4.1.1969 Onko uuden Onnen aika alkanut!? Lasten venäjänkielistä satua esitämme taas kolme kertaa päivässä. Sain aikaan seinälehden. Odotamme Jyväskylän kansannäyttämöä. Lupasin olla tulkkina, tai oikeastaan käännöksen lukijana. Pojat nauttivat talvilomasta. Erkki oli 4 päivää sairaana, mutta nyt jo yrittää päästä hiihtämään. Genalla ei ollut kakkosia puolessa vuodessa, vaikka matematiikan ja käyttäytymisen viitosen kohdalla on pantu pisteitä. Siis muistakaa tehdä työtä penskanne kanssa! Kaksi ryhmää lähti kiertueelle, kerrankin ilman minua. Venäjänkielinen Veden kemiallinen kaava lähti Paateneeseen ja pohjoiseen päin ja Kummittelijat Sortavalan piiriin. Humppi humalapäissään jäi junasta. Haimi lähti paikkaamaan Humpin roolia. 5.1. Satujen välillä pukuhuoneeseen nro 10 tuli nuori nainen nimeltä Nelli Kogan ja sanoi, että hän oikein pitää meistä ja pani pöytään suuren konjakkipullon! Emme voineet muuta, kuin kolmestaan juoda puolet (Pauli, Orvo ja minä) ja kolme kertaa ilmoittaa salakielellä näyttämöltä hänen nimensä sadun aikana. Готов писать высоким слогом Я о девице Нелли Коган. Пришла в театр, бутылкой хряк! Глядим: в бутылочке коньяк! Nyt riimit korkeat on tarpeen meille, Kun kyseessä on Kogan Nelli. Hän astui teatteriin ja kas: On konjakkia pöydällämme taas. (suom. Mirja Kemppinen) 7. päivänä on filosofian seminaari ja samana päivänä neljä satua. 10.1. Jyväskylän kansannäyttämö Petroskoissa Eilen kello 8.55 Petroskoihin saapui Jyväskylän kansannäyttämö, 19 henkeä. Otimme vieraanvaraisesti vastaan, harjoittelimme yhdessä ja illalla ryyppäsimme ministerin läsnäollessa. Harjoituksissa tuntui melko heikolta. Mutta ymmärtäähän sen, että he ovat väsyneitä ja jännittyneitä. Ennen esitystä heitä tervehti Ammattiliittojen aluekomitean puheenjohtaja Anhimov. Tulkkasin puheen huonosti. En osaa tulkata puheita simultaanisesti. Ne ovat kirjakieltä ja kun on vailla koulua, niin se tuntuu joka lauseessa. 18.1. Esitimme Neljäs nikama -näytelmän jyväskyläläisiä varten. Sitten istuimme lämpiössä puoli kolmeen saakka. Ja kello 6 aamulla monet teatterilaiset olivat kuitenkin saattamassa, vaikka pakkanenkin oli yli 30 asteetta. Haimi lähti saattaman heitä Leningradiin ja harjoitukset taas perutettiin, kun ohjaaja on poissa. 19.1. Esitimme Ei ole tapahtunut mitään. Sitten menimme kuuntelemaan moskovalaisen professorin luentoa. 21.1. Rasittavia päiviä aina vaan löytyy. Ensiksikin, ne lounaat ja illalliset suomalaisten kanssa. Siinä joutuu ryyppäämään joka ilta. Muuten molemmat heidän esityksensä otettiin vastaan suosionosoituksin ja valtavin! Ja katsomo oli täynnä! Entäs nyt Niskavuori? tuntui hiukan pitkävetiseltä. Kiven Kihlaus ja Elämäntapa olivat hauskoja, mutta silti tuntui väkevästi amatööriteatterin haiskahdus. Reeta oli paras heistä... Matkoilta tulivat Veden kaavake ja Kummittelijat; olivat saaneet paljon rahaa. Vedjoshkin osasi järjestää, että yleisöä oli semmoisissakin paikoissa kuin Värtsilä ja Lahdenpohja. Vähällä piti, etteivät lentäneet suoraan metsään bussillaan. Mutta sehän alkaa olla niin tavallista. Juhlimme Liisa Sevanderin 50-vuotisjuhlaa. Ryyppäsimme kahvia ja jotain muutakin Teatteriseuran huoneistossa... Ja 14. päivä kuoli Toivo Tasasen vaimo. Toivo oli pelottavan vaikeassa kunnossa, kun nousi aamulla viidenteen kerrokseeni ilmoittamassa siitä. Otin niskoilleni kaikki hautaushommat. Eivätkä ne niin pelottavia olisi, jos ei olisi ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, kun on kerran sanottu. Niin kävi haudan kanssa. Ensiksi täytyi maksaa hautaustoimistossa, sitten käydä puhumassa kaivajan kanssa, joka määräsi, että minun on tuotava autonrenkaita. (On talvi ja niitä poltetaan, jotta maa saataisiin pehmeämmäksi.) Toin! Ja 17. päivänä aamulla, kun menimme Orvon kanssa katsomaan haudan kuntoa, sitä ei vielä ollut alettukaan kaivaa. Hikipäässä piti heitellä lapiolla multaa kuopasta. Viimeiset lapiolliset oli heitettävä orkesteri säestämänä! Darja sanoi, että olin hyvin sairaannäköinen silloin. Suuttumuksesta! Siis järjestys oli seuraava: lääkärin todistus kuolemasta piti olla. hautaustoimistossa piti tilata paikka hautausmaalle; arkun tilaaminen: mitat; seppeleet, nauhat niihin; sitten soitimme ja rukoilimme ruumishuoneesta paikan, että sai viedä sinne ruumiin; siviilirekisteritoimistosta piti saada virallinen kuolemantodistus; ilmoitus lehteen, orkesterin tilaus, käynti sosiaalitoimistossa, jotta saa pienen rahasumman, kolmikertainen käynti hautausmaalla, ruumiin peseminen ja pukeminen (näistä pitää puhua ruumishuoneessa), bussi saattajaisia varteen, muistotilaisuus hautajaisten jälkeen. Välillä olin vierailevan teatterin kuuluttajana. Kutsuin vieraaksi Seijan, pioneeriohjaajan ja ammatiltaan tarjoilijan, joka kertoi, ettei huoneistomme ollut huonompi kuin suomalaisilla! 25.1. Onko maailma sekaisin?! Vai onko minun pääparkani pyörällä? Viikko sitten avaruudesta tulivat Shatalov, Volynov, Hrunov ja Jelisejev ja toissa päivänä Moskova otti heidät juhlallisesti vastaan. Silloin, kun he olivat siellä jumalan lähellä, oltiin kuin yhtä perhettä, kyseltiin, kuinka he siellä? Ja yhtäkkiä Moskovassa vastaanottotilaisuudessa autoon, jossa olivat Tereshkova, Nikolajev ja Leonov, 3-4 kertaa ampui joku nainen. Erehdyksessäkö? Ovatko siinä vielä Tshekkoslovakian tapahtumat syynä? Teatterimme politvalistuskerhoon on kaupungin puoluekomiteasta lähetetty minun "viholliseni", Veikko Airola, joka haukkui minut pataluhaksi Kantele-yhtyeen ohjelman juonnosta. Nyt hän pyysi tuomaan luentomuistiinpanoni ja lupasi haastatella, niin kuin on jo haastatellut Karpovan, Haimin ja Sunin... Erkki taas kuumessa... Harjoittelemme Timosen näytelmää. Eilen kyllä Haimi pelasi shakkia niin innokkaasti, että myöhästyi taas harjoituksista. Näinä päivinä pidämme teatterimme toiminnanjohtajan kanssa sarjan kokouksia kurin lujittamisesta teknillisissä osastoissa. 27.1. Kriitikko nykypäivän näytelmäkirjallisuudesta Eilen kuuntelin leningradilaisen kriitikon luentoa nykypäivän näytelmäkirjallisuudesta. “Ohjaajien kausi on päättymäisillään. He ovat tehneet suuren palveluksen Teatterille ja nyt on taas näyttelijöiden vuoro. Ei riitä, että on luonnollinen”, kertoi kriitikko. Katsoi meidän esityksemme, siis Saunan ja Kummittelijat. Kriitikko onkin se Vladimir Aleksandrovitsh Sahnovski-Pankejev. Hän puhui esityksistämme jo Leningradissa ja sanoi, että Leningradissa hän näki teatterin, joka on kypsä toteuttamaan korkeimmat vaatimukset. "Oli mukava taas tulla katsomaan teitä, mutta epämukavaa on puhua kriittisesti joistakin asioista ja kuitenkin se on velvollisuuteni. Saunaa esitetään nyt monessa teatterissa. Ennen teitä näin tämän näytelmän Katshaloville nimetyssä Kazanin teatterissa ja ymmärsin, että Saunassa on paljon arvaamatonta. Tietenkin on arvosteltava esitystä niiden lakien mukaan, jotka teatteri itse ehdottaa, ja siksi odotin esityksessäkin ilotulitusta ja sirkusta, jota oli esityksen alussa ja mistä oli ilmoitettu käsiohjelmassakin. Mutta sitä ei enää ollutkaan. Ikäviä toimistopöytiä; ja heti menin solmuun, kun yritin ymmärtää mistä on puhe? Mitä ohjaaja haluaa? Esityksestä tulikin ristiriitainen. Taiteilijan työ on väritön. Lavastajan työ on ihan amatööritasoista. Teidän esityksenne todistaa vain, että byrokratia on huono asia ja kuitenkin esitys saisi olla syvempi. Tämänpäiväisen Saunan on kitkettävä juuret, jotka ruokkivat byrokratiaa. Monimutkainen tilanne on minun suhtautumisessani Kummittelijoihin. Monet kohtaukset miellyttivät ja inhimillisesti liikuttivat minua. Mutta on paljon ristiriitaista. Lavastus on toisesta näytelmästä. Mustasametti, haihtuva syvyys ja odotat oikeasti kummituksia. Synkkyys! Kummittelijat ei ole tragedia. Se on draama. Ja minua valmistetaan nimenomaan psykologiseen tragediaan. Huonekalut ovat toisesta näytelmästä. Ne eivät auta... Minä olen nähnyt Tamara Jufan teoksia. Ne ovat todella ihania. Mutta hänen ehdottamansa puvut eivät ole hänen lahjakkuutensa tasolla. Tässä näytelmässä ei ole huonoja ja hyviä ihmisiä. Jokaisella on oma totuutensa ja oma syyllisyytensä. Jokaisessa sankarissa on löydettävä hänen subjektiivinen totuutensa." Sahnovski kertoi paljon ympäri Neuvostoliittoa nähdyistä esityksistä. 29.1. Ulkona on noin -27 astetta ja huoneessamme +15 – ei missään tapauksessa enempää. Erkki on petissä jo viidennen päivän. Sairastui Haimikin ja henkilökunta on vapaana. Luin ahkerasti Kansan Uutisia. Valmistan selostusta Suomen kompuolueen nykytilanteesta. Tänään luen Punalipusta Saastamoisen Sotavankina Venäjällä. 8.2. Lämpöpatterit talomme käytävällä räjähtivät pakkasesta. Huoneissa on +2-+10 astetta ja huoneen patteri on ihan kylmä. Vasta yöllä tuli joku miesporukka, joka pani kuumanveden tulemaan, mutta kylpyhuoneessa ja rappukäytävässä isännöi pakkanen. Teatterissamme lähestyy Timosen näytelmän ensi-ilta. Ja Kummittelijat lähtee 5 päivän kiertueelle. 11.2. Eilen oli mitä mukavin ilta. Olimme Raijan kanssa Venäläisen teatterin luovutustilaisuudessa. Katsoimme Kummallinen missis Savage -esitystä. Mainio oli Ljudmila Zhivyh! Teatterissamme kerran luettiin tätä näytelmää, ja minä olin melkein ainoa, joka vastusti. Ja vaikka nyt esitys miellyttikin, näytelmästä olen yhä samaa mieltä. Mitä me neuvostoteatterina voimme sanoa tällaisella esityksellä, joka ei näe tippaakaan inhimillisyyttä mielisairaalan ulkopuolella? Vain näyttelijättäressä näki sen älyn voiman, terveen inhimillisen naurun hölmöydelle, ja näytelmässä ei hänkään näe muuta ulospääsyä, kuin jäädä hullujenhuoneeseen. (Voi minua raukkaa!? W.H. 31.1.1999) Ja sen päälle menimme Teatteriseuran huoneistoon katsomaan elokuvaa Olipa sotilaspalveluksessa kaksi toveria. (Seuralla pyöritettiin elokuvia niin kuin taajaman klubissa ainakin.) Korkeatasoinen elokuva. Se oli Babelin tyyliä. Taide oli lähellä dokumenttia. Ja uskottava! Tulivat mieleen puheet siitä, että vallankumouksemme muka oli vähäverinen. Mutta eikö kansallissota ollut vallankumouksen jatkoa? Yksi Krimin valloitus otti niin paljon uhreja, että... Olemme olleet taas kaksi päivää harjoittelematta... 14.2. Kello 9.00 aamulla oli niin sanottu letutshka, lyhyt tuotannollinen neuvottelu johtajan huoneistossa. Haimi taas myöhästyi, lavamestarikin myöhästyi. Eesti vaatii meiltä päätöstä mahdollisesta matkastamme ja me emme tiedä mitään. Toiminnanjohtaja Vlasova on lomalla. Varkauden teatterin kanssa on myös monesti puhuttu mahdollisesta tulosta Petroskoihin, mutta ei sieltäkään kuulu päätöstä. Ei ole käännettyjä näytelmiä. Kello 11.00 kerättiin henkilökunta vaalikokoukseen. Meille, siis teatterilaisille, annettiin mahdollisuus ehdottaa oma ehdokkaamme Petroskoin neuvostoon. Yksimielisesti ehdotimme Erna Lundia... Minskistä tuli luoksemme Naum Lifshits auttamaan Haimia Timosen näytelmän ohjaamisessa. 17.2. Ilmassa on kevättä! Eilen kävimme Genan kanssa hiihtämässä Radiomäellä. Ainakin satoja kaupunkilaisia kiirehti suksilla metsään. Naum Lifshits muuttaa niin perusteellisesti Timosen näytelmää, että pelottaa osaammeko sulattaa kaiken lyhyessä ajassa. Vaikka Jalmari Parkkinen puhuu usein pötyäkin, mutta kyllä hän tällä kertaa on oikeassa, kun puhuu kummallisesta tilanteesta: pääohjaajan työtä tulee joku muu korjaamaan. Ja Haimilla se on ainoa näytelmä, jonka hänen on tehtävä näyttelykauden aikana. Kyllä se kalliiksi tulee teatterillemme! Toissapäivänä ja eilen teatteri esitti Viisasta neitsyttä. Toissapäivänä illalla Teatteriseurassa oli tapaamistilaisuus Venäjän suuren näyttelijän Sergei Jurskin kanssa. Hän on Leningradin Gorkille nimetyn Suuren draamateatterin näyttelijä. Ja on todella mainio näyttelijä. Opiskeli samana aikana meidän studiomme kanssa. Muistikin vielä! Hän on älykkään näyttelijän tyyppi. Oli vapaa, siis ei mitään jännitystä, harkitseva ja innokas. Lausui Dostojevskin kertomuksen Krokotiili, oman runonsa, joka on arvostelu Fellinin Eight and a Half -elokuvaan ja katkelmia Pushkinin Oneginista. Lausui niin, kuin olisi itse sepittämässä meidän läsnäollessamme. Mainiota! 18.2. Eilen aamulla harjoittelimme viisi tuntia kahta kuvaelmaa. Ja illalla piti olla läpiajo. Mutta siitä tulikin enemmän valomonteerausta. Pekalla (Mikshijev) jo hermot pettää ja hän haukkui ohjaajan pataluhaksi. 19.2. Kaunis aurinkoinen päivä ja hyvä on hiihtää. Paksusti savua kaupungin yllä, kun pakkanen kiristyy ja kaikki kaupunkimme kattilahuoneet (ja niitä on paljon) tekevät kauheasti työtä. Mutta eilen aamusta harjoittelimme kello yhdestätoista kuuteentoista saakka ja illalla oli luovutus. Ja näinä päivinä Lifshits teki täyskäännöksen Haimin ohjauksessa. Lifshits vaatii sisäistä antautumista ja suurta uskoa tekstiin. Luovutuksen jälkeen kehuttiin Timosta, teatteria, ohjaajaa ja näyttelijöitä. Kolmovski lupasi, että tällä näytelmällä avataan esiintymiset Moskovassa. Näytelmää vastaan oli ainoa ihminen ja hän oli nuori Karl Karlovitsh Marson, joka kertoi afrikkalaisen sananparren, ettei krokotiilistä saa kirahvia vetämälläkään. Ja Lifshits loukkaantui niin, että vastasi miehelle: ohjaaja Marsonissa häntä miellyttää vain takki! Minua miellytti Marsonissa rohkeus esittää oman näkökantansa, vaikka se poikkesikin muista. Mutta kun häntä ei miellyttänyt Romeo ja Julia, eikä Noitavaino ja nyt ei tämäkään esitys, niin jotain on vinossa. Minulla on hänen kirjallinen pyyntönsä suositella puolueeseen ja päätin keskustella hänen kanssaan ja yrittää ymmärtää, että onko hän hölmö vai muuten vain originelli? Tänään on ensi-ilta ja olen melko passiivisella tuulella... Raija valmistelee pukuja seuraavaa Kantele-yhtyeen matkaa varten. Ja minä olen lastenpiikana. 23.2. Eilen aamulla oli tuotannollinen neuvottelu näyttelijöiden kanssa. Puhuttiin yli kolme tuntia ilman väliaikaa. Läsnä oli Antti Timonen. Aloitettiin siitä, että haukuttiin Haimi pataluhaksi siitä, ettei mainoksissa eikä käsiohjelmissa mainittu Lifshitsin nimeä, vaikka juuri hän teki näytelmästä elävän. Erna Berg sanoi, että jo Everstin leskessä käsiohjelmaan pantiin Haimin nimi, vaikkei hän ollut pannut kahta tikkua ristiin. Neljännessä nikamassa hän oli ihan syrjässä ja nimi oli taas ohjelmassa. Parkkinen yritti kysyä, että miksi Haimille täytyy olla apulainen Leningradista? Sanni Botsharnikova morkkasi kovasti meidän työkurimme heikkoutta. Minä ihmettelin, miksi emme mitenkään osaa välttää loppukiirettä? Kaksi kuukautta teimme tätäkin näytelmää ja luovutukseen menemme ilman läpiajoa. Antti Timonen kertoi, että suomalaisia vieraita, jotka olivat katsomassa esitystä, se miellytti. Vieraat olivat Kainuusta ja lupasivat kertoa esityksestä Helsingissä, että suomalaisetkin saisivat sen nähdä. 19. päivänä Timonen järjesti kekkerit kantaesityksen johdosta. Suomalaisia oli mukana. Ja eilen oli Liisa Tombergin 60-vuotisjuhla. Juhlaesityksenä olikin Otatko miut, Karjalan mua? ja juhlapuheet päälle. Tänään on taas Karjalan mua ja keskustelu moskovalaisten kriitikkojen kanssa. Rouva Zaslavskaja: “Silloin kun teatterissa syntyy oma näytelmä, niin sitä on vain tervehdittävä.” Vanha ohjaaja Azerbaidzhanista: “Minä en ole arvostelija, vaan ohjaaja. Ensimmäisen näytöksen minä hyväksyin. Sitten tuli välillä ikävä. Ja vasta kolmannessa näytöksessä näytelmä taas veti minut puoleensa. Tyyliltään se on seikkailunäytelmä. Juonta riittää ensimmäisessä ja kolmannessa näytöksessä. Mutta siinä on psykologisenkin näytelmän aiheita. Ei ole riittävästi ainetta naisrooleissa ja nuoremman pojan osassa. Se on kirjoitettu primitiivisesti. Kyllä me olemme näytelmänkirjailijan armoilla ja riipumme paljolti hänestä.” 27.2. Viimeisiä talvipäiviä. Yritän paeta ajatuksiani metsään. Mutta eihän itsestä pääse mihinkään! Riiko ei onnistunut. Siitä puhui Kolmovski, sitten se moskovalainen kriitikko ja toissapäivänä siitä puhuttiin aluekomiteassa. Muka Riikosta riippuu, että näytelmän ajatus "Sovassa ei ole vävyö eikä veikkuo, on vain omie da vihollisie" voitetaan Melanien (Tomberg) sanoilla "Auttakoh jumala valkosie da punaisie!" Mutta perkele! Eikö kukaan nyt ymmärrä, että vika on myös Timosen ja Haimin? Nämä kaksi vain kiittävät minua henkilökohtaisesti. Sain taas kaksi repliikkiä venäjänkielisessä Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen ja pikkuveli -sadussa. Marson on ohjaajana. 4.3. Olemme Karhumäellä. Sama puinen kaksikerroksinen parakkityyppinen hotellirakennus: haisevat käytävät ja kylmä käymälä, jota voi sanoa ulkohuoneeksi. Vesijohto on jäätynyt ja siivoojat ovat jo monet päivät tuoneet vettä vesijohtopisteestä, joka on ulkona. Mutta nyt sekin jäätyi. Eilen esitimme matkan varrella Elmuksessa. Aleksei Stepanovits Vedjoshkin (entisiä KGB-miehiä; pääsi viisikymppisenä eläkkeelle ja tuli teatteriimme varajohtajaksi ja yleisön järjestäjäksi) järjesti yleisöä hyvin tehokkaasti. Lounaan aikana hän piti Neuvostoliiton kunniaksi pitkän puheen, ja kun minä huomautin, että ruokalassa on petroskoilaisia autonkuljettajia, jotka hetken kuluttua lähtevät matkaan, niin mies vimmastui: ”Älkää opettako viisikymppistä vanhusta! Nämä muutamat kertovat toisille. Kaikki oli oikein ja neuvostovallan hyväksi!” Mutta katsomo oli silti täynnä ja se teki hyvän mielen. Meinaan antaa vastauksen toveri Valjakalle, joka Neuvosto-Karjalassa paheksui minun työtäni viimeisessä näytelmässä. (Voi minua raukkaa! W.H. 1.2.1999) У человека должна быть мечта, Та, бегущая по волнам, Та, что снится нам неспроста, Придающая прелесть не только снам. Мечта наяву уж совсем не мечта, Несказанность приятнее нам. Я хочу чтобы душу мне грела та, Всегда бегущая по волнам. Joka ihminen tarvitsee unelmaa, Sitä, joka kevyillä aalloilla kiitää, Sitä, jota ei turhaan unessa nää, Joka kaunistaa unien lisäksi elämää. Sen ei tarvitse koskaan toteutua: Ei se haavetta ole, jos nähdä sen saan! Vaan haluan, että sieluain lämmittää Se, joka kevyillä aalloilla liitää. (suom. Mirja Kemppinen) 5.3. Eilen oli esitys Gabselgassa. 43 ruplaa. Ei Zina Haimia voi verrata Vedjoshkiniin, joka on teatterimme uusi järjestäjä. Klubilla oli muuten huonot valot, radio ei toiminut, näyttämöllä oli ahdasta. Ei mahtunut 5 sänkyä, joitten olisi pitänyt mahtua Veden kaavassa lavastajan mukaan. Pitäisi karttaa tällaisia paikkoja. 6.3. Kontupohjan piirin Novyi posjolok (Uusi asutus). Ihmisiä oli noin 50 henkeä. Myöhemmin koko kiertueen henkilökunnalla katsoimme klubilla italialaista elokuvaa Rouvat ja herrat. Se oli korkeaa luokkaa! Seksikysymys oli niin paljastava, että jossain paikoissa tuntui traagiseltakin. 10.3. Kiertueemme aikana joka päivä hiihdämme, paitsi liian kylminä päivinä ja silloin kun on kaksi esitystä, niin kuin tänään. Pindushissa piti peruttaa esitys sähköjen takia. Ne sammuivat koko asutuksessa. Noin kolme päivää sitten kuulimme uutisen Kiinan rajalta: oli tulitaisteluita, joissa meidänkin puoleltamme kaatui 31 sotilas. Koko maa kuohuu, mielenosoituksia molemmissa pääkaupungeissa. Uutisten valoissa Ussuri, Nizhne-Mihailovka, Damanskin saari. Mutta naisten päivää kuitenkin vietettiin. Tietenkin sepitin runontapaisia. Aamulla melko varhain, kun tytöt olivat vielä peteissä, ryntäsimme kukkinemme (havuja ja koivunoksia) heidän huoneisiinsa ja suukon kanssa jokainen sai lasillisen kuumaa kahvia! Ja illalla pöytä oli katettu 4 vodkapullolla ja suolaisilla anjoviksilla mustan leivän päällä. Naiset toivat vielä omenoita ja miehet keittivät teetä. Eilen molemmat kulttuuritalot olivat melko suuria. Mutta Poventsassa se on oikein huonosti rakennettu, huonoista materiaaleista. Ja lisäksi, pojannulikat heittelevät tulitikkuja kattoon. Osaavat heittää niin, että ne liimautuvat kattoon ja kun palaavat loppuun, jättävät kauhean mustan jäljen. Ja valkoinen välikatto on suurissa läiskissä. Ovet on heitetty saranoilta, maali on melkein kokonaan lähtenyt lattiasta. Mutta avara näyttämö ja suuri katsomo. Yleisöäkin löytyi melkein puolisalia – 90 ruplaa. Mutta tänään – kotiin! 11.3. Kotiin tulimme puoli kolmelta yöllä. Iltaesitys oli matkan varrella Käppäselässä. Saimme noin 100 ruplaa. Nukuin kauan. Sain kuulla hyvän uutisen, että Gena sai vihkoonsa ensimmäisen Viitosen! Kävin poikien kanssa saunassa. Ja sitten illalla olin vaalikampanjan kokouksessa, jossa olin Erna Lundin luottomiehenä. Kehuin kauheasti! 13.3. Teatterissamme on Brechtin Matami Pelottoman ensi-ilta. Ohjaajana Toivo Lankinen, pääroolissa Neuvostoliiton kansantaiteilija Liisa Tomberg, Matamin poikien osissa Pauli Rinne ja Pekka Mikshijev; minä olen yksisilmäisenä. 19.3. Oli vielä kaksi hyökkäystä Kiinan puolelta (14. ja 15. maaliskuuta). Tallinnasta tulivat Vlasova ja Haimi. Ehdottivat, että Eestiin viedään 7 näytelmää. Muka Laivan kannella viedään muun ohjelman lisäksi. Mutta koko näyttelijähenkilökunta sanoi, että emme ehdi. Hyvä, että uskoivat. Olemme viemässä Eestiin: Neljästä nikamaa, Villi kapteenia, Noitavainoa, Saunaa, Romeo ja Juliaa ja Viisasta neitsyttä. Aloitamme 22. huhtikuuta. 15. maaliskuuta oli Karjalan muan esitys. Haimi yrittää harjoitella huomautuksia, joita saimme eri suunnilta, mutta ei minun kuvaelmia. Muka Timonen on kirjoittamassa lisää tekstiä ja kun se on valmis, niin harjoitellaan. Lauloimme vaalipäivänä kaksi konserttia. Oli mielenkiintoinen tilaisuus Rudolf Sykiäisen kanssa. Hän kertoi Paavo Rintalasta ja hänen kirjastaan Leningradin saarrosta sodan aikana. Lisäksi hän kertoi eräästä suomalaisesta lehtimiehestä, josta oli kirjoittanut Neuvosto-Karjalaan. (Lehtimiesten kohtalosta Suomessa ja muissakin kapitalistisissa maissa.) Kirjoitus synnytti kuohua Suomessa. 21.3. Aamusta oli tuotannollinen neuvottelu johtajan huoneessa. Sitten Erna Lundille luovutettiin kaupunginneuvoston jäsenkortti. Ja nyt Haimi harjoittelee García Lorcan Bernarda Alban talo -näytelmää. Siinä näyttelevät vain naishenkilöt. Miehet ovat vapaalla. Marson on Moskovassa studioitten johtajien konferenssissa. 31.3. Mustana on lumi, mustana kaupungin katot, mustat sauhut tupruavat vielä taivaalle mustista piipuista ja ikkunavälit ovat mustina. Mutta aurinko lupaa taas kevättä! Vaan kova työ on käynnissä: Toivo Haimi harjoittelee Bernarda Alban taloa ja Epp Kaidu harjoittelee Jääskeläisen Laivan kannella. On tulossa kuukauden kiertue Uhtuan piirissä Karjalan muan kanssa. Toinen ryhmä kiertelee Laivan kannella -esityksen kanssa. 2.4. Kiina rakentaa rajoille linnoituksia. Taas on monia kutsuttu sotakomissariaattiin. Harmittaa, ettei teatterissa ole riittävästi luovaa työtä. Päivällä harjoittelemme TV-studiossa laulupoikiemme yhtyeellä. Näinä päivinä meillä on Venäjän TV:ssä kilpailu Nikolajevin kaupungin kanssa. 3.4. Teatterimme luovantyön konferenssi. On vieraita Moskovan Teatterityötekijöiden seurasta, mukana koko henkilökunta. Selostuksen tekee Toivo Haimi. Tietenkin kaikki tapahtuu venäjän kielellä. Pääohjaajan selostuksen teemana on Teatterimme taiteelliset kasvot ja esitysten ammatillinen taso. Tov. Haimi kertoi lyhyesti kansainvälisestä tilanteestakin. Ja sitten mainitsi teatterimme rikkinäisistä tuoleista, roskista rakennuksemme nurkissa, työkurin huonosta tasosta, ammattimaisen teknillisen henkilökunnan puuttumisesta, sekasotkusta juoksevissa asioissa ja pääasiasta eli siitä, että meillä ei ole, tai oikeammin on hyvin vähän, omaa suomenkielistä yleisöä. “Mutta kuitenkaan puhe ei ole siitä. Vaikka luulisi, että yleisö on hyvin tärkeä tekijä työssämme. Viimeisten viiden vuoden aikana me emme oikeastaan ole puhuneet luovan työn ongelmista, vaikka niitä on paljon ja ne vaativat ratkaisua. Siksi jo vuosi sitten omassa puoluekokouksessamme päätimme tällaisen konferenssin pitämisestä. Toiminnanjohtaja A. F. Vlasova taaskin sanoo, ettei nytkään ole oikein aikaa siihen. Todellakin aika on kireällä, mutta keskustelu on tarpeen ja siksi puolueemme järjestön byroon ja ammattikomitean nimissä sallikaa avata tämä konferenssi. Ja, vaikka tämä on teoreettinen kokous, pyytäisin valitsemaan asiallisen puheenjohtajan ja osaavan sihteerin, että voisimme ajoissa lopettaakin.” “Ja olisi oikein, jos me tuleville sukupolville jättäisimme omia mietelmiä: tehokkaan menetelmän, toimivan roolin ratkaisun. Työssämme näytelmän ratkaisussa yritämme löytää konkreettisen, tehokkaan tien, toimivan käyttäytymisen aikomusten toteuttamisessa...” Teatterinasiantuntija, moskovalainen kriitikko Lvov-Anohin: "Me tunnemme nahoissamme elämän vauhdikkuuden. Nyt ei oikein riitä tämän päivän osaaminen, eilinen työtottumus, toissapäiväinen tavanmukaisuus. Joka meidän harjoituksestamme täytyy tulla työurakka, sen täytyy olla uuden etsimistä, entisen uudelleenkäsittelyä. Meillä ei ole oikeutta ohjata esityksiä patistellen. Joka meidän ohjaajatyössämme täytyy olla oma kansalais- ja ihmismenetelmä sekä ammattiproblematiikka... Ohjaajan todellinen mestaruus onkin kai siinä, että hän osaa nostaa henkilökunnan edessä taas uusia mukaansatempaavia ongelmia, taistella ajatusten piintymystä vastaan, herättää näyttelijöissä luovaa levottomuutta, saattaa heitä enemmän ja enemmän hienojen ja tarkkojen tehtävien ratkaisuun.” Toivo Haimi puhui siitä, että finanssiosoittimet teatterissamme puhuvat vaatimattomista luovantyön saavutuksista. Teatterin luova erikoisuus riippuu yleisöstä, joka on laitoksessamme vakituinen. Vakituisia ovat myös henkilökunnan kokoonpano ja sen maku, mahdollisuudet ja perinteet. “Ja luulen, että enemmistö on samaa mieltä, että henkilökuntaa kasvattavat ajan vaatimukset ja ideologiset järjestöt. Me emme koskaan saa laajaa yleisöä, mutta tuskinpa siihen on tarvetta, eikä tavoitteena voi olla sellainen. Me voimme edustaa neuvostoteatteria ulkomailla. Ohjelmistossamme on ollut ja tulevaisuudessakin tulee olemaan suomalaisia ja karjalaisia näytelmiä. Tietenkin neuvostonäytelmiä täytyy olla, muttei ihan jokainen. Teatterimme tärkeänä perinteenä on aina ollut psykologinen todenperäisyys. Usein asetamme laajamittaisia näytelmiä. Sitä vaativat vierailevat ohjaajat, joita on useita näytäntökauden aikana. Niin kuin monessa muussakin neuvostoteatterissa, on näyttelijöitä, jotka harvoin pääsevät näyttämölle. Se tekee henkilökunnasta muuttumattoman. Me esitämme melko harvoin ja valitettavasti huonosti säilytämme esityksiä.” 4.4. Sinkkiruumisarkkuja Tshekkoslovakiasta tuli Petroskoihinkin. Tshekkoslovakialaiset huligaanit hyökkäsivät jääkiekkovoiton johdosta neuvostosotilaiden kimppuun ja häpäisivät sodanaikaisia kaatuneiden neuvostosotilaiden muistopatsaita. Omia taisteluja on teatterissamme. Oli ennenkuulumaton kokous, joka kesti seitsemän tuntia ja jossa puhuttiin vain taiteesta. Osanottajia oli kolmekymmentä. Heistä puhui 23 henkeä. Haimi loppupuheessaan sanoi, että "Ehkä minä olen vieraalla paikalla, mutta en minä näe muita pyrkijöitä ja halukkaita tälle paikalle." 5.4. Erkki on täyttänyt 11 vuotta. Kaverit joivat kolme pullollista limonaatia ja teetä päälle ja sitten vasta riemu nousi. Tänään suurella menestyksellä lauloimme TV-ruudussa kilpailussa Nikolajevin kaupungin kanssa. Voitimme ylivoimaisesti. Minua miellytti taas vepsäläinen kuoro! Osanottajat olivat kaikki yli 50-vuotiaita ja sooloa lauloi 70-vuotias nainen. Rukin ääressä! Hyvä oli yliopiston kuoro, jota on monta kymmentä vuotta johtanut Georgi Teratsujants. Ja meistä moskovalainen komissio sanoi, että nämä pojat ovat tuttuja moskovalaisille ja laulavat ammattitasolla... Tänään oli Romeo ja Julia -esitys. Vaikealta alkaa tuntua Eila Hidmanista tämä osa. Nuori, kokematon näyttelijätär ei osaa vielä etsiä itsestään niitä voimia, joita ammattilainen löytää aina, vaikka on tällä hetkellä "tyhjä". Pauli Rinne yrittää puhaltaa häneen sitä henkeä, mutta... 10.4. Puoluejärjestömme byroo: Karl Marsonin ehdokkuudesta puolueeseen ja karakteristiikka Englannin-matkaa varten. Ehdotettiin odottaa puolueeseen liittymisen kanssa vuoden. Samalla pyyhittiin pois morkkaamiset yhteiskunnallisen järjestyksen häiritsemisestä, mikä tapahtui 10 päivää sitten. Muuten mies ei pääsisi ulkomaille. Toisena kysymyksenä oli osallistuminen Kommunistisiin talkoihin. Päätettiin, että ylihuomenna tulemme talkoihin koko henkilökunnalla, mutta 18.4. esitämme Katto-Kassisen ja pikkuveljen ja silloin siirrämme rahaa viisivuotiskauden rahastoon. 13.4. 11. päivänä oli Valkoinen rutto ja 12. 4. Noitavaino. Tämä viimeinen on tehty niin "tiiviisti", että ihan sääli on, kun jotain jää pois. Tänään oli Otatko miut, Karjalan mua? Näitä esityksiä oli katsomassa eräs kriitikko Ufasta. Katsomassa oli myös ryhmä suomalaisia ylioppilaita, jonka johtajana ja oppaana on professori Pertti Virtaranta. Eilen aamulla oli niin sanotut kommunistiset talkoot. Mutta oli ilmoitettu, että täytyy tienata rahaa talkoissa ja ne rahat siirtää Viisivuotissuunnitelman rahastoon. Päätimme esittää Katto-Kassisen maksullisen luovutustilaisuuden yleisölle ja siirtää sitten ne rahat siihen rahastoon. Mutta kun puvut eivät ole vielä valmiit! Eilen talkoiden jälkeen luimme Jääskeläisen näytelmän Laivan kannella Epp Kaidulle. Sain Soinin roolin. Huomenna illalla laulamme Teatteriseuran huoneistossa näyttelijöille. 14.4. Teatteriseuran huoneistossa kriitikon monologi: “Tulin odottamattomana. Miten se nyt suomeksi onkaan? Kuokkavieras? Oli lukenut paljon Karjalastanne. Mutta se on kuollutta lastia ilman inhimillistä seurustelua. Taide on kansan henkinen hahmo. Suoraan junasta läksin etsimään antikvariaattia. Miksi me pidämme vanhasta ja menneisyydestä? Suuri Idän runoilija Omar Haijam on sanonut, että menneisyys alkaa nykyhetkellä. Elämämme muistuttaa joskus hakkuupalstaa metsässä. Me raivaamme muka tietä, mutta samalla hyvästä metsästä teemme vain puita, halkoja (”nalomatj drov”, venäjänkielinen sanonta). Ylilyönniltä tuntuu Stalinin yksilöpalvonnan kritiikki. Tapahtumat Tshekkoslovakiassa, jossa vaaditaan vapautta modernismille, taistellaan byrokratian sotkeutumista vastaan, esitellään iskulauseita "Vapautta demokratialle!", "Miehittäjiä vastaan!", “Puolueen sotkeutumista vastaan!", "Vapautta tappaa kommunisteja!" näyttävät, että on revennyt yhteys ajatuksen ja tapahtumien välillä. Eikö samoin ole käynyt Valkoisessa rutossakin? Ohjaaja ja näyttelijät ovat eri teillä. Monessa paikassa ohjaajan paketointi menee rikki näyttelijän työn voimasta. Näyttelijä ajattelee, etsii tunteita ja ohjaaja pakottaa nukketeatterikonsteihin. Noitavaino on erinomainen esitys. On vaikea erottaa jotain, kuten Rembrandtin tauluissakin. Karjalan mua. Teillä on paljon hyviä näyttelijöitä! Esityksen saunakohtaus on erinomainen.” 16.4. Puolueen Petroskoin kaupunginkomitean täysistunto. Aiheena Sivistyneistön kasvatus. Selostuksen tekee puolueemme kaupunginkomitean propagandasihteeri A. A. Rybakova: "Kirjallisuuden ja taiteen toimihenkilömme ovat luoneet viimeaikoina koko rivin huomattavia teoksia. Kirjailijaliitossa ilmestyivät D. Gusarovin Kolme pienoisromaania Pjotr Anohinista, Nikolai Laineen kaksi runokirjaa ym. Venäläisessä teatterissa ovat ilmestyneet näyttämölle B. Belotserkovskin Myrsky, Diplomatti, He ja Me. Suomalaisessa teatterissa Majakovskin Sauna, Smuulin Villi kapteeni ja Millerin Noitavaino. Yleisö on ottanut lämpimästi vastaan sellaiset Suomalaisen teatterin esitykset kuin Gusarovin Rakastaa ja uskoa, Timosen Otatko miut, Karjalan mua? Kantele-yhtye on kierrellyt kaikissa maamme tasavalloissa. Yhtyeemme taiteilijat tekevät työtä vaikeissa olosuhteissa, puuttuu nuorisoa, heillä on vaikeat elinolot. Ministeri Kolmovskin on huomioitava se ja autettava yhtyettä. Kuvanveistäjä ja taidemaalari kommunisti Leo Lankinen on palkittu Neuvostoliiton Taideakatemian suurella kultamitalilla. Hyvin tarmokkaasti tekee työtä kuvanveistäjämme Gennadi Lankinen. Mutta eivät kaikki hänen taideteoksensa ole ideologisessa mielessä tarpeellisen korkealla tasolla. Meidän on muistettava hyökkäystaktiikasta ideologian rintamalla. Enemmän huomiota on kiinnitettävä nuoriin kirjailijoihin ja runoilijoihin. Lähestyy Leninin 100-vuotisjuhla. Yhteiskunnassamme tuntuu individualismi, kuulee politiikanvastaisia mielipiteitä. Sinfoniaorkesterimme soittaja Veber kieltäytyi osallistumasta vaaleihin. Kizhi-museon johtaja juopotteli ja rähinöi ja kun sai muistutuksen, kirjoitti kirjeen Brezhnevin kansliaan. Kaupunginkomitean byroon istunnossa nuhteita sai teatterin taiteilija Shelkovnikov (juopottelun takia hänet ajettiin puolueesta) sekä Kantele-yhtyeen laulaja Sladkovski. Näin meitä kasvatetaan!” “Viimevuonna Karjalassamme kävi runsaat 1900 ulkomaalaista. Se on muistettava”, lisäsi lopussa Anna Rybakova. 23.4. Kiertueella Eestissä Eilen lähdimme kiertueelle Eestiin. Mukana ovat Neljäs nikama, Villi kapteeni, Sauna, Romeo ja Julia ja Viisas neitsyt. Tartto. Täällä huhtikuu on jo huuhtonut kaikki lumet. Majoituimme Park-hotelliin. Kello on 16.30 ja aurinko paistaa lupaavasti, kuuluu lokkien huutoja ja kovaäänisen kautta eestinkielisiä käskyjä ja ilmoituksia linja-autoasemalta... Kaupoissa on kaikenlaista lihaa ja vanhanaikaista venäläisvihaa. Eilen esitimme Villiä kapteenia Vanemuine-teatterin näyttämöllä. Katsomo oli täynnä. Esitys valitettavasti ei ollut paras mahdollinen. Emme saaneet kuin yhden pukuhuoneen ja näyttämö on niin mahtava, että menimme hämilleen. Lopussa eestiläiset teatterin "merimiehet" tulivat tervehtimään meitä ja yhdessä kajautimme: "Saavat iskeä taivaalta salaman nuolet, terva päällemme vuotaa saa. Mepä hampailla hoidamme laivamme nuorat. Kera kapteenin seilaamme vaan.” Olivat komeita poikia! Mutta mekin saimme kevätnarsisseja... Lähetin "lihapaketin” kotiin... Pauli Rinteen kanssa olemme samassa kämpässä. Nytkin hän kuuntelee aamurukousta Suomesta – minä luen filosofiaa; hän lukee Tovstonogovia – minä filosofiaa; hän nukkuu lounaan jälkeen – minä luen filosofiaa... Mutta kyllä me yhdessä Gena Laineen kanssa olimme Valentina Zaitsevan luona kylässä. Nuori Vanemuine-teatterin balettimestari, joka pitää runoudesta ja ymmärtää teatteriarvosteluakin. Yksinäinen toistaiseksi. Kävi Karjalassamme, johon mieltyi, mutta kun siellä ei löytynyt työpaikkaa, niin muutti tänne. Aktiivisesti oppii eestinkieltä. Tänään on Sauna -esityksen ilta teatterin pienellä näyttämöllä. 24.4. Aamulla harjoittelemme tekstiä Aarne Romppaista varten, sillä hän suostui olemaan käännöksen lukijana. Hän on ollut monet vuodet teatterimme näyttelijänä, ja hänen isänsäkin oli meidän näyttelijöitämme parhaimmasta puolesta. Mutta sitten, erään Eestin matkan aikana, hän rakastui virolaiseen tyttöön ja miehen piti jättää vanha perhe, jossa oli tytärkin, ja muuttaa Eestiin... Tuli mieleen ajatus: Pauli Rinne on se mies, joka työntää syrjään Toivo Haimin. Mies puhuu näyttelijöistä, jotka ymmärtäisivät häntä. Hän kyllä lupaa olla ottamatta omiin esityksiinsä Pekka Mikshijevia, mutta se kertoo vain siitä, ettei hänellä itsellä ole aikomusta olla teatterin päämiehenä, sillä eihän ilman Pekkaa voi teatterissa pärjätä. Mutta tarve synnyttää tekijän. Sauna meni melko puhtaasti, mutta yleisö oli jostain syystä hyvin hiljainen. Olisiko se Aarnen lukemisen takia? Ensimmäisen kerran lukeminen ei ole helppoa, sen voin todistaa. Tuon tuosta ajatus karkaa lukiessa. Tunnusti sen itse Aarnekin. 28.4. Toissapäivänä, siis 26. huhtikuuta, oli ensimmäinen matka tukipaikasta Rakvereeseen. Yleisöstä noin 70 % oli venäläisiä, mutta katsomo oli täynnä. Paikallinen teatteri esittää eestinkielellä. Syksyllä lupaavat tulla Petroskoihin. Siksi oli järjestetty ihan kuninkaallinen vastaanotto. Lahjoittivat teatterille melkoisen tynnyrin ja suuren mukin. Jokaiselle oli kukkia. Ja pöytä oli katettu lämpiössä esityksen jälkeen ja pidetty pitkät puheet Sõpruksesta, siis Ystävyydestä. Teretulemast, eestisõbrad! Eilen oli Viisaan neitsyen esitys Tartossa ja tänään on Neljäs nikama. 30.4. Kello on 24.00. Vasta tulimme Põltsamaasta. Oli Tark neits, siis Viisas neitsyt. Yleisöä puoli katsomoa. Mutta juhla on täälläkin juhla! Tien varrella näkyi tuon tuosta kokkoja, näin otetaan vastaan MAIta, siis Vappua. Mutta vasta tänäpäivänä alkoi ilmestyä punalippuja siniaaltoineen. Ja julisteet ovat enimmäkseen valkoisella kankaalla, mikä on suuri ihme meikäläisille. Eilen pelasimme shakkia Vanemuine-teatterin joukon kanssa. Voitti yksi Parkkinen, 1:3. Mukana olivat myös Haimi ja Laine. Minut pantiin ensimmäiselle laudalle "syötiksi". Oli hyvä vastustaja, ensiluokan pelaaja. Ja voittajat järjestivät lounaan snapsien kera paikallisessa ravintolassa. Ja sitten esitimme Neljännen nikaman. Huomenna on kaksi Viisasta neitsyttä ja illallinen hotellin ruokalassa. 2.5. Myöhäinen juhlakulkue: kahdeltatoista. Ja kello yksitoista ei näkynyt vielä ketään kaduilla. Pitävät univormuista. Värit niissä sointuvat kauniisti. Hyvät kouluorkesterit ja monet muutkin. Päiväesitys oli loppuunmyyty. Vaikea oli esittää komediaa hiljaiselle salille. Ovatko he liian sivistyneitä? Juoksin puolikaupunkia ympäri, ennen kun löysin Vana Tallin-likööriä (= 5,25!). Ostin vain siksi, että tuli ostettua illalliskuponki ja tyhjin käsin en viitsinyt mennä. Näin kyllä kun kadulla ohikulkijat nappasivat kiinni humalaisia pitkätukkaisia nuoria. Ja muuten tänäänkin katu on puhdas humalaisista. Ilta-esityskin oli loppuunmyyty. Yleisökin lämpeni. Sen verran on kai ryypätty. Ilta ruokalassa meni laulujen merkeissä. 3.5. Eilen ennen matkallelähtöä Vlasova ajoi pois autosta Jalmari Parkkisen, joka ärsytti henkilökuntaa. Erna Berg ilmoitti johtajalle, ettei hän halua näytellä humalaisen kanssa ja Vlasovan oli jotain tehtävä. Mutta mielestäni Parkkisen poisajaminen oli semmoista akkamaista hommaa, sillä hiprakassa ovat monet. Olemme matkalla Viljandiin... Raija kertoo kirjeessään, että koko Petroskoi syö vain kalaruokaa ja kodissamme nautitaan ruokaa Eestistä lähettämästäni paketista. 5.5. Uusi paketti kotiin on melkein valmis. Lähetän huomenna. Eilen esityksen jälkeen menimme Kaunas-ravintolaan. Uusi moderni talo, varmasti on Neuvostoliiton parhaimpia. Mutta ohjelma ei ollut hääppöistäkään. Tanssimme ja ryyppäsimme Virun valgeeta. Tänään on ainakin krapula päällimmäisenä. Yliopistolla oli tilaisuus ylioppilaiden kanssa. Keskustelimme ja joimme kahvia, välillä lauloimmekin. Illalla oli Neljäs nikama ja vastaanotto oli komea, kun piti ainakin viisi kertaa avata esirippua... Ja nyt painun pyykille. 7.5. Pärnu. Hotelli Kajakas. Ihana paikka meren rannalla. Siisti. Originelli lämpiö. Kaikki on arvokkuutta täynnä. Jalokuusikko ja hongat, kukkapenkit täynnä kukkia. Mahtava uusi teatteritalo, mutta esityksessä katsomo ei ollut lainkaan täynnä. Ahvonen kertoi, että tapasi erään naisen, joka kertoi, ettei periaatteellisista syistä katso meidän esityksiämme. Sillä me olemme, hänen mielestään, valesuomalaisia. “Karjalassanne”, sanoi hän, “kaikki on venäläistynyt.” Ahvonen kyllä sanoi siihen, että hän itsekin on vale-eestiläinen. Mutta Eestissä on paljon tällaisia. Mutta eilen Vanemuine-teatterin henkilökunta järjesti meille komean jäähyväistilaisuuden Noitavainon jälkeen. Puhuivat Kaarel Ird ja Toivo Haimi. Ird käveli rampille ja huusi katsomoon: “Kolme kertaa elagu!!!”. Ja salissaolijat yhtyivät siihen. Haimi kutsui kollektiivin syksyksi Petroskoihin. Mutta kumpi niistä nyt tuleekaan? Kutsuttu on Rakvere ja Tartto. Eilen lähetin paketin kotimme nälkäisille. 8.5. Kovat puheet pidettiin lavamiesten ylimääräisten töitten maksuista! Meni niin pitkälle, että painuimme lavamestari Filatovin kanssa kaupungin kulttuurityöntekijäin ammattiliiton edustajan puheille. Lavamiehet vaativat lisämaksuja ylitöistä, eikä tällä kertaa ole ketään, kuka päättää asiasta. Eilen näyttämö ei ehtinyt ajoissa, koska valaistusmiehet myöhästyivät. Tänään illalla on Noitavaino ja huomenna aamulla Sauna ja illalla Viisas neitsyt ja Kummittelijat lähtee matkaan. 9.5. Olin eilen ja tänään aamulla auttamassa lavamiehiä näyttämöllä. Heti alkoivat katsella toverillisesti. Ilmassa on vuoden ensimmäinen ukkosilma. Ei meillä Karjalassa näin varhain ole ukkosia. Illalla peruttiin Kummittelijat, kun lippuja oli myyty vähän ja lavamiehille se olisi ollut liian suuri kuormitus. Sauna otettiin hyvin viileästi vastaan Koidulalle nimetyssä riiklik teaterissa. Tänään on Viisas neitsyt. 11.5. Peruimme ilta-esityksen, vaikka 48 ihmistä oli tullut bussilla jostain saarelta, mutta kun muita esitykseen ei tullutkaan ja kulttuuritalon vuokraaminenkin maksaa 40 ruplaa. Neljäs nikama -esityksessä oli vain 50 henkeä. Se ei näköjään täällä vedä! Vaikka samalla saimme tietää, että huomiseksi siihen on myyty kaikki liput. Esitys on teatterin näyttämöllä. 16.5. Pärnu – Tallinna – Moskova – Kuibyshev. Teatterin ja valtion busseilla, TU-124 ja AN-10 A -lentokoneilla, ja nyt olemme Volgan rannoilla. Kuibyshev on miljoonakaupunki, mutta ei minkäänlaista järjestystä, kun vertailee Eestiin. Söimme aamiaisen Pärnussa, lounaan Tallinnassa ja kello 17.30 istuimme jo nykyaikaisessa TU-124-lentokoneessa. 1100 km matkasimme puolessatoista tunnissa. Korkeus 8500 m. Pakkasta ulkoilmassa -35. Matka Vnukovon lentokentältä Aeroflotin hotelliin otti enemmän aikaa kuin lento. Kävimme nuorten kanssa Leninin vuorilla ja Punaisella torilla. Ja seuraavana päivänä varhain aamulla seuraava lentokone vei meidät jo Volgalle. Kentällä olivat vastassa nuoret kukkineen ja kajauttivat laulun Karjalasta. Liput on myyty ja kiirehdimme teatteriin. Oi sitä ihanaa vastaanottoa! Ja esityksenä oli Villi kapteeni. Pääsimme voittopaikoille Yleisliittolaisessa katselmuksessa. Täällä tuomi kukkii ja niitä sitten onkin paljon! Herkkä yleisö, vaikka koko esityksen aikana näyttämölle kuului kuuluttajan ääni, koska ei riittänyt kuulokkeita ja kuuluttaja puhui parvella oleville suoraan kovaääniseen. 18.5. Tallinna. Eilen aamulla ”Annushka” (näin kutsutaan Antonovin lentokoneita) nosti meidät ilmaan ja kello 8.55 laski Moskovaan. Ja, Luojan kiitos, pääsimme Tallinnaankin, vaikka ensiksi ilmoitettiin, ettei lippuja ole. Sitten löytyi innokas kassanhoitaja, joka soitti puhelimella kaikki Moskovan kassat läpi ja keräsi 30 lippua. Mukanamme matkalla oli näytelmän ohjaaja Epp Kaidu, joka enemmänkin häiritsi kuin auttoi... Viimeinen lento tuntui jo väsyttävältä, mutta ajoissa olimme paikalla ja esitimme vielä samana iltana Neljännen nikaman salin täyttäneelle yleisöllemme. Oli tervehdyspuheita ja muistolahjoja ja se nosti mielialaa alussa, mutta toisessa näytöksessä väsymys jo tuntui. Tänään on kaksi Romeo ja Julia -esitystä. Sataa jo toista vuorokautta. Tänään sain palkan ja kaksi tuntia juoksentelin kaupoissa saadakseni uuden paketin kotiin. Lähetin! 20.5. Noitavaino. Lähetin Raijalle syntymäpäiväonnittelut runomuodossa: Я опять, родная, не с тобой, На ветрах балтийских кудри вьются. Но желанный образ дорогой, Не даёт уснуть, потом проснуться. Хлещет дождь по узким тротуарам, Плачет Таллин, лето утеряв, Я лечу с посылкой по бульварам, Сердце в нём своё упаковав. Тридцать восемь лет тому назад Родилась мечта моей души. Ты – моя мечта и это – факт. Если ты согласна – напиши! Taaskaan, rakkaani, en ole kanssasi, Mun kiharoita Eestin tuuli sotkee, Mut haluttu ja rakas hahmosi Vie iltaunet, aamuisin taas silmät sulkee. Taas sade piiskaa kapoisia teitä. Näin itkee Tallinna: on kesä kadonnut! Mä kiidän pitkin linnan kortteleita: Oon pakettiini syämein pakannut. On siitä melkein neljäkymment' vuotta, Kun unelmani syntyi päälle maan. En unelmaksi, rakkaani, sua sano suotta: Se tosi on. Jään viestiäsi oottamaan. (suom. Mirja Kemppinen) Noitavaino hävittää paljon pienellä näyttämöllä. Mutta tällä kertaa ei näkynyt yhtään nukahtanutta katsetta näyttämöllä, vaikka katsomo ei ollutkaan aivan täysi. 23.5. Ja eilen yleisöä ei ollut kuin kourallinen. Katsomossa, jossa on 700 paikkaa, oli noin 70 henkeä. Ja kerrotaan, ettei Saunaan ole sitäkään. Soitti Urve Tauts! Se komea eestiläinen laulajatar, joka oli muutama vuosi sitten Suomessa kymmenhenkisessä konserttiryhmässämme, jossa olin juontajana. Juoksen tapaamaan... 24.5. Raijan syntymäpäivä. Lähetin sähkeen... Aamulla oli paikalliskomitean istunto. Tutkittiin sitä lavamiesten anomusta lisämaksuista lisätöistä. Ja sieltä juoksin Estonia-teatteriin katsomaan baletti-esitystä. Ehdin nähdä kaksi kolmesta näytöksestä. Urve Tauts oli odottamassa. Sitten siihen tuli hänen miehensä, soittaja ja säveltäjä Raudmäe. Mainio oli Bizet´n ja Shtshedrinin Carmen. Illalla oli Noitavaino. Huomenna on kaksi Nikama-esitystä. Sanomalehdissä meistä on hyvin niukasti. 25.5. Jokainen meistä ajattelee nyt vain kiertueemme loppua ja pikaista pääsemistä kotiin. Emmekö me osaa ollenkaan nauttia elämästä tällä hetkellä ja nyt? Tapahtumarikkaasta, hyvin värikkäästä elämästä! Minne kiirehdimme? Voimia ja haluja olisi ihan riittävästi! Ei saisi olla noin köyhäluonteinen. Koko kouralla on ahmittava antimia. Tänäänkin oli kaksi Nikama-esitystä. 27.5. Nousimme petistä jo seitsemältä. Pesimme silmät ja juoksujalkaa Piimsaliin (maitokahvilaan). Yksi putro ja kaksi kohvi koorega. 8.30 alkoivat Saunan harjoitukset TV:ssa, jotka kestivät viisi tuntia. 19.30 on Viisas neitsyt ja huomenna 10.30 on Sauna Suomea varten. ... Ostin kotiin Pesuvalgendajaa 10 pakettia. Ja oli pitkä jono! Monet ostivat 50–60 pakettia. 28.5. Urve Tauts katsoi Tark neits (Viisas neitsyt) -esityksen ja häntä se miellytti. Kutsui huomiseksi kotiinsa auttamaan kirjeen kirjoittamisessa Suomeen. Tallinna on täynnä seikkailijoita ja shoppailijoita Venäjältä. Ja kaikki ovat näillä, hyvin kapeilla kaduilla. Kerrotaan, että Tallinnassa 60 % asukkaista on venäläisiä. Ja eestiläisyys on noussut takajaloille! Ja Venäjä on taaskin ilman lihaa, ilman villapuseroita, ilman sitä vuosisatojen kulttuuria, ilman teitä, ilman niitä pieniä ja vieraanvaraisia kahviloita, ilman sitä tavaroitten paljoutta, jota näkee Euroopassa ja jossain määrin Eestissäkin. Harmittaa Venäjän tilanne. Haaveilen joskus ajasta, jolloin koko Neuvostoliitossa tulee olemaan kaikki tämä ihmisille hyvin tarpeellinen. Marxismi opettaa, että tarpeet kasvatetaan. Millä? Aarne Romppainen oli Saunan ohjaajana TV-esityksessä. Tänään aamulla harjoittelimme Valkoista ruttoa TV-studiossa ja illalla on Noitavaino. 30.5. Eilen kävin Urve Tautsin luona. Kolmen huoneen asunto Mustamäellä. Mies, Raudmäe, paksuvatsainen pullukka, kaksivuotias tyttö, joka heti rupesi leikkimään minun kanssani. Urve ihmetteli. Ryyppäsimme kuivaa viiniä ja vertailimme eestin ja suomen kieltä. Autoin kirjeen kirjoittamisessa Suomeen. Tänään on taas Valkoisen ruton esitys ja ihmetellä täytyy, kuinka se Toivo Lankinen kestää näin voimakasta osaa. Erna Lund kertoi, että eräs Kingiseppin teatterin näyttelijä sanoi muka, että sääli, kun sellainen näyttelijä kuin Hall esittää vähän ja pieniä rooleja. Vähän etten haljennut itserakkaudesta!? Harvoin minä sellaista kuulen. 1.6. Aamusta oli käynti Tallinnan kaupoissa ja kaupungilla hoopoilemista. Sitten saimme tietää, että kaksi esitystämme, siis Viisas neitsyt ja Kummittelijat perutetaan tänään. Soitin Urvelle ja sain täydestä katsomosta pienen nurkkauksen, johon ei oikein tuolikaan mahtunut. Katsoin ja kuuntelin Kuninkaallinen loosi -operetin. Kuningas (joka oikeastaan ei ollutkaan kuningas, vaan itsemurhaaja, jolle eräs poliisi oli luvannut tuhat dollaria, jos hän suostuu olemaan kuninkaana vähän aikaa) nostaa maljan ja sanoo, että juodaan samppanjaa, kun kerran konjakkiakaan ei löydy mistään. Toisessa kohdassa poliisimestari katsoo saliin ja sitten antaa määräyksen viedä pois neljännen rivin lisätuolilla istuva ihminen. Sitten ilmoittaa "kuninkaalle", että joka toinen salissa istuvista on salapoliisi ja joka ensimmäinen on varsinainen poliisi. "Kuningas" huutaa sotilaille venäjän kielellä: “Shagom marsh!” Pääministeri sanoo: “Annan hänelle ordenin (kunniamerkin).” Apulaisensa ihmeissään kysyy: “Kortteerin orderinko?” (“Asunnon vuokrapaperinko?”). Melko rohkeaa tekstiä. 7.6. Petroskoi. Aamulla kello 6.30 olimme Petroskoin junalaiturilla. Vaikka matkaseikkailut ovatkin mieleenpainuvia, niin kuitenkin koti on aina armas herkkupala! Koti on paikka, jossa saa rauhallisuuden ja varmuuden. Poikamme pääsivät seuraaville luokille koulussa ja ovat terveinä ja vaimoni hyväntahtoinen. 15.6. Viikko on vierähtänyt kuin siivillä. Vaikka taas enemmän oli vapaapäiviä kuin työpäiviä... Petroskoissa vierailee Kalugan teatteri. Kävin katsomassa yhden Ryui Blaz esityksen Hugon mukaan. Hyvin keskinkertainen... Toissapäivänä suoritin ilta-instituutin tutkinnon historiallisesta materialismista. Saan vielä yhdet kovat kannet. 21.6. Manok-yhtyettämme filmasivat Länsi-Saksan TV:n työntekijät. Nauhoitimme ensiksi Sibeliuksen Sortunut ääni -kappaleen ja sitten karjalankielellä Nagris haudua. He nauhoittivat Kantele-yhtyettä ja jotain muutakin... Pääsin Katto-Kassisen lapsen roolista. Ja nyt koko huomioni on kiintynyt suomen kielen oppimiseen! Kansan Uutiset, Neuvosto-Karjala, Maailma ja me ja Punalippu – kaikki nämä julkaisut luen tarkasti, ja lisäksi kirjoja. 1.7. Kävimme pari kertaa teatterin tulevalla huvilalla. Siellä lähellä on pioneerileiri, jossa on Erkki. Kävimme katsomassa: sähisevä ääni, jalat veressä ja musta kuin kekäle. Tunnusti, että on hyvä, kun saa olla nukkumatta illalla kello 12 asti, mutta sitten on niin vaikeata herätä ajoissa. Hänellä on punainen nailonpusero, jota pitää jokainen huoneessa asuva vuorotellen. Sen on lahjoittanut Aila Heikkinen Oulusta. Ailalle pitäisi joskus kertoa paidan menestyksestä. Kävimme Raijan kanssa kuuntelemassa sinfoniaorkesteria. Soi Sibelius ja Tshaikovski. Kapellimestarina oli Aleksandr Dmitrijev. (Myöhemmin muuttanut Leningradiin ja ohjannut monet vuodet kuuluisaa Leningradin sinfoniaorkesteria. W.H. 6.2.1999) Solistina oli useiden kansainvälisten kilpailujen voittaja Boris Gutnikov. Valitettavasti ihmisiä oli kolmasosa katsomoa... Kaupungissa vierailee Riian teatteri. Se on tunnettu Venäjällä ja kannattaa käväistä katsomassa. Valmistaudun Kalevalan matkaan. 3.7. Todistan, että Riian venäläinen teatteri on yksi Neuvostoliiton parhaimpia. Eilen katsoimme Germanin romaaniin pohjalta tehdyn esityksen nimeltään Minä vastaan kaikesta. Yhden väliajan kanssa esitys kesti kolme tuntia ja parissa paikassa oli hiukan ikävää. Heidän ohjaajansa opiskelivat samaan aikaan Leningradin teatterikoulussa kun mekin: Kats ja Beljavski! Tänään katsoimme saman teatterin Arthur Lorenzon Vetsaidsin tarinaa. Muuten hyvä esitys, vaikka tuntui, että keski-ikäiset näyttelijät ja ohjaajat eivät oikein usko nuoriin. Nauhoitettu musiikki oli kamalaa! Se oikeastaan häiritsi. Näkyi monessa paikassa ohjaajan kaavamaisia temppuja. Mutta oli intohimoa ja kiihkoisuutta, jotka vetivät puoleensa. Kello on jo 23.55 – kohta taas junaan. Tämä mustalaiselämä alkaa olla sen verran läheinen, että Raijakin tottuu. 5.7. Otatko miut Karjalan maa Karjalan pohjoispiireissä Taas olemme Kiestingillä. Aamu. Hiljaisuus. Jostain järven takaa kuuluu: ”manja, manja, manja...” – näin emäntä kutsuu lampaita kotiin tai on tuonut niille jotain herkkuja. Kuuluu vuohien ääniä ja veneen airojen kolinaa. Orvo Björninen lähti kalalle varhain, mutta kuitenkin kuivin suin tuli. Sen edestä Pekka Mikshijev ryyppäili Antti Timosen kanssa Karjalan mua -esityksen jälkeen, vaikka esitys ei mennytkään oikein hyvin – kulisseissa ei ollut oikein tilaa ja on kuuma - yleisö oli kuitenkin mielissään, että kuuli karjalankieltä ja asioista, jotka olivat läheisinä. Minun roolini meni taas huonosti. Perkele, kun jää paha maku suuhun semmoisesta esityksestä. Minä olen ihan tyhjä, kun pitäisi mennä näyttämölle. Mutta onneksi aamu on kaunis ja paha mieli haihtuu. Sääli on ja ihmetellä täytyy, ettei yleisön keskuudessa ole ollenkaan nuoria. 6.7. Tulimme puolenyön aikaan matkalta sotilaitten luokse. Suuri katsomo oli täynnä. Tuli lähellä asuvia karjalaisiakin: miehiä, jotka muistavat vielä kansalaissodan taistelut. Ennen esitystä puhui Haimi ja esityksen jälkeen Antti Timonen. Me emme kuulleet kansankirjailijaa, kun esirippu pantiin kiinni ja me lähdimme riisuuntumaan. Yleisö kyllä oli hiljaa ja hyvin kuuntelivat. Tämän päivän aloitimme Orvo Björnisen kanssa keskustelulla siitä, että karjalaiset olisivat paljon enemmän edellä toisia Venäjän alueita, jos ei olisi ollut "stalinismin" aikoja. Kysyin miksi? Orvo kertoi siitä, etteivät karjalaiset kävelleet virsut jalassa koskaan ja Venäjällä kävellään vielä nytkin. Minä muistin Lännen teoriat siitä, että pohjolalaiset ovat olleet aina etevämpiä. Mutta ne suuret valtiot hävittivät tuon tuosta karjalaisten saavutuksia ja se, mitä ei voitu hävittää, olivat haaveet ja mietteet, joista syntyi sitten Kalevalan runoja. Jos "stalinismin" aikoja ei olisi ollut, niin olisi säilynyt satoja, tai pikemminkin tuhansia, elämää rakastaneita ja eteviä punakaartilaisia, jotka sen ajan määrääjät tappoivat. Ja 1920-luvun ja 1930-luvun alun aikana Karjala oli kukoistavaa aluetta. Täällähän oli spesialisteja, jotka tulivat Suomesta, Amerikasta ja Kanadasta. 7.7. Kalevala (entinen Uhtua). Yö on taas mennyt matkassa ja nyt olemme taas Lönnrotin kuivan hongan juurilla. Ja eilen 2 neliökilometrin laajuisen Huopajärven rannoilla olimme taas sotilaitten luona. Miehet ovat rakentaneet itselleen vesijohdon ja keskuslämmityksen! Mutta varmasti talvella siellä on joskus ikäväkin. Saimme hyvän annoksen ruokaa, hyvän vastaanoton ja tietenkin kunniakirjan. Ja nyt Kuitin rannoilla siemailemme Karjalan kauneutta koko olemuksellamme. Mutta edelliset 110 km menimme viisi tuntia. Niistä 22 km ajoimme kaksi tuntia. Se on sellainen se Louhen ja Kalevalan piirien välimatka. Ja hotellissa, jossa on vain 20 paikkaa, kaikki sängyt oli varattu. Ei auttanut muu, kuin mennä nukkumaan nurmikolle. Ei se tietenkään nukkumista ollut, mutta lepäsimme ja onneksi ei satanut! Toinen ryhmä, jossa oli Kummittelijat ja Katto-Kassinen, lähti Sosnovajaan. Meillä on vapaapäivä. Eihän siitä mitään hyötyä ihmiselle ole, kun ei pääse edes saunaan. Eikä täällä muita huvipaikkoja ole. Hyvä, että mukana on lukemista! 8.7. Haimi aloitti esityksen puheella: ”Seuraavana vuonna tasavaltamme täyttää 50-vuotta. Eri vaiheita on ollut sen historiassa. Me päätimme huomioida erään tapahtuman tasavaltamme historiasta esityksellä. Siinä esitetään kansalaissotaa, jonka osanottajia on istumassa katsomossa tänäänkin. Aiomme esittää tätä näytelmää Venäjän Federaation kaupungeissa Karjalan taiteen päivinä ja meidän olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä esityksestämme esityksen jälkeen. Antti Nikolajevitsh Timonen valmistaa romaania tämän materiaalin pohjalta. Hän esiintyy esityksen jälkeen.” Jotain sen tapaista oli puhuttu... Mutta emme voineet aloittaa ajoissa, kun radiolaitteet menivät rikki. Se meidän Vedjoshkin oli harmissaan, kun "salissa istuvat piirikomitean sihteerit ja 300 ihmistä...” Shtshelin Aleksandr Ivanovits muisti rekilaulun kansalaissodan ajoilta: Бандит молодой, в жопу раненый, Вернулся домой к жене ёбаной... Nuori bandiitti, perseeseen haavoitettu, Kotiin palasi luokse vaimonsa nussitun. Hiukan hävyttömästi oli laulettu ja Sanni Botsharnikova vihoissaan sihisi: “Onneksi ei kuulu taivaaseen kärpäsen ääni...” 10.7. Vuokkiniemi. Aurinko on paahtanut jo viikon päivät. Ryhmällämme on tänään taas vapaa päivä. Kummittelijoissa näyttelevät ja vapaaehtoiset tulivat tänne pienellä AN-12 -lentokoneella ja me tulimme moottorilaivalla, johon meidän lisäksi mahtui kuorma-autokin. Orvo mietteissään kysyi, että koska nämä kauniit rannat tulevat olemaan täynnä asutuksia? Ja minä "lupasin", että jos tilanne ei huonone, niin meidän lapsemme näkevät sen. Yövyimme paikallisten asukkaiden perheissä. Emäntämme kertoi, että muutama päivä sitten täällä kävi kaksi Suomen suomalaista, joista toinen oli entisen sotaleirin komentaja ja toinen joskus täältä lähtenyt karjalainen, vaikka nimittikin itseään puhtaaksi suomalaiseksi. Mutta tiesi kaikkien paikkojen nimet ja ihmisten sukunimetkin. He etsivät muka lauluja. Mutta laulujako? Hiljainen siisti kylä, jossa puhutaan suomalaisille niin läheistä murretta. Kummittelijat ei oikein miellyttänyt heitä. Saa nähdä, miten käy huomiselle esitykselle? Lähdemme aamulla kalaan Orvo Björnisen kanssa. 12.7. Eilen sain ensimmäisen hauen pitkällä siimalla! Esityksen jälkeen istuimme kalakeiton ääressä ja rupattelimme emäntien kanssa. Emännät vetivät "zubrovka"-vodkapullon pöydälle ja rupattelimme siitä, milloin nämä ihanat Kuittijärven rannat vetävät puoleensa asukkaita? Sodan aikana monet kuolivat evakkomatkalla. On "ryssiä", joista emännät eivät pidä, vaikka nuoremman emännän mies onkin venäläinen. Tänään tulimme Kalevalaan lentokoneella. Se vei 15 minuuttia. Oli ihana katsoa näitä Kuitin rantoja ylhäältäkin. Illalla oli ilmainen esitys rajavartijoille. Olivat tyytyväisiä. 16.7. Jyskyjärvi. 13.päivänä kävimme Orvon kanssa Luusalmella Kummittelijoiden ja Katto-Kassisen kanssa, vaikka olemme niistä vapaat. Hyvät Orvon tuttavat ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Taaskin kävimme kalassa ja sain Keski- ja Ala-Kuitin välillä uistimella ahvenen – ja siinä oli koko saalis. Mutta ihana oli soudella! 14. ja 15. heinäkuuta esitimme Paanajärvellä. Satoi, mutta hyvä "kyly" ja ihanat isännät tekivät päivistä unohtumattomat. Taaskin Anna Vasiljevna ja hänen miehensä Vasselei Makedonovitsh isännöivät meitä omassa talossaan. Heillä on kolme aikuista tytärtä. Tyttäret lähtivät tuttaviensa luokse ja meitä tuli taloon 9 henkeä: Rinteen pariskunta, Routtu, Ahvonen, Orvo, Gena Laine, Vedjoshkin ja radistimme Slava Skvortsov (Erna Lundin tuleva aviomies, nyt jo siirtynyt aikoja sitten toiseen maaimaan. W.H. 7.2.1999). Jokainen sai oman paikkansa ja petivaatteetkin! Oli hyvät ruuat ja ystävällinen vastaanotto. Yleisö pelkäsi lähteä toiseen esitykseen, kun Kummittelijat eivät oikein menneet perille. Mutta Anna Vasiljevna sai ympäripuhutuksi vanhat naiset ja molemmat kerrat katsomo oli ainakin täysi, vaikka olikin tosi pieni. Siis viisi esitystä kesti pieni kylä! Kaksi Kummittelijat-esitystä, Katto-Kassisen ja kaksi Karjalan mua -esitystä. Erikoisesti kiittivät karjalankielisestä Timosen näytelmästä. Monet muistivat ne ajat. Ne kuuluisat 18 km ajoimme tunnissa, valtatien risteyksestä Kepalle 50 km – myös tunti. Lounas! Sen päälle 75 km. Kemijoelle 2 tuntia. Lautalla Kemijoen yli ja Tshirkka-Kemin yli – vielä puoli tuntia. Kymmeneltä lähdimme ja kello 16.00 olimme Jyskyjärvellä. 17.7. ”'Eikö olisi vapaata pääsylippua?' Ja kassan yllä ilmoitus, ettei lippuja ole. Näitä sanoja sai kuulla monessa piirin asutuksessa heinäkuun alkupuolella”, kirjoitti suomenkielinen Kalevalan kommunisti -lehti 17. päivänä heinäkuuta 1969. Niin on asia tänäänkin. Kirkas päivä, vaikka melko kolkko tuuli. Näin rauhallista matkaa minulla näiden 12 vuoden aikana ei ole ollut kertaakaan... Ei se kai yhtä rauhallinen ole amerikkalaisilla, jotka eilen aloittivat lennon Kuuhun! Harmittaa hiukan, etteivät ole neuvostoliittolaiset, mutta ihmiskunnan lähettiläät kuitenkin. Onnea matkalle, pojat! 19.7. Olemme taas Petroskoissa. Tänään on tapahtunut jotain oikein erikoista. Eikö olekin, kun näen todellista taidetta! Ja kun se on vielä teatteritaidetta. En muista toista tällaista olleen viime vuosien aikana. Musikaali Ihminen La Manchesta (näytelmän kirjoittajana on D. Derion). Cervantesin ja Don Quijotin roolissa oli nerokas M. B. Lebedev. Hän oli niin yksinkertainen, musikaalinen, plastinen, yhteiskunnallisesti merkittävä ja temperamenttisesti uskottava, että tuntuu naurettavalta nähdä käsiohjelmassa toisenkin esittäjän olevan tässä osassa. Puhe on Riian venäläisen teatterin esityksestä. Kaikki miehet ovat niin plastisia ja musikaalisia, että ihan kateus iskee. Tapahtui justiin niin, kuin kertoi Stanislavski hyvästä esityksestä: Tuntui tarpeelliselta mennä jo yöllä sanomaan naapureille, että menkää nyt katsomaan Riian teatterin viimeisiä esityksiä! Amerikkalaiset ovat jo Kuun radalla! 21.7. Amerikkalaiset pystyttivät oman lippunsa Kuun pinnalle! Neuvostoliittolainen Luna-15 kiertää rataa 16 km korkeudella Kuun pinnasta. Koko maailma ihmettelee. Meidän lehdet katkerasti puhuvat siitä, ettei muka Kuussa ole mitään tekemistäkään. Illalla oli teatteriyhdistyksen huoneistossa tapaamistilaisuus Riian teatterin näyttelijöiden kanssa. He esittivät niin kutsutun kapustnikin, siis kaalikeräesityksen, jossa aina esitetään huumorilla höystettyjä tapahtumia henkilökunnan elämästä. Me lauloimme myös. Ja meitä kehuttiinkin. Kuinkas muuten? Päivällä oli viimeinen näytäntökauden kokous. Anna Vlasova kertoi siitä, että elokuussa jatkamme työtä Laivan kannella -esityksen kanssa ja näytäntökausi aloitetaan Lorcan näytelmällä, jonka ohjaa Haimi. Loma alkoi ja tuli kylmä! Kaikki vaatteet mukaan – ja menemme teatterin niin sanotulle huvilalle, jossa teemme työtä ja iltaisin laulamme vasta tehdyn takan valossa. 18.8. Jevgenia Pavlova, joka on teatteriyhdistyksen vastaava sihteeri, kertoi minulle kenen puoleen kääntyä, kun minulle tuli ajatus jatkaa opiskelua Teatterikorkeakoulussa ja tällä kertaa dramaturgi-osastolla. Saimme lisää lomapäiviä, kun pääohjaajaa ei ollut taas paikalla. 19.8. Hurraa, mittari näyttää ulkona +23. Pohjolaisen sydän suli ja on täynnä luonnon ihailua. ... Luovutin tänään 430 grammaa vertani ja tuntuu kuin olisi vielä litra liikaa. 25.8. Voi kun osaisin kirjoittaa näytelmiä. Kirjoittaisin sellaisen, jossa sankari tai sankaritar on kaksijakoinen, silloin kun ajattelee nykytapahtumia ihmiskunnassa. Häntä huolestuttaa meidän sotajoukkojen astuminen Tshekkoslovakiaan, mielenosoitusten tukahduttaminen ja huligaanien vangitseminen Prahassa, vuosi niitten tapahtumien jälkeen. Sankari ei mitenkään voi ymmärtää Kiinan kulttuurivallankumousta, kiinalaisten vihaa Neuvostoliittoa kohtaan. Pariskunta, tai sankaritar ei mitenkään voi ymmärtää Legendan jatko -kirjan tekijän karkaamista Englantiin. Hän kuuntelee Amerikan ääntä radiosta ja yrittää uskoa siihen noin sataprosenttisesti. Mutta sekin jo hermostuttaa. Ja ympärillään on jokapäiväisiä arkihuolia. Totuuden ja valheen kohtaaminen. Totuuden eri puolten kohtaaminen. Ristiriitaista dialektiikkaa. Se olisi poliittisesti hyvin terävä selkkaus. Ja se tapahtuisi arkipäiväisen, hyvin yksinkertaisen juonen taustalla. 29.8. Nyt on loma loppunut koko henkilökunnalla. Aamulla oli kokouksen tapainen. Haimi kertoi, että maanantaina aloitamme Bernarda Alban kodin harjoitukset ja toisena näytelmänä on Laivan kannella. Marraskuussa aloitamme Pohjantähden alla -harjoitukset. Lapsille on venäjänkielinen satu ja Karl Marson aloittaa Aleksei ja Olga -näytelmän harjoitukset. Ja kevätpuolella tulee Helsingistä Sakari Puurunen ja aloittaa Leivosen harjoitukset. Näytelmän tekijä on Jean Anouilh. Tänään aamulla luimme Aleksei ja Olga -näytelmää ja illalla melkein neljä tuntia luimme Leivosta. Loma on loppunut ja kummallista, että rahatkin loppuivat!? 30.8. Kaupunkiin tuli vielä yksi vieraileva teatteri. Se on leningradilainen Malyi dramatitsheski teatr. Ja Viktor Haritonov oli Yhden näyttelijän teatterin edustajana ja lausui Sergei Jeseninin runoja. Puolueen aluekomitean ja kaupunginkomitean edustajat olivat Riian teatterin Germanin näytelmän Minä vastaan kaikesta, Leningradin teatterin Tshernyshevskin Mitä tehdä? -näytelmän ja Jesenin runoja esittävän Haritonovin esityksissä. Heitä hermostuttaa. Kyllä he kotona mielellään lukevat Jeseniniä, mutta joillakin heistä ovat sielut koventuneet ja puoluekuri vaatii valppautta! Sääli! 7.9. Tulin Viktor Haritonovin esityksestä, jonka nimi on Kaatuneiden runoilijoiden muistoksi. Se oli Mihail Lermontovin ja Sándor Petőfin runojen lausumista. Raija on jo nukahtanut. Hän kerää joka päivä Kantele-yhtyeen kamppeita matkalle Eurooppaan. Gennadi nielaisi viiden kopeekan kolikon. Se oli jostain syystä hänen suussaan, kun hän riensi johonkin puuhun. Nyt on jo ollut monta päivää kirurgiassa odottamassa sen rahan putoamista... Paistoin perunoita ja keitin teetä. Kaikki taas jäähtyy, mutta tekisi mieli ajatella ja panna paperille ajatuksia, jotka syntyivät Haritonovin esityksestä. Mistä tässä esityksessä puhutaankaan? Siitäkö, että keisari Nikolai I oli huono? Vai siitäkö, että vallankumouksellinen tilanne oli monimutkainen? Siitäkö, että Jesenin oli niin traagisesti ristiriitainen? Olisiko se liian pinnallista ymmärtää näin näyttelijän sanomat? Näyttelijä Haritonov kyyneleet silmissä lausuu kuuluisan Lermontovin runon Pushkinin kuolemalle. Näyttelijä ikään kuin vaatisi kuuntelijoilta rohkeutta, kansallistunnetta, varovaista suhtautumista hyvin herkkäluonteisiin runoilijoihin. Milloin me uskallamme puhua suoraan asioista? 10.9. Kymmenisen päivää teatterin miespuolinen henkilökunta harjoittelee Laivan kannella -esityksen lauluja ja joskus käymme huvilalla rakennushommissa. Kaidu ei ole vielä tullut. Soitin Leningradiin instituuttiin ja siellä varoittavat, että tuskinpa ehdin kolmessa päivässä suorittaa kaikki tarpeelliset tutkinnot. 15.9. Kuitenkin kävin opintoretkellä Leningradissa. Siihen meni vain kaksi päivää. Ehdottivat jäämään kymmeneksi päiväksi, mutta eihän minulla sellaista aikaa ole. 20. päivänä on se TV-tapahtuma, Ogonjok (Valonpilkku), joka on omistettu metsätyöläisille. On varmaankin vielä Villin kapteenin nauhoittaminen TV:ssä. Ja Antti Timonen on kirjoittanut uutta tekstiä omaan näytelmäänsä ja sitä pitäisi harjoitella. 18.9. Ammattiliiton paikalliskomitean istunto: 1. On löydettävä rahaa paikalliskomitean taskusta ja kerättävä näyttelijöiltäkin Rakvereen teatterin vastaanottoa varten. 2. Ammattiliiton on autettava rahallisesti Eila Hidmanin ja Leo Närjän häitä. On ostettava lahja! 3. Valmistuminen vuosikokoukseen. 19.9. Perkeleen velat! Päivä sitten saimme tilin ja nyt on jo taskut tyhjät. Olen velkaa Kantele-yhtyeen yhteiskuntakassaan 70 ruplaa, teatterikassaan 50 ruplaa ja äidille 20 ruplaa. Ostimme vähittäismaksulla pojille päällystakit ja housut, kahdet molemmille: ostokset maksoivat 92 ruplaa. Vuokra on maksamatta elokuusta alkaen. Ja nyt ei ole taskussa kuin 3 ruplaa. Siis täytyy lainata vielä ainakin 50 ruplaa. Kesän aikana emme ostaneet mitään kallista, ei väkeviä. Emme lähteneet kesän aikana teatterin huvilapaikkaa pitemmälle. Kävin nyt Leningradissa, mutta siihen meni minun veriluovutustienestini. Jossain täytyy olla matoja! Harjoittelemme hissukseen Laivan kannella. Kyllä se Epp Kaidu on flegmaattinen! 20.9. Ensimmäinen Petroskoin TV-keskuksen lähetys, siis se Ogonjok. Yhtyeemme oli kutsuttu laulujen lisäksi kertomaan kaikenlaisia tarinoita, lupasivat kaataa samppanjaakin. Mutta sitten ilmeni, että Karjalan metsätyöläiset eivät täyttäneet työsuunnitelmia. Ja viinipullot lähetyksessä katosivat pöydiltä ja meidän tarinoita leikattiin. Lauloimme Kanteleen tyttöryhmän lisäksi. Ammattikoulujen oppilaitten amatööriyhtye Runo lauloi amatöörisäveltäjän Mishukovin lauluja ja tanssi kuuluisia vepsäläisen koreografin Vasili Kononovin tansseja. 27.9. Genka pääsi siitä kolikosta! Ja taas tuo koulusta kakkosia... Eilen olimme koko teatterinhenkilökunnalla sovhoosin pellolla nostamassa kaalikeriä, niin kuin koko kaupungin asukkaat tekevät syksyisin. Tänään meitä koko päivän kiusasivat Malmin äiti ja tytär. Helmi Malmi on Karjalamme kuuluisa suomalaisten tanssien koreografi ja monta vuotta ollut teatterimme näyttelijättärenä. Hän oli monet vuodet Kantele-yhtyeen pääkoreografina. Viola Malmi opiskeli kanssamme teatterikorkeakoulussa ja on ammattinäyttelijätär. Hän on ollut näyttelijänä Venäläisessä draamateatterissa poikien osissa, sitten valmistunut Leningradin konservatoriosta koreografiksi, ohjannut monen monet tanssit teatterissamme, on ollut pääkoreografina Kantele-yhtyeessä, perustanut amatööriyhtyeen, jonka nimi on Karjalan gornitsa, kerää ja suunnittelee karjalaisia, vepsäläisiä ja suomalaisia tansseja ja on kirjoittanut monta kirjaa tansseista ja kansan muista perinnemenoista. Siis nyt he molemmat ovat teatterin tulevan esityksen tanssien ohjaajina. Karl Marson lupaa antaa minulle pääroolin Aleksei ja Olga -näytelmässä. Varoitin häntä, ettei siitä tule mitään! Minä alan pelätä, että minun temperamenttini, sisäinen elämäni, alkaa sammua. Eihän sitä paljon ollutkaan. En mitenkään voi löytää itseäni Laivan kannella -esityksessä. Huomenna on García Lorcan Bernarda Alban talon ensi-ilta. On sääli hyvää näytelmää. Näin alkaa 38. teatterimme näytäntökausi! 29.9. Tänään, pitkästä aikaa, hakkasin puita äidille. Hän vieläkin asuu yhteisasunnossa, jossa on vieras ihminen naapurina. Ja asunnossa, joka on kaupungin keskustassa, on uunilämmitys. 30.9. Lasten poliklinikassa ei ollut numeroita (ajanvarauslappuja) neurologin vastaanotolle. Se on vain merkkinä siitä, että neuroottinen maailma koskee lapsiakin... Pääsimme Laivan kannen kanssa näyttämölle ja, niin kuin aina, paljon hyvää hävisi. Epp Kaidu ei puhu oikein mitään. Mutta nyt Helmi Malmi otti ohjakset käsiinsä. Ja siitä voi tulla liian "makeat" tanssit matruusien tanssittavaksi. Etenkin tässä näytelmässä näkyy nuorten vähyys. Ja kun partnereina ovat nuoret tytöt… Routtu myöhästeli tänään koko ajan ja kun tuli hänen repliikkinsä, kysyi: “Mikäs näytös tämä nyt on?” Naurettiin, mutta ei pitäisi Saaran nauraa. Lankinen änkyttää, mutta sittenkin ihmetellä täytyy, miten hän jaksaa säilyttää temperamenttinsa, elämänhalunsa! Darja Karpova lähtee näinä päivinä eläkkeelle, Routtu on viimeistä näytäntökautta, sitten teatteristamme lähtee Aleksandr Shtshelin. Ovat kertapalkalla Humppi ja Ljubovin. Alkaa tulla meidän aika olla "keskeisinä naamoina". Hyvin tekee työtä Pauli Rinne! En voi sanoa samaa Pekka Mikshijevistä. Huomenna on minun 37-vuotissyntymäpäiväni. Ei tee mieli juhlia! 1.10. On hiukan liikuttavaa, mutta enemmän ikävää. Äitini kertoi, että 37 vuotta sitten oli maassa lunta. Mutta tänään taivas on sininen ja valkoinen ja yli nollan lämpötila. Sain lahjojakin. Pojat lahjoittivat vasaran, jonka varren Erkki oli tehnyt itse. Vaimoltani sain nilkkasukat ja muistikirjan. Äiti toi kukkia ja tomaatteja Solomannista (Virtaloilta). 5.10. Kello on jo 00.30. Tulin Karjalan mua -esityksestä ja noin puolitoista tuntia kirjoittelin artikkelia Rakvere-teatterin vierailusta Petroskoissa, Punalipun tilauksesta. Katsoin heidän Eduardo de Filippon Minun perheeni -esitystään. Valitettavasti kirjastosta näytelmää ei löytynyt, kuulokkeita ei ollut... Taiteellinen neuvosto hyväksyi minut Aleksein rooliin Aleksei ja Olga -näytelmään, jonka on kirjoittanut Kazantsev. Epäilen onnistumista. Sydämellisyyttä puuttuu. Näyttämöllä se on hiukan muuta kuin elämässä! Maamme eri kansallisten teattereiden ohjaajia ja edustajia, kriitikoitakin on kerääntynyt Petroskoin teatteriseuran huoneistoon. Konferenssin päiväjärjestyksessä: Kansallisuus ja teatteri! Päivällä vieraamme katsoivat Laivan kannella -harjoituksia ja iltaesityksen. Huomenna on Noitavaino. 6.10. Vein aamulla kirjoitukseni Punalipun toimistoon. Kiitos Orvo Björniselle suomen kielen asun korjaamisesta. Maamme ohjaajat ja kriitikot teatteriseuran huoneistossa Ohjaajia on siis tullut Riiasta, Tartosta, Leningradista ja eräistä muistakin paikoista. Katsoivat Bernarda Alban talon ja Karjalan muan sekä Laivan kannen harjoituksia ja eilen Noitavainon. Venäjän teatteriseuran hallinnosta tulivat toverit Skatshkov, Sahnovski, Epp Kaidu, Zaslavskaja, Venäjän kansantaiteilija näyttelijä Lev Rudnik. Latvian teatterin pääohjaaja Peterson ja ohjaaja Liettuasta Shapiro. Sahnovski: “Tänään käsittelyn kohteena ovat monet Venäjän Federaation ja Baltian tasavaltojen teatterit. Siinä luvussa Vanemuine-teatteri ja Rainis-teatteri. Puheenaiheena on kansallisen ja kansainvälisen vuorovaikutus. "Kansallinen sisällöltään" ei oikein käy aiheen nimeksi, kun käsitellään konkreettisia taideteoksia. Kansallinen tulee ilmi muodon kautta. Mutta se ilmenee myös sisällössä, eikä ole ristiriidassa sosialistisen sisällön kanssa. Me emme voi arvostaa oikeasti taideteosta, jos etsimme kansallista vain teoksen muodossa. Jos runo on sepitetty jambissa, niin se on kansallisen käsityksen ulkopuolella. Jos me rajoitamme muodon kansallisilla raameilla, niin samalla me rajoitamme muodon mahdollisuuden. Tunnettu kaava: kansallinen muodoltaan ja sosialistinen sisällöltään on vaikuttanut rasittavasti kansallisiin teattereihin, erikoisesti Keski-Aasian teattereihin. Se on rajoittanut myös sisältöä. Se ei ole enää sosialististakaan. Jos kansallisen ymmärtäminen on ikään kuin poikkeuksellisuuden käsite, kansallisuus-käsite yhdistää ehdottomasti muodon ja sisällön. Ja silloin kun me ihailemme poikkeuksellisuutta, me samalla vahingoitamme sitä. Siinä on silloin jotain eksoottista vain. Virheelliseltä tuntuu myös käsite kansallisesta aiheiden ja henkilöluomuksien kokonaisuutena. Silloin se vanha kansallinen ei eroa nykyaikaisesta. Tietenkin taiteilijalle ovat kansan juuret hyvin tarpeellisia. Nykyaikainen yleisö janoaa paitsi monimutkaisuutta myös puhtautta ja sopusointua. Kerron Petersonin esityksestä, joka oli omistettu latvialaisen teatterin 100-vuotispäivälle. Se koostui kolmesta piennäytelmästä. Sen esityksen nimi oli Näin tulee olemaan. Ensimmäinen osa: Syntymäpäivä. Se oli rokotusagitaatio. Vuosi 1804. Sitä katsoo ihan mielellään. Näyttelijät esittävät sitä aivan totisesti, mutta siinä tyylissä, miten tapahtumat olisivat voineet olla. Ei silloin saanut kääntyä sivuun päin yleisöstä, ja näyttelijät esittävät ja puhuvat suoraan katsomoon. Se oli samalla sen ajan vaatimusten säilyttämistä ja kevyttä ivaa. Toinen osa: Kotsebu. Alkupuhtaus. Kansantaiteen lähde. Kaarel Ird omassa teatterissaan rehabilitoi kansannäytökset niitten tansseineen ja lauluineen. Siinä mielessä Laivan kannen harjoitus oli mielenkiintoinen. Esitys ei ole vielä valmis, mutta hyvä, että teidänkin teatterissa janotaan "kevytmielisyyttä". Otatko miut, Karjalan mua? On erinomaista, että teatteri kääntyi kansanne vaikean ajan puoleen. Innostus uuden elämän saamisen aikaan panee kunnioituksella suhtautumaan näytelmään. Sympaattista on huumorin löytäminen näytelmässä. Hyvä oli harjoituksessa Humpin kohtaus. Esityksessä se meni myttyyn. Timonen tuntee hyvin proosan vaatimukset. Näytelmästä katosivat kauniit selitykset ja siksi monet sankarit jäivät ilman juuria. Ulkonaista toimintaa oli kaksi kertaa enemmän, kuin olisi pitänyt olla. Jos aiotte tuoda esityksen Moskovaan tai Leningradiin, niin pitäisi rohkeasti vastustaa kirjailijaa. Bernarda Alban talo -esityksen hyväksyn täydellisesti. Näin saman näytelmän Tallinnassa ja Leningradissa. Teidän esityksenne on parempi. Teillä on hyvä pyrkimys konkreettiseen. Ideaalinen keskittyminen. Esitys on rakennettu rytmisesti oikein. Ymmärsin luovantyön kurin henkilökunnassa. Se näkyi hyvin Noitavainossa. Teidän teatterinne on sekä kansallinen, että kansainvälinen. Teatteri on kuin ihminen, jossa on aina molemmat puolet.” Suomalaisen teatterin pääohjaaja Toivo Haimi: “Kansallisessa teatterissa on olemassa ohjaajaongelmia. Ei se ole ainoa ongelma, joka meillä on. Eikä se ole, mielestäni, pääongelma. Määräntietoisesti näytimme Otatko miut, Karjalan mua? -esityksen. Esitys menikin huonosti ja me odotamme huomautuksia ja kritiikkiä. Kirjailijalta on tulossa uutta tekstiä ja näytelmän uusi versio. Jokaisella teatterilla on omat päämääränsä ja tehtävänsä yhteisten tavoitteiden lisäksi. Me matkustamme paljon tasavallassamme ja meidän on otettava se huomioon. Meistä on aina tuntunut, että jokaisen kansallisen teatterin tehtävänä on luoda arvokas panos oman kansallisen kulttuurin hyväksi. Siksi me otamme ohjelmistoomme kansallisia näytelmiä: Villi kapteeni (kulttuurimme ovat hyvin läheisiä), Tukkijoella, Nuori mylläri jne. Mutta jos se jää ainoaksi suunnaksi, niin meistä voi tulla kansantieteellinen museo.Teatterin on oltava nykyaikainen. Vaikeuksia on ohjaajien ja näyttelijöiden kouluttamisessa ja etsimisessä. Monet pitkät vuodet me olimme omassa liemessämme. Ja nyt kasvaa halu kutsua enemmän uusia ohjaajia: Naum Lifshits, Epp Kaidu, Kurt Nuotio. Me näimme Helsingissä Kansallisessa teatterissa Viulunsoittajan katolla – hyvän realistisen esityksen, vaikka itse ohjaaja pelkääkin tätä sanaa, ja nyt täällä Petroskoissa Kurt Nuotio on tehnyt mielestämme hyvän realistisen esityksen, vaikka itse karttaa tätä sanaa täälläkin. Meidän on vaihdettava keskenämme ohjelmistoa. Olisi mukava kuulla liettualaisilta, kannattaisiko meidän tulla joskus teidän maille? Tänä vuonna luonamme on jo käynyt Eestin Rakvereen teatteri ja odotamme Vanemuine-teatteria vieraaksemme. Se on mielestäni tärkeätä.” Rudnik: “Olin viimeksi Karjalassa 13 vuotta sitten, vuonna 1956. Minä olen sitä mieltä, että ennen kaikkea on olemassa hyviä ja huonoja teattereita. Kauhean paljon on olemassa niin samanlaisia teattereita, kuin vanhoja kolikkoja. Silloin kun teatterissa on sellaisia näyttelijättäriä kuin Tomberg ja Karpova ja monet muut, niin voi sanoa, että se on hyvä. En ole teoreetikko, enemmänkin käytännön ihminen. Ja silloin kun esityksen aikana minulla syntyy työnhalu, se on hyvä merkki. Huomasin, että näyttelijät ja ohjaajat ymmärtävät toisiaan. Tuskinpa Kurt Nuotio voisi tehdä samanlaisen esityksen jossain muualla. Ja teatterinne olisi tervetullut Moskovassa niin kuin moni muu ulkomainen teatteri. Valitettavasti, laaja yleisömme ei tunne teitä. Bernarda Alban talo on suurenmoinen sosiaalinen esitys. Luova henkilökunta, ja ohjaaja teki hyvin herkästi näytelmän ratkaisun. On kuitenkin ero vanhemman näyttelijäikäpolven näyttelemisen ja nuorten välillä. Esitys on tehty hyvällä maulla. Hyvin olette päässeet melodraaman kareista. Otatko miut, Karjalan mua? esityksessä puuttui sitä, mikä tekee taiteesta taiteen. Noitavaino. Hyvä ohjaaja, hyvä ja kekseliäs. Mutta esityksen taiteilija on todella huomattava! Kun lukee käsiohjelmaa, niin ihmettelee, että näytelmän mukaan on tehty skenaario. Mutta tässä tapauksessa se on oikeutettua. Ensimmäisen kuvaelman jälkeen valloitti ihastus. Kohtauksesta kohtaukseen ihmettelin, että voiko todella olla tällainen sankari. Mutta sitten ymmärsin, että hän on elävä. Sanoisin, että esitys menee koko ajan seisoallaan! Tuntui ajatuksen juoksun rauhattomuus. Ja rautainen esirippu lopussa – se täytyy nähdä! Varmasti teillä on huonojakin esityksiä, mutta on sellaisiakin, mihin voi vertailla. Laivan kannen harjoituksista sanoisin, että musikaalin pitää olla loistava, tai sitten ei kannata ottaa sitä ollenkaan!” A. Shapiro (latvialaisen varhaisnuorisoteatterin pääohjaaja): “En pidä siitä, kun puhutaan rakkaudesta teatteriin! Se ei anna mitään, paitsi mielipahaa. Teatteri väsyttää. Siinä ei ole mitään romanttista. Kun herään aamulla, niin harmissani ajattelen, että tänään taas näyttelijät hyvin likipitäen ymmärtävät minua, likipitäen ymmärtää minua toiminnanjohtaja, likipitäen minä ymmärrän kirjailijaa... Siksi en pidä teatterista. Minä olen etsimässä itselleni läheistä taidetta, jota himoitsen, jota voi kerätä, niin kuin kaikkea mielenkiintoista. Silloin tämän maan päällä eläminen ei ole niin tuskallista. Lento Äänisen yllä oli kummallisen kaunista. Koko teatterin organismista en puhu. Esitykset eivät antaneet riittävästi tietoa. Hyvä huoneisto, hyviä näyttelijöitä ja teatterinne on miehuullinen suhteessa yleisöön. Minä pidän näyttelijöiden miehuudesta, sillä rahaa he saavat ammatistaan hyvin vähän! He ovat pyyteettömiä. Ensimmäinen esitys, Otatko miut, Karjalan mua? Minua se ei kiinnostanut ollenkaan. Ei missään suhteessa. Ei näytelmäkirjailijan näkökannalta, ei ohjaajan, eikä näyttelijän. Kaavamaisuus on samanlaista joka paikassa. Ei yhtäkään elävää kohtausta. Minä puhun avoimesti, siksi että kunnioitan teitä. Siinä täytyy löytää taiteellinen ongelma ja sitten yrittää ratkaista se. Siinä ei ole mitään positiivista, jos se ei liikuta. Huonot kulissit. Se on muka kansanelämää kuvaava, mutta siinä on enemmän keksittyä. Puuttuu materiaalin faktuuran viehättävyys, tämän seudun sivistyneisyys. Jos muuttaisi pyyheliinan koristetta, niin tapahtumat voisivat olla vaikka Ukrainassa... Noitavaino. Mielenkiintoinen esitys, mutta en suostu siihen mielipiteeseen, että ohjaaja olisi erinomainen, originelli. Hän on hyvä ammattilainen, mutta ei enempää. Hyvä taiteilijan ratkaisu, mutta... Näyttelijälle, joka esittää tuomaria, on vähän annettu ohjaajan puolelta. Sankareilla ei ole riittävästi psykologisia käänteitä. Miellytti pääsankari, vaikka viimeinen kohtaus näytelmässä ei olekaan ratkaistu. Ansiotanne on se, että tämän Millerin näytelmän, joka ei ole hänen parhaimpia, ratkaisitte nykyaikaisesti. Tässä esityksessä henkilökunnastanne tuli mielenkiintoinen. Silloin kun minulla syntyy kateus, se on hyvä merkki. Minä tutustuin mielenkiintoiseen ja luovaan henkilökuntaan.” Rainikselle nimetyn teatterin pääohjaaja Peterson: “Luulen, että alkuaineena joka teatterissa on kuitenkin kansallinen luonne. Se on hienovarainen käsite. Sitä on vaikea rakentaa. Minunkin ikäpolveni, silloin kun tekee työtä latvialaisen näytelmän kanssa, etsii kansantieteellistä aineistoa. Ja kyllä oikea syntyy silloin itsestään. Arvokkaita ovat kansallinen temperamentti ja muut kansalliset eroavaisuudet. Meidän (ohjaajien) tehtävänä on rakentaa esityksen partituuri niin, että näyttelijät voisivat sen yhteydessä ajatella ja tuoda elämyksensä kautta omat ominaisuutensa. Karjalan mua on kansandraama tragedian tunnusmerkkeineen. Silloin kun näyttämöllä oli Liisa Tomberg vastapelaajien kanssa, minä ymmärsin kansallisen luonteen enemmän. Puuttui tapahtumien vastaanotto tällä hetkellä, oman luonteen kautta. Oli sellainen vaikutus, että me jo tiedämme kaiken. Ja meidän olisi nähtävä tapahtumien vastaanotto sellaisena, kun se oli silloin, kun ei ollut näitä yhteenvetoja, jotka tapahtuivat myöhemmin. Jokainen totuus täytyy puolustaa uudestaan, ja totuus syntyy kärsimysten kautta. Noitavainossa miellytti sisäinen jännitys jo ennen esityksen alkua. Se näkyi, kun avautui esirippu. Jo kypsyneet luonteet, jotka ovat valmiita yhteenottoon! Joskus me aloitamme nollasta ja tässä oli löydetty tapahtumien pääjännite. Näyttelijöiden täysantautuminen. Painui mieleen ja miellytti viimeinen kohtaus Proctorin ja Liisan kesken. Oli yhden ihmisen hahmon tunne. Kuinka ihana on ihminen! Pariskunta on inhimillinen, molemmat ovat valmiit luovuttamaan kaiken toisillensa. Sahnovski oikeutetusti muisteli meidän esitystä, joka oli omistettu teatterimme 100-vuotisjuhlalle. Stanislavskin jälkeen vallankumouksen Teatterissa teki Bertolt Brecht. Vieraantumisen efekti. Hän näki sen kansan perinteissä ja hänen uudistusmielisyytensä on siinä, että hän näki uutta vieressä olevassa. Brecht otti sen käyttöön. Haluan sanoa, että kansainvälisiä uudistuksia on jokaisessa kansallisessa näytelmäkirjallisuudessa. Meidän on itsemme kautta varmistettava menneisyys. Jokaisessa ihmisessä on suuret voimavarat tulla paremmaksi. Sellaisten on oltava teattereissakin.” Vanemuine-teatterin ohjaaja Epp Kaidu: “Tunnen henkilökuntaa hiukan enemmän kuin vieraamme. Tekisi mieli miehekkäästi puhua henkilökunnan kanssa. Teatteri etsii omia nykyaikaisia kasvojansa. Karjalan muassa tapahtumat ovat kaavamaisia. Minulle oli yllätyksenä taistelu karjalaisten ja suomalaisten kesken. Ja kuitenkin esitys on enemmänkin illustraatiota. Olen ajatellut joskus, miksi kansalliset esitykset ovat niin erilaisia ja taas kansainväliset samannäköisiä? Niin on näyttelijöidenkin suhteen. Lankinen on yksi ja muita on paljon ja heidän kanssaan on joskus vaikeaa.” 9.10. Eilen tapeltiin Katto-Kassisen ensi-illasta. Vlasova ja Haimi ovat Moskovassa. Marsonilla meni hukkaan yksi hyvin tarpeellinen harjoitus, kun näyttämö oli vuokrattu sinfoniaorkesterille. Marson päätti peruttaa ensi-illan. Mutta yleisöämme on narrattu niin monta kertaa, ettei Taiteellinen neuvosto antanut Marsonille sellaista lupaa. Ja vaikka lapset olivat ylipäätään tyytyväisiä ensi-iltaan, parempi se saisi olla. Hyvää työtä teki vain Pauli Rinne. Luin tänään Turtiaisen kirjaa Ihminen N 503/42: "Siinä onkin nykypäiväisen saksalaisuuden, hitleriläisen propagandan ja koko hänen järjestelmänsä tragiikka, että on aina oltava uljas ja voittoisa, pöyhkeyteen saakka uljas ja voittoisa. Se on saksalaisuuden ja saksalaisen sotilasmahdin rotkotie". Mutta saksalaistenko vain? Mekin olemme taistelleet jo kymmeniä vuosia sitä suuntausta vastaan. Meidän kahdeksanvuotias Gena kävelyllä yllätti minut sanoen, että meidän maamme on kaikkein huonoin! Ihmeessäni kysyin: “Mistä sinä sen olet päättänyt?” “Katso nyt”, sanoi poika, ”vanha rähjäinen talo ja puukin seisoo keskellä katua.” (Marxin kadulla, siis keskellä kaupunkia, silloin seisoi yksi vanha talo ja paksu lehmus oli säilytetty jalkakäytävällä.) “Tämän puun voisi sahata ja tehdä siitä tuoleja”, lisäsi poika. “Ja mitäs tämä on?” näytti taas poika, kun kävelimme Venäläisen teatterin ohi ja siellä oli jokin rojukasa. Piti vain sanoa, että näin tapahtuu, kun lapset ovat huolimattomia, niin heistä kasvaa sitten sellaisia isäntiä. Gena muisti, että jossain on olemassa kaksikerroksisia johdinautoja. Siihen minun piti sanoa, että niin hyvää maanalaista kuin on Leningradissa, ei ole missään muualla. Lastenkin sieluissa tapahtuu jotain! 12.10. Luin tänään yli 50 sivua Paavo Rintalan kirjoittamaa Leningradin kohtalosinfoniaa. Mielestäni se on Rintalan uroteko! Kauheata! Gena on jo kymmenen päivää kotona syyhytaudin takia. On mielissään, kun ei tarvitse mennä kouluun. Erkkimme kahden ystävänsä kanssa löi tyttöä, koulukaveriansa. Annoin selkään. Ymmärsikö? Puhuin koulussa opettajien kanssa, että poika saisi pyytää anteeksi luokan edessä. Vanhempainkokouksessa minut valittiin koko koulun vanhempainneuvostoon. En pystynyt kieltäytymään vetämästä kaunokirjallisuuskerhoa luokassa. Ja Genan luokalle täytyy valmistaa luento lasten elämästä rajojemme ulkopuolella... Soittivat Punalipun toimituksesta ja pyysivät jatkamaan kirjoituksia Eestin vieraista. Nythän tulee Vanemuine-teatteri. 14.10. Vanemuine-teatterin "mustalaiskuorma" on teatterimme pihalla. 15.10. Työn Punaisen lipun kunniamerkillä palkittu Eestin tasavallan Tarton kaupungin Akateeminen draamateatteri esitti Roudsepin kirjoittaman komedian Laiska. Eestinkielellä se on Vedelvorst ja suomen kielelle suoraan käännettynä se olisi “Vetelä makkara”. Kirjoitin arvostelun Punalippu-lehteen. Todella akateeminen teatteri. Ja hyvä isäntä ohjaamassa. 21.10. Viikko on mennyt arvostelun kirjoittamiseen venäjän kielellä. Ja nyt menee yhtä paljon aikaa oman kirjoituksen käännökseen. Suomenkieliset ajatukseni ovat niin matalaa lentoa, että hävettää joskus. Tänään on Laivan kannella -esityksen luovutus. Luomuksia ei ole syntynyt. Laulamme ja tanssimme – ja siinä kaikki. Seitsemän neuvostoliittolaista "taivaan veljestä" on laskeutunut avaruudesta... Milloinka Kuuhun? 23.10. Eilen oli Jääskeläisen Laivan kannella -näytelmän ensi-ilta. Yleisöäkin oli melkoisesti, melkein täysi katsomo. Mutta toissapäiväinen vastaanotto oli niin huono, että esityksen näyttelijäkunta sai helvettiä. Haimi ilmoitti, ettei taiteellisen neuvoston istuntoon tarvitse näyttelijöiden tulla. Ja komissiolle hän ilmoitti taas, että näyttelijät olivat väsyneet. Vain kolmen näyttelijän työ onnistui, tai oikeastaan kahden ja ohjaajan. Siis hyvää työtä tekivät Rinne ja Lankinen, hyvä oli Kaidu. Ja se nyt täytyy sanoa, että Kaidu heräsi vasta kahtena viimeisenä päivänä. En mennyt kekkereihinkään, kun tiesin, että alkavat kehua Kaidua, kun taas kulisseissa haukkuvat. Tulihan se ensimmäinen lumi... Menen Orvon luokse ja vien tarkastettavaksi arvosteluni tekstin. 30.10. Lunta sataa vieläkin... Kello on vasta 16.00, mutta on jo pimeää. Erkki tekee koululäksyjä, mummomme tarkastelee, eikö Kansan Uutisten väliin ole joutunut jonkinlaista seteliä. Raijalla on tänään Kantele-yhtyeen konsertti. Tänään aamulla harjoittelimme Manokilla puolitoista tuntia ja sitten oli ensimmäinen Aleksein ja Olgan harjoitus. Ja kello 14.00 oli vaalikokous puoluejärjestössämme. Minä olin varma, että kun byroossa on jo puhuttu ehdokkuudestani ja vieläpä kaupunginkomitean edustajan läsnäollessa, niin minun on suostuttava sihteeriksi. Mutta kun uuteen byroohon oli valittu Darja Karpova, Toivo Haimi, Jura Harin nukketeatterista (he ovat teatterimme kanssa samassa puoluejärjestössä), minä ja Ivanov (hän on palokuntamiehiä teatterissamme ja on kansankontrollin puheenjohtaja), niin Haimi yhtäkkiä ehdottikin sihteeriksi Darjaa. Sanoi, että minun on harjoiteltava enemmän ja oltava kiinni näyttelijätyöstä. Että muka nyt vasta alan ymmärtää jotain ammatissani. Kondratjev aluekomiteasta pani vaalikoneen "pyörimään" ja Karpova voitti äänillä 3:2. Haimi, Harin ja tietenkin minä olimme sitä mieltä, että Darja saisi tällä kertaa olla sihteerinä. Karpova alkoi itkeä, valittaa päänsärkyjä ja jalkakipuja... Nostimme vielä kerran kädet ja tulos oli sama! Darja uhkasi mennä kaupunginkomiteaan ja puhua vaaleja vastaan... 1.11. Darja järjesti vielä kerran äänestyksen ja tulos oli sama. Harjoittelemme Aleksei ja Olgaa. En tiedä, olenko minä todella jotain ymmärtänyt vihdoinkin näyttelijän työstä, niin kun Haimi sanoi puoluekokouksessa, mutta olen vieläkin täynnä itsekontrollin oireita. En päästä ketään itseni sisään, enkä oikeastaan itsekään tutki sisäistä sieluni työtä. Olga, Nelly Kopetun, on minua nuoremman kaverini vaimo, olen kahden pojan isä ja rakastan Raijaani. Ja vaikka puhun kauniita sanoja Olgalle, muistan liian selvästi, ettei se ole tämän hetken ainoa mahdollisuuteni elää. Harjoitusten jälkeen seurasin Yhden näyttelijän teatteria: Zorin esitti Saltykov-Shtshedrinia. Eilen hän lausui esityksenä Leninin kirjeitä kansalle ja päinvastoin. Saltykov-Shtshedrinin esityksestä jäi mieleen teksti (satumuodossa), jossa maamyyrä pyysi lastansa olla menemättä aurinkoon, pois omasta niin herttaisesta, kosteasta ja köyhästä luolasta vain siksi, että se on Synnyinmaa. Mutta emmehän me ole myyriä. Luojan kiitos, emme pelkää enää puhua siitä, että Synnyinmaamme on vielä melko pimeä ja liian huonokuntoinen asumiseen, mutta sielumme ovatkin suuttuneet maamme "hölmöläisyydestä", joka kukoistaa Neuvostoliiton byrokratian avulla. Ja eiliset Leninin kirjeet todistavat ajatusta, ettei ole helppoa puhdistautua siitä. On taisteltava ja vielä kerran taisteltava hölmöläisyyttä vastaan! Vaikka samalla saimme tietää, että Zorinin esityksen jonkin kohtauksen sensori oli jo pyyhkinyt pois. Siinä sitä ollaan. Eivät sellaiset taistelut auta! 3.11. On maanantai ja vapaapäivä. Hiljaisuus. Radiossa soi kaunis romanssi. Istun Aleksein roolin parissa. Mikään ei häiritse tässä kiirettätäydessä maailmassa. Tunnen itseni hiljaisuuden osaksi... Eilen harjoittelimme Laivan kannella nauhoitetun musiikin säestyksellä. Eilen illalla oli viimeinen esitys orkesterin kanssa. Siinä sitä ollaan! Teatterimme johtokunta päätti säästää, kerran kahdeksan esitystä on jo myyty. Niihin tulee kyllä Lokakuun juhlaistuntojen yleisö – laitokset ovat ostaneet. Suomalainen yleisö nauraa ja riemuitsee ja venäjänkielinen hymähtää vain joskus ja esityksen lopussa on hyvin heikot aplodit. Tyhjä näytelmä. Eikä ohjaaja yrittänytkään lisätä mitään. 4.11. Sepitin teatterimme seinälehteen: Страна оделась в праздничный кумач, Торжественен и слишком весел зритель, Но отложи свой тост, актёр, не плачь, Театр в бою не мирная обитель. Но, как назло, запретное всегда заманчивей, вкусней, чем недоступней. Но день придёт, друзья, и вот тогда Мы выпьем за геройство наших будней, Поднимем тост и мы за залп аврор, За наш Октябрь на поле театральном, За штурм в душе своей мышиных нор, За чёткость планов в недалёком дальнем. Чтоб поскорей родился наш Шекспир, Готовы мы два тоста выпить кряду, Да тост за то, чтоб был на свете мир, Искусства мир – без воинских парадов! Nyt punaliput liehuu kautta maan, On katsojamme juhlamieltä täynnä. Mutt' näyttelijä, laita syrjään vaan Sun maljas', taisteluhun riennä! On aina makeampi hedelmä, Kun kielletty se on – en sitä kiellä, Vaan tulee päivä, jolloin nostamme Me maljan näyttelijän arjen sankareille. Me nostamme sen Lokakuulle varmaan Ja niille yhteislaukauksille, Mi hiirenkolot sieluistamme ajaa Tuo selkeyttä työhömme. Me juomme jopa kaksi seisoaltaan, Jott' keskellemme Shakespeare syntyisi, Ja ehdottaisin, veljet, rauhanmaljaa – Sen taide takaa - eivät paraatit. (suom. Mirja Kemppinen) 9.11. Olemme esittäneet jo 6 kertaa Laivan kannella juhlayleisölle. Tänään oli lisäksi Otatko miut, Karjalan mua? päiväesityksenä sotilaille, ilmaiseksi. Eilen esitimme Katto-Kassista lapsille. Tuli juhlat juhlittua ilman mitään väkevämpää. Tunnin kuluttua on lähtö laulamaan Leningradiin. Porukka on melko suuri, kun ihmisiä lähtee kahdesta teatterista. Ja Raija lähtee komennusmatkalle Moskovaan, kun minä palaan Leningradista. 12.11. Leningradin Taidepalatsissa, jossa sijaitsee Teatteriseuramme huoneisto, lauloimme neljä laulua. Muita meikäläisiä ei ollut, paitsi Haimi. Venäläisestä teatterista olivat Hlopotov, Grishmanovski, balettitanssijat Gubina ja Sidorov, operetista Flek, draamasta olivat vielä Zatravkin, Brilliantov, Semjonov, Ljudmila Zhyvyh, Vasilisina, Hotjanov, Moskaljova, Babitsheva ym. – kokonaisuudessa todella suuri joukko, kun ottaa huomioon, että sen lisäksi olivat pukijat ja lavamiehet, tarpeistonhoitaja ja suuret kärryt, joitten läpi piti mennä päästäkseen näyttämölle. Ja katsomossa oli tuskin puolet salia, noin 150 henkeä. Mitä varten? Meille se olikin huvimatka. Tietenkin mukavahan se oli pitkästä aikaa nähdä omia opettajia instituutin ajoilta: Makarjevin ja Subbatovskajan. Petroskoilaisista salissa olivat meidän ystävämme Galina Sergejevna Biske ja Kauko Ottovitsh Kratz, kuuluisat geologit muuallakin kuin Karjalassa. Kutsuivat meidät illalliselle ja me, tietenkin, suostuimme... Sen lisäksi kävin eilen Leningradin saarron museossa ja Eremitaasissa katsomassa Espanjan kuuluisten ja suurten taiteilijoitten teoksia: El Greco, Velázquez, Murillo ja suuri de Goya (1541–1828). Haukotuttaa, mutta täytyy lähteä radiostudioon nauhoittamaan Villiä kapteenia. 17.11. Raija lähti ensimmäiselle komennukselleen Moskovaan tilamaan pukuja Kanteletta varten. Eilen Aleksei ja Olga -näytelmä teki ensimmäiset askeleet näyttämöllä. Ne olivat minun osaltani niin heikkoja, että vieläkin pelkään kaatumista. Tänään on taas vapaapäivä, mutta tapaamiseen NKP:n Karjalan aluekomitean ensimmäisen sihteerin kanssa tuli melkein koko henkilökuntamme. Siellä oli paljon muitakin taiteen työntekijöitä. Ja kysymyksiä toveri Senjkinille tuli kuin turkin hihasta. Näyttelijättäremme Sanni Botsarnikova kysyi: “Milloin Jyskyjärvi saa uuden kulttuuritalon?” (Hän on itse kotoisin siitä karjalaisesta kylästä.) Martta Ljubovina: “Miksi hakataan niin paljon metsää?” Emma Hippeläinen: “Miksi Karjalamme tiet ja tasavallan koulujen internaatit ovat niin kehnossa kunnossa?” Aleksandr Shtshelin: “Miksi on niin vaikea päästä kaupungin laidalta keskukseen?” Nina Nikolajeva: “Milloin Petroskoihin rakennetaan katettu urheilukenttä?” (Hänen tyttärensä on korkean luokan urheilija.) Liisa Tomberg: “Miksi vesi lakkaa tulemasta, kun olen ammeessa?” Leena Kornilova: “Muutenkin, miksi tuon tuosta kaupungin vesijohto ei toimi?” Kirjailijamme Jaakko Rugojev vihaisesti kysyi, miksi Karjalamme länsipuolta ei rakenneta ollenkaan, miksi ei huolehdita Jyskyjärven klubista? Kysyi tehtaista ja teistä Kalevalan seuduilla. Sergei Zvezdin oikein vakavasti kysyi, milloin kulttuuritalojen rakennukset voivat ottaa vastaan teattereita? Kaikki nämä kysymykset syntyivät Valtion suunnittelukomitean puheenjohtajan selostuksen jälkeen. Ja hyvin asiallisesti puhui sitten Ivan Iljitsh Senjkin, joka oli vasta palannut Suomesta. Uskalsi vertaillakin. Puhui siitä, että hänenkin oli vaikea katsoa Karjalamme seutua Suomen jälkeen. Suomi teki hänetkin kateelliseksi. "Mutta muistakaa historia! Muistakaa että meitä on vain 700 000 ja heitä 4 miljoonaa ja 600 tuhatta!!! (???) (Mies vertaili kahta Tasavaltaa?) Työvoimaa ei riitä! Rahaakin löytyisi, mutta mistä Jyskyjärvi löytää rakentajia? Puhui Suomen kompuolueen erikoisuuksista ja valmistautumisesta Venäjän Taidepäiviin. Tänään aamulla pidin minäkin luennon lava-, sähkö- ja radiomiehille poliittisesta tilanteesta maailmassa. Ylihuomenna on valmistettava selostus puoluekokoukseen aiheesta “Leniniläiset periaatteet puoluejäsenyydessä”. Aleksein ja Olgan harjoitukset kompastelevat tuon tuosta. Sota, nälkäiset saartolaiset ja rakkaus, inhimillisyys. Kylmä teatterimme huoneisto, rahattoman näyttelijän huolet ja näytelmänkirjoittajan yritys yhdistää maamme historia ja nykypäivä. Ja kun lisää siihen ajatuksen, että olen jo melkein nelikymppinen ja vastapelaaja on puolta nuorempi, enkä ole mikään sankari luonteeltani. Ja pääasia on siinä, että sisälläni on tyhjyys! 27.11. Viikko sitten lauloimme rautatieläisten kulttuuritalolla KIM:in juhlissa (Kommunistisen nuorison kansainvälinen liitto). Manok ilmoitettiin Nuorisoliittokomitean palkinnon ehdokkaaksi. Puoluekokouksen selostuksessa puhuin siitä, että vanhemmat kommunistit meillä ovat enemmän kunniajäseninä, eivätkä ole ongelmiemme ratkaisuissa mukana. Johtaja Vlasova ja pääohjaaja Haimi ovat usein törkeitä alamaistensa kanssa. Haimi vimmastui... Päätöslauselmassa piti sen takia muuttaa puoli lausetta... 2.12. Eilen lauloimme Neuvostoliitto–Suomi -seuran juhlassa... Haimi puhui jo toista kertaa kanssani siitä puoluekokouksen päätöksestä hänen käyttäytymisestään henkilökunnan kanssa, vaikka mehän kokouksessa päätimme asiasta. Paulista voi tulla hyvä ohjaaja. Auttoi minua paljon Aleksein osan omaksumisessa. Haimi ehdottaa Paulille yhteistyötä. Valmistuu venäjänkielinen Tyttö ja huhtikuu ja Haimin olisi lähdettävä asioille Moskovaan. Pyytää Paulia auttamaan. 9.12. Voi kun on hyvä olla vapaapäivänä! Pojat yrittivät nousta hiljaa, etteivät herättäisi isää. Herätyskellokin on pois päältä. Mutta tottumus on paras herättäjä. Pojat lähtivät kouluun. Kello radiossa piipittää yhdeksää. Rentoudun. Turri-kissamme juoksentelee lankakerän perässä häntä pystyssä. Ei ole varmasti koskaan nähnyt hiiriä, mutta jossain veressä on tuntemus, että hiiren täytyy olla harmaa ja pehmeä... Ulkona on pimeätä. Mutta lumi sulaa... Koko marraskuun ja joulukuun alun lämpötila on ollut yli nollan... Aleksein ja Olgan harjoitukset ovat kohta lopussa. Monet sanovat, että harjoituksissa huomaa, että olen liian vihainen näöltäni. Ohjaajakin vaatii enemmän hymyä, rakkautta Olgaan. Ja minä taas tunnen itseni niin tyhjäksi, että itseäkin harmittaa. Kaikki näyttelijät yrittävät auttaa minua... Kukaan ei ole sanonut kuukauden aikana yhtäkään pahaa sanaa harjoituksistani... Pelkään kielenkin puolesta. Orvo Björninen kutsui käymään, jotta voisimme katsoa sitä tekstiä. Käännöskään ei ole parhaimpia. Monessa paikassa ihan kömpelö. Ja huonoin puoli tässä on, että se on nyt opittu. Mutta vaikka on vapaapäivä, ohjelmani on melko tiukka. Menen onnittelemaan Toivo Tasasta syntymäpäivän johdosta ja sitten, jos saamme liput, menemme katsomaan kaksiosaista elokuvaa Agentti vastoin tahtoaan (Länsi-Saksan tuotantoa). Sitten menen Orvon luokse. Illalla seitsemältä on koulussa vanhempainneuvosto ja kello 20.00 teatteriseurassa myös näytetään elokuvaa, joka on dokumenttielokuva Leningradin saarron lapsista. Raija on ollut yksi heistä... 13.12. Harjoitukset väsyttävät kauheasti. Kaksi kolme kohtausta ei mitenkään mene niin kuin pitäisi, mutta minkäs sille voi. Nauhoitin eilen suuremmat monologit, kuuntelin. Orvon kanssa olemme monesta paikkaa korjanneet tekstiä, mutta valitettavasti vanha opittu on ehtinyt juurtua. Keskustelu Dalskin kanssa: “Se haudankaivaja on sika!... Saatanan saksmanni! Johan on saatana!” Ja heti sen päälle: “Voitteko kuvitella, että ajatus kuolemasta pälkähti päähäni silloin, kun näin Koshkinin tyttären?... Miten ihmiset saattavat häipyä olemattomiin ja ainiaaksi? Ovathan he ihmisiä. Ihmisiä!” Olen kulkenut selustan kautta ja parempi kai olisi ihmetellä. On vaikea käänne suuttumuksesta Dalskiin, kun toinen muka ei kuuntele, teatterilippuihin, sen ihmettelemiseen, että Leningradissa saarron aikana toimii teatteri, on mahdollisuus käydä Olgan kanssa teatterissa. Tulo teatterista on iloisempi, vaikka teksti kuuluu: “Mutta polttopuita meillä ei enää ole!” Olen kiitollinen kaikille partnereille, kun auttoivat ja joskus olivat vaiti, kun kaikki sisälläni oli liian herkkää. 15.12. Ja tänään minä todellakin sain selkääni! Oli tuotannollinen kokous kahden läpiajon jälkeen... Mutta ne läpiajot, kun mikään ei tunnu toimivan, ovat jo itsestään kauheat. Ohjaajan huudot sähkömiehille ja radiokoppiin, supatukset salista ja kulisseista eivät tietenkään auttaneet. Minua ainakin kaikki häiritsi! "Ei ole riittävästi rakkautta!"; "Et katso Olgaan!". Esityksen taiteilija sanoi, ettei tällaista esitystä saa näyttää omaisillekaan! Ja tietenkin pääsyy on minussa, vaikka ei sitä sanottu. Taiteilijana on Tamara Jufa, ohjaaja Marsonin vaimo. Hän kertoo omasta kokemuksesta, kuinka vaikeaa on kestää miehen katsetta. "Ja sinähän olet mies!" lisäsi hän. Halusin vastata, että kun näin katsotaan, ei mennä petiin vain nukkumaan, lämmittämään jäähtyvää ihmistä... Mutta en kai ole oikeassa! 16.12. Aamuharjoituksiin tuli yksi tekijöistä, Tsionski. Hän on ammatiltaan ohjaaja, Leningradista. On kyhännyt kertomuksen pohjalta näytelmän. Se lisäsi tietenkin hermostuneisuutta. Oli taas muutama huuto salista, kun verho ei mennyt ylös ja jokin ei mennyt alas, meni vinoon jne. Ja väliajalla meidät kutsuttiin katsomoon ja annettiin puheenvuoro tekijälle, siis Tsionskille. Hän aloitti siitä, että sen perusteella, mitä hän näki, esitys on syntymässä. Ja melkein sen päälle sanoi, että päärooleihin on valittu oikeat näyttelijät, joille hänellä ei ole mitään sanottavaa. Huomautuksia oli enemmän Olgalle. Jotain lämpeni sisälläni... Kertoi muuten, ettei hautausmaalla saisi olla uusia hautakiviä, tai miksikä niitä kutsutaan. Niitä ei voitu eikä ehditty tehdä! Nyt nukkumaan ja äkkiä! Kielsin Raijaa tulemasta ensi-iltaan, mutta nyt sain tietää, että yleisöä on tulossa vähän. Raijakin tulisi nyt täyttämään katsomoa. Ei ihme, sillä viimeisissä lehdissä ei ollut hiiskahdustakaan ensi-illasta. 19.12. Tänään minä jo voin jotain kirjoittaakin. Tänään oli lehdessäkin ilmoitus, että 17.12. Suomalaisessa teatterissa oli Tsionskin Aleksei ja Olgan ensi-ilta. Sitten olivat nimet, jotka alkoivat kansantaiteilija Darja Karpovasta, sitten menivät kaikki ansioituneet, minä olin luettelossa jossain keskellä ja pääroolin, Olgan, esittäjä oli viimeisenä. Tietenkin mainos on mainos, mutta ei sentään näinkään saisi tehdä! Ensi-ilta menikin suoraan sanoen huonosti. Esityksen jälkeen Teatteriseurassa Lankinen ihmetteli, että noinkin kauan olen ollut teatterissa ja minulta puuttuu usko itseeni. 20.12. Tänään esitimme Aleksei ja Olgaa kaupungin sähköverkoston työntekijöille: huomenna on heidän ammattijuhlansa. Humalaisia puolet katsomoa. Ennen petikohtausta yrittivät nauraakin, mutta hiljenivät kuitenkin. Aamulla Manokilla oli lauluharjoitus. Valmistaudumme suomenkieliseen joulu-tv-ohjelmaan, joka on jostain syystä 30. joulukuuta... Pänttään päähäni joulupukin tekstiä. On keikkoja lastentarhoissa... 22.12. Teatteriseuran huoneisto. Venäjän teatterielämä -aikakauslehden kritiikkiosaston johtaja Galina Dmitrijevna Danilova (Moskova): “Katsoin viisi teatterinne esitystä. Minua onnisti, että näin noin erilaisia esityksiä. Hyvä, ettei ohjelmisto ole vain kansallinen. Siinä näkyi henkilökunnan laaja näköpiiri. Minusta tuntui, että teatteri onnistuu enemmänkin kansanelämän kuvauksissa. Nähdyistä esityksistä vakuuttavin oli Bernarda Alban talo. Siinä kansan elämä on viety symbolin tasolle. Ensimmäisellä sijalla on tietenkin hahmo, jonka on luonut Tomberg. Katto-Kassinen ja pikkuveli -esityksestä puuttui taiteellista eheyttä. Keskeiseksi tuli Kassisen rooli. Rinteen osa oli paras. Laivan kannella -esitys voisi olla juhlana, värikkäänä, mutta onkin liian säädyllinen. On jossain ikäviäkin paikkoja. Viimeinen ensi-ilta, Aleksei ja Olga. Ohjaajan aikomus on hyvä: näyttää kansan uroteko kahden ihmisen rakkauden kautta. Oli aikomus yhdistää Tshehov ja Majakovski. Hiljaiset intiimikohtaukset ja runojen lausuminen kuorolla eivät aina sovellu yhteen. Ensimmäisenä on Aleksein "viulu". On miehuutta, sisukkuutta, avunantotarvetta, inhimillisyyttä. Mutta puuttuu se, että hän on nuori. Ensirakkaus. Se puuttuu. Pitäisi olla kertomus hienon kukan avautumisesta sodan tulipalossa. Ei riitä nuoren miehen alkua, puuttuu miehuuden kasvun näkeminen. (Siitä sain!) Otatko miut, Karjalan mua? Tapahtumat ovat liian kiireelliset. Puuttuu epiikkaa. Vasselein kohtalosta puuttuu sisäinen logiikka. Ei ole kahden alun vuoronvaikutusta.” 27.12. Teatterissa harjoitellaan venäjänkielistä näytelmää Tyttö ja huhtikuu. Minä lorvaillen. Pakkasukkourakka alkoi eilen. Olen joulupukkina pioneeripalatsissa, jonka juhlassa on mukana Erkkikin. Ja teatterissamme olen joulupukkina henkilökuntamme lapsilla. Lisäksi olen pakkasukkona parissa lastentarhassa ja 8 esityksessä, jotka järjestetään pioneereille. Genalla on kuumetta ja yskää... Erkki sai Suomesta Aila Heikkiseltä Raketti-lehden lahjatilauksen. 31.12. Eilen olin pakkasukkona lastentarhassa ja pioneeripalatsissa. Kello 17.05 lauloimme suomalaiselle TV-katsojakunnalle ja lisäksi ehdin puoluekokoukseen. Päiväjärjestyksessä oli nukketeatterin puolueryhmän työ. Kun pääsin petiin, niin nukuin 11 tuntia peräkkäin. Ja tänään olen taas elämänhaluinen! Знай, с годами у супругов появляется свой код. Глубину их отношений не измерит лот. Утекло за эти годы столько всяких вод, Что с надеждой ждут супруги снова Новый год. Новый год! И дети старше, меньше и забот. Только так ли это верно? Кто их разберёт? У парней глаза пошире и пошире рот. Значит больше и расходов будет в Новый год! Может быть у кошки Турри народится кот? Может быть учёба Гешки вдруг на лад пойдёт? Может Эрик в поведенье что-то вдруг поймёт? И начнут закалку парни в этот Новый год. Но симфония у жизни пишется без нот. Петь приходится солисту раздирая рот. И когда дуэт супругов слаженно поёт, Понимая им известный человечный код, На оконных рамах тает престарелый лёд, Надрываясь жгёт духовка – пироги печёт! Пусть он будет этот Новый не такой уж мёд, Только б был он мирным, тёплым этот Новый год! Vuodet vierii, puolisoiden yhteinen on tie. Ei luotaimella mitata voi rakkautta lie. Niin paljon, paljon mukanaan tää vuosi mennyt vie Ja uuteen vuoteen liittyvät niin monet toiveemme. Pojat ovat kasvaneet – huolet vähenee. Onko näin? En uskoisi tähän väitteeseen. Lapset kasvaa, halut kasvaa – näinhän sekin lie. Rahaa menee enemmän, näin arvelisimme. Jospa meidän Turri-kissa saisi pentuja, Jospa Gena vihdoinkin osais läksynsä, Jospa Erkki oppisi käyttäytymään, Jospa heitä urheilu alkais kiinnostaa. Mutta sävel elämän ei tunne nuotteja, Vaikka kuinka laulaja olis taitava. Silloin laulu puolisoiden onpi sointuva, Kun ymmärtävät toisiaan he ilman sanoja. Silloin sulaa ikijäät tuvan ikkunoissa, Silloin uuni makeita piirakoita paistaa. Vaikka vuonna uutena ei aurinkokaan paistais, Kunhan olis lämpöä ja rauha maailmassa. (suom. Mirja Kemppinen) ESIPUHE | HENKILÖTIEDOT | PÄIVÄKIRJAT | KUVA-ALBUMI | KOTIKIRJASTO OHJELMISTO | KIRJEITÄ ULLAKOLTA | LINKIT | JUMINKEKO webmaster: Juminkeko