ministeri Kalashnik, suomen kielen opettajia, Kansallisen teatterin näyttelijöitä ja Irma Mäki konsulaatista. Avajaisissa saisi olla musiikkia. 12.9. Veimme täytetyt kaavakkeet konsulaattiin. Sinne menivät sisäpassit, äidin todistukset, syntymäpäivätodistukset, avioliittotodistus jne. Viola Niva lupasi antaa vastauksen parin viikon kuluttua. Päätimme Raijan kanssa, ettemme menekään Helsinkiin Lions Clubin kutsusta. Siihen menisi ainakin 1,5 miljoonaa ruplaa ja elokuun palkkaa en ole saanut: kassassa ei riittänyt rahaa. Tänään kirjanpitäjämme lupasi tilanteen kiristymistä. Palkkoihin rahaa ei ole luvattu. Eikä saa eläkettäkään. Ei se nyt niin kauheata ole meille, kun toissapäivänä sain Intouristista melkein 500 000 ruplaa niistä matkoistani. Mutta kun konsulaattiin maksoimme tänään 400 markkaa, niin ei paljoa jäänyt. 21.9. Teatteri on sellaisessa jamassa, etten enää minäkään usko sen tulevaisuuteen. Veimme asiakirjat konsulaattiin ja tämän kuukauden lopussa Suomen edustajat lupasivat keskustella kanssamme. Jos teatteri lakkaa toimimasta, niin pelkään, ettei eläkkeillämme pitkälle potkita. Ja muutenkin täytyy ajatella, etten jaksa maksaa eläkkeestä LC:n jäsenmaksuja ja siksi syntyi toinenkin ikävä päätös: meinaan jättää LC:n. 28.9. Mitään erikoista ei tapahdu. Raija lähti tarkistamaan, onko eläke siirretty tilille. Postikonttoreissa, joissa jaetaan käteisenä eläkkeitä, on koko kuukauden kauheita jonoja. Siksi mekin siirsimme eläkkeet pankkitilille. Sillä meillä toistaiseksi on noin kuukauden ruokarahat. Teatterilla ainakin sanottiin, ettei palkasta, tai oikeastaan ennakosta, tarvitse haaveillakaan. Radion suomenkielisen toimituksen johtaja Valter Kiiski on muuttanut Suomeen. Hänen tilalleen tullut nuorimies pyysi laskemaan menoarvion Ortjo Stepanovin Kotikunnan tarinat -näytelmän nauhoittamisesta radiokuunnelmana. Jos heillä rahaa riittää, niin olisivat valmiit tekemään sen. Soitin Vieno Kettuselle (Mikshijevalle) ja Gennadi Laineelle: lupaavat olla mukana. Mielestäni mukana saisi olla 3 naisääntä ja 4 miesääntä. Menoarvioni oli kahdensuuntainen: 1,5 miljoonaa ja 4,5 miljoonaa ruplaa. Minäkin voisin työskennellä palkatta. Musiikkiakin voi löytää valmiina nauhoitettuna: Olli Nykäsen ”Karjala” ja ”Karjalan kunnailla”. Voisi olla pari Veikko Pällisen laulua ja vienalainen ”Kokko lenti”... Ohjaajina voisimme olla kaikki esiintyjät tarpeen tullen, ettei tarvitsisi sitäkään maksaa erikseen. Mutta toistaiseksi voimani menivät vuoden 1956 studiostamme kertovan kirjoituksen kääntämiseen. Se työni todisti taas, että suomen kielen taitoni on kauhean alhainen. Mäkipää lähetti Helsingistä Pauli Vuorisalon näyttelyn mainoksia ja kutsulippuja. Nyt pitäisi venäjänkielistä lehdistöä varten kääntää Suomen lehdistön materiaaleja Vuorisalosta. Se auttaa samalla olemaan tulkkina näyttelyssä. Ja neljäntenä työsuuntanani on Kuhmon Kulttuurikornitsaa varten valmistuvat materiaalit Karjalamme kulttuurista. Sain täytetyt kaavakkeet yliopistosta: kuorosta, jota johtaa Teratsujants ja Toive-yhtyeestä. Ivan Petrovin johtamasta Luovapaja-teatterista, Musiikkiteatterista ja nukketeatterista, taidekoulusta ja musiikkiopistosta ei tullut ollenkaan täytettyjä kaavakkeita. Sirpa pyysi vain tarkistamaan ne neljä vuotta sitten täytetyt. Sunnuntaina teatterissamme oli ehdotus valmistaa lämpiöön yleisöä varten 40 minuutin esitys teatterin historiasta, Karjalasta ja Kalevalasta. Täytyy muistella venäjänkielisiä Kalevalan tekstejä... Näinhän se aika saadaan kulumaan! 30.9. Kylmä syksy on laskeutunut niskoihimme, kun huoneissammekin on vain +15! Ja kun tänään on köyhien saunapäivä, niin on mentävä saunaan. On ajateltava, miten säilyttäisi terveyden. Lämmityspatterit ovat kylminä, vaikka ulkona on +1–+8. 3.10. Aamusta naputtelin muistelmia teatterikoulun ajoistamme. Carelia-aikakauslehti lupasi julkaista kirjoitukseni. Kolomainen muka toimittaa sen ilman muuta. Lupasin noin 30 kirjoituskoneliuskaa ja päivämääräksi sovimme 25.11. Kävin päivällä teatterissa, josta soitettiin, että radiosta on tuotu Paavo Lukinin kertomus luettavaksi. Soitti Sirpa Nieminen ja pyysi tulemaan Kostamukseen hakemaan uuden sarjan kaavakkeita. Samalla lupasin tuoda Kornitsaa varten ostetut kirjat. Soitti Voitto Mäkipää ja lupasi lähettää näyttelyn uuden luettelon, jossa on joka teoksen hintakin. Pyysin vuorostani kirjoittamaan museolle, Kulttuurisäätiöllemme ja tullimiehille kirjeet, joissa olisi mainittu suomalaisten ehdotus ottaa näyttely vastaan museomme ovella! Soitti Kansallisesta komiteasta Svetlana Petrovna Pasjukova ja ihan itki, että tämä poika muuttaa Suomeen! 7.10. Eilen tulin Kostamuksesta, missä tapasin Sirpan ja Markun. Vein heille kasan kaikenlaista karjalaista kirjallisuutta. Luovutin kaavakkeet, jotka sain täytetyksi. Sain uudet kaavakkeet ja kuusituhatta markkaa työn jatkamista varten. Illalla soitti TV-toimittaja Svetlana Poleshtshuk ja pyysi osallistumaan TV:n Mielipide-ohjelmaan: ”Kertokaa teattereistamme!” 1. Luovapajan-teatterissa oli Ruotsin linna -esityksen ensi-ilta. Sen tekijä, mielestäni, nauraa ivallisesti perinteiden säilyttämiselle ja on sitä mieltä, että sen säilyttämisen laupeuden takana tapahtuu tappamisia, prostituutiota jne. Esityksen ohjaaja Ljudmila Zhivyh ihmetteli, että minua esitys miellytti. Ja nyt vasta ymmärsin, että se oli ivaa kansallisten erikoisuuksien puolustamiselle. Mutta mielestäni, esitys oli kuitenkin siitä, että vain rahasäkki osaa pakottaa tekemään sitä, mikä ei miellytä. Parhaassa tapauksessa se on perinteiden, muinaispukujen ja linnojen säilyttämistä. Kuka tilaa musiikin, se maksaakin. 2. Kommunistit tilasivat kansainvälisyyden musiikin voimaa. He tukivat jo 1920-luvulla tasavaltamme kansallisia johtajia, jotka paremmin kuin nykyaikaiset johtajat ymmärsivät, että teatteri yhteiskunnallisena instituutiona näyttää kansan kypsyyden. Sitä oli vaikea luoda, mutta se on olemassa vielä nytkin. Teatterin perinteitä muistaen ja jatkaen Toivo Lankisen, Liisa Tombergin, Yrjö Humpin ja Sulo Tuorilan työtä yhä näyttelevät Pekka Mikshijev, Vieno Kettunen, Erna Lund, Pauli Vaklin, Anja Myllylä, Lida Sykiäinen, Gennadi Laine, Leena Kornilova ja Aili Ragujeva. He omaksuivat ja muistavat niin itse teatterin koulun kuin maamme loistavimman Leningradin teatterikoulunkin. Jos nyt hyvin kiireesti ei elvytetä teatteria eikä rakennusta, niin siinä tapauksessa 20 lähivuonna kadotamme sekä suomalaisen eikä karjalaisen teatterin! Teatterimme sanan suorassa ja kuvaannollisessa merkityksessä hajoaa siinä ajassa. Tämä tapahtuu niitten johtajien takia, jotka joskus itsekin tekivät sementtiä ja nyt he tinkivät sementistä ja rakkaudesta ammattiinsa! Ja sitä kansainvälisyyden hiekkaa oli niin paljon, että rakennuksen seiniin ilmestyi halkeamia jo aikoja sitten. Neuvostoaikana muistettiin mainita Vladimir Majakovskin sanat: ”Eletäänpäs maailmassa ilman latvioita ja venäjiä, yhtenäisessä ihmisasuntolassa.” sekä toisesta teoksesta ”Me eletään puristettuna rautaisella valalla!” Mutta tuloksena oli kaikkien ongelmien kittaaminen, hämääminen, muka väliaikaisesti. Mutta mitäs nykyaikaiset demokraatit? Missä on maan viisas johto? 8.10. Puoltakaan en sanonut eilisessä TV-haastattelussa, mutta Erna Berg ja Raijakin sanoivat, että koko esiintyminen oli mennyt melko hyvin. Soitti Ivan Petrov. Kertoi vaimonsa (dramaturgi ammatiltaan ja on ollut monta vuotta Teatteriliiton vastaavana sihteerinä) mielipiteen, että puhuin asiallisesti! Harmitteli, ettei tiennyt, että huvilamme oli myynnistä. Sillä summalla, millä möin, hänkin olisi ostanut. Puhuimme teatterimme asioista ja hänkin ihmettelee, miksi tehdään satuesityksiä venäjän kielellä. Kävin Kuhmon Kornitsan pyynnöstä kotiseutumuseossa ja siellä sain tietää, että Arhippa Perttusen jäännösten haudastanostamistilaisuudessa oli petroskoilaisista Toivo Haimi. Muut olivat pietarilaisia, sen restaurointikeskuksen työntekijöitä. Allekirjoitin kotiaineiston luovutusasiakirjan (äidin kahvipannu ja paljon kaikenlaisia papereita). Kantamisessa auttoivat Tatjana Aleksandrovna Moshina ja Tatjana(?) Leonidovna Zaharova. Olin museon päähoitajan luona. Hän kertoi, että itse ei silloin päässyt Latvajärvelle, mutta kävi uudelleenhautaamistilaisuudessa. Sain kutsun Karjalan Sivistysseuran 90-vuotisjuhlaan, joka pidetään Petroskoissa Kalevala-ravintolassa 12.10. 26.10. Kahdestoista päivä sairastuin taas siihen ruusutautiini. Seuraavana päivänä jouduin kaupungin sairaalaan. Olin huoneessa nro 9, johon mahtui 11 sänkyä. Hyvä, ettei kymmentä sairasta enempää kerralla löytynyt. Olin siellä yhdeksän päivää. Ja nyt poliklinikan kirurgi jatkaa hoitamistani. Soitti Sirpa Nieminen ja kyseli, etteikö se sairauteni johtunut vain Kornitsan tehtävistä? Soitti Mäkipää ja ilmoitti, että Pauli Vuorisalon näyttely tulee ainoastaan kuljettajan saattamana. Meinasimme Zifan kanssa, että lähetämme rajalle jonkun naisen Teatterityöntekijöiden liitosta, mutta ilmenikin, ettei vakituista junaa ole enää Matkaselän ja Värtsilän välillä. Naisen on vaikea löytää kyytiä Sortavalasta. Päätin mennä rajalle itse. Huomenna yöjunalla lähden Sortavalaan. Soitin museoon Nina Aleksandrovna Haritonovalle siitä Arhippa Perttusen uudelleenhautaamisesta. Olisiko uutta informaatiota? Luut kaivettiin esiin v.1983. Osallistuivat: Toivo Haimi varakulttuuriministerinä, historian tohtori Ilja Iosifovitsh Gohman retken johtajana, lisensiaatti Hartanovitsh, Tiedeakatemian yhteydessä toimivan Pietarin antropologisen museon johtaja Albert Viktorovitsh Shevtshenko ja Tatjana Vasiljevna Lukjantshenko Moskovan Kansantieteen instituutista. Arhippa-raukka haudattiin uudelleen v. 1985. Haudan etsimisessä auttoi Pekka Perttu. N. S. Tuhkina Kulttuuriministeriöstä lupasi kerätä Kuhmon Kornitsaa varten tiedot amatööritaiteilijoista tiistaiksi, siis 29.10. Lupasin kahdelle, jotka suorittavat sen työn, 25000 ruplaa jokaiselle Niemisen rahastosta. Mäkipää ilmoitti, että suomalainen taiteentutkija Virve Riikonen tulee Petroskoihin 28.10. Zifa ottaa hänet vastaan. Nainen taitaa venäjää hiukan. Ja 30.10. tulevat Vuorisalo ja Mäkipää. Tarjoilutarpeet avajaistilaisuuteen hommataan keskiviikkona. Yöpyvät Fregatissa. 30.10. Ja harmaat päivät yltyivät taas ja taivas niskoillemme laski. Sairauslomatodistus on vielä voimassa huomiseen. Lääkäri määräsi Augmentin (Clavulanate-potentiated amoxycillin) -lääkettä kaksi pilleriä 3 kertaa päivässä. Lisäksi tätä onnetonta vasenta jalkaani hoidetaan lasersäteillä. Mutta onneksi se ei estänyt käymään 28.10. Värtsilässä Vuorisalon näyttelyä vastassa. Taksilla piti mennä Sortavalasta rajalle. Se maksoi 20 000 ruplaa. Kylmä ajoi minut Suomen puolelle, jossa oli lämmin odotushuone. Viisumista oli sen verran hyötyä. Mutta valitettavasti ei sieltäkään löytynyt kupillista kuumaa. Odotin aamukymmenestä yhteen saakka. Papereiden täyttäminen ja tarkastus Suomen puolella kestivät 10 minuuttia ja Venäjän puolella kaksi tuntia. Ja kello 15.00 lähdimme Petroskoihin päin ja paikanpäällä olimme 22.30. Vauhti oli melko hyvä. Museon ovella meitä odotti Sergei Sergejev, joka ilmoitti, että auto puretaan aamulla kello 9.00. Ja aamulla sitten odotimme tullimiestä melkein tunnin. Virve Riikonen tuli auttamaan purkamisessa, mutta kuitenkin tullitarkastus kesti iltamyöhään! 3.11. Sunnuntai. Aamusta otin Fregatin asiakkaat Mäkipään ja Pauli Vuorisalon tilamaani Moskvitshiin ja vein heidät Valentin Tshekmasovin ja Vladimir Ivanenkon ateljeihin. Todella erilaiset taiteilijat! Toinen on kuiva, harkitseva, perhettään suojeleva enkeli, jonka jokaisessa teoksessa tuntuu taiteilijan yksinäisyys, melko selvässä ja selkeässä elämän kuvituksessa tuntuu sen traagisuus. Ensimmäisellä traktoriteoksellaan, joka oli omistettu erään kylän ensimmäiselle traktoristille, taiteilijan vaarille, mies tuli taiteilijaliiton jäseneksi ja hyvin kohta alkoi saada kaikkea mahdollista tunnustusta. Ja Ivanenkolla ensimmäisestä teoksesta, joka oli omistettu voiton 40-vuotisjuhlalle, tuli, niin kuin mies tunnusti, syntinsä, ja hän lupasi olla siihen kajoamatta. Siinä näkyi avaruus, auringossa tapahtuvat räjähdykset... Lounaan jälkeen Anita Dunkers, taidemuseon työntekijä, vei miehet taiteilija Zorinan ateljeeseen. Toissapäivänä pidettiinVuorisalon näyttelyn avajaiset, joihin tulivat kutsuttuina ministeri Kalashnik, paikalliset taiteilijat ja yleisöä noin 50 henkeä sekä konsulaatin työntekijät. Suomalaisen tavan mukaan samppanjapullot saivat paukkua. Kauheasti kehuttiin taiteilija Pauli Vuorisaloa. Ministeriön työntekijä ja tulkki Katja Pavlova kertoi, että hän tietää minun papereitten maasta muuttamisesta olevan valmiit. Hän itsekin valmistautuu muuttoon... Illalla myöhemmin olimme Raijan kanssa venäläisten kansansoitinorkesterin konsertissa. Solistina oli paras Venäjän harmonikansoittaja G. Kalmykov. Hänen taitonsa oli sirkustasoista. Ljudmila Nikolajeva kauniisti lauloi venäläisiä kansanlauluja. Eilen naputtelin koneella Kornitsan tilaamia kaavakkeita. Ministeriön työntekijät, joille maksoin 250 000 ruplaa, tekivät kuitenkin melko keskeneräisen työn. Nyt täytyy soittaa joka piiriin ja pyytää lisätietoja. Eilen illalla olimme Nikolai Samsonovin 60-vuotisjuhlassa. 6.11. Kävin ottamassa hoitoa jalalle ja tapasin kadulla Vera Fjodorovna Sherstnjovan, joka on minun isäni toisen vaimon (Tatjana Vasiljevnan) tytär toisesta avioliitosta, siis Svetlana-siskoni sisko, joka ei kuitenkaan ole minun siskoni. Joskus kolmivuotiaana olin heidän kodissa vieraana ja Vera (s.1929) oli minun vanhempana paimenena. Miehensä on arkkitehti ammatiltaan, nyt eläkeläinen, Leonid Jakovlevitsh Sherstnjov. Vera kutsui kylään. He ovat Svetlanan kanssa äitinsä takia kireissä väleissä. 12.11. Vallankumousjuhla ei enää ole kaikille juhla, ei läheskään kaikille! Pelättiin vain yhteenottoja toisinajattelevien kanssa. Onneksi kaikki sujui rauhallisesti. Heti juhlien jälkeen, siis 10.11., kulttuuriministerimme Tatjana Nikolajevna Kalashnik, kokosi koko teatterin henkilökunnan ja puhui siitä, että aika on vaikea. (Sepä yllätys?) Joku on luvannut jo Kizhin saarenkin räjäyttää. Kirjastossa ei ole rahaa edes jokapäiväisiin sanomalehtiin. Teatterin remonttiin ei myöskään ole varoja. Hyvä vielä kun saimme viime kuukauden palkkamme. (Tänään saimme syyskuun ennakkopalkan – 300 000 ruplaa.) On ilmestynyt päiväkäsky studiomme perustamisesta, mutta tammikuusta se on teatterimme tilillä. Ja siksi on supistettava henkilökuntaa, että jaksaisimme hoitaa studiota. Ja vasta vuodesta 1997 syyskuusta se siirretään konservatorion listoille. Kalashnik kiitti minua ideasta yhdistää kahden maan mahdollisuudet teatterimme ylläpitämiseen, mutta suomalaiset, muka, laskevat rahaa vielä tiukemmin... Ja tänään Alatalo ja Vladimirov keräsivät näyttelijät. Meitä on nyt 14 henkeä ja heistä on lähdössä Suomeen Vaklinin pariskunta. Minäkin ilmoitin, etten viime aikana ole enää uskonut teatterimme tulevaisuuteen. Nuoret, jotka eivät taida kieltä, vaativat johdolta venäjänkielisiä esityksiä. Satuihin hekin ovat väsyneet. Ja jos ottaa huomioon, että 9 henkeä on eläkeiässä, niin melkeinpä tietää, miten käy. Ja ne, joihin perustuu nykyään teatterin voima, mm. Vieno Kettunen, uhkaavat lähteä, kun hävettää saada palkkaa mitään tekemättä. 21.11. Johdinautossa ihmiset hiukan hermostuneesti keskustelevat näin lämpöisestä syksystä. Se on monen mielestä maailman mullistuksen merkki... Tänäänkin on +7 ja sumuinen harmaa harso ympärillä. Teatterissamme marraskuun alku on näytäntökauden alkua. Anja Myllylä (Vaklin) esittää venäjän kielellä Naisen 11. käskyä. Vladimirov esitti 16. päivä Babelin Odessan kertomuksia. Esitys tapahtuu nukketeatterin tiloissa. Vladimirov harjoittelee Mustosen näytelmää, jonka Alatalo on kääntänyt venäjän kielelle. Suomenkielinen TV-toimitus teki lähetyksen teatterimme ongelmista: Vieno Kettunen, Leena Kornilova, Gennadi Laine ja minä osallistuimme siihen. Venla Kiiranen puhui dramaturgina ja yleisön puolesta olivat Maria ja Juho Mulloset. Keskusteltiin teatterin kriittisestä tilanteesta, siitä, että remonttiin tarvitaan rahaa. Puhuttiin siitäkin, että jos jokin aika sitten teatterista olisi tehty Kansallinen keskus, niin tilanne ei olisi niin rempallaan kuin se on nyt. Olimme Raijan kanssa Luovapaja-teatterin Vanja-eno ja Balettiteatterin Sisäinen alue -esityksissä. Kävin sinfoniaorkesterin esityksessä. Se tapahtui Taide-keskuksessa. Ohjelmistossa oli amerikkalaisten säveltäjien teoksia ja johtajana oli amerikkalainen kapellimestari. Herra orkesterin johtaja ei oikein uskonut yleisömme mahdollisuuksiin ja valitsi melko selkeän 50-luvun musiikin. Kyllä charmia siinä mielestäni oli, mutta karjalaista säveltäjää G. Vavilovia se ei tyydyttänyt. Nämä päivät kuluivat kirjoitukseen studiosta ja toissapäivänä vein kirjoituksen ensimmäisen osan Carelia-lehden toimitukseen. Sen toimittajaksi määrättiin Armas Mashin. Kolomainen kuittasi sopimuksen ja lupasi julkaista vuoden 1997 helmi-maaliskuussa. Soittelen joka päivä tasavallan piirien kulttuuriosastoille niistä harrastajakollektiiveista, joita vielä sinne on jäänyt. Naputtelen kirjoituskoneella. Melko ikävä työ, mutta kuhmolaiset Markku ja Sirpa lupasivat maksaa hyvin ja siksi teen sitä. Pari viikkoa sitten soitin konsulaattiin ja kyselin papereitten tilanteesta. Vastattiin, että odota marraskuun loppuun. Erkki soitti ja lupasi auttaa muutossa. Vuorisalon näyttely jatkuu viikon loppuun. Ilmoitin Mäkipäälle, että tullimiehet lupaavat verottaa niistä pakkausaineistakin 200 000 ruplaa ja 20 % lahjaksi merkatusta Kuoleva hylje -teoksesta siirtyy tullimiehille. Se on noin 740 markkaa, sillä luettelossa sen hinta on 3 700 markkaa. Virve tulee taas Helsingistä auttamaan pakkaamisessa. Eilen olimme Raijani kanssa kutsuttuna Kantele-yhtyeemme 60-vuotisjuhlissa, jotka pidettiin Musiikkiteatterin suojissa. 800-paikkainen sali oli täpötäynnä. Tasavallan johtohenkilöistä läsnä olivat hallituksen toiminnanjohtaja Medvedev, duuman puheenjohtaja Pivnenko, Tasavallan päämiehen neuvonantaja Oleg Belonutshkin ja ministeri Kalashnik. Katsomon ensimmäiset rivit olivat täynnä entisiä Kanteleen työntekijöitä. Suuteluja, huudahduksia, kyyneleitä… Meidät nostettiin seisomaan ja suosionosoitukset raikuivat meillekin Raijan kanssa. Esitettiin dioja. Näytettiin minuakin ja monet tulivat tervehtimään ja onnittelemaan. Mutta kävi niin, ettei Kansallisen teatterin onnittelua ollutkaan, se pyyhittiin pois luettelosta. Tietenkin se onnitteluluettelo oli liiankin pitkä ja siitä piti jotain rapsia. Mutta kansallista kollektiivia oli onniteltava Kansallisen teatterin puolesta. Se oli taas jonkun politikointia. Kummalliselta tuntui sekin, että teatteria syytettiin siitä, ettemme ilmoittautuneet ajoissa. Lyhyt, noin 75 minuutin, konsertti oli vauhdikas, värikäs, mutta vuosijuhlan vaatimukset tekivät siitä liian sekavan. Ei siitä saanut kuvaa yhtyeen tulevaisuudesta. Ivan Kieleväinen, ollessaan hiukan hiprakassa, kertoi minulle, että hänellä olisi paljon opetettavaa nuorille, jos hän saisi oman "luokan", ammattikerhon. Ei näkynyt Valentina Lashinaa. Ei mainittu mitään Pekka Titovista, pitkäaikaisesta karjalaisesta soololaulajasta. L. Sevets oli mahtava kanteleensoittaja ja laulaja, niin mahtava, että pöksyt repesivät. Hän kyllä olikin ainoa, jossa oli kansallista henkeä, karjalaisuutta. Konsertin jälkeen oli juhlatilaisuus Karelia-ravintolassa. Toiminnanjohtaja Seidov kehuskeli, että Kantele-yhtyeen työntekijöille palkat maksetaan ajallaan eikä tilanne tunnu vaikealta. Jätin pöydälle kukkapuketin ja adressin teatteriltamme. Sain lahjan ja kukkia säätiön puolesta Zifa Jusupovalta. Onneksi hänellekään ei annettu puheenvuoroa onnittelutilaisuudessa. Hän varmasti olisi alkanut kehua minua johtajana, mutta kun eivät kaikki olleet samaa mieltä! Hiukan ryypättiin ja tanssittiin. Eilen suomenkielinen radiomme toimitus kiikutti minulle Lassilan Liikaviisas-katkelman luettavaksi. Nauhoitus tapahtuu maanantaina. Soitti Sirpa Kuhmosta ja pyysi tapaamaan Klejerovan, joka tulee Kostamuksesta junalla ja tuo minulle sen palkkion, jonka lähettää Kornitsa. Kiitti kaavakkeista, jotka lähetin nyrkkipostilla. 23.11. Sain kiinni Klejerovan Kansallisessa keskuksessa ja sain häneltä 6000 markkaa. Se oli marras-joulukuusta. Mahdottoman suuri summa! Mutta suoraan sanoen, aikaa oli mennyt melko paljon niitten kaavakkeiden täyttämisessä ja soitoissa, juoksemisessa yliopistossa, musiikkiopistossa, nukketeatterissa, Luovapaja-, Musiikki- ja Venäläisessä draamateattereissa. Lisäksi se sinfoniaorkesterimme. Mutta kuitenkin näin suuria summia nykyään saavat vain ”uudet venäläiset”! Aamusta kävin Mullosten luona. Maria Ivanovna lupasi kertoa ja kirjoittaakin Juho Mehiläisestä siihen Carelia-kirjoitukseen, sillä he ovat sisaruksia. Keskustelimme pari tuntia tasavaltamme kansallisuus- ja kansalaisuusongelmista ja tilanteesta Venäjällä. Saimme Raijan kanssa venäjänkielisen kutsun Suomen itsenäisyyspäivän viettoon 7.12. ja kirjekuoresta päätimme, että nyt se kutsu Suomeen on tullut. Mutta hyvä näinkin! Kello 17.00 vieraanamme olivat Kutuzovit. 25.11. Soitin konsulaattiin ja sain ehdotuksen tuoda heille ulkomaanpassimme ja keskiviikkona 27.11. paperit olisivat valmiit! Siis 1. Anomus teatteriimme; 2. Anomus eläkekeskukseen; 3. Sopimus Erna Bergin kanssa asunnostamme, johon saa muuttaa väliaikaisesti hänen tyttärensä; 4. Täytyy loppuun saakka täyttää Kuhmon kaavakkeet; 5. Täytyy lopettaa sen kirjoitukseni studiostamme vaikka vuoteen 1972 ja viedä valokuvineen Carelian toimitukseen; 6. Soittaa Erikille, että olen valmis muuttamaan Suomeen 20.12. 27.11. Paperit ovat valmiina, saimme vuoden viisumin. Olen todellakin seitsemännellä taivaalla!!! Edvin Alatalo ehdotti päiväämään anomuksen lähdöstä teatterista 15.12. Sanoin hyvästit kuorolle. Eilen ja tänään olin tullimiesten vieraana. Erkki on valmis ottamaan meidät vastaan joulujuhlien jälkeen ja Gennadi lupasi puhua vaimonsa kanssa. Sain kiinni Niemiset puhelimitse Kostamuksessa. Lupasivat tulla hakemaan ne minun ostamani kirjat ja ne valmiit kaavakkeet. 1.12. Sunnuntai. Aamusta oli + 2. Ilma on melko kuiva ja päätin käydä äitini haudalla uusimassa kiveen kaiverretut kirjaimet. Kävi autonkuljettaja, joka lupaa viedä meidät pakettiautollansa suoraan Kouvolaan noin 18.12. 5.12. Eilen vein Kuhmon kaavakkeita Kulttuuriministeriön restaurointiosastolle. Lupasivat viikon aikana tehdä ja antaa Karjalamme muistomerkkien luettelon. Lupasin maksaa heille 200–300 tuhatta ruplaa. Illalla olin säveltäjäliiton XIII täysistunnon konsertissa. Soivat Vavilovin, Kozinskin, Beloborodovin ja monen nuoren säveltäjän teokset. Miellytti Kozinskin musiikki Perttusesta Lönnrotin tekstiin. Vavilovin pianokonsertti, mielestäni, oli hyvin ajankohtainen: kuului hätäkellojen soittoa! Kävin Boris Pomortsevin ateljeessa, jossa ryyppäsimme toivottaen sitä, että seuraavan kerran tapaamme Suomessa. 6.12. Säveltäjäliiton toisen päivän konsertti oli mielenkiintoinen siitä, että yleisönä oli paljon nuoria. Miellyttivät Zelinskin "tupalaulut" Kljujevin runoihin. Hyvin niitä lauloi Vasili Shirkin, filharmonian solisti. Toisessa osassa esiintyivät konservatorion kuoro ja yliopiston sinfoniaorkesteri. Kapellimestarina oli nuori Valentin Bogdanov. Boris Naprejevin Kalevalan sankarien muotokuvat -teos oli sävelletty Armas Mishinin ja Eino Kiurun teksteihin. Siinä oli eepoksen pontevuutta, Kalevalan sisäistä voimaa. Ja viimeisenä oli säveltäjäliiton puheenjohtajan Beloborodovin Sielu ja luonto -niminen oratorio, jonka esitti kuoro. Tekstejä oli lainattu Pushkinilta, A. Blokilta ja Sergei Jeseniniltä. Kumma, että Blokin sanat "ainaisesta taistelusta" rauhasta esiintyivät vain unessa. Eivät ne olekaan kutsuna taisteluun, vaikka näin me ne aina ymmärsimme. Haaveesi saat nähdä vain unessa! Tässä kamalassa maailmassa olisi parempi haaveilla rauhasta. Taistelut saisivat jo riittää! 10.12. olen mukana lasten tilaisuudessa, jota vietetään Suomi-vuoden merkeissä. Sain kuulla Leena Kornilovalta, että minun on järjestettävä jäähyväistilaisuus "studiolaisille" vodkapullon kanssa. Ja sama 10.12. olisi paras päivä. Meillä on yötä Timo Munne ja kun hän lähtee 11.12. Suomeen, alamme Raijan kanssa kerätä kamppeita. 7.12. Käännöstyöt Kuhmon kaavakkeiden ääressä ovat käynnissä täyttä häkää. Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä ja kello 17.00 Ligeja-ravintolassa on Leningradin konsulin ja konsulaatin vastaanotto. Kutsuttuina olivat TV:n suomenkielinen toimitus Rimma Konkan nimessä, Kansalliskomitean Tatjana Klejerova, Venäjä-Suomi-seurasta Rauni Siltshenko ja Ulkoasiainministeriön edustajana hänen poikansa. Olivat Tamara Jufa ja Mihail Jufa, säveltäjä Gennadi Vavilov vaimonsa Nataljan kanssa, joka nykyään on taidemuseon johtajana, Mullosen pariskunta, teatterista Gennadi Laine vaimoineen, professori Leo Suni, joka muuten lupasi lahjoittaa Suomen historian käännöksensä; Kantele-yhtyeemme johtaja Vjatsheslav Seidov ja yhdistyneiden teattereiden johtaja Jevgeni Stolov vaimoineen; ministeri Kalashnik, joka ehti sanoa minulle monta kaunista sanaa. Tietenkin olivat tasavallan ja kaupungin sekä kirkon johtajat. Oli myös tohtori Eino Karhu! 8.12. Suomesta tuli esiintymään Timo Munne ja tuli yöpuulle meille. 9.12. Karjalassamme ovat menossa Suomi-vuoden päättäjäistilaisuudet. Taidekeskuksessa esiintyi sinfoniaorkesterimme: Sibelius, Aarne Merikanto ja Gennadi Vavilovin viulukonsertto. Mutta minä olin ensin lasten tilaisuuden harjoituksissa: Suomesta tuotiin lapsille lahjoja ja joulupukiksi oli pukeutunut laulaja Mikko, joka oli tilaisuuden vetäjänä ja minun oli oltava tulkkina. Kello 19.00 Timo Munne lausui Heikki Turusen Karhupäinen metsänvartija -runoelman katkelmia ja lauloi omia lauluja, jotka sopivat niihin. Tilaisuus oli nukketeatterin huoneistossa. Tulihan siihen kuitenkin parikymmentä ihmistä. Mukavaa ja ilahduttava oli pitkästä aikaa kuulla kaunista suomea. Sieltä painuimme Timon kanssa Taidekeskukseen ja ehdimme kuulla Sibeliustakin, puhumattakaan konsertin toisen osan säveltäjistä. Oli hassua ja samalla hiukan noloa, kun jouduin katsomon ovenpieleen kun salista lähtivät tasavallan herrat. V. N. Stepanov ojensi minulle kättä ja kaikki seuraavat kirkon, tasavallan ja kaupungin herrat päättivät pitää minua kädestä. Vaikka ministeri Kalashnik kuiskasi Stepanovin korvaan jotain ja herran naama tuli happamaksi: vissiin jotain sellaista, että olen lähdössä synnyinmaastamme. 10.12. Kai nämä olivat minun viimeiset venäjänkieliset esiintymiseni: lasten monitoimitalossa puhuin, lauloin ja rokkiakin tanssin Mikko-joulupukin kanssa. Oli kaksi esitystä: kello 12.00 ja 16.00. Ja illalla kello 18.00 luonamme olivat rakkaat ystäväni: Erna Berg, Jelena Kornilova, Aili Ragujeva, Pekka Mikshijev ja Sinikka Malmi. Mukana oli Timo Munne, joka lauloi omia laulujaan. Muistelimme ylioppilaslauluja ja paljon muutakin runsaan kolmen tunnin tilaisuudessa. Hyvästelemiset jatkuvat! 11.12. Sain teatterista lopputilin! Alkoi huonekaluston kerääminen kasaan. 12.12. Pahvilaatikkojen täyttämisen jälkeen kävin Gogolinkadulla olevassa Keskuksessa, jossa oli Vepsänkuoron 30-vuotisjuhlat. Samalla juhlittiin vepsäläisen lastenkuoron 15-vuotisjuhlaa. Yleisöä oli sali täynnä. Puhuin Zaitsevalle ja Klejerovalle Aaltion pyynnöstä, että Itämerensuomalaiset-kirjoja ostatettaisiin Suomen Opetusministeriön kautta Karjalaa varten. 13.12. Teatterimme ensi-ilta Gogolin talolla R. Mustosen Missä on kotisi, enkeli? -näytelmän mukaan. Ja taaskin sali on ihmisiä täynnä! Rooleissa olivat Pekka Mikshijev, Elina Skvortsova ja Anja Myllylä. Mykkinä olivat Baulinin pariskunta, itse ohjaaja Vladimirov ja Rumjantseva. Ihan hyvä, paljon puhuva esitys! Muuta vuoden ohjelmaa: Uuden vuoden satu venäjänkielellä: Onko kuuma? Tammikuu 1996. Isaak Babel, Odessan kertomuksia. Suomalaisen teatterin pääohjaaja L. Vladimirov valmisti itselleen monologiesityksen, tietenkin venäjänkielellä. Helmikuu 1996. Stephen King, näytelmän kirjoittaja Moor, Piina. Ohjaajana vieraileva ohjaaja Vesa Veijalainen Suomesta. Ensi-ilta oli 30. maaliskuuta. Naisen 11. käsky. Ohjaaja L. Vladimirov, venäjän kielellä. Ensi-ilta oli 12.4. 16.12. Vesi silmissä nukutimme Musti-kissamme. Vein suuren kasan Niemisille ostettuja kirjoja Carelian päätoimittaja Kolomaiselle. Säätiössämme Zifa Jusupova järjesti vielä yhden jäähyväistilaisuuden minulle: Zifa Gabbasovnan lisäksi tilaisuuteen tulivat Irina Pavlovna Shumskaja, Ljudmila Filippovna Zhivyh, Valentin Tshekmasov, Armas Mishin, Gennadi Vavilov ja Gennadi Zalogin. Kaikki puhuivat niin kaunisti, että hävetti! Gennadi Vavilov piti pitkän puheen siitä, että me kaikki olemme saaneet prokommunismin kasvatuksen. Minä pyysin anteeksi, että viitisen vuotta sitten puhuin liikoja Kansalliskeskuksen paikan etsimisen aikana. Itse Teatteriyhdistys oli tehnyt minulle henkilökohtaisesti paljon hyvää. Valentin lupasi lahjoittaa oman kirjansa, jossa on minunkin muotokuvani, jota hän teki noin 15 vuotta sitten. Armas kirjoitti kauniin runon ja pyysi viemään sanakirjan pojalleen, joka asuu nykyään Turussa. Zifa kertoi, että minä olen edelleen Kulttuurisäätiömme hallinnon jäsen! 18.12. Nyt hermostelemme ettei pakettiautoa, joka lupasi viedä meidät Suomeen, näy. Päivällä kävin "lämmittelemässä" jalkaa röntgensäteillä. Ystävät ovat valmiita auttamaan kuormaamisessa. Eilen vein kotiseutumuseoon yhden viisikielisen kanteleen, jonka olin saanut Kuhmossa lahjaksi Huoviselta. Pelkään, etteivät tullimiehet päästä kahta kanteletta. Eilen kuoli hyvä kaverini – akateemikko, kuvanveistäjä Leo Lankinen. Hänen kanssa sai puhua taiteesta ja filosofiasta. Viime aikoina hän nautti Intian filosofiasta. Joskus hän kertoi, että oli yhteen aikaan KGB:n kovissa kourissa. Kertoi, että hänelle puhui samoista asioista Toivo Haimi. Inkeriläisiä pidettiin silmällä ja kyllä niitä muitakin! Lankisen kuolemasta kertoi Boris Pomortsev, jonka tapasin postitalolla. Tapasin runoilijan ja filosofin Juri Linnikin, joka kauheasti haukkui Venäjän nykyistä hallitusta. Samalla matkalla tapasin Zorjaine-yhtyeen johtajan Ljudmila Solovjovan, jonka kanssa kiertelimme Suomeakin. Hän on harmissaan, ettei löydy sponsoreita. Lähetin eilen kirjeen Juhani Aaltiolle, laitoin siihen ne viimeiset kuitit. Niiden luvussa oli Suurhaskolta saatu 3000 markan kuitti. Ilmoitin hänellekin Leon kuolemasta. Ei siitä paljon aikaa ole mennyt kun kävimme Aaltion kanssa Leon ateljeessa. Ja autoa ei vieläkään ole??? Kyllä se siitä. 20.12. Olemme Suomessa! Toissapäivänä se auto kuitenkin tuli vasta 21.00. Soitin kavereille ja hyvin kohta kaikki olivat meillä Meretskovin kadulla. Kuormasimme 40 minuutissa. Ja eilen kello 9.30 lähdimme Aunuksen, Pietarin ja Viipurin kautta Suomen rajalle. Ja rajalla saimme viimeisen kerran kokea virallisen Venäjän kovakouraisen otteen. Tullimies käski purkaa kaiken pakettiautostamme. Ja se oli ilkeätä. Hyvä, että kuljettaja auttoi ja eräs rajavartija. Suomen tulli oli niin kiltti, ettei vaatinut mitään ja sanoi vain, että TERVETULOA SUOMEEN! ESIPUHE | HENKILÖTIEDOT | PÄIVÄKIRJAT | KUVA-ALBUMI | KOTIKIRJASTO OHJELMISTO | KIRJEITÄ ULLAKOLTA | LINKIT | JUMINKEKO webmaster: Juminkeko