William Hall






8.1.1978
Pannaanpas viimevuotiset informaatiot muistiin!
Kerhotaloja ja muita kulttuurijärjestöjä Karjalassamme on:



Kaupunkilaisia oli 566,7 tuhatta ihmistä ja maaseutuasukkaita 171,0 tuhatta, siis 23 % maan väestöstä.
Vuonna 1977miliisiin humalapäissä tuotuja oli noin 30 tuhatta, joista 1000 alaikäistä.
Tasavallan budjetista Kulttuuriministeriö sai 3 932,2 tuhatta ruplaa. Moskovasta valtion tukea teatterit ja konserttijärjestöt saivat 1 010 tuhatta ruplaa.

Toissapäivänä, siis 6.1.78, palasin Sotshin kaupungin Rossia-parantolasta. Tulin kolmea päivää määräaikaa aikaisemmin. Eikä syynä ollut kylmyys ja ikävä, mutta häpeä oli levätä niin paljon, kun Raija tekee kauheasti töitä ja on lastemme kanssa ja harvoin olemme yhdessä. Ja yhtäkkiä tuli mieleeni päästä hiihtämäänkin tammikuussa.
Silti täytyy myöntää, että Mustameri on paratiisipaikka, erinomainen lepopaikka talvellakin. Vaan yhden päivän lämpötila oli alle nollan ja tuli lunta, joka kesti pari päivää, mutta muina päivinä lämpötila oli noin 15 astetta, yölläkin. Ei häirinnyt sadekaan, sillä ympärillä oli vihreitä palmuja ja sypressejä, teepensaikot ja ruusut kukkivat ja meri oli niin salaisen vihertävänsininen. Ja kun lisäksi oli uimahalli, ja vesihieronnat, ja happikuplien haukkaamista aamuisin, ja Matsestan mutakylvyt ja kuntovoimistelua jne.
Luin Ortjo Stepanovin Kuuman kesän, joka on vasta julkaistu Punalipussa. Kummalliselta tuntui: kertomus ilman loppua – tuntui ainakin siltä. Enhän minä odottanutkaan mitään pistettä, mutta kertomus vaatii jonkinlaista yhteenvetoa, jota kirjailija ei kai halunnut tehdä... Muuten tuntuu siltä, ettei kirjailija kuitenkaan ole vapaa kirjoittaessaan. Monet lauseet tuntuivat liian keinotekoisilta. Mutta silti oli monta hyvää hahmoa, monta kirkasta elämänkertaa, värikkäitä keskusteluja...
Mielelläni luin myös Juri Bondarevin Hetkiä-novellikokoelmaa.
Ja yleensä enimmäistä kertaa elämässäni sain todellisen levon. Erinomaista! Hyvä oli pöytäkunta n. 62.

Tulo Petroskoihin synkistyi Toivo Tasasen kuolemalla. On lähtenyt tästä ajasta vielä yksi suomalainen mies, joka Amerikan ja Kauko-Idän kautta tuli Petroskoihin. Runoilija, jolla oli kellosepän viisaat kädet ja luovantyöntekijän aivot. Miten monta mielenkiintoista shakkiottelua olimmekaan taistelleet hänen eläkepäiviensä aikana, kun pääsin arjesta irti! Miten monta kaunista kristalli maljakkoa pellistä ja muutakin tarpeellista hän on tehnyt teatterissamme esityksiä varten! Monta hänen jo yli 70-ikäisen miehen runoa on painettu Punalipussa. Hänessä oli näytelmäkirjailijan sielu, joka ei tullut riittävästi esille teatterin laiskuuden takia.

Viime marraskuun lopussa kuoli syöpään Allanin vaimo Tanja, jättäen veljeni kahden pikkutytön kanssa. Äitimme kävi siellä Murmanskin alueella katsomassa heitä. Siellä oli Tanjan 80-vuotias äitikin. Mitenkäs poika-parka pärjää?

Strelkov lähtee kuukauden kurssille ja pyysi käymään kuuntelemassa ohjeita siksi ajaksi. Nyt lähdenkin!

10.2.
Tämän kuukauden aikana on ollut monenmoisia ongelmia, vaikeuksia. Harmittaa, että saamme nuhteita siitä, että viivyttelemme ratkaisujen kanssa. Oleg Strelkov, siis ministerimme, ennen lähtöään kuukauden kursseille "kaatoi" jääkylmää vettä niskoilleni niin, että sydäntä koski: Kantele-yhtyeeseen asetti toiminnanjohtajanpaikalle Dmitri Utikejevin(?!), Nukketeatterista heitti pois Saharovin ja heti loppui anomustulva. Voitti Juri Andrejev, joka ei tahtonutkaan siirtyä hotelliin baarimikoksi.

Kantele osallistuu parhaillaan Yleisvenäläiseen valtion laulu- ja tanssiyhtyeiden katselmukseen Moskovan Tshaikovskin konserttisalissa. Huomenna olen menossa Moskovaan katsomaan loppukonserttia, johon on valittu katselmuksen parhaat numerot ja siinä luvussa kaksi Kantele-yhtyeen numeroa. Olen sitten kaksipäiväisessä konferenssissa, joka on omistettu katselmukselle.

Katsoin Suomalaisessa teatterissamme Tukkijoen ensimmäistä näytöstä. Moni näyttelijä on sairaana, mutta johtokunta pyysi antamaan luvan esityksen mainostamiseen. Heikonlaiselta tuntui Hakana Pietolana ja Aleksanteri Laine Rättärinä.

Kuuno Sevander, Petroskoin Suomalaisen teatterin yksi ensimmäisistä näyttelijöistä, ohjaaja ja toiminnanjohtajakin, siirtynyt Suomesta USA n kautta 30-luvulla Venäjälle, täyttää näinä päivinä 80 vuotta. Hän on ollut joskus hyvä Rättäri.

Otar Dzhangisherashvili ei päästänyt Andrejevin Elämämme päiviä (Dni nashei zhizni) läpiajoon. “Ei hulluille eikä herroille!” Tuntuu siltä, että kyllä tämäkin esitys synnyttää puheita. Vai onko minussa vikaa? Olenko jo sen verran pilaantunut viroissani? En olekaan enää niin välitön vaan enemmänkin ennakkoluuloinen...

14.2.
Katselmuksen arvostelutilaisuus
Olen Moskovassa kuuntelemassa huomautuksia ja ajatuksia menneestä laulu- ja tanssiyhtyeiden katselmuksesta.

Smirnov Igor Valentinovitsh, dosentti, Venäjän kansantaiteilija, ohjannut Petroskoin Musiikkiteatterissa Sinisalon Sampo-baletin: ”Katselmus oli todellinen juhla! Mutta... Hyvä kun bashkirialainen balettimestari on ilmaissut tansseissa kansansa sielun. Pohjois-Ossetian Alan-yhtyessä on myös tansseja, joissa folkloreen suhtaudutaan hellävaroin. On olemassa koko ohjelman yhteinen konsepti.
Kantele-yhtyeessä ovat onneksi säilyneet helminumeroina Vasili Kononovin asettamat Kruuga ja vepsäläinen Lusikkatanssi. Suomalaiset tanssit tuntuvat naiivisilta. Hyvä, että nuori balettimestari Polonskaja huolellisestii ja huomaavaisesti suhtautuu ennen häntä synnytettyyn ja yhtyeen perinteisiin. Useammin täytyy saada mukaan oman alueen säveltäjiä.

Eräissä yhtyeissä näkyy innostus formaaliseen, muodollisiin temppuihin. Mari El -yhtyeessä tuntui mautonta tyylittelyä ja kansallisen taiteen vääristelyä. Yleensäkin folkloren käyttäminen on joskus ongelma. Kaavamaisuudet harmittavat. Venäläisestä kansan tanssista irrotetaan vain läiskyvää ja pyyhitään pois miettiväisyys, sulavaisuus, haikeus.” (Rusj, korjakkien Mengo, Komin tasavallan Italmaz, Dagestanin yhtyeistä Talnah, Lezginka, Elgeron.)

Mengo-yhtyeenjohtaja A. V. Gilj: "Me olemme enemmänkin filharmonian työryhmä, olemme kuin geologien ryhmä, etsimme aarretta. Muuten Neuvostoliiton alueita kiertelevät lukemattomat mustalaisryhmät ja lilliputtiyhtyeet. Ja me tapaamme toisiamme taas monen vuoden kuluttua ja kerromme taas, ettei meidän yhtyeille löydy paikkaa konserteissa. Saleissa on 20 henkeä ja TV-esiintymisten jälkeen soitetaan, mistä voisi ostaa lippuja? Tiedän tapauksia, kun järjestäjät ovat leikanneet pois mainoksista sanan "kansallinen". On tullut aika mainostaa enemmän meidän yhtyeitä. Jokaisella yhtyeellä pitäisi olla omat kasvonsa.”

J. V. Vasiljev (Tshuvashia): “Meille tämä katselmus on ammattilaisten kouluna. 19 esiintymistä kuukaudessa on paljon, siis 209 konserttia vuodessa. Kiertelemme tasavallassamme vuoden ja meidän on valmistettava uutta ohjelmaa.”

Konstantin Lebedev, Moskovan konservatorion professori: miellytti Kantele-yhtyeen Aino-ryhmä. Siinä oli lyriikkaa ja pehmeyttä. Kantele-orkesteri oli ohjelman löytö. Yhtyeen kuoro on tullut paremmaksi. Ei joka paikassa olekaan niin, että on sitä ja tätä.”

Nina Meshko: ”Viime aikoina me olemme alkaneet ymmärtää, että luonnon kuolema tuo heti paikalla kuoleman meillekin. Henkinen luova työ myös vaatii puolustusta. Miten kauniisti omilla tansseilla vepsäläiset kertoivat sielustaan. Miellytti, että Kantele-yhtyeeseen on ilmestynyt kansanlauluyhtye Aino.”

Igor Volkov (Kulttuuri-instituutti): ”Kantele-yhtyeen orkesterilla on ohjelmassa musiikillinen kivijalka.”

Säveltäjä Agafonnikov: ”Silloin kun ei ole suhteita säveltäjäliittoihin, syntyy valekansanmusiikkia. Ei saa olla sulkeutunutta kansallistaidetta. Kantele-yhtyeen Kruuga oli erinomainen numero!

Tamara Tkatshenko (GITIS-teatterikorkeakoulun professori): “Kunnia heille, jotka säilyttävät Vasili Kononovin ja Helmi Malmin tansseja!”

Igor Aleksandrovitsh Moisejev (maamme nero, maailmankuulun yhtyeen johtaja, katselmuksen komission puheenjohtaja): “Haluaisin, että kuuntelisitte minua ei niinkään komission puheenjohtajana kuin mestarina, jolla on paljon kokemusta. Pääasiana kansantaiteessa pitää olla kansan hahmo. Me arvostamme kansantaidetta sen vilpittömyydestä, oikeudenmukaisuudesta, realismista, ilmeikkyysmuotojen rikkaudesta. Kansantaide on aina kasvattavaa. Joka kansa luo oman käsityksensä kauneudesta ja silloin ulkonainen hahmo on sopusoinnussa muodon kanssa.
Koetetaanpas ymmärtää, miten syntyy kansan hahmo folkloressa? Kaksoisvaikutus, palautteen taannehtiva voima. Ihminen mukautuu luontoon ja yrittää muuttaa sitä. Kulttuuria luodaan kansan käsin ja se on kansan sielun peili. Nykyään kuulee yhä useammin alan erikoistumisesta.
Sivilisaatio ja kulttuuri eivät ole synonyymeja. Sivilisaatiolla on vaarallisia puolia. Sellaisia kuin standardisointi. Ihminen muuttuu luovasta henkilöstä kuluttajaksi. Sitä vastuullisempi on ammattitaiteen rooli, jonka pitäisi muotoilla sopusointuisan ihmisen.
On löydettävä nykyihmisen tuntomerkit eikä yritettävä naurattaa. Tässä katselmuksessa me näimme, miten autonomisten tasavaltojen edustajat näyttivät kansansa hahmon, jonka sisäinen ja ulkoinen muoto ovat sopusoinnussa. Mutta perinteet voivat muuttua piintyneisyydeksi! Me huomaamme usein, että Venäjän kansantaidetta vääristellään. Siihen liittyy roskaa, huonoa steppaamista ja mustalaisrempseyttä, jotka muuttavat kansan puhtauden, siveellisyyden. Se huolestuttaa meitä yhtä vakavasti kuin ympäristön myrkytys radioaktiivisen hajaantumisen tuloksena.
Ihmisen olemus on monimutkainen. Palauttakaamme mieleen Gorkin sanat kahdesta folkloresta. Ne “vittumaiset” sanat ovat myös folklorea, mutta se, mitä on muistettava ja nostettava, ja se, minkä voisi unohtua, riippuu ihmisen kulttuurin ja maun tasosta.
Me huomaamme venäläisen tanssin kielen kuihtumisen. Voiko laskea kirjailijaksi ihmistä, jonka kielessä on vain tusina sanaa ja taas koreografiassa me tuon tuosta törmäämme siihen. (...) Kansantaiteessa on ehdottomasti luovan voiman elementtejä. Harrastelijoilla se on nurkkamestaruutta. Silloin kun me kritisoimme esittämiänne venäläisiä tansseja, me emme arvostele teitä, vaan teidän käsitystänne Venäjän kansasta. Godenkon ohjaama yhtye vääristeli Siperian kansan kuvaa, sen minä sanon rehellisesti.
Nurkkamestari tekee tuolin ja voi tehdä Rafaelin kuvan jäljennyksen ihan jämptisti, mutta tosi taiteilijalle se tuo tuskia! Me haluamme, että tästä katselmuksesta löytyisi mahdollisimman paljon oppimista. Täytyy löytää käytännön ratkaisuja. Olen 72 vuotta vanha ja voin sanoa, etteivät kaikki balettimestarit ole riittävästi oppineita. Nykyään et saa johtaa, vaikka osaisit paljon puhua. Täytyy osata vielä analysoida taidetta.
Aineellinen kulttuuri ja tanssi: sukat ja leninkien pituus. Jokaisella kansalla on oma psykologia. Kun nämä suhteet otetaan huomioon, niin tulee mieleen tarve järjestää seminaari, jossa pohdittaisin syvällisempää suhtautumista folkloreen. Siinä keskustelisimme muodoista ja eri aikojen työn rytmistä. Esimerkiksi Burjatiassa ei ollut lainkaan tanssia, ei edes sellaista sanaa. Katsottuani työn luonnetta ja tutkittuani sitä minä keksin 16 tanssia. Esimerkkinä voi olla valkovenäläinen Bulba(“peruna”)-tanssi. Mutta taiteen keinojen täytyy olla luonnolliset.
Elgeron-yhtyettä on autettava. Ei ole vielä oikeastaan musiikkia, moniäänisyyttä. Sinfoniaryhmän kokoaminen tanssin säestystä varten on liian aikaista. Pikemminkin on luotava kaupungissa sinfoniaorkesteri ja valmistettava kuulijakuntaa, kasvatettava kansaa. Mutta toisaalta kulttuuria ei voi tyrkyttää. Sen on synnyttävä kansan syvyydessä. Saksalainen Goethe on sanonut: “Täyttäkää älynne ajan ideoilla ja teos syntyy varmasti!”

(Sitten pitkään puhui Venäjän varakulttuuriministeri.)

16.2.
Venäjän kulttuuriministeriön kollegio. Puhuu ministeri Melentjev. Puhemiehistössä istuu kuuluisa nukketeatterin johtaja Sergei Obraztsov, Neuvostoliiton varakulttuuriministeri ja muut herrat-toverit. Punaisena lankana on ajatus: on opittava tekemään työtä!

17.2.
Teuvo Pakkalan Tukkijoella-esityksen ensi-ilta. Ohjaajana on Pauli Rinne. Tanssit on ohjannut Viola Malmi.

25.2.
Musiikkiteatterissamme kapinoi balettiryhmä. Miksi, muka, “Vestsaidin tarinan” ensi-ilta siirrettiin toukokuusta marraskuuhun? Hyvin harvoin esitetään klassista balettia. Uusi Musiikkiteatterin pääohjaaja vähentää tuon tuosta baletin osuutta opereteissa. Yhteisen kokouksen jälkeen, johon osallistuivat teatterin johtokunnan lisäksi kulttuuriministerimme ja aluekomitean edustajat, syntyi kirje aluekomiteaan.

Toivo Haimi tuli Oulusta ja kertoi, että Terästyöläset-esitys oli otettu vastaan erinomaisesti. Voiko keskinkertainen ohjaaja tehdä erinomaisen esityksen? Sappea on kerääntynyt maksaani ja sieluuni!

Kävin komennuksella Suojärvellä, jossa valmistaudutaan piirin kulttuurityöntekijäin konferenssiin.

13.3.
Meinasin aamusta ehtiä moneen paikkaan, mutta viisituntinen Musiikkiteatterin henkilökunnan uusi kokous sotki suunnitelmat. Sanoin heille puheessani, että tämän kokouksen pituuskin todistaa, että henkilökunta on työkykyinen.

Melkein yksimielisesti Brushteinille tuli syyte siitä, että pitää silmällä vain omia esityksiä, ja jos jotkut saavat 2-3 roolia, niin toiset taas kävelevät työttöminä. Brushteinia syytettiin siitäkin, että hän huolehtii enemmän vaimonsa rooleista, painostaa näyttelijöitä, ei käy kiertueilla ja siirtää henkilökohtaisia suhteita työsuhteisiin.

Brushtein taas pyysi enemmän uskoa ohjaajaan ja lupasi ilman muuta lähteä pois ilman traagisia seurauksia. Sanojensa mukaan, hän oli saanut heti tulonsa jälkeen uhkaavia kirjelappuja, jossa luki, että ”kuolet, jos et painu Karjalastamme”. Sittemmin oli samanlaisia puhelinsoittojakin. Ammattiliiton paikallisen komitean jäsenen näyttelijätär Sabirovan mielestä ohjaaja valehtelee. Silloin, kun Sabirova kysyi häneltä, oliko se naisen vai miehen ääni, ohjaaja hämmentyi.

20.3.
Oikeastaan on jo 21. päivä, sillä kello näyttää pikkutunteja.
Luin loppuun Aleksei Arbuzovin Julmat leikit (Zhestokije igry) -näytelmän. Hemmetin hyvä näytelmä! Elävät luonteet. Uskomattoman realistiset tilanteet. Uskoin kirjailijan joka sanaan. Pitkästä aikaa en ole parempaa lukenut.

16.4.
Eilen tulin Brjanskista Yleisliittolaisesta tieteellis-käytännöllisestä konferenssista, joka oli omistettu maaseudun kulttuuriselle kunniapäällikkyydelle. Näin Brjanskin teatterin hyvän Juri Bondarevin Ranta-näytelmän mukaan tehdyn esityksen.

Konferenssin vaatimuksena oli laajentaa käytännössä luovantyön sopimuksia kolhoosien ja neuvostotilojen kanssa, vetää mukaan neuvostotilojen johtajia kulttuuritalojen rakentamiseen, nostaa korkeammalle tasolle kerhotalojen johtajien ammattitasoa, nostaa kulttuuriopistoista valmistumisen vaatimuksia.

Pioneerikuoromme Pellervo täytti 15 vuotta. Olen heille, siis etenkin sen johtajalle Sofja Osjkinalle, kiitollinen siitä, että kehottivat minua kirjoittaman pioneerien marssin tekstin ja ovat laulaneet sitä jo monta vuotta.
Huhtikuun alussa Petroskoissa kävi Moskovasta Kasvatustieteiden akatemian taiteellisen kasvatuksen instituutin lasten kuoro, joka yhteisvoimin Pellervo-kuoromme ja Kirovin kaupungin Orljata-kuoron kanssa lauloi minun marssia. Kuoroa johti Neuvostoliitossa tunnettu kuoronjohtaja, Neuvostoliiton kansantaiteilija Sokolov. Se oli mahtavaa! Sain kiitoksen Moskovasta asti laulustani. Vaikka sehän oli säveltäjä Albert Antyshevin saavutus ennen kaikkea. Ja sanat ovat hyvin poliittiset. Mutta kyllä ne sydämen pohjalta joskus tulivat!

1.5.
Vappu! Päivä muuten on jo loppumassa. Jäljellä on 20 minuuttia. Aamusta hermostelin, tuleeko ihmisiä kulkueeseen, sillä on vain +2 astetta lämpöä. Ovatko julisteet ja koristeet riittävällä tasolla? Mutta aurinkoa oli paljon ja kansaa tuli. Pihalla on suuri kasa sulamatta jäänyttä likaista lunta.

Pitkästä aikaa Erkki ja Lena lähtivät kulkueeseen. Jättivät Railin mummon kanssa. Raija oli sairaana nelisen päivää ja jäi kotiin. Railin vanhemmat lupasivat hyvin kohta tulla, mutta nytkään heitä ei ole. Panimme lapsen nukkumaan kärryihin. Missäs ne löntöt ovat?

9.5.
Olen päivystäjänä Ministerineuvostossa. Jälleen kylmä sää. Kello kymmeneltä olimme Raijan kanssa seppeleidenlaskemistilaisuudessa. Sitten menimme vierailemaan Rinteen perheeseen. Ja iltapäivällä ikävöivät meillä Erkki perheineen.

Eilen soitti yhdistyneiden teattereiden toiminnanjohtaja Georgi Pukatsh ja ilmoitti, että perutetaan tämänpäiväinen Tien laki -esitys, siksi kun näyttämökiekko ei halua pyöriä ja myytykin on vain 100 lippua. Näytelmän vaihtaminenkaan ei auta asiaa, sillä silloinkin löytyy tyytymättömiä. Asia on siinä, että juhlaesityksestä näyttelijöille maksetaan kaksinkertainen palkka ja toiminnanjohtaja laski tarkkaan, että katsomon täytyy olla täynnä ennen kuin kannattaa...

Eilen aamulla soitti Pauli Rinne, että Suomalaisessa teatterissakin perutetaan esitys, sillä ei ole myyty yhtäkään lippua.

Pauli eilen puhui siitäkin, että on kadonnut näyttelijä Ivan Fofanov (karjalainen mies), jota etsitään jo kolmatta päivää ja tänään kertoi, että mies löytyi ruumishuoneesta. Kaupungin johdinautosta kuljetettiin sairaalaan ja siellä tuntemattomana kuolikin. Vaikka ei kukaan pitänyt häntä juoppona, mutta juoppohulluuskohtauksia hänellä on, muka, ollut. Ja Fofanov oli vähän yli 40. Oli noin kuusi vuotta sitten valmistunut teatterimme studiosta.

Yöllä olin penkkiurheilijana telkkarin ääressä, kun oli jääkiekon maailmanmestaruusturnaus, mutta pettyneenä aloin lukea ja luin loppuun pienoisromaanin Viimeinen tapaaminen, joka oli julkaistu Sever-aikakauslehdessä. Siinä kerrotaan siitä, kun erään kylän kerhotalossa puukotetaan tappelussa nuori mies. Tapaaminen tytön kanssa ei ehtinyt puhjeta rakkauteen. Samana yönä traktori toi uuden kuormallisen laatikoita, jossa oli vihreitä nestepulloja. Joku piti huolta siitä, ettei kaupoista loppuisi se iloneste... Ihan puistatti!

On pantava muistiin kaksi tapahtumaa, jotka liittyy näyttelytouhuihimme. Voitonjuhlan aattona soitettiin taiteilijaliitosta, että heille on tullut puolalainen julistenäyttely. Kysyin, että minkä sopimuksen mukaan se on ilmestynyt? Boris Pomortsev, joka on nyt liiton puheenjohtaja, vastasi, että hänelle oli soittanut Puolan tasavallan konsuli Leningradista ja he olivat sopineet keskenään näyttelyn pitämisestä.
Seuraavana päivänä tulimme Strelkovin kanssa katsomaan sitä. Pari kolme julistetta meidän piti kääntää seinään päin, sillä ne olivat liiankin eksoottisia tottumattomalle yleisöllemme. Mehän Strelkovin kanssa parhaiden tiedämme, mikä on vastenmielistä yleisöllemme...
Ja seuraavana päivänä tuli itse toveri konsuli, Ceslaw Frankowski, ja lahjoitti levyjä ja taidealbumeja. Juhlatunnelmissa avattiin se näyttely, mutta hyvin kohta saimme kuulla Aluekomiteasta nuhteita siitä, että meidän olisi pitänyt lähettää koko näyttely takaisiin, sillä konsuli oli, muka, rikkonut kaikki olemassa olevat säännöt.

Samana päivänä kun katsoimme puolalaista näyttelyä, meidät kutsuttiin nuorten taiteilijoiden näyttelykomission istuntoon. Komissio oli tehnyt työtä jo kuukauden, mutta mitä se Strelkoville merkitsi. Hän kielsi 5-6 teoksen pääsyn näyttelyyn. Hermostuin jo siitä. Huonoimmat oli jo poistettu näyttelyn ehdokkaiden luettelosta ja minä taas olin sitä mieltä, että nimenomaan nuorten näyttelyssä saisi olla muutama kyseenalainen teos, joista voisi syntyä keskustelua!
Ja kun ministeri menee kinaamaan ammattitaiteilijoiden kanssa, jotka ovat jo äänestäneet ja päättäneet enemmistöllä hyväksyä ne kyseenalaiset työt, niin ei se ole kauniisti tehty. Mutta mitä me siitä? Erään teoksen edessä, jossa oli nuoren alastoman tytön keho räikeän vihreyden helmassa, me kinasimme sen verran, että ehdin ilmoittaa ministerillemme hänen käyttäytymisensä hurskasteluksi. Ja hyvin ymmärsin, ettei meidän kinaaminen lupaa minulle mitään hyvää. Mutta menköön sitten, kerran siihen menee!

Moskova kutsuu taas teatteriohjelmistoneuvotteluihin ja Strelkov vaatii Suomalaista teatteriamme etsimään uusia näytelmiä, joissa sitä positiivista suuntausta olisi paksummin. Enemmän ainakin, kuin oli Shatrovin Minun toiveeni- ja Drutsen Maan ja taivaan nimessä -näytelmissä, joita valmistellaan uudeksi teatterikaudeksi. Rinne hyvin ärtyneenä kysyi: “Kuka sitä tarvitsee?”

Lev Kolmovski on sairaana ja tuskinpa palaa teatterijohtajan paikalle. Kuka on se mies, joka uskaltaa istua seuraavaksi Zvezdinin valtaistuimelle?

14.5.
Katsoin Moskova Edustajakokouksien palatsissa Giselle-baletin, jonka pääosassa oli Natalja Bessmertnaja. Istuin melko kaukana katsomossa, johon mahtuu noin 6000 katsojaa, mutta silti baletti oli ihana kokonaisuus. Runolliset kulissit, sumuinen, arvoituksellinen, lempeilevä harmaansininen metsä, josta valaistus teki vaaleanpunaisen...

Täytyy sanoa, että Karjalamme ohjelmistosuunnitelmat yleisesti hyväksyttiin. Kysymysmerkki pantiin vain näytelmän perään, jonka nimi on Siniset ratsut punaisella niityllä (ruoholla) (Sinije koni na krasnoi trave).

20.5.
Aivan äsken palasin Venäjän Federaation kulttuuriministeriön vuoronmukaisesta neuvottelusta. Viikko sitten olin ohjaajien yleisvenäläisen konferenssin täysistunnossa, joka kokoontui NKP:n KK:n ja Ministerineuvoston Työstä luovantyönnuorison kanssa -päätöksen yhteydessä. Konferenssista on muovautunut jokavuotinen repertoaarineuvottelu.

Ohjaajien konferenssissa vanha tuttavamme Vladimir M. Pahomov puhui työstä nuorison kanssa. Hän on nykyään Lipetskin teatterin pääohjaaja. Hänen teatterinsa henkilökunnassa on viisikymmentä näyttelijää ja hän on pyytänyt lisää nuorisoa. Pahomov vei mukanaan Petroskoista muutaman näyttelijän, joista eräät olivat opiskelleet Petroskoin teatterin studiossa.

Melko temperamenttisesti puhui Sergei Mihalkov (runoilija, näytelmien ja nimenomaan satiirin kirjoittaja, kuuluisien elokuvaohjaajien Kontshalovski-Mihalkovin ja Nikita Mihalkovin isä, Fitilj-nimisen satiirisen aikakauselokuvan toimittaja). Mies vannoi, että vaikka hän on kirjoittanut ja ohjannut monen monta Fitilj- elokuvaa (“fitilj” on venäjäksi sytytyslanka), hän ei kertaakaan saanut päällystöltään harmia. (Venäjän kielessä on käsite: saada sytytyslankaa, siis satikutia.) "Ja silloin kun minä kysyin päällystöltä, miltä Fitilj tuntuu, vastasivat, että raskaalta ja epämiellyttävältähän se tuntuu, mutta hyvin tarpeelliselta!” kertoi S. Mihalkov ja jatkoi: "Miksi sitten, kun he puheissa kunnioittavat satiiria ja pitävät Saltykov-Shtshedrinistä, käytännössä eivät anna lupaa, eikä satiirisia näytelmiä ohjata missään muualla kuin Moskovassa ja Leningradissa? Ja pääkaupungeissa esitykset menevät hyvin. Kuohu (Pena) -näytelmä esitettiin yleisliittolaisessa TV:ssä, mutta syrjäseuduilla sitä ei esitetä. Minä kirjoitin näytelmän Balalaikin ja K... Shtshedrinin mukaan, enkä lisännyt sanaakaan puolestani – eikä esitetä! Mitä siinä on takana? Miksi Kaliningradissa kulttuurihallinto kielsi nukketeatterissa Mihalkovin satujen mukaan tehdyn esityksen? Ja vain sillä perustella, että se muistuttaa jotakuta? Ketä? Eihän Saltykov kirjoittanut meistä, vaan poliisivaltiosta! (Salissa kuuluu eloisuutta!) Yksikään valtio maailmassa ei ole ollut satiiria vastaan, vaan totuutta vastaan, joka sisältyy satiiriin. Se täytyy muistaa.”

31.5.
Eilen meidän teattereiden ja konserttijärjestöjen ohjelmasuunnitelmat vahvistettiin NKP aluekomitean ideologisessa komissiossa.

27. ja 28.5. kaupungissamme kävi Venäjän kulttuuriministeri Juri Serafimovitsh Melentjev. Hän oli kiinnostunut Kizhin museon tilanteesta. Herrat kokoontuivat tasavallan ja sen pääkaupungin johtajien tasolla: NKP:n aluekomitean ensimmäinen sihteeri Ivan Senjkin, Ministerineuvoston puheenjohtaja A. A. Kotshetov, kaupungin puoluesihteeri A. Prokujev, kaupunginjohtaja Pavel Sepsjakov, Ministerineuvoston varajohtaja Ivan Manjkin ym.

Saatoimme Kantele-yhtyeemme Tshekkoslovakian tasavaltaan. Viktor Poutonen on valtuuskunnan johtajana. (Hän on NKP:n aluekomitean kulttuuriosaston neuvonantaja, siis työskentelee entisessä virassani.) A. Lehmus on taiteellisena johtajana ja D. Utikejev toiminnanjohtajana. Samaan aikaan siellä on, kuulemma, Leonid Brezhnev. Käynti on omistettu Tshekkoslovakian 30-vuotisjuhlalle ja 33-vapautusjuhlalle. 10 vuotta on kulunut niistä ikävistä tapahtumista ja huhuja kuulee, että kaikkea voi tapahtua nytkin.

3.6.
Eilen olin koko päivän Kizhin saaristolla 20 hengen komission luvussa. Saaren, tai oikeastaan sen kuuluisan Kristuksen kirkastuksen kirkon, merkitys kasvaa. On ymmärretty että sillä voi tienata... Saarella kävi Petroskoin puoluekomitean ensimmäinen sihteeri Anatoli Prokujev, kaupungin johtaja Pavel Sepsjakov, Karjalan sisäasiainministeri Viktor Mjaukin ja muitakin herroja. Meitä kestittiin tavan mukaan Podjelniki -paikassa.

14.7.
Viikko sitten ilmoitettiin, että pääkaupunkimme on palkittu Työn Punaisen lipun kunniamerkillä ja palkitsemistilaisuuden yhteydessä täytyy olla konsertti! Ja kaikki ovat lomilla!? Se aiheutti pientä paniikkia ja lisää aikaa tappavia hommia!

24.9.
Ja todella oli touhua ja puuhailua... Kunniamerkin luovutti KK politbyroon jäsen Juri Vladimirovitsh Andropov. Se tapahtui 5. elokuuta 1978.
Suurella vaivalla kyhäsimme silloin konsertin, mutta yleisöön se meni hyviin. Muistan kun pari viikkoa ennen sitä konsertin järjestäjät kerättiin Kiurun luokse. Strelkov oli lähdössä lomalle. Naurahtaen Kiuru huomautti minulle, että konsertin menestyksestä riippuu minun tulevaisuuteni: “Jos se ei onnistu, niin en löydä Teille työpaikkaa edes Eestistäkään.”

Kosygin ja Kekkonen Petroskoissa
Mutta kun se konsertti oli ohi, niin syntyi uusia ongelmia.
Huhut kertoivat korkeimpien vieraitten tulosta. Strelkov salaisesti sanoi, että on mahdollisesti tulossa A. N. Kosyginin käynti. Ja Pohjola-hotellin naulakosta sain tietää myös Urho Kaleva Kekkosen tulosta ja siitä, että illallinen tapahtuu Pohjola-hotellissa. Ravintola pantiin kiinni saneerausta varten. Ravintolan rappuset uusittiin kivilaatoilla. Melkein koko kaupunkimme tekniikka oli tuotu Pohjola-hotellin eteen.
Vieraitten vastaanottoon valmistautui Suomalainen teatterikin. Aattona taivaalta tuli vettä kuin Esterin p...stä. Soitti yhtäkkiä kaupunkimme johtaja Pavel Sepsjakov, jonka piti yllättää jonkun, näyttäen, että hän on kaupunginjohtaja, joka tietää kaiken ajoissa: "Tiedätkö että Suomalaisen teatterin sisään tulee vettä tulvana?"
Teatterin varajohtaja ryömii katolla ja yrittää peittää rakoja sen perusrakennuksen ja lisärakennuksen välillä. Kiireesti nuollaan haavoja...
Ja seuraavana aamuna, suuri nippu pieniä kahden maan lippuja heiluttaen otetaan vastaan erikoisjuna, joka toi vieraat Kostamuksesta. Selvisi, että Kosygin oli jo käynyt Petroskoissa matkalla pohjoiseen päin. Oli kaikenlaisia keskusteluja ja tilaisuuksia, mutta siitä saatiin lukea sanomalehdistä.

Mutta 16. ja 17. päivä syyskuuta me melkein repeilimme moniin osiin. Me Kemovan (toinen varaministeri) kanssa pidimme huolta vastaanottovalmiudesta Kizhin museossa ja Martsyalnyje vody -parantolassa. Mutta tuli käsky, että ministerin on oltava valmiina Kizhin saarella ja Strelkov painui sinne.

17.9. kello 9.15 Suomalaisen teatterimme katsomo oli täpötäynnä. Salissa istuvat tasavallan ja kaupungin johtajat keskustelevat siitä, pitääkö Urho Kekkonen vastapuheen? Mihin vieraat on pantava istumaan? Täytyykö olla erikoiset nojatuolit? 15 minuutin kuluttua saimme kuulla, että vieraat tulevat jalkaisin Karl Marxin katua pitkin. Me seisomme Haimin kanssa ovissa. Keskustelemme siitä, että astummeko heidän eteensä ja esiinnymmekö?
Mutta kun se ihmisjoukko saattueineen ja valokuvaajat selin peruuttaen tuli oville, niin ei siinä enää ehtinyt mitään. Näytettiin vain vaatteiden riisumispaikat. Aleksei Nikolajevitsh kampasi tukkaa. En ehtinyt edes sanoa, että vieressä on peili.
Saattue suuntaa lämpiöön. Kosygin lähtiessään kysyy, onko tämä elokuvateatteri, mutta minun vastaustani ei enää kuulu. Vaikeuksin mahtuu saattue kapeisiin oviin. Myrskyisät suosionosoitukset. Huolehdin vain siitä, että pääsisin rappusia myöten näyttämölle vieraitten kanssa. Oli annettu sellainen tehtävä, että saatan näyttämölle Kekkosen tulkin, mutta joku äreä ääni kysyy, kuka sellaisesta on päättänyt? Vastaukseen ei taaskaan riitä aikaa.

Kun vieraat ehtivät istuutua ja Antti N. Timonen aloitti tervehdyspuheensa siitä, että Neuvostoliitto – Suomi -seuran Karjalan osastolle tämä on historiallinen hetki, kuulin NKP:n aluekomitean propagandaosaston varajohtajan V. A. Kjurshunovin kuiskauksen: “Etsi harja!” Näyttämön rappusilla kaikki näyttämölle astuneet tahraantuivat kalkkiin, jolla oli vasta maalattu näyttämön sivut. Siinä luvussa, tietenkin, Kosygin. Sukellan kulisseihin ja suurella vaikeudella löydän harjan, mutta kulisseissa seisovat nuoret miehet, joilla on silmät nappeina ja he hyvin hermostuvat minun touhuistani.
Mutta molemman pääherran puheet olivat todella hyvät. Ilman paperia, henkilökohtaisine vetoomuksineen ja kädenpuristuksineen...

Ja illalla Pohjola-ravintolassa oli komea vastaanotto. Soitti Leningradin konservatorion Karjalan haaraosaston kvartetti, lauloi kiilleliuskatehtaan naisyhtye ja filharmonian solisti Petshenko, soi kanteletrio (Raution pariskunta ja Matvejeva tuotiin kiertueelta Kalevalan piiristä) ja lauloimme Manokilla.

Myöhemmin Leningradin Suomen pääkonsuli tavatessaan minut Astoriassa kertoi, että oli mainiota kuulla suomalaisia lauluja Petroskoissa. Meidän numeromme miellyttivät. Koko Kekkosen vierailu Karjalassamme oli onnistunut.

Samana aikana otin vastaan ja viikon kuluttua saatoin itäsaksalaista valtuuskuntaa Neubrandenburgista. (Valtuuskuntaan kuuluivat alueen puoluekomitean kulttuuriosaston johtaja Jürgens (sukunimen unohdin), kirjailija Joachim Wolgemut ja Reuterin museon johtaja Arnold Hüchstädt.)

Näytäntökausi avattiin Venäläisessä draamateatterissa Shukshinin näytelmällä Ja aamulla herättyään... (A poutru oni prosnulisj). Katselmus teki hyvin ristiriitaisen vaikutuksen.

Venäläisessä teatterissa harjoitellaan leningradilaisen näytelmäkirjailijan Arron näytelmää Korkein rangaistus.
Eilen kävimme ranskalaisten näyttelijöiden kanssa katsomassa sen Arron näytelmän harjoitusta. Se oli La Roshellen valtuuskunta, joka koostui Silence-teatterin näyttelijöistä. Vaikka teatterin nimi on muka Vaitelias teatteri, se aiheutti paljon melua yleisössä. Ensi-illassa oli läsnä aluekomitean ensimmäinen, siis Senjkin I. I. ja kaupunginjohtaja P. Sepsjakov hermosteli, miten teatteri otetaan vastaan. (Sehän on kaupungin ulkomaansuhteita.) Se olikin balettiteatteri, jonka esityksessä oli paljon suorastaan eroottisia kohtauksia, mutta eiväthän he muuten olisikaan ranskalaisia!
Manok lauloi heillekin teatteriseuran huoneistossa. Vieraita miellytti. P. Rinne vihjasi La Rochellen kaupungin varajohtajalle, että me olemme valmiit laulamaan pitemmänkin aikaa.

Tänään on ensimmäinen vapaapäivä kuukauden aikana.

6.10.
NKP:n aluekomitean ensimmäisen sihteerin Ivan I. Senjkinin puheilla on suuri sakki musiikkiteatterin näyttelijöitä ja varajohtajakin.

I. Senjkin: “Ei kannata puhua pikkuasioista. Haluaisimme selvyyden tilanteesta.”

Kulijev (laulaja, puoluesihteeri): “Pyydämme anteeksi aluekomitealta Teidän arvokkaan aikanne tuhlaamisesta. Oli Pahomovin juttu ja nyt on Brushteinin. Huhtikuussa 1977 mies tuli teatteriin. Kaikki 30 henkilökunnan jäsentä otti hänet mielellään vastaan, luovantyön toivossa. Mutta jo 3-4 kuukauden kuluttua huomasimme päinvastaista. Hän on puolueenjäsen ja kehtasi myöhästyä kokouksesta puoli tuntia. Itse ei kestä kritiikkiä, eikä ole lainkaan itsekriittinen. Ei osaa lainkaan suunnitella työtään. Näytelmiä otettiin ohjelmistoon vaistonvaraisesti, omalla vastuulla. Brushteinin eettiset normit eivät kestä kritiikkiä. Hänen mielestään teattereissa on aina pari kolme rauhanrikkojaa ja heidät on pantava pois, jotta rauha pysyy maassa. Musiikkiteatterin henkilökunta on yksimielisesti sitä mieltä, että Brushtein on kopeilija ja omavaltainen, eikä hänellä ole lainkaan johtajan ominaisuuksia.”

Senjkin: “Mitä mieltä olette omasta toiminnastanne?”

Kulijev: “Jos Brushtein jää tälle paikalle, niin kaikki johtavat näyttelijät lähtevät teatterista.”

Senjkin: “Sellainen ilmoitus haiskahtaa kiristykseltä! Täytyy arvostaa työmahdollisuuksia.”

Georgi Pukatsh: “Tilanne on hyvin jännittävä. Venäjän ministeriön kanssa Brushteinin määräämisestä ei ollut neuvoteltu. Määrääminen oli paikallinen. (Varajohtaja vihjailee, että itse Senjkin olisi syyllinen ohjaajan palkkaamiseen. Ei Kolmovski itse voinut häntä määrätä.) Kaksi henkilökunnan kokousta näytti, ettei mies ymmärrä yhteistyötä ja kaikkialla, missä tämä mies on tehnyt työtä, on päädytty samaan tilanteeseen.” (Samaan tyyliin puhuivat orkesterin johtaja Ballo, laulajatar ja ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtaja Sabirova, laulaja Druzjakin. Puhuin minäkin, muttei tullut kirjoitetuksi.)

Ivan Senjkin: “Tietenkin syyllisenä on Lev Kolmovski, joka otti todesta Brushteinin yhden näytelmän ohjauksen. Toveri Kulijevin olisi pitänyt ajoissa järjestää periaatteellinen keskustelu. Minä ainakin olisin pannut eroanomuksen pöydälle, ennen kuin olisin saanut virallisen puoluemuistutuksen”, sanoi puolueen pamppu.

7.11.
On suuri Lokakuun juhla, mutta pitkä häntä arjen muistoja tarttuu muistoni juhlapylvääseen. Lyhennetäänpäs häntää...
4. marraskuuta. Yhtenäisen teatterin henkilökunnalle oli esitetty uusi toiminnanjohtaja nimeltään Juri N. Zaborovski. Brushtein vapautettiin kolme viikkoa sitten Musiikkiteatterin taiteellisen johtajan tehtävistä. Hänet on väliaikaisesti sijoitettu filharmoniaan. Teatterin henkilökunta ei suostunut edes siihen, että hän ohjaisi Nikolai Laineen runoelman mukaan tehdyn oopperan (Pihlajamarjan punaisia terttuja. Sillä mies meitä koukkasi. Uusi kansallinen ooppera tuntui makealta!)

Pauli Rinne kirjoitti päästäkseen ohjaajan tehtävistä anomuksen, jossa hän vakuuttaa, ettei usko Suomalaisen teatterimme tulevaisuuteen ja on vihainen sille, että teatterimme johtokunta on niin jäykkä.

Toivo Haimi, Pekka Mikshijev, Vieno Kettunen ja Viljo Ahvonen ovat Suomessa nauhoittamassa Yleisradiolle Antti Timosen Syntymäpäivä-kuunnelmaa. Haimi ilmoitti, että Ruotsi on valmis ottamaan vastaan teatterimme yhden näytelmän, siis Kalevala-aiheisen, maaliskuussa 1979.

Kotiseutumuseon johtaja Rybak on menossa Neubrandenburgiin H. Fogelerin teosten näyttelyn kanssa. (Saksalainen taiteilija oli 30-luvulla Karjalassamme ja teki monta teosta sen ajan tasavallastamme.)

Erkki on taas "miliisiputkassa", johon on joutunut humalapäissä.

19.11.
Voi jestas! Aurinkoinen Sotshi. Hiekkarannat. Vihreänsininen meri! Uskalsin riisuutua uimahousuihin saakka. Kummalliselta tuntuu, mutta aurinko lämmittää!!! Taivaan rannalla sinisen meren ja sinisen taivaan välillä näkyvät kolmenkymmenen veneen purjeet. Mutta jaloissa rahisevat keltaiset lehdet ja kylmän tuulahduksen hengitys tuon tuosta tuntuu selässäni muistuttaen syksystä ja aika myöhäisestäkin. Mutta mitä siitä, kun Karjalassamme aurinko paistaa samalla tavalla kesäkuussakin.

Tulin tähän paratiisiin eilen suoraan Suzdalista, jossa olin kolmepäiväisessä Yleisvenäläisessä neuvottelussa kulttuuritapahtumien hintojen muodostamisesta. Kaunis tosivenäläinen suojelunalainen kaupunki, jossa ei sallita rakentamista keskustassa eikä sen laidallekaan saa rakentaa kahta kerrosta korkeampia rakennuksia. Yhdeksän neliökilometrin alueella on kolme luostaria, suuri määrä kirkkoja. (Miten nekin raukat säilyivät barbaarimaisesta kirkkojen tuhosta 30-luvulla???) Loistava turistikeskus kansainvälistä luokkaa, suuri uimahalli suomalaisine saunoineen. Pääsyhintakin on 3 ruplaa! Mutta kauhea marraskuun kylmyys ei suonut nauttia siitä.

2.12.
Aika rientää yhtä nopeasti kuin nämä lokit kauhean voimakkaan tuulen ajamina. On satanut jo monta päivää. Ukkosilma täällä on myös railakkaampi. Meri vierii suuria, mutaisia aaltoja, jotka ihan kauhistuttavat. Ei oikein usko, että vielä kolme päivää sitten se oli niin hellä, että uskalsin mennä uimaankin. Viitisen kertaa kävin talvimeren aalloissa näitten päivien aikana, mutta pomppasin vedestä korkkina.

6.12.
Todella nautin levosta, jota kerran jo sain nauttia, oliko se vuosi sitten. Nukun päivälläkin, uin uimahallissa jo joskus meressäkin, joskus menen tansseihin, paljon luen ja imen itseeni rauhaa ja tunnen voimien palautuvan. Eilen yritin ja kyllä minä pääsinkin ryömimään kaupungin laitapusikkoon. Mutta ei se lainkaan ollut pohjolan lempeää metsää. Piikkejä joka oksassa. Mutta sitten pääsin taas rantaan ja kuljin läpi kaikki uimarannat (ainakin melkein). Hyvä, että Raija lähettää paikallisia sanomalehtiä. Olen ajan tasalla.

16.12.
Kymmenen sadepäivän jälkeen hoksasin mennä kotiin. Ja eilen aloitin taas työurani.
Alevtina Sergejevna Kemova kertoi lyhyesti kuukauden tapahtumista: Strelkov on Moskovassa, teatteriseuran huoneistossa on menossa viimeistä päivää Venäjän luoteisalueen teattereiden johtajien neuvottelu taloudellisista ongelmista.
Ja tämä varaministeri laulaa harjoittelee Manok-poikien kanssa ja sieltä menenkin siihen teatterilaisten konferenssiin.
Leningradin teatteri- ja elokuvakorkeakoulun teatteritalouden oppituolin edustaja tunnustaa, että vasta nyt on alettu ymmärtää teatterin ominaisuuksia, joita ennen ei otettu huomioon ja nyt yritetään olla sekaantumatta sen asioihin, joita on usein mahdotonta laskea etukäteen.
Syntyi kiista siitä, miten voi laskea teatterin toimintakuluja valtiontuen saamista varten. Ei tietenkään voi tukea toimettomuutta, mutta huomioon on otettava erikoisuudet, perinteet jne.

Kemova kertoi, että P. Rinne kirjoitti eroanomuksen ohjaajan virasta. Manokin harjoituksissa Pauli todistikin sen.

Haimi on kutsuttu puolueen aluekomitean kulttuuriosaston johtajan puheille. Pauli lupasi käväistä puheilla ministeriössämme... Jos Haimi sekaantuu taiteelliseen hommaan, niin niin on sanottavakin, eikä nostettava itselleen hintaa sillä tavalla... Yritetäänpäs siirtää ratkaisua siihen asti, kunnes teatteri palaa Ruotsista maalis-huhtikuussa.

Venäläinen teatteri antoi luettavaksi Boris Vasiljevin Ja huomenna oli sota... -neuvostotragedian. Uutta tässä on moraalisten kysymysten esilletuominen, usko ihmisiin, jotka toteuttavat Synnyinmaan tahtoa, usko heidän rehellisyyteensä, kokemukseensa ja intuitioonsa. Vastuuntunteen kärjistyminen?

23.12.
Vuosi on lopussa, mutta tehtäviä on niin paljon, ettei ehdi mitenkään perässä. Kaksi polttavaa ongelmaa poltti tämän viikon ajan: Rinteen anomus ja anonyymikirje Kanteleen asioista.
Menin Paulin ja Toivo Haimin kanssa ministerin puheille. Pauli puhui uskonpuutteesta teatterimme tulevaisuuteen. Siitä syntyi hänen kieltonsa nuorten kutsusta uuteen studioon. Ehdotti tekemään ainakin kolme näytelmää kuudesta venäjänkielisinä ja nuorisopainotteisina, että teatterimme kivuttomasti siirtyisi nuorisoteatterin ominaisuuteen.
“Ja näyttelijällä”, puhui Pauli, “pitäisi olla yhteys yleisöön ilman kuulokkeita. Ja olen väsynyt! Haluaisin ajatella itseäni, näyttelijän ammattiani.” Yhteenvedossa Strelkov sanoi, ettei kannata leikkiä anomuksilla. Täytyy tuntea vastuu. Eihän muitakaan ole, jotka voisivat olla taiteellisina johtajina teatterissamme. Pauli suuttui leikkiminen-sanasta ja lisäsi, ettei ota anomusta takaisin ja hänestä on samantekevää, kuka johtaa teatteria. “Saanko luvan lähteä”, kysyi hän ärtyneenä ja lähti.
“Mitäs me nyt teemme?” kysyi ministeri. Ehdotin antamaan vuoden vapaata Paulille ohjaajantyöstä ja pyytämään Haimia ottamaan ne tehtävät itselleen – ja sitten taas katsotaan. Strelkov pyysi Haimia jäämään puheille ilman minua ja minusta tuntui, että he luulevat, että minulla ja Paulilla on sopimus.

Mutta eilen Dettshujevin luona aluekomiteassa, Strelkov kertoi, että vaikka meidän keskustelussamme ei puhuttu Haimista mitään, Rinteen anomus on siitä, ettei Haimi hyväksy mitään Rinteen tekemisistä. Pauli taas Manokin harjoituksissa sanoi, että, jos Hall olisi johtajana, niin hänkin jäisi paikalleen... Jätimme ongelman viikoksi likoamaan...

Tutustutin Utikejevin, Lehmuksen ja Kutuzovin anonyymikirjeeseen, jossa on kaadettu melkoisesti likavettä heidän niskoihinsa: "Johtomme tekee mitä lystää. (…) Häpeälliseltä tuntuu, mutta yhtyeessämme on todellinen sekasorto. Jostain syystä toiminnanjohtaja Utikejev ei koskaan käy vaikeilla kiertueilla ja yleensäkin harvoin keskustelee kanssamme ja tapaa meitä. Mutta sen edestä kirjoittelee paljon päiväkäskyjä ja muistutuksia. Ja kyllä hän sitten mielellään huutaa meille ja nöyryyttää, eikä pidä näyttelijöiden mielipiteistä. Hän suhtautuu kummallisesti työvelvollisuuksiinsa. Hän on luovuttanut kaikki järjestystyöt ja taloudelliset huolet laulajalle ja puoluesihteerillemme Kutuzoville, joka puolestaan tekee mitä haluaa. Tulee töihin silloin kun itse päättää. Kukaan ei pidä hänestä, siksi kun hän valehtelee paljon eikä osaa olla ihmisten kanssa. Ja mistä hemmetistä löytyi meidän taiteellinen johtajamme Lehmus? Hänen kanssaan ei ole tehty yhtäkään ohjelmaa kolmen vuoden aikana. (...)"

Eilen keräsimme yhteen yhtyeen osastojen johtajat, nuorisoliiton sihteerin ja ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtajan. Tulivat Kutuzov, Erkki Rautio, Polonskaja, Ulanov, ja Osjkina johdon lisäksi. Aluekomiteasta olivat Dettshujev, Poutanen, ammattiliiton kulttuurityöntekijöiden aluekomiteasta Hartshenko. Yhteisvoimin valmistimme puolueen aluekomiteaan selityksen kirjeessä nostettuihin ongelmiin. Seuraavalla viikolla keräämme yhtyeen taiteellisen neuvoston ja tarkastuskomission, joka kertoo mielipiteensä tarkastuksen jälkeen.

Minulla syntyy mielipide, että aluekomiteassa voivat päättää siitä, että me Haimin kanssa vaihdamme työpaikkamme keskenämme. Haimi on valittu puolueen kaupunginkonferenssiin, hänet on valittu puhumaankin kokouksessa ja on ehdotettu NKP:n kaupunginkomitean kokoonpanoon.

Olin eilen Romeo ja Julian ja Veistsaiden tarinan – kaksiosaisen baletin – ensi-illassa. Minusta tuntui ihan mukavalta, paitsi Kuoleman liiallisesta roolista en pitänyt.
Roskontsertin (yleisvenäläinen konserttitoimintaa hoitava järjestö) balettimestari, joka pitää Petroskoita toisena syntymäpaikkanaan, sillä syntyi täällä balettimestarina, ja Neuvostoliitossa ohjaa vain Jerevanissa ja Petroskoissa ja muun ajan asettaa baletteja Japanissa, Egyptissä jne. ja on tullut ohjaamaan konserttinumeroita Natalja Galtsynalle (erinomainen petroskoilainen tanssijatar), ensi-illan jälkeen sanoi, että Romeo ja Julia on mahdotonta pornoa! Siinä sitä ollaan.

Suomalainen teatterimme pyytää lukemaan Kantelettaren tulevana näytelmänä.

Olin Manok-yhtyeemme harjoituksissa, putsasin kotona lattioita ja kävin hiihtämässä. Kävimme Raijan kanssa teatterimme saunassa ja nyt valloittaa laiskuus!