5.3.1975.
Olen väsynyt!!! Väsynyt oikein saatanasti! Itseni repimistä oli nämä yli kolmen kuukautta... Tulva papereita! Myrsky puhelinsoittoja, itkua, naurua ja kissanp... työhuoneessani ministeriössä!
Kävin kuitenkin suorittamassa tentit Leningradissa ja nyt meinaan Manokin kanssa käydä Moskovassa TV:n kutsusta. Tuntui hiukan siltä, että ministerimme Kolmovski ei oikein tervehtinyt tätä matkaani, mutta ei oikein uskaltanut sanoa mitään vastaankaan. Sanoi vain, että etsisin rahoja komennusta varten, joita sitten löysinkin eri järjestöistä.
Olin mukana ottamassa vastaan teattereiden ensi-iltoja, paria ohjelmaa filharmoniassa ja oli niitä näyttelyjen avajaisiakin... Tänäänkin olin avaamassa naistaiteilijoiden näyttelyä. Huomenna on ministeriössä TASE-komissio, josta en tiedä ”minkä kanssa sitä syödään"?
Suomesta oli monta kirjettä teattereiden ja kuorojen tarjouksista. Heidän on vaikea ymmärtää, kenen puoleen on käännyttävä viedäkseen asian läpi...
Erkillä on kouluasiat ihan rappiolla, mutta eihän sille enää mitään voi. Toissapäivänä olimme yhdessä Venäläisen teatterin ensi-illassa Mies ja vaimo vuokraavat huonetta. Tietysti hän oli tyttökaverinsa kanssa (noin 22-vuotias) ja istui erikseen. Mutta hyvä näinkin.
Olin pari kertaa haastateltavana radiomme suomenkielisessä toimituksessa.
Olen saanut valmiiksi artikkelin propagandatyöstä nuorten taiteilijoiden parissa Neuvosto-Karjalaa varten.
10.3.
Moskova. Manok-lauluporukkamme tuli taas ihmetyttämään maailmaa. Ostankino-hotelli. Nauhoitimme tänään jo neljä laulua. Mutta junamatkamme oli tehnyt nauhoituksesta vaikean. Kävimme kuitenkin Pekan, Orvon ja Ension kanssa katsomassa Majakovskin teatterin esitystä Työtoverit (Sosluzhivtsy).
Naisten päivänä luonamme kävivät Allan Tanjan kanssa. Meinaavat palata sieltä Musmanskin alueelta. (Eivät ole palanneet vieläkään! W.H. 19.5.2001) Allan meinaa saada siellä puoluejäsenkirjan...
Eilen aamulla jätti tämän maailman eräs inhimillisimmistä Suomalaisen teatterin näyttelijöistä, vitsien kertoja, sotamies-veteraani Aleksandr Ivanovitsh Shtshelin. Hän näytteli viimeiseen saakka sadussa. Juoksenteli portaita ylös alas. Sydän kyllä antoi tietää, mutta myöhään. Sairaalassakin jo sanottiin, että parempaan päin on miehen tila muuttumassa, mutta hän kääntyi varomattomasti kyljelleen petissä ja siihen loppui sen miehen matka. Shtshelin lupasi kyllä monasti kuolla käsi "piffin" päällä...
Emme ehtineet tulla saattamaan toveria viimeiseen matkaan...
16.3.
Eilen tulimme Moskovasta. Kaikki Manokin filmaukset TV:tä varten, jotka tehtiin Petroskoissa – hiihtäminen, käynti Taidemuseossa, Björnisten asunnossa ja näyttelijöiden "kodissa" – menivät pieleen! Ja Moskovassa TV-studiossa meidät pantiin riviin ja manipuloitiin vain lähikuvien ja yhteiskuvan merkeissä. Nauhoitusta kerääntyi kuitenkin 29 minuuttia: Dunajevskin Aamulaulu, kaksi laulua Tukkijoesta, Pazhlakovin Miehinen luonne, Kupariseppä, Haukkui koirat hanakasti (liettualainen laulu venäjän kielellä), Poika ajoi punaruunalla, karjalainen laulu Kiiskoin suudoh (Gollandin sovitus) ja Kolmanovskin Rakastan elämää.
Katsoimme viisi esitystä Majakovskin, Malaja Bronnajan ja Jermolovin teattereissa. Uudessa Taideteatterin rakennuksessa katsoimme Gogolin Kuolleet sielut K. Stanislavskin ohjaamana.
Yritin saada keskustelevision tekemän Suomalaisen teatterimme Kalevalan esityksen nauhoituksen, mutta kieltäytyivät antamasta käännöksen ja dubbauksen takia.
Kuorojenseuran pajassa ehdotettiin tuomaan kantele ja soittaja. Periaatteessa he ovat valmiit tekemään kanteleita...
Eilen pesin kotona lattiat, kun Raija on työssä aamusta iltaan.
Olin M. Jufan näyttelyn avajaisissa, jossa sanoin muutaman sanankin...
Pauli antoi luettavaksi puolalaisen Jerzy Lutowskin näytelmän Koettelemuksen yö. Näytelmässä puhutaan siitä, miten suhtautua ihmisiin, jotka ovat joskus tehneet rikoksen? Puhutaan uskosta ihmiseen, valppaudesta ja kasvatuksesta. Sehän on propagandamme mukaan abstraktista humanismia, jota ei oikein suvaita. Ymmärrän, että luvan antaminen tämän näytelmän asettamiselle voi tuoda hankaluuksia minulle, mutta...
5.4.
Erkki on täyttänyt 17!!! Ensimmäisen kerran ryyppäsimme viiniä yhteisessä ruokapöydässä kotona. Kuukauden oli työssä postissa. Ostimme, toistaiseksi meidän rahoillamme, puvun. Mutta ylihuomenna lupasi tuoda tilin ja maksaa takaisiin. Hiukan rauhallisemmaksi hän kyllä on muuttunut, mutta tyttöjä kulkee kaikenlaisia...
Oli melko työlästä kaksi viikkoa. Kokosin taidearvosteluneuvoston, mutta teatterit ehdottavat hyvin likipitäistä ohjelmaa, eikä niitä ole riittävästi kopioitu.
Heti syntyi ongelmia neuvoston työssä. Puheenjohtajaksi valittiin Isaak Batser. Ja seuraavana päivänä tuli eräs "toveri", joka kertoi, että teatteriseuran huoneistossa kerääntyy juutalaisia, jotka, ainakin taiteessa, ovat napanneet avainasemat. Erikoisesti konservatoriossa, jossa he eivät anna paikallisten avata suuta. Ja hyvin kohta eri laitoksista alkoi tulla muitakin ihmisiä, jotka pyysivät olla antamatta johtopaikkoja juutalaisille. Musiikkikoulusta kävi Luikin, Kantele-yhtyeestä Mihail Tshervov. Ilmassa tuntuu yliampumishetken mahdollisuus.
Olin kolmen päivän matkalla Mujejärvellä, jossa puhuin kulttuurityöntekijäin konferenssissa... Ministeriön kollegiossa puhuin nuorten taidetyöntekijöiden tilanteesta.
28. maaliskuuta puhuin nukketeatterin 40-vuotisjuhlassa. Entinen johtajani Anatoli Shtykov kyllä sanoi, että nukketeatterin puheen aikana, hän oli parissa paikassa valmis menemään vankilaan minun edestäni(???) Näyttelijät olivat tehneet hyvän elokuvan teatterin elämästä. Pääohjaaja Zarubin oli hiukan kiukkuinen, kun ei saanut arvonimeä. Juri Andrejev ihan itki, kun oli saanut vain Ministerineuvoston kunniakirjan.
Kävin Kontupohjassa musiikkikoulussa. Oli aikomus puhua esteettisestä kasvatuksesta kouluissa, mutta piirin kulttuuriosaston puheenjohtaja oli kutsunut kokoukseen vain piirin opinto-osaston johtajan...
Ehdotin Sirkka Rikan pojan ja hänen vaimonsa muuttamista Petroskoihin Rikan pyynnöstä. He ovat tehneet 8 vuotta työtä piirissä ja heillä on kaksi lasta... Lahjakas pariskunta. Erityisesti nainen. Piiri ei päästä!
Pehovan ongelmia. Kukaan ei osta valtion rahoilla häneltä taulujaan... Heitti kerran mustepullon jonkun päähän ministeriössä...
Lausujanäyttelijä ja puoluesihteeri Zinaida Kozlova puhui filharmonian ongelmista.
Konstantinovski kääntyi puoleeni pyytäen siirtämään hänet pois Kantele-yhtyeestä... Kuka tulisi hänen paikalleen?
Kanteleen 30-vuotisjuhlan konsertti on valmisteilla. Ministeriö on jo solminut sopimuksia siitä konsertista taiteilijoiden ja säveltäjien kanssa...
28.4.
Venäläisessä teatterissa B. Vasiljevin Ei mainita luetteloissa (V spiskah ne znatshilsja) -ensi-ilta.
25.5.
Tämän kuukauden aikana ei ole ollut paljonkaan vapaapäiviä.
Heti Vapun jälkeen tuli kutsu ja aluekomitean määräys lähteä Neubrandenburgiin, siis Itä-Saksaan. Se on Karjalan tasavallan kummialue.
Matkustimme 4. toukokuuta Moskovan kautta, yövyimme Rossija-hotellissa. Valtuuskuntaamme kuului myös Dmitri Utikejev. Tavoitteena oli puhua tulevista Karjalan tasavallan kulttuuripäivien viettämisestä Itä-Saksassa. Lämmin vastaanotto Berliinissä, kahvit ja oluet Berliinin televisiotornin ravintolassa, käynti kuuluisassa Treptov-puistossa, lounas jossain metsästäjäravintolassa ja sieltä sitten muistaakseni parin tunnin matka Neubrandenburgiin ja illalla tapaaminen Neubrandenburgin alueen johtajien kanssa. Ja seuraavana päivänä oli Voiton päivän, siis Demokraattisen Saksan kansallispäivän juhlaistunto, konsertti, illallinen, seppeleiden laskeminen hautausmaalle, puolueen aluekomitean huvila ja hyvästelyt lopussa.
Venäjän teatteriseuran autonomisten tasavaltojen neuvottelu.
Tshuvashian musiikin päivät Karjalassamme.
Valmistaudun ottamaan vastaan konserttiryhmän Neubrandenburgista. 18 henkeä meinaa tulla 8.-14. kesäkuuta. Mukana on puhallinorkesteri ja solistit. On laskettava menoarvio: mainokset, yleisön määrä, mistä rahoitus?
Erikillä oli koulunsa viimeinen kellonsoitto. Jostain ilmestyi Leena-tyttö? Lähtivät yöksi jonkun huvilalle Koosalmeen. Erkki pyysi Marita Pikkuvirtaa tulemaan Raijan luokse onnittelemaan Raijaa syntymäpäivän johdosta.
Ei ole oikeastaan aikaa omiin instituutin kontrollitehtäviin...
Ministeri Kolmovskilla ja aluekomitean Shtykovilla syntyi epäilyksiä Pauli Rinteen valitsemaa Erkenin näytelmää Leikit kissan kanssa kohtaan. Ja ideologisessa komissiossa epäiltiin puolalaista näytelmää Yöpäivystys.
Ja samaan aikaan syntyi epäilyksiä näyttelystä, joka avattiin teatteriseuran huoneistossa. Itse näyttely minusta tuntui aurinkoiselta ja musikaaliselta.
Mihailovskaja on moskovalainen amatööritaiteilija, joka on samalla säveltäjäliiton jäsen. Tauluissa on ekspressionismia. Kulttuurinjohtajat pelästyivät kai sitä yleisvenäläistä neuvottelua ja ehdottivat teatteriseuran johtajia ottamaan sen pois seiniltä siksi ajaksi kun on neuvottelu. Kuitenkin Boris Hotjanov, seuran puheenjohtaja, ja vastaava sihteeri Inna Lankinen panivat vastaan. Minä kannustin heitä. Viktor Poutanen, minun paikallani aluekomiteassa oleva mies, on jo saanut nuhteita näyttelyn avaamisesta. Ja kyllä minäkin saan vielä kuulla...
Tänään Manok laulaa kaupungin kesäpuistossa.
Huomenna alkaa Neuvostoliitto–Suomi -ystävyysseuran paikallisten johtajien seminaari. Ylihuomenna he katsovat Kalevala-esityksen Suomalaisessa teatterissa.
Tiistaina Manok laulaa taas...
15.6.
Odotamme koko perheellämme Leenan äidin tuloa. Hän on 36-vuotias. Leena täytti pari päivää sitten 18. Ja Valentina Ivanovnalla on viisi lasta Leenan lisäksi, mutta toisesta miehestä. Siis ensimmäinen avioliitto ei ollut pitkäaikainen. Pelkäämme, ettei tästäkään synny pitkäaikaista.
Jo pari päivää sitten Erkki ja Leena ilmoittivat Raijalle, että on tapahtunut se, mitä me pelättiin jo vuosi sitten. Minä olin niin kiinni niitten saksalaisten kanssa, että Raija päätti olla puhumatta minulle. Nyt se Neubrandenburgin ryhmä on lähtenyt ja kotiasiat ovat rientäneet niskoilleni.
Vapaapäivänä olimme Raijan kanssa katsomassa Moskovan Gogolin teatterin esitystä ja lapset odottivat meitä. Erkki kutsui kaikki aikuiset keittiöön ja keskustelu tapahtui. Ensimmäisenä oli ajatus: “Mitä tehdä???” Kauheinta on se, ettemme voi kieltää mitään, kun kerran kaikki on jo tapahtunut. Mitäs nyt? Nuorilla ei ole omaa nurkkaa, ei ammattia, ei ihmiskypsyyttä... Sanoimme Leenalle, ettei Erkki ole mikään kultainen poika. Viimeiset vuodet ovat näyttäneet, ettei hän ihmisenäkään ole kypsä. Me emme voi auttaa millään, vaikka tietenkin yritämme.
Erkki toissapäivänä, kun oli saanut käsiinsä tenttikysymykset koulussa, yhtäkkiä nukahti siihen. Ei poikaparka saanut nukkua riittävästi... Tuliko minusta "ukkeli"... Täytyy etsiä jostain huone. Vuoden ainakin on annettava 50–60 ruplaa kuukaudessa. Erkki meinaa päästä paperikonekorkeakouluun ja Leena musiikkiopistoon???
29.7.
Ja nyt se Erkin hääpäivä on huomenna. Olimme etsimässä mummia kutsuaksemme häihin. Huomiseksi tilasin pikkubussin ja on tilattu taksikin.
Viikko sitten kävimme Viktor Nikolajevitshin ja Valentina Ivanovnan (Viktor Kok on inkeriläinen mies ja Valentina Ivanovna on Katkova, siis Leenankin sukunimi on Katkova) luona. Päätimme silloin, että pidämme vain kahvitilaisuuden. Mutta kun he sanoivat, että löytävät nuoria varten 150 ruplaa, niin päätimme Raijan kanssa että samanlaisen summan löydämme mekin. Sitten se summa aleni kuitenkin puoleen. Ja sitten saimme kuulla, että on jo ostettu monenmonta vodkapulloa. Saa nähdä mihin tämä loppuu?
Leenan vanhemmat lupasivat kahdeksi kuukaudeksi ottaa nuoret omaan asuntoonsa.
Erkki meinaa päästä opiskelemaan yliopiston metsäinsinööritiedekuntaan. Elokuun ensimmäisenä päivänä hänellä olisi ensimmäinen tutkinto.
1.8.
“Ilmoitan teidät mieheksi ja vaimoksi”, sanoi siviilirekisteritoimiston toimihenkilö, valokuvakamerat salamoivat ja perheemme historian vielä yksi tapahtuma oli ikuistettu. Tuleeko siitä virstapylväs vai väliaikainen siksakviiva?
Keräännyimme Petroskoin Neubrandenburgin kadulla Kokin perheen asunnossa 3. kerroksessa.
Tuttavat ja tuntemattomat huusivat raivoisasti "Gorko!" (siis “Katkeraa!”) ja nuorten piti suudella niin pitkään kuin joukko kyllästyy ja sanoo, että nyt se vodkaryyppy on jo makea! Kuorolla lasketaan vielä sekunteja suudelman pituudelle... On siinä jotain pakottavaa ja paljastavaa... Mutta nuoret olivat hyvällä tasolla!
Höyhentyynyjä, pöytäliinoja, teekannuja ja lakanoita heillä nyt on. Puuttuu kuitenkin riittävää sivistystä, ammatti, työpaikka, oma nurkkaus ja elämänkokemusta.
Seuraavana päivänä ryyppäsimme hiukan lisää... Yritän löytää nurkkauksen nuorille, mutta tuloksetta...
Shtykov puolueen aluekomitean kulttuuriosastolta siirtyy propagandaosastolle. Kulttuuriosaston johtajaksi tulee Boris Dettshujev...
7.9.
Olen päivystäjänä ministerineuvostossa. Hiljaisuus. On mahdollisuus katsahtaa aikaa silmistä silmiin. Muuten se valuu, vuotaa, varisee... Toden totta kaikki vuorokauden 24 tuntia olen kiihkossa, kuumeessa. Tulen kotiin joka päivä ajatuksen kanssa, ettei ole tehty yhtä ja toista... Alkaa tulla huomautuksia oikealta ja vasemmalta. Vaikka kummalliselta se kyllä tuntuu, mutta tulee lohduttava ajatus, että se auttaa pääsemään pois työstä, josta en pidä. Mutta joskus ajattelen taas, että sehän ei ole oikein hyvä ulospääsy, sillä palkkarahani varmasti pienenee. Kyllä palkkaerot ovat suuret. Ja kuitenkin olen valmis siihen.
Meidän nuorikkomme vilustuivat kuherruskuukauden viimeisinä päivinä. Ja, niin kuin odottaa piti, Erkki ei päässyt läpi yliopiston tutkinnoista. Pääsi pian traktoritehtaan karusellisorvaajan oppilaaksi mekaniikan osastolle. Väsyi, vilustui ja sairastui kymmenentenä työpäivänään.
Syyskuun ensimmäisenä päivänä puhuin Suomalaisen teatterin seinissä konservatorion oppivuoden alkamisesta. Yritin viedä läpi ajatuksen, että oppivuoden avaus perunapelloilla on se mahdollisuus näyttää itseään tulevana kansalaisena, jolle maan ongelmat tulevat olemaan aina läheiset. Me emme tarvitse raffinoituja musikantteja norsunluutornista. (Voi minua raukkaa!!!)
Hyvin vaikeasti, lyhennetyin luetteloin, saivat oppilaitoksemme lähetettyä oppilaita sovhoosien pelloille.
Toissapäivänä otin vastaan teatteria Gorkin kaupungista.
Illalla avasin Sulo Juntusen näyttelyn, joka on omistettu hänen 60-vuotisjuhlalleen. Puhuin siitä, että koko Juntusen tuotanto on oikein ymmärretyn marxilaisen vapauden käsitteen tarpeellisuuden ymmärtämisen esimerkki. Ja tarpeellista on näyttää ympäristön kauneutta. Se ei ole hienoistunutta värien etsintää, ei ole nykyisyyden mainostamista, vaan arjen kauneuden näyttämistä. Vain oikea taiteilija osaa nähdä arjessa kauneuden ja tartuttaa sitä muihin. Kulttuuriministeriö kiittää Juntusta siitäkin, että hän osasi tartuttaa lahjakkuutensa lapsiinsa.
Juhlaillallinen oli Petrovski-ravintolassa, jossa oli mukana Ivan Manjkin, ministerineuvoston varapuheenjohtaja, joka piti maljapuheita ja lauloi sodanaikaisia lauluja.
Boris Dettshujev, uusi aluekomitean kulttuuriosaston johtaja (muuten aunuksenkarjalainen), piti ensimmäisen puheensa kulttuurityöntekijöiden edessä. Ei se puhe mitenkään sileä ollut, mutta sydämellinen.
Minäkin puhuin 6. syyskuuta jopa suomen kielellä paikallisessa televisiossa. En osannut kyllä nostaa päätäni tekstistäni. Hankalalta tuntuu puhua venäjän kielelläkin ilman paperia, mutta sitä ongelmallisemmalta tuntuu puhuminen suomen kielellä. Sanavarasto pienenee pienenemistään ja syvenee pelko tehdä erehdyksiä tai virheitä.
Ja illalla puhuin Gorkin kaupungin nuorisoteatterin kiertueen avajaisissa. Puhuin teatterin osuudesta nuorison kommunistisessa kasvatuksessa ja sanoin, että nämä tulevat esitykset voivat olla uuden näytäntökautemme viritysrautana. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että tuleva näytäntökausi on hyvin vastuullinen, sillä on tulossa puolueemme XXV edustajakokous.
25.9.
No niin... Ovat näytäntökauden avajaiset Venäläisessä teatterissa, ensi-ilta, katsomo täpötäynnä. Omilla määrätyillä kutsupaikoillaan istuvat aluekomitean sihteerit, jotkut vaimoineenkin, ministerineuvoston puheenjohtaja, aluekomitean uusi kulttuuriosaston johtaja Dettshujev. Kuuluu suosionosoituksiakin, taiteilija Folke Nieminen näyttää ihastuneena peukaloa, siis hyvä, mutta toinen varaministeri Oleg Strelkov jo väliajalla sanoi jyrkästi, että ensi-illan kanssa on kiirehditty. Ja uusi kulttuuriosaston johtaja, jota esitys läpimenon aikana miellytti, ei Strelkovin mukaan ymmärtänyt, että esitys on raaka.
Minä olin saksalaisia vastassa enkä ehtinyt esityksen ennakkokatselmukseen. Kyse on B. Vasiljevin Älkää ampuko valkoisia joutsenia -pienoisromanin mukaan tehdystä näytelmästä.
Tultuani Petroskoihin soitin Sergei Zvezdinille: “Miltä tuntuu?” Ja vanha kettu vastasi, että Dettshujevia miellytti. Syntyi se tilanne, jolloin ajattelet vieraita, päällystön, mielipiteitä, ja kaikki se, mitä on saatu tähän saakka kalloon, tekee päinvastaista työtä, yrittää etukäteen löytää sen, mistä voi syntyä kiista.
12.10.
Jalta. Teatteritoimihenkilöiden luovantyöntalo tai oikeastaan parantola.
Viimeiset kaksi viikkoa olikin niin tapahtumarikkaita, että täytyy kai muistella vaikka osittain.
Lomalla olen ollut jo viikon ja ennen sitä viikon olin Leningradissa ja Moskovassa yleisvenäläisen teatteriseuran edustajakokouksessa. Asuimme Ahvosen kanssa kahdestaan Rossija-hotellin huoneessa. Olihan siellä Haimikin, mutta valittuna suomalaisena edustajana Ahvonen oli ainoa.
Ahvonen naurahti, että mandaattivaliokunta ujosteli kuitenkin kertoa, että tällä suomalaisella näyttelijällä on ainoastaan autonkuljettajan kurssit sivistysluettelossa.
Minä olinkin vain ministeriömme edustajana.
Kävimme Haimin kanssa Neuvostoliiton kulttuuriministeriön kansainvälisen osaston puheilla keskustelemassa Suomalaisen teatterin ja konservatoriomme konserttiryhmän tulevista kiertueista Suomessa. Kävimme myös tekijänoikeuksien suojelun yleisvenäläisessä seurassa ja pyysimme lupaa saada näytelmiä Suomesta.
Syntymäpäivänäni, edustajakokouksen viimeisenä päivänä, ilmoitettiin, että yleisvenäläisen teatteriseuran hallintoon on valittu Toivo Haimi Suomalaisen teatterin johtajana.
Ja sen päälle oli komea vastaanotto Rossija-hotellin juhlapitojensalissa. Vieraita oli noin puolituhatta. Jouduimme koko ajan seisomaan, mutta ruokahalu oli hyvä...
Ja suoraan sieltä menin Sovremennik-teatteriin Gorkin Pohjalla-esitykseen. Näytelmä ja tietenkin esityskin oli raskas, kun kaiken lisäksi päähenkilöksi oli nostettu se kaikille anteeksi antava Luka.
16.10.
Bahtshisarain suihkulähde, Girein kaanien palatsi, keskiajan kuollut kaupunki, Simferopol, Sevastopol: 260 km bussilla. On niin paljon nähty uutta ja mielenkiintoista, että vaikea on muistella mitä oli viikko sitten...
Moskovassa kävin Venäjän Kulttuuriministeriössä keskustelemassa kunnianimen myöntämisestä Kostja Pilipenkolle, kävin yleisvenäläisen kuoroseuran pajoissa, missä jatkettiin keskustelua kanteletilauksista, etsin kirjallisuutta ja nuotteja musiikki- ja taidekouluja varten. Kävin vielä kerran Leninin Mausoleumissa, ja satuin seisomaan jonossa, jossa vieressä seisoi vanha suomalainen mies tyttären ja tyttärentyttären kanssa.
Illalla olin Obraztsovin nukketeatterissa. Loistava museo, johon on kerätty kaikkien kansojen ja aikojen nukkeja (sanotaan vaikka – melkein kaikkien). Lämpiössä on laulavia lintuja ja akvaario... Ja sitten, kun tuli näyttämölle se ikään kuin sadusta oleva päämies Sergei Obraztsov, yleisö oli haltioissaan. Hän kertoi itsestään ja teatteristaan, muisteli menneitä esityksiä, kiertueita jne.
3.11.
Eilen tulin kotiin etelästä. Hämärästi muistan enää moskovalaisen esityksen Paganinista Pushkinin teatterissa.
Moskovassa ja Leningradissa olin katsomassa Taidenäyttelyitä, jotka oli omistettu puolueemme XXV edustajakokoukselle: paljon nykyaikaisia aiheita ja joskus hyvin odottamattomasta näkökulmasta nähtyjä. Traagisuuttakin näkyi, esimerkiksi, Korzhevin taulussa Kuolemaan tuomittu (naisen kuva).
4. lokakuuta olin Leningradin filharmonian suuressa salissa, jossa kuuluisa sinfoniaorkesteri soitti Shostakovitshin ensimmäisen konserton viululle ja orkesterille. Solistina oli Mihail Vaiman. Toisessa osassa oli Rahmaninovin toinen sinfonia. Orkesteri oli kuin yhtä. Tämä katsomo on aina liikuttanut minua kauheasti instituutin ajoilta lähtien.
Jaltassa katsoin leningradilaisen Music Hall -esityksen. Sergei Zaharov on komea mies, mutta kun hän, tietäen sen, vielä makeasti hymyileekin, niin tulee vastenmielinen vaikutelma.
Lensovetin teatterissa näin hyvän esityksen, jossa Alisa Freindlih oli pääroolissa. Ihana näyttelijätär!
Ja kaiken nähdyn lisäksi on sanottava, että tentit kuitenkin suoritin. Suoritin ne oikeastaan ilman vaikeuksia. Ottivat kai huomioon minun yhteiskunnalliset ansioni!?? Pääsin VI vuosikurssille.
Nyt on päämääränä päästä Suomeen vaikka pariksi viikoksi, jotta saan tehdä työtä Kansallisteatterin ja museon arkistoissa. Minun vuosikurssikirjoitukseni (kursovaja) Suomen Kansallisteatterin Tshehov-esityksistä sai Leningradin ylioppilaiden kirjoitusten kilpailussa toisen asteen kunniakirjan.
Musiikkiteatterimme on 20-vuotias.
Kantele-yhtyeeltä odotellaan uuden ohjelman luovutusta, mutta ohjelma ei kuulemma oikein onnistu. Yhtyeen johtokunnassa on "taisteluja".
Kuibyshevissa oli teattereiden tulevien ohjelmistojen hyväksymistilaisuus. Venäläisen teatterimme ohjelmistoon ei hyväksytty Gogolin Kuolleita sieluja.
Minua hermostuttavat suhteet Oleg Strelkovin kanssa. Näyttelijä Georgi Sitko kirjoitti kirjeen Jaltaan ohjaaja Horoshille, jonka kanssa me asuimme samassa huoneessa. Siinä oli minua varten informaatio, että Strelkov on kovasti Rozovin Neljä pisaraa -näytelmää vastaan. Ja vaikka hän ei vastaa teattereista, niin lähti aluekomitean sihteereiden luokse, jossa valitti näytelmän ottamista ohjelmistoon. Lisäksi hän on riitaantunut taiteilijoiden kanssa. Tunnen hänen vastenmielisen suhtautumisensa minuun. Koko ajan suhteissamme on kuin kylmää vettä jalalla kokeilisi ennen uimista jäissä.
Amatöörikollektiivi Kuopion nuoret toverit kirjoitti 13.11.75 kirjeen, että vuonna 1976 tulevat kahdeksaksi päiväksi, 10.–16. huhtikuuta, Petroskoihin. Hotellimaksut suoritetaan kulttuurivaihtoryhmän laskutuksena.
19.11.
Ja nyt se "uiminen kylmässä vedessä" on taas alkanut. Vasta tulin puolueen vuosikokouksesta. Päätökseen on kirjoitettu lause: “Hall`in on suhtauduttava vaativammin itseensä ja alamaisiin laitoksiinsa, siis taidelaitoksiin, teattereihin, filharmoniaan, Kanteleeseen, museoihin ja taideliittoihin, vaikka he eivät olekaan ministeriönalaisia. “Perkele!” kiroilen jo monta tuntia. 14 vuotta olen ollut puolueessa ja ensimmäistä kertaa sain sellaisen muistutuksen.
Kokouksessamme ministeriön kirjanpitäjä puhui Venäläisen teatterin johtajasta Sergei Zvezdinistä, että hänessä näkee "vahvana yksityisomistajan vaistot". Ja kummallista, että kaikki puhuvat siitä, että johtajalla se on hyvä piirre – mutta vain kulisseissa.
Eilen oli Kantele-yhtyeen uuden ohjelman katselmus. Kutsuimme Lev Kosinskin musiikkiopistosta, Stanislav Legkovin konservatoriosta, Seidovin filharmoniasta, runoilija Marat Tarasovin kirjailijaliitosta ja Gennadi Vavilovin säveltäjäliitosta. Ohjelma ei miellyttänyt. Siitä vastasi Konstantinovski. Mitä tehdä? Kutsutaanko taas Semjon Karp? Raution pariskunta pelkää sitä. "Siitä tulee vielä huonompi!" sanoivat soittajat. Päätettiin antaa vielä kuukausi valmistumiseen ja järjestää tammikuussa vielä yksi katselmus.
14.12.
Joulukuun alussa oli ministeriömme kollegio, jonka päiväjärjestyksessä yhtenä kysymyksenä oli taiteellisten neuvostojen rooli teattereiden ja konserttijärjestöjen luovassa ja tuotannollisessa työssä.
Mainitsin Haimin nimen viimevuotisen ohjelman valmistumisen yhteydessä. Haimi puheessaan kiukutteli, ettei ymmärrä kahden varaministerin keskinäistä erimielisyyttä.
Strelkov sanoi pontevasti, ettei hän ehtinyt katsoa kollegion päätöksen luonnosta, jossa Rozovin Neljä pisaraa on sanottu saavutukseksi. “Se on erehdys!” väitti varaministeri Strelkov. "Sillä aluekomiteassakin puhutaan erehdyksistä esityksessä.”
Se nostatti kuohua. Batser ihmetteli Strelkovin puhetta. Venäläisen teatterin pääohjaaja Pahomov ihmetteli ja suuttui Strelkovin puheesta... Seuraavana päivänä aluekomitean osaston johtaja Dettshujev teki minulle huomautuksen, että kokoukseen on mentävä yksimielisinä. Mutta ei minulle, ainakaan virallisesti, kukaan ollut puhunut aluekomitean keskustelusta Rozovin näytelmästä. Ja nytkin olen sitä mieltä, että näytelmä ja esityskin ovat puolustuksen ansainneet!
Sanoin Raijallenikin, että ilmapiiri ministeriössä on suhtautumisessa minuun muuttunut. Aina jää jotain sanomatta. Se ilmapiiri on samanlainen kuin aluekomiteassa ennen siirtoani.
Noin viikko sitten olimme Raijan kanssa Suomen konsulin kutsuissa ja luokseni tuli aluekomitean propagandaosaston varajohtaja, joka parin vitsin jälkeen kysyi minulta, että mitä mieltä olen, jos “ehdotetaan sinua Helsinkiin lähetystön yhteydessä toimivan kulttuuritalon johtajaksi?” Siinä sitä ollaan!?
Manok osallistui amatöörikatselmukseen ja sai laureatuksen nimen. Moskovan televisio näytti meitä pari kertaa ohjelmassaan.
|
