William Hall






6.1.1989
Yleisvenäläisen kulttuurisäätiön hallinnon istunto Moskovan SEV-talossa

Talon lämpiössä keskustelin Neuvostoliiton säätiön edustajan Zhitenjovin kanssa. Pyysi ilmoittamaan Ministerineuvostomme varapuheenjohtajalle Trofimoville 5-6 hengen säätiön valtuuskunnan tulosta Karjalaamme. On tilattava helikopteri saarelle ja järjestettävä tilaisuuden yhteiskuntapiirien edustajien kanssa 26–28.1. Trofimovin lisäksi saarelle voisivat tulla ministerimme Sharapov ja Hall Karjalan säätiöstä. On järjestettävä tilaisuus tasavallan johdon kanssa ja varattava luksushuoneet hotellista, sillä tulee arvokkaita ihmisiä. Itse matka Valamolle tapahtuisi 27. tammikuuta.
Tämä keskustelu tapahtui sosialististen maiden neuvoston talon lämpiössä.

Hallinnon jäseniä ja meitä paikallisten säätiömme johtajia rekisteröidään. Aamiainen. Jaettiin lounaskupongit. Lounaan hinta on 1,50 ruplaa.

Pyöreä katsomo. Paikat on etukäteen merkattu. Ilmastointilaitteet ovat päällä.

Kello 10.00 puhemiehistöön astuu maamme ensimmäinen lady Raisa Maksimovna Gorbatshova. Puhemiehistössä istuu myös shakin maailmanmestari Anatoli Karpov. Akateemikko Dmitri Sergejevitsh Lihatshev ilmoittaa, että tänään on päätetty pitää myös Neuvostoliiton kulttuurisäätiön perustajien neuvoston ja hallinnon täysistunnot. Salissa on mm. kirjailija Julian Semjonov. Viulunsoittaja Vladimir Spivakov on hyväntekeväisyysneuvoston varapuheenjohtajana.

Neuvostoliiton kulttuurisäätiön puolesta täytyy ehdottaa viisi ehdokasta Neuvostoliiton Korkeimpaan neuvostoon. Joku muistutti, että äänioikeus on myös paikallisilla säätiön johtajilla ja ennen itse vaalitilaisuutta on ilmoitettava, että vaalin läpi pääsevät ne, jotka saavat 113 ääntä tässä salissa. Ehdotukset tehdään avoimella äänestyksellä. Sali suostuu yksimielisesti.

Kulttuurisäätiön puhemiehistö päätti ehdottaa 10 ehdokasta:
1. D. S. Lihatshev. Aplodit vahvistavat yksimielisyyden.
2. Antonova, Pushkinin museon johtaja;
3. Buatshidze, Gruusian säätiön puheenjohtaja, kirjailija;
4. Vladimir Viktorovitsh Vasiljev, Neuvostoliiton kansantaiteilija, Bolshoi-teatterin balettitanssija ja taiteellinen johtaja;
5. Ljudmila Zaharova Tobolskista;
6. Juri K. Koroljov, Neuvostoliiton kansantaiteilija, Tretjakovin gallerian johtaja; 7. Mashtshenko, Dovzhenkolle nimetyn elokuvastudion johtaja;
8. Mihail Andrejevitsh Savitski Valkovenäjältä, Neuvostoliiton kansantaiteilija;
9. Ivan Danilovitsh Samoilov, kansanmuseon johtaja Sverdlovskista;
10. Erken Jusupovitsh Jusupov, Uzbekistanin Tiedeakatemian varapresidentti.
Jos joku haluaa lisätä nimiä, niin puhujakorokkeelta on kerrottava ehdotuksesta.

Tadzhikistanin puolesta nousi paikallisen säätiön puheenjohtaja, taiteen tohtori, joka kertoi että he ehdottavat runoilijatar Safijevan, joka omilla rahoillaan avasi kirjaston ja järjesti sen työn. Hänellä on loistavat järjestäjän lahjat sekä yleisliittolainen ja kansainvälinen auktoriteetti.

Leningradin säätiön johtaja Milonov kertoi, että Leningradin säätiön puhemiehistö pyysi ilmoittamaan, että heidän ehdokkaina ovat Dmitri Lihatshev ja tunnettu kirjailija Daniil Granin, joka täytti 70 vuotta. ”Pyydän tervehtimään häntä! Hän oli Kirovskin tehtaan työläisenä ja sodan aikana panssarivaunuyksikön komentajana. Erinomainen kirjailija, jolla on valtiollinen ajattelutapa, Säätiömme puhemiehistön jäsen, kansainvälisen komitean jäsen.”

Liettua Banionisin nimissä ehdottaa Vilnan yliopiston rehtoria Kubinisia, joka nauttii heidän mielestään kansainvälistä tunnustusta. Oikein rehellinen ihminen.

Latvia ehdottaa kuuluisaa säveltäjää Raimond Paulsia.

Oli vieläkin ehdotuksia...

Väliajalla näin, kun runoilijatar Safijeva punaisessa, hyvin kirjavassa villapaidassa, punainen rusetti mustassa tukassa, temperamenttisesti puhui Anatoli Karpovin kanssa.

Istunnon väliajan jälkeen ehdotuksia tuli lisää.

Ukrainalaiset ehdottavat Raisa Gorbatshovaa.

Boris Pokrovski ehdotti perinnekulttuurin keskuksen puolesta säätiömme varajohtajaa Georgi Mjasnikovia. Mjasnikov oli puolueen Penzan aluekomitean sihteerinä, jonka kanssa tiedemiesten ei tarvinnut taistella, niin kuin piti tehdä muilla alueilla. Penzan alueella avattiin Meerholdin ja Vantulovin museot.

Raisa Maksimovna Gorbatshova: ”Me valitsimme tänään kaksikymmentäkaksi ehdokasta ja nyt heistä on valittava parhaat viisi kansanedustajiksi. Vielä ja vielä kerran on ajateltava, että kansanedustajiksi tulisivat ihmiset, jotka todellakin olisivat säätiömme edustajia ja Perestroikan osallistujia, eikä vain kannattajia. Meidän on määritettävä ryhmä, jossa olisi todellisia toimihenkilöitä, jotka osallistuvat reaalisesti ja näyttävästi asiaamme, todellisia kansan sankareita. Neuvostoliiton säätiön hallinnon jäseniä täytyy kai myös ehdottaa. Puhemiehistömme puolesta pyytäisin kannattamaan D. S. Lihatshevin nimeä. Pyytäisin ottamaan pois oman nimeni vaaliluettelosta. Kuka kannattaa ehdotustani?” (Kädet nousivat yksimielisesti! Joku paikalta huusi: ”Hyvä esimerkki monelle muulle!”)

Kokouksen puheenjohtajana oleva Georgi Mjasnikov ehdotti myös oman nimensä poistamista luettelosta: ”Kansanedustajina ei saisi olla toimitsijoita. Kuka kannattaa ehdotustani?” Käsiä ei noussut paljon.

Väliajalla mielelläni tarkastelin tunnettuja taidetyöntekijöitä: Balettimestari Vladimir Vasiljev antaa nimikirjoituksia ja kertoo jollekin, että hänen eläkkeensä on vain 130 ruplaa. Hyvin vaatimattomasti nurkassa juo kahvia kuuluisa säveltäjämme Aleksandra Pahmutova.
Tiedemies Shabdurasulov, joka kävi meilläkin Valamolla, tervehti ja lupasi tulla kohta uuden kerran pyhälle saarellemme.

Nyt äänestetään joka ehdokasta erikseen, mutta avoimesti:
1. Lihatshev. Yksimielisesti, yksi äänesti tyhjää. Valittu nousi ja kumarsi kaikille. 2. Antonova Irina Aleksandrovna. Museontyöntekijän pitäisikin olla Korkeimmassa neuvostossa, sillä se asia on yhteiskunnassamme laiminlyöty. Antonova on ollut työssä Pushkinin museossa vuodesta 1945 ja vuodesta 1960 ollut sen johtajana. Puolesta 104, vastaan ei ole, mutta 19 äänesti tyhjää. Puheenjohtaja pyysi toistamaan äänestyksen. Nyt on 107 puolesta. (Puheenjohtaja hermostelee. Demokratia on meille niin tuntematonta, ettemme uskalla vastata suoraan kysymykseen: kuka on vastaan. Katsomossa on ainakin 300 ihmistä ja heistä vain osa osallistuu äänestykseen. Puheenjohtaja ehdottaa niille, jotka äänestävät, siirtymään lähemmäksi näyttämöä.
Käännyin taakse ja näin kun Robert Rozhdestvenski, kuuluisa runoilijamme, ja Nikita Mihalkov, kuuluisa elokuvaohjaaja ja näyttelijä, eivät halua muuttaa paikkaansa.
Pahmutova pyytää puheenjohtajaa päästämään hänet töihin kun hän on samaa mieltä kuin muutkin! Puheenjohtaja jotain murisee siihen tapaan, ettei kokouksesta saa mennä töihin. Mutta säveltäjä lähti!
Buatshidze puhuu siitä, että Korkeimmassa neuvostossa on nostettava esille kansainvälistä kulttuuria eikä oltava oman nurkan patriootti. Siihen joku paikasta pamautti, että ensin on nostettava kansalliset kulttuurit ja sitten vasta voi puhua kansainvälisistä kulttuureista.

Joku Voronova puhuu läsnäolijoille, ettei kannata luetella ehdokkaiden työpaikkoja, vaan on kerrottava heidän katsantokannoistaan ja toimintaohjelmasta.

Kokouksen puheenjohtajan ääni: ”Miksi te Robert Aleksandrovitsh (Rozhdestvenski) ette äänestä?”
”Minä äänestin jo kuudelta aamulla”, vastasi runoilija. (Se oli kaikki neuvostovuodet ollut kaikkien aktivistien ja vanhojen ihmisten äänestysaika.)

Andrei Voznesenski: ”Ei saisi olla formalismia. Me taaskin alennamme ihmisiä. Jotkut sukunimet eivät mene läpi vain siksi, että jotkut toiset pelkäävät kuolla nälkään. Pahmutovakin lähti vain soittamaan pianoa.”

Vladimir Vasiljev. Hyväksyi 123, tyhjää äänesti 3.

Pitkien keskustelujen jälkeen puhui Lihatshev, joka on huolestunut siitä, ettei luetteloon hyväksytty Siperian, Baltian tasavaltojen eikä Taka-Kaukasian tasavaltojen edustajia.

Ainakin seitsemän sukunimeä, jotka saivat eniten ääniä, olivat:
1. Lihatshev (133 ääntä);
2. Toveri Netshajev (Isä Pitirim) (126 ääntä, salissa naurettiin vielä).
3. Balettimestari Vasiljev (123);
4. Daniil Granin, kirjailija Leningradista (119);
5. Valkovenäläinen taidemaalari Savitski (117);
6. Runoilija Safijeva (114);
7. Ivan Danilovitsh Samoilov Sverdlovskista. (Omin voimin ja omilla rahoilla keräsi alueella ja siirsi yhteen paikkaan 22 puurakennusmuistomerkkiä ulkoilmamuseoksi (sai 113 ääntä).

8.1.
Moskovan pikajuna kuljettaa minua kotiin. Kyllä tästä matkasta jotain jää mieleenkin, mutta... Kerran ei ollut sitä tärkeimpää kysymystä säätiömme olemassaolosta, niin kannattiko mennä? Olisi enemmän hyötyä, jos olisimme olleet työpaikoillamme. Yli sata ihmistä asui Rossija-hotellissa ja söi komennusrahoja.
Sain minä kyllä sananvuoron eilen, kun Venäjän säätön hallinto kokosi Venäjän alueen säätiöt Kirjailijaliiton istuntosalissa. Puhuin siitä, että rahaston esimiehet saisivat täyttää lupauksensa ja soittaa tasavaltamme herroille, että löytyisi huoneisto. Ilman sitä me emme voi järjestää näyttelyitä, konsertteja, emme voi järjestää tuotantolaitoksiamme, siis emme voi tienata rahoja. Eihän kukaan usko, että kansalaisiltamme voi kerätä suurempia summia. Pyysin ottamaan yhteyttä Goskontsertiin, että sieltä olisi annettu paikallisille filharmonioille lupa järjestää osa konserteista Kulttuurisäätiön hyväksi.

10.1.
Aluekomiteamme kansainvälisen osaston johtaja Ijevlev soitti minulle ja ilmoitti, että kirje säätiöltä Lankisen matkasta Suomeen on saatu, mutta Neuvostoliiton säätiön on valmistettava itse passi ja viisumi, sillä Karjalalla ei ole vielä sellaista oikeutta.

12.1.
Eilen katsoin Erdmanin Itsemurhaajat (Samoubijtsy) Venäläisessä draamassa. Oli ensi-ilta. Yleisöä oli noin puoli katsomoa. Läsnä olivat Ministerineuvoston varapuheenjohtaja Trofimov, aluekomitean sihteeri Oiva Lensu ja kulttuuriministeri Viktor Sharapov. Esitys on taistelevasta poroporvarillisuudesta, mutta demokraattisen räjähdyksen aikanamme siitä tuli inhimillisyyden kutsu. ”Minä pidän omasta vatsastani, kehostani, onko se pahaa? Silloin kun ihmiset kertovat toisilleen, että heidän on paha olla, niin heille tulee samalla hiukan helpompi olo. Siis antakaa meille mahdollisuus kertoa siitä, vaikka hyvin varovaisesti ja hiljaa.” Ohjaaja vertailee ja kehottaa.

Soitti Trofimov ja ilmoitti, että säätiöstämme Moskovasta Solovetskin saariston kautta tulee kuusi henkilöä. 27. tammikuuta he haluavat olla Valamolla. Helikopterin vuokraus maksaa niin kauheasti.

Hautasimme vielä yhden karoimin. Heitähän maailmassa on jäänyt muutama. Hän oli monivuotinen TV:n pääohjaaja Petroskoissa. Kummallista, mutta Juri Aleksandrovitsh Zaiontshkovski ei ollut puoluejäsen ja sellaisessa virassa kuitenkin pysyi. Opiskeli meidän aikana Leningradissa teatterikorkeakoulussa. Ensimmäistä kertaa olin ortodoksikirkossa pidetyssä surumessussa. Ihmisiä tuli hirveästi. Jurin vaimo, draamanäyttelijätär, ensin Venäläisessä teatterissa ja sitten Luovassa pajassa, Ljudmila Zhyvyh ilmoitti, että se oli miehensä pyyntö.
Mies oli ohjannut teatterissamme pari esitystä. Yhteen aikaan halusimme hänestä pääohjaajan Suomalaiseen teatteriin.

17.1.
Eilen oli teatterissamme puoluejärjestön ja ammattiliittojärjestön yhteinen kokous. Tänään aamusta on puoluesihteereiden päivä Politvalistustalolla.

7.2.
Pannaanpas muistiin säätiöitten ohjelmat.

Neuvostoliiton säätiön ohjelmat:
1. Kulttuuriperintö ja nykypäivä. Muisto.
2. Pushkin sukupolvien sydämissä.
3. Palauttaminen.
4. Kulttuuri ja nuoriso. Perustarkoituksena on kulttuurin puhtauden säilyttäminen (ekologia kuljtury).
Tehtävät ovat laajamittaisia ja universaaleja. Siksi yksi pääperiaatteista on avoimuus.

Venäjän säätiön ohjelmat:
1. Venäjän pienet kaupungit. (Lähiaikoina pidetään pienten kaupunkien johtajien konferenssi.)
2. Kansantalot.
3. Myötävaikuttaminen kansallispuistojen, luonnon ja kulttuurihistoriallisten rauhoitusalueiden luomiseen.
4. Tuotantotoiminnan suuntaukset. Venäjän säätiön täytyy löytää taloudellisen toiminnan uusia muotoja: annettava tarpeellista finanssi-, lainopillista ja muuta apua säätiön tuotantolaitoksille ja osuuskunnille ja turvattava tuotteiden korkea taiteellinen taso taiteellisten neuvostojen perustamisen kautta.

Säätiön Karjalan osaston ohjelmat:
1. Kalevala – maailman kulttuurin aarreaitta.
2. Valamon ja Kizhin muistomerkit tuleville sukupolville.
3. Karjalan puuarkkitehtuurin muistomerkeille yhteiskuntapiirien huomio ja huolenpito.
4. Yhteiskunnallisille museoille yhteiskuntapiirien huolenpito.
5. Säätiöosuuskunta.
6. Horisontti-88 -osuuskunta.
7. Videokeskus. Karjalan videokulttuurin eksperimenttikeskus.
8. Yhteydet Kuhmon kulttuurikornitsaan (Suomi).
9. N. K. Roerichin avaruustaiteen museo. (Juri Linnikin idea, yksityinen kokoelma.)
10. Ulkomaiden venäläisen kulttuurin tutkimiskeskus.
11. Yhteistyö luovantyönliittojen kanssa.
12. Kulttuurisäätiömme tukineuvostoja. Kansantaloja. Kotiseutujärjestöjä.
13. Hyväntekeväisyystoiminta.

Ensimmäisen Kalevala – maailman kulttuurin aarreaitta -ohjelman lautakunta: runoilija Armas Hiiri (Oleg Mishin), filologian tohtori Eino Genrihovitsh Karhu, balettimestari, kansantaiteen tutkija Viola Malmi, Tiedeakatemian Karjalan haaraosaston Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin johtaja Juri Savvatejev, Kansallisen kirjaston johtaja Tatjana Kalashnik, taiteilija Vitali Dobrinin ja taidemuseon johtaja Sergei Sergejev.

Helmikuun keskusteluja ja aikomuksia:

Petroskoin säästökassa n.155. Kuitti nro 667668. CD-sarja. 23.2.1989. ”On otettu vastaan M. S. Niemiseltä vapaehtoinen maksu Venäjän kulttuurisäätiön Karjalan osaston Kalevala ohjelman tilille (ZhCB nro 702 901) 100 ruplaa. (Suomi, Kuhmo.)

Pyydämme Kizhin museota maksamaan 649 ruplaa kirjoituskoneesta, jonka Kulttuuriministeriö myy meille.

Kizhin museo valmistautuu Petterssonin tuloon.

Suomalainen firma Isko Trating OY lupaa rakentaa kylän Valamolle viidessä vuodessa.

Petroskoissa Valamon kyläneuvoston puheenjohtaja A. M. Svintsov yhdessä perussuunnitelman tekijöitten kanssa maleksivat Ministerineuvoston käytävillä ja kertovat, että saarella on nykyään 510 asukasta. Enemmistö haaveille Kirkon isännyydestä.

Markku Nieminen ilmoitti, että Finnpap lupaa lähettää 2 tonnia paperia säätiöllemme.

”Haaveilemme Taidegallerian rakentamisesta Kostamukseen. Siinä voisi olla Vitali Dobrininin Kalevala-aiheisia teoksia. Rahat sen rakentamiseen voisi hankkia hyväntekeväisyyskonserteilla. Suomalainen teatteri lupasi esittää sen hyväksi. Serkkuni poika pianisti Tuomas Halonen, joka opiskelee paraikaa Leningradissa, on luvannut esittää 2-3 konserttia Petroskoissa ja Kostamuksessa syys-lokakuussa 1989. Maksamme hänelle vain ruuasta ja majoituksesta,” kertoi Markku Nieminen.

Hallinnossamme puhuttiin Kansallisen kulttuurin keskuksen luomisesta Petroskoihin. Se voisi olla Suomalaisen teatterin huoneistossa. Teatterin johtaja suostuisi, jos teatteri vapautettaisiin muiden tulojen tienaamisesta. Se antaisi mahdollisuuden Kantele-yhtyeelle esiintyä useammin Petroskoissa, kun heillä ei ole konserttinäyttämöä. Karjalainen kornitsa -yhtye saisi siinä esiintyä laajemmin ja yliopiston kansallinen yhtye saisi esiintymis- ja harjoituspaikan. Siellä voisivat esiintyä konservatorion yhtyeet ja sinfoniaorkesteri. Pauli Rinne kannusti tätä ajatusta!

Leo Lankinen meinaa käväistä Kuhmossa 20. maaliskuuta.

Petroskoin Suomalaisessa teatterissa valmistellaan Kaatopaikan -esityksen ensi-iltaa 7., 8. ja 9. huhtikuuta.

24.3. on Suomesta tulevan Rääkkylän teatterin esitys ja 3–4.5. on tulossa teatteri Suomen Kokkolasta.

Mironov Neuvosto-Karjalasta pyytää menemään Pitkärantaan Neuvostoliitto-Suomi -seuran hallinnon jäsenenä piiriosaston vuosikokoukseen. Täytyy valita 6-7 hallinnon jäsentä. Juho Mulloselta saa aineistoa. Ystävyyskuntana Pitkärannalla on Paltamo.

Kulttuurisäätiöstä Moskovasta soitetaan, että tullimiehille täytyy olla Finnpapilta lahjakirje ja meiltä kirje Leningradin tullille sen paperin vastaanotosta ja käyttämisen aikomuksista. Ja aikomuksenahan oli käyttää paperi Punalipun vepsäläisille omistetun numeron venäjän kielellä painamista varten. Suurin osa vepsäläisistä ei ymmärrä suomen kieltä ja numero kuitenkin on heille hyvin tarpeellinen. Pyysimme tullia, Neuvostoliiton Ministerineuvoston päätöksen mukaan, olla perimättä tullimaksuja säätiölle lähetetystä paperista.”

28.2.
Graafikko Vaskelammen näyttelyn avajaiset Suomalaisen teatterin lämpiössä.

Kalevalan ensimmäinen laitoksen vuosijuhla.

24.3.
Puhuin aluekomitean työntekijän Kopjovin kanssa vaaliasioista. Stepanov eivätkä muutkaan puoluesihteerit päässeet läpi vaaleissa. Koko systeemi kärsii. ”Sellaiset kuin Potshtovalov, kertoi Kopjov, eivät lujita systeemiä. Hän on työpaikkojakin vaihtanut ainakin puolitoista kymmentä. Pakeni opettajan työstä jo puolen vuoden kuluttua korkeakoulusta valmistumisesta. Etkö suostuisi vielä kerran ehdokkaaksi?”
Kieltäydyin.

Teatterissamme on Kaatopaikan luovutus.

5.4.
Sain Suomesta ohjaaja Sakari Puuruselta ehdotuksen olla oppaana hänellä ja taiteilija Lukalalla heidän Vienan Karjalan matkallaan. Nyt on kirjoitettava kirje tästä puolueemme aluekomiteaan. Matka tapahtuisi 11.–24.6.

Väinö-Sakari Puurunen, teatteriohjaaja, professori. Synt. Iisalmessa 25.7.1921. Osoite: 2. linja, 24. A 19.
Juha-Arvo Lukala. Synt. Turussa 2.1.1940. Osoite: Kaskenkatu, 1 A Turku. Päälavastaja.

7.4.
Valamon ystävät kokoontuvat säätiössämme.

11.4.
Olen Kostamuksessa. Niin kuin aina, paikkoja hotellista ei löytynyt ja piti kääntyä Dobrininin perheen puoleen.

Vitalin kanssa menimme kulttuuritalolle, jossa kohtasimme kaupungin varajohtaja Subbotinin. Keskustelimme huomisesta tilaisuudesta: kokoonnumme kaupungintalolle ja pohdimme Vuokkiniemen ongelmia, Kalevala-puiston perustamista, tulevia turistimatkoija ja näyttelysalin-gallerian avaamista.

Sitten kävimme tullimiesten luona puhumassa Niemisen valokuvanäyttelystä. Vaikeasti, mutta saimme tehtyä sopimuksen rajavartijoiden kanssa, että päästäisivät minut Kuhmoon hakemaan näyttelylaatikkoa.

Illalla olin Suomessa Kornitsan vieraana. Luin Niemisen ehdotuksia Kuhmon Kalevala-kylästä. Aamulla lähdimme takaisin Kostamukseen.

Kello 12.00 alkoivat puheet kulttuuritalolla ja ne kestivät kaksi tuntia. Läsnä olivat Kornitsan johtajat, puolueen kaupunginkomitean edustaja, joka hyvin kohta lähti asioillensa. Museon johtaja kiukutteli siitä, ettei puhuttu riittävästi kotiseutumuseon ongelmista. Mukana olivat Vitali Dobrinin ja kaupungin toinen varajohtaja Valeri Aleksejevitsh Dmitrijev.
Ehdotuksena oli kirjoittaa vetoomus hallitukselle ja asukkaille Kalevala-keskuksen rakentamisesta Kostamukseen.

14.4.
Aamulla aluekomitean luona istuimme autoon ja lähdimme Soutjärvelle. Auto on aluekomitean, sillä mukaan lähtivät aluekomitean propagandaosaston varajohtaja Klejerova, varaopetusministeri ja Tiedeakatemian haaraosaston tutkija Nina Grigorjevna Zaitseva.

Soutjärven kyläneuvosto oli lähettänyt kuulemma kutsuja kaikille Venäjän alueille, joilla asuu vepsäläisiä, mutta kerääntyi vain 5 henkeä Leningradin alueelta ja yksi Vologdan alueelta. Paikallisia kerääntyi melko paljon.

Puhui Äänisjärven piirin puoluesihteeri Maria Kasparovna Rakova.
Alustuksen vepsäläisistä ja heidän ongelmista teki Zaitseva.
Puhuin minäkin säätiöstämme ja siitä, että vepsäläinen kulttuuriseura on kovin tarpeen ja me yritämme auttaa sitä voimiemme mukaan. Mutta toistaiseksi emme ole saaneet sitä paperia Finnpapilta, mikä on luvattu. Jotkut meikäläisistä pelkäävät, että siitä paperista voivat hyötyä jotkut yksityiset yritykset. Odotamme siirtoja säätiömme tilille kansallisten ongelmien ratkaisemista varten. Karjalan Ministerineuvosto lupaa lähiaikoina siirtää 5 000 ruplaa, mutta vastausta pyyntöihimme Leningradin eikä Vologdan alueilta kuulu.

Puheitten jälkeen lauloivat paikallinen veteraanien kuoro, koululaiset ja vepsäläinen kansankuoro.

15.4.
Lauloimme Manokilla, esitimme katkelmia Perestroika-esityksestä ja Naisten runoesityksestä illanvietossa, joka oli omistettu palokuntalaisille.

Soitti joku Gosteva ja kertoi, että sisarensa, joka asuu Suomessa, tuntee Tapiovaaran vaimon. Ja se vaimo haluaisi saada näitten sisarusten kautta Tapiovaaran muotokuvan, jonka oli joskus tehnyt Ludvig Davidjan. Eikö hän, siis Gosteva, saisi meiltä tullilupaa, jotta voisi viedä muotokuvan rajamme yli. Kieltäydyin ensiksi. Sanoin, että sellaisen miehen muotokuva on meille arvokas. Jos siitä tehtäisiin kopio, niin asiasta voisi puhua. Vähän ajan kuluttua Gosteva soitti toisen kerran ja kertoi, että Davidjan lupasi tehdä kopion ja minä puolestani lupasin puhua ministeriön kanssa, että ostaisivat sellaisen Davidjanilta.

Tänään suomalaisen teatterin Kaatopaikka lähtee kiertueelle Suomeen.

Alatalo pyysi ottamaan vastaan amatööriteatterin Kokkolasta Leningradissa. Lupasin.

18.4.
Armas Hiiri pyytää minua olemaan luottamusmiehenä uudessa vaalikampanjassa.

A. N. Trofimov kertoi, että nykyään kaikkien lupien antaminen ulkomaanmatkoihin ja ulkomaalaisten vierailuihin Karjalaan on siirretty aluekomitealta Ministerineuvostolle.
”Minä ainakin, sanoi mies, kannatan Melangon ja Petterssonin ja Puurusen matkoja Karjalaan, jos korvaatte matkoista aiheutuvat kulut.”
Trofimov kertoi, että Valamon tuomiokirkon uusiminen vaatii 3,5 miljoonaa ruplaa ja Karjalasta löytyy väin 20 tuhatta ruplaa sen restaurointiin. ”Olen sitä mieltä että kirkkorakennukset on siirrettävä Kirkolle. Mutta sitä vastaan on Vladimir Sevastjanovitsh Stepanov, joka lupasi valitsijoilleen olla antamatta kirkkoja Kirkolle."

Kuulemma on kuollut Kalevalan piirin ja koko karjalaisen kulttuurin patriarkka – Matti Pirhonen. Pyysivät soittamaan Rugojeville kesämökilleen.

21.4.
Eilen oli tapaamistilaisuus kansanedustajaehdokkaiden kanssa politvalistustalolla.
Armas Mishin puhui hyvin, mutta luki ohjelmansa paperista. Toivo Ahavaa se ei miellyttänyt ja hän pani vastaan. ” Minä en usko!” sanoi yliopiston opettaja ja TV-toimittaja.
Fjodor Trofimov, lehtimies ja toimittaja, oli sitä mieltä, ettei siinä ole mitään pahaa, jos luetaan jotain paperista. ”Armas Mishin on reilu ja rehellinen mies”, lisäsi Trofimov.

Tänään oli Leninille omistettu tilaisuus. Se oli erikoinen siksi, kun tilaisuuden lopussa konservatorion kuoro lauloi kauniisti hengellisiä lauluja. Ja joku mies ivallisesti sanoi, että nyt on vuoro laulaa fasistisiakin lauluja! Panin siihen vastaan: Lenin itse puhui siitä, että me olemme kaikkien hengellisten perinteiden seuraajia.

23.4.
Sain taas lopputilin suomalaisesta teatterista.

Kävin Tshalnassa kertomassa Niemisen näyttelystä ja säätiöstämme.

28.4.
Politvalistustalolla on menossa Solovetskin saaren valta -elokuva. Se on dokumentti.

Eilen pidettiin Valamon ystävien seuran neuvoston istunto. Kerääntyi 19 henkeä. Museon johtaja S. S. Klitin kertoi kenraalisuunnitelman arvostelusta. On puhuttu paljon kylän rakentamisesta saarelle, että asukkaat saisivat parempia asuntoja. Mutta museon oppaat muistuttavat, että saarella asui ennen 1000 asukasta. Ja nyt on vain 500! Miksi pitää rakentaa jotain lisää näin arvokkaalle saarelle?
Puhuttiin 2,5 tuntia ilman väliaikaa. Valamon seuran neuvostoon valittiin yliopiston professori Reznikov, yliopiston opettaja Ryvkin, museon johtaja Klitin, kasvatusopillisen korkeakoulun opettaja Vampilova ja opettaja Berliner.

Eilen soitti Suomesta Vituhnovskaja ja kertoi, että Petterssonilla on arvokas yksityinen arkisto Kizhin saaresta. Hän meinaa lahjoittaa museolle valokuvia. 10. kesäkuuta he ovat Leningradissa.

3.5.
Vappuna esitimme vielä Perestroikan kommelluksia ja illalla matkustin Leningradiin ottamaan vastaan 28 henkisen Kokkolan kesäteatterin, joka tuli kaupunkiin omalla bussilla. Autonkuljettaja jäi odottamaan Moskova-hotelliin ja ryhmä matkusti junalla Petroskoihin. Sen hotellin vieressä tapasinkin teatterilaiset. Kyllä hotellin ympärillä oli halukkaita myydä ruplia!

Tuli kirje Kalevalan toimeenpanevasta komiteasta, jossa he minun pyyntööni ottaa hyvin vastaan Puurusen ja Lukalan lupasivat järjestää 18. kesäkuuta kesäjuhlan Kalevalassa.

Melanko ilmoitti, että he Petterssonin ja hänen vaimonsa kanssa tulevat Leningradiin 10.6. Leningradin säätiön Ruben Milonov kertoi minulle, että sodan aikana mies sai Suomen armeijan esikunnalta tehtävän suorittaa muistorakennusten inventointi. Ja arkistonsa kopion, 2 600 sivua, hän meinaa lahjoittaa Karjalan Kulttuurisäätiölle Kizhin museota varten.
”Miettikää vastalahjaa! Ottakaa vastaan korkeimmalla tasolla. Melangolla on mukana 9-vuotias tytär.”

Ljudvig Davidjan kertoi, että on tullut kutsu Tapiovaaran sukulaisilta kuukaudeksi. Ja hän tekee marmorista sen Tapio Tapiovaaran pään 20 päivässä Suomessa. Sille eivät sitten voi mitään rajaviranomaiset eivätkä tullimiehet.

23.5.
Karjalaisten kerähmö
Yritetäänpäs panna muistiin Karjalaisten kerähmön mietteitä ja toiveita. Sen vain, mitä ehdin panna paperille. Puheet olivat kyllä venäjänkielisiä.

Puhui, esimerkiksi, Karjalan suuri livvin kielellä kirjoittava runoilija Vladimir Jegorovitsh Brendojev: ”En minä meinaa ruveta selostuksia tekemään. Muutamia ajatuksia vain. Uskoisin, että tämä kerähmö luo kirjeen puolueen keskuskomitean täysistunnolle, joka tulee pohtimaan kansallisia suhteita. Meidänkin sanomalehdissä julkaistaan kirjeitä ja pyyntöjä, jotka koskevat Australian paikallisia asukkaita. Miksi sitten emme puhu karjalaisista? On olemassa Tihvinän ja Leningradin alueen karjalaisia. Svirskaja-asutuksessa ainakin puolet on karjalaisia. Ei tsaari ollut hullu, kun liitti Lotinapelto-asutuksen Aunuksen kihlakuntaan. Leningradin vepsäläiset saisivat asua yhdellä hallintoalueella Karjalan vepsäläisten kanssa. Vepsäläisillä pitäisi olla yhteinen alue.
Suomen karjalaisista ei puhuttu mitään ja heitähän on noin 400 000. Karjalaisuus heissä on hyvin syvällä. On ajateltava, että jos me otamme livvin murteen karjalan kielen perustaksi, niin kuinkas me heidän kanssaan löydämme yhteiskielen?
Kansa ei oikein ymmärrä, jos me perustamme seuran. Sen pitäisi olla Liitto.
Muutama sana paikannimistä. Olen 57 vuotta vanha ja aina vaan kuulen Mihailovskojesta, kun sen pitäisi olla Kuujärvi. Iljinskoje on Alavoinen. Eikö se ole ilkivaltaa? Venäläiset sanovat Torosozero kun pitäisi olla Torajärvi. Siis sanasta tora, ”tappelu, taistelu”. Puhutaan Kotkozerosta, kun oikein olisi sanoa Kotkatjärvi. Ei Kroshnozero, vaan Nousjärvi! Aunus eikä mikään Olonets. Pitäisi luoda paikannimilautakunta, joka perusteellisesti ehdottaisi valtionelimille ymmärtäväistä suhtautumista tähän kysymykseen.
Kaikilla karjalaisilla on yhteiset juuret. Karjalan kieliopissa murteiden on yhdistyttävä. Eihän sitä murretta voi kieltää, mutta jospa ne lähestyisivät kumminkin. Eräitä sanoja voisi lainata eestin ja suomen kielestä, eikä puhua niin kuin joskus kuulee: kljutshat poteräine. (Venäjän kielestä: avaimet hävitin.)
Kulttuurityöntekijät eivät osaa karjalan kieltä eivätkä ymmärrä kansan taidetta, folklorea. Meidän on otettava opettajiksi yliopiston suomalais-ugrilaisen osaston päästökkäitä ja kulttuuritaloihin on löydettävä karjalaisia työntekijöitä.
Piirissä pidettiin kansanjuhla, jonka skenaario ei ollut lainkaan karjalainen.
Minä henkilökohtaisesti olen velkaa omasta sivistyksestäni venäjän ja suomen kielille.”

Mihail Fjodorovits Gottshijev (eläkkeellä oleva kuuluisa autonkuljettaja, Neuvostoliiton työn sankari): ”On vaikea puhua runoilijan jälkeen, mutta sanottavaa olisi. Olen syntynyt Karhumäen piirissä. Oli hyvin paljon pieniä kyliä, jotka ovat hävinneet. Kyläläisille ei annettu lupaa lyödä heinää. Oli kielletty kalastaminen; ja sillähän me elämme. Me emme koskaan rakenna riittävästi Petroskoissakaan, mutta meidän on rakennettava maaseudullakin. Onneksi Paateneella puhutaan vielä karjalaa. Ja Petroskoissa vapaasti ei pääse ruokalaan eikä ravintolaan. Joka paikka on täynnä ihmisiä.
Muutama sana metsän kaatamisesta. Ei saisi ajatella vain kuutioita. Sehän on barbaarimaista, kun tuhotaan nuorta metsää. Meidän on asuttava täällä! Ja vaikka metsää kaadetaan kauheasti, emme löydä lautoja omiin tarpeisiimme. Onneksi lopetettiin soiden kuivaaminen, mutta Suojärvellä on tehty samanlaiset "maanparannus"suunnitelmat. Ennen niitä ”parannuksia” Karjalassa kasvoi vaikka mitä.
Meidän on ajateltava nuorten miesten työllisyyttä. Eihän kaikkien tarvitse olla insinöörejä. Tehkööt työtä metsissä! Nuorten ongelmat johtuvat joutilaisuudesta. Ennen sotia tanssittiin balalaikan säestyksellä! On kieltäydyttävä vodka- ja sokerikorteista. Hölmö laki! Ne, jotka ryyppäilivät, kyllä jatkavatkin.
Meidän on tehtävä kaikkemme, että Korkeimmassa neuvostossa olisi 50 % karjalaisia. Häpeä meille, ettei karjalainen, ensimmäinen puoluesihteerimme, mennyt vaaleissa läpi.”

Zinaida Mihailovna Dubrovina (Leningradin yliopiston suomalais-ugrilaisen oppituolin johtaja): ”Suomessa kielen ja kirjallisuuden kysymykset ovat valtion kysymyksiä. Paikannimitutkimuksia varten on löydettävä lisää työntekijöitä. Sehän olisi kansan rikkauksien säilyttämistä.”

Viktor Mihailovitsh Melentjev (Kalevalan edustaja, lehden toimittaja): ”Karjalan kielellä ensimmäinen lause: Minä toin terveisiä Uhtuan rahvaalta! (Jatkaa venäjäksi.) Olen kaksikielisen sanomalehden toimittaja. Vuodesta 1968 lehti ilmestyy suomen kielelläkin. Meillä on kuusi palstaa. Me olemme supistaneet menoja 20 000 ruplalla, mutta itse lehti ei saa siitä mitään! Miksi suomen kielellä eikä karjalan kielellä? Meidän on määriteltävä statuksemme. Ja ehdottomasti ideologisen työn tekijöitten on osattava karjalan kieltä.”

Opetusministeriön edustaja: ”Kyllä saisi syntyä Karjalan kulttuurin seura. Maaseutu ei ole edustettuna. Mutta muistakaamme, että esimerkiksi Kolatselän ympäristössä oli ennen muinoin 30 kylää ja nyt on jäljellä viisi. Asukkaita oli 3000 ja on jäänyt noin 200 henkeä.
On syntynyt idea maaseudun työntekijöiden assosiaation luomisesta. Sen tavoitteena olisi maaseudun elvyttäminen. On elvytettävä osuuskuntaliike. Kolatselkään olisi luotava Karjalan kulttuurin keskus!”

Joku Tatjana Borisovna Akatemian haaraosastosta: ”Se, että noin puolet katsomosta on nuorisoa, synnyttää uskoa. On menossa murteitten kilpailu, jakautuminen. Sen voi voittaa. Esimerkkinä on saksan kieli. Karjalan kielestä on tehtävä toimiva.
Ajatelkaamme sellaista asiaa, että jos lapset puhuvat kotona vanhempien kanssa venäjää, niin eihän karjalan kielen opetuksesta päiväkodissa tule mitään. Ja valtiona en rahoittaisi laitoksia enkä konttoreita vaan ohjelmia!”

V. V. Bogdanov (Aunus): ”Karjalaisia piirissämme on enemmistö. Kansallisuuksien väliset suhteet ovat ihan kunnossa. Meillä on ystävyyttä pursuava perhe. Meitä innoittaa kielen ja kirjallisuuden suhteen Brendojevin luova työ. Piirissämme toimivat kansankuoro ja monta folkloreryhmää. Mutta viime aikana nuoriso huonosti vastaa kuoron kutsuihin. Meitä huolestuttavat siveellisyyden ongelmat. TV:n kautta tulee kauheasti joukkokulttuuria, sydämetöntä, epäsiveellistä. Sitä vastaan täytyy panna kansallinen kulttuuri.
Piirissämme kansa jakautuu kahteen suhteessa karjalan kieleen. Nyt on menossa vaalikampanja ja yhtäkkiä ymmärsimme, ettei vanhempi polvi ymmärrä asioista venäjän kielellä. Minunkin piti alkaa puhua karjalaa. Nämä vanhemmat ihmiset elävät kurjaa elämää eivätkä ymmärrä pitkiä puheita. Alkaa olla ystävyyden aika ulkomaalasten kanssa. Naapurin lähialueitten kanssa voisi laajentaa kauppoja. Alkaa tulla turisteja. Ja se vaatii kielentaitoa.
Kielenopetus pitäisi aloittaa päiväkodeista. Aunuksen kolmessa koulussa opetetaan karjalan kieltä. Kuittisissa ja Mägriässä opetetaan kieltä. Karjalankielisiä lähetyksiä pitäisi useammin olla paikallisessa radiossa. Paikallisessa sanomalehdessä ei ole karjalankielisiä kaadereita. Kansallisissa piireissä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kyliin ja niiden elvyttämiseen.
Aunuksen lypsäjät nousevat jo kello 4 aamulla eikä kenelläkään heistä ole mukavuuksilla varustettuja asuntoja. Miksi piirissä ei voi saada riittävästi tiiltä? On ajateltava Suurmäen ja Tuuloksan elvyttämistä.”

Puhuu joku Aarto Eestistä: ”Tallinnassakin on kieliongelmia. On poistettava harhakuvat! Tietenkin taloudella on valtava paikka ihmiselämässä, mutta pääasia on kuitenkin se, kuka johtaa tätä taloutta. Kuka antaa käskyjä!? Jos se ei ole Karjalan kansa, niin kansojen siirrot tulevat jatkumaan. Meillä on paljon korkeansivistyksen saaneita ihmisiä, mutta sukupuuttoon kuoleminen jatkuu. Puheitten täytyy olla ei ainoastaan kielestä, vaan myös lainsäädännöstä. Karjalan kielestä on tultava myös virallinen kieli, tai sitten se jää keittiökieleksi. Mutta kielen saaminen valtionkieleksi on vaikeaa.
18. tammikuuta Eestin Korkein neuvosto teki päätöksen valtion kielestä. Meidän paikallinen Inter-liike vaatii kahta virallista kieltä. Ja meidän mielipiteemme taas on, että, kun on kaksi, niin toinen kieli on valitettavasti aina johtoasemassa. Teillä on vähän toinen ongelma. Teillä on murteita. 100 vuotta sitten meillä oli kaksi kieltä. Mutta sitten ymmärsimme yhden kielen tarpeellisuuden ja Pohjois-Eestin murteesta tuli yleiskieli. Teillä se voisi olla suomen kieli. Me vaadimme kielen oppimista tarpeiden mukaan. On kuusi vaatimusastetta autonkuljettajasta ministerin virkaan. Minä ehdottaisin laatimaan kirjeen Gorbatshoville suomalais-ugrilaisten kielten kohtalosta.”

Georgi Kert (Tiedeakatemian haaraosasto): ”Stalinin virheellinen teoria synnyttää nykyään ongelmia Karabahissa ja Baltian tasavalloissa. Ei ole otettu huomioon kansallista identiteettiä. Kansallisuus on ihmisessä hyvin syvällä. Kansallisten suhteiden ongelma on laiminlyöty. Tuhansia on siirretty synnyinseuduilta. On elvytettävä leniniläinen konseptio. Suhtautumisen kansallisongelmiin on oltava historiallisen konkreettinen.
Karjalan tasavallan alueella asuu 55 eri kansallisuutta. Venäläisiä on 522 tuhatta, karjalaisia 81,3 tuhatta, valkovenäläisiä 59,4 tuhatta jne. Seka-avioliitot, kylien raunioituminen ja kirjakielen puuttuminen ovat synnyttäneet ongelmia. Karjalaiset kylät ovat nykyään ainoita karjalan kielen suojapaikkoja. Talousasioiden ratkaisemisessa etuoikeus on annettava kanta-asukkaille. Meidän on tiedettävä jokaisen kylän historia! On annettava vapaus talonpojille, eikä tirkistettävä heidän taskuunsa! Suunnittelu on aloitettava alhaalta, kylistä.
Aunuksen piirissä 16 kylästä vain kolme on todella karjalaista. Ei ole yhtään puhdasta vepsäläistä kylää. Meidän on elvytettävä kansojen perinteet, tavat, pidot, leikit jne. Kielen suojelemista varten on laadittava lait, juridinen turva. On kehitettävä kansallissuhteiden kulttuuria. Se vaatii taas keskustelujen ja väittelyjen kulttuuria. Kokemusta näistä meillä on hyvin vähän.
On osattava kysellä ja kuunnella. Meillä on enemmänkin demagogiaa. Tässäkin kokouksessa tuntui usein argumenttien puuttuminen. Usein kuului loukkauksiakin.”

Aleksandra Stepanovna Stepanova (Tiedeakatemia): ”Tietenkin taloudellinen ja henkinen elämämme on sidottu yhteen. Ongelmat ovat vaikeita. Meidän olisi tutkittava kansantaidetta, folklorea, elävänä. On tervehdittävä uusien laulujen ja satujen syntymistä. Risto Bogdanov keräsi neuvostoliittolaisia kansanlauluja Kalevalan, Kiestingin ja Prääsän asutuksissa. Viktor Jevsejev merkitsi muistiin noin 60 kansansoitinta. Sitten tulivat ne traagiset ajat, kun keräilijöitten oli kysyttävä lupaa aineiston tallentamiseen niiltä ihmisiltä, joitten puolisot olivat kansanvihollisia.
Aktiivinen keräystyö tapahtui vuosina 1948 ja 1949 ja vuosina 1956–59 järjestettiin ylioppilaitten suuria retkikuntia. Nauhurithan tulivat myöhemmin. Arkistossamme on nauhoitettuna runsaat 13 000 eri teosta (Tatjana Fjodorova, Hristina Galaktionova, Aleksandra Remsu Vuokkiniemestä ym.) Monet heistä hyvin muistavat ja laulavat suomalaisia lauluja. Aleksandra Remsulle paikalliset antoivat tehtäväksi laulaa 100 laulua. Käsky oli täytetty!
Kiestingin piiriin kukaan kansanperinnetutkijoista ennen ei matkustanut, muistaen Lönnrotin lausunnon. Sodanjälkeisinä vuosina sieltä on löydetty noin 20 eeppistä juonta. Ennen nykyajan nauhoituksia on syntynyt kirja, jonka nimi Kiestingin karjalaisten lauluja. Kiestingissä nauhoitettiin 40 itkuvirttä Paraskovja Saveljevalta ja Fedosja Nikonovalta.
Eteläpiireissä eeppisten laulujen keräys kävi monimutkaisemmin. Sadut ovat nykyään vaihtaneet osoitetta. Niistä pitävät enemmänkin lapset.
Kansanrunouskokoelmat menevät kaupaksi kuin kuumille kiville. Seesjärven karjalaisten henkinen kulttuuri -kirja myytiin loppuun liiankin pian. Painos olikin pieni (1250 kpl).
On nauhoitettu paljon arvoituksia. Kolmelta ihmiseltä on pantu muistiin 90 arvoitusta. Karjalaisissa kylissä puhutaan rikasta kieltä. Puhe on höystetty usein sananparsilla ja vertauksilla.
Mutta unholaan ovat painumassa muinaisajan häät ja illanistujaiset. Hengellinen puoli niissä oli minimaalinen. Kesäjuhliin osallistuivat kaikki kyläläiset. Nuoremmat perivät vanhemmilta perinteitä, tapoja. Ja nykyään kylät autioituvat.”

Elli Aalto (kirjallisuuden tutkija, Karjalan ja Suomen nykykirjallisuus -kirjan tekijä): ”Suurin osa kansallisesta kirjallisuudesta Karjalassamme on ilmestynyt suomen kielellä ja hyvin vähän on karjalankielistä kirjallisuutta. Ennen Glasnostin aikaa on ollut parikymmentä vuotta pysähtyneisyydenaikaa. Elävä sana oli tukahdettu. Kirjoitetun sanan piti olla hyvin säännöstelty.
Karjalamme kansallinen kirjallisuus on jäljessä muista. Se ei oikein ehtinyt käyttää hyväksi aikamme mahdollisuuksia. Tässä muutamia syitä:
1. Eilisen ajan tavan hitaus.
2. Kansallisen ylpeyden ja itsetunnon sammuminen.
3. Vanhempien ikä ja väsymys ja nuorten osaamattomuus.
4. Reaalielämän ja kuvatun elämän epäsuhtaisuus.
Suhtautuminen usein riippuu kirjailijan rehellisyydestä. Jotkut valehtelivat ja jotkut osasivat sanoa puolet totuudesta. Miksi en mainitse nimiä? En haluaisi synkentää juhlahetkeä, kunnioitan ikäihmisiä, jotka eivät ole syyllisiä, että syntyivät sellaiseen aikaan.
Tämän päivän teokset on luotu 3-4 vuotta vanhojen mallien mukaan: historia kerrotaan loppuvaiheesta. Uusi elämä alkaa Lokakuun jälkeen. Joskus se on mielenkiintoistakin, mutta kaavamaisuus voittaa. Painetaan villasella kollektivisoinnin dramaattisuus ja sodanjälkeisten maaseudun kurjuus. Runous on enemmän rehellinen ja muutoksiin valmis.
Yksi syistä on kansallinen eristäytyminen. Vuodesta 1918 1930-luvulle asti Karjalaan saapui runsaasti immigrantteja. 1930–60-luvuilla sellaista ei enää ollut. Yhteydet maailmaan katkesivat. Suomen kokemuksesta kieltäydyttiin. Juhani Ahon ja Haanpäänkin teokset hylättiin. Suomalaisia kirjoja poltettiin. Tietenkin Venäjän ja Neuvostoliittolaisen kirjallisuuden kokemus rikastutti, mutta eivät kaikki ymmärtäneet venäjän kieltä. Kieli on kirjallisuuden perusta. Karjalan kansalliset kielet ja murteet ovat vailla kehitysperustaa.
Syntyi suomen kielen petroskoilaisen muunnoksen käsitys. Vaikeuksia on julkaisujen myynnissä. Joskus 1920–30-luvuilla Jalmari Virtanen puhui kirjanälästä. Nyt on päinvastainen ilmiö. Lukijoita puuttuu.
Kirjailijaliiton jäsenien keski-ikä on 60 vuotta. Tuntuu kyllä runoilijoitten lisääntyminen. Esimerkkinä voi olla Tandem Punalipussa. Kokoontumisen arvo on käytännön toimenpiteissä. Meidän on nostettava kansalliskielten arvovaltaa. Kansallisen kulttuurin saavutusten mainostaminen. Päiväkodeissa ja lastenseimeissä on puhuttava karjalan ja suomen kieltä. Satuja ja oppitunteja suomen ja karjalan kielillä TV-lähetyksiin! Suomen ja karjalan kielestä on tehtävä pakolliset koulussa.”

M. Iljin (Kalinin): ”Meitä on 7 henkeä ja minun puheeni edustaa meitä kaikkia. Puhun Tverin karjalaisten ongelmista. Uskomme, että meistä tulee taas Tverin asukkaita. Alueemme ei ole suuri, mutta satoja vuosia olemme säilyttäneet kulttuurimme. XVI vuosisadalla me tulimme Volgan varrelle 1143 perheellä. Vuonna 1834 meitä oli jo 83 tuhatta, 1859 95 tuhatta ja vuosina 1876–90 182 tuhatta. Vuonna 1926 meitä oli enää 140,5 tuhatta, vuonna 1959 30 tuhatta ja viimeisessä väestönlaskennassa noin 10 tuhatta.
Varmasti meitä on enemmän, mutta nuoriso ilmoittautuu venäläisiksi.
1800-luvun kirjoissa meistä kirjoitetaan, että hyvin vähän erotumme venäläisistä, mutta huomautetaan, että toiminnassamme tuntuu itsepintaisuus, umpimielisyys, luottamattomuus, kostonhimoisuus, rehellisyys ja siisteys. Puhtaus on nytkin ominaista paikallisille karjalaisille samoin kuin luonteen riippumattomuus ja sinnikkyys.
Ongelmana ovat Tverin karjalaisten traagiset kohtalot. On soitettava hätäkelloja! Me katoamme hiljakseen eikä se huoleta ketään. Biologit huolestuvat, jos jokin perhoslaji on kuolemassa sukupuuttoon, mutta tässä on katoamassa koko kansa.
Meidän on tehtävä luettelo suurista karjalaisista: tiedemiehistä, sodan sankareista jne.
Karjalaisen kansallisen alueen historia on tuntematon asia. 9.7.1937 oli ukaasi sen luomisesta. Keskuksena piti olla Lihoslavl. Ja sitten löytsimme kahden kuukauden kuluttua tehdyn puolueen aktiivin päätöksen, jossa puhutaan kansanvihollisten juurtumisesta, trotskilaisuudesta, poliittisesta huolettomuudesta ja jokaisen puoluejärjestön valppaudesta. Uusia aakkosia ei sallittu.
Ja sitten alkoivat rankaisutoimenpiteet. Mutta päätöstä karjalaisen kansallisen alueen lakkauttamisesta ei ole löytynyt. Villasella painettiin sekin asia. Me olemme päättäneet luoda työryhmän, joka herättäisi huomiota kansassa kansalliskysymyksiin: kylien nimet, kielemme säilyttäminen. Tuskinpa voimme puhua karjalan kielestä kouluissa: se juna on mennyt! Mutta jos halukkaita löytyisi, niin heille on annettava se mahdollisuus. Huomio kotiseutumuseoon, kansainvälisen klubin luomiseen.
Me olemme kirjojen tarpeessa, aapisen tarpeessa. Ensimmäisen Aapisen kopion löysimme ja nyt pitäisi tehdä siitä useita kopioita. Siteet Karjalan tasavaltaan saisivat olla lujempia. Lukekoot lapset Kalevalaa. Kansantaideryhmien vierailut olisivat hyvä asia, mutta entusiasteja puuttuu.”

Aleksei Petrovitsh Konkka: ”Enemmän huomiota Kalevalan piirin kulttuuriin. Luonnonantimien käyttäminen, käsityötaito. Nykyihmisille ne kokemukset ovat arvaamattoman kalliita. Vaikeasti me kallistamme korvaamme menneisyydelle. Ei Kalevalasta kannata paljon puhua. Siitä on jo tarpeeksi kirjoitettu. Ajatelkaa slaavilais-suomalaisesta symbioosia, joka ilmenee Uralilta Karjalaan ja Arkangelista Moskovaan saakka. Karjalais-suomalainen ja slaavilainen kulttuurit yhdistyvät. On tarpeen kansallisten kulttuurien uudesti arvioiminen, kansallisen identiteetin nostaminen.
Neuvostovallan aikana on hävinnyt noin sata vähemmistökansallisuutta. Venäjän kielikin on hävittänyt yhteyden venäläiseen kulttuuriin, puhumattakaan pienemmistä kansoista. Ja siitä johtuu yhteiskunnan hengenvoimien puute, yhteiskunnasta tuli kuluttajakunta.
Miten silloin voi puhua kansallisesta kulttuurista? Puhutaankin kansainvälisestä kulttuurista, joka on ylipäänsä kulttuuria. Kulttuuria ei voi olla ilman sen kantajia. Ja tietenkin se on riippuvainen taloudesta.
Kalevalan piirissä Kostamuksen kombinaatti on virallisen politiikan kannattaja. Ei puhuta seurauksista, joista saavat kärsiä paikalliset asukkaat, karjalaiset. Viime vuosisadan alussa siellä oli noin 60 kylää. Nyt on jäljellä neljä! Niistä Vuokkiniemi on kuuluisin. Ja se nyt annettiin kombinaatille. Ja sille Karjalamme hallitus ei voi mitään! Kombinaatin ministeriö on Moskovassa. Ja kombinaatin jälkiä on jo näkyvissä! Tyhjää maata, jossa ei ole multaa, aromaata, ympäristö kaivettu. Ja se on Kuitin jossa lohi kuolee sukupuuttoon, lähettyvillä.On todistettu, että Ylä-Kuitilla on nähty kuolleita kaloja kombinaatin takia. Näköään jätevesien puhdistus puuttuu. Ja Vuokkiniemi, samoin kuin järvilohi näillä paikoilla, on uhanalainen.
On kehdannutkin syntyä ehdotus koko Vuokkiniemen kylän siirtämisestä lähemmäksi kaupunkia ja samalla tietenkin koko kylän lopettamisesta. Kombinaatin aputalouden rakennuksethan voivat olla kasvottomia ja asukkaat varmasti katoaisivat. Minä ehdottaisin kirjaamaan päätöksiimme vaatimuksen julkaisemista Vuokkiniemen palauttamisesta Karjalallemme.
Ehdottaisin myös julkaisemaan kiellon ydinvoimalan rakentamisesta Vienan Karjalaan. Sehän meinataan rakentaa Kalevalan ja Mujejärven piirin rajalle. Silloin kyllä kansalliselle kulttuurille tehtäisiin viimeinen tuhoisku.
Muuten on olemassa monen monta hallituksen päätöstä, joita ei täytetä: muistomerkkirakennusten elvyttäminen, metsien tuhoamisen kielto. Ja tuskinpa päätös Kalevalan piirin kulttuurista ja talouden kohottamisesta tulee täytetyksi. Jyskyjärveläiset pelkäävät kylän hukuttamista. Meidän tasavallan autonomiaa ei ole olemassa, se on fiktio!”

Lidia Ivanovna Kirillova (Kiestinki): ”Arvoisat toverit! Ongelmat, joita täällä pohditaan, ovat läheisiä sydämelleni. Ennen Isänmaallista sotaa en tiennyt yhtään venäläistä sanaa. Opiskelin suomen ja karjalan kielellä. Valitettavasti kysymysten pohdiskelu on hiukan myöhästynyt. Pitäisi osata puhua, lukea ja ajatella omalla kielellä. On olemassa runoilija Taisto Summanen, mutta onko lukijoita? Joku meistä kysyi, puhuvatko lapset keskenään karjalaa. Minun vunukat eivät puhu! On tarpeen suomenkin kieli. Suhteita Suomeen on lujitettava. Suomen kieli saisi olla ulkomaan suhteiden kielenä englannin ja saksan kielen rinnalla. Onko tarpeen karjalan kieli? Kyllä! Mutta mehän puhumme murretta. Opettajaopistoon on avattava kansallinen osasto. Kouluissa ensimmäisestä luokasta alkaen ja kuudenteen luokkaan karjalan kielen täytyy olla pakollinen ja sen jälkeen valinnaisaineena. Ongelmallisempaa on kansan elvyttäminen: on palautettava hyvyys, vieraanvaraisuus.”

Sergei Viktorovitsh Bernadski (Leningrad, arkkitehti): ”On avattava tai vaikka raotettava raja Suomeen. Laatokan ympäristöstä saisi tulla avoin talousalue ja siksi tavoitteena pitäisi olla armeijan poistaminen alueelta. Jossain Karjalassa saisi luoda veistospuiston, jossa voisivat olla esillä Kalevalan sankarit tai jumalat. On ajateltava kansallissymboliikkaa, julistettava kilpailu. Historiassamme on kerrottava Karjalan ja Novgorodin suhteista, on painettava Karjalan karttoja vuosilta 1918–22 ja 1939–41. On kerrottava Tverin karjalaisten farssista ja liittotasavallan historiasta.”

Kotkatjärven edustaja: ”Tulevaisuutemme riippuu koulusta. Uusi suhde äidinkieleen. Keskustelimme prikaateissa, pidimme kyläkokouksen. Koulun johto hyvin varovaisesti suhtautui meihin. Sanoivat, että he ovat karjalan kielen kannattajia, mutta täytyykö koulussa opettaa sitä? Löytyi kuusi sellaista lasta, jotka puhuivat pienenä täydellisesti karjalan kieltä, mutta tultuaan kouluun he unohtivat kaiken.
Syntyi kaksi konseptiota:
1. Ekoluokilla saisi olla kaksi ryhmää: suomenkielinen ja karjalankielinen. Karjalaiset menestyvät hyvin suomen kielen opetuksessa ja sitä ei saisi katkaista. Ja viidennestä luokasta opetettaisiin suomea tai englantia.
2. Karjalankieliset keskusteluluokat.
Opettajan tekemän luettelon mukaan koulussa on 160 karjalaista.
Valitettavasti tässä kerähmössä ei ole koulujen johtajia ja kyläneuvostojen puheenjohtajia. He eivät oikein ymmärrä kielen ja kansallisen kulttuurin merkitystä. ”Eihän meillä ole mitään korkea-arvoista kulttuuria”, sanovat jotkut.
Mutta meillähän on Kalevala! Ja on sääli, kun sitä ei lueta alkuperäiskielellä. Kerran Kalevalaa luettiin yleisölle kulttuuritalolla ja ihmiset olivat onnellisia.”

(Välillä puhui Markku Nieminen, mutta muistiinpanoja puheestaan ei ole, samoin kuin Joensuun Matti Jeskasen puheestakaan. Kuuntelin heitä niin tarkasti, etten muistanut kirjoittaa.)

Karjalan rahvahan liiton hallintoon on ehdotettu 17 henkeä: Zaikov Pjotr Mefodjevitsh, Filatov Nikolai Petrovitsh (radiotoimittaja), näyttelijätär Vieno Kettunen, Mihailov A. I. Akimov (toimittaja), Aleksandr Medvedev, Mironov (sanomalehden toimittaja), näyttelijä Mikshijev P. G., tiedemies Rjagojev, Klementjev, Vinogradov, Lettijeva G. J. (Kipinä-lehden toimittaja), Konkka A., Melentjev Viktor (Kalevalan piirilehden päätoimittaja), Mamontova (paikannimistön tutkija), V. Orfinski ja Vladimir Brendojev. Yksitoista heistä valittiin.

30.5. Suojärvi.
Petroskoin rautatieasemalla ilmoitettiin yhtäkkiä, että juna Suojärvele perutetaan. Ja minulla oli mukana Niemisen valokuvanäyttely. Hyvä, että Juho Hakana auttoi kantamaan sen bussiasemalle. 150 km matka vei neljä tuntia. Raahasin sen näyttelyn pysäkiltä kulttuuritalolle.

Kulttuurisäätiön tukiryhmän suunnitelmiin on merkattava Niemisen näyttelyn avajaiset Veskelyksessä. Sinne ovat tulossa myös Karjalan rahvahan liiton edustajat (1.–2.7.).
Kosmos-elokuvateatterin lämpiössä on Niemisen näyttelyn avajaiset 15.–16.6. Tukiryhmän puheenjohtaja kertoo säätiöstämme.

Uudessa kirjastossa avataan säätiön nurkkaus. Ensivuoden huhtikuussa on järjestettävä musiikkikoulun oppilaiden ja opettajien konsertti ja tilaisuuteen osallistuvat taidekoulun oppilaat. Kirjaston henkilökunta aikoo luoda Pushkinin seuran. Piirin kotiseutuseuran osallistujat suunnittelevat kirjaa, jonka aineistona ovat silminnäkijöiden kertomukset erilaisista paikallisista asioista.

Lähipäivien suunnitelmissa on Valamon ystävien klubin istunto.
Kotiseutuliikkeen konferenssin aloiteryhmän istunto.
Vepsäläisten kulttuuriseuran -aloiteryhmän istunto.

11.6. on aikomus viettää tilaisuus, joka olisi omistettu Vasili Kononoville.
Juutalaisen kulttuuriseuran syntyminen.

4.6. on konsertti, johon osallistuvat karjalainen säveltäjä Gennadi Vavilov ja amerikkalainen säveltäjä Cooper.

Näinä päivinä lähtee Suomen Kuhmoon eräs folkloreryhmä, joka osallistuu Kalevalan kylän avajaisiin. Mukana on puunveistäjä Prosalovin näyttely.

1.6.
Neuvostoliiton Kulttuurisäätiön puhemiehistön päätös suomalaisen ryhmän vastaanotosta: "Kalevala-asiantuntijoiden ja Suomi-Neuvostoliiton ystävyyden kannattajien ryhmä, johon kuuluvat Niemisen pariskunta, SKS:n puheenjohtaja Pekka Laaksonen ja Kalevalan kääntäjä vietnamin kielelle Bui Viet Hoa on otettava vastaan Kalevalan piirissä. Matkansa tavoitteena on tutustuminen Kalevalan seutuun, kansanrunousaineiston kerääminen, turistimatkojen suunnittelu ja tutustuminen Lönnrotin runonkeräysreittiin.”
Nyt on kirjoitettava tästä kirje aluekomiteaan, Ministerineuvostoon ja rajaviranomaisille.

Puolueen aluekomiteasta tuli soitto Nikolai Kopjovin kautta, joka pyysi minua tulemaan käymään.

Aluekomitean ensimmäiselle sihteerille Vladimir Sevastjanovitsh Stepanoville on tullut kirje akateemikko Dmitri Lihatshevilta, jossa mies kirjoittaa, että Kulttuurisäätiö on Perestroikan lapsi. Kulttuurin ja henkisen elämän ongelmat ovat päiväjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla. Säätiön Karjalan osasto osoittautui hyväksi. ”Mutta se on teidän apunne tarpeessa. Kuunnelkaa sitä ja yrittäkää auttaa.”

2.6.
Eilen oli Valamon ystävien klubin kaksituntinen kokous. Puheenjohtajaksi valittiin yliopiston opettaja, kirjailija, tieteen kandidaattia Viktor Ryvkin. Toveri Berliner, jota ensiksi ehdotettiin, osoittautui ainoaksi, joka vastusti saaren rakennusten luovuttamista Kirkolle ja siksi kieltäytyi ehdokkuudesta.

Nyt on otettava yhteyttä rajaviranomaisiin Puurusen ja Lukalan tulosta Kalevalan piiriin.

7.6.
Viikon kuluttua tulevat Melanko ja Lars Pettersson. On ostettava liput Kizhin saarelle. 14.6. on tilaisuus museossa, jossa Lars Pettersson lahjoittaa museolle arkistonsa kopiot.

9.6.
Suurella vaikeudella sain hotellista kaksi huonetta vieraillemme. Mutta Moskovasta, Venäjän säätiöstä, soitti Svetlana Viktorovna Fitseva ja pyysi järjestämään vielä hänellekin hotellihuoneen. Moskovan säätiön ehdotuksesta minä jo järjestin yöpymispaikat paikat akateemikko Opolovnikoville ja hänen tyttärelleen. ”Onhan minulla siellä sukulaisiakin”, ilmoitti Fitseva. Se olikin sukulaisvierailu valtion laskuun!

TV:stä soitti toimittaja Zlobina ja pyysi apua erään virkailijan hyökkäykseen. Joku Karelskih loukkaantui siitä, että TV:ssa kritikoitiin häntä epärehellisestä työstä asiakkaiden kanssa ja haastoi TV:n oikeuteen.

13.6.
Markku Nieminen soitti Lesoselta Vuokkiniemeltä: ”Eilen olimme Sirppilahdella ja huomenna aamulla olisi hyvä päästä Latvajärvelle. Yritä järjestää sopimus rajaviranomaisten kanssa, että päästäisivät.
Kerro Viktor Zadvitskille, että puhuin videolaitteista Sivistysseuran hallinnon istunnossa. Suhtautuivat myönteisesti. Hallinnon sihteeri Timo Karvonen lupasi etsiä sellaista kalustoa, joka olisi käytettyä, mutta hyvässä kunnossa.
Soita Ortjo Stepanoville ja ota selvää, onko hän lähdössä Haikolaan?
Ota selvää onko Rugojev paikalla. Yritimme ottaa yhteyttä häneen, mutta mökin puhelin ei vastannut. Soittakoon tänne itse.
Kysypäs Melentjevilta, onko lähetetty kutsu elokuussa tuleville?”

16.6.
Nämä viime päivien tapahtumat ovat melko tiiviit.
14.6 kävin Kizhillä, jossa tapahtui sen herra Lars Petterssonin arkiston luovuttaminen museolle. Siinä oli valokuvia ja piirustuksia Kizhin saaren ja koko saariston kirkoista. Valokuvien kopiot teki Neuvostoliitto-instituutti, jota johtaa Voldemar Melanko ja joka toimii Suomen Opetusministeriön alaisena.

Eilen olimme konferenssissa, joka oli omistettu Kizhin saaren tuomiokirkon 275-vuotispäivälle.

Juoksentelin hakemassa Ministerineuvostolta lupaa Puurusen ja Lukalan tulolle Lyttän kautta ja oleskelulle Kalevalan piirissä. Trofimov allekirjoitti sen ja minun piti itse viedä se Turvallisuuskomiteaan, että kaikki tapahtuisi nopeammin.

Tänään olin Melangon kanssa kulttuuriministeri Sharapovin luona. Läsnä olivat molemmat varaministerinaiset (Vavilova ja Kemova). Sitten herralla oli asiaa Strelkoville. Sieltä menimme säätiöömme ja sieltä Neuvosto-Karjalan ja Punalipun toimituksiin. Jätin miehen keskustelemaan Mironovin kanssa, joka monet vuodet ennen toimittajan tehtäviä oli työskennellyt Suomessa.

Illalla kello 18.00 oli jäähyväistilaisuus, johon tulivat Fitseva ja Opolovnikov tyttärensä kanssa. Fitseva puhui minun valmistamaa tekstiä. Museon työntekijät eivät hyväksy akateemikkoa, sillä mies sodan jälkeen antoi kehotuksen riisua Preobrazenskin tuomiokirkon laudoista ja kirkko heti alkoi hyvää vauhtia lahota.

Junamme Kostamukseen vaati minua lähtemään ennen tilaisuuden loppua.

17.6.
Matkalla Vienassa
Kello 22.30 olin vieraitten kanssa Kalevalassa. Vieraina ovat Sakari Puurunen ja Juha Lukala. Aamulla, kun Kostamuksen juna saapui laiturille, kaupungin varajohtaja Anatoli Subbotin ja komea RAF-pienoisbussi seisoivat minua odottamassa. Kello 10.20 olimme rajalla ja kello 11.00 kiersimme jo kaupunkia ja toveri kaupungin isäntä kertoi kaupungin lyhyttä historiaa. Hän tilasi meille komean lounaan ja saattoi matkaan Vuokkiniemelle.

Kello 13.30 kävimme Sakarin kanssa huuhtomassa ensimmäiset tietomut kylmässä Tollojoessa. Kävimme pienellä hautausmaalla joen lähettyvillä.
Tultuamme Vuokkiniemelle soitin kaupan seinällä olevasta puhelimestä Lesoselle, joka tulikin kertomaan lyhyesti kylästänsä, näytti vanhan kylän rauniot, riihet ja vanhan kievarin ja saattoi laiturille, jossa meitä odotti suuri moottorivene, joka oli, kuulemma, lainattu kalansuojeluvirastolta.

Matkalla, vähän ennen Keski-Kuittia, oli maihinnousu eräälle saarelle. Nuotiolla keitimme teetä ja nautimme välipalasta ja pienistä ryypyistä hytissä. Kello 19.30 olimme kuitenkin Kalevalan kylän rannalla. Suomalaisille herroille oli tilattu paikallisesta niin sanotusta hotellista huone. Minä olin viereisessä huoneessa erään moskovalaisen lehtimiehen kanssa, joka on Maailma ja me -aikakauslehden toimittaja. Söimme illallisen kahvilassa ja nyt yritämme saada unenpäästä kiinni.

On mainittava, että Vuokkiniemellä meitä oli vastassa paikallisen lehden toimittaja Viktor Melentjev, joka huomenna on meidän isäntänä.

19.6.
Kuitin aallot pyyhkivät loput unet ja virkeänä olemme aamiaisella kahvilassa.

Sen jälkeen menimme Remsun taloon, joka on museon tapainen ja on nimeltään Muinaisten runolaulajien koti. Siinä on mm. Arhippa Perttusen muotokuva, joka tehtiin Pietarissa miehen jäännöksien mukaan (uusi menetelmä, pääkallon mukaan osaavat tehdä muotokuvan).
Museossa meitä odottivat paikalliset patriarkat. Yksi heistä oli Veikko Pällinen, kuoron johtaja, muusikko, kanteleen- ja hanurinsoittaja, runoilijakin. Oli siellä Remsun jälkeläinenkin ja Kallio. Puurunen alkoi aktiivisesti kysellä ja kertomuksia alkoi tulla, laulujen säestämänä.

Lounaan jälkeen kello 14.00 alkoivat kylän kesäjuhlat puistossa, joka on muinaiskalmiston paikka. Vanhat miehet, Ortjo Sterpanovin kertomuksen mukaan, ennustavat ainaisia sateita juhlien aikana, jos ei vaihdeta tanssipaikkaa. Nytkin siellä on kaatuneiden partisaanien veljeshauta. Juhlittiin Troitsaa, helluntaita.

Kello 16.30 moottorivene vei meidät Luusalmelle. Lukala mielissään sanoi, että matka ei ole turhaan mennyt, kun näki rannan olevan täynnä saunoja, veneitä ja ihmisiä.

Illallisen jälkeen sade yltyi, mutta miehillä oli konjakkipullo sitä varten. Puurunen taas teki muutaman kysymyksen peräkkäin minulle ja ryhdyin kertomaan säätiöstämme ja tehtävistä. Sain kuulla sen, mitä olen itsekin ajatellut: liian monta asiaa tehdään yhtaikaa.
Mutta, hyvät herrat, asia on uusi. Ei kukaan tiedä, mikä menee läpi ja mikä on hyödyllistä sellaiselle yhteiskunnalliselle asialle.

Miehet kertoivat tulevasta Juha-oopperastansa, joka on jo valmis. Se meinataan viedä Saksaan ja tavoitteena on muuttaa kulisseja ja sen tähden he haluavat nähdä tämän päivän Uhtuaa. Miehet kertoivat siitä, että ennen muinoin Uhtua möi Suomelle viljaa ja alkoi pian rikastua. Tsaarista se tuntui väärältä ja tuloksena oli taas köyhtyminen.
Puhuimme Juhani Ahon romaanista ja saksalaisesta yleisöstä, joka tulee katsomaan esitystä. Puhuttiin siitäkin, että Eeva-Kaarina Volanen, Ritva Ahonen ja joku kolmas tekevät ohjelmaa, joka olisi mukava tuoda Petroskoihin Leningradin kautta. Sieltä lentokoneella pääsisi Kalevalaan ja Kostamukseen ja esitysten jälkeen rajan yli ja kotiin.
Syntyi toinenkin idea: ohjaaja Sakari Puurunen tekisi esityksen paikallisen kansanteatterin voimin. Sakari näytti paikankin, jossa se esitettäisiin. Kolmas idea: tuoda Juha-ooppera, jonka voisi järjestää 4-5 laulajan voimin plus kertoja Kalevalaan.

Ja nyt lähdemme Ortjo Stepanovin luokse Haikolan kylään.

20.6.
Eilen aamulla istuimme Kalevalassa komeaan mustaan Volgaan ja aloitimme matkan hautausmaasta. Siellä tuntui erikoisen puhdas, muinaisaikojen sukupolvien hengähdys; risteihin ja puihin sidottuja kangasnauhoja. Sääskiä pilvinä.
Matkan varrella pysähdyimme Miikkolan pirtin pihaan. Lammen rannalla kyly, heinälato ja itse pirtti. Ja sieltä painuimme Ortjon saarelle, Haikolaan. Saunoimme, ryyppäsimme, keskustelimme, söimme kalasoppaa ja kapakalaa.

Kalevalassa oli tilaisuus Kansanteatterin henkilökunnan kanssa, jossa oli mukana paikallinen kanteleyhtye. Puurunen ja Lukala kertoivat oopperasta ja omasta työstään. Sitten soi musiikki! Erittäin hyvin kantele soi Vanja Kieleväisen käsissä.

Illalla kävelimme kylällä ja Vanja Fjodorov vaimon kanssa kutsui tshajulle, kun kuljimme talonsa ohi. Ja tänä aamuna musta Volgamme vei meidät Anni Kettusen luokse.

17.8.
Loma-ajan muistiinpanoja.
Luen tänään Daniil Graninin Vallan saavuttaminen (Obretenje vlasti) -artikkelia Sovetskaja kulttura -lehdessä (12.8.): ”... Me emme voineet kuvitellakaan, että maamme on jäänyt niin paljon jälkeen. Katsokaamme vaikka mitä: terveyshoitoa, lääkkeitä, museoita, asuntoja, ilmanlaatua kaupungeissamme, hedelmien ja kasviksien tarjontaa, eläkkeitä, paperituotantoa, sinfoniaorkestereita – joka suunnassa me olemme oikein kaukana kehittyneiden maiden jäljessä, 30. tai 50. sijalla maailmassa, nuorten afrikkalaisten maiden joukossa ja usein niiden jäljessäkin.
Häpeämme, yhteiskunnallinen itsetuntomme kärsii nykyään alemmuuden tunteen raskasta aikaa.”

Soittaa Markku Nieminen: ”Terve! Meidän on päästävä taas lähiaikoina Latvajärvelle ja Pirttilahteen. Tulossa ovat Pekka Laaksonen Helsingistä, siis Suomen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtaja ja Kansanrunousarkiston johtaja. Tulee vietnamilainen Kalevalan kääntäjä.
Kerro, että Miihkali Perttusen haudalle oli vuosisadan alussa pystytetty patsas, jossa oli valkoinen pieni risti. Mutta sodan aikana risti rikottiin. Nyt sen voisi restauroida. Ortjo Stepanov kirjoitti tästä kirjeen "suurelle" Stepanoville, siis aluekomitean sihteerille.
Kerro sille Karjalan Ministerineuvoston kansainvälisten asioiden neuvonantajalle Pjotr Fjodorovitsh Kuznetsoville tulostamme Petroskoihin 27.–28. elokuuta. Järjestäköön tilaisuuden johtajien kanssa, jotka ymmärtäisivät meitä ilman tulkkeja. Mukanamme tulee Vuokkiniemen kyläneuvoston puheenjohtaja Santeri Lesonen. Olisi hyvä, jos Mironovkin olisi paikalla.
Käväise Turvallisuuskomitean everstin puheilla ja kerro, että meidän on päästävä tähän pyhään paikkaan (Latvajärvelle). Laaksonen ja Bui viet Hoa nauhoittavat kansanlauluja.
Viranomaiset aina puhuvat siitä, etteivät tiet siellä ole hyvässä kunnossa, mutta ei meitä sellainen asia pelota.”

19.8.
Kaunis elokuun päivä, vaikka pilvet murjottavatkin joskus. Eilen sain vielä yhden saunapölkkyrivin paikalle. Raija hermostuttaa minua sanomalla, ettei siitä tule mitään, kun hirretkään eivät ole suoria ja osaamista rakentajalta puuttuu.

Pimenee jo 21.00 jälkeen ja päätin lukea vaikka tunnin verran Juhani Ahon Juhaa. Täytyyhän minun valmistautua siihen matkaan Suomeen.
Juha-oopperan ohjaaja Helsingissä on tuttavani Sakari Puurunen ja meidän yhteisen viime vuoden Vienan Karjalan matkamme tuloksena oli kutsu ensi-iltaan.

20.8.
Illalla taas suurella mielenkiinnolla luin Juhaa hellan luukun edessä. Ja vaikka ei se ollut lystiä, kuitenkin olen mielissäni, ettei sähköä ole tässä kylässä... Sauna on noussut vielä kahdella hirsikierroksella.

22.8.
Ja eilisen sateen jälkeen taas paistaa. Vaikka ei sade häirinnyt minua saamaan puolukoita ja sieniä koko korillisen. Keräsin melkein yhdeltä paikalta. Ja illalla taas maittoi Juhan lukeminen. Sain sen loppuun. Sydämellä, tunteilla ja hyvällä älyllä kirjoitettu kirja!

Soitti Sirpa Nieminen, että kaksi paperirullaa on tulossa Viipuriin. Sieltä pitää hakea kuorma-autolla.

Maksim Gavrilov kertoo, että Samppa Uimonen on tulossa syyskuussa Karjalaamme. Meinaan lähteä kantelensoittajien kanssa Kalevalaan.

Yritän saada yhteyttä Niemiseen, joka on Kalevalassa. Rajaviranomaiset eivät päästä heitä Latvajärvelle. Rugojevkin halusi päästä Perttusten haudoille. A. N. Trofimov lupasi auttaa...

23.8.
Sinisen taivaan peittivät kokonaan pilvet ja tuuli puhalsi pois kaiken lämmön, on vain +10. Soitin varakulttuuriministeri Vavilovalle, että päästäisi Kutuzovin järjestämän kanteleensoittajien Vienan Karjalan matkaa.

Nyt Suomesta tullut paperi on Viipurin Sovavtotrans-varastossa, mutta säilyttämisestä otetaan maksu. Jos pankki välittää maksun autosta huomenna, niin minun on lähdettävä jo huomenna junalla Viipuriin ja auto saisi maanantaina lähteä perässäni.

Ja elokuun loppupäivinä olisin Kalevalassa järjestämässä kanteleensoittajien konsertteja. Olen siellä järjestäjänä ja konsertin vetäjänä.

Kuoli säveltäjä Helmer Sinisalo. Niemisen pariskunta lähetti Säveltäjäliittoon suruvalittelunsa sen johdosta.

Soitettiin Säätiöstämme Moskovasta, että ”nykyään ei tarvitse ulkomaan matkaa varten lähettää papereita puolueemme Keskuskomiteaan. Riittää kun päätöksen tekee aluekomitea ja te lähetätte meille vain päätöksen numeron.”

25.8.
Olemme taas Pääsevä selässä. Sataa. Siksi joka hirteen menee ainakin tunti, ennen kuin on valmiina reiät ja puiset korkit niihin.
Eilen matkan varrelta saimme niin paljon sieniä, että Raija puhdistaa niitä nytkin, vaikka eilen kynttilän valossa aloitti. Ja kynttilän valossa ryyppäsimme ja nautimme toisistamme.

26.8.
Sumuinen aamu. Aamiaisen jälkeen ryhdyin taas rakennushommiin, mutta sade ajoi sisään ja luen Perintömme -lehteä (Nashe nasledstvo. Neuvostoliiton Kulttuurisäätiön aikakauslehti nro 6/1988). Luen musiikintutkijan Boris Pokrovskin artikkelia: ”Onko se aika sellaista, vai olemmeko me henkisesti unessa, mutta tänään kukaan ei pyri urhoolliseen toimintaan. Ja mistä urhollisesta toiminnasta voi olla puhe, kun musiikkielämämme periaatteena on se tosiasia, että taiteella täytyy tienata. Milloinkas ennen sellaista tapahtui Venäjällä?(...) Jos taas puhutaan Perestroikasta kulttuurin alalla, niin minä en näe minkäänlaisia jälkiä siitä, menestyksestä puhumattakaan.”

27.8.
Kostamuksen junalla Petroskoihin tulivat Markku Nieminen ja Santeri Lesonen sekä leningradilainen valokuvaaja Oleg Poleshtshuk. Joimme teetä Leo Lankisen luona ja puhuimme siitä, että syyskuusta alkaen Vartiuksen kautta pääsee rajan yli aamusta iltaan. Ja minä pääsisin oopperajuhlaan Helsinkiin sen kautta.

Nyt etsin diaprojektoria Markkua varten ja ryhdyn lukemaan mapin sisältöä, jonka kannessa lukee: ”Muistio Vuokkiniemen kylien elvyttämisestä ja Lönnrot-reitistä.”
Johdanto: Karjalan ASNT:n Ministerineuvosto teki kevättalvella 1989 pitämässään Kalevalan piirin kehittämistä koskevassa istunnossa päätöksen luoda Lönnrot-turistireitin kansainvälisille matkailijoille. (...) Muistion varsinaisena laatijoina ovat toimineet Vuokkiniemen kyläneuvoston puheenjohtaja Santeri Lesonen ja kuhmolainen kirjailija Markku Nieminen, joka on tutkinut ja kiertänyt Lönnrotin runonkeruureittejä sekä Suomessa että Karjalassa ja joka on valmistellut Lönnrotin jäljillä -turistireittejä Kuhmon Kalevala-kylästä käsin tehtäviä ekskursioita varten. Lisäksi asiantuntijoina on käytetty lukuisia karjalaisen kulttuurin tuntijoita sekä matkailualan ihmisiä ja muita spesialisteja niin Karjalan kuin Suomenkin puolelta. Onpa tietämystä saatu kolmansien maidenkin edustajilta (...).
Muistio sisältää myös ehdotukset Vuokkiniemen kylien elvyttämisestä ja konkreettiset suunnitelmat niiden toimeenpanemisesta kustannusarvioineen ja aikatauluineen itsekannattavuusperiaatteen pohjalta.

Ehdotukset Lönnrot-reitin luomisesta ja kylien elvyttämisestä.
Lähtökohtia. (...) Yhä vielä vienankarjalaisen rahvaan kieli on elävää, vertauksia ja sananlaskuja vilisevää. Tämän kielen olemassaolo ja säilyminen on turvattava. Se on suomalaiselle turistille kaikkein merkittävin vetonaula.
Vuokkiniemellä ja sen kylillä on tarjottavaa myös kieltä taitamattomille turisteille, jos kylien vanhat rakennukset kunnostetaan ja uudet rakennetaan perinteiseen tyyliin sekä jos käsityöperinne elvytetään.
Tämä kaikki ei ole utopia, vaan paljon helpommin toteuttavissa kuin yleisesti uskotaan. Pysähtyneisyyden ajan byrokratian suojakaapuun piiloutumalla asiat voi tehdä vaikeannäköisiksi tai jopa mahdottomiksi, mutta perestroikan aika vaatii rohkeaa ongelmiin tarttumista ja ennakkoluulotonta asennoitumista. Näihin näkökulmiin nojaa oheinen suunnitelma.

Vuokkiniemen elinkeinorakenteen muutokset. Käsityöammatit.
(...) Vuokkiniemellä valmistettavat käsityöesineet voisivat olla seuraavia:
Puusta:
veneet (soutuveneet, perämoottoriveneet), eräsukset, kelkat, vesikelkat; potkukelkkojen puuosat, lastenkelkkojen puuosat;
huonekalut: pirttipöydät ja penkit, pöydät, tuolit, kirjahyllyt, sängyt ja lipastot;
ovet ja ikkunapuut, lippaat, säilytysrasiat, kangaspuut, korvot, vesisaavit, löylykorvot (turisteille), kirnut, kiulut;
tynnyrit, myös pienikokoiset, joissa turistit voivat viedä poimimansa marjat tai pyytämänsä kalat kotiinsa.
tuulilaudat, ikkunoiden koristelaudat, koristepylväät, kukka-astiat, leikkuulaudat, puukauhat, kirveenvarret, haravat, viikatteenvarret, muistoesineet, eläinhahmot ym.
hautaristit, ruumisarkut, taulujen kehykset, pärekorit ja muut päreastiat.
Tuohesta: erilaiset käyttöesineet ja muistoesineet.
Raudasta: puukot, viikatteen terät, hangot, ovenrivat, saranat, lippaiden rautaosat, hevosenkengät ja naulat, kuolaimet, kärryn osat, rekiraudat, sorkkaraudat, kelkkojen ja potkukelkkojen rautaosat, kolkuttimet, venenaulat.
Tekstiilit: matot, verhot, pyyheliinat, pöytäliinat, seinävaatteet, sänkypeitteet, saalit, hevosloimet, rekipeitot, sukat, lapaset, villapaidat.
Karjalaiset puvut: miesten puvut ja naisten puvut, folkloreryhmien esintymisasut.
Verkonkudonta, nuotanvalmistus.
Nahkatyöt: puukontupet, vyöt, turkisliivit, lakit, kintaat ja lapikkaat. Taljojen ja nahkojen muokkaus koristeiksi.
Kalastus. Kalastusosuuskunta. Kalanviljelylaitos (suomalaisten perheyritysten mallin mukaisesti).

Lastentarhat kielen kehtona. Jos lastentarhaa ei muuteta kansankieliseksi, tulee Kalevalan laulumailta vajaan miespolven aikana sammumaan se kieli, joka teki Karjalasta maailmankuulun. Älköön siinä tapauksessa kukaan tämän päivän päättäjistä sanoko: ”Minä en tiennyt”, vaan todetkoon totuudenmukaisesti: ”Minä sen tein.”

Pirttilahti.
(...)Muodostaa Pirttilahden kylästä ja erityisesti Taipaleen talosta Kostamuksen kulttuuripuiston osa. (...)Kostamuksen kulttuuripuisto keskittyisi modernin tekniikan ja taiteen keinoin esittelemään runonlaulualueita, joissa turistit voisivat sitten halutessaan itse vierailla. Kostamuksen kulttuuripuistossa olisi taidegalleria, jossa olisi pysyvänä näyttelynä ainutlaatuinen, taiteilija Vitali Dobrininin Suomessa ja Vienan Karjalassa maalaama Lönnrotin runonkeruumatkoista kertova näyttely. Gallerian toisessa osastossa olisi vaihtuva Kalevala-kuvitusten näyttely, jossa esitettäisiin neuvostokarjalaisten, muiden neuvostoliittolaisten, suomalaisten ja muidenkin maiden taiteilijoiden visioita eepoksesta. (...) Ponkalahti ja Venehjärvi -kustannukset vuosina 1989–93 yhteensä 192 610.

Latvajärvi.
Koska Latvajärvi on aikakautensa suurimpien vienankarjalaisten runonlaulajien Arhippa Perttusen ja Miihkali Perttusen syntymäkylä ja koska molemmat on haudattu Latvajärven Kalmosaareen, on kylä karjalaisten ja suomalaisten kulttuurin pyhäpaikka.
Arhippa Perttuselta Lönnrot sai talteen yli 4000 runosäettä, enemmän kuin keltään muulta runonlaulajalta. Lönnrot itse luonnehti Arhipan merkitystä seuraavasti: "Kokonaista kaksi päivää, jopa hieman kolmatta, hän piti minua runonkirjoitustyössä. Runot hän lauloi hyvässä järjestyksessä, jättämättä huomattavia aukkoja, ja useimmat olivat sellaisia, joita en ennen muilta ole saanut; epäilen, olisiko niitä enää muualta saatavissa. Hyvin tyytyväinen olin siis päätökseeni käydä hänen luonansa. Kuka tietää, olisinko enää toiste tavannut ukkoa elossa, ja jos hän olisi ehtinyt kuolla, olisi melkoinen osa ikivanhoja runojamme hänen kansaan mennyt hautaan.”
Latvajärven Kalmosaari on vaikuttava paikka Arhipan kivillä katettuine ja Miihkalin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pystyttämine hautapaasineen. (...) Latvajärvi tulee olemaan koko Lönnrot-reitin merkittävin yksittäinen kohde.

(...) Ehdotuksen vienankarjalaisten perheviljelijöiksi aikovie n koulutuksen ja harjoittelun järjestämiseksi Kainuuseen tai muualle Oulun lääniin on tehnyt SNS:n puheenjohtaja, Oulun läänin maaherra Ahti Pekkala, joka on keskustellut asiasta KASNT:n Ministerineuvoston ja NKP:n Karjalan aluekomitean johdon kanssa.
(...) Asian valmisteluihin liittyen Vuokkiniemen kyläneuvoston puheenjohtaja Santeri Lesonen kutsutaan marraskuussa 1989 Kainuuseen pariksi viikoksi. (...) Kyläneuvoston puheenjohtajan Suomen matkan aikana aloitetaan kampanja, jonka tarkoituksena on kerätä Kainuusta lahjoituksina perheviljelyn edellyttämää maatalouskalustoa Vuokkiniemelle ja sen kyliin Pirttilahteen, Ponkalahteen ja Venehjärvelle.(...)

Loppusanat: Vuokkiniemeltä kerätyt sananlaskut kertovat rahvaan asennoitumisesta elämään:
Elon entiset kuluu, rahat saadut raukenee.
Antajan kädet väsyy, ottajan ei milloinkaan.
Etevämpi vuona emäänsä imee.
Helppo on herrana elää, vaan on vaiva päätä varjellessa.
Huono nikkari lastutkin pilaa.
Tuostapa tunnen tyhmän vaimon, arvovan ujon urohon.
Viikon virsuja kutovi, kauan loatiu loapottia.
Siivo töistä kaunehin, muisto mielestä paras, alku töistä vaikein.

29.8.
Tuli Zadvitskin pariskunta. Mies on ollut Kazakstanissa muistaakseni elokuvaohjaajana. Mutta tuli tämä perestroikan aika ja hänen oli lähdettävä. Nyt ehdottaa tapaamista Marina Aleksandrovna Vituhnovskajan, Kizhin museon varajohtajan kanssa. Aiheena olisi yhteistyö säätiömme, museon ja osuuskunnan kesken. Zadvitski ehdottaa ammattilaisen dokumenttielokuvastudion perustamista. Asiantuntijoita riittäisi. Olisi hyvää tehdä yhteistyötä suomalaisten kanssa eestiläisten tapaan. Kuvaaminen ja kaikki luovantyön kohteet olisi meiltä ja leikkaus ja realisointi olisi suomalaisten. Rybprom (kalateollisuuslaitos) lupasi rahoitusta.

Tilaisuus aluekomiteassa Markku Niemisen pyynnöstä: Markku Nieminen, Santeri Lesonen, Armas Mishin, Leo Lankinen, Pekka Zaikov (Karjalan rahvahan liitto), Kulttuuriministeriöstä Valentina Lentshitskaja, Pronina (Punalipun toimittaja), Kaipiainen (Neuvosto-Karjalan toimittaja), Oiva Lensu (aluekomitean sihteeri), Nikolai Kopjov (aluekomitean osaston johtaja), Semjonov (Ministerineuvoston osaston johtaja), me Zifa Jusupovan kanssa ja lisäksi TV-toimittajana joku Nadja.
Lensu aloitti siitä, että Kulttuurisäätiön puolesta oli ehdotus kerääntyä keskustelemaan Vuokkiniemen kylien ongelmista. Markku näytti kuvia ja kertoi ongelmista. Minkäänlaista päätöstä ei voinut olla ja siksi herrat lähettivät apulaisia, että sitten voisi kääntää koko asian niin kuin on tarpeen. Tasavallan johtajat ymmärtävät, että täytyy muuttaa käsitystä syrjäseudusta ja ajatella kansallisen seudun tulevaisuutta. Mutta kun joku tekisi vielä kaiken valmiiksi ja antaisi rahaakin siihen. Markun kaunis ehdotus on vaikuttava, mutta kukaan ei usko mihinkään...

Nyt on mentävä Viipuriin hakemaan sitä paperia Suomesta.

30.8.
Viipurin rautatieasema. Tapasin kuorma-auton kuljettajan. Täällä meitä odotti kaksi suurta paperirullaa. Kuormasimme kuljettajan kanssa. Hyvin auttoi meitä Viipurin tullin johtaja, joka on karjalainen mies, Ivan Nikolajevitsh Fomin.

4.9.
Kalevala. Juoksentelin koulujen johtajien luona. Lippujen hinta Maksim Gavrilovin ja Samppa Uimosen konserttiin on 1 rupla.
13.9. Kuusiniemi, 15.9. Luusalmi, 16.9. Jyskyjärvi ja 17.9. lentokoneella Petroskoihin.
Kulttuurin osaston johtaja Nina Zubanova epäilee, että yleisöä tulee. Ammattiliitotkaan eivät nykyään maksa.

5.9.
Kalevalasta tulin linja-autolla Jyskyjärvelle. Vanhaan Jyskyjärven kylään! Kaunis perinteinen karjalainen kylä joen ja järven rannoilla. Kyläneuvostossa keskustelin puheenjohtajan Alfi Kemiläisen ja hänen sihteerinsä kanssa, joka on muuten teatterin näyttelijän Mikko Zelenskin sukulainen, sekä kirjastonhoitajan Maria Semjonovna Virolaisen kanssa tulevista kantelekonserteista. Ja sitten jalan painuin rautatieasemalle, joka on Uudessa Jyskyjärvi -kylässä kolmen kilometrin päässä. Ei täälläkään luvattu yleisöä.
Onnistuuko Kutuzov järjestämään konsertit Aunuksen piirissä? Harmittaa kun näinkin hyvä aloite menee myttyyn. Kuitenkin on soitettava "harmaaseen taloon" ohjelmistosta ja ilmoitettava, mistä herra Uimonen puhuu.

6.9.
Olen mökillä. Kello on jo 22.00. Melko pimeältä näyttää ja kiva on istua lämpenevän hellan avatun luukun edessä. Parin kynttilän liekit lisäävät romanttista tunnelmaa. Luukusta tulee sellaista hyvin inhimillistä lämpöä. Teekannumme alkaa laulaa jotain hiljakseen. Vanhasta radiostamme kuuluu aarioita, jotka onneksi eivät häiritse työpäivien tapahtumien muistelemista:

Puolueen kaupunginkomitean istunnon väliajalla kävin työpaikallani saadakseni tietoa matkakassista, jonka Raija lupasi tuoda, kun illalla täytyy suoraan istunnosta juosta junalle.
Zifa kertoi, että oli soittanut suuttunut aluekomitean kansainvälisiä asioita hoitava Ijevlev ja haukkui, ettei hänellä ole Moskovassa olevan säätiön osoitetta ja sinne on lähetettävä aluekomitean päätös Suomen matkasta. Pari viikkoa sitten itse annoin sen hänelle. Mutta kun toveri istuu niin korkealla, niin hän ei oikein kuule joskus rivijäsenen puheita. Päätin soittaa miehelle ja lepyttää, mutta toveri alkoi heti huutaa ja kiihdyin minäkin ja vastasin samaan sävyyn.

Tuli Vjatsheslav Kalaberda ja pyysi yhdistämään hänet Helsinkiin.

Hädin tuskin ehdin junaan. Pääsevän selän asemalta kävelin viisi kilometriä entisen balettitanssijan Vladimir Ovtshinnikovin kanssa. Lupasi huomenna tulla shakkiotteluun.

7.9.
Sataa! Auringon asemesta on kahvia... Kello 13.00 oli valmista jo kolme tukkikerrosta lisää saunan rakennuksessa. Keitimme perunoita ja avasimme kalapurkin...
Hurraa! Ilmestyi aurinko ja kaikki ympärillä alkoi laulaa, lammikkokin hihittää pikkuaalloillansa. Ehdin lisätä sementtiä kivijalkaan, kun se tuntui matalalta.
Sitten pelasimme shakkia sen Volodjan kanssa.

10.9.
Tänään on sunnuntai. Raija tuli mökillemme toissapäivänä. Eilen olin marjassa ja sieniä etsimässä. Toin runsaan korillisen metsän antimia. Ja ehdin kuivana tulla ennen sadetta. Kävimme naapurien saunassa ja sitten taas pelasimme shakkia. Sen verran, että kun menin petiin, niin unta ei tullutkaan. Käsien lihakset hiljaa vinkuivat väsymyksestä. Sain minä kuitenkin saunarakennuksen välikaton tasolle vaikka satamalla satoi!

Muistiin tuli Uimosen tulo ylihuomenna. On tilattava rautatieliput Moskovaan, Helsinkiin ja sieltä Kajaaniin. Huomenna on tavattava joku naistoimittaja Suomesta.

Sunnuntai-ilta kaupungin asunnossa. Raija valmistaa sieniä ryypyn päälle! Sain paketin Lukalalta, siis Juha-oopperan lavastajalta, joka oli Puurusen kanssa Vienan Karjalassa. Lähetti valokuvia siitä Kalevalan matkasta.

13.9.
Kiertueella Gavrilovin ja Uimosen kanssa
Olemme Gavrilovin ja Samppa Uimosen kanssa Kalevalan asutuksessa. Olen konserttimme vetäjänä. Muutama vuosi sitten rakennetussa hotellissa ei toimi paskahuussi. Kylän sauna on kiinni, kun kaikki työntekijät ovat perunapelloilla! Kuusiniemellä peruttiin esiintymisemme: muka puoluesihteeri oli Samppa Uimosen esiintymistä vastaan konsertissa, joka on omistettu eläkeläisille.(???)
Panin kulttuuriosaston johtajan Nina Zubanovaa etsimään saunomismahdollisuutta.

Ohjelmamme on siis seuraava:
13.9. tutustuminen Kalevala-asutukseen;
14.9. kello 17.00 konsertti koululaisille ja 19.30 aikuisille;
15.9. kello 8.30 moottoriveneellä lähdemme Luusalmelle. Lounas paikallisessa ruokalassa. Konsertti on kello 14.00 ja sen jälkeen moottoriveneellä takaisiin Kalevalaan.
16.9. kello 10.30 aamiaisen jälkeen Jyskyjärvelle, kello 14.00 konsertti kulttuuritalolla. Paluumatka Kalevalaan ja illalla osallistuminen konserttiin, joka on eläkeläisiä varten.
17.9. lähtö lentokoneella Petroskoihin, majoittuminen Karelia-hotelliin.
18.9. aamulla tutustuminen Kantele-yhtyeemme verstaaseen. Lounas kotonamme.
19.9. esiintyminen koulussa nro 34 ja iltapäivällä Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutissa.
20.9. kello 9.00 lähtö linja-autolla Aunukseen. Majoittuminen hotelli Juzhnajassa. Konsertti lastenkodissa.
21.9. kello 15.45 esiintyminen musiikkikoulussa ja 17.00 internaattikoulussa. 22.9. konsertti Mägriän asutuksessa.
23.9. kello 13.00 esiintyminen keskikoululla ja 15.00 vanhainkodissa.

15.9.
Luusalmi. On perjantaipäivä. Jo kello 8.30 nousimme laiturille. Vastassa oli ensiapuauto ja ryhmä ihmisiä. Samppa nosti kättä tervehtien heitä, mutta ihmiset olivat vastassa moottorivenettä eivätkä oikein ymmärtäneet tätä harmaapartaista ukkelia.
Kerhotalolla oli kahvit pöydällä "räänikköjen" kera. Tutustuimme kylään ja uteliaat lapset parveilivat perässämme. Suuri roskakasa koulun luona harmitti Samppaa niin kuin Kalevalassa se hotellimme toiletin surkea tilanne: ”Meillä Suomessa keväisin ja syksyihin koululaiset puhdistavat perusteellisesti koulupihansa.”
Samppa yritti opettaa poikia heittämään ylös kolikkoa ja arvaamaan, kummalle puolelle se putoaa. Vähän ajan kuluttua tuli tyttöparvi, joka pyysi myös suomalaisia kolikoita.
Kulttuuritalon emäntänä on Humahus-tanssiryhmän johtaja Tanja. Hän keskusteli Sampan kanssa heidän mahdollisesta tulostaan Suomeen Kalevala-foorumiin, jota Uimonen johtaa.
”Ensi huhtikuussa tulee Vanja Kieleväinen kanteleineen ja heinä-elokuussa voisi tulla tanssiryhmä”, sanoi Samppa.

Eilen Kalevalan kulttuuritalolla oli noin puolitoista sataa koululaista ja parisenkymmentä aikuista. Tänään ovat koululaiset ja mummot yhdessä.

17.9.
Kello 8.00 aamiaisen jälkeen olimme Lönnrotin hongan juurella valokuvaamista varten. Sitten menimme kulttuuritalolle, jossa paikalliset kanteleensoittajat soittivat Uimoselle ja sitten hän heille. Valokuvattiin...

Eilen olimme Jyskyjärvellä. 2,5 tuntia yhteen suuntaan ja illalla takaisin. Salissa oli 12 aikuista ja kolmisenkymmentä koululaista. Illalla soitimme Kalevalan eläkeläisille. Kerroin, että Samppa hävitti veljensä Pistojoella, mutta hän on tullut rakentamaan rauhan ja ystävyyden siltoja. Yhdessä laulettiin Katjushaa.

18.9.
Pienellä lentokoneella pääsimme eilen parissa tunnissa Petroskoihin. Ja tänään konsertti oli koulussa nro 34. Sali oli täynnä. TV nauhoitti Päivän peiliin. Samppa kävi asunnossamme päivällisellä.

Tuli puhelinsoitto Neuvostoliitto-instituutista. Kutsuivat käymään maalis-huhtikuussa.

Otin yhteyttä Seppo Sailoon tulevasta näyttelystä.

21.9.
Kun halusin tutustuttaa Vladimir Brendojevin Samppaan, runoilija jostain syystä oikein hermostui. On kai väsynyt! Kaikki Aunuksen vieraat Suomesta tulevat hänen kautta!

Taidekoulun johtaja lupasi ottaa meidät Sampan kanssa vastaan.

Musiikkikoulun konsertti meni erinomaisesti. Oikein vieraanvaraisia olivat internattikoululla.

24.9. Sunnuntai.
Olin vastassa Petroskoin linja-autoasemalla, kun Samppa ja Maksim tulivat Aunuksesta. Bussi myöhästyi melkein tunnin. Suurella vaivalla löysin taksin ja piti viedä vieraat illalliselle kotiin, kun ravintolaan ei päässyt: siellä vietettiin häitä. Ja puoli yksi yöllä vein Sampan hotelliin.
Seuraavana aamuna vein Sampan taksilla luterilaiseen kirkkoon, jossa Samppa meinaa kantelettansa soittaa. Sinne tuli Juho Mullonenkin (Inkeri-liiton puheenjohtaja) tyttärensä kanssa...

25.9.
Aamulla kello 8.20 Kostamuksen junalla tulivat kuhmolaiset, siis Niemiset! Asemalla heitä olivat vastassa minun lisäksi Mutanen vaimonsa kanssa, Arto Rinne siskonsa miehen kanssa ja Kalle Rannan poika.

Aattona soittivat konservatorion miehet ja ilmoittivat, että he ovat valmiit esiintymään yhtyeellä Niemisille. Heillä on mielessä tuleva matka Suomeen.

Puhuin Niemisten kanssa valokuvaaja Poleshtshukin näyttelystä Kuhmossa tammikuussa 1990. Helmikuussa voisi olla Boris Akbulatovin näyttely.
Keskustelimme Arhippa Perttusen säätiön perustamisesta Vuokkiniemelle Kulttuurisäätiömme toimesta
Kajaanin museon johtaja Heikki Rytkölä ehdottaa Karjalaamme valmiita näyttelyjä. Yksi niistä olisi kanteleen historiasta.
Suomalainen graafikko Viktor Kuusela olisi valmis tuomaan näyttelynsä Petroskoihin. Miehen tuntee Tshekmasov, joka kertoi, että Kuusela haluaisi päästä näyttelynsä kanssa Aunukseen.
Heinäkuun neljäntenä päivänä ovat Lietosaaren juhlat, joihin osallistuu myös Seppo Sailo.

27.9.
Olen taas Moskovassa. Hakemassa ulkomaanpassia.

Kerroin Neuvostoliiton säätiölle Punalipulle saadusta paperista. Pyysin kiitoskirjettä Suomen Finnpapille.

Sain tietää, että elokuvalaitteet maksavat Suomessa n.10 000 Suomen markkaa. On haave saada sellaiset säätiöllemme.

Sain passin viidessä minuutissa ja nyt olen säätiössä vähälukuisten kansojen kulttuurin osastolla. Vadim Iljitsh Tjutjunnik sanoi, että kirje Suomeen on jo lähetetty. Se paperi oli sitä Punalipun vepsäläispainosta varten.

28.9.
Nyt Leo Tolstoi -juna liikkuu Moskovasta Vainikkalan kautta kohti Helsinkiä. Rajavartijat ja tullimiehet eivät löytäneet mitään lainvastaista matkatavaroistani. Taskussani on Samppa Uimosen antamat 200 markkaa. Illalla on se Juhan ensi-ilta!

Sakari antoi käteeni teatteriasunnon avaimet, Merimiehen katu, 31 B 26. Siellähän oli astioita ja telkkari ja hyvä peti!

29.9.
Huomenna Sakari Puurunen tulee kaupunginteatteriin.

30.9.
Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä katsoin Vanja-eno-näytelmän.

Soitti Seppo Sailo, joka lupasi hakea minut viedäkseen äitinsä Nina Sailon ateljeeseen.

Päivällä kävin Neuvostoliitto-instituutissa Melangon puheilla.

Kävin Pekka ja Lempi Saarion luona Keravalla.

1.10.
Tästähän tuli ihana syntymäpäivä. Seppo tuli hakemaan minut Helsingistä ja vei Jormakseen Kotikujalle äitinsä ateljeeseen. Puhuttiin siitä, että Seppo autonkuljettajan kanssa tulisivat Petroskoihin tutustumaan näyttelyn tiloihin ja tiehen. Jos ennen uutta vuotta käväisisivät meillä, niin helmikuussa 1990 näyttely voisi olla jo Petroskoissa. Sen voisi siirtää jossain vaiheessa Sortavalaankin.
Nina Sailon kanssa asuu Jormaksessa Sepon sisko Anni, synt.1939, opettaja ammatiltaan. Itse Seppo asuu Herralassa Lahden lähellä.

2.10.
Olen jo Petroskoissa ja keskustelemme Zifa Jusupovan kanssa tulevasta kotiseudun tutkijoiden konferenssista. Kutsutaan siihen Heikki Rytkölä Kajaanista näyttelyn kanssa.

3.10.
Illalla soitti Toivo Flink ja pyysi itselleen stipendiä säätiöltä. Vuosi sitten minä ehdotin hänelle kirjoittamaan runon säätiöstämme ja haaveistamme. Runoa ei syntynyt, mutta hätä tuli ja apua pyydetään.
”Se voisi olla apuraha nuorelle inkeriläiselle runoilijalle, joka meinaa kirjoittaa romanin inkeriläisistä”, sanoi Toivo.

Huoneistossamme, jonka saimme Leninin aukiolta, Vladimir Ivanenko meinaa neljä kertaa viikossa iltaisin järjestää studion. Hän on meidän hyviä taitelijoitamme.

Tapasin kotiseudun tutkijat Aleksandr Pashkovin ja Irina Tshernjakovan. Keskustelimme siitä, että konferenssin aloittaisin minä puhumalla säätiöstä. Sitten Pashkov, joka on yliopiston opettaja, kertoisi kotiseutumme historiallisesta kehityksestä. Pyytäisimme Tshuhinia kertomaan sen Itämeren ja Vienanmeren välisen kanavan rakentamisen vaiheista. Nilov Puudosista kertoisi omasta piiristä, jossa hän on piirin toimeenpanevan komitean varapuheenjohtajana. Mamontova kertoisi paikannimitutkimuksen ongelmista. Sitten valitaan Kotiseutuliiton hallinto ja edustajat yleisvenäläiseen kotiseutuliikkeen edustajakokoukseen.

Soitti Vitali Dobrinin Kostamuksesta ja kertoi, että matka Latvajärvelle voisi tapahtua 11.–15.10. Ryhmässä olisivat Bui Viet Hoa Vietnamista, Pekka Laaksonen Helsingistä, Markku ja Sirpa Nieminen, Santeri Lesonen ja Vitali Dobrinin. On keskusteltavaa KGB:n everstin Sinitsynin kanssa.

4.10.
Puhuin Sinitsynin kanssa. Pääsy Latvajärvelle on muka ongelmallista. Tietä ei ole. Karjalan Ministerineuvoston on kirjoitettava kirje Venäjän Ministerineuvostoon tien rakentamisesta. Se kalmisto on saarella. Ei sinne noin vain päästä, kertoi eversti. ”Jos Ministerineuvostossa tehdään päätös, niin mehän noudatamme sotilaskuria ja tottelemme.”

14.10.
Olemme Vuokkiniemellä!

11.10. olin Kostamuksen tullimiesten luona. Puhetta oli siitä Kainuun näyttelystä ja dokumenttielokuvasta ”Latvoilta jokisuille”. Vitali vei minut rajalle ja maksoi tullimaksunkin. Siellä tapasimme vieraat Suomesta. Koko sakilla menimme Dobrininien luokse ja syötyämme Larisan valmistaman lounaan painuimme kahdella autolla Vuokkiniemelle. Illalla kerhotalossa oli elokuva, tanssit ja lauluja. Yövyimme Lesosen perheessä.

12.10 aamusta lähdimme rajaviranomaisten luokse. Puhuin paikallisen komentajan kanssa, mutta mies vieläkin vastusti meidän päästämistä Latvajärvelle. Aloitin soitot Petroskoihin. Aleksejenkoa ei ollut paikalla. Soitettiin rajavartijakeskukseen Sortavalaan, jossa oli jokin kokous. Sitten soitettiin KGB:n varajohtajalle, joka lupasi soittaa Leningradiin ja tunnin kuluttua saimme sen kirotun luvan!

Kello oli jo 14.00 paikkeilla, kun nousimme autoihin ja painuimme rajalle. 25 km mainiota tietä! Siellä meitä odotti rajavartijakapteeni, joka istutti meidät maastoautoon, joka muistutti panssarivaunua.

Olimme Latvajärvellä kuudentoista paikkeilla. Jo pimeni. Yhdellä tavallisella ja yhdellä kumiveneellä pääsimme saarelle, jossa sijaitsee se kuuluisa kalmisto.
Arhipan haudalla oli parisenkymmentä suurempaa kiveä ja mukulakiviä lisäksi. Marmorilaatta: ”200. 1765–1965”.
Miihkali Perttusen haudalla on musta marmorikivi: ”Runonlaulaja Miihkali Perttuni”. Hautakiven on pystyttänyt Suomen kirjallisuusseura.
Hoa pani haudoille vietnamilaisia suitsutuspuikkoja, jotka savusivat koko kahden tunnin ajan, jonka me olimme kalmistolla. Vitali piirsi, Markku haastatteli.
Ryypättiin, laulettiin. Bui Viet Hoa lausui vietnamin kielellä omia Kantelettaren käännöksiä. Pyysi ensin lupaa Arhipalta... Kapteeni, joka oli kanssamme, sanoi, että tällaista ei ollut vielä elämässään kokenut.

Päästyämme toiselle rannalle joimme teetä nuotion valossa, jota valmisti sotilas, autonkuljettajamme. Ja kauheasti hyppien joka kivellä panssarivaunumme vei meidät hyvälle tielle.

13.10. Kalevalan kautta lähdimme Jyskyjärvelle. Matkalla valokuvasimme Vuonnista, Malisen talon komeata paikkaa, Kuittia. Lounaan söimme Kalevalassa.
Eräällä järvellä kuvasimme 12 joutsenta!

Sitten oli Haikola! Ortjo Stepanovin syntymäpaikat ja talo. Siellä sai kahvia ja votkaa.

Jyskyjärvelle saavuimme kello 18.00. Kyläneuvostossa jo hermosteltiin. Tarkastettiin passit! Puheenjohtaja sanoi, että Kalevalan miliisit olivat vihaisia, kun emme tulleet heidän luokse näyttämään passejamme. Päätettiin, että ”taistellaan byrokratia vastaan”, sanoi Markku. Minä kyllä hiukan pelästyin, että voi syntyä ikävyyksiä.

Yleisöä kerhotalolle kerääntyi melkoisesti. Näytettiin elokuvaa, kerroin säätiöstämme, Sirpa kertoi Kornitsasta, Hoa lauloi. Puhuttiin yhteiskunnan ja Jyskyjärven tulevaisuudesta. Markku haaveili kansainvälisistä kilpailuista Jyskyjärvellä. Lauloimme puolin ja toisin.

Söimme illallisen ja ryyppäsimme entisen kirjastonhoitajan talossa.
Aamulla kävelimme kylää pitkin, valokuvasimme. Sieltä lähdimme melko hyvää tietä suoraan Vuokkiniemelle. Söimme Santerin kotona. Sieltä lähdimme Venehjärvelle.
Kalle, jonka piti viedä meidät veneellä, tuli Köynäspadolle myöhästyneenä. Nostimme Markun, Vitalin ja Kallen voimalla veneen rantaa pitkin jyrkälle kalliolle ja sieltä toiselle puolelle järveä. Alkoi pimetä ja silloin meni rikki moottori, joka oli osunut kiveen. Käyntiin me se moottori saatiin, mutta rantaa ei melkein näkynyt. Kului melkoisesti aikaa ennen kuin näimme rannalla sytytetyn nuotion. Siellä rannalla odottivat muut, jotka tulivat autoilla.

Saunaan! Ryyppäsimme sen päälle ja nukuimme Santerin rantamökillä. Aamulla lumi peitti niemen ja hautausmaan, joka oli siellä. Palasimme Vuokkiniemelle ja sieltä Kostamukseen autoilla seuraavana päivänä.

Puhuimme Markun kanssa uudesta Rytkölän Vainajain metsä -näyttelystä muinaisaikojen kalmistoista.

Puhuimme Markun siskon Satu Aaltosen Tila ja tunnelma -näyttelyn järjestämisestä kevätpuolella!

Loppukesällä järjestämme Viktor Kuuselan grafiikkanäyttelyn Aunuksessa.

Maalis-huhtikuussa järjestämme pianisti Tuomas Halosen konsertteja. (Opiskelee Leningradissa.)

Sailojen näyttely. Voi tulla suuri vakuutusmaksu.

Sitten Dobrininin lounaspöydän ääressä minulle laulettiin syntymäpäivälleni omistettu laulu. Se oli harjoitettu esitettäväksi 15 päivää sitten, mutta minä en tullut silloin paikalle. Sain kahvipaketin, Sailon kirjan ja suklaalevyn Raijalle.

Nyt autot lähtivät Kuhmoa kohti präänikköineen ja muikkuineen. Hoa lupasi käydä Petroskoissa. Pekka Laaksonen lupasi lähettää kuvia. Antoi oman käyntikorttinsa.

18.10.
Ja taas kiireisiä aikoja. Eilen ja toissapäivänäkin harjoittelin yötä päivää Ibsenin Kummittelijoita. Ja niin menee tämä päiväkin Ibsenin seurassa.

Soitin Jaakko Rugojeville, milloin hän tulee mökiltä kaupunkiin, kun olisi tuotava kirje ja muuta tuliaista Markulta.

Eilen sovittiin, että aamusta tulee käymään Miikkul Pahomov ja keskustelemme Sailon näyttelystä.

Soitti Zinaida Strogalshtshikova, että Petroskoihin saapuu vepsäläinen kirjailija Anatoli Petuhov, joka asuu Leningradin alueella.

Eilen puhui kanssani Inkeriläisten seuran puheenjohtaja, joka pyysi rekisteröimään seuran säätiömme listoille.

23.10.
Mihail Pavlovitsh Koppalev teki Samppa Uimosen pään kipsistä. Se on tehty itse Uimosta varten, mutta täytyy olla säätiömme kirje, että tullimiehet päästäisivät se rajan yli.

Keräännyimme luovantyönliittojen johtajien kanssa keskustelemaan tulevasta säätiön järjestämästä nuorten taiteilijoiden katselmuksesta. Tulivat Kalaberda (konservatorion johtaja, professori, säätiömme puheenjohtaja), Lopatkin (säätiön osuuskunnan johtaja), filharmonian taiteellinen johtaja, Teatteriliiton puheenjohtaja Pauli Rinne, säätiön hallinnon jäsen ja Teatteriliiton vastaava sihteeri Shumskaja, Natalja Vavilova (varakulttuuriministeri) ja Zifa Jusupova.
Keskustelemme Uudet nimet -tilaisuuden ohjelmasta. Konservatoriosta siihen osallistuu kuoro ja uusi orkesteri, jota johtaa professori Zondereger.
Suomalaisen teatterin ehdokkaina olisivat uuden studion oppilaat. Rockmusiikin orkesteri Kontupohjasta. Konsertin ohjaajana voisi olla Sergei Pronin, joka opiskelee studiossa. Jazzyhtye filharmonian puolesta. Lopatkinin osuuskunta voisi maksaa ohjaajalle.

Soitti Sergei Stangrit ja lupasi tulla kotiseutukonferenssiin kansansoittimien kanssa ja kertoa viisikielisestä kantelesta ja pilleistä ja soittaa niitä.

25.10.
Nuorten katselmukseen on ehdotettu: Säveltäjäliitto ehdottaa Irina Jurjevna Ignatjevaa ja jazzmuusikko Andrei Kondakovia, Kirjailijaliitto Arvi Perttua ja karjalaista runoilijaa Miikkul Pahomovia. Marraskuun lopussa ovat valmiit osallistumaan katselmukseen suomalainen yhtye ja orkesterin tapainen Petroskoin yliopistosta (Arhipov).

30.10.
Yritän järjestää vastaanoton Trofimovin luona Markku Niemiselle ja Santeri Lesoselle. Olin jo 8.30 Trofimovin vastanottohuoneessa: ”Minulla on tänään laaja Ministerineuvoston kokous (Bolshoi Sovmin). Soittakaa 17.00 jälkeen." Päätimme mennä arkkitehti Antohinin luokse ja sieltä sitten, jos toveri suvaitsee...

27.10. avasin kotiseutuliikkeen perustavan konferenssin. Moskovan Säätiöstä kutsutuista ei tullut ketään. Konferenssiin kerääntyi 120 henkeä. Seuraavana päivänä vaaliin osallistui 80 henkeä.
Avajaisiin kyllä tulivat ammattiliittojen neuvoston puheenjohtaja Morozov, kulttuuriministeri Sharapov, kasvatustieteen tohtori P. V. Ivanov, Tiedeakatemian haaraosaston johtaja M. Vlasova, kuuluisa arkkitehti, tohtori V. Orfinski ja monta muuta kuuluisuutta. Nauhoitin muutaman puheen.
A. M. Pashkov valittiin Kotiseutuseuran puheenjohtajaksi, minut toiseksi puheenjohtajaksi. Konsertissa soittivat Maksim Gavrilov, Sergei Stangrit ja konservatorion Venäjän ääniä -orkesteri.

Sirpan kanssa puhuimme seuraavan vuoden suunnitelmista.
Syyskuussa 1990 konservatoriomme yhtye Venäjän äänet saisi tulla Kuhmoon (Jyväskylä, Äänenkoski, Kajaani, Kuhmo).
Viktor Kuusela odottaa kirjettä Oleg Juntuselta.
Niemiset tekivät yksityiskutsun Akbulatoville, mutta hänelle on kerrottava, että yksityismatkalla vaihdetaan vain 200 ruplaa (noin 130 markkaa).
Toukokuussa tulee Petroskoihin Satu Aaltonen ja silloin valitaan huoneisto näyttelylle.
Manok-yhtye kutsutaan viikoksi Suomeen ja heinäkuussa kymmeneksi päiväksi lähtee Suomeen Viola Malmin 18 hengen ryhmä.

31.10.
Olimme Lesosen ja Niemisen kanssa puhumassa V. I. Antohinin luona. Mies kertoi, ettei hänen mielestä Vuokkiniemen osuuskunta tee riittävästi työtä.

Trofimov otti vastaan kello 18.45. (Niemisillä oli juna kello 20.00): ”Jos teidän ehdotuksia ei ole käsitelty Kalevalan piirissä, niin suotta niitä on tuoda tänne”, sanoi toveri Trofimov.
Mies kyllä hyväksyi Arhippa Perttusen säätiön perustamisen: ”Kalevalan piirille siirretään 50 milj. ruplaa ja niistä voi siirtää jonkin summan kulttuurillekin”, lisäsi lopussa Karjalamme Ministerineuvoston varapuheenjohtaja.

3.11.
Säätiössä kävivät Larisa Vladimirovna Mihailova ja Mihail Ivanovitsh Fjodorov Tiedeakatemian haaraosastolta. Kertoivat siitä, että heillä on paljon aineistoa Valamosta. Larisa voisi luennoida ehkä suomen kielelläkin, Fjodorovilla on paljon valokuvia, värivalokuviakin. Päätimme, että he valmistavat museon kymmenvuotisuralle omistetun näyttelyn.

Kun Ryvkin tulee etelästä, Valamon ystävien seuran on kokoonnuttava. Yritämme ottaa kantaa Valamon nykytilanteeseen.

10.11.
Puhuin Paulin kanssa Suomalaisen teatterin suunnitelmista: 5.6 ja 9.11. Kanteletar, 12.11. Kummittelijat ja 17.11. Petroskoihin tulee Seppo Sailo!

14.11.
Olen tulossa junalla Moskovasta Petroskoihin. Miten kävi? Yleisliittolaisen säätiön kansainvälisellä osastolla minulle ilmoitettiin, että ulkomaan matkoista päättää nykyään paikallinen Ministerineuvosto. ”Jos tahdot meiltä suosituksen, niin tuossa on paperia ja tuossa kirjoituskone. Itse naputtelet. Me allekirjoitamme.” Yleisvenäläisen säätiön varapuheenjohtaja Vl. Mih. Nikitin pyyntööni antaa minulle 40 tuhatta ruplaa videokameran ja muiden laitteiden ostamiseen, ehdotti yhdistymistä Leningradin osaston kanssa. ”Jos he vaativat liian suuria prosentteja, niin siitä voisimme puhua. Kukas muuten antaa teille 40 tuhatta lainaksi? Mistä takuu? Huoneiston remontin voisimme maksaa.”

Moskovan iltalehdessä (Vetshernjaja Moskva) on julkaistu erittäin nykyaikainen kirjoitus. Ja sen kirjoittajana on ollut Anton Tshehov: ”Suuret tapahtumat tulevat yllättäen ja seuraavat meitä kuin nukkuvia neitosia. Jos me nyt yhtäkkiä saisimme vapauden, josta me niin paljon puhumme, kun toinen toistamme haukumme, emme varmasti ensiaikoina tietäisi, mitä sen kanssa tehdä, vaan tuhlaisimme sitä siihen, että paljastaisimme toisiamme vakoiluissa, ahneudessa rupliin ja pelästyttäisimme yhteiskuntaa vakuuttelulla, ettei meillä ole kunnon ihmisiä, ei tiedettä, ei kirjallisuutta, eikä mitään, eikä mitään!(...)"
Kummallisen ajankohtaisia ajatuksia!!!

17.11.
Keskustelu Seppo Sailon kanssa: ”Näyttelyyn tulee isäni ja äitini teoksista sekä Helmi Virtarannan valokuvia. Näyttelyssä on mm. Gorkin muotokuva, hänhän asui isän luona vuonna 1905.”
Järjestämme näyttelyn avajaiset Petroskoissa 2. helmikuuta klo.17.00. 2. maaliskuuta olisivat avajaiset Aunuksessa ja 6. huhtikuuta Sortavalassa!
Tammikuun lopussa näyttelyn kanssa tulee 3 henkeä omalla autolla Niiralan kautta. Nina meinaa tulla kolmeksi päiväksi. Varmaan tulevat myös Helmi ja Pertti Virtaranta. Leningradista tulee Marian Schreder.
Alpo Sailo perusti Kalevala-talo-säätiön vuonna 1950. Nykyään Nina on sen kunniapuheenjohtaja. Virtaranta on hallinnossa.

Näyttelyn aineistoa: Helmi Virtarannan valokuvia, jotka esittävät runolaulajien seutua. Alpo ja Nina Sailon teokset esitetään retrospektiivisesti. Mukana ovat myös Kalevala-talon suunnitelmat skitseissä ja kuvapiirroksissa. Näyttelyn pakkauksesta vastaa Seppo Sailo ja kuljetuksesta Aarre Tanskanen. Rahakustannuksista vastaavat Sailon ja Tanskasen perheet (pakkaus- ja kuljetusmenot, näyttelyn lisäaineiston valmistuskulut).
Neuvostoliittolainen osapuoli takaa huoneiston, säilyttämisen ja erilaiset käytännölliset toimet paikanpäällä: kutsut, hotellien varaukset yms. Jos veistoksille jotain tapahtuu, niin sopimusosapuolet eivät vastaa vakuutusmaksuista. Ollaan varovaisia!

Tänään junalla saapuivat Petroskoihin Seppo Sailo ja Aarre Tanskanen. Aamiainen oli kotonani, sillä aattona hotelli ei luvannut huonetta ennen kello 19.00 illalla. Kuitenkin ilmeni, että eilen illalla tuli tiedotus Inturistista ja siitä unohdettiin kertoa minulle. Hotellissa on varattu neljä huonetta!

Kävimme Suomalaisen teatterin lämpiössä, jossa meitä pyynnöstäni odottivat kuvanveistäjä Gennadi Lankinen, kansanrunoudentutkija ja runoilija Unelma Konkka sekä taidemuseon johtaja Sergei Sergejev. Sitten kävimme taidemuseossa ja kotiseutumuseossa. Kävimme myös Akbulatovin ateljeessa.

18.11.
Aamusta varhain lähdimme Sortavalaan päin jonkun Ivanovin henkilöautolla. Eilen hommasin vieraitten passeihin luvat sille matkalle. Tanskanen on syntynyt Sortavalan Helylässä ja siellä pyörimme noin tunnin verran. Katsoimme näyttelytiloja Gogolevin salissa ja tutustutin vieraat tämän omalaatuiseen taiteilijaan. Ja samalla autolla lounaan jälkeen painuimme takaisin Petroskoihin, jossa olimme kello 22.00.

19.11.
Esitin vieraille kaupunkia. Illalla istuimme kotonamme samovaarin ääressä. Ja yöjunalla vieraamme matkustivat kotiin Leningradin kautta.

20.11.
Säätiömme huoneistossa nauhoitetaan TV-lähetystä. Mukana ovat puheenjohtajamme Kalaberda ja apulaiseni Zifa Jusupova. Haastattelee Anna Tsunskaja. Kello 16.00 on Kummittelijoiden TV nauhoitus.
Väliajoilla keskustelemme siitä, että televisiossa näkee liian usein hypnoositoveri Kashpirovskin. Ovat tulleet takaisin Rasputinin ajat. Riivausta! Ja tekisi mieli uskoa aikomusten puhtauteen ja ihmismahdollisuuksiin.

22.11.
Kinasimme hiukan Vasili Ivanovin kanssa. Mies ehdottaa painattamaan kirjapainossa julisteen, johon on piirustettu puu, jonka juurissa on ”Leninismi” -teksti ja latvoissa vankileirit, teloitukset, ”sisäänkirjoitus" ja muuta samantyyppistä.

Hazanovin johtama osuusliike ehdottaa monistamaan albumin, jossa olisivat kaikki Venäjän keisarit. Minun kommunistinen sieluni ei toistaiseksi siedä sellaista.

Löin koneellani kirjeen tuotantolaitoksille sponsorituesta.

Illalla kello 19.00–20.00 on Valamo-seuran istunto.

Tatjana Sheveljova on ehdottanut pyytää valtiolta Winterin huvilan luovuttamista Roerichin museolle. Nykyään se kuuluu Terveysministeriölle.

23.11.
Lehtimies Suomesta, Ylivieskan Kaleva-lehden aluetoimituksen esimies Oiva Luhtasela, lahjoitti Säätiöllemme kirjoituskoneensa!

26.11.
Kaj Chydenius oli kuuntelemassa kollektiiveja, joita ehdotetaan Sortavalan Maailmat tapaavat -juhlaan. Hyväksyi Manok-yhtyeen ja soitinyhtyeen konservatoriosta, Brass-ensemblen. Suomalainen TV on tulossa Sortavalaan ja vetäjinä on suomalaisia elokuvatähtiä.

Illalla esitimme teatterissa Kantelettaren 50 hengelle.

Valeri Zhuk, joka on Petroskoin kaupungin toimeenpanevan komitean ulkomaanasiainosaston johtaja, kertoi Seinäjoelta tulleesta soitosta, jossa ehdotettiin ikonien tai karjalaisten taiteilijoiden retrospektiivisen näyttelyn järjestämistä Seinäjoella. Puhuin Sergejevin kanssa. Hän suostui sellaiseen, jos mukana ovat museon työntekijä ja restaurointiasiantuntija. Valmistan ehdotuskirjettä.

30.11.
Tuli käymään joku Eduard Miheles Pohjolan kaupallisen vyöhykeyhdistyksen Severvideon edustajana. Ehdotti aiesopimuksen solmimista.

Soitti ammattiliittojen alueneuvoston osaston johtaja Barskaja. Hän ei usko ruotsalais-suomalaisen yrityksen lupauksiin rakentaa salonki ennen elokuvien filmausta. Uskomattomuutta lisää se, että videopelilotosta saadusta tuotosta 50 % siirretään muka tilillemme.

Tänään haudataan Hristina Georgievna Skaldina, nukketeatterin erinomainen taiteilija.

Kantele-yhtyeemme johtaja G. Turovski ehdottaa nauhoittamaan videolle kaikki yhtyeen tanssit. Siitä minä joskus haaveilin.

Luoteis-Venäjän naiskirjailijoiden assosiaatio ehdottaa liittymistä säätiöömme. Naistoimittaja ja kirjailija Akbulatova toi sellaisen pyynnön sisältävän kirjeen.

Kulttuuriministeriön kollegio miettii elokuvia, joihin kuvattaisiin kansanjuhlat: Petroskoin juhlat kesällä, Aunuksen juhla, Kintahankylän juhla, Karjala-yhtyeen osallistuminen Kizhin juhliin.
”Kansallisen kulttuurin asia on meidän käsissämme”, ilmoitti varaministerimme Natalja Vavilova.
Dubinskaja puhui 10 minuuttia. Puheessaan hän mainitsi Lietasaaren juhlan Vuokkiniemellä, Kalevalan juhlat, Tulvojassa vietettävän Fedosovalle omistetun juhlan. Jokaisella juhlalla on omat kasvonsa.
Viola Malmi kertoi, että vuonna 1917 katkesi juhlien perintö. ”Monet uskovaisten juhlat olivat kirkon käsissä. Meidän on elvytettävä ne juhlat ja annettava takaisin ihmisille.”

Soitti Zinaida Strogalshtshikova ja kertoi, että Leningradin alueella on perustettu vepsäläisten kansallinen piiri. ”Tulen huomenna puhumaan kirjeestä Kitsalle (Ministerineuvoston varapuheenjohtaja).”

Illalla puhuin Markku Niemisen kanssa: ”Videokaluston saamisen ongelma ei ratkennut. Ehkäpä se vielä ratkeaa. Suomessa Lesoselle ja Dobrininille järjestettiin hyvä vastaanotto. 15-henkinen vuokkiniemeläisten ryhmä tulee Suomeen ja huhtikuun 2. päivänä alkaa maatalouskoneiston ja -kaluston keräys. Säätiön nimessä ne voisi viedä rajan yli ilman suurempia tullimaksuja. Arhippa Perttusen säätiön ja Kalevala-seuran yhteistyössä tapahtuvat keräykset ovat valtakunnallisia ja keskuksen on oltava Helsingissä. Sinun ja Dobrininin on saatava pitkät viisumit. Dobrinin on jo hyväksytty Kuhmon ja Kostamuksen taidekoulujen johtajaksi! Joulukuun puolivälissä tulen käymään taas Petroskoissa”, sanoi puhelimessa Markku.

5.12.
Olen kolmen päivän Kotiseutututkimusten seminaarissa Kalininissa (Tver) Venäjän Kulttuurisäätiön nimissä.

Seminaaria vetää kuuluisa professori Sigurd Ottovitsh Shmidt: ”Meidän maamme oli monet kymmenet vuodet liian keskitettynä valtiona. Siksi monet Säätiömme paikalliset työntekijät lakkaamatta kyselevät miten ja mitä on tehtävä. Ovat kuin lapsia. Me olemme tottuneet vartomaan käskyjä.”

Tervehdyssanat lausuu, kuten aina, aluekomitean sihteeri Aksjonov: ”Kotiseutuliike on meidän yhteinen työmme. Meillä Kalininin alueella sanomalehdet julkaisevat joka numerossa artikkeleita kotiseutuongelmista. Yritämme saada aikaan historiallisarkkitehtuurisen museon Torzhok-kaupunkiin. Yhteiskuntapiirit ovat sitä mieltä, että kaupungillemme on palautettava sen entinen nimi. Lähiaikoina sellainen päätös tulee julkisuuteen.”

Shmidt puhui noin 30 minuuttia: ”Tverin alueen tapahtumat kuuluivat ennen muinoin maailman tapahtumiin. Yksi sen asukkaista solmi Venäjän siteet Intiaan. Torzhok-kaupungin rakennuskokonaisuuden tutkiminen auttaa meitä tutkimaan XVII-XVIII vuosisatojen Venäjää. Ei se Dmitri Lihatshev suotta sanonut, että kotiseutututkimukset ovat laajimmin levinnyt tiede. Se on kunnioituksen kasvattamista vanhempiin sukupolviin.
Rakkaus kotiseutuun. 1930-luvulla alkoi maamme yhdenmukaistaminen. Suuren murroksen vuodesta tuli kotiseutuliikkeen surmavuosi!
Nyt on nostettava arkistoista kaikki tiedot niistä muistomerkeistä ja rakennuksista, jotka on hävitetty, tehtävä yhteenvedot. Se on kulttuurin ekologiaa. Koko maailman pitäisi muistaa ekologinen siveellisyys -käsite. Lastentarhasta alkaen on puhuttava ympäristöstä ja siinä yhteydessä kotiseudusta.”

Vladimir Lepeshinski puhui siitä, että tämän tapaisia seminaareja aiotaan järjestää alueellisesti. 1.7.1988 kotiseutuseuroja oli kahdeksalla alueella.

Yleisliittolaisen säätiön puolesta puhui vielä ohjelmien osaston johtaja Vladimir Mihailovitsh, jonka sukunimeä en ymmärtänyt. Hän puhui siitä, että tasavalloissa on pyrkimystä nurkkapatriotismiin, syvennytään suppean kansallisiin kotiseutuongelmiin. Baltian ja Taka-Kaukasian tasavalloissa sekä Ukrainassa syventyvät venäläisvastaiset liikkeet. Suuren Pietarin aikakautta pyyhitään pois mielestä. Ukrainassa sabotoidaan Pultavan taistelun vuosijuhlaa. Baltian tasavalloissa on jo kuusi muistomerkkiä taisteluissa meitä vastaan kaatuneille.
On ilmestynyt vielä yksi tendenssi: ulkomaiden vaikutus. Ukrainan länsialueisiin vaikuttaa Puola. Baltian tasavalloissa ilmenee Ruotsin ja Suomen vaikutusta ja Azerbaidzhanissa Iranin vaikutusta. Siellä, missä yhteistyö poliittisten järjestöjen kanssa toimii, tulos on hyvin myönteinen.
Venäläisessä kotiseutuliikkeessä täytyy olla enemmän kansainvälistä luonnetta. Meidän on annettava esimerkki sivistyneistön ja kulttuurin yhdistymisestä.”

Kalininin yliopiston opettaja, toinen kotiseutuseuran puheenjohtaja puhui siitä, että alueella asui joskus 80 000 karjalaista. ”Karjalan kielen opiskelu kursseilla ei auta säilyttämään karjalaiset. Kouluissa saisi olla saksan ja espanjan kielten asemesta suomen kielen opetusta. On elvytettävä pienet myllyt, niin kuin Kanadassa. Suuren panoksen kulttuurimme on tehnyt suomalainen akateemikko Pertti Virtaranta”, kertoi opettaja.

Dagestanin edustaja: ”Meillä asuu eniten ihmisiä, jotka kuuluvat maailman vuoristokansoihin. Kolmisenkymmentä kansaa asuu yhdessä eikä meillä ole minkäänlaisia riitoja. Vallankumouksen jälkeen meillä syntyi ja alkoi kukoistaa kotiseutuliike. Mutta "kansojen isä" ja kansojen pyöveli tuhosi kaiken.”

Kalininin arkiston työntekijä: ”On ilmestynyt paljon kirjoituksia, joissa puhutaan tuntemattomista asioista ja nyt ilmestyy kirjoituksia, joissa vaaditaan olemaan mustamaalaamatta menneisyyttä.”

Mordvan edustaja: ”Meidän maassamme on hyvin paljon kansoja, joiden kansallinen identiteetti on kuolemaisillaan. Kansan rikkaus on unohtunut. Onhan niitä objektiivisia syitä, mutta ei niillä saisi perustella kaikkea. Kouluissa keinotekoisesti siirryttiin venäjänkieliseen opetukseen, lakkautettiin niin sanotut perspektiivittömät kylät. Mordvassa likvideerattiin 269 kylää ja 300 on häviämisen partaalla. Huonon vaikutuksen tekee kansallinen nihilismi. Meidän on kasvatettava kansallista ylpeyttä, oman kielen, kulttuurin ja historian osaamista. Meidän on muistettava Ilja Uljanovin ammattitoverin Ivan Jakovlevin sanat: ”Venäjän kieli ei saa korvata kansallista kieltä.”
Puhuttu oli paljon. Mutta punaisena lankana oli ajatus: täytyy elvyttää kunnioitus menneisyyteen.

7.12.
Olen taas kotona.
Soitti Markku Nieminen. Lupaa tulla 15.12. junalla Kostamuksesta.

Soitti Irina Shumskaja ja onnitteli minua osallistumisesta vaaleihin. Teatteritoimihenkilöiden liitto yksimielisesti ehdottaa minua Venäjän Korkeimpaan neuvostoon.

12.12.
Säätiömme huoneistossa on menossa remontti. On vaikeuksia materiaalien saamisessa.
Kello on 13.00. Olen keskustelussa pappien ja muiden uskovaisten kanssa. Vetäjänä on entinen aluekomitean propagandaosaston johtaja, nykyään Karjalan Ministerineuvoston uskonto-ongelmien neuvonantaja Boris Dettshujev. Puhemiehistön pöydän takana ovat Dettshujev ja isä Manuil.
Meillä säätiössä on hallinnonistunto jo kello 14.00. Siksi pyysin ensimmäisenä puhevuoroa, jossa kerroin säätiön toiminnasta ja tavoitteista. Mutta yllättäen syntyi kysymyksiä: 1. Mitä teillä on kulttuuri-käsitteen takana? 2. Puhutte kirkkojen elvyttämisestä, mutta löytyykö ikoneille paikkaa niissä? 3. Miten aiotte tuoda kulttuuria lastentarhoihin? 4. Te järjestätte muun muassa rockmusiikin juhlaa. Eikö teistä tunnu, että rockmusiikki turmelee kulttuuria? Minulle nousi hiki.

Eilen, siis 11.12. oli nuorten konsertti. Medvedevin rockyhtye myöhästyi esityksestä eikä ehtinyt kytkeä soittimiaan pistorasiaan. Ryhmä Kontupohjasta myös myöhästyi. Eivät tulleet karjalaiset runoilijat, ei Arvi Perttukaan, joka sai säätiöltämme apurahankin. Eivät tulleet venäläisen teatterin näyttelijät. Ja kuitenkin konsertti kesti kolme tuntia! Konservatorion kuoro lauloi liian paljon. Päätettiin seuraavalla kerralla rajoittua vain niihin, joita ehdottavat luovantyönliitot ja taidelaitokset, eikä niin kuin oli nyt, että osallistuivat kuka halusi. Ohjaajaryhmä saisi tehdä työtä jo etukäteen.

13.12.
Kenet minä saisin kannattajaryhmäämme? (Orvo Björninen nuor., Juri Lentshitski, Serafima Poljakova, Pauli Rinne, Leena Kornilova, Evgeni Kalinin ???) 4.1. alkaa ehdokkaiden vaalikampanja. Täytyy esiintyä kaikissa taidelaitoksissamme, kirjapainossa, ammattiopistossa nro 17, sanomalehtien toimistoissa jne.

14.12.
Soitti Pekka Mutanen: ”Minuakin hävettää, että ne runoilijat eivät tulleet teidän tilaisuuteenne. Olen onnellinen, että Arvi Perttu saa teiltä apurahaa. Kirjailijaliiton auto meni rikki enkä voi olla Niemistä vastassa, mutta Ortjo Stepanov tulee omalla autolla.”
”Tiedätkö sinä, kysyi Pekka, että Krasnojarskissa asuu inkeriläinen taiteilija Toivo Rännäli, Venäjän ansioitunut taiteilija. Saisiko Kulttuurisäätiön nimessä kirjoittaa ja tilata sieltä noin 1000 kappaletta hänen maalauksiensa katalogia. Me ottaisimme Kirjailijaliitossa niitä myytäväksi. Kuvaston tekstin voisi kääntää suomen ja englannin kielelle. Rännäli on asunut siellä vuodesta 1931 kun oli kulakin poika. Hän on noin 61–62 vuotta vanha.” (Noin 10 vuoden kuluttua törmäsin hänen näyttelyynsä keskellä Helsinkiä. W.H. 11.3.2000)

Soitti Aleksei Mironov Neuvosto-Karjalasta ja Neuvostoliitto-Suomi-seuran puolesta pyysi käymään seuran Lahdenpohjan osaston vuosikokouksessa. Sen piti olla 19.12., mutta muistin että minun oli oltava Moskovassa 20.12. Siirrettiin Lahdenpohjan kokous 18.12.

Soitti puolueen kaupungin komiteasta Dybina ja kysyi minulta, että onko totta, että Hall on ehdotettu Korkeimpaan neuvostoon? Onko olemassa pöytäkirjaa siitä? Ajattelin itsekseni, että kyllä on aikoihin eletty, kun kaupunginkomitea saa tietää sellaisista asioista viimeisenä!

Nyt muistin, että minulla on tärkeä tilaisuus, keskustelu tulevasta Kansallisen kulttuurikeskuksen perustamisesta, ja 18.12. en voi olla Lahdenpohjassa.

25.12.
Pääsin minä kuitenkin tänne ja ilman minua ei tapahtunut mitään Lahdenpohjassa.
Puheessani oli seuraavaa informaatiota: ”Kummikaupunkien ystävyyssiteet laajenevat. Petroskoi on ollut jo vuosia yhteistyössä Suomen Varkauden kanssa. Hyvät yhteyden Karjalallamme on Kuhmoon. Karjalan 11 piirissä on yhteydet 28 Suomen kuntaan. Lahdenpohjalla on yhteistyötä Parikkalan ja Rautjärven, Saaren ja Uukuniemen kanssa talous, maanviljely- ja kulttuurialalla. Yhteinen ystävyysalue!
NSS Karjalan osasto kasvaa. Alueellamme on nyt jo 90 perusjärjestöä. Lahdenpohjassa on 6 perusjärjestöä eikä ole yksityisiä jäseniä. Teidän on muistettava ystävyyskuukauden viettämisestä marras-joulukuussa ja lähetettävä onnittelukortteja.
Kirjastoissa voisi järjestää nurkkauksen, jossa oli tietoja Suomesta. Vuoden 1990 ensimmäisellä neljänneksellä järjestetään piiriseurojen puheenjohtajien seminaari. Teidän täytyy nyt valita 5-7 hengen hallinto.”

Sitten puhui puolueen propagandaosaston johtaja Trotski. Hän kertoi, että vuoden 1989 elokuusta joulukuuhun piirissä on perustettu 10 ystävyysseuran perusjärjestöä, mm. Lahdenpohjan keskikouluun, vanerikombinaatille, maatalousammattikoulu nro 9 ja piirin keskussairaalaan.
Vuoden 1987 lokakuusta jotain työtä teki vain Kurkijoen keskuskoulu.
9. päivä heinäkuuta 1990 piiri täyttää 50 vuotta. Nyt meidän on valmistettava sopimus Parikkalan, Saaren, Uukuniemen ja Rautjärven kuntien kanssa. On solmittava sopimuksia työkollektiivien talousyhteistyöstä ulkomaalaisten kanssa. Yksi sellaisista on vanerikombinaatti Oy Karelia Treid.
Meidän on ajateltava piirin asukkaiden kulttuuria. Täytyy järjestää suomen kielen ja Suomen historian opetusta, on kohennettava talojen, katujen ja asutusten kuntoa.
On solmittu yhteistyösopimus tiilitehtaan rakentamisesta. On syntymässä yhteisyritys, jonka tavoitteena on naudan lihottaminen paikallisen hyvärotuisen Hereford-karjan perusteella rajan tuntuvilla tyhjillä mailla Sortavalan piiristä Raivioon saakka, siis 1300–1500 hehtaarilla.
Suomalaisten kummikuntien farmarit osallistuvat 7–10 farmin perustamiseen tyhjillä mailla Raivion asutuksesta Leningradin alueen rajoille.
Yhdessä piirimme neuvostotiloista on järjestettävä lohenkasvatusfarmi.
Parikkalan opistoon on aikomus lähettää muutama paikallinen nuorukainen opiskelemaan maataloutta.
Yhteistyö kulttuurin ja urheilun alalla.
Suomesta meille on Värtsilän kautta 330 km ja Viipurin kautta 400 km. Parikkalan ja Lahdenpohjan välillä on vain 30 km. Raivion asutuksessa voisi järjestää rajanylityspaikan.

26.12.
Palattuani Lahdenpohjasta sain tietää Z. Jusupovalta, että kulttuuriammattiliiton aluekomitea pyytää minulta luottamusmiesluetteloa: sukunimi, etunimi ja isännimi, työpaikka, virka ja työpuhelin.
Tässä se on:
1. Ugrjumov Vladimir Nikolajevitsh, säveltäjä, Venäjän musiikkisäätiön Karjalan osaston johtaja, Karjalan säveltäjäliiton hallinnon jäsen.
2. Kornilova Jelena Pavlovna, Suomalaisen teatterin näyttelijätär.
3. Kalinin Jevgeni Semjonovitsh, taidetutkija.
4. Ryvkin Viktor Rafaelovitsh, yliopiston opettaja.
5. Zalogin Gennadi Borisovitsh ,Teatterityöntekijöiden (STD) Luovanpaja -teatterin johtaja.

Kadulla tuli luokseni Oleg Leonov, yliopiston vanhempi opettaja, joka sanoi, että kuuli sukunimeni ehdokkaiden luettelossa ja kysyi, kuka vielä on ehdokasryhmässäni? ”Yliopistolta ehdotetaan sellaista lurjusta! Jos tarvitset apua, niin olen valmis auttamaan!”

28.12.
On kirjoitettava kirje Santeri Lesosen viisumista.

Tullimiesten kanssa on puhuttava Seppo Sailon tulosta Värtsilän kautta.

Poleshtshukin valokuvanäyttely lähtee Kostamuksen kautta.

Natalja Vavilovan kanssa on keskusteltava virkapapereiden valmistamisesta yhteisvoimin Suomen matkoja varten: Manok-yhtyelle 27.7.–6.8.1990, Karjalainen kornitsa 6.–20.7., Maksim Gavrilov 1.–31.8., Medvedevin yhtye kesä-heinäkuu, Venäjän äänet -orkesteri 1.-12.9.1990.

Akbulatovin näyttely.

Soitti kulttuurityöntekijöiden ammattiliiton puheenjohtaja Vladimir Pruntsev ja kertoi, että 8.1. on ensimmäinen TV-keskustelu ammattiliiton ehdokkaan kanssa.

3.1. Teatteriliitossa on tilaisuus näyttelijöiden kanssa.