1.1.1981 Здравствуй, милый Дед Мороз! Ты чего в мешке принёс? Много ль счастья в том мешке? Иль пришёл ты налегке? Ты привёл к нам Новый год, Hо новорожденный жидок! Что-то ждёт нас впереди? Вот теперь сиди и жди! Прошлых лет с десяток так Tы привёл плохих, чудак. Приведи хоть одного Да счастливенького! Чтобы в будущем году Вырастил я бороду. Чтоб Раисенька-жена Была счастием полна. Чтоб у бабушки у Нелли Все соседи бы сдурели, Замолчали бы, не пели! А у Генки бы, у сына, Не всплыла бы половина! Эрьке с Леной, с внучкой нашей Пожелаю полной чаши! Вида Эрику покраше! Райли много вкусной каши! Милый добрый Дед мороз, Год твой кажется подрос. Выпьем с нами всей семьёй, Чтоб удался он, родной! Terve, rakas joulupukki! Mitäs säkkiin laittoi ukki? Onko siinä hyvää paljon, Vaiko eikö taakka paina? Uuden vuoden toit sä meille, Vauva on niin heikko vielä. Mitä odottaa me voimme? Muu ei auta – odotamme. Monet vuodet aikaisemmat Eivät meitä miellyttäneet. Tuo nyt meille vaikka yksi, Joka saisi iloiseksi. Jotta parta kasvais mulle, Sitä pyydän, pukki, sulta. Toivon, että Raija-vaimo Olis onnea nyt täynnä. Naapurit ett' Nelli-mummon Menettäisi laulukunnon. Ettei Gena-poika toisi Taloon akkaa vielä vuosiin. Erkki, Leena, Raili pieni – Onnea mä toivon heille. Että Erkki kaunistuisi, Raili paljon puuroo saisi. Rakas hyvä joulupukki! Taisi vähän kasvaa piltti. Juomme maljan sille, ettei Uusi vuosi meitä petä! (suom. Mirja Kemppinen) Eilen kello 23.45 kuusen alla soi herätyskello ja löysimme sieltä lahjoja meidän nuoremmalta: äidille erikoinen hajuvesipullo ja minulle kallis partaveitsi. Voi kun teki hyvää! Soitimme Rohlovien perheelle Pitkärantaan. Soitti Grigori Godarev! Tilasimme soiton Pekka-enolle Suomeen. Luvattiin kello 15.00. Eilen illalla Erkki pani minun pakkasukkopartani ja ilmestyi Railin eteen. Raili sen verran hermostui, että sanoi vaan: ”Katsopas, dedushka, kuusi ei yhtään pistä!” – Lausutko dedushkalle runoja? – Ei, kun ensin täytyy käydä piirileikkiä! Ja piirileikin jälkeen piilotti kasvonsa mummonsa tukkaan ja kiireesti lausui runon, jossa puhutaan siitä, että “voi, voi, kun meille tuli Pakkasukko, jolla on nenässä jonkinlaisia täpliä ja silmät on kyllä isän!” (runonmitassa). Tapahtumat toistuvat. Ei siitä paljon aikaa ole mennyt, kun sama tapahtui päiväkodissa, kun olin Erkkiä kiusaamassa. (Nyt jo Railikin on synnyttänyt Danielin-Tompan, joka on nyt jo 2,5 kuukautta! Ovat tulleet käymään Vaasasta. 8.6.1999) 13.1. Vilna–Leningrad juna, tai oikeastaan 2 vaunua junassa Ljvov–Leningrad. Vaunua heittää kamalasti, mutta harvoin saa rauhassa kirjoitella. Kuudennesta päivästä tammikuuta olen ollut komennusmatkalla. Muutama sana tapahtumista ja vaikutelmistani. Matkan tavoitteena on sopimusten solmiminen Baltian tasavaltojen pääkaupunkien kanssa Kantele-yhtyeen kiertueesta kesä-heinäkuussa 1981. Ajattelimme aloittaa kiertueen jo toukokuussa, mutta kun lähetimme Moskovaan sähkeen siitä, ettemme voi tulla Suomeen Baltian kiertueen takia, vastaukseksi tuli kysymys: ”Milloin sitten?” Suostuimme lähtemään Suomeen toukokuussa! Tavoitteena oli myös käydä Leningradin Kiroville nimetyn oopperateatterin pajassa ja tilata saappaita tanssijoille. Tallinnassa meinasin tilata kanteleenkoteloita mainostehtaalta ja tavata eestiläistä kantelemestaria Kukkia. Leningradissa poikkesin oopperateatterin johtajan luona, mutta ilmenikin, että kaikesta aineellisesta puolesta vastaa toinen mies. Ja se mies kieltäytyi perusteellisesti. Heidän verstaissaan valmistetaan vain klassista jalkineistoa... Kuitenkin otin osoitteen ja menin mestareitten luokse. Osaston johtajana oli nainen, joka saatuaan entisistä ansioistaan Kanteleen levyn, hymyili herttaisen leveästi, mutta sanoi, ettei hän ilman päällystöä voi ottaa minkäänlaisia tilauksia. Soitti johtajille ja sanoi puhelimitse, että periaatteessa kesällä he voisivat täyttää jotain tilauksia ja tilaaja häntä miellytti! Näin me teemme työtä! Pyysi lähettämään virallisen kirjeen Ministeriöstämme. Ja jos tulee kielto johtajiston puolelta, niin sitten pitää tulla vielä kerran. Olin tyytyväinen siihenkin... Kävin tervehtimässä teatteriseuran Leningradin osaston toimiston työntekijöitä, kun siellä on tuttavia, ja illalla olin oopperateatterin studion Faust-esitystä kuuntelemassa ja katsomassa. Ja tuntui siltä, että täällä oli vähemmin kaavamaisuutta kuin emäteatterissa. Ainakin oli nuoria esiintyjiä. Ja 8.1. lähestyin Riikaa! Teräväkärkinen Keskiaika ikuistutti itsensä kirkkojen torneihin. Melko pian löysin filharmonian johtajan mukavannäköisen keski-ikäisen naisen hahmossa, joka itse istui kirjoituskoneen ääressä. Työsopimusasia ratkesi hyvin pian. Ja lisäksi sain pääsylipun konserttiin Domskin tuomiokirkkoon. 10.1. päivällä kävin taidemuseossa ja illalla olin Latvian oopperateatterin Pähkinäsärkijä-baletin esityksessä. Minuun teki vaikutuksen se, että yleisönä olivat aikuiset lasten kanssa, vaikka se oli ilta-esitys (18.00). Yöllä matkustin junalla Eestiin, vaikka vaunu oli niin sanottu yhteinen, siis istumapaikkavaunu ja penkit kovat kuin keittiöjakkarat! Ja lisäksi kylmä kuin mikäkin... Yö pani nukkumaan keskihyllylle ja suoraan turkissa. Mutta se merkitsi sitä, että jo perjantaina olin Tallinnassa. Kulttuuriministeriössä minut otti vastaan Tõnu Oskarovitsh Taum, musiikin osaston johtaja. Kerroin hänelle kaaderiongelmista ja ohjelmistosta. Mies antoi parin säveltäjän ja balettimestarin osoitteet. Lupasi tulevaisuudessakin auttaa meitä. Palace-hotellista sain muutamaksi tunniksi huoneen, että sain peseytyä ja panna puhtaat päälle, ja painuin sinne mainostehtaan ihmisten puheille. Vein heille kanteleenkoteloiden piirustukset ja lupasivat maaliskuuhun mennessä tehdä. Lounaan jälkeen lepäsin hiukan ja suurella vaivalla sain lipun sähköjunaan, joka vei minut Tarttoon, jossa olin kello 21.00. Ja sieltä piti päästä Võrun kaupunkiin. Linja-auto lähti kello 22.00. Jäin bussista Võrussa kello yksi lumituiskun pimeyteen! Joku nuorimies, joka tuli tansseista, ystävällisesti vei minut vierastalon rappusille. Siellä ovessa komeili suuri lappu, ettei paikkoja ole! Silloin minä suomen kielellä, hyvin kauniisti hymyillen, niin ainakin minusta tuntui, kerroin siitä, että hyvä suomalainen poika himoitsee jonkinlaista yösijaa. Ja paikka löytyi! Sain hyvin nukutuksi ja aamusta, vaikka oli lauantai, lähdin etsimään Võrun neuvostotilaa, jossa asui se Kukk. Linja-autolla puolisen tuntia ja sieltä kävelemällä noin kilometrin ehdin mennä, kun joku kuorma-auto otti kyytiin. Tuiskutti. Neuvostotilan hallinnossa minulle sanottiin, ettei sellaista miestä heidän henkilökunnassa ole. Vieressä oli toinen, Munamäen, neuvostotila. Siellä sanottiin, että linja-auto voi tunnin kuluttua viedä minut Saluseen, missä Kukk asuu. Nousin liikoja puhumatta bussiin, joka pysähtyi pysäkille. Eiväthän he mielellään puhu venäjää, eivätkä suomea ymmärrä. Ilmenikin, että kolmen kilometrin päästä kaikki poistuivat autosta. Ja kun selitin, että minun on päästävä sinne ja sinne, autonkuljettaja kylmäverisesti sanoi: “Ei saa!” Hyppäsin pois ja palasin 3 km matkan kävellen. Siellä naiset yrittivät auttaa minua, soittivat neuvostotilan johtajalle. Mies lupasi auttaa. Reilun kahden tunnin kuluttua tuli pieni maastoauto, jonka ratissa oli hutikassa ollut neuvostotilan varajohtaja ja hänen vieressään vaimonsa, jos vastaan tulee liikennemiliisi. Takana istui neuvostotilan eläinlääkäri, ihan kännissä. Kertoivat, että heillä oli eilen neuvostotilan 15-vuotisjuhlat. Lupasivat viedä Kukkin luokse. Mutta miestä ei ollut kotona. Lähdimme etsimään. Juutuimme kinokseen. Hyvä, että lapiot olivat mukana. Kukkin hyvin hutikassa olleet naapurit lahjoittivat meille aloitetun vodkapullon ja kehottivat minua ryyppäämään. Kieltäydyin sillä perusteella, etten aamusta ollut vielä syönyt. Niin olikin! Lähdimme etsimän herra Kukkia toisesta naapurista. Mutta ei mitenkään löytynyt. Silloin minut vietiin jonkin metsään rakennetun puutalon luokse ja esitettiin komealle kookkaalle vanhukselle, joka on neuvostotilalla turvateknikon nimellä, mutta todellisuudessa vastaa kaikkien soittimien valmistuksesta. Ympärillä jo pimeni. Kello oli yli 18.00. Vanhus on sen mestarin poika, joka oli rakentanut joskus kolmet ensimmäiset puiset urut Eestissä. Yhdet niistä seisoi miehen tuvassa. Ja Domskin tuomiokirkon asemesta kuuntelin erinomaista musiikkia vanhuksen tuvassa! Se oli järkyttävä kokemus... Minut tuotiin takaisiin Võruun jo kello 21.00. Matkalle sain suuren pussin voileipiä, jonka oli lähettänyt neuvostotilan johtajan vaimo. Siitä piti huolen kirjanpitäjä, joka ilmoitti johdolle, että vieras on kai nälissään. Voileipiä kääryleiden, sillin ja vielä jonkin kanssa oli ainakin viidelle miehelle! Keskustelin azerbaidzhanilaisten naapurien kanssa ja kovasti ihmettelin, että mies tuli niinkin kaukaa etsimään naimisiin menevälle tyttärelleen huonekalustoa. Ei meidän vyöhykkeellä sellaista ajatellakaan... On sunnuntai! Matkustan Tarton kautta Tallinnaan. Soitin Aarni Romppaiselle, mutta puhelin on kai epäkunnossa, kun monen tunnin ajan se on varattu. (Hän on ollut monta vuotta näyttelijänä teatterissamme. Hänen isänsä Toivo Romppainen oli saanut kansantaiteilijan arvonimen ja tehnyt paljon hyviä näyttämösuorituksia!) Soitin säveltäjä Veljo Tormisille ja sovinkin treffit kello 20.00. Soitin Urve Tautsille, jonka kanssa olin ensimmäisellä kiertueella Suomessa 60-luvulla. Nyt hän on Eestin kansantaiteilija. Kutsui tulemaan esitykseen, vaikka ensimmäiseen näytökseen! Näin teinkin! Esityksen lavastus on hämmästyttävän intelligentti, läpikuultava – schtrauslainen! Se on konserttinäytelmä nimeltään Wienin metsän satuja. Illalla oli mielenkiintoinen Tormisin tapaaminen! Hänellä on inkeriläisten laulujen valmiita sovituksia, joita eestiläinen kuoro esitti Unkarissa. Niitä esittää myös suomalainen kuoro. Hänet on valittu Suomen kuoroseuran kunniajäseneksi. Esitti nauhoituksen. Tuotantonsa on hyvin mielenkiintoinen vaikka mutkikaskin. Säveltäjä on valmis auttamaan kuoroamme, muttei voi tällä kertaa tulla luoksemme, ja heinäkuussa, kun yhtyeemme on Tallinnassa, häntä ei ole myöskään paikalla. Ehdotti ottaa yhteyttä kirjeitse. Urve Tauts antoi erään balettimestarin puhelimen, joka järjestää ja ohjaa Eestin kansan juhlissa. Sitten muistin, että hänen miehensähän on myös säveltäjä. Matkustan Vilnaan! Kävi ilmi, ettei suoraa junaa olekaan. Riiassa täytyi vaihtaa junaa. Matka jatkui vasta illalla. Lorvailin kaupungin kaupoissa... Ja Kaliningradiin minulla ei ollut enää aikaa matkustaa. Soitin sinne ja johtaja ehdotti lähettämään sopimuksen postitse. Niin teinkin. Leningradissa, kun juna lähti vasta myöhän illalla, istuin päivän kirjaston saleissa. Valmistauduin huomiseen seminaariin, jota pitää vetää. Ja sitten luin mielelläni Tshingiz Aitmatovin kirjaa Ja yli vuosisadan jatkui päivä (I bolshe veka dlilsa denj). En lounastakaan tarvinnut. (Ei olisi riittänyt rahaakaan!) Kello yksi yöllä olen kotona! Pannaanpas muistiin Karjalan Valtion laulu- ja tanssiyhtye Kanteleen henkilökunnan kokoonpano ja palkat: Kuoro: solisteja: 6x175 ruplan palkalla plus pohjoislisät, siis 253,75x6; ensiluokan taiteilijat: 19x130 (+)188,50; toisen luokan taiteilijat: 12x100 (+)145. Orkesteri: ensiluokan taiteilijat: 130x12 ja toisen luokan: 4x100 ruplaa. Baletti: solisteja: 4x175, ensiluokan taitelijoita: 12x130; toisen luokan: 4x100. Johtajan palkka: 210 ruplaa. Taiteellinen johtaja: 275 tuplaa. Balettimestari: 200 ruplaa, harjoitusbalettimestari: 130 ruplaa. Konserttimestarit: 2x140. Juontaja: 1x100. Kirjastonhoitaja (nuottienhoitaja): 1x95 ruplaa. Puvustonhoitaja: 1x105 ruplaa.(Sai Raijani!) Puvustonhoitajan apulaiset: 2x87,50. Sitten on vielä 2 autonkuljettajaa ja kassanhoitaja. 21.1. Galina Akbulatovan suuri kirjoitus Viola Malmista. 28.1. Tänään on Toivo Haimin syntymäpäivä. Neuvosto-Karjalassa on painettu päiväsankarin mietteitä. Häntä oli haastatellut Pekka Nikitin. Toivo Haimi on määrätty varakulttuuriministeriksi. Eilen, siis 27.1., Leninskaja pravda -lehdessä ilmestyi Oleg Mishinin kertomus Toivosta otsikolla Prizvanije (Kutsumus). Päivällä olimme teatteriseuran Näyttelijäin kodissa. Sinne kerääntyivät kaikki studiolaiset. Siis ne, jotka hänen kanssaan yhdessä valmistuivat teatterikoulusta vuonna 1957. Lauloimme ne ylioppilaslaulut, joita oli syntynyt opiskeluvuosina ja tietenkin “Sä kasvoit, Toivo, kaunoinen...” Sepitin runonkin: Я рад за тебя, что в трескучий мороз Встречаешь с улыбкой ты свой день рожденья. Январь наш карельский не дарит нам роз! На что нам цветы? Мы в сорочке везенья, Мы, дети той грозной военной поры, Умели смеяться в морозные ночи, И так нам хотелось ребячей игры, И песни душевной, и сказочных строчек, Что солнце победы взошло в нас ростком Великой любви и к искусству и к людям, И нас привело в театральный сей дом, Который теперь усыпляет и будит. Машины и дачи, инфаркты, склерозы, Седая глава, нервных тканей обрыв Ничуть не смущают нас! В сторону прозу! Да здравствует битвы достойный порыв! Порыв непосредственный к людям, к их бедам, К тому, что приснилось в военной ночи, Пусть, Тойво, ведёт тебя к новым победам, И, если что надо сказать, не молчи! Не место, в народе твердят, украшает, А тот, кто сидит там! Я рад за тебя! Мы ждём от сиденья того урожая! И с этим, мой друг, поздравляю, любя! Grisha Godarev kertoi 23 vuoden takaisen tapahtuman. Ylioppilaselämässämme tapahtui vaikka mitä. Kerran suutuimme Toivon kanssa toisillemme niin kiivaasti, että sanoin ihan sydämen pohjalta, että sinä olet, kuule, tirehtööri! Se tuntui silloin loukkaavalta. Ja Toivo siihen vastasi, ettet “sinä ainakaan ole näyttelijänä siinä teatterissa, jossa olen johtajana”! Niin siinä kyllä kävikin. Tietenkin, muista syistä. Sitten puhui Antti Nikolajevitsh Timonen, meidän kansankirjailijamme, Neuvostoliitto-Suomi -seuran Karjalan osaston johtaja: “Suomalaisen teatterin henkilökunnasta vain Toivo Haimi ymmärsi ja kannusti Karjalan tasavallan näytelmäkirjailijoita. Hänen aloitteestaan keräännyimme yhteen teatterimme näyttelijöiden kanssa. Täytyy kyllä muistuttaa, että se tapaaminen päättyi melkein kirjailijoiden ajojahtiin. “Ettekö te todellakaan tiedä, että kirjoitatte huonosti”, sanottiin meille joskus teatterissa. Minulle ainakin sen jälkeen kehittyi jonkinlainen vajaa-arvoisuuden kompleksi. Ei riittänyt voimia tulla vielä kerran teatteriin.” Minusta tuntui, ettei se ollut oikein riittävän hyvä kehumissana Toivolle. Leena Kornilovan kysymykseen, kuka tulee teatterin johtajaksi, kun Haimista tulee varaministeri, mies vastasi, että tuskinpa jonkun palaaminen teatteriin on mahdollista. On vaikeuksia kansallisten johtohenkilöiden löytämisessä. Eilen olin Kantele-yhtyeemme osastojen johtajien, paikalliskomitean puheenjohtajan ja puoluesihteerin kanssa ministeriössä, jossa meidät ottivat vastaan Strelkov ja Haimi. Rautio sanoi eräiden taiteilijoiden pelkäävän siitä, että Hall voi siirtyä Haimin paikalle teatteriin. Haimi kierosti hymyä peittäen ihmetteli, että se on harva tapaus, että kaksi henkilökuntaa odottaa yhtä ihmistä. Rauha sisimmässäni oli taas kadotettu... Illalla Haimi keräsi asuntoonsa kaikki tuttavat, paitsi teatterilaiset. En mennyt. Onnittelujen jälkeen teatteriseurassa hänen puheessaan oli niin paljon itserakkautta, että nolotti: “Puhutaan paljon rakkaudesta taiteeseen ja työhön, missä minä yritin aina vahvistaa itseäni! Ja joskus se törmäsi yhteen yhteisten tavoitteiden kanssa... Ministeriössä minut otettiin oikein lämpimästi vastaan! Kauan olivat odottaneet. Sanoin siihen, ettei takaisin paluuta ole!” puhui Toivo. 17.2. Leninskaja pravdan pääkirjoitus on Pauli Rinteen käsialaa: Luovassa etsinnässä. 22.2. Muutaman päivän kuluttua uuteen virkaan astumisesta Toivo sanoi Raijalle yhtyeessämme, että Hall oli saanut näistä tapahtumista suuren poliittisen voiton. Kaksi kollektiivia taistelee hänestä. Ja sillä aikaa me Ignatjevin kanssa toimme Moskovasta uuden kanteleen, josta puuttui toisen oktaavin E-kieli. Siis täytyy paljon muuttaa. Yleisvenäläisen kuoroseuran pajassa kerrottiin, ettei kanteleen teko ole kannattavaa. Leningrad kieltäytyi ompelemasta jalkineita Kirovskin teatterin pajassa. Moskovan teatterikombinaatti lupasi ommella muutaman parin, mutta kombinaatin johtaja pyysi ottamaan selvää, mistä voisi ostaa "suomalaisen mökin". Luen vanhoja sanomalehtiä ja edessäni on se, jossa ilmoitetaan (13. tammikuuta 1981), että Karjalan tasavallan Korkeimman neuvoston puhemiehistön ukaasilla minulle on myönnetty Karjalan tasavallan ansioituneen kulttuurityöntekijän arvonimi Kantele-yhtyeen johtamisesta ja Manok-yhtyeeseen osallistumisesta. Ja johtajana minä en ehtinyt muuta, kun “tuhlata” koko yhtyeemme palkintorahaston. Jaoin sen muka leveäkätisesti. Ja 25. päivänä helmikuuta Suomalaisen teatterin huoneistossa vietetään yhtyeemme 20-vuotisjuhlaa. Harjoittelemme, annamme haastatteluja, meitä kuvataan TV:ssä. Nikolai Samsonovilla nousi verenpaine, kun sai tietää, että hänkin on saanut arvonimen. Suomalaisessa teatterissamme on Astafjevin Anna minulle anteeksi (Prosti menja) -ensi-ilta. 28.2. Saatoin yhtyeemme konserttiryhmän, joka matkusti Rjazaniin ja Raijan myös samassa ryhmässä. Heitä lähti 28 henkeä. Raija on ollut viime aikana yhtenä hermona... Bussimme pukujen ja instrumenttien kanssa lähti eilen aamulla. Suurella vaivalla löysimme bussiin tuulilasin, joka oli viime matkalta rikkoutunut. Sajapina nyrjäytti jalan ja matkalle lähti kaksi tanssiparia. Lisäksi yhtyeeseen siirtyi moskovalainen pari (Bogdanov ja Shustova), joka osallistui NKP:n XXVI edustajakokoukselle omistettuun konserttiin. Hanurinsoittajaamme Aleksandr Gratshovia toissapäivänä kopautettiin rappukäytävässään niin perusteellisesti, että hänen osallistumisensa konsertteihin oli kyseen alla. Kaiken varalta lähetämme vielä yhden hanurinsoittajan. Että tavoitteemme olisi täytetty, heidän täytyy esittää noin 70 konserttia. Manok-yhtyeen 20-vuotiskonsertti Muistissa on elävänä Manok-yhtyeemme 20-vuotiskonsertti. 25. helmikuuta Suomalaisen teatterimme katsomo oli täpötäynnä! Ihmisiä istui portailla, seisoikin. Ja mainos oli valmis vasta 23. päivänä ja kutsulippuja jaettiin aattona. Leninskaja pravda -lehdessä oli vain pieni ilmoitus. Komsomolets-lehdessä oli kyllä hyvä kirjoitus ja minun haastatteluni 24. helmikuuta. Ei muuta, ei edes Neuvosto-Karjalassa mainittu mitään. Minä puhuin kaikille, että tuskinpa tulee enemmän kuin 121 katsojaa. Ja siinä sitten ollaan! Se oli unohtumaton elämys meille ainakin. Kanssamme lauloivat meidän lapsemmekin, jotka kovasti jännittivät: Rinteen Arto, Lehmuksen Pauli, Vennon Gennadi ja Erkki Hall. Ja vaimomme puuhasivat laittaen illallista teatteriseuran huoneistossa ja sekin oli mainio! Vaikka Zaretshnoje-kahvila, jonka puoleen käännyimme saadaksemme ruokatavaraa, ei löytänyt meitä varten edes lihanpalaa, valmistui vihannessalaatti kananlihan kanssa ja jokin kummallinen natatenija-kala perunoineen. Näyttelijä-koti tarjosi pelmenejä. Ostimme 15 pulloa vodkaa ja sitä sitten riitti. Kaikki alkoi meidän tulostamme näyttämölle mustissa puvuissa laulaen Rakastan elämää -laulua. Se kuuluisa kuoronjohtaja ja kuorojenseuran puheenjohtaja Georgi Teratsujants lausui lämpimiä ja sydämellisiä sanoja yhtyeestämme. Merikannon Kevät, Käy eespäin, väki voimakas, Pazhlakovin Miehinen luonne. Minä jäin näyttämölle kääntämään Poijat ne loikkii maantien poikki ja hatut oli kallellansa -laulua. Venäjänkielinen laulun nimi oli Poikamiehet. Käännökseni jälkeen Teratsujants sanoi, että silloin kun me aloitimme laulamisen, niin se oli ongelma, mutta “nyt he laulavat jo poikiensa kanssa”. “Siihen se rakkaus johtaa”, lisäsin minä. Ja näyttämölle alkoi tulla miehiä... “Meitä on kymmenen pikkuista poikaa ja koskaan emme erii…” lauloimme yhteen ääneen. Ja sitten pojat lauloivat ilman meitä Andrei Petrovin laulun Sininen lintu -elokuvasta. Ja me taas riisuimme mustat puvut ja tulimme näyttämölle kaikki erilaiset paidat ja villapaidat päällä, päässämme lippalakkeja, myssyjä, hattuja... Semmoiset vaatteet päällä me Ljudmila Kutsovskajan (monivuotinen säestäjämme) kanssa tulimme keskustelemaan Teratsujantsin ja yleisömme kanssa. Tuloamme vahvisti pitkän ja mahtavan bassomme Ensio Vennon tulo penkki olkapäällä. Heitimme penkille kaikki hattumme ja jokaisen laulun jälkeen kävimme istumaan penkille: Oli kerran ukko-akka (Kanteletar), Oman kullan silmät, Kiiskon suudoh (karjalan kielellä Kiisken tuomio), suomalainen Sipsutellen, veikistellen, venäjän kielellä latvialainen kansanlaulu Haukkui koirat hanakasti, Kupariseppä, eestiläinen Oluenkeitto, suomalaisen Jaakko Tuurin Talkoopolska. Venäjänkielisen Haukkui koirat hanakasti jouduimme laulamaan kahdesti. Täydellinen menestys! Väliajan jälkeen laitoimme taas päällemme mustat puvut ja kävimme näyttämöllä istumaan pienen pöydän ääreen. Teratsujants juontaa tilaisuutemme toista osaa: “Näyttämölle tuli ministeri tervehtimään meitä.” Neuvostoliiton kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taide ongelmien tiedotuskeskuksen varapäätoimittaja Georgi Mironov luki meille runojaan. (Tämä mies oli joskus Karjalan TV:n toimittajana, siirtyi Moskovaan ja on ollut kaikenmoisissa tehtävissä. Vuonna 1993 hän "veti" minut “Lions Club Kalevalan” ensimmäiseksi presidentiksi. W.H. 14.6.1999) Amatööritaiteilijoiden keskuksen johtaja Dubinskaja (Manok onkin heidän listoillaan) piti onnittelupuheen. Sitten puhuivat Petroskoin kaupungin kulttuuriosaston johtaja Batenko, konservatorion puolesta Kalaberda, musiikkiteatterin puolesta sen paikalliskomitean puheenjohtaja Juri Luzgin. Sitten meitä onnittelivat nukketeatterin ja Suomalaisen teatterin näyttelijät ja Aino-yhtye Kanteleesta. Se kuuluisa kanteletrio (Eila ja Erik Rautio ja Valentina Matvejeva) soitti komean valssin. Yliopiston kuoro lauloi salista Aljabjevin Satakielen. Esiintyivät Toive-yhtye, joka koostuu yliopiston suomalais-ugrilaisten osaston oppilaista ja paperikonekombinaatin akateeminen kuoro. Salonkitanssiyhtye tanssi edessämme. Tanssijat ojensivat meille kukkia ja sitten kutsuivat tanssimaan... Ja loogisesti tuli lopussa meidän valssilaulumme: “Jäähyväisvalssimme soi, Unelman uudeksi luoden. Haihtuu ja raukenee se tunne, mik' vie ties kunne...” Salissa olivat äitini, Raija ja Gennadi jonkun Marinan kanssa. Erkki näytti peukaloa teatterin sähkökopista... Jelena tietenkin oli myös katsomossa. Ensimmäisen ja viimeisen kerran koko perhe oli yhdessä. Ja tilaisuus innoitti minua laulamaan vielä viideksi vuodeksi! “Ja, niin kuin aina, konsertti koostui pienistä mielenkiintoisista laulunäytelmistä, joiden tunnusomaisina piirteinä olivat esiintymisen sydämellisyys, herkkyys, teokseen syventyminen ja toistumaton yksilöllisyys", kirjoitti konserttimme jälkeen Leninskaja pravda -lehti... Filharmonia ehdottaa kiertuetta piireissä. 1.4. Olen junassa Moskova-Leningrad. Eilen otin Moskovassa vastaan Rjazanin ryhmän. Annoin käsiin junaliput Petroskoihin, joita olinkin Moskovassa ostamassa. Teatterituotantokombinaatissa otettiin vastaan jalkinetilaus ja pukuja jo ommellaankin. Mutta johtaja vaatii järjestämään hänet suomalaispuutalojonoon, että talo maksaisi noin 1,5 tuhatta ruplaa. Mutta kuoroseuran paja sahasi minua silmiin. Mestari teki vain yhden kanteleen ja senkin ilman yhtä kieltä. Korjaaminen oli niin hankalaa hänelle, että vääntimet olivat sikin sokin. Vapautuneet reiätkin jäivät ammottamaan. Taaskaan en hyväksynyt sitä. Pajan johtaja kyllä lupasi taivuttaa mestaria tekemään työnsä. Mutta yhteen ääneen jankuttivat, ettei tarvittavia kieliä eikä vääntimiä ole, puuttuu puuta ja mestareita jne. Asemalla miestanssijat kinasivat siitä, kuka joutuu matkustamaan vaunun toiletin vieressä. Vydrin yritti väittää, että hän on solisti! “Mikä pirun solisti sinä olet?” väitin vastaan. “Olet joskus ollut, mutta nyt käyttäydyt halpamaisesti.” (Mies juopottelee tuon tuosta kauheasti ja on menettänyt puolet ammattitaidostaan.) Meikäläisten kanssa lähetin kotiin laukun, ainakin 7 kiloa painavan: kilon lihaa, kilon keittomakkaraa, kilon nakkeja, puolikiloa voita, kilon rasvaista kinkkua ja kilon konvehteja, purkillisen sardiineja ja 7 pakettia sulatejuustoa! 3.4. Sofja Osjkina, Aino-ryhmän monivuotinen johtaja ja perustajakin, on oikein omituinen tyyppi. Aino laulaa karjalan kielellä ja enemmänkin karjalaisia lauluja avonaisella kansanäänellä. Hän etsii laulajia kylistä ja ilmoittaa, että heidän pitää haista lannalle, tietenkin kuvaannollisesti... Nyt hän kertoi minulle, pyytäen olla antamatta häntä ilmi, että Lena Matvejevan (kanteleensoittajan, joka muutti myöhemmin Israeliin, W.H. 14.6.99) äiti käy usein aluekomitean osaston johtajan Shtykovin luona ja suuttumuksen vallassa kertoo, miten vaikeissa oloissa Kanteleen taiteilijat tekevät työtä. Että traktori heitä vetää, kerhotalot ovat kylmät ja bussissamme ovat mukana pukulaatikot ja yksi tapaturma on jo kerran ollut sen takia. Ja Kutuzov, muka, päästää hotellissa kylpyammeeseen peseytymään, jos tuot puolilitraa vodkaa... On tässä paljon keksittyä, mutta ylipäänsä tilanne ei ole tyhjästä kyhätty. 7.4. Nyt olen Murmanskin junassa matkalla Belomorskiin kulttuurityöntekijäin konferenssiin. Vaunun käytävällä aurinko kertoo siitä, että kevät on taas tulossa. Ministeriössä keksityissä sosialistisissa sitoumuksissa on määrätty 145 tapahtumaa yhdelle kerhotalolle! Piirissä järjestettiin vuodessa 154 kulttuuritapahtumaa. Kaupungin kerhotalossa vietettiin 315 iltamaa ja kyläkerhotaloissa 56 per talo. Keskimääräinen käyntitavoite on 9 kertaa. Tuloksena on 11 käyntiä asukasta kohti. Kaupungin kulttuuritalossa vuoden aikana käyntejä on keskimäärin vain 6 asukasta kohti. Yhteensä kerhoja on ollut 89 ja osallistujia 1016. Kaikki kulttuuritalot olivat valmistautuneet talveen melko hyvin. Puita oli tuotu, uunit ja ovet remontoitu. Piirin sanomalehdessä on kirjoitus kulttuurityöntekijän ammatin arvon nostamisesta: “On kasvatettava isännän tunnetta, hyväntahtoisen, huomaavaisen, ihmisiä rakastavan isännän. Ihmisiä vetää puoleen lämpö sekä sanan suorassa että kuvaannollisessa merkityksessä. Erikoisesti talvisina pitkinä öinä isännän on otettava vastaan, sanottava hyväntahtoisen sana, istutettava ja kestittävä...” 28 valtion kirjastossa on vain 7 puhelinta. Salissa istuu 100 kulttuurityöntekijää, joista vain 7 miestä. Hyvää työtä kansan keskuudessa tekee rannikkolaisten kansankuoro! Sumposadissa iltamia vietetään ja järjestetään yhteisvoimin kirjaston, koulun ja kerhotalon kanssa. Vaihtuvuus työntekijöitten keskuudessa on suuri. Nuorisoliiton piirikomitean sihteeri puhui ideologisen työn merkityksestä. Maailmassa taistellaan nuorien sieluista. Valitettavasti voittamassa on niin sanottu "joukkokulttuuri". Aamusta kävin sotilaskomissariaatissa Helmi Malmin pyynnöstä. Hän kertoi siitä, että sodan aikana hän osallistui 2000 konserttiin. Muille annettiin 700 konsertista kunniamerkki ja hän ei ole saanut mitään. Komissariaatissa pyytävät jonkinlaista todistusta siitä: “Jos saamme sellaisen, teemme kyselyn (zapros).” Kysyin Malmilta: ”Onko sellaisia todistuksia?” – “Museossa!” Museosta löytyi kaksi kunniakirjaa vuodelta 1942 ja yksi vuodelta 1945 ja sodanajan valokuvia! “Stanislav Kolosjonok tietää”, sanoi Helmi. Kolosjonok kertoi, ettei ollut sellaista virallista päätöstä antaa kunniamerkki 700 konsertista. Tilaisuudessa politvalistustalolla opettaja A. A. Serba, joka oli XXVI NKP:n edustajakokouksessa, sanoi taiteilijoille: “Te olette ihmisiä, jotka antavat kansalle sitä, mitä kukaan muu ei voi antaa. Edustajakokouksen päätökset ovat kompassina. Arkipäivien touhuissa emme näe joskus toisiamme. Edustajakokouksessa oli erinomaisia ja samalla tavallisia ihmisiä. On ajateltava kuinka kasvattaa lapsia, jotka tulevat elämään uudella vuosisadalla. Kouluilla on huono aineellinen varustus. Täytyy nostaa opettajan arvovaltaa. Sivistystä voi nostaa vain tekemällä työtä. Koulujen on oltava yhteistyössä taide, ja musiikki- ja urheilukoulujen kanssa.” 12.4. Filharmonian huoneiston vintillä oli tulipalo. Tänään sunnuntaina osallistuimme Raijan kanssa talkoihin: olimme puhdistamassa tulipalon jälkiä. Soitti Kalevalasta laulajatar Lashina, joka on konserttiryhmän järjestäjänäkin samalla, että lähettäisin 150 ruplaa hotellin maksamiseen. Konserttimäärä täytetään. Hotellit vaativat eläviä rahoja ja ryhmä tienaa tilinsiirrolla. Sofja Osjkina on myös Kalevalan piirissä. Kertoi, että on koonnut poikakuoron, johon on jo ilmoittautunut 90 poikaa... Hän on myös löytänyt neljä karjalaista tyttöä Aino-ryhmäämme. Pyysi lähettämään kiertueelle Aino-ryhmän ennen muita, että voisivat uusien tyttöjen kanssa harjoitella. Sitten päätetään heidän tulevaisuudestaan. 13.4. Löytyi paikallinen, petroskoilainen, kantele-mestari. Hän on inkeriläinen, sukunimeltään Puolukainen. On työskennellyt koulussa käsityönopettajana. On tulossa Kanteleen 45-vuotisjuhla. Pitäisi pyytää kaikkia elossa olevia eläkkeellä olevia kirjoittamaan työurastaan. Kesäkuussa Helmi Malmi täyttää 70 vuotta! Rjazanin kiertueelta palanneen ryhmän kokous: Kutuzov: “Perutettiin jo ensimmäinen konsertti kun ihmisiä ei tullut. Paikallinen filharmonia teki huonoa työtä. Tiet olivat kaikenlaisia. Pääsimme esiintymispaikoille traktorin avulla.” Erkki Rautio: “Käytännössä ei saisi ottaa ammattiyhtyeeseen taiteilijoita ihan kadulta kuin Osjkina tekee. Hehän eivät oikein ymmärrä mitä ja ketä varten tekevät työtä, eivät osaa valmistautua esiintymiseen.” Ignatjeva: “Bussiamme oli sääli kuluttaa vierailla teillä. Kävimme sellaisissa paikoissa, joihin paikalliset bussit eivät uskalla mennä. Hotelleissa oli melkein pakkasasteita. Ja tietenkin on harmittavaa tienata rahaa tällaisissa olosuhteissa. Jos se tapahtuisi Karjalassamme, niin sen vielä ymmärtäisi.” Eila Rautio: “Paikalliset järjestäjät olivat kyllä mielissään. Emme kieltäytyneet konserteista. Aino-ryhmä yritti parastaan, että saisi uuden tytön tarvittavalle tasolle.” Bogdanov: “Pyytäisimme olla säästämättä meidän terveytemme kustannuksella. Halvat hotellit ja pienet klubit rasittavat. Eikä saa pukulaatikoita laittaa bussin matkustamoon! Se on vaarallista!” 28.4. Kello on aamuseitsemän. Murmansk–Moskova juna N181. Herään hävyttömään kiroiluun. Se riippuu ilmassa raskaasti kuin kohtaloni... Eilisestä. Vuorokausi sitten, siis aamuseitsemältä aamulla kuormasin pukulaatikoita erään taiteilijan kanssa. Toinen nukkui rokuliin. Henkilökunnassamme ei ole kuormaajia, mutta lisämaksusta köyhät taiteilijat tietenkin suostuvat, mutta minulle se ei ole keikka. Se on se välttämättömyys! Yhtyeemme oli Kalevalassa (Uhtualla). Järjestimme aamiaisen jo kello 8.30, mutta kuorma-auto tuli vasta kello 11.00. Linja-automatka Kemiin kestää 5.30 tuntia. Siis olimme jo myöhässä. Oli ehdittävä junaan! Matkan puolessa välissä bussimme meni rikki (ohjauslaitteet epäkunnossa). Sommasta saimme kaksi pientä bussia ja meitä on kuitenkin 54 henkeä. Sullouduimme niihin kuitenkin kapsäkkeinemme ja hanureinemme. Lisäksi oli kokolattiamatto, jonka Ignatjevin pariskunta oli ostanut matkalla. Eräät seisoivat, toiset pääsivät istumaan toisten polville. Sitä kesti puolitoista tuntia – 86 km. Kymmentä minuuttia ennen junan lähtöä olimme Kemin junalaiturilla. Näyttelijät lähtivät ja minun piti jäädä, kun pukulaatikoita ei hyväksytty tavaravaunuun: ne eivät olleet, kuulema, riittävästi hyvin pakattu, helposti pääsi sisään. Minä olen tulossa Petroskoihin seuraavalla junalla. Huomenna on kolme konserttia. Toukokuun alussa on esitettävä pari konserttia Kontupohjassa, sillä hyvin miellyttävällä Kalevalan piirin matkalla tappio oli noin 1000 ruplaa, niin kuin oli suunniteltukin. Se viimeinen konserttimme Kalevalassa meni salin täyttäneelle yleisölle kuin kuumille hiilille. Lopultakin! Hyvin lämmin vastaanotto, mutta kun sellaista ei ollut joka päivä. Piirineuvoston puheenjohtaja piti puheen lopussa ja kovasti kehui taiteilijoita korkeatasoisesta esiintymisestä. Aune Jalmarovna Lehtinen, piirin propagandasihteeri, teki huomautuksen suomenkielisestä tekstistä, jota lauloivat venäläiset näyttelijämme. Harvoin sellaista kuulee. Yleensä paikalliset johtajat ehdottavat tekemään sopimuksen piirin kanssa, että taiteilijat auttaisivat harrastajia ja paikalliset järjestöt lupautuisivat järjestämään yleisöä. Mutta kun meillä ei ole mahdollisuutta päästää ketään harjoittelijoiksi amatööriryhmiin. Osjkina auttoi hyvin, kun sai kokoon poikakuoron ja löysi kolme karjalaista tyttöä Aino-ryhmään. Karjalan ASNT:n kulttuuriministeriön varaministerille tov. Haimille ylimenoista vuoden II neljänneksellä: “Tiedotan Teitä, että Kalevalan piirin johdon pyynnöstä yhtyeemme koko henkilökunnalla (54 henkeä) matkusti Kalevalan piiriin lyhytaikaiselle kiertueelle uuden kulttuuritalon avajaisiin 24.–28. huhtikuuta 1981. Ennakkolaskelmien mukaan menojen kattamiseksi meidän piti saada tuloja noin 2000 ruplaa, mikä merkitsi täyttä salia joka konsertissa. Lisäksi pyysimme ilmaisen kuljetuksen Louhesta Pääjärvelle ja sieltä Kalevalaan ja lopuksi Kalevalasta Kemiin. Kuljetus oli järjestetty. Ministerineuvostomme antoi meille luvan myydä lippuja 1.30 ruplan hintaan. Tarvittiin silti 6 esiintymistä täydelle katsomolle, joista kaksi Pääjärvellä ja neljä Kalevalassa. Mutta huonon järjestelyn tuloksena täysi katsomo oli vain yhden kerran. Se järjestelytyö aiheutti 1000 ruplan vajeen. Pyytäisimme ottaman sen huomioon. Tarkastuskomission asiakirjoihin saisi olla merkitsemättä sellaisia ehdotuksia, että yhtyeemme on mentävä kiertueelle vain koko kokoonpanolla. Sellainen tietenkin täyttää henkilökunnan jokaisen taiteilijan työnormin, mutta on riesana valtiolle. Yhtyeemme konsertit – ottamatta huomioon vaikeita olosuhteita – 10 henkeä yhdessä hotellihuoneessa ja pitkät matkat huonoissa busseissa vaikeilla teillä – menivät korkealla taiteellisella tasolla, minkä totesivat Pääjärven ja Kalevalan johtajatkin.” 12.5. Hyi! Oli niin hyvä päivä ja yksi herra osasi näin pilata sen. Olemme Kostamuksessa. Tulimme Manok-yhtyeellä laulamaan rakentajien ammattiliiton pyynnöstä Voitonpäivän merkeissä. Markku Nevalainen, SNS-puheenjohtaja, ottaa kaikki neuvostoliittolaiset ryhmät sydämellisesti vastaan ja tänään kutsui meidät saunaan. Aluekomitean propagandaosaston varajohtaja Vladimir Kjurshunov kielsi meitä lähtemästä mihinkään hotellista illalla. Piti, muka, tilata auto, eikä saa kävellä yöllä tässä kaupungissa. Vastasin, että tämän kaupungin voi kävellä laidasta laitaan 10 minuutissa! “Miliisi voi napata kiinni”, vastasi mies. Lapsellisia puheita! Jumalauta, jos tässä iässä ei voi käyttäytyä ja puhua miten haluaa, niin se on jo kumma! Sali oli täynnä ja oli herttainen vastaanotto. Huono akustiikka, mutta kaikki kehuvat laulamistamme. Kajaani meinasi kutsua Kantele-yhtyeemme kiertueelle, mutta nyt päättivät kutsua Manokin vuonna 1982 jo heinäkuun ensimmäisellä viikolla. 14.5. Keskustelu Venäläisen teatterin Nouse vierelleni -näytelmästä puolueen aluekomiteassa Kello on 15.00. Olemme puolueemme aluekomitean pienessä salissa. Neuvottelu, jota vetää sihteeri Mihail Hristoforovitsh Kiuru. Kutsuttuna ovat ministerimme Strelkov, varaministeri Haimi, aluekomitean kulttuuriosaston johtaja Boris Dettshujev, hänen apulaisensa Natalja Vavilova, propagandaosaston varajohtaja Nikolai Kopjov, lehtimiehet ja kriitikot Batser, Ivanov ja Tsherkasov, Petroskoin ensimmäinen puoluesihteeri Anatoli Prokujev, yliopiston professori ja teatterikriitikko Lev Maltshukov, lehtimies Kopylov, Pauli Rinne Suomalaisesta teatterista, Venäläisen draama- ja musiikkiteattereiden toiminnanjohtaja Zaborovski, ministeriön työntekijä ja ammatiltaan kriitikko Valentina Lentshitskaja, teatteriseuran vastaava sihteeri Shumskaja (dramaturgi ammatiltaan), TV:n päätoimittaja Tsunskaja, venäläisen teatterin näyttelijä Oleg Belonutshkin, Neuvosto-Karjalan kulttuuriosaston johtaja Irma Kaipiainen, opetusministeri Viktor Timofejevitsh Stepanov, Venäläisen teatterin pääohjaaja Otar Dzhangisherashvili, opettajakorkeakoulusta professori Krylov, Sever-aikakauslehdestä Rogoshtshenkov. Kiuru: “Haluaisimme tietää mielipiteenne Nouse vierelleni -näytelmästä. (Kysessä on Gladkovin 1930-luvulla ilmestyneen Sementti-romaanin mukaan tehty esitys.) Tsunskaja: ”Menin katsomaan esitystä mielenkiinnolla. Romaanin ohjaaminen näyttämölle on aina suuri vastuu. Sementin aika on mennyt ohi ja suhtautumisemme entusiasmiin on muuttunut. Työelämän tarkoitus on muuttunut. Teatterin katsantokanta päivän polttaviin ongelmiin otetaan vastaan erityisen herkästi. Monessa asiassa teatteri on onnistunut. Pitkävetisiä kohtauksia kuitenkin on. Syrjästäkatsojan mielipiteet on alleviivattu enemmän kuin sisältöön liittyvät. Monessa kohtauksessa näkee "ei meidän katsantokantojamme". Sankari on puutteellinen. Esityksellä on liian paljon kilpailijoita, sellaisia kuin itse romaani, televisio ja elokuva. Pitäisi muistaa, että esityksen pitäisi olla katsomiskelpoinen. Hyvin mukavilta tuntuivat joukkokohtaukset, on eksentrisuutta, joustavaa liikkumista, hyppyjä sinne tänne. Majakovskin runot eivät oikein sovi esitykseen. Pitäsi olla enemmän toimittajan täsmällisyyttä. Ja sittenkin on hyvä, että uskallamme kääntyä sellaisen aiheen puoleen.” Opetusministeri Viktor Stepanov: “Minulla on hyvin kaksinainen mielipide. Ei se mikään helpoin kirja ole teatteria varten. Kiitettävää on kääntyminen vallankumouksellisen romantiikan puoleen. Pääpiirteisesti esitys onnistui. Sanan hyvässä mielessä se on agitaatioväline. Ja minusta taas tuntuu, että Majakovskin runojen soveltaminen esitykseen on hyvä ratkaisu. Mutta on monta tyytymättömyyden aihetta. On paljon kohtauksia, jotka alentavat suhdetta työhön. Puuttuu määrän ja maun tunteminen. Liian paljon huomiota kiinnitetään elämän negatiivisen puoleen. Humalassa oleva sankari laulaa vallankumouksellista laulua veturista, joka kiitää kommuuniin. On vaikea uskoa näiden tukkapaljaksiajettujen kommunistien uuskasvattamiseen. (Yhteen aikaan juopoilta ajettiin tukka kasvatusmerkeissä.) Työongelmat on siirretty taka-alalle. Mutta esitystä kuitenkin mielellään katsoo. Yleisö voi nähdä sen ajan toisesta näkökulmasta kuin on elokuvassa ja TV:ssä.” Vsevolod Ivanov: ”Pitkästä aikaa käsittelemme konkreettista esitystä aluekomitean huoneistossa. Minusta kyllä tuntuu, ettei puhe ole vain esityksestä. On syntynyt hyvänsävyisyyden ilmapiiri (se oli haukkumasana W.H. 21.6.1999). Päämääränä on kai kaiken kehuminen. Säveltäjäliiton vuosikokouksessa kuulimme, että jokainen heistä on Beethoven. Ja siinä vaatimattomuuden ilmapiirissä voisi syntyä esitys vailla aatepitoisuutta... Kyllä se vaikutti: kaatavat vettä päällensä jostain syystä, kävelevät käsillä. Sementti saisi olla huomion kohteena vasta silloin, kun kyseessä ovat ihmisten kohtalot historian käännekohtina. Tshumakov on yksinäinen sankari. Puolueen aluekomitean sihteeri, joka taputtaa toisen olkapäätä ja vetäytyy ongelmien ratkaisemisesta. Humalainen, jonka rinnassa lukee “Lyö roistoja!” Primitiivinen ongelmien ratkaisu. Kummalliset korostukset teksteissä. Ja esityksen jälkeen yleisö näkee makkarajonoja. "Ruokaa puuttuu!", "Missä ne kommunistit ovat?", "Ja mikä ammattikomitea?" Hyvä, jos se tehdään ajattelematta. Sanotaan, että se on taistelua byrokratiaa vastaan. Eikö se ole oikeastaan tykkitulta kohti esikuntiamme? Ja taaskin muistakaamme, että lahjakkuuksien on vaikea kehittyä kaavamaisen teatterin esityksissä. Silloin kun näyttämölle astuu näyttelijätär Prikot, kaikki on selvää. Miellyttää kaikki, sillä esittää näyttelijätär, joka on saanut toisenlaisen koulutuksen.” Professori Krylov: “Teatterin kohtaloista on keskusteltava laajemmalta pohjalya. Toveri Ivanovilta kuulin jotain hyvin vanhanaikaista. Oma esityksen aistimiseni on perinpohjaisesti erilainen kuin hänen. Esitys on vallankumouksesta ja sen tuskista. Ja nyt minä kuulin romaanin menneitten aikojen kritiikin kaikua. Ideologinen hyvänsävyisyys – kenelle sellainen on tarpeen? Jos yleisö hyväksyy sen, niin silloin se on tarpeellinen. Esityksen ei saisi ollakaan romaanin kopio. On poistettu sellainen sankari kuin Kleist, ja se on hyvä. Siinä oli ohjaajan ajan tuntemus. On syntynyt aikakauden hahmo. Esityksellä on heikkouksia, mutta teatteri voi jatkaa työtä sen parissa.” V. Tsherkasov: “Näitten viimeisten vastakohtaisten mielipiteiden lisäksi kuulin omanikin. Kirjoitin arvostelun tähän esitykseen, mutta jostain syystä se jäi jonkun salkkuun. Mielenkiintoinen esitys, vaikka siinä on puutteellisuuksiakin. Mielestäni sanomalehtityyli on aktuelli.” E. Kopylov: “Keskustelumme ei ole tavallinen. Mielestäni se puhuu vastoinkäymisestä. Teatteriarvostelu on aina hyvin herkkäluontoinen asia. Minä otin vastaan tämän esityksen täydellisesti! Tietenkin on asioita, joihin voi takertua, mutta sieltä, missä on estetisoivaa arvostelua, on vaikea odottaa hyvää. Silloin kun arvostellaan jonkun työtä, tarvitaan absoluuttista rehellisyyttä. Siitä kertoo Elämämme päivät -esityksen esimerkki. Vsevolod Ivanov vääristeli. Minä ehdottaisin arvostelun julkaisemista, sillä yleisö odottaa sitä. Henkilökohtaisesti olen esityksen puolella.” Isaak Batser: “Oleminen esityksen puolesta tai vastaan on sinänsä virheellistä. On analysoitava. Ja tässä tapauksessa on vaikea analysoida. Tiettyjä puutteellisuuksia on poistettava. Mutta silti täytyy olla suvaitsevaisuutta. Teatterin käsissä oli näytelmä eikä teatralisoitu käsikirjoitus. Meillä ei ole oikeutta vaatia näytelmänkirjailijalta, että hän sulloisi näytelmäänsä sen ja sen. Näytelmän pääsankarina on Tshumakov. Psykologisesti sankari on yksinäinen, sillä hänen ympärillään on vain työläismassa. Julistusmenetelmä ei sovi, vaikka kuinka suvaitsevaisia ollaan. Tahdikkuutta täytyy olla arvosteluissakin.” Anatoli Prokujev: “Täytyy auttaa katsojia heti katselmuksen, eikä kahdeksannen esityksen jälkeen. Mikä meitä häiritsee tekemästä sitä ajoissa? Ihan itkettää, ettei sanomalehtitoimituksissakaan olla yhtä mieltä. Siinä voi mennä pitkälle. Me olemme päättäneet järjestää arvostelutilaisuuksia televisioruudussa. Jotta ne onnistuisivat, meidän on tehtävä työtä. Pääasiassa olemme kuitenkin yksimielisiä.” Maljtshukov: “Yhteen ovat ottaneet melko terävät mielipiteet. Olen hyvin yllättynyt kiihkeistä puheista. Siinä tuntuu kiinnostus. Arvostelun on oltava positiivinen. (...) Te, Otar Dzhangisherashvili, olette ohjaajana näyttelijän yllä ja he puolestaan ovat yleisön yläpuolella. Te ette anna yleisölle mahdollisuutta samaistua sankareihin.” Oleg Strelkov (Kiurun huomautus: ”Annan vain viisi minuuttia!”): “Esitys on oikeansuuntainen. Siinä on kommunistinen moraali. Henkisesti se tukee puolueemme XXVI edustajakokouksen päätöksiä. Suomalaisessa teatterissa emme pystyneet ohjelmistossa kertomaan tasavaltamme 60-vuotisjuhlasta. Taistelemme siis hengenheimolaisesta henkilökunnasta. Ja me voitamme.” (Näin taistelee ministeri!) Otar Dzhangisherashvili: “Pidän hyvänä tämäntapaista koollekutsumista. Positiivisia ehdotuksia odottelemme aina. Tämä esitys on meille kipeästi rakastettu. Mielestämme siinä on korkeaa puolueellista asennoitumista. Puutteellisuuksia on paljon ja me yritämme päästä niistä eroon. Harmittaa, että, kun otamme ohjelmistoon sellaisia näytelmiä kuin Tule vierelleni (Sementti) ja Vanja-eno, niin sanomalehti vaikenee.” M. Kiuru: “Arvostelu oli selvä. Me emme tavanneet sattumalta. Joskus täytyy tavata täälläkin. Meillä on teatteriarvosteluneuvostoja: ministeriön yhteydessä toimiva ja teatteriseurassa. Neuvostoissa ovat parhaat ihmiset. Tämä oli opetusta ministeriölle ja Teille, toveri Dettshujev. Siksi en antanutkaan Teille sananvuoroa. Jos on syntynyt teos, jota on arvosteltu jo muutaman kuukauden, se on hyvää. Ideologisesti kaikki on oikein. Me olemme katsoneet esityksen. Näyttelijät esittivät hyvin aktiivisesti ja kiinnostuneesti! Ei voi sallia sitä, ettei esityksiä arvostella ajoissa.” 12.6. Juna N182 kiitää minua Moskovasta. Palaan vuoronmukaiselta komennusmatkalta. Novgorod kieltäytyi ottamasta kantelelaisia vastaan viitaten hotellipaikkojen puuttumiseen. Piti kolkuttaa ovesta oveen Novgorodin hallinnossa. Yksi sanoi, että Petroskoista kyllä soitettiin, mutta en voi silti auttaa, hotellipaikkojen isäntä on aluekomitea: “Menkää propagandaosaston johtajan luokse!” Menin. Mies teki muutaman soiton ja siirsi minut omalle sijaiselleen, joka vuorostaan kutsui instruktöörin. Taas oli tehty muutama soitto: "Pjotr Petrovitsh, pitäisi sammuttaa pieni tulipalo!" Pjotr Petrovitsh kutsui luoksensa. Lähdin sinne. Hän olikin turisti- ja matkahallinnon johtaja. Mies ehdotti tulemaan kaupunkiin turisteina. Siis piti ostaa matkailun lähetyspapereita, jossa olisi vakuutus tulevista maksuista: 2.60 ruplaa ruuasta ja parista opintoretkestä per henkilö. Piti suostua. Minut lähetettiin kaupungin turistihallintoon. Menin. Valitettavasti en tiennyt vielä, montako meitä lähtee kiertueelle enkä päivämääriä. Painuin Moskovaan ja sieltä Vladimirin kaupunkiin. Yhtä paljon kirkkojen torneja kuin Novgorodissakin. Siellä menin etsimään sotilaskomissariaattia, sillä halusin löytää Gennadin, joka oli sotilassairaalassa. Hän on suorittamassa sotilaspalvelusta. Kosterjovo-asema oli Gennadin palveluspaikka. Kyllä pojalla oli suu auki, kun näki minut. Karamellit ja savukkeet kelpasivat, samoin rahatkin. Nukuin yön jossain kopissa ja poika oli päivystäjänä. Panin hänet kirjoittamaan kirjeen äidille ja Marina-tytölle... Ja varhain aamulla nautin Keski-Venäjän luonnosta: sumuinen aamu, käki kukkui ja kukot kiekuivat kilpaa. Jossain lammikossa pesaisin silmät ja lähdin suoraa tietä sähköjunaan. Se oli todella täpötäynnä. Ihmiset matkustivat pääkaupunkiin töihin. Matka kesti kolme tuntia. Moskovassa oli +29. Päätin jättää laukun ja takin aseman säilytyslokeroon, mutta siinäkin jonossa meni 35 minuuttia ennen kuin pääsin paitasillaan kaupunkiin. Kahden oluttuopin saamiseen meni vielä 25 minuuttia. Sain sen korjatun kanteleen kuoroseuran pajasta ja vein senkin omaan lokerooni. Minnes nyt? “Taide-elämys Pushkinin taidemuseossa: Moskova–Pariisi 1900–1930”. Tietenkin sinne! Mutta ei sekään niin vain käynyt. Kaikki liput oli myyty. Museon johtokunnassa annetaan pääsylippuja joillekin, jotka ovat komennuksella ja ovat syrjäseutujen museoista tai taiteilija-liiton jäseniä. Menin taas jonoon ja sain kuin sainkin lipun. Nyt kolonnassa, jossa oli ainakin 300 henkeä, pääsin sisään kello 15.00 vuorossa. Saleissa kauhean tukalaa! Ne ovat täynnä ihmisiä. Ja mestariteoksia niin paljon, että ainakin viitisen vuotta pitäisi olla, että niitä saisi katsoa vähänkin rauhassa. Ainakin vuosi! Mutta kun minulle oli annettu vain kaksi tuntia! (Monen vuoden kuluttua olin Pariisin Louvressa ja samalla lailla tuskailin, ettei aikaa ole riittävästi! W.H. 22.6.1999) Mutta olin jo niin kypsä, etten sitäkään aikaa jaksanut katsella. Olin vain 1,5 tuntia. Näin monta Picasson teosta, joita en ennen ollut nähnyt. Mielenkiintoisia olivat Chagallin teokset. Ja lisäksi Kandinski, Cezanne, Matisse, venäläisistä Grabarj. Pääsin ulos ja istuin auringossa 20 minuuttia, että jalat saisivat levätä. Iltapäivä oli menossa ja pitihän jotain saada kaupoista muijalleni. Jonossa seisoin taas noin puolituntia saadakseni juustonpalasen! Lounaaseen ei ollut aikaa ja jossain ruokalapahasessa hotkin pari lihapullaa kylmän kahvikupillisen kanssa. Ja illallisen asemesta söin pari purkillista piimää keksien kanssa junaravintolassa. Junassa taaskin puuttui ilmaa ja happea. Aamulla kyllä vaunussa oli jo viileätä ja ihmisiäkin hyvin vähän... Tänään on ruotsalaisen kummikaupungin Uumajan kulttuuripäivistä viimeinen. 70 vuotta täyttää meidän huippukoreografimme Helmi Malmi. Huomenna on pakattava taas Kanteleen tavarat ja lähetettävä ne kiertuereitille. Maanantaina 15. päivänä kesäkuuta pitäisi järjestää tilaisuuden runoilijoitten kanssa. Tarvitaan lauluja. Säveltäjät vaativat tekstejä ja runoilijat aiheita. Meinaamme kutsua ohjaajaksi Karl Marsonin, joka on itse liettualainen, mutta on ohjannut monta esitystä suomalaisessa teatterissamme. Lisäksi hän rakastui taiteilijaamme Tamara Jufaan ja nyt on kuin sukulainen. Marson ehdottaa ohjelman nimeksi “Kalevalaiset häät vuosisatoja sitten ja nykyään”: soolo-lauluja rakkaudesta, lyyrillinen tanssi, kuoro ja orkesteri. Aino laulaisi Synnyinmaasta, luonnosta ja sukulaisista. Toisessa osassa olisi lauluja Lokakuusta ja onnesta ja taaskin rakkaudesta ja luonnosta hiukan eri rytmeissä. 15.6. Ruotsin kummikaupungin Uumajan päivät ja Helmi Malmin juhlat menivät, ainakin Kantele-yhtyeen puolesta, mainiosti! Olimme Ahvosen kanssa juontajina teatterissamme. Helmistä kertoi Stanislav Kolosjonok. Nyt aion puhua laulajatar Taranovan kanssa poislähtöanomuksen kirjoittamisesta. Se, että kiertueemme aikana Kalevalassa hän tuli miesten huoneesta alastomana, hänen myöhästymisensä harjoituksista päivästä päivään ja se, ettei hän osaa kuoro-osiaan, puhuu siitä, että täytyy lähteä... Ja hänet oli jo kerran ajettu pois musiikkiopistosta kurittomuudesta. Muutaman kuukauden aikana hän osasi nostaa itseään vastaan kuoronjohtajan ja kaikki kuoron naiset. Tänään kirjoitin päiväkäskyn siitä, että laulajatar kieltäytyi laulamasta 12. kesäkuuta kuukautisten takia ja ne olivat olleet hänellä vasta 29. toukokuuta. Pyysin sairaslistaa, jonkinlaista todistusta siitä, että sellaista voi tapahtua. En päästänyt häntä kiertueelle. Illaksi ilma lämpeni. Viimepäivät olivatkin kolkkoja, +5–+10 asteetta. Mutta minulle joka päivä on melko hikinen. Aamusta pidimme puoluekokouksen. Meitä on nykyään vain neljä kommunistia: kanteleensoittaja Toivo Vainonen, laulaja, yhtyeemme järjestäjä ja puoluesihteeri Gennadi Kutuzov, varasihteerinä hanurinsoittaja Aleksandr Gratshov ja minä. Kokouksen jälkeen menin Ministerineuvoston puheenjohtajan Vladimir Sevostjanovitsh Stepanovin luokse pyytämään ansioituneen taidetyöntekijän Lev Kosinskin puolesta henkilökohtaisen eläkkeen myöntämistä. Hän oli joskus ollut Kantele-yhtyeessä, mutta ennen eläkkeelle menoa oli musiikkiopiston opettajana. Mainio kapellimestari, jonka kanssa nykyään orkesterimme taas on nostanut päänsä! Maaliskuussa ministerineuvosto kielsi antamasta miehelle henkilökohtaista eläkettä. Stepanov sanoi, ettei hänen aikana sellaista käsitelty ja minä ymmärsin sen vihjeenä, että seuraavalla kerralla se voi tapahtua. Balettiosastossa pidettiin taas kokous. Miehet ryyppäävät liikaa. Yhteinen kokous ennen kiertuetta: vastuullinen matka, sillä se on konserttikautemme piste. Kirjoittelin päiväkäskyjä palkattomista lomista, väliaikaisesta työnseisauksesta joillekin jne. Raijan kanssa olemme menossa Manok-yhtyeemme konserttiin teatteriseuran huoneistoon. Se esitetään Brjanskin teatterin näyttelijöille. Pauli teatteriseuran johtajana pyysi meitä laulamaan. 20.6. Olemme Kaliningradin lentokentällä jo toista vuorokautta ja toista päivää sataa kuin Esterin p...stä. Pilvet ovat ihan puhelinlankojen päällä. Ympärillämme on joka paikassa vettä, ja pahinta on se, että sitä on kengissäkin. Eilen esiinnyimme kaupungin upseeritalolla. Yleisöä oli noin 120–150 henkeä, vaikka katsomoon olisi mahtunut 400 ihmistä. Yövyimme Kaliningrad-hotellissa, jossa ei ole kuumaa vettäkään. Jätin Raijan kollektiivin kanssa ja itse lähdin Leningradiin. Siellä kiertue jatkuu ja pitää keskustella hotellipaikoista. 22.6. Loistohotellihuone Leningradissa, jossa on kaksi huonetta ja kokolattiamatot, telkkari ja jääkaappi. “Voi kuinka ihanaa”, sanoi Raija. Eilen olimme Liteinyi-teatterissa. Toissapäivänä, jolloin lensin Kaliningradista, illalla olin Kapella-salissa kuuntelemassa ranskalaista galanttiorkesteria, joka soitti vanhaa ja nykyaikaista musiikkia. Vietin muutamia hetkiä XVI-XVII vuosisadan herttaisen musiikin parissa. Tänään menemme meidän teatterikoulumme ylioppilasteatterin esitykseen, jonka on ohjannut kuubalainen ohjaajaopiskelija. Päivisin keskustelen Lenkontsert-viraston kanssa tulevista esiintymisistä. 24.6. Juna vie meitä Kalininin kaupunkiin (entinen Tver). Muistelen vaikutelmaa eilen näkemästäni Sibirj-yhtyeen esiintymisestä. Yhtyettä johtaa Godenko. Pelkkää ripaskaa, jossa heilutaan käsillä tuulimyllyn tapaan, koputetaan kantapäillä ja esitetään piirileikkiä. Eräät tanssijat tekevät kunnollista ammattitanssijan työtä, mutta yhteistä vaikutelmaa ei syntynyt. Pari kolme numeroa synnytti jännitystä: balalaikansoittaja, Kukot ja kanat -kuvaus pillien kanssa ja yksi hyvä 4 parin Sillalla-tanssi. Muuten esiintyminen oli hyvin värikäs, meluisa ja näytti juhlalliselta, mutta erikoisia tunteita ei synnyttänyt... Juna on jo tunnin kiitänyt entisen Tverin aluetta, jossa on, kuulemma, paljon karjalaisiakin. 25.6. Kalinin. Hellepäivät. Varjossa +32. Tällä alueella se on yllätys. Volgan vesi tuntuu kylmältä. Lähellä ovat ne lähteet, jotka täyttävät tätä jättiläistä, Venäjän kuningatarjokea. Hotellissa ei ole taaskaan riittävästi paikkoja. Soitin Novgorodiin ja sain vastauksen: ”28.6. yhtyeellänne ei ole konserttia, sillä minä filharmonian johtajana en voi menettää niin paljon.” “Mutta enhän minäkään voi hävitä?” vastasin minä. “Me maksamme teille kuuluvan maksun.” “Antakaa se konserttimme ulkomaalaisille”, neuvoin miestä. “Eivät he meillä käy konserteissa. Ja heitä onkin kymmenisen henkeä.” “Tuleeko yleisö sitten maanantaina?” “Kyllä. Sunnuntaina kaupunkilaisilla on mökkihommia ja neuvostotilojen rehutalkoita.” Soitin Pihkovaan. Konserttia järjestetään, rautatieliput tilattu. Päiväkäskysähke kirjanpitäjälle: “Tuotannollisen toiminnan yhteydessä laskettava orkesterin johtajan L. A. Kosinskin palkka, kuukausipalkka 175 ruplaa, 20. päivästä kesäkuuta. Kirjanpitäjän on laskettava palkka kiertueemme aikana ja lähetettävä kiertueemme osoitteelle.” 26.6. Päiväkäsky: “Toistuvista työkuririkkomuksista, joiden luvussa Kalinin kaupungissa 25. päivänä kesäkuuta tapahtunut, kuoronlaulajan E. Valjakan palkkaa alennetaan 120 ruplaan, toisen näyttelijäluokan rajoissa, kiertueen ajaksi 26. päivästä kesäkuuta 31. päivään heinäkuuta 1981. Johtaja Hall.” Päiväkäsky. “Toistuvista työkuririkkomuksista maalis-kesäkuun aikana 1981 yhtyeemme autonkuljettaja V. I. Kuzminia on rangaistu jo monta kertaa. Hänet oli siirretty pienemmälle palkalle sen johdosta, että oli menettänyt autonkuljettajan kortin. Kiertueen aikana Kalininissa hän rikkoi yleistä järjestystä hotellissa. Toistuvista työkurin ja yleisen järjestyksen rikkomisista johtuen vapautan V. I. Kuzminin työtehtävistä työlain nojalla kesäkuun 30. päivästä alkaen. (Työlaki, 33. pykälä.) Johtajan allekirjoitus.” Näin me teemme työtä. Kuzmin ja Valjakka jatkoivat juopottelua. Hotellin päivystäjä pyysi apua. Ajoin heidät vierashuoneesta väkisin. Ja kun yksi heistä takertui käsin oven ripaan, löin käsille. Vaadin paikalliskomitealta lupaa ajaa mies 33. pykälän mukaan, mutta ammattiliitto ehdotti päästämään miehen oman pyynnön perusteella. Siinä sitä sitten ollaan... Olimme Raijan kanssa uimassa Volgassa. Eilen piti peruttaa konsertti Ramenski-kylässä, muuten karjalaisessa asutuksessa, sillä oli myyty 5 lippua. Kaikki, muka, olivat heinänteossa... Bussi meni epäkuntoon ja puoli päivää etsin moottorin osaa, joka oli meidät pettänyt. 30.6. Olen Pihkovan rautatieasemalla. Kello on kolme yöllä. Valmistaudun matkustamaan Tallinnaan. Eilinen päivä alkoi Novgorodin filharmoniassa. Kalinin maksoi meille vain yhdestä konsertista. 28. kesäkuuta konserttia ei ollut ja siksi eivät maksaneet siitä, vaikka olivat luvanneet. Auton moottorissa taas jotain reistailee ja pyysin filharmonian johtajaa auttamaan, mutta vastaukseksi sain vain vanhan puhelinluettelon. Etsi, muka, itse jostain apua. Pihkovaan on 260 km. Pääsin sinne linja-autolla. Koko konkkaronkka jäi taas taakse. Kutuzov ei ottanut vastaan tilitystä paikallisilta, kun kerran eivät maksaneet esitystä, jonka peruuntuminen oli heidän vikansa! Tallinnan jälkeen menenkin Moskovaan puhumaan siitä Roskontsert-järjestön kanssa. Pihkovassa filharmonia, jonka tehtävänä on tilata liput kollektiivin seuraavaan kiertuepaikkaan, tilasi liput Tallinnaan, vaikka konsertti on Narvassa. Nyt täytyy tilata Tallinnasta bussi, että 30 henkeä saadaan Narvaan. 1.7. Sain Tallinnassa tietää, että kaikki kolme konserttia ovatkin pääkaupungissa. Siis kantelelaiset matkustavat Pihkovasta kahdella bussilla suoraan Tallinaan. Majoittuminen hotellintapaisessa asuntolassa Narvatänav-kadulla. Paikalliskomitean on ostettava kaikille pääsyliput Laulujuhliin (1.50x60). Heinäkuun 3. päivänä on esiintyminen konetehtaalla kello 16.00 ja kello 20.00 juhlat Komsomolin urheilukentällä. Heinäkuun 4. koko 60-henkinen yhtyeemme lähtee busseilla Jõhviin, jonne on 156 km. Yöllä tulemme takaisin. Seuraavana päivänä esiinnymme filharmonian konserttisalissa, joka on samassa rakennuksessa Estonia-teatterin kanssa. Kuudentena heinäkuuta on lähtö Riikaan. Osa lähtee junalla ja osa bussillamme. Sinne on 340 km. Kaiken olin mielestäni ajatellut, mutta unohdin itseni. Jos nyt ei tule rahaa Raijalta, niin piru minut perii... Soitan Romppaisen perheelle. Jos joku vastaisi ja saisin lainaksi jonkin summan tai päästäisivät yöksi. Samanlainen tilanne oli viime vuoden syksyllä, kun olin jossain Volgan varrella ja rahat tahtoivat loppua. 2.7. Tulin asuntolaan, Köölöri, 13 (näin W.H.:lla, toim.), ja yhtyeemme naiset ryntäsivät luokseni: kylmää, kosteaa ja lutikoita... Kerroin siitä filharmoniassa. Järjestäjä filharmonian puolelta soitti toiseen asuntolaan, missä oli myös meikäläisiä ja pyysi lisää paikkoja. Siellä löydettiin, mutta sillä ehdolla, että tulevat omat petivaatteet mukana. Mutta sen entisen asuntolan emäntä ei suostunutkaan sellaiseen. Uskalsimme mennä ilman petivaatteita. Sain kuulla monta nuhdetta, mutta sitten petivaatteet löytyivät. Todella nautimme Eestin tasavallan kansantanssin juhlista Komsomolin urheilukentällä. 60 hengestä liput oli ostanut vain 42. Se oli värin, musiikin, tanssin ja pukujen juhla. 30.6. olin Laulukentän ystävyysjuhlassa, jossa soivat kaikki mahdolliset kansansoittimet, laulettiin ja tanssittiin. Olin varma, että nyt näen jossain määrin samoja numeroita, mutta ei! Tanssimusiikki oli nauhoitettua, mutta nauhoitukset olivat niin selkeitä ja kauniita kun olla ja voi. Miehiäkin näki tanssimassa kosolti. Ja jokaisella piirillä omat puvut! Ja lisäksi oli vieraita Liettuasta, Latviasta, Ukrainasta, Moldaviasta ja kahdesta etelätasavallastakin oli porukkaa. Upeaa! Pitäisi kirjoittaa Neuvosto-Karjalaan. Ilta-Tallinna -sanomalehdessä 30.6. kerrottiin, että kaupungissa on 6,5 tuhatta vierasta, jotka eivät ole tottuneet paikalliseen liikenteeseen ja pyydetään autonkuljettajia ja jalankulkijoita olemaan varovaisia. Kiertuematkamme: 7.–8.7. Riika, 2 konserttia (Dzintarsin sali ja TV); 10.7. Jelgavā; 11–12.07. Liepāja, upseeritalo ja metallitehdas; 13.7. Palanga, kesäkonserttisali; 14.7. Klaipeda, filharmonian sali. Valkovenäjä: 16.7. Polotsk, 17.7. Vitebsk ja 18.7. N.Polotsk-Belkovo; 19.7. Gorki; 20.7. Byhov; 21.7. Mogiljov; 22.7. Tshervenj; 23.7. Dzerzhinskille nimetty kulttuuritalo; 24.7. Minsk, TV; 26.7. Svetlogorsk; 27.7. Rogatshov; 28.7. vielä kerran Rogatshov. 7.7. Olen taas Kalininissa. Päätin jäädä yöksi, että varmasti tapaan filharmonian johtajan, joka viime kerralla kieltäytyi maksamasta perutetuista konserteista. Mutta nyt minulla on mukana Roskontsertin määräys ja ehdotus valittaa välimiesoikeuteen. Eilen olin Tallinnan Kadriorgissa ja museon puistossa aloitin artikkelin kirjoittamisen Neuvosto-Karjalaan. 9.7. Juna kiitäen taas viheltää... Olen tulossa Moskovasta kotiinpäin. Sain tilinteon Kalininista allekirjoitettuna. Volgassa oli ainakin +20 astetta, sain nauttia. Mutta kun pääsin Kalininista Moskovan asemalle, niin nautinnot loppuivat: piti seistä junalippujonossa puolitoista tuntia. Sojuzkontsert ilmoitti, ettei meidän kiertuetta Suomeen ole suunniteltu, kun Suomi ei kutsu meitä, kertoivat virkailijat. Ostin juustoa Moskovan pääkadulta, siis Gorkin kadulta, mutta makkarajono oli niin suuri, etten olisi ehtinyt esitykseen, johon olin jo ehtinyt ostaa lipun. Se oli Uzbekistanin suuren teatterin Don Karlos -esitys, joka esitettiin Kongressipalatsissa. Todella hyviä ääniä, mutta paras oli Neuvostoliiton kansantaiteilija V. Gritshenkolla. Näin suuressa salissa, jossa ei kasvojakaan näy, kuului kaikki mainiosti. Väsyneenä istuin Leninin vuorilla kuutamon valossa, sähkövalomeri monen miljoonan asukkaan kaupungin yllä, mutta minun allani. Muistiin tuli nuoruus. Olin 25-vuotias vasta naimisiin mennyt ja niistä vuosista noin 10 vuotta ajattelevana olentona. Maailma silloin, myös Moskovassa, tuntui niin lupaavalta. Ja viidenkymmenen jälkeen jää vielä noin kymmenisen ajattelevaa ja tunteilevaa vuotta. Ei ole paljon jäänyt. (Voi sun peijakas! Nyt olen jo runsaat 70 ja meinaan vielä tämänkin teoksen saada aikaan! W.H. 12.7.2003) Mutta arkipäivien huolet onneksi nappasivat taas mukaan: Kalininin filharmonian johtaja lupasi ottaa meidät, siis Kantele-yhtyeen, jonkinlaisen pienemmän ryhmän kokoonpanossa ja omalla bussillamme. On vain lähetettävä menoarvio. Keskustelin puhelimitse Riian kanssa, siis järjestäjämme Kutuzovin kanssa. Riiasta on lähdettävä pariksi päiväksi syrjäseuduille ja 12.7. lähtevät Klaipedaan. Raija on täynnä Riian vaikutteita ja illalla meinaa päästä Domskin katedraaliin konserttiin. Lehmus kertoi, että on puhunut Karl Marsonin kanssa, jota konserttimme miellytti enemmän kuin 45-vuotisjuhlassa. Hänellä on kerääntynyt paljon aineistoa. Riiassa Lehmukselle sanottiin, että voisivat ommella meille pukuja, mutta omasta kankaastamme. Harkovista tuli kirje, että odottavat meiltä kokoja trikoiden ompelemista varten. Siis Harkovissakin pitäisi käydä, että samalla voisi tilata jalkineiden ompelun. Kalevalan piiristä tuli kirje tytöiltä, jotka Osjkina oli valinnut Kanteleeseen, siis Aino-ryhmään, etteivät he tulekaan. Meinaavat mennä yliopistoihin. Olemme Pauli Rinteen ja, tietenkin, Toivo Haimin kanssa ministeriön uuden kollegion kokoonpanossa. 12.7. Puhuimme Toivo Haimin kanssa siitä, että lokakuussa keräämme kollegion Kantele-yhtyeen toiminnan parantamisesta. “Sinä kritikoit nyt Lehmusta, niin kuin joskus minua. Etkö ymmärrä, että johtajina voivat olla Lehmus, Rinne, Haimi tai Hall”, sanoi Haimi. Mutta minun mielipiteeni: “Ei voi mennä kompromissiin silloin, kun puhe on yhteisöistä. Täytyy löytää oikeat taiteelliset johtajat ja silloin kansallisuus ei merkitse mitään. Ja meidän kokouksessa saat kuulla, miten vaikea on Lehmusta puolustaa.” Haimi: “Minä pikemmin suostun, että lähtevät Stangritit, mutta ei Lehmus. Ja kokouksessa sanon, ettei johtajia valita!” Hall: “Kyllä samat sanat sanoin minäkin, kun puolustin Polonskien pariskuntaa, mutta kollektiivi oli oikeassa.” Seison taas jonossa saadakseni junalipun Moskovaan ja sieltä Harkoviin jalkineitten tilausta varten. Sieltä matkustan kantelelaisten luokse Valko-Venäjälle. 14.7. Olin Toivo Haimin kanssa kaupunginjohtaja Pavel Sepsjakovin puheilla Stangritin ja Sidorovan asunnoista. “Toistaiseksi en voi sanoa mitään. Itse olen neljä vuotta asunut nelistään yhdessä huoneessa. Ja kuitenkin nautin elämästä!” sanoi toveri määri. 15.7. Eilen kävin Toivo Haimin pyynnöstä I. I. Puolukaisen puheilla, joka jo puolivuotta sitten lupasi mennä töihin Karjalan suveniirit -tehtaalle, että voisi tehdä kanteleita ja eilen kertoi, että asiasta tule mitään. Hän ei voi tienata sillä. Tehtaalla ei ole raaka-aineita. Ei ole metalliosia väänteitä varten. Ei ole punapyökkiä. Ja puhetta on ollut miehen kanssa monen monta kertaa. Saimme Roskontsertista suunnitelmat ensivuodeksi: 1.6.–31.6. Uralin kaupungit, heinäkuussa loma, 29.–30.8. Moldavia, 1. syyskuuta lokakuun puoliväliin Ukraina. 16.7. Tilaisuus säveltäjäliiton huoneistossa Dmitri Pokrovskin kanssa, joka on hyvin erikoisen yhtyeen johtaja. Dmitri Pokrovski: “Ongelmia on enemmän kuin olisi tarpeen. Musiikkilogiikkaamme on nykyaikainen ja muodikas kansantiede, jonka juuret ovat 1920–30 -luvulla. Se on esiintymisen ongelmien ratkaiseminen. Meidän yhtyeellämme onkin kaksi tavoitetta. Se on nyt ammattikonserttiyhtye, joka on esiintynyt vuodesta 1976. Meidän esiintyminen onkin musiikin erikoinen laji. Me omaksumme ja esitämme samanaikaisesti. Se ei ole kylissä kuullun toistamista. Muusikot esittävät kansanmusiikkia niin kuin he itse ymmärtävät sen. Tutkimme eri esiintymistyyppejä. Olemme samalla tutkijoita ja esiintyjiä. Muusikoiden tavoitteena on vakava uuden teknologian tutkiminen. Me jouduimme huomionhuipulle. Edustamme folkloren tutkimisen haaraa tieteessä. Folkloren tutkimisessa päästiin sodanjälkeisinä vuosina hyvin eteenpäin, kun ovat tulleet nauhoitukset ja tekniikka. Kun aloimme tutkia kansanmusiikin lainmukaisuuksia, huomasimme, että sen mitä on pidetty vanhentuneena, voi sulattaa uudesti. Maailmassa on muutamia yhtä arvokkaita musiikintutkimuksen keskuksia, jotka ovat eristäytyneitä toisistaan. Esimerkiksi, Tiibet. Sellaisia on kuusi keskusta, eikä ainuttakaan Euroopassa. Meidän on tunnustettava, että kaikki systeemit kykenevät ilmaisemaan ihmisen tunteita. Musiikkia ei saisi preparoida. Me tutkimme äänen syntymistä. Kehitämme omaa systeemiä, joka on fikseeraamista ja eläytymistä ympäristöön. Teemme työtä yhdessä teoreetikkojen kanssa. Keräämme aineistoa tutkimuksiin. Ja samalla meistä tuli tutkimuksen malli ja venäläisen musiikkitaiteen liite. Me emme ole kerääjiä. Se on niitten tehtävä, jotka tekevät kenttätyötä. Me tutkimme tyyliä, teknologiaa. Meidän matkamme eivät ole pitkiä, ei viikkoa enempää ja pari kertaa vuodessa. Koko yhtye ei matkusta, se olisi järjetöntä. Yksi meistä on pohjolatar ja hänen matkansa kasakkojen luokse olisi melkein hyödytön. Pieni ryhmä menee ottamaan yhteyttä, kokeilemme artikuloinnin teknologiaa ja seuraava matka sitten on opitun näyttäminen, yhteinen laulaminen. Yksi lähtee tutkimaan elinkeinoja ja on paikkakunnalla noin kuukauden. Kahta viikkoa ennen tulemista tänne olimme Donilla. Iltaisin esiinnyimme konserteissa ja päivisin lauloimme yhdessä paikallisten kanssa. Ei se joka paikassa käy. Ja tapahtuu yllätyksiäkin. Meidän tulo nostaa esiin kilpailevat kollektiivit. Katsomot ovat täpötäydet. Moskovassa katsomot ovat täynnä jo kuudetta vuotta. Tämä tarttuva tauti laajenee. Se olisikin hyvä. Mutta nuoriso, joka tulee kuuntelemaan meitä, yrittää nähdä meissä sen, mitä he itse saarnaavat. Moskovassa meitä pidetään jazzin tekijöinä, kuullaan teräviä rytmejä. Toiset taas sanovat, että mehän laulamme niin kuin nykyaikaiset ylioppilaat laulavat. Ei, hyvät ihmiset. Näin laulettiin Muinais-Venäjällä! Kauheata on se, että tällaisia yhtyeitä syntyy paljon, mutta ne ovat mielettömän sivistymättömiä. He ottavat ohjelmistoonsa meidän tyylimme ja tekevät siitä vielä yksinkertaisemman ja se on jo huonoa! Täytyy suojautua semmoiselta. Yhtyeemme jakaantui kahteen. Onhan folkloressa olemassa kaksi perinnettä. Laulaminen perheessä! Siinä on oma menetelmä. Arkinen perinne juhlien yhteydessä. Se perinteen ymmärtävät kaikki. Meidän oli häpeä ammattilaisina tutkia sitä perinnettä. Loimme yhtyeen yhteydessä amatööristudion erään tehtaan kulttuuritalolla. Studiossa harrastavat niin koululaiset kuin tieteen lisensiaatitkin. Puolentoista kuukauden kuluttua studion perustamisesta he lauloivat jo niin hyvin, että saivat katselmuksissa palkintoja. Yhteiset laulut ovat asia erikseen. Niitä laulavat ihmiset ovat kadottaneet juurensa ja perinteensä. Kansanlaulu on otettava vastaan musiikki-ihmisten, ammattilaisten mielin, muuten se on liikaakin vain makuasia. Joka alueella on omat perinteet. Vanhan mummon vieressä voi kasvattaa nuoren laulavan tytön puolessa vuodessa. Ei tarvitse kiirehtiä. Kunhan vain löytyisi ydin, joka sen perinteen omaksuu. Siinä ei kannata opettaa! Täytyy järjestää olosuhteet ja tarvittava ääni syntyy itsestään.” Näin kertoi meille Dmitri Pokrovski. 19.7. On sunnuntai ja voin lukea lukemattomia sanomalehtiä. Tulin sitä varten Lososinka-joelle. Luin Taisto Summasen 50-vuotisjuhlalle omistetun Armas Hiiren artikkelin. Ei meitä, suomen kieltä taitavia ja taidetta tekeviä, ole paljon. Tulee mieleen sama Armas Hiiri, joka kirjoittaa parhaimmat runonsa venäjän kielellä. Myös Reijo Takala, jonka äiti on Suomalaisen teatterin näyttelijätär ja jonka suomen kieli on erinomainen, kirjoittaa venäjän kielellä. Leo Lankinen, meidän kuuluisa kuvanveistäjämme, akateemikko ymmärtää ja puhuu hyvää suomea, on inkeriläinen. Pauli Rinne puhuu kaunista suomea ja hänen vaimonsa, kansallisuudeltaan komi, puhuu ymmärrettävää suomea, heidän lapsensa taitavat kieltä melko hyvin. Toivo Haimi on ollut tulkkina monen monessa valtuuskunnassa jo ylioppilaana ollessaan, inkeriläinen. Folke Nieminen, yksi meidän parhaimpia taidemaalareita on kadottanut kielen. (Nykyään on Suomessa ja puhelimessa puhui kaunista suomea. Kieli heräsi! W.H. 25.6.1999) Erik ja Eila Rautio puhuvat kaunista kieltä. Viljo Huovinen orkesterista puhuu ja joskus kirjoittelee suomeksi lehteenkin. Terttu Vikström, kirjailija ja toimittaja, jonka isä Uljas Vikström oli kuuluisuus, kirjailijaliittomme puheenjohtaja monena vuotena, Argutina (Lahti), Ortjo Stepanov, Jaakko Rugojev, Matti Pirhonen... Onhan niitä, mutta Summanen on kärjessä, vaikka sairauden takia hän on ollut jo pitkään liikuntarajoitteinen. Ikään kuin kevään merkeissä odotan onnen tuloa. On päivissäni kerkeissä taas elämisen suloa ja mehevyyttä raikasta kuin karjaloissa keväisin kuin sydämestä kaikesta nyt ensi kertaa eläisin. Taisto Summanen. Neuvosto-Karjala 19.6.1981. 24.7. Minun ehdotukseeni siirtää yhden päivän palkan Rauhan rahastoon, näyttelijät vastasivat, että palkat ovat ilmankin pienet. “Muutenkin ruokarahamme menee Rauhan rahastoon!" sanoivat taiteilijat. Syntyi ehdotus vapaapäivänä mennä neuvostotilalle talkoihin ja siirtää tienatut rahat rahastoon... 25.7. Kantele-yhtyeen taiteellisen neuvoston istunto kiertueella. Lehmus tekee alustuksen. Anatoli Anushtshenko, joka vetää tanssijaryhmän harjoituksia, puhuu siitä, että nykyään kuorossa on erityisen huono kuri. “Kuoronjohtaja ei rankaise, ihan lastentarha. Itse en ole tyytyväinen Säkkijärven polkan esittämiseen. Eikö koko numero ole kuollut? Jotkut tanssijoista ryyppäävät iltaisin.” Gennadi Kutuzov: “Jatkan ajatusta siitä, että eniten kurin rikkomista huomaa kuorossa ja vähin hyöty konserteissa on nimenomaan kuorosta. Tuntuvat kuolleilta. Eikö se riipu ohjelmistosta? Katsomosta on vaikea kuunnella. Valjakka ryyppäili sairasloman aikana. Täytyy tehdä enemmän päiväkäskyjä, joka myöhästymisestä. Jumalalle kiitos, ettei hotelleissa rikota enää kuria.” Erkki Rautio: “Löyhyys tuntuu, mutta tuskinpa lisäharjoitukset ovat tarpeen. Orkesterissa usein esiinnytään mekaanisesti. Samalla ajatellaan jotain muuta. Puuttuu ammattimaista suhtautumista työhön. Syksyn matkalle lähtee myös kanteletrio.” Sofja Osjkina: “Aino-ryhmästä puuttuu altto. Piti itsen nousta näyttämölle. Altoista on muutenkin puutetta. Olin Kalevalassa etsimässä ja löysinkin, mutta eivät vain tule! Missään ei valmisteta kansallisia kaadereita. Se on ongelma numero yksi. Myös johtajilta pitää vaatia. Haukkuvat keskenään taiteilijoitten läsnäollessa. Se ei tee hyvää. Ja huomautuksia taiteilijoille täytyy tehdä joka harjoituksen jälkeen. Ei saisi pelätä kehumistakaan.” Lev Kosinski: “Olen monta kertaa puhunut Antero Lehmukselle siitä, että yhtyeessämme suhtaudutaan ihmeellisen vaatimattomasti kaikkeen mitä tapahtuu. Kompromisseihin törmätään tuon tuosta luovassa työssä ja kurin vaatimisessa. Ne vaikuttavat kollektiiviin hyvin rasittavasti, häiritsevät työtä. Ennen muinoin oli päiväkirja, johon merkittiin kaikki tapahtumat. Muuten, olen tyytyväinen orkesteriin. Nuorisokin ymmärtää. Ohjelma ei ole viimeistelty, samoin kuin ei jokainen numerommekaan. Puuttuu kasvavaa vauhtia. Erikoisesti se tuntuu kuorossa.” 27.7. Konsertti Rogatshovissa. Yleisöä on noin 300 henkeä. Lehmus johtaa kuoroa ja orkesteria. Esirippu puuttuu. Elävät kasvot huomaa Eila Rautiolla, Akulishninalla ja Antyshevalla. Samylin toi näyttämölle tuoleja aurinkolasit päässä, sillä silmän ympärillä on komea mustelma. Kuoro laulaa Tormisin sovittamia inkeriläisiä lauluja. Vetäjä Valjakka unohtaa sanoa sen. Sibelius, Kontshakovin Karjalaisia kertaumia, Sataa sataa vettä. Kvintetin soittajilla on ihan kuolleet kasvot. Katrilli menee hyvin. Katsomossa näkyy tyytyväisyyttä. Suosionosoitusten myrsky! Väliajan jälkeen orkesteri soittaa Ruvim Pergamentia ja sitten Tshaikovskin Kolmivaljakolla. Tatjana Peronj laulaa orkesterin säestämänä. Ja sitten sammuvat valot koko talossa. Ulkona on kauhea myrsky salamoineen ja ukkosilmoineen. Orkesteri soittaa pimeydessä Tshaikovskin Pienten joutsenten tanssin ja saa myrskyisät suosionosoitukset. Ja valot tulevat heittimiin vähäksi aikaa ja taas sammuvat. Päätimme viedä konsertin loppuun. Orkesterin säestämänä Veronika Järvinen laulaa Voi, minun Venäjäni! (Ah ty Rusj moja!) ja Kolkerin Karjalan. Aino laulaa neljä laulua. Yleisö on kauhean tyytyväinen tästä erikoisesta tilanteesta. Mutta meidän on kiirehdittävä, sillä voivat siirtää sen lauttasillan. Jätämme puvut huomiseen asti kulttuuritalolle. Juoksemme sen kauhean pilven perässä. Taivaanranta on ikään kuin tulessa ja vettä tulee taivaalta kuin saavista. Ja joella ilmeni, että sillalta sammuivat valot ja se siirrettiin syrjään. Kiihkeän sillan työntekijöiden kiroilun jälkeen, meidän pyyntöjen painostamana ja jonkin setelin antamisella paikallisille oli annettu lupa siirtää silta paikalle ja juoksimme toiselle rannalle. Hotelliin tulimme jo pikkutunneilla. 30.7. 28. heinäkuuta oli viimeinen tämän kiertueen konsertti. Se päättyi hurraa-huutoihin. Eräillä taiteilijoilla oli tavanmukaisesti ommeltu housujen lahkeet kiinni, toisilla jalkineet löytyivät hyvin korkealta välikaton alta. Iloittiin ja naurettiin! Yleisöäkin oli 400 henkeä. Erinomainen vastaanotto. Eilen kahdella bussilla lähdimme Svetlogorskista jo kello 10.15, kello 14.00 olimme Gomelissa ja illalla nousimme junaan. Yhtyeessä on shakkiturnaus. Minäkin olen päässyt finaaliin. 11.8. Liikemiehen aamu... Varhainen se ainakin oli. Sade ropisee innokkaasti. Mammani askeleet herättivät jo 4.30. Yritin vielä nukahtaa, mutta ei tullut mitään. Pari kahvikupillista herätti lopullisesti. Raija rauhallisesti tuhisee. Sadetakki ja sadevarjo mukaan ja olen taas matkalla. Aseman luona hyvin alla päin istui nuorimies T-paita paljaalla ruumiilla ja yritti saada fyysistä ja henkistä tasapainoa... Junaan N344 ei ollut nukkumapaikkoja, mutta en tarvitsekaan! 11 ruplan lippu on taskussani, mutta kello on vasta 6.00 ja juna lähtee 7.40. Sade jatkaa tehtäväänsä ja päätin istua rauhallisesti aseman penkille ja muistella vähän menneitä: Minä synnyin näillä seutuvilla, missä aamuin sointuu laulut rastaan, missä ottaa kajo kesäillan suuteloillaan päivänruskon vastaan. Pitäisi vissiin valmistaa venäjän kielelläkin jotain sellaista yhteiskunnallis-sydämellistä Karjalastamme. Ja Kanteleen vetäjänä saisin olla useammin. Kuka muuten voisi juontaa ohjelmaamme suomen kielellä? Käynpäs yliopistolla, jos sieltä löytyisi joku, joka voisi välillä laulaakin tai soittaa jollakin instrumentilla. Eilen ilmoitin Haimille siitä, että poislähtöanomuksen on kirjoittanut Veronika Järvinen (Rodionova) matkojen takia ja huonon terveytensä vuoksi. Eilen ministerimme kollegio päätti luovuttaa Kanteleelle sosialistisen kilpailun voittajan Punaisen lipun vuoden 1981 ensimmäisen puoliskon työtuloksista. "Olisi parempi saada jonkinlainen pieni rahasumma palkinnoksi”, sanoin siihen. Haimi lupasi ajatella sitä. Oli aikomus kirjoittaa anomus vaikkapa pienen rahasumman saamisesta loman yhteydessä ja kun edessämme on lomamatka Bulgariaan, mutta yhtäkkiä ymmärsin miten sietämätöntä se on minun palkkani suhteen. Olisiko kohtuutonta ehdottaa osastojemme johtajille, että antaisivat vapaapäiviä taiteilijoille niitten kuukautispäivinä. Muutenhan vapaapäiviä kertyy liian paljon matkojen yhteydessä. Emme ehdi tehdä uutta ohjelmaa... Kävelin Leninin valtakatua Ääniseen päin ja tapasin Ension, joka kiirehti lukemaan TV-uutisia toimitukseensa. “Kerrankin olen kävelyllä ennen sinua!” Eilen Manokin piti laulaa Gorkin kaupungin näyttelijöille, mutta Antero siirsi esiintymisen. Tuli Pauli ja ihmetteli, miksi se tehtiin häneltä kysymättä. Olihan se teatteriseuran suunnitelmissa... Antero soitti yhtäkkiä ja pyysi sijoittamaan hänet ryhmään, joka menee onnittelemaan Komin tasavaltaa 60-vuotisjuhlan yhteydessä. Anteron uusi rakkaustarina? Pyysin häntä olla vetämättä minua omiin yksityisasioihinsa. Enkä tiedä mitään siitä onnittelumatkasta... Puhuin Sergei Stangritin kanssa Lev Kosinskin kutsumisesta matkallemme. Ja Sergei saisi tehdä uutta ohjelmaa Petroskoissa tai Moskovan alueella, jossa hänellä asuu sukulaisia ja Natalja Vladimirovna synnyttää hänelle uuden perillisen. Ja mies mielellään suostui, vaikka Toivo Haimi ennakoi koko ajan, että suotta minä värvään Kosinskia. Taiteilijat alkavat verrata! Eikä se vertailu ole Stangritin hyväksi. “Mitäs siitä? Mielestäni Kosinskin, Helmi Malmin ja Vasili Kononovin "värvääminen" on ehdottomasti hyödyksi yhtyeellemme.” Laskeuduin rantakadulle: synkkiä, kuin revittyjä pilviä pyörii tankkilaivojen yllä, jotka seisovat redillä... Kaupunginneuvoston ympärille suunnitellaan muinaisaluetta. Kaikki tehdään niin hitaasti, mielestäni. Vai onko se perusteellisuutta? Sepsjakov rakentaa itselleen "muistomerkkejä". Valitettavasti Kuusisen patsas häviää harmaan ja hyvin särmikkään kaupunginneuvoston rakennuksen takana. Näkyy ensimmäisiä lenkkeilijöitä. Leninskaja pravda julkaisi lauantainumerossa urheilijan päivän aattona minun ja Raijan haastattelun. Kerroin siitä, että aamuisin nautin tästä niin monennäköisestä järvestämme, joka osaa ihmetyttää joka kerta... No niin, nyt on jo aika painua asemalle. Ostin matkalla tuoreita lehtiä... Murmanskiin päin Moskovasta kulkeva juna tulee ajoissa laiturille. Nuorimies T-paita paljaalla kehollaan yhä yrittää löytää tasapainon ajatuksissaan ja omassa kunnossaan. Yleinen makuuvaununi on täpötäynnä! Onneksi paikkani on ikkunan luona. Päivä vasta alkaa ja vasta huomenna kello 6.05 aamulla olen Murmanskissa. Yöksi löytyy paikkakin. Ja kyllä kai sade matkalle tietää hyvää ja saan puhutuksi paikallisen filharmonian kanssa Kantele-yhtyeemme pienemmän ryhmän vastaanotosta noin 25–30 konserttia silmällä pitäen hinnasta 285 ruplaa per konsertti. Luin Sever-aikakauslehdestä Juri Vlasovin, joka oli joskus maailman vahvin ihminen, sanat: “Kyllä, ystäväni, elämä on aina tahdon tapahtuma! Ei mikään tapahdu itsestään, vaan katkeaa tai menee kieroksi.." (Sever N7,1981, s.70) Pitäisi keksiä kirjoituksen, joka olisi suunnattu nuorille, nimenomaan suomalaisille ja karjalaisille: “Käsissäsi ovat uudet kansantaiteen aikaansaannokset, nuori ystäväni. Me odotamme nimenomaan sinun lauluja, tansseja ja musiikkia...” Nyt pitäisi kirjoittaa kirje ministeriöön, jossa pyytää heitä kääntymään yllä oleviin järjestöihin ja ehdottaa yhtyeemme lähettämistä kiertueelle Suomeen. Koko kokoonpanolla ja nimenomaan nyt, kun vielä ovat elossa Vasili Kononovin ja Helmi Malmin tanssit, kukoistavat Raution pariskunta ja Maksim Gavrilov kantelensoittajina, kun on olemassa karjalainen Aino-ryhmämme sekä Veronika Järvinen ja Pekka Titov solisteina. Voi olla, että kaikki vielä paranee, mutta se varmasti ottaa aikaa. Ja se on meidän kalleutemme ja saavutuksemme, meidän propagandamme! Juri Vlasov lopettaa Voiman oikeanmukaisuus -kirjansa sanoilla: “Minulle on läheinen Erasmus Rotterdamilaisen oivallus “Muuksi kuin olen en voi tulla”. Ja uskokaa minua, ihmiset eivät synny, vaan muovautuvat. Lev Tolstoi omassa päiväkirjassaan kirjoitti 17.–18. marraskuuta 1853: “Mikään ei niin vastusta todellista onnea, kuin tottumus odottaa jotain tulevaisuudelta.” Rautaisella tahdonvoimalla alistetaan kaikki olosuhteet ja kohtalot!” Suostuisin, jos tahdonvoimaa riittäisi. 12.8. Murmanskin filharmonian johtaja suhtautui minun ehdotuksiini hyvin ymmärtäväisesti. Siis 1. päivänä maaliskuuta 1982 aloitamme kiertueemme Kantalahdesta. Meidän "hintamme" olisi 280 ruplaa. Mukana olisi meidän kuorma-automme. On kirjoitettava mainosartikkeli paikalliseen lehteen. Allekirjoitamme sopimuksen 25 konsertista ja kopio siitä on lähetettävä Roskontsert-virastoon. Tukipaikkoina tulevat olemaan Kantalahti, Apatity ja Murmansk. Suurin osa konserteista esitetään upseeritaloilla. On mahdollisuus käydä Revdo-Lavozerossa. Pääsyluvat on saatava Alakurttiin, Vysokin asutukseen, Protokin, Zaozjornyin ja Vidjajevon asutuksiin, Severomorsk-3:n, Severomorskin kaupunkiin, Gadzijevon ja Kilpin asutuksiin sekä Poljarnyin kaupunkiin. 13.8. Läksin käymään Kuolanlahden toisella puolella Tuisku-moottoriveneellä. Laiturilla seisoi toinen vene nimeltään Huurre. Ja vaikka elokuu oli menossa, puistatti. Matka kesti 15 minuuttia. Aikeena oli käydä niemimaan tuntureilla. Ihmettelin mustikan paljoutta: suuret ja kypsänkovat marjat, mutta paljon vielä valkoisiakin. Ja mitä korkeammalle kiipesin, sitä soisemmaksi muuttui maasto. Ilmestyi juolukkaa ja hillaa, joka oli juuri ja juuri kypsää. Vaivaiskoivuja. Ja allani avautui lahden näköala: telakoita, hinaaja-aluksia jne. Ja itse Murmansk näytti ylhäältä uudelta suurelta kaupungilta. Ja tunturilta löytyi lammikko, jossa oli jääkylmää vettä. Pesaisin mielelläni jalkani. Itse kaupungissa ihmetyttivät pihlajat, joissa ei ollut lainkaan marjoja. Päätin syödä lounaan Meren antimet -nimisessä ravintolassa. Erään pöydän ääressä istui mustakiharatukkainen hymyilevä mies, joka kutsui vierellään olevalle tuolille. Istuin siihen. Mies kaatoi juomalasiini jonkinlaista punaviiniä ja kehotti ryyppäämään. Miksei, sitähän varten minä tulin tänne. Mies alkoi kertoa, että hän on kansallisuudeltaan turkkilainen. Esitin itseni suomalaiseksi. “Teidän musiikkikorvallenne minun kieleni”, sanoi hän, “ei tuota nautintoa.” Sitten hän alkoi kertoa jotain Pennsylvaniasta. Että tiedänkö minä, mikä se on? Jokaisen sivistyneen ihmisen on osattava ulkoa kaikkien Amerikan osavaltioiden nimet. Sitten hän kertoi, että opettaa poikaansa iskemään suoraan kasvoihin joka kerta, kun eteen tulee venäläinen nenä, sitten ottamaan vasemmalla kädellä vastaantulijaa hiuksista ja oikealla taas lyömään kasvoihin. “Ja poikani”, kertoi mies, “tuo viitosia ja nelosia ja kunniakirjoja.” En kestänyt enää ja puhuin hänelle ilkeyksiä. Hän taas yritti pyytää anteeksi ja sanoi, että minä, muka, miellytin häntä, että meistä tulee ystävät, että hän on taidemaalari ja on ollut ruhtinas Golitsynin oppilaana. Lupasi maalata minut muistista ja nostaa hattua edessäni. Maksoin syömisestä ja kiireesti pakenin. Ja nyt juna kiitää taas kotiini. Halusin hypätä junasta Belomorskissa, mutta muistin, että on kiireesti tilattava liput Elistaan ja autonkuljettajamme Laukkonen on lähetettävä neuvostotilalle. Lyhyessä ajassa en kuitenkaan ehtisi keskustella kaikkien piirin neuvostotilojen johtajien kanssa ja on kuitenkin aikomus esittää ainakin 17–20 konserttia. Jätin aikomukseni tiistaipäiväksi. “12. päivänä heinäkuuta Riiassa kalastajien lepopuistossa pidettiin kalateollisuusalan lavastettu juhla nimeltään “Pala kirkkaammin kalastajan tähti”. (...) Karjalan lähettiläät edustivat kunnioitetusti omaa erinomaista laulavaa tasavaltaan ja yleisömme, joka oli täyttänyt ääriä myöten kesäteatterin 2000-paikkasen katsomon, otti heidät lämpimästi vastaan. Yleisöä oli viisikertainen määrä katsomon ympärillä, jossa ei ollut esirippua eikä kulisseja. (Puhe on tietenkin Kantele-yhtyeestämme.) Me olimme tyytyväisiä yhteistyömme tuloksiin näin korkeantasoisen yhtyeen kanssa. (...) Ja tasavaltamme radiossa, Riian TV-katsauksissa ja sanomalehdissä tästä lahjakkaasta kollektiivista oli lausuttu paljon hyviä sanoja.” (Ziemeljblazman kalastajien kulttuuritalon kirje. 15.7.81 N61). Kirjeen oli allekirjoittanut kulttuuritalon taiteellinen johtaja, juhlan ohjaaja, yleisneuvostoliittolaisen festivaalin laureatus Jakov Schwarzburg.) 18.8. Varakulttuuriministeri Boris Markov, joka vastaa rakennusasioista ja taloustehtävistä, vaatii lähettämään neuvostotilalle 21. syyskuuta 30 henkeä Kanteleen henkilökunnasta. Ja lisäksi on lähetettävä yksi ihminen koko kuukaudeksi ilman vaihto-oikeutta. Kenet? Sofja Osjkina hermostelee, että Aino-ryhmästä puuttuu ihmisiä, laulajia. Mitä jos laittaisi ilmoituksen lehteen? Siis se uusi ihminen, joka tulisi ilmoituksen mukaan, menisi kiltisti perunapellolle yhtyeen nimessä. Kohta painumme taas etelään! Elistaan on matkustettava Rjazanin, Rostovin ja Stavropolin kautta Moskovan Kazanin asemalta junalla N152. Moskovasta sinne on 1922 km. Lähtö on 15.30 ja olemme junassa 38 tuntia ja 35 minuuttia. Ministeriöstä soitti Anna Filippovna Vlasova ja pyysi informaatiota Rodionovasta (Järvinen) ja Gavrilovista. Heidät on liitetty tasavallan valtuuskuntaan, joka lähtee Saksan demokraattiseen tasavaltaan (Neubrandenburgin kummialueelle). Laulajatar Veronika Järvinen on syntynyt Karjalamme Kemin piirin Pongoman kylässä 14.7.1941. Karjalainen. Korkeakoulusivistys. Gavrilov Maksim Ivanovitsh, kanteleensoittaja, on syntynyt 5.5.1919 Knjazhja guban kylässä Murmanskin alueella. Karjalainen. Vajaa keskikoulusivistys.Karjalan tasavallan kansantaiteilija ja Venäjän ansioitunut taiteilija. Meitä haastateltiin Komin tasavallan 60-vuotisjuhlan yhteydessä. Lev Kosinski ehdottaa etelämatkaa varten oppimaan muutaman etelävenäläisten tasavaltojen säveltäjien teoksen. Täytyy katsoa kirjastosta. 19.8. Olen Belomorskissa. Neuvottelut piirineuvoston kulttuuriosaston johtajan kanssa (Valentina Ivanovna Truhavaja) sujuivat yhteisymmärryksessä. Kiertelen piiriä ja keskustelen kymmenten ihmisten kanssa saadakseni yösijan ryhmällemme, antaakseni informaatiota yhtyeestämme ja pyytäen ammattikomiteoita löytämään rahaa ammattiliiton kukkarosta, joitakin ruplia, että saisi minimirahaa kustannusten kattamiseksi. Belomorskin piiri: kaksi konserttia Vygoostrovskin neuvostotilalla, kolme konserttia Severnyin metsäteollisuuskeskuksessa, yksi konsertti Belomorskin neuvostotilalla, kaksi konserttia Letnijn asutuksessa, kaksi konserttia Sumskin metsäteollisuuskeskuksessa. Nämä konsertit on tarkoitus tehdä Gavrilovin ryhmällä. Siinä on kanteletta soittava Maksim Gavrilov ja laulajana Valentina Lashina. Se on konserttiluentotyyppiä. Sellaisia konsertteja järjestetään virastohuoneissa, ruokaloissakin jne. Yhteisvoimin ministeriön kanssa keksimme ja suunnittelemme taiteilijoillemme opintokursseja. Kurssien luennoilla käsitellään puolueemme XXVI edustajakokouksen päätöksiä ja marxilais-leniniläisen estetiikan ongelmia, talouskysymyksiä ja kansalaisten konserttipalvelun parantamisen ongelmia. Sen lisäksi järjestetään kansalaispuolustusesikunnan ja tietenkin ammattitaidon kohentamisen tunteja. Niihin kutsutaan Petroskoin parhaimmat koreografit, kuorojen johtajat ja näyttelijöitä. Kursseilla kerrotaan mm. neuvostonäyttelijän etiikasta (K. Stanislavskin kirjan mukaan), kansallisen ja kansainvälisen ongelmista neuvostotaiteessa, folkloreongelmista ammattitaiteessa. (Neuvostoliitto on 60-vuotias.) 31.8. Aamusta olin kulttuurivalistusopistolla pyytämässä jotakuta neuvostotilalle töihin taiteilijoiden sijasta. Sellaista tehdään. Esiintyjien pitää osallistua harjoituksiin. Mutta kaikkia esiintyjien työpaikkoja ei ole täytetty, ja siksi on mahdollista ottaa joku ikään kuin töihin. Opiskelijalle se olisi hyvä ratkaisu, sillä hän saisi palkan meiltä ja työskentelisi “raikkaassa ilmassa", kunhan se ei vaikuta opintoihin. Mutta kun opisto lupasi antaa tytön, niin ministeriö vaatii lähetettäväksi fyysisesti melko raskaisiin töihin nimenomaan miehen. Silloin etsitään joku juoppo, joka saa potkut joka paikasta. Keskustelimme Lehmuksen, Stangritin ja Kosinskin kanssa tulevasta ohjelmasta. Matkallemme lähtee vanha Kosinski ja se tekee hyvää orkesterin tasolle. Stangrit saa jäädä etsimään uutta ohjelmaa ja samalla vaatimaan asuntoa nuorelle perheelleen. 1.9. Kävin uimassa vielä tänäänkin! Työhuoneeni on täynnä ihmisiä. Sofja Osjkina toi lääkäriopistosta kaksi tyttöä, joita hän yritti saada pauloihinsa vielä silloin, kun he opiskelivat Kalevalan koulussa. “Otetaan vaikka kuukaudeksi ja sitten katsotaan”, neuvoo Sofja. Rodionova (Järvinen) vaatii vapauttamista, sillä aikoo mennä opettajaksi musiikkiopistoon. Minä allekirjoitin hänen anomuksensa. Vai elämmekö me vapaassa maassa, kun Haimi neuvoo olla päästämättä häntä, kun kerran hän on kuin kansallinen taiteilija. “Vapauttakoon hän itse itsensä!” Siis pitääkö hänen luvatta lähteä pois töistä? 3.9. Lomamatka Bulgariaan No niin, taas olen korkealla tasolla. Tarkoitan tällä kertaa lentokoneen korkeutta. TU-154-B on 11 000 m korkeudella. Nopeus 900 km/h ja vaikka seinien takana on -45 astetta, koko kehossani on miellyttävä raukeus muutamasta kuivaviinin kulauksesta, kanankoivesta, juustovoileivästä ja kahvikupillisesta johtuen. Olemme Raijan kanssa menossa kesälomalle ulkomaille. Se on ensimmäistä kertaa sellainen. Olemme Kiovan yllä, kohta näemme Odessan ja sieltä sitten on muutama minuutti Bulgarian Burgasin kylpyläkaupunkiin. Ja sieltä sitten bussilla 40 km Aurinkorannalle, senniminen on parantolammekin. Ja päässäni pyörivät vielä tekemättömät asiat. Nenässäni tuntuu vielä suolasienien tuoksu, joita Raija äitini kanssa suolasivat, kun me toimme niitä Raijan kanssa Ankkajärveltä. Se on taiteilijoiden rakentamien mökkien ja huviloiden paikka. Pari vuotta sitten annettiin virallinen lupa rakentaa omia mökkejä. Ja niiden piti olla vielä hyvin vaatimattomat. Punalipun päätoimittaja Kalle Ranta rakensi itselleen komean huvilan ja sai puolueen muistutuksen! Olimme Anteron huvilalla, jonka hän osti 5 000 ruplalla. Ja komeita taloja siellä syntyi. “Tällaista me osaamme tehdä, kun päällystö ei häiritse!” sanovat taiteilijat. Mutta se siitä! Meidän ryhmässämme on Karjalasta 34 henkeä. On luvattu tapahtumia Bulgarian Vapauden päivän johdosta ja siksi meidän on kerättävä muutama vodkapullo ryhmän huveiksi tapahtumien yhteydessä. Minä olen ryhmän vanhin, vaikka johtajana on joku Aleksei Ivanovitsh. “Lentokoneemme lähestyy Burgasin kaupunkia. Siellä on +22 astetta lämmintä. Olemme Mustanmeren yllä.” Jääköön kaikki murheeni ja ongelmani sen alle! 4.–21.9. Kummallista, ettei tarvinnut kenellekään näyttää kapsäkkejämme eikä kuitinpuoliskoa: löysit omasi, ota ja painu. Hotelli Trakia. Huone kahdelle, kuuma suihku, parveke ja meri noin 300 m päässä. Päiväuimisen päälle menimme alastomina aaltoihin 21.00 jälkeen. Vesi oli suolaista ja hyvää! Ostimme lippuja aktiviteetteihin: varieteebaari 16 leviä, piknikki 13 leviä, 13.50 maksoi Kaanin teltta... Meriveden lämpötila on +22. On annettu lupa vaihtaa 60 ruplaa 56 leviin. Syömme nauttien eniten persikoista. Lähdimme kaupunkiin bussijonossa. Koko kaupunki onkin pelkkiä hotelleja. Ostimme kuivaa viiniä, konjakkia, viinirypäleitä ja palasimme omaan hotelliimme hevoskärryillä, jossa oli lyhtykin ja kuljettajana mustalainen. Ja yöllä taas alastomana mereen! Olimme kahdenpäivän matkalla Shipka-vuorelle. Ensin oli 4 tunnin matka bussilla Bulgarian valtion toiseen pääkaupunkiin Tyrnovoon. Vanhoja muureja ja tuomiokirkkoa uusitaan. Kaupunki sijaitsee neljällä kukkulalla. Asukkaat asuivat ennen muinoin säätynsä mukaan: kauppiaat erikseen, käsityöläiset erikseen, ylhäisö omalla kukkulalla. Vuoritietä pitkin matkustimme Batsho Kiron luolan luokse, joka sijaitsee luostarin vieressä. Olimme motellissa yötä. Luolien tutkijat pitävät, kuulemma, täällä häitänsä ja ammattiin perehdyttäminen myös tapahtuu täällä. 120 kynttilää antaa valoa sen verran, että huomaa vain lepakkojen liitämiset. Tuntuu luolakarhun hengitys. Ja ympärillä ovat korkeat komeat kalliot. Ja seuraavana aamuna olimme Gabrovossa, kuuluisassa huumorin keskuksessa, joka valitettavasti, siis huumorin ja satiirin museo, oli kiinni. Ostimme kuitenkin vitsikirjan. Ja sieltä sitten Shipkalle. Bussilla pääsimme sumujen valtakuntaan. Kaikki pukivat päälleen vaatteita, mitä mukana oli. Viimeiset 900 askelta piti nousta jalkaisin. Ja muistomerkki nousi sumusta kuin sadussa. Tuulee. Ja hyvin ymmärtää, miten talvella -38 asteen pakkasessa täällä kuoli tuhansia venäläisiä 100 vuotta sitten taistelussa Bulgarian vapaudesta. Valkoisesta marmorista tehty hautarakennus on elävien ruusujen peitossa. Bulgarialaisen ja venäläisen sotilaan surupatsaat. Ja sieltä alas pää kolmantena jalkana ja lounas lämpöisessä ravintolassa. Tuomiokirkko oli mahtava rakennus. Jos muistopatsaan rakentaminen Shipkalla tapahtui bulgarialaisten rahoilla, niin tuomiokirkko rakennettiin venäläisten rahoilla. Aamuisin ja iltaisin täällä on kirkkomenot. Seinillä kaatuneiden sukunimet! Irkutskin, Jeniseiskin ja Orjolin kokonaisia divisiooneja. 9. päivänä syyskuuta on Bulgarian Vapautuspäivä! Juhlaillallinen! Yhteinen pöytä. Konjakkia ja viiniä, musiikkia ja tanssia. Raija valloitti leningillään ja tanssillaan. Ja 10. syyskuuta oli piknik! Ei sillä ollut merkitystä, että isännät viivyttelivät bussien kanssa koko tunnin. Korkealla vuoristossa meidät ottivat vastaan säkkipillien äänet ja viiniryyppy yhteisestä pullosta! Leipää-suolaa. Jokaisen pöydän ääressä lauloi kansanlauluja nuori nainen kansansoittimien säestyksellä. Tuhatpäinen yleisö. Kaksikerroksinen talo verantoineen oli vieraitten hallussa. Pöytiä oli myös kivillä päällystetyllä pihalla. Tanssipaikkakin oli kaksikerroksinen. Siellä oli myös leveän nuotion paikka, jossa hiilet olivat vielä tulessa, kun tulimme. Komea illallinen rakian kera (bulgarialainen vodka.) Orkesteri soi! Ja oli kuutamo! Sitten esiintyivät tanssijat hiilillä ja elävä karhu. Palasimme laulujen säestämänä. Ja tänään meidät otti vastaan jollain saarella Robinson! Komea harmaapäinen ja harmaapartainen mies, hyvin temperamenttinen näyttelijä, oli tapahtuman vetäjänä. Ja taas tanssittiin ja narua vedettiin ja kuorolla laulettiin. Ja illalla oli varieteebaari. Lähdimme sieltä Raijan kanssa noin kolmen aikaan yöllä ja iltapuvut päällä, mutta paljain jaloin menimme vielä merelle! Puvut pois ja kuutamomereen! Ja seuraavana aamuna löysimme rannalta saunankin. Hiki siellä juuri ja juuri tuli, mutta ei ollut edes lämmintä vettä! Varnakin ihastutti, kun ennen emme olleet nähneet kävelykatuja valkoisilla kivillä päällystettyinä, sekä sen ulkokahvilat. Juhlat keskellä arkea! Saimme ostetuksi jonkin verran venäläisiä kirjoja, joita on niin vaikea saada Venäjällä. Aurinkoisia päiviä oli ihan riittävästi lomamme aikana. Kansallinen illallinen oli viimeisenä päivänä Neptun-ravintolan kellarissa. Ja yöllä – taas meren aaltoihin niin kuin kaikkina muina päivinäkin... Lentokoneemme vie kotiin Leningradin kautta. 23.9. Toista vuorokautta olemme kotona. Oli aikomus mennä samalla Gennadin luokse sotapalveluspaikkaan, mutta ei onnistunut, sillä Leningradissa ei annettu lupaa viedä ulkomaille ylimääräisiä ruplia ja tullimies otti ne meiltä. Mutta paluumatkalla sitä miestä tietenkään ei ollut paikalla. Hyvä, että olin jättänyt salataskuun 40 ruplaa, niin pääsimme edes Petroskoihin. Matkalippuja oli vain yhteiseen vaunuun, jossa ei ole petivaatteita ja on kovat penkit. Eräs vaunuemäntä lupasi meille paikan makuuvaunusta, mutta siitä sitten piti maksaa erikseen... Nyt ainakin olemme kotona ja johtajan ongelmat ovat vallanneet korvieni välisen tilan. Oli aikomus lähettää bussimme etelään kiertuematkalle rautateitse avovaunussa, mutta rautatie kieltäytyi antamasta sellaista ja bussimme on lähetettävä omilla pyörillään. Se vaatii niin paljon polttoainetta, että pelottaa. Kiertueelle kertyi 67 henkeä ja sopimusten mukaan on oltava 65 ihmistä. Ministeriömme painostaa, että Järvisen on lähdettävä Neubrandenburgiin Kantele-yhtyeen taiteilijana ja olemme tilanneet leningin sitä varten. Ministeriön työntekijä vaatii nyt meiltä 100 ruplaa, jotka Vlasova oli lainannut tyttäreltään teatteriseuran kassasta. Meidän kirjanpitäjämme antoi minulle ne 100 ruplaa väliaikaisesti, mutta nyt minun täytyy selostaa ja kuitata ne jotenkin. Leninki yhtä esitystä varten? Pekka Titov vaatii henkilökohtaista suurempaa solistin palkkaa. Siinä tapauksessa hän lupaa laulaa soolokappaleita matkalla. Ja sitä palkkaa täytyy perustella ministeriöneuvostossa. Aamulla kävin tasavallan Naftakeskuksessa pyytämässä ylimääräistä polttoainetta bussiamme varten vuoden viimeiselle neljännekselle. Sain! Konserttiluentoryhmä esitti Belomorskin piirissä 22 konserttia suunnitelmieni mukaan. Yhden konsertin tulot menivät Rauhan rahastoon, toinen konsertti oli ilmainen kunniapäällikkyyden laskuun ja loput 20 olivat yhtyeemme suunnitelman täyttämistä. Tänään paikalliskomitea nuhteli minua, etten löytänyt palkintoja hyvästä työstä. Käännynpäs kirjanpitäjän puoleen, onko siellä sellaista mahdollisuutta? Ensin soitti ja sitten kävi meillä Gennadin tyttökaveri, joka kertoi, että Gennadilta varuskuntatehtävissä varastettiin sotilaspusero ja housut, joissa olivat henkilöpaperit. Miten sellaistakin voi tapahtua? 25.9. Ammattiliiton paikalliskomitean yhteinen vuosikokous: 1. Kiertävän palkintolipun saaminen ministeriöltä ensimmäisen neljänneksen saavutuksista. 2. Antyshevan onnittelut syntymäpäiväni johdosta. Karjalamme Korkeimman neuvoston puhemiehistön kunniakirjan luovuttaminen ja johtajan päiväkäskyn lausuminen. 3. Helmi Malmin hyväksyminen ammattiliittoon. (Ja muut perinteiset kysymykset.) Valittiin työongelmien ratkaisemisen komissio. Siihen valittiin johdon ja paikalliskomitean jäseniä saman verran. Toverioikeus ei tehnyt selvitystä työstään. Jokaisen komission tai komitean on tehtävä kuitenkin sellainen selvitys. 30.9. Neuvosto-Karjalassa ilmestyi Petroskoin suomalaisen draamateatterin pääohjaajan Pauli Rinteen kirjoitus “Nykypäivä tärkein”. 1.10. Kantele-yhtyeen matka Kalmykiaan Ja taas olemme junassa. Tällä kertaa reitti kulkee Moskovan kautta Elistaan, joka on Kalmykian tasavallan pääkaupunki. Matkalla on kuitenkin 59 henkeä. 20 henkeä jäi Petroskoihin eri syistä. Moskovassa pitäisi ehtiä hakemaan Roskontsertin toimistosta yhtyeemme kiertuetodistus ja ehtiä teatterikombinaattiin, jossa ommellaan meille pukuja ja ovat luvanneet joskus ommella jalkineitakin. Paikalliskomitean huomiokomitea keräsi vaunun osaan muutamia meikäläisistä ja ojennettuaan kolme komeaa kukkaa he onnittelivat syntymäpäiväni johdosta “johtajaa ja opettajaa”. Kombinaatin johtaja toveri Koss otti mielihyvin vastaan pienen korin karpaloita ja puristaen Raijan ja minun kättä lupasi käydä ihan heti suutariosastolla ja antaa tehtäväksi ommella 10 paria naisten tanssikenkiä. Mutta sehän tapahtuu jo 2.10. Sieltä menimme asemalle ja eteenpäin teki elävän mieli. 4.10. Eilen, siis tulopäivänä, oli jo kaksi konserttia. Kello 18.00 esiinnyimme opettajille. Heillä oli joku kokous ennen sitä. Lämminhenkisesti meni, vaikka jotkut numeroista olivatkin harjoituspisteessä. Jurasova, konservatoriomme päästökäs, johti ensimmäistä kertaa kuoroamme ja sen kunniaksi keräännyimme Jubileinaja-hotellin huoneeseen Kosinskin, Lehmuksen ja Jurasovan kanssa ja onnittelimme vastasyntynyttä kuoronjohtajaa. Ja sen päälle, kun sen toisen konserttimme järjestäjänä oli Kalmykian tasavallan kansallisyhtye (meidän tapainen) nimeltään Tulppaani, niin he tulivat hotelliimme onnitteleman meitä. Ryypättiin monessa huoneessa! Konsertin aikana työtoverimme huusivat Bravo-huutoja ja toivat monta kertaa kukkia eräitten numeroitten päätyttyä. Ennen matkalle lähtöä Aino-lauluryhmämme tapasi Petroskoissa säveltäjä Beloborodovin ja Kantele-yhtyeen entisen taiteellisen johtajan, mutta nyt musiikkiopiston opettajan ja laulujensovittajan, Boris Konstantinovskin. Sellaisia tilaisuuksia pitäisi järjestää jatkuvasti. Puhuttiin ryhmän kokoonpanosta ja sen täydentämisestä sekä ohjelmasta. Tilaisuuteen osallistuivat myös musiikkiopiston opiskelijat ja kulttuurivalistusopiston opiskelijat ja se oli avoimen oppitunnin tapainen. Sofja Pavlovna kertoi, että tämä on Karjalassamme ainoa tämäntyyppinen kansanlauluammattilaisryhmä. Konstantinovski näki jotain uutta ryhmän laulamisessa ja Beloborodovista tuntui hänen oma laulunsa omalaatuiselta. Jokainen ryhmän jäsen osaa toistenkin äänet. Muu ei auta, kun usein sairastuu joku tai lähtee pois ryhmästä. Huono puoli tässä on se, että tulee tyttöjä, jotka eivät oikein ymmärrä ammattitaiteilijoiden vaatimuksia. Runoilijoitten ja säveltäjien kesken täytyy löytyä yhteisymmärrystä ja tarvetta kerääntyä. Vasili Kononov, joka ymmärsi Aino-yhtyeen tarpeellisuuden, oli mukana harjoituksissa yöt ja päivät. Hän tutki näiden kansasta tulleiden tyttöjen kävelytapaa, liikkumista. Seuraavana päivänä Tulppaani-yhtye esitti konserttinsa meille! 6.10. Tänään on matka Jessentukin parantolakaupunkiin, 50 km. Oktjabrski-hotellissamme on 5-6 hengen huoneita ja yksi pesupaikka yhteisessä toiletissa, ei ole suihkua eikä kylpyhuonetta. 7.10. Päiväkäskyni: § 1. Uuden Neuvostoliiton Perustuslain 4. juhlavuoden päivänä järjestetään yhtyeemme kiertue Venäjän federaation kansallisissa tasavalloissa. Sen tarkoitus on edesauttaa ystävyyden lujittamista Pohjois-Kaukasian parantoloiden näyttämöillä. Tänä Perustuslain päivänä ilmoitan koko matkalla olevalle yhtyeemme henkilökunnalle kiitosmaininnan. § 2. Kirjanpito-osaston on laskettava 7. päivä lokakuuta työpäiväksi ja maksettava sääntöjen mukaan. Johtaja. 7.10 Obiljnoje; 8.10. Jessentuki, Puolustusministeriön parantola; 9.10. Pjatigorsk, Leniniläinen kallio -parantola. 8.10. Esiinnyimme 60 hengelle ja toisessa kerroksessa samaan aikaan 200 ihmistä tanssi vaskiorkesterin säestyksellä. Ja tässä "taistelussa" Griegin musiikki hävisi! 10.10. Tsherkessk, Ustj-Dzhuguta; 11.10. Zelentshuk; 12.10. Kislovodsk; 14.10. Zheleznovodsk; 15.10. Pjatigorsk; 16.10. Kislovodsk. 17.10. Jessentuki. Oli kokouksia, päiväkäskyjä kurin rikkomisesta, oli naurua ja itkua ja kissanpierua... Eilenkin Kislovodskissa filharmonian järjestäjä oli tyytymätön taiteilijoidemme käyttäytymiseen. Kabardino-Balkarian konserttiin taiteilijamme yrittivät päästä ilmaiseksi. He työnsivät syrjään lipuntarkastajan ja painuivat katsomoon, olivat ryypyksissäkin. Ja me Raijan kanssa olimme sinä vapaailtana katsomassa kuubalaista sirkusta... Matkamme aikana täytyy tuon tuosta etsiä bensaa A76. Ja A72:a vielä annettaisiin, mutta kun meille on tarpeen nimenomaan A76! Rukoilen käsi ojossa! 18.10. Naltshik. Sairastui Antysheva. Novikovalla on vatsakipuja, piti soittaa ambulanssi. Vydrinalla on kurkku kipeä. Hotellissa on kylmä ja paljon torakoita... 22.10. Olisi lähtö Ordzhenikidzen kaupungista, mutta filharmonian kirjanpitäjää ei ole paikalla eivätkä hotellilaskut ole valmiina. Eilen filharmoniassa, josta esitettiin TV-lähetys, joku varasti tanssija Jakovlevilta kellon... Yöllä ei mitenkään saatu rauhoittumaan laulaja Pepitajevaa, joka juovuksissa yritti päästä miesten luokse... Sain käteeni Helmi ja Viola Malmin ehdotukset uuteen ohjelmaan (Kalevala-eepoksen ja Kalevalan piirin aiheita): 1. Tulen synty -runon aiheesta. Tanssi orkesterin säestämänä. 2. Runo Kalevalasta, jonka juontaja lausuu kanteleen ja kanteleryhmän säestyksellä. 3. Näin kudotaan verkaa, Kalevalan piirin karjalainen tanssi. Sitä säestävät Aino-yhtye ja orkesteri. 4. Kalevala-aiheisia säveleitä. Esittää orkesteri. 5. Kalevalan piirin lauluja. Esittää kuoro. 6. Valentina Lashina esittäisi joikuja. 7. Vetäjä lausuu runoja kruugasta, piirileikeistä. 8. Kalevalan kruuga häälauluineen ja itkuineen. Tansseja uutta ohjelmaa varten: 1. Inkeriläinen tanssi Liilei-lailei, näyttämösovitus. Ohjaajina Helmi ja Viola Malmi. Pukuja ei ole! 2. Säkkijärven polkka, suomalainen tanssi. Esitetään piirileikin yhteydessä. 3. Äänisniemen lanssi. Ohjaa Viola Malmi. Puvut on. 4. Koiviston polska ja piirileikki Kalliolle kukkulalle. Puvut on tilattu Moskovasta. 5. Kalevalan ruha (kruuga). Puvut tilattu. 6. Näin vedetään verkaa (Kalevalan piiristä). Tanssitaan laulun säestyksellä. Pukuja ei ole. 7. Äänisniemen kuutonen. Puvut on. 8. Pyytää Kononovia ohjaamaan kaksi uutta tanssia, tai pyytää Violaa. Viola Malmin ohjelmisto: 1. Kasareikka, karjalainen kansantanssi, 8 paria. 2. Äänisniemen kuutonen (Kaksi kolmivaljakkoa?), 6 paria. 3. Äänisniemen lanssit, 4 paria. 4. Kollei ja Liilei-lailei, inkeriläiset kansantanssit, 6 paria. 5. Kiestingin katrilli kahdelle parille. Näyttämölle sovitetut kansantanssit: 1. Shinka, karjalainen tanssi Prääsän piiristä. 2. Riivattu, karjalainen tanssi Prääsän piiristä. Kalevala-aiheiset tanssit: 1. Paimenten joiut, 10 paria ja vetäjä. 2. Tulen luominen: 10 tyttöä, 7 poikaa, juontaja ja itkijä. 3. Lyyrilliset laulut piirissä, 8 paria. Helmi Malmin kansan tansseihin pohjautuvat keksityt tanssit: 1. Letka-jenkka 2. Polkkia 3. Potkis 4. Punapaula 5. Verkatanssi 6. Liilee-lailee 7. Kazatshok 8. Vdolj po Piterskoi (Pietarinkatua pitkin) 9. Poidu lj ja vyidulj ja da (Lähdenkö tai poistun) 10 Iivanan poika, rallinpoika... 11. Lapti da lapti... (Virsuja ja virsuja) 12. Venäläiset piirileikit 13. Venäläistä ripaskaa 14. Ristipäre 15. Kalastajat 16. Puheli poika tytölle näin... Näyttämölle sovitettuja kansantansseja: 1. Säkkijärven polkka 2. Liilee-lailee 3. Koiviston polska 4. Näin vedetään verkaa 5. Inkeriläiset piirileikit: Nuuskapolkka, Härkäleikki 6. Hurja hoijakka 7. Valssikatrilli 8. Vanha piika 9. Yks, kaks, kolme, neljä ja viis... 10. Sappo 11. Tippa 12. Sahakatrilli 13. Ruha 14. Ristikontra 15. Rihmarulla 16. Pirupojan polkka 17. Piiripolkka 18. Oikeata kättä 19. Kynkkähiepakko 20. Kullanvaihto 21. Kolmospolkka 22. Joka pojan polkka 23. Vanha lankolainen 24. Tuliluikka 25. Sotavalssi 26. Purpuri 27. Köökärin enkeliska 28. Saaristonpolska 29. Helky, kaunis tiuku 30. Kahvipannu 31. Kukkuva kello 32. Hopoti hopoti 33. Rihmarulla Piirileikkejä: 1. Kesäillalla 2. Majan rakennan yrttitarhaan 3. Nyt on pojat yksin 4. Heilu keinuni korkealle 5. Minun kultani kaunis on 6. Niityllä niityllä 7. Karuselli 8. Mylly 9. Ratiritiralla 10. Keskellä merivesi lainehtii 11. Kun sulle mä laulan 12. Oi, ystäväin 13. Itkevä huilu 14. Mä olen paimenpoikanen 15. Heikin humma 16. Tule tule 17. Iso ilo alkaa 18. Heippa rullaralla 19. Hyppään tanssaan 20. Naapurin poika 21. Aika rosvo 22. Punapaula 23. Kalliolle kukkulalle 24. Meinasin meinasin 25. Sataa vettä 26. Pekan viulu 27. Kerran kerran 28. Saaristopolska Kaikki piirileikit ja monet suomalaiset ja karjalaiset kansantanssit esitetään kuoron säestyksellä. Pulmana on se, etteivät kuorolaiset hallitse kieltä. Heillä ei ole myöskään pukuja. Kansantanssiyhtyeessä pitäisi kuoron pystyä hyvin liikkumaankin näyttämöllä. “Kuoro on kansantanssiyhtyeen pulma”, oli Viola Malmi sanonut minulle ennen uuden ohjelman harjoitusten alkamista. 24.10. Saavuimme Mahatshkalaan. Hotelli Kaspij. Kello 19.30 filharmonian huoneistossa pidetään konsertti ja nyt kello on 16.00. Tuli sähke konservatorion johtajalta Kalaberdalta, että meidän on päästettävä Petroskoihin Jurasova. Inna Borisovna Lehmus kirjoitti kirjeessään, että Musiikki- ja draamateatterin johtajaksi on määrätty Jevgeni Stolov. Rodionova (Järvinen) yrittää kaikin voimin mustata Lehmusta puolueen aluekomiteassa. 25.10. Aamusta olimme Raijan kanssa Kaspianmeren rannalla. Se on harmaan synkkä ja kuohuinen, mutta ilmassa on ainakin+18 ja vedessä +16. Teimme kuntoutusliikkeitä ja työnsimme itsemme mereen. Ja tahraannuimme naftaan! Hotelli on melko hyvä: kahden hengen huoneet, TV, jääkaapit, kuuma vesi. On tietenkin torakoitakin eikä radio toimi, eikä puhelin, mutta kuuma suihku on joskus nautintoa. 30.10. Saratov! Raija tuli juoksujalkaa hotelliin ja suudeltuaan minua riemuiten ilmoitti, että Orenburg ottaa meidät vastaan. Samalla tuli järjestäjämme Kutuzov ja todisti asian. Helpotti. Kysymys on siitä, että me olimme tehneet kaiken tarpeellisen, mutta itse Roskontsertin suunnitelmissa oli niksien mahdollisuus. Ensimmäinen filharmonia yrittää tehdä kaikkensa päästääkseen meistä eroon mitä pikemmin ja toinen taas yrittää ottaa vastaan mitä myöhemmin sitä heille parempi. Eilen ja tänään "loin" sisäisiä järjestyssääntöjä. Tältä ne kuulostavat tänään: 1. Yhtyeen kiertue on jokaisen jäsenen komennus, jonka aikana hän edustaa yhtyettä sekä näyttämöllä että vapaa-aikanaan. 2. Odottamattomien olosuhteiden välttämiseksi yhtyeen taiteilijoiden on oltava vapaa-aikanaankin kiertueen määräpaikassa kollektiivin kanssa tai ajoissa ilmoitettava johdolle muutoksista. 3. Konserttien lisäksi myös vapaa-aikana yhtyeen kiertueella kollektiivin jokainen jäsen noudattaa käyttäytymisen normeja ja asumissääntöjä. 4. Jokaisen taiteilijan on noudatettava ammattilaisen hygieniasääntöjä. On kielletty toimet, jotka madaltavat taiteilijan ammattitasoa ja samalla koko konsertin tasoa (alkoholin käyttö, rajaton uiminen, oluen juominen ennen konserttia yms.) 16.11. Venets-hotellin 14. kerros Uljanovskissa, vuolas Volga ikkunoiden alla. Tuhansia puu- ja satoja metallikattoja. Hotellissa kauhea kylmyys. Tuulee ikkunoista niin, että viheltää. Joella ei näy yhtään laivaa. Onko kausi loppunut rahtialuksillakin? On kyllä muitakin kysymyksiä. On pidettävä puoluekokous. Olen valmis selostuksen tekoon. Milloin nuoriso pitää nuorisoliittokokouksen? Ai, huomenna. Nuorille taiteilijoille, jotka tulivat yhtyeemme, pitäisi järjestää kiertue kaupungilla. Muut ovat nähneet edellisillä kerroilla tätä Leninin syntymäseutua. Soitan filharmoniaan, miksi meitä ei kukaan ollut vastassa, kun tulimme kaupunkiin? Milloin yhtyeemme lähtee Kazaniin? On tehtävä soitot Moskovaan, Petroskoihin ja Harkoviin... Avoimen puoluekokouksen pöytäkirja Läsnä ovat 3 puolueenjäsentä, osastojen johtajat, paikalliskomitean jäsenet ja nuorisoliittosihteeri. Tein selostuksen Karjalan tasavallan Ministerineuvoston ja Kulttuuriministeriön kollegion päätöksistä. Lev Kosinski (väliaikainen orkesterimme johtaja, eläkkeellä oleva muusikko): “Nämä päätökset eivät ole riittävät yhtyeemme toiminnan ponnistuslaudoiksi. Nykyisessä ohjelmassamme ei ole ideologisia ja poliittisia numeroita paitsi sitä Karjalan ylistyslaulua. Se on otettava huomioon. Orkesterimme aineellinen perusta on oikein heikko, kanteleen kielistä on koko ajan puutetta. Konserttien suunnittelun ja niitten toteutumisen pitäisi olla filharmonioitten käsissä. Kaadereitten kanssa on ongelmia. Orkesterissa on monta soittajaa, jotka lähenevät eläkeikää.” Osjkina (Aino-yhtyeen johtaja): “Minä etsimällä etsin karjalaisia ryhmäämme. En onnistunut löytämään tarvittavia henkilöitä. Näitten päätösten perusteella meidän on pyydettävä apua. On asetettava kysymys kärkevästi.” Lehmus (yhtyeemme taiteellinen johtaja): “Ehdottaisin pyynnön asettamista ministeriölle kanteleitten tilaamisesta eestiläiseltä mestarilta Kukkilta. Olen tuhlannut paljon voimia säveltäjien ja runoilijoitten yhteistyön kehittämiselle, mutta toistaiseksi tulokset ovat mitättömät. Nyt etsin kontakteja leningradilaisiin säveltäjiin. Joskus hyvin tuloksekasta oli yhteistyö leningradilaisen säveltäjän Juri Zaritskin kanssa. Jospa löytyisi hänen tapainen nuori säveltäjä. Meillä on heikot yhteydet taideliittoihimme.” Eila Rautio (kanteleensoittaja, ansioitunut taiteilija): ”Olisi ehdotus luoda Petroskoihin klubi, joka auttaisi järjestämään tilaisuuksia paikallisten ja Karjalassa kiertueilla olevien taiteilijoiden kanssa. Se auttaisi työssämme.” Hall: “Kokouksemme näytti, että meidän on useammin tavattava toisiamme. Jatketaan keskustelua uuden ohjelman puitteissa.” 17.11. Esiinnyimme Leninin memoriaalin suuressa salissa. Katsomossa on 1200 paikkaa ja yleisöä on noin 400 katsojaa. Talo on “kurinalainen”, siis kaikki tapahtuu näyttämöllä täsmälleen sääntöjen mukaan. Meidän pukulaatikkojen oli oltava kellarissa ja Raijan oli apulaisensa kanssa kannettava toistasataa pukua käsin alhaalta pukuhuoneisiin. Konsertti meni melko puhtaasti. Oli Juho Mehiläinen, joka on opiskellut kanssamme Leningradissa ja jonkun verran ehti tehdä työtäkin Suomalaisessa teatterissamme, mutta sitten vaimonsa takia hän muutti Volgalle. (Muuten, asuu nyt myös Suomessa ja ylihuomenna tulee käymään Lahdesta Kouvolassa. W.H. 4.7.1999) Mies ilmoitti, että häntä konserttimme miellytti ja lauloikin kuoromme kanssa. Koti-ikävä! 18.11. Konserttimme oli Dimitrovgradin rakentajien kulttuuripalatsissa. (Tuskinpa sellaista kaupunkia on nyt olemassakaan. W.H. 4.7.1999 (Kaupunki on edelleen olemassa. Toim.)) Katsomossa on 600 istumapaikkaa. Yläluokkalaisia. Sinne on 90 km Uljanovskista. Konserttimme menee innostuneesti. Katsomo on melkein täynnä. Henkilökunnassa väsymys kyllä tuntuu. Osastojen johtajatkin puhuvat keskenään hermostuneesti. Yöllä lähdemme asemalle bussilla ja kello 2.53 juna vie yhtyeemme Kazaniin. Minun on mentävä bussilla, joka vie samalla pukulaatikot ja instrumentit. Kuulemma, on ongelmia Volgan ylittämisessä. Päiväkäsky: “Yhtyeemme kiertueesta 29. syyskuuta – 26. marraskuuta 1981 Pohjois-Kaukasiassa ja Volgan tasavalloissa. Kiertueella esitettiin 40 konserttia. Kiitän koko kollektiivia suuresta antaumuksellisesta työstä. Ammattiliiton paikalliskomitean kanssa tehdyn päätöksen perusteella vapaapäivät alkavat 27. marraskuuta. Harjoitusaika alkaa 10. joulukuuta 1981. Johtaja.” Tilanne on siis seuraava: Robert Myyrä on joutunut psykiatriseen sairaalaan, Jamshtshikov on kadottanut äänensä allergian takia, tanssija Jakovlevilla on krooninen selkävika, Titovalla krooninen poskiontelon tulehdus, laulaja Krylov karkasi kiertueelta ilmoitettuaan vain, että palkkansa on naurettavan pieni! Konservatoriomme kutsui Jurasovan kiertueelta, koska hän on vielä opiskelija, Suslenkov on krooninen teeskentelijä... Paluumatkalla on käytävä Moskovassa puhumassa instrumenttien kielistä ja jalkineista ja Goskontsertissa on puhuttava matkasta ulkomaille. 30.11. 26.11. yhtyeemme palasi kiertueelta. Me Raijan kanssa kävimme sinä päivänä Gennadin luona Vladimirin kaupungin lähettyvillä. Petroskoihin palasimme 27.11. ja 28.11. hautasimme Hilda Arvelan Solomannissa. Monet vuodet hän oli meidän mummonamme, äidin kaverina. Nyt pitää käydä ministeriössä Haimin puheilla. Täytyy hankkia tanssija Volodinille asuntolapaikka. Hänet löydettiin Penzasta. Haimi pyysi käväisemään Aleksandra Sidorovan asunnossa. Sidorovalle on luvattu parempi asunto ja häneltä vapautuva asunto muutetaan asuntolaksi. Kello 10.00 on ministeriön kollegio, jossa käsitellään Neuvostoliiton Ministerineuvoston päätöstä Konserttijärjestöjen aineellisen perustan parantamisesta. Lupasin Haimille nostaa istunnossa huoneistokysymyksen. Muutama kuukausi sitten meille annettiin entinen kulttuuriopiston käytävä muutaman huoneen kanssa, mutta nyt käytävällä tehdään remonttia ja puhelinkin on kytketty pois. Puvusto on nyt eri tiloissa. Kello 16.00 on puoluejärjestömme vuosikokous: Vainonen ja Gavrilov, meidän puolueenjäsenemme ja kanteleensoittajamme, puhuivat tietenkin kanteleongelmista. 1.12. Kantele-yhtyeen vuoden 1982 budjetti ja suunnitelmat Valtion tukirahaa yhtyeemme saa 196 tuhatta ruplaa. Kollegio ehdottaa sen jakamista neljänneksittäin seuraavasti: ensimmäinen neljännes 47 tuhatta, toinen 56 tuhatta, kolmas 40 tuhatta ja neljäs 53 tuhatta ruplaa. Kollegiossa käsiteltiin seuraavia kysymyksiä: 1. Kerhotalojen keskittäminen Aunuksen piirissä. 2. Tasavallan konserttipalvelusta. 3. Konserttijärjestöjen finanssitoiminnan tuloksista. 4. Paloturvallisuuspäätöksen täyttämisestä. 5. Taidenuorison kasvatustyön ongelmien yleisliittolainen katselmus. Luimme Venäjän kulttuuriministeriön päätöksen N585 (20.10.81) Iloiset pojat -yhtyeen taiteilijoiden huonosta käyttäytymisestä. Siinä oli muun muassa sanottu, että tulevaisuudessa Sotshin filharmonian tulee välttää kiertueella olevien taiteilijoiden kollektiivien perheenjäsenien majoittamista samoihin hotelleihin. “Ulkomaan kiertueille ehdotettujen taidekollektiivien luettelosta, laulu- ja soittoyhtye Iloiset pojat on pyyhittävä pois vuodeksi 1982/1983.” Haimi puhui siitä, että Kantele-yhtyeen huoneisto-ongelma on ratkaistava viiden vuoden kuluessa. Kantele-yhtyeen suunnitelma vuodeksi 1982: Keskimääräisen tulon konsertista kiertueella on oltava 578,5 ruplaa. Tasavallassamme yhdestä konsertista kaupungissa on saatava 108,5 ruplaa ja maaseudulla 80 ruplaa. Suunnitelma Neuvostoliiton monikansallisen sosialistisen kulttuuripropagandan tärkeimmistä tilaisuuksista vuodeksi 1982. Moskovassa järjestetään festivaaleja, kilpailuja ja katselmuksia, joissa nähdään liittotasavaltojen ja autonomisten tasavaltojen luovantyön kollektiivien työn tuloksia. Helmikuussa on Venäjän Federaation luovantyön kollektiivien ja eri taiteilijoiden katselmus Venäjän lakeuksilla. Alueilla ja autonomisissa tasavalloissa valmistaudutaan suureen Sankarivuosien lauluja -konserttiohjelmaan, johon osallistuvat liittotasavaltojen ja autonomisten tasavaltojen parhaimmat taiteilijat ja kollektiivit. Joulukuussa 1982 kaikissa alueiden ja tasavaltojen pääkaupungeissa on pidettävä suuret Neuvostoliiton 60-vuotisjuhlalle omistetut juhlakonsertit. Yllämainitussa suunnitelmaohjelmassa mainitaan Kantele-yhtyeemme kiertue Ukrainassa heinäkuussa 1982. 5.12. Toissapäivän iltana kävin ensimmäistä kertaa Valentin Sergejevitsh Tshekmasovin ateljeessa, jossa alkoi syntyä muotokuvani. On hiukan niin kuin häpeä ja kuitenkin se pirullinen itserakkaus etsii kaikenlaisia puolustuksia. Valentin teki ehdotuksen, enkä minä pystynyt kieltäytymään. Eilen olimme Raijan kanssa Suomalaisessa katsomassa Windsorin iloisia rouvia. Hyvä on Pauli Rinne. Ja miellytti taas pitkästä aikaa Aili Ragujeva, jonka lahjakkuus pyrkii monivuotisen järjestäjän arkityön läpi. Paulin poika Artokin on näyttämöllä ja tekstin kanssa! Ja Orvo Björnisen poika, myös Orvo, nousee johtavaan näyttelijäjoukkoon. Näytelmässä on hyvä Sardarovin musiikki ja Eila Timosen lavastus. Mutta itse ohjaajan työ on vailla yhteistä ajatusta ja mielenkiintoa. Yleisöä oli melkoisesti, mutta odottivat enimmäkseen tansseja, jotka oli luvattu esityksen jälkeen. Aamusta rauhassa istuin suunnitelmien ääressä, sillä henkilökunnalla on useampi vapaapäivä. 10.12. aloitamme jatko-opiskelukurssit. Vuoden suunnitelma täytettiin jo 23.11. Jäimme velkaa yhden konsertin Kivatsh-lastenleirille. 20. ja 21.12 esiinnymme maamme Viisivuotissuunnitelman rahaston ja Laosin ja Kamputsean lastensuojelurahaston hyväksi. Tänään olen menossa Tshekmasovin ateljeeseen toisen kerran. Sitten menemme saunaan Raijan kanssa. Ja kotonamme odottaa Raili, jonka pyysimme jättämään huomiseen asti. 6.12. Omatunto hermostuu tästä muotokuvasta: Кувыркаясь в буднях год за годом, Мы, подчас, не видим красоты, Раннего туманного восхода и голубоглазой высоты! С недругами споря и ругаясь, то срамя, то славя иль клеймя, Мы людей не видим, в ряд шагая, И в упор не видим среди дня! Ты, художник, призван нас поправить, Пристыдить, заставить посмотреть На людей, которыми мы вправе И гордиться и в друзьях иметь. (Sehän on jo itseni kehumista! Mutta eihän sille nyt mitään voi. Sellaisia olemme! W.H. 6.7.1999) Валентин Сергеевич Чекмасов, ты меня поставил пред собой И заставил думать час за часом тот ли я, доволен ли собой? И гожусь ли я в пример для многих? Ты нашёл во мне, что так искал? Страшно мне, но снова на пороге Студии твоей ищу привал. Me arjessa pyörimme vuodesta vuoteen, Ei sielu usein kauneutta huomaa, Ei huomaa, kuinka autereesta päivä nousee, Ei sinisyyttä taivaankorkeuden suomaa. Me vihollisten kanssa riitelemme, Me heitä halveksimme, ylistämme, parjaamme. Vaan ihmiset - ne jäävät huomaamatta, Kun kesken päivää heihin törmäämme. On sinun tehtäväsi taiteilija siinä, Sä meille huomauta, muistuta: On ihmisiä, jotka ystäviä ovat Ja joista voimme olla ylpeät. Valentin Sergejevitsh Tshekmásov, Sä laitoit minut etees' miettimään Olenko se, miks' tulla tahdoin Ja voinko itsestäni olla ylpeä. Oletko löytänyt sen, mitä etsit Ja uskot kelpaavani esimerkiksi? Vaikk' pelko voittaa, astun ateljeehen Ja suostun jälleen kerran malliksi. (suom. Mirja Kemppinen) 8.12. Taistelin filharmonian ja ministeriön kirjanpitäjien kanssa siitä, että voisin säilyttää yhtyeessämme kaksi kapellimestaria. Lev Kosinski olisi vanhan kaartin ja Sergei Stangrit nuoren sukupolven edustaja. Päätimme, että kirjaamme Sergein kapellimestariksi ja jo seuraavana päivänä siirrämme hänet kuoronjohtajaksi vaimonsa Natalja Stangritin paikalle. Natalja on hoitovapaalla. Helmi Malmi soitti sairaalasta ja pyysi käymään. Sairashuone N304. Synkkämielisyys! Pyysi tavata Violaa, siis tytärtään. Anteron kanssa kutsuimme keskustelemaan tulevasta mahdollisesta yhteistyöstä Vasili Ivanovitsh Kononovin, mutta mies on varattu kiilleliuskatehtaan kuorolaisten kanssa. Sanoi kuitenkin, että voisi ohjata tanssin, jonka nimi olisi Skripuny (sanasta “skrip” – narina), mutta täytyy ommella sitä varten jalkineet puisilla nauloilla, että ne narisisivat. Tanssi olisi ilman musiikin säestystä! Vielä yksi haave voisi toteutua. Lupasi tuoda värttinän kotoaan ja luoda vepsäläisen tanssin Veretjontse (Värttinä). Lupasi tulla keskustelemaan konkreettisesti joulukuussa. "Tappelin" autonkuljettaja Juninin kanssa, että painuisi pois filharmonian autotallista, jossa meidänkin autot seisovat. Maksin Gavrilov lupasi tulla kanteleen opettajaksi musiikkiopistoon! Lupasi tehdä työtä filharmoniassa musiikkikoulun kanteleensoittajana... Antero kertoo, että Kutuzov puhuu minusta ties mitä ministeriössä selkäni takana... Tänään on neljäs käynti Tshekmasovilla. 9.12. Osastojen johtajilla alkaa kurssit. Pitäisi samalla jatkaa harjoituksiakin. Lev Kosinski puhuu siitä, että aamuharjoitukset eivät ole koskaan riittävän tuloksekkaita. Lehmus ehdottaa, että näyttelijät ottaisivat mukaan harjoituksiin termospullot, muuten ei riitä harjoitusaikaa. Anushtshenko pyytää ottamaan selvää luennoista ajoissa. Kosinski ehdottaa puhumaan Titovin kanssa, sillä Sidorovan ohjelma ei oikein käy. Osjkina S.P.: “Opiskelu on tarpeen! Monet suhtautuvat luovaan työhönsä liiankin kuluttajan näkökulmasta. Mutta vaikeuksia syntyy, sillä kurssit vievät viisi tuntia. Pyydetään heitä tulemaan toiseen "vuoroon". Yhtyeessämme puhutaan harvoin luovasta työstä. Ei sanaakaan luovuudesta. Meitä kehutaan ja olemme tyytyväisiä. Minua sellainen rauhallisuus pelottaa. Niin monta on tullut ja mennyt! Viimeisen 3-4 vuoden aikana en ole saanut yhtäkään ihmistä pysymään yhtyeessä. Tuntuu siltä, kun olisimme tulleet finaaliin. Täytyy huutaa “Apua!” Matkojen aikana emme puhu luovuudesta. Ikään kuin se ei olisi tarpeen.” Lehmus: “Mehän olimme kaksi viikkoa Aino-ryhmän kimpussa. Matkalle lähtee sama ohjelma. Konsertin rakenne muuttuu. Keräämme taiteellisen neuvoston. Ryhmät Karjalan matkoja varten säilytetään. Seuraavaksi kesäksi meillä on ehdotus osallistua konsertteihin Valamolla. Kuoro olisi ryhmän perustana. Pitäisi saada aikaan 25 hengen ryhmän voimin tunninpituinen konsertti. On tulossa ministeriön palkkakomissio. Titov pyytää 200 ruplaa palkaksi. Silloin hän laulaisi sooloa, eikä lähtisi eläkkeelle.” Kosinski: ”Suostun. Hän on meillä ainoa kansallinen laulaja.” Osjkina: ”Minäkin kannatan sitä, että hänelle annetaan hyvä palkka ja ehdottaisin kääntymään Ministerineuvoston puoleen, jotta hänelle myönnettäisiin henkilökohtainen eläke.” 10.12. Soitettiin kotiseutumuseosta ja ehdotettiin kantelekonsertteja kerran kuukaudessa. Se olisi "avoimien ovien päivä". On kerrottava instrumentista ja hiukan soitettava... Kuulin, että Kalevalassa asuu suutari, joka voisi ommella pieksuja! Kurssien alku. Kolme viiden ruplan kukkaa pöydällä ja Haimin puheen jälkeen laulaja Suslenkovin "korvapuusti": “Meidän johtajat ovat vain läsnä. Niitten on oltava kolmea päätä ylempänä meitä ja he...” Toivo puhui kansallisesta ja kansainvälisestä. Puhui tunnin 1,5 tunnin edestä. Sitten oli hyvän musiikintuntijan Tamara Vsevolodovna Krasnopolskajan luento. Hän kertoi folkloresta nykyaikana. Siitä, että hyvin kohta kiinnitetään enemmän huomiota siihen, mitä kuulee eikä ole kirjoitettu. Perinteiden muistaminen! Se on enemmänkin veressä, niin kuin oli joskus ennen kirjoitustaitoa. Ja taas ilmestyi Suslenkov: “Emme tarvitse sellaisia luentoja. Eivät nauhoitukset korista tätä elämää.” Voi heitä, muka taiteilijoita. Viidennen kerran olin Tshekmasovin luona ja tulee mieleen, ettei minua kauaksi riitä. Ehtisi vaikka viedä sen loppuun. Illalla kävin Helmi Malmin luona sairaalassa. 12.12. Ylihuomenna on lähetettävä sähke Bashkirian tasavallan pääkaupunkiin Ufaan: “Kantele-yhtye todistaa tulevansa Roskontsertin suunnitelman mukaan. Pyydämme tilaamaan 65 hotellipaikkaa, bussit ja kuorma-auton 600 kg tavaraa varten ja paluuliput Petroskoihin Moskovan kautta kiertueen päätyttyä.” Kylmyys tunkeutuu luihin ja munaskuihin! Pakkanen -15 ja sisällä +13. Olimme filharmonian huoneistossa. Lehmuksen huoneessa kurssiluentoja piti Viola Malmi. Ja kuoro Aino-ryhmän kanssa oli konservatorion opettajan Ablovan tunneilla. Luennon kansainvälisestä tilanteesta piti Käbelev. Mainio luento! Raijan kanssa kannoimme pukuja entisen kulttuuriopiston toiseen kerrokseen. Muutamme! Ylihuomenna, siis maanantaina, 14.12., on tasavallan aktiivi. 14.12. Aluekomitean ensimmäinen sihteeri Ivan Senjkin puhuu NKP:n KK:n vuoden 1981 marraskuun istunnon päätöksistä. Minä ymmärsin, että nyt valtionsuunnitelmien luonnos hyväksytään puolue-elinten täysistunnossa. Kuuntelen puhetta ja panen muistiini mitä on tehtävä lähipäivinä. Täytyy kerätä taiteellinen neuvosto keskustelemaan Uralin matkan ohjelmasta. Kuuntelemme Valentina Lashinaa, kutsumme kuuntelemaan yhtyeen aktiivin ja taiteellisen neuvoston jäsenet. On soitettava Riikaan. Missä se Marson on ohjelmansa kanssa? Pitäisi päästä NKP:n piirikomitean puheille tulevien puoluejäsenten ehdottamisesta. Haimin kanssa on sovittava Natalja Stangritin arvosteluun suhtautumisesta. On kirjoitettava päiväkäsky lähettämisestä perunoitten käsittelyyn 16.–31. joulukuuta. Kulttuuriministeriön määräyksen perusteella on lähetettävä taiteilijoita kaupungin kasvisvarastoihin... Ja puhujakorokkeelta kuulen: “Jokaiselle työtunnille täydellinen antaumus! Sanan ja teon yhtenäisyys!” Kurssien oppitunneilla on puhuttava Suomalaisen teatterin huoneistosta. Lehmukselta on saatava mahdollinen Valamon matkan ohjelma. Ja korokkeelta: “Ideologinen taistelu on kärjistynyt! Meillä täytyy olla ideologisen teoreettisen, poliittisen kasvatus- ja järjestelytyön täysyhtenäisyys. Jokapäiväinen huomio taisteluun byrokratiaa, paatuneisuutta ja pöyhkeyttä vastaan!” Ivan Senjkin lukee TASS:in informaation tilanteesta Puolassa. Sotakomissaarit. Siinä maassa syntyi Kansalaispelastuksen sotilasneuvosto! Senjkin jatkaa: “Luovantyön tekijöiden edessä ovat suuret tehtävät.” (Uskotaan nyt!) 16.12. Soitti Suomalaisen teatterin johtaja Edvin Pavlovitsh Alatalo ja ilmoitti, että teatterissa on Gusarovin romaanin mukaan tehdyn näytelmän luovutustilaisuus. Ja sitten kertoi, että teatteri meinaa lähteä Valamon saarelle kymmeneksi päiväksi kesäkuussa. Pyysi bussiamme Eestiin seuraavan vuoden huhtikuussa. Nyt on lähetettävä Raijakin perunavarastoihin. 18.12. sinne lähtee 8 baletin taiteilijaa ja 19.12. 8 ihmistä orkesterista ja kuorosta. Taiteellisen neuvoston työsuunnitelma vuodeksi 1982: 1. Orkesterin työtä käsittelevä keskustelu. Selostajana L. Kosinski. Tammikuu. 2. Ryhmien ohjelmien vastaanotto. Ryhmistä toinen lähtee Murmanskiin ja toinen Aunuksen ja Pitkärannan piireihin. Vastaavana Antero Lehmus. Helmikuu. 3. Maaliskuussa on uuden ohjelman aineiston käsittely. Selostavat A. Lehmus ja osastojen johtajat. 4. Huhtikuussa käsitellään Aino-yhtyeemme työtä, sen vuosijuhlaa ja suunnitelmia. Ammattiliiton paikalliskomitea suostui kolmannen kerran hyväksymään V. Semjonovin yhtyeen kuoroon. Jyrkästi miehelle sanottiin hänen käyttäytymisestään edellisinä kertoina, mutta nyt ehdotettiin allekirjoittamaan kaksi anomusta: toinen olisi pyyntönä ottaa töihin ja toinen irtisanoutumisesta, jota voisimme käyttää, jos mies ei pysty olemaan ihmisiksi. 17.12. Aamusta panimme Raijan kanssa entisen kulttuuriopiston käytävän kuntoon, että kutsuttu puhelinaseman työntekijä voisi rauhassa vetää puhelinlangat. Pyysin Anteroa ilmoittamaan Valentina Lashinalle, että taiteellinen neuvosto ei tällä hetkellä voi nostaa hänen palkkaansa ja suurille kiertueille ei ole toistaiseksi varaa häntä ottaa. Mutta konserttiryhmässä, jossa Gavrilov luennoi, hän saisi olla. Kantele-yhtyeen puoluekokouksen päätöksen luonnos: “Kuultuaan ja käsiteltyään kommunisti V. V. Hallin selostuksen ”NKP:n KK:n vuoden 1981 marraskuun täysistunto ja Kantele-yhtyeen puoluejärjestön tehtävät” puoluekokous panee merkille, että kommunistit ja koko yhtyeemme henkilökunta suurella huomiolla ottivat vastaan v.1981 marraskuun NKP:n KK:n päätökset, NKP:n KK:n kenraalisihteerin Leonid Iljitsh Brezhnevin puheen ja 17.–19. marraskuuta 1981 pidetyn Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston kuudennen istunnon aineiston. Niin kuin koko maamme, yhtyeen henkilökunta, osoittaen tiettyä uhrautuvaisuuttakin, menestyksellisesti päätti yhdennentoista viisivuotissuunnitelman ensimmäisen vuoden. Kollektiivimme täytti tuotannolliset suunnitelmat 23. päivänä marraskuuta 1981. Ylitäytimme suunnitelmamme tasavallan työtätekevien palvelussa, mm. Karjalamme syrjäseutujen piireissä. Yhtyeemme henkilökunta palveli Segezhan, Karhumäen ja Kalevalan piirien asukkaita. Karjalan sävelet -konserttiluentoryhmä palveli Kalevalan ja Belomorskin piirien työtätekeviä, teki suurta kansallisen taiteen propagandatyötä välittömästi työpaikoilla tasavaltamme kylissä ja metsätyömailla. Yhtyeemme kollektiivi osoitti paljon huomiota Kalevalan piirille, joka on yhtyeen kummipiiri. Piirin kulttuurijärjestöille on luovutettu pukuja 2,5 tuhannen ruplan edestä. Piireissä kävivät useamman kerran orkesterin ja baletin edustajat sekä Aino-ryhmämme johtaja S. Osjkina. Hyvällä taiteellisella ja ideologisella tasolla menivät vastuulliset kiertueemme maamme luoteisosan ja Itämeren, Pohjois-Kaukasian ja Volgan tasavalloissa ja alueilla. Niiden aikana ei ollut perutettu yhtäkään konserttia. Vähentyi työ- ja luovatyökurin rikkominen. Ensimmäisen vuoden puoliskon tuloksista yhtyeemme kollektiivi sai Ministeriömme ja Ammattiliiton kiertolipun. Ammattiliiton paikalliskomitean työ tehostui. Yhtyeemme kommunistit olivat aina vastuullisilla paikoilla kiertueidemme aikana ja tuotannollisissa toimissa. Mutta otamme huomioon NKP:n KK:n kenraalisihteerin ja Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan tov. Leonid Iljitsh Brezhnevin meille osoitetun vetoomuksen: “Täytyy tehdä työnsä paremmin. Paremmin on suunniteltava ja paremmin täytettävä suunnitelmat; paremmin järjestettävä tuotanto ja paremmin tuotettava. Toisin sanoen, on tehtävä työnsä tehokkaammin. Se on, toverit, loppuen lopuksi pääasia ja ratkaiseva asia.” Se on yhtyeemme henkilökunnan ja puoluejärjestön otettava huomioon. On paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia yleisömme järjestämisessä, nuorten taiteilijoiden hyödyntämisessä, ohjelman keräämisessä ja luovantyön ilmapiirin parantamisessa. Puoluekokous päättää: 1. Vuoden viimeisinä päivinä tulee huomioida vuoden 1982 tuotannollisen suunnitelman parantaminen ja sosialististen sitoumusten tuleva täyttäminen. Vastaavat W. Hall ja sihteeri A. Gratshov. 2. On parannettava taiteellisen neuvoston toimintaa. Vastaava W. Hall. 3. Kommunistien ja yhtyeen aktiivin on otettava huomioon erityisesti uuden Neuvostoliiton syntymisen 60-vuotispäivälle omistetun ohjelman synty." (Kyllä siihen meni aikaa, ennen kun opin kirjoittamaan tällaista byrokraattikieltä. Jokainen elävä lause pyyhittiin pois. Sitä ei haluttu ymmärtää, sen lyriikkaa. W.H. 8.7.1999) Tasavallan kulttuurityöntekijöiden konferenssi Puhuu taiteilijaliiton puheenjohtaja Valentin Tshekmasov: “Jokaisella taiteilijalla on siveellisyysperiaatteensa. Taiteilijaliitossa on 41 taiteilijaa ja heistä 27 nuorta. Minun haaveenani on nähdä jono taidemuseoon. Mielenkiinto taiteeseen ei synny itsestään. Täytyy yrittää! Taiteilija kasvaa katsojan kanssa. Taide on sosiaalinen tapahtuma. Haaveilemme myös, että tuotantolaitoksilta tulisi enemmän sosiaalitilauksia. Tulevat mieleen Petroskoin paperikonetehtaan tilaukset. Hyvänä aloitteena ovat kiilleliuskatehtaan tilaukset. Parhaitten työntekijöiden muotokuvat ovat paitsi taiteellisesti myös historiallisesti arvokkaat. Kunniapäällikkyys on molemminpuolinen tarve. Eihän Lenin suotta sanonut että taide kuuluu kansalle.” Ministerimme Oleg Strelkov: ”Tasavallassamme on melko suuri kulttuuripotentiaali. Kuinka sitä voisi täydellisemmin käyttää. Hyviä tuloksia on saatu kirjastojen keskittämisestä. Kirjastojen taso on kohonnut ja kävijämäärät lisääntyneet. Mutta usein keskittäminen tapahtuu muodon vuoksi. Kiertuekonsertit esitetään puoleksi tyhjille katsomoille. Paikoilla harvoin käytetään hyväksi taiteilijoiden tuloa, eikä järjestetä tapaamistilaisuuksia ihmisten kanssa, vaikka se on mahdollista. On tiukennettava diskotapahtumien ohjelmien kontrollia. Tällä hetkellä musiikki- ja taidekouluissa on 407 paikalliskansallisuuksia edustavaa lasta.” Aluekomitean kulttuuriosaston johtajan Boris Fjodorovitsh Dettshujevin puhe: ”Parasta aikaa olin Moskovassa NKP:n KK:n kulttuuri- ja propagandaosastojen johtajien neuvottelussa. Puolan tapahtumat näyttävät, miten onnistuneesti vastavallankumoukselliset ovat ottaneet haltuunsa taiteellisen sivistyneistön. He pystyttivät muistomerkin Pilsudskille. Bavariassa televisiossa esitettiin avoin diskussio, johon osallistuivat ylivoimaisesti puolestamme puhuneet Tshakovski ja Vasil Bykov. Kriittisyys voimistuu ja me kannatamme sitä. Taistelu kommunistisen siveellisyyden vastustajien kanssa jatkuu. Mutta usein tulee ilmi negatiivinen totaalisuus. Teatteri on meidän työmme monimutkaisin sfääri. Esiintyy tyytymättömyyttä ohjelmistoon. On olemassa satoja näytelmiä, joista voisi valita. Joka vuosi syntyy noin 600 näytelmää ja niistä vain 10 % jää ohjelmistoon. Ja kuitenkin neuvottelussa kerrottiin, että näytelmien kirjoittaminen on heikoin rengas neuvostokirjallisuudessa. On tehtävä työtä paikallisen näytelmäkirjallisuuden parissa. Sovetskaja kultura -lehdessä ilmestyneen kritiikin Komin teatterin suuntaan voi hyvinkin osoittaa myös meille. Ei saisi niin helposti työntää syrjään pääohjaajia. On parannettava taiteellisten neuvostojen työtä. Hyvin paljon on ammatillisesti heikkoja teoksia. Paljon ongelmia on konserttijärjestöissäkin. Suuntaus on enemmänkin huviestradinen. Usein kuulee musiikillisia virvokkeita. Maassamme on lakkautettu 40 vokaali-instrumentaalista yhtyettä niitten alhaisen tason takia. Asennetta on muutettava myös säveltäjiin nähden. Disko-toiminnassa on todellisia puutteita. Enemmän huomiota täytyy kiinnittää ulkomaalaisiin elokuvaohjelmiin. Meidän on kiinnitettävä enemmän huomiota taisteluun vaikeuksien kanssa, työolosuhteisiin ja luovantyön olosuhteisiin erityisesti taidelaitoksissa. On tunnettava henkilökunnan elämä ristiin rastiin”, sanoi Boris Dettshujev. 25.12. Neuvottelu politvalistustalon pienessä salissa. Puhemiehistössä istuvat Mihail Hristoforovitsh Kiuru sekä aluekomitean propaganda- ja kulttuuriosastojen johtajat ja varajohtajat. Puhuu propagandaosaston johtaja Anatoli Ivanovitsh Shtykov (kertoo neuvotteluista, jotka pidettiin NKP Keskuskomiteassa): “Täytyy tapahtua täyskäännös ideologisen työn suorittamisessa”, kertoi Sthtykov Moskovan neuvotteluista. “Perestroika, uudestirakentaminen. (Ensimmäisen kerran kuului sellainen sana poliittisessa työssä. W.H. 9.7.1999) Sisällön täytyy olla päivänpolttava! Täytyy kieltäytyä vanhoista, aikansa eläneistä muodoista ideologisessa työssämme.” Keskuskomitean propagandaosaston johtaja tov. Tjazhelnikov puhui suuttumuksissaan: “Ei tarvitse laskea määrää, mutta on nähtävä muutokset. Mikä palaute? Toistaiseksi ei ole saatu aikaan puolueen, taloudellisen ja ideologisen työn yhtenäisyyttä. Pääpuutteena on muodollisuus. Puuttuu osaamista ja halua vastata teräviin kysymyksiin. Tähän mennessä kaikki on ollut päähän pänttäämistä. Ideologisessa työssämme kuulee useimmiten monologeja eikä tarpeellisia dialogeja”, kertoo mies, joka puhuu muitten läpi, monasti kuuntelematta toisia. ”Erikoisesti se tuntuu perusjärjestöissä. Ottakaamme huomioon kiristynyt kansainvälinen tilanne ja tuotannon tehostamisen tarve. Marxilais-leniniläisen katsantokannan muovautumisen täytyy olla jatkuva. Tyhjyyttä ei voi olla tässä maailmassa. Siellä, mistä meidän vaikutuksemme puuttuu, vaikuttaa joku muu. Puolan tapahtumat puhuvat ideologisen työn unohtamisesta. Nyt vaaditaan syvällistä teorian tutkimista. Parempi olisi tutkia syvällistä käytännöllisyyttä. Johtajan roolia kasvattajana pitää korottaa. Johtajan pitäisi olla henkilökohtaisena esimerkkinä joka järjestössä ja osallistua poliittisiin päiviin joka kolmas torstai. Myös kritiikillä pitää olla rajat. Kriisiä ei ole. Kahden viisivuotissuunnitelman täyttämisen tuloksena on perusvarojen kaksinkertaistaminen. Täytimme sosiaaliohjelmamme, mutta työn tuottavuuden suunnitelmaa ei ole täytetty. Tuotannon pääpaino siirtyi Siperiaan ja toi mukana raaka-aineen kallistumisen. Malmitonni kallistui 2-3-kertaisesti. Huomiota vaatii väestönkasvutilanne. Kymmenennellä viisivuotiskaudella maassa oli 12 miljoonaa työtätekevää, nyt on 3-4 miljoonaa lisää. 600 tuhatta tyhjäntoimittajaa. Nyt suunnitellaan sijoituksista 80 % laittamista uudestirakentamiseen ja 20 % tuotannon lisäämiseen kansantaloudessa. Esille nousevat ruokatavaraongelmat. Maailmassa on menossa ennennäkemätön kilpavarustelu. USA:n kansantuotto on 700 miljardia ja meidän 460 miljardia. On lähestymässä Neuvostoliiton 60-vuotisjuhla. Meillä kansalliset ongelmamme on ratkaistu ja kansojen väliset suhteet ovat kehityskasvussa, mutta Tadzhikistanissa ja Eestissä oli melkein lopetettu venäjän kielen opettaminen. Keskuskomitean piti ojentaa asioita. Ordzhenikidzessa oli yhteenottokohtauksia ingushien ja osseettien välillä. Kaatuneita oli molemmin puolin 7 henkeä. Kirkonvastainen propaganda ei ole tarpeellisella tasolla. On nostettava vastapropagandan tehokkuutta, otettava huomioon tapahtumat Afganistanissa ja Puolassa. Myytti kolmannesta tiestä maitten kehityksessä on romahtanut. Puolassa pluralismi vei ihmiset kirkkoon.” Boris Dettshujev, kulttuuriosaston johtaja: “Kulttuurialueella on myös ongelmia, jos puhutaan tapahtumien tasosta. Meidän on otettava huomioon teoksien sisältö, emotionaalinen voima ja ideologisen perusta. Meidän on määriteltävä yleiset kaavat ja vapauduttava niistä. On löydettävä tie jokaiseen ihmiseen. Neuvostoliiton kirjailijaliitossa on tällä hetkellä 9 000 jäsentä. Joka vuosi syntyy noin 600 uutta kirjaa. Me kunnioitamme sellaisia kirjailijoita kuin Juri Bondarev, Tshingiz Aitmatov, Dumbadze, Jegor Isajev jne. Mutta eräiden kirjailijoiden kirjoissa näkyy vääristelyä, elämän tapahtumien subjektiivista arvostelua. Sever julkaisi 11. numerossaan Krupininin kertomuksen 40. päivä. Siinä näkyy maakylien elämä negatiivisessa valossa. Meidän Karjalassamme on kirjailijaliitossa 45 jäsentä. Kirjailijoiden keski-ikä on 61 vuotta. Huomaa meilläkin luokka-arvostuksen himmentymisen. Venäjän taiteilijaliitossa on 18 000 jäsentä. Solomentsev, siis Venäjän tasavallan Ministerineuvoston puheenjohtaja, puhui edustajakokouksessa ja huomautti, että taiteilijat tekevät enemmän omakuvia, läheisten ihmisten muotokuvia ja sisäkuvia kuin muuta taidetta. Tuntuu siltä, että elämää tunnetaan huonosti. Taiteellisten neuvostojen työtä on tehostettava. Venäjällä on 600 teatteria. Yleisöä on 120 miljoonaa joka ilta istumassa teattereissamme. Teatteri on kaikesta luovatyöelämästä monimutkaisin. Negatiivisuus valloittaa näyttämöt. Arkipäivämme teemoina ovat julmuus ja synkkyys. Täytyy kiinnittää enemmän huomiota paikallisiin näytelmäkirjailijoihin. Meidän on tarkastettava, mitkä ulkomaalaisista elokuvista on näytettävä ja mitkä ei.” (Tällaiset puheet on parempi esittää sellaisinaan. Niissä kuulee hyvin puolueen pelon tulevaisuudesta ja puolueen virkailijoitten hämmennyksen ja ristiriitaisuuden. 9.7.99 W.H.) 26.12. Lauantai. Yöllä kuormasin yhtyeemme tavaroita kiertueelle, mutta rautatieläiset kertoivat, että Volhovstroissa tavaroita ei siirretä. Ne voivat lähteä Leningradiin ja sieltä ne voidaan lähettää takaisin. Volhovstroissa ei ole muka lastaajia. Eilen kävin kaupunginneuvostossa ja sain paikan seimessä balettitanssija Jakovlevin lasta varten. Sasha Jakovlev on hermona, kun yhden huoneen asunnossaan taistelevat vaimo ja äiti. Riidat ovat niin kamalat, ettei tee mieli mennä kotiin. “Auttakaa!” sanoi minulle nuorimies. Ja asuntoja ei ole saatavissa lähiaikoina. Lev Kosinski kertoo termodynamiikka-käsitteestä, joka selittää sen, että joka syntyneen sisällä samalla syntyy kuoleman ja tuhoamisen oireita. “Korruptio tuhoaa kunnollisenkin talouden”, kertoo vanha viisas mies. 27.12. Sunnuntai. Olimme Raijan kanssa nukketeatterin taiteilijan Hristina Skaldinan näyttelyssä. Hyvin aurinkoinen ja elämää rakastava näyttely, vaikka taiteilijalla itsellään on ollut vaikea elämä: hän on ollut sodan aikana Leningradin saarroksessa... Kävimme hiihtämässä rannalla. Moskovalainen teatterikombinaatti täyttää tilauksemme. He ovat jo ommelleet meille 51 paria jalkineita. Saimme tilattua pukujen ompelun Harjkovista ja uskomme nyt, että ne ehditään valmistaa uuteen ohjelmaan. Saimme uuden kanteleen, mutta, valitettavasti, se oli sellainen koekappale, ettei kelvannut taiteilijoillemme ja piti antaa musiikkiopistolle. Entinen taiteilijamme Salop teki meille kaksi jouhikkoa. Yksi niistä on tehty ihan muinaisajan instrumentin mukaan, mutta sen ääni on niin heikko, että se annetaan museolle. Toinen onkin modernisoitu ja sitä kuullaan uudessa ohjelmassa. Nyt tilaamme uusia teoksia ja skenaario tulee valmiiksi huhtikuuksi. Valitettavasti ihmiset ovat paljon poissa kursseilta. Tänään juhlapäivän aattona ei tekisi mieli haukkua, mutta ihmiset tuntevat sen itsekin. Kurssit jatkuvat helmikuussa ja huhtikuussa. Tavoitteena on syventyä ammattiongelmiin. “Kyllä kai te jo tiedättekin, että yhtyeestämme siirtyi musiikkiopistoon Veronika Järvinen sairauden takia, Suslenkov lähti järjestäjäksi Musiikkiteatteriin, matkalta lähtenyt Krylov on vapautettu töistä. Sairauden takia on lähtenyt S. Jamshtshikov. Sergei Stangrit on palannut töihinsä ja kuoroa se auttaa.” Tällaisia ajatuksia on vuodenvaihteessa korvieni välillä. Valmistaudun vuoden tilityskokoukseen. Siitä voi lukea ensi vuoden kirjoituksessa. ESIPUHE | HENKILÖTIEDOT | PÄIVÄKIRJAT | KUVA-ALBUMI | KOTIKIRJASTO OHJELMISTO | KIRJEITÄ ULLAKOLTA | LINKIT | JUMINKEKO webmaster: Juminkeko