7.1.1968 Uudenvuoden sadut menevät kolme kertaa päivässä, tietenkin venäjän kielellä. On jo esitetty 24 esitystä ja jäljellä on 9. Ymmärsin näinä päivinä, että kyvykkyys syntyy onnellisessa ilmapiirissä, muuten ihminen ei ole vapaa ja aivokoppa on täynnä kaikenlaista roskaa. Satujen aikana nauttii lasten vilpittömyydestä. 17.1. Nyt haukutaan Mitään ei ole tapahtunut -esitystä. Moskovalainen arvostelija: "Katsojana voin sanoa vain, että se on ikävä, ikävä ja ikävä...” 22.1. Täytyy tässä kertoa hiukan lisää, että seuraava asia tulisi selväksi. Vuonna 1961 me Raijan kanssa saimme kaksion, kun meille syntyi toinen poika, ja äiti jäi asumaan yksin huoneessa, jossa yhteen aikaan meitä oli viisi henkeä; kuusikin, jos ottaa huomioon, että Allan tuli armeijan jälkeen myös siihen. Sitten Allan meni naimisiin ja viereinen huone kahden huoneen asunnossamme, jäi hänelle. Viereisessä huoneessa ennen Allania oli kolmen hengen perhe, joka muutti pois vielä meidän aikanamme. Ja Allanin uusi emäntä ei tietenkään halunnut asua vanhemman emännän kanssa. Äiti taas ei halunnut viereiseen huoneeseen vieraita ihmisiä. Silloin Allan pani asian oikeuteen ja äidin oli taas suostuttava. Sinne tuli asumaan vieraita ihmisiä. Äiti on taas yksin. Kyllä meillä oli ajatus ottaa äiti asuntoomme ja sitten vaihtaa sitä ja äidin huonetta kolmen huoneen asuntoon, mutta silloin äiti taas pelästyi... (Ja siellä hän, elettyään19 vuotta siinä huoneessa, kuolikin. Jo vuoden kuluttua oikeuden jälkeen äidin piti hoitaa Allanin lapsia. Sitten se nuori nainen kuoli, Allanin vaimoksi tuli toinen, ja perheeseen syntyi uusi tyttö. Ja taas äidin oli autettavaa lastaan. Ja kuitenkin se 22. päivä tammikuuta 1968 jäi häpeälliseksi päiväksi perheessämme. W.H. 22.01.99) 24.1. Puolueen Petroskoin kaupunginkomitean täysistunto. Hyväksytään komitean ensimmäisen sihteerin Semjon Iljitsh Trishkinin selostus. Ja ylihuomenna on keskustelu puoluejärjestöjen sihteerien kanssa kaupunginkomitean seuraavasta kokoonpanosta. Tov. Trishkin kertoo selostuksensa teesejä. Läsnä ovat puolueen aluekomitean sihteeri Shljamin ja aluekomitean järjestelyosaston johtaja Zaharov. Tulin tänne teatterimme ammattiliiton paikalliskomitean istunnosta, jossa näyttelijä Aleksandr Shtshelin kertoi siitä, että nykyään maamme tehtailla, laitoksilla ja muissakin järjestöissä ihmiset ovat vähäaktiiviset, hyvin harvoin puhutaan kokouksissa ja enemmän siitä syystä, ettei puheista ole hyötyä! Piti sekaantua ja kutsua paikalliskomitean jäsenet huomiseen puoluekokoukseen. Kokouksen aiheena onkin yhteiskunnallisten järjestöjen toiminta. Vaihdamme siellä mielipiteitä. 26.1. Neuvostovallan 50-vuotisjuhlalle omistettu puolueen kaupungin aktiivi Puhui aluekomitean propagandasihteeri Mihail Hristoforovitsh Kiuru. Hän muistutti, että 11. tammikuuta oli koko maamme kompuolueen ideologinen kokous, jossa puhuivat liittotasavaltojen sihteerit ja luovantyön järjestöjen johtajat. Se oli omistettu tulevalle Neuvostovallan 50-vuotisjuhlalle. Siellä puhui Kiurukin. Ja nyt hän kertoi, mistä puhui. Puheen aiheena olivat rajan lähellä olevan alueen erikoisuudet. Puhui siitäkin, että on olemassa Venäjän Federatiivisen tasavallan Ministerineuvoston päätös Karjalan autonomisen tasavallan kansantalouden tulevasta kehityksestä. Sitten Kiuru kertoi puoluetyön tilanteesta luovantyön laitoksissa, puolueenjäsenten välikerroksesta luovantyöntekijöiden keskuudessa. Puhui seminaarien ja teoreettisten konferenssien järjestämisestä ja nuorison saamisesta mukaan. "Puoluetyön luovantyön tekijöiden keskuudessa pitää olla rauhallista, ilman mitään painostusta, ilman pakkoasetusta." Sihteeri puhui suunnitelmallisista tilitystilaisuuksista yleisömme edessä. Ja on muistettava kaikki tasavallan piirit. Kulttuurilaitoksilla täytyy olla kunniapäällikkyys maalla asuvien keskuudessa. Kiuru puhui huonossa kunnossa olevasta kulttuurilaitosten aineellisesta baasiksesta. Puhui sihteeri siitäkin, mistä puhuivat Moskovassa, siis näytelmäkirjallisuuden jälkeenjääneisyydestä: "Vuoden 1964 lokakuun KK täysistunnon jälkeen on paljon tapahtunut, mutta kirjailijat eivät kuitenkaan kirjoita niistä tapahtumista. Teattereiden ohjelmien suunnittelussa ja sen hyväksymisessä on näpertelyluonteinen meininki." Tietenkin se olisi itsekritiikkiä, jos toveri aluekomitean sihteeri ymmärtäisi mistä puhuu. "Mitä esitämme ulkomailla? Moskovassa puhuttiin teattereiden keskittämättömästä työstä ja näyttelijöiden palkoista, siitä, että pääkaupungeissa se palkka on paljon suurempi. Paikallisten teattereiden näyttelijöiden palkkoja on nostettava", pauhasi toveri Kiuru. Puhuu Kompuolueen keskuskomitean kulttuuriosaston johtaja tov. Shaurov: ”Luovantyönliittojen siteitä on lujitettava. Luovantyön järjestöissä on säilytettävä poliittinen aloite. Siteet nykypäivään ovat epätyydyttäviä. Vähän on hyviä, muistiinpainuvia nykypäivän lauluja. On vähän teoksia, joitten aiheena olisivat Suuren Isänmaallisen sodan tapahtumat. Ei ole luovantyönlaitoksilta kiellettyjä nimiä, mutta on kuitenkin muistettava jokaisen luovantyönliiton omista kannanotoista. Enemmän on näytettävä omia neuvostoliittolaisia elokuvia, eikä demokraattisten valtioiden ja ulkomaalaisia. Miksi ei ole neuvostoliittolaista nykypäivän Tshapajevia? Emme esitä riittävästi dokumenttielokuvia. Kulttuurisuhteista valitettavasti sanelevat ulkomaalaiset. Puolen tunnin kuluttua oli puoluesihteereiden kokous. Yhtäkkiä tunsin erikoista suhtautumista itseeni. Yllätys, yllätys!? Molemmat sihteerit ojensivat kätensä? On kaupunginkomitean konferenssin aatto. Puhemiehistössä ovat aluekomitean ensimmäinen sihteeri I. I. Senjkin ja 51 hengen luvussa puhemiehistöön valitan tov. Hall – voi, voi. Ja sitten puolueen kaupunginkomitean 89 jäsenen luettelossa on nimeni taas. Minun lisäksi luettelossa on kulttuurityöntekijöistä kirjailija Dmitri Gusarov, Musiikkiteatterin johtaja Sergei Zvezdin ja ministeriöstä varaministeri Strelkov Oleg Mihailovitsh. 27.1. Nyt on kaupunginkomitean vuosikonferenssi. Olen puhemiehistössä ja uskallan aloittaa oman kirjoitukseni vasta puolentoista tunnin istumisen jälkeen. Pioneerien onnittelut! Vaikea on istua puhemiehistössä kaikkien näkyvillä. Väliajan jälkeen piilouduin selkien taakse ja helpotti. Kokouksessamme on 742 päätösvaltaista ääntä ja yksi neuvotteluääni. Miehiä 588. Naisia kokouksessa on 208, siinä luvussa Aura Kiiskinen, puoluejäsen vuodesta 1904. Jershov, puoluejäsen vuodesta 1917, on ollut Talvipalatsin valloittajien joukossa. Työläisiä on 143, puolueen virkailijoita 46; Leninin kunniamerkin saaneita 21; karjalaisia, suomalaisia ja vepsäläisiä yhteensä 111; puolueenjäseniä vuodesta 1917–1922 yhdeksän henkeä; jäseniä vuodesta 1923–1931 on 13; vuodesta 1933–1942 63; vuodesta 1943–1945 195. Teatterityöntekijöiden puolesta kokouksessa puhuu Venäläisen teatterin näyttelijä Boris Hotjanov. 28.1. Minut valittiin NKP:n Petroskoin kaupunginkomitean jäseneksi. Olin varajäsenenä ennen tätä. Konferenssissa istuin ensimmäisen kerran puhemiehistössä. Haimi valittiin aluekomitean varajäseneksi. Päivällä esitimme satua lapsille venäjän kielellä. Lisäksi harjoittelemme suomen kielellä Hyvien palvelujen toimistoa, jota olemme esittäneet jo melkein viisi vuotta venäjän kielellä. Ja venäjänkielinen Robotti Rops on myös harjoitusten alla. Piruko meitä riivaa… 2.2. Olemme taas Leningradin alueella tienaamassa rahaa teatterille. Takanamme on 170 km ja kaksi esitystä Oshtassa. Toissa päivänä teatterissamme oli 5-tuntinen ammattiliiton vuosikokous. 5.2. Vologdan alueella löytyi sentään yleisöä. Esitys on tietenkin venäjänkielinen, mutta tuo ainakin rahaa. Eilen oli kolme esitystä päivässä ja se on jo ahneutta. Andomassa kello 15.00 oli satu. Sitten oli kello 18.00 ja 20.30 Hyvien palvelujen toimisto. Kolmas esitys menikin jo aivan laiskasti. Toissapäivänä ryyppäsimme Erna Lundin yliopistosta valmistumisen kunniaksi. Kelpo tyttö, kun näyttelemisen lomassa valmistui kirjeitse yliopistostansa. 11.2. Olemme taas kotona! Toissapäivänä sellainen toimisto kuin Vologdan alueen kolhoosienvälinen rakennustrusti järjesti illallisen samppanjan ja vodkan kera. Lupasivat tulla Karjalaamme 60-henkisenä ryhmänä. Viimeisinä 8 päivänä löimme kaikki ennätykset rahan tienaamisessa: saimme 2 448 ruplaa, siis yli 300 ruplaa päivässä. Niin kuin karjalaiset sanoo: se oli kerdu! 13.2. Kuoli kommunisti Helminen. Olin medisiinarina, siis luovuttamassa verta. 14.2. Aamulla ja illalla harjoittelemme Harmaa hattu -vaudevillea. 15.2. Mitään ei ole tapahtunut -esitys kello 19.30. 18.2. Saimme tietää, että noin kymmenen päivää sitten kuoli Teatterikoulumme opettaja ja Pushkinin teatterin näyttelijätär, Venäjän kansantaiteilija titteliltään ja ylen hyvä proosan ja runojen lausuja Jelizaveta Ivanovna Time. Siis helmikuun alussa luotamme lähti kaunis ihminen ja entisen Pietarin parhaimpia kaunottaria, nuoruudessa balettitanssijatar ja operettinäyttelijätär. Huhutaan, että hän oli Kerenskin rakastajattarenakin? Hänen miehensä oli kuuluisa lasitieteen professori Nikolai Nikolajevitsh Katshalov. Heidän vieraina on ollut koko Leningradin ja entisen Pietarin älymystön kerma. Heidän pöytäliinan mallin otimme vaimoni kanssa kotiimme: siihen ovat laittaneet allekirjoituksensa kaikki vieraamme. Sellainen vieraskirja, jossa allekirjoitukset on koruommeltu... Ja 13. päivä helmikuuta kuoli puoluejärjestömme kommunisti, yli seitsemänkymmenen vuoden ikäinen toveri Helminen, joka oli nähnyt elämässään kaikenlaista. Emme osanneet kyllä kuunnella tarpeeksi tarkkaan. Helmisen hautajaiset olivat melkein minun niskoillani, kun hänellä ei ollut sukulaisia, näkyvillä ainakaan. Teatterissamme harjoitellaan vaudevillea Harmaa hattu ja välillä Majakovskin Saunaa. Tänään oli Nikaman esitys. Toissapäivänä lähti Suomeen keikalle Venäläisen Musiikkiteatterin balettiryhmä. 29.2. Tänään esitämme Valkoista ruttoa TV:ssä ja ylihuomenna on Liiveksen Harmaan hatun ensi-ilta. Viikko sitten olimme Raijan kanssa hiihtämässä ja se oli nähtävyys! Luulen, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. Kukas kestää naurua itsensä kustannuksella? 3.3. Eilen oli Liiveksen Harmaan hatun ensi-ilta. NKP:n Petroskoin kaupungin puoluekomitean propagandaosaston johtaja, josta on nyt tulossa varakulttuuriministeri, Oleg Strelkov, sanoi, että kyllähän tällaisiakin esityksiä pitää olla. Kiitos siitäkin. 10.3. Jalmari Parkkinen, näyttelijämme ja enemmänkin yleisön järjestäjä, kiroilee tänään, kun koulut lupasivat lähettää yleisöä esitykseemme, mutta olikin myyty vain 40 lippua. Illalla on jo neljäs Hyvien palvelujen toimiston esitys tällä viikolla. Venäjän kielellä! Voi että! Aamulla esitimme Erikoislähettilään. Päivällä olimme onnittelemassa 90-vuotiasta Aura Kiiskistä. Ja niin tervejärkinen ja huumorintajuinen ihminen, vallankumouksellinen! Vanha bolshevikki Vasiljev kertoi, että kun vuonna 1904 hän lähti kouluun, Aura oli jo puolueenjäsen! Aura puhui: “Kyllähän minä ymmärrän, että tällaisissa tilaisuuksissa puhutaan aina vähän liioitellen. Mutta kun minä olen teitä edellä noin 50 vuotta, niin kyllä sen jälkeen tekin saatte kuulla vaikka mitä, ja enemmän kuin nyt!” Hän oli kuuntelemassa kaksi kertaa Leninin puheita, oli SKP:n ensimmäisessä kokouksessa, oli Suomen eduskunnan jäsenenä ja nyt on Karjalamme Korkeimman Neuvoston jäsen... 12.3.–17.3. Esitämme Liiveksen Harmaa hattua Aunuksen piirissä: Alavoinen, Vitele, Retshnaja seljga ja itse Aunus, jossa esitimme 16.3 vielä Vassa Zheleznovan. 18.3. Ivan Petrov harjoittelee kanssamme Majakovskin Saunaa. "Otan vastaan kaikenlaisia ehdotuksia, mutta minulla on ainoa ehdotus: heti kun olette esittäneet kohtauksenne, olkaa liikkumatta. Ei mitään syyhyttämistä eikä raapimista, vaikka tavallisessa näytelmässä se olisi hyvin tavallista." Majakovskin tekstiä: ”Lauluni, kaiu / Liekkinä lennä / Ylitse joukon,/ punaisen marssin./ Aika, siis mars!/ Eteenpäin mars! / Eteenpäin, maani, /Jouduta tahti! /Kuona ja saasta / Pyyhkäise tieltä.../ Viidestä vuodesta/ Säästämme yhden/ Olkoon se palkinto / työstämme meille!/ Aika, siis mars! / Eteenpäin mars!/ Taisteluun maani, aikailematta, / Hellittämättä, / Taisteluun käy!” 20.3. Aamusta on suomen kielen harjoituksia, lausumme yhteen ääneen Gorkin Myrskynlintua, joka tulee syksyllä Vallankumoukselle omistettuun ohjelmaan. Ja illalla on taas venäjänkielinen Hyvien palvelujen toimisto. 23.3. Martti Larni, Neljäs nikama. 24.3. Sunnuntaiaamuna esitämme Haimin ohjaaman Erikoislähettilään, joka kertoo Kollontain elämästä. Darja Karpova esittää pääroolia. Illalla Mitään ei ole tapahtunut. 25.3. Saunasta ja Puolan tapahtumista On maanantai, mutta vapaapäivä taas on peruttu. Aamulla ja illalla harjoittelemme Saunaa. I. Petrov: “Haluaisin, että jokaisella tässä näytelmässä olisi kujeilun halu ja yhteinen mieliala olisi innostuvainen, vauhdikas.” Tulin vasta puolueemme aluekomiteasta, jossa luettiin NKP:n KK alue-, kaupunkien- ja piirikomiteoiden jäsenille osoitettua kirjettä Tshekkoslovakian tapahtumista. Toissa päivänä Pravdassa oli Gomulkan Varsovan puolueaktiivin edessä pidetty puhe ylioppilaitten levottomuuksista, Mickiewiczin näytelmästä ja Varsovan kirjailijoitten kokouksesta. Sivistyneistö ei ollut taaskaan korkealla tasolla. Hiukan pelkään, ettei Saunan harjoituksia jatketa. Tänään aamulla sellainen vanhan kaartin edustaja kuin on Uljas Vikström, kyseli näyttelijöiltä, että eikö Sauna-esitystä ole vielä kielletty? Se synnytti naurua, mutta Tuorila muisteli, että näytelmä usein ennenkin pamahti "väärään" aikaan. Sääli! Esityksestä on tulossa iloinen ja satiirinen. Erikoisesti, kun puhe on puolueenjäsenistä, jotka kerskailevat puolueessa olollaan; satiiriset puheet kommunismista. 28.3. Aamulla harjoittelemme Saunaa ja kello 15.00 on puoluejärjestön kokous, jossa pohdimme ”Teatterimme näytäntökauden suunnitelmia ja niitten täyttämistä”. 29.3. Petroskoihin tuli suomalainen ohjaaja Kurt Nuotio vaimoineen. 30.3. Saunan ensi-ilta. 31.3. Eilen olivat Juri Gagarinin hautajaiset. Ihan huuto tuli suusta, kun kuulin radiosta, että lento-onnettomuudessa on saanut surmansa maailman ensimmäinen avaruuslentäjä. Itki äiti, itki Raija, itki koko ihmiskunta. Kaikki teatterimme naiset itkivät, kun näkivät Gagarinin vaimon kunnon hautajaisissa. 3.4. Kurt Nuotio lukee Millerin Salemin noidat -näytelmää. Illalla esitämme Villiä kapteenia. 5.4. Venäjänkielinen Hyvien palvelujen toimisto. 6.4. Toista päivää harjoittelemme Millerin Noitavaino-näytelmää. Sain pienen peevelin roolin. Toissapäivänä Amerikassa tapettiin Luther King, mustaihoisten päämies. Eilen olivat Erikin synttärit! Oli vieraitakin 10 henkeä ja siinä luvussa kaksi tyttöä. Joivat 5 pulloa limonaatia ja söivät Satu-kakun ja kilon karamelleja! Lopussa syntyi pieni riitakin, kun "mies" oli kutsunut juhliinsa tyttöjä: “He ovat kateellisia, kun me seurustelemme tyttöjen kanssa”, sanoi Erkki. Illalla on Sauna. 7.4. Illalla oli Vassa Zheleznova. Yleisöä kerättiin suurella vaivalla, sillä toissapäivänä TV:ssä esitettiin Vassa kuuluisa Pashennaja pääroolissa. Mutta kun Gorki-näytelmien katselmuskomissio tuli Moskovasta, niin heille piti esittää. Esitys ei yhtään miellyttänyt komissiota, vaikka se oli yksi parhaimpia Tombergin rooleja. Näyttelijät yksimielisesti puolustivat ohjaajaa, ottaen syyn omille niskoilleen. 8.4. On maanantai. Toivo Lankinen on meidän ehdokkaana Korkeimpaan Neuvostoon ja me osallistumme tilaisuuteen valitsijoiden kanssa. 11.4–18.4. Esitimme Harmaa hattua Leningradin alueella: Toksova, Shtsheglovo (on muka pitkäperjantai ja tienasimme vain 38 ruplaa), Jukki, Virtamäki, Koltushi (Keltto), Vsevolozhskoje, Kuzmalovo (Kuismala) ja lopuksi olimme Saimaan kanavalla suomalaisten rakentajien luona. 20.4. Sauna-esitys illalla. 21.4. Sunnuntai. Sauna-esitys aamulla ja illalla. 23.4. Olin luovuttamassa 410 grammaa vertani. 29.04. Hyvien palvelujen toimisto. Näytelmän nimikin panee tuon tuosta hymyilemään. Puolueen aluekomitean ideologisen järjestön kokous Tänään oli puolueen aluekomitean ideologisen järjestön kokous, aiheena NKP:n KK huhtikuun täysistunto ja puoluejärjestöjen tehtävät. Selostuksen tekee aluekomitean ensimmäinen sihteeri Ivan Senjkin. Se tapahtuu aluekomitean salissa, joka on täpötäynnä. Puhemiehistössä ovat Suomalaisen teatterin puoluesihteeri Hall ja toiminnanjohtaja Anna Vlasova, Boris Hotjanov Venäläisestä teatterista, Leo Lankinen kuvataideliitosta, Gusarov kirjailijaliitosta sekä puoluekomiteoiden pamppuja. Selostus kestää kaksi ja puoli tuntia. Mutta minun on kuitenkin mentävä esitykseen jo 18.00. Ivan Iljitsh kertoo komliikkeen vaikeuksista maailmassa. ”Kiina ja Albania kieltäytyivät osallistumasta puolueitten kokoukseen Moskovassa, joka omistetaan Vallankumouksemme 50-vuotisjuhlalle. Kieltäytyy Romaniakin. Kansallisuussairautta potevat monet puolueet. Kiinan työtätekevien tilanne huononee. Siinä puolueessa on syntynyt johtajaongelmia. Mao Zedongin hallituksen oppositio ei ole hävitetty. Pääkaupungin Vallankumouskomitea on hajaantunut. Nyt yritetään puhua kaaderityöntekijöille, etteivät muistaisi enää niitä uhkauksia ja loukkauksia, joita oli sanottu ennen. Mutta poliittinen kriisi jatkuu. Vaikeuksia on syntynyt suhteissa Kuuban kompuolueeseen. Sielläkin on syntynyt erikoinen katsantokanta sosialismin kehityksestä: yhteisaikainen sosialismin ja kommunismin kehitys ja rakennus. Amerikan ja Afrikan vallankumousten auttaminen. Valtiomme pääministeri A. Kosygin sai kuulla Kuubassa XXIII puolueemme edustajakokouksen päätösten kritiikkiä. Kuuba ei edes onnitellut Vallankumouksen 50-vuotisjuhlan johdosta. NKP:n KK arvostelee Romanian kompuolueen mietelmiä Suuresta Romaniasta. “Ollessaan Suomessa he laskivat seppeleen Mannerheimin haudalle”, murehtii NKP. Syntyy uusia revisionistisia näkökantoja Tshekkoslovakiassa. “Meidän kansainvälinen velvollisuutemme on auttaa Tshekkoslovakian puolueen johtoa”, kertoo Ivan Senjkin Keskuskomiteamme käskyjä. Tshekkoslovakian porvaristo on maan alla ja siitä voi tulla oikeistolaisten liikkeen tuki. Jo nyt on ilmennyt hyökkäyksiä ja uhkauksia kommunisteja vastaan, kehotuksia palata porvarillisen tasavallan raiteille. Ja vaikka sihteeri Dubcek yrittää lujittaa kompuolueensa johtoa, hän katsoo liian optimistisesti tilanteeseen maassaan. Hän kuitenkin väheksyy ideologisen työn vaikutusta. Häneltä puuttuu valppautta. Vihollisemme käyttävät hyväksi eräitten valtioiden nationalismin kasvua. Meidän pitää järkevästi ottaa huomioon tilanteemme ja olla joustavia. Ja päätehtävänä on Neuvostoliiton vaikutusvallan nostaminen, sen taloudelliset saavutukset. Meidän on muistettava ideologisen työn sisällön ja tason nostaminen. Ei voi olla minkäänlaista ideologioiden rinnakkaiseloa. Puolueemme koneistossa pitää olla enemmän ideologisen työn asiantuntijoita. Kulttuuriministeriön on annettava enemmän vaikutusvaltaa kirjailijaliitolle. Päivämme vaatimuksia ovat korkea aatteellisuus, hyökkäävyys, joustavuus – erikoisesti ulkomailla olevilla taiteilijoillamme!” Sitten tov. Senjkin puhui siitä, että Karjalamme työtätekevät, rinnan koko maamme työtätekevien kanssa, toteuttavat viisivuotiskauden suunnitelmia. Mutta metsurimme ovat velassa, sovhooseissa on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia, rakentajilla on huolestuttava tilanne: puuttuu työvoimaa ja rakennustarvikkeita. Asunto-ongelmia täytyy ratkaista nopeammin. Näin propagandarintamalla, mutta taide kehittyy omaa vauhtia. Ihmisen keväänä 1968 (teatteriohjaaja Kurt Nuotio haastattelussaan Neuvosto-Karjalalle): “Istumme pitkän viininpunaisen verkaan peitetyn pöydän ympärillä Suomalaisen draamateatterin harjoitussalissa taivaan ja maan välillä: kaksi eri sukupolvea, mutta samasta ihmisen maailmasta. Tutut kasvot pöydän ympärillä. Tuttuja rypyt muutamien kasvoilla: ajattelen miten inhimillinen on tuollainen uurre ja miten kammottavat olisivat kärsimyksettömät sileät ihmisen kasvot. Ongelma-asettelu näytelmässä, jota teemme, on myös meille tuttu: ihminen ja yhteiskunta. Mutta se tapa, jolla amerikkalainen kirjailija Arthur Miller, näyttää Noitavainossaan meille, miten taantumus löytää keinonsa tuhotakseen rehellisyyden ja totuuden, on uusi. Mallina on historiallinen tapahtuma Salemin kaupungissa Massachusettsissa vuonna 1692. Maailma on yksinkertaisesti muuttunut sellaiseksi, ettei “taiteemme” enää voi olla pyhää ja meidän on muututtava maailman mukana. Teatterin on oltava osallinen taistelussa kohti parempaa tulevaisuutta. Me emme voi enää olla pelkkiä naurattajia tai pelkkiä traagikkoja – meillä ei nimittäin ole oikeutta olla uskomatta siihen, että teatteri on yksi monista välineistä rakennettaessa parempaa maailmaa ihmisen elää ja kaadettaessa ennakkoluuloja, jotka hämärtävät ja sotkevat ihmisten välistä kanssakäymistä. Miksi asetan taiteemme itsestään selvän olemassaolon kyseenalaiseksi? Miksi emme saa tyytyä pelkkään “komeljanttarin” helppoon ja hauskaan rooliin? Sanon sen: meillä ei ole oikeutta siihen niin kauan – kun Vietnamin kansa joutuu käymään vapaustaistelua omalla maallaan – kun Guatemalassa suurin osa kansasta on lukutaidotonta ja ansaitsee 20–60 kopeekkaa päivässä, jotka ovat pitempiä kuin puoli vuorokautta, palvellessaan vieraita isäntiä – kun me kuulumme siihen 10 prosenttiin maapallomme väestöstä, joka syö itsensä kylläiseksi, kun loput näkevät nälkää. Me emme tietenkään pysty teatteristamme käsin hävittämään maailmasta sotaa, vääryyttä ja puutetta. Mutta me voimme osallistua keskusteluun näistä ongelmista – se ei ole meidän oikeutemme, vaan velvollisuutemme. Tähän keskusteluun me osallistumme teatterin keinoin. Se, että teatteritaide tähän kuolisi, on norsunluutorneista heitettyä hysteriaa, joka perustuu siihen, että taide muka olisi pyhää ja jotain ennenkokematonta. Sitä se ei saa olla, sen on oltava maallista ja kansaa lähellä ollakseen elinvoimaista ja alati uusiutuvaa. Harjoitukset päättyivät. Työnnyn bussiin ja ajan kotiini Mikroraijoniin. Ajattelen Vietnamin kansan loputonta murhetta. Mieleeni työntyy usva. Tulen kotiin, vasempaan poskeen on ilmestynyt uusi juonne, tunnen miten se syvenee ja ajattelen milloin oppii ihminen. Toivon, että meidän kaikkien Vappujuhla 1968 täällä Neuvosto-Karjalassa olisi hyvä ja kaunis ja toivon, että seuraavana Vappuna olisi juhla myös Vietnamissa, Guatemalassa ja niissä osissa maapalloamme, joissa nyt nähdään nälkää.” 1.5. Vappuna yleisö vaatii komedioita ja me esitämme Harmaa hattu -vaudevillea. 2.5. Aamulla ja illalla Mitään ei ole tapahtunut, vaikka tapahtuu vaikka mitä. 3.5. Aamusta harjoittelemme Noitavainoa ja illalla on suomenkielisen yleisön vapputilaisuus, jossa puhuu Kurt Nuotio ja laulavat Manok ja naisten lauluryhmä Sortavalasta, jonka säestäjänä on hanuristi Leino. 9.5. Sotilaille esitämme kunniapäällikkyyden nimissä vaudevillen Harmaa hattu ja illalla on yhteiskunnallinen illanvietto, jonka tulot menevät Vietnamin hyväksi. Esitämme laulupoikiemme kanssa Rozhdesvenskin runoelman Requiem laulujemme säestämänä. 10.5. Kurt Nuotio jatkaa harjoituksia ja melko tarkkaan. Kyllä se tuntuu hiukan toiselta tämä ohjaajan tyyli tehdä työtä. Hän on vielä nuorikin, vasta 26. Mutta lahjakas! Tänään on teatterissa henkilökunnallemme Voitonpäivänjuhla Erikoislähettiläs-esityksen päälle. Aamusta olin vapaa ja haaveilimme menemisestä perheellä metsään ja paistamaan nuotiolla perunoita. Mutta aluekomiteassa piti myös käydä, kun kutsuttiin. Siellä luettiin NKP:n KK kirje Tshekkoslovakian tapahtumista. Tilanne on huonontunut, vaikka Tshekkoslovakian johtomiehet eivät pidä sitä vaarallisena. Moskovaan ovat kerääntyneet Bulgarian, Itä-Saksan, Puolan ja Unkarin puolueiden pääsihteerit. Eivät osallistuneet kokoukseen Albania, Romania, eikä ollut tshekkejä. Mutta metsässä me kuitenkin olimme ja mummomme kanssa. Ihana päivä! 11.5. Neljäs nikama. 12., 13., 14., 15. ja 16.5 on Noitavainon läpiajoja. 17.5. Alkoi sataa lunta. Eilen illalla oli Petroskoin ja Varkauden välinen jalkapallo-ottelu ja lunta satoi sen aikanakin. 2:1 poikamme kuitenkin voittivat. Näyttämöllä hermostelee Kurt Nuotio, kun lavastus ei ole vähänkään valmis. Ja perkele kun puolessatoista kuukaudessa emme osanneet tehdä kulisseja vierasta varten. Kurt tuon tuosta kyselee, kuka vastaa tuosta ja tuosta. Näyttämömestari kävelee kädet taskussa. Harjoittelimme puoleenyöhön. Ja sen jälkeen näyttämölle jäivät itse ohjaajan lisäksi Leo Lankinen, joka on esityksen lavastajana, Orvo Björninen assistenttina vaimonsa Tanjan kanssa, joka on teatterin järjestäjänä näyttämöllä. Kolmeen saakka kesti se keskustelu Toivo Haimin kanssa. Mukana keskustelussa oli pari kolme lavamiestä. Aamulla kello 10.00 miesporukalla nauhoitimme esityksen laulut Lehmuksen johdolla. Kello 11.00 aloitimme harjoituksen valokuvauksen kanssa. Se kesti 19.30 saakka. Hyvä, että Sauna -esitystä lykättiin, vaikka oli myyty 130 lippua. Väsyimme kuin pirut helkkarissa. Olimme syömättä aamusta lähtien. Ja nytkin ovat vielä tekemättä ovet suurilla lavakärryillä, jotka täytyy siirtää 6 sekunnissa ja nyt se ottaa aikaa kokonaiset kaksi minuuttia: ei riitä musiikkia. Kurt kiroilee kuin vossikka! Lavamestari lähti kylmäverisesti kalareissulle. Leo Lankinen sanoi, että kyllä se on minunkin vikaa, kun kollektiivissa ei ole sen verran kuria. Siis huomenna aamulla on taas läpiajo ja illalla esitys. 18.5. Illalla on kuitenkin Sauna. 19.5. Noitavaino-esityksen luovutustilaisuus yleisön kanssa. 20.5. Kurt vaatii vielä yhtä läpimenoa ja saa sen. 22.5. Kello 15.00 TV-lähetys Toivo Lankisesta. Illalla on Noitavainon ensi-ilta! Ja kello 22.00 Manok-yhtyeemme harjoittelee orkesterin kanssa televisiossa. 23.5. Lunta vain sataa kuin joulukuussa. Eilen oli Noitavainon ensi-ilta. Jotkut yleisöstä ilmoittivat, että tämä on paras teatterimme esitys! Ainakin suosionosoituksia tuli runsaasti. Hyvin meni ilta esityksen jälkeenkin. Lahjoitimme Kurtille rannekellon ja vanhan samovaarin, joka on Suomessa kuulemma enemmän muodissa kuin sähköllä toimiva. Meidänkin mielestä esitys on tehty väkevänlujasti. Se ei voi keikahtaa mihinkään. Kun Kurtilta kysyttiin, hermostuiko hän esityksen aikana, hän vastasi: ”Kun ensimmäisen kuvaelman jälkeen ovi ei kuitenkaan avautunut, niin itsekseni sanoin "Ladno!" – olkoon...” Toivo Romppainen kertoi, että jo tänään Suomen radio ilmoitti, että Petroskoissa on menestyksellä mennyt Noitavainon ensi-ilta... Nyt valmistellaan Tshehovia ja Gogolia radioesityksenä Kurtin kanssa. 24.5. Raijan syntymäpäivä. Aamulla toin ruusuja: gruusialaiset myy torilla niitä oksa ruplalla. Toin porkkanaa ja puolikiloa omenoita juhlapöytään. Aamulla on TV-harjoitukset. Päivällä on NKP:n Petroskoin kaupunginkomitean täysistunto: Kaupunkimme puoluejärjestön tehtävät kaupunkimme perusrakennustöitten parantamisessa. Kaupungin asukkaat eivät saaneet 8000 neliömetriä asuntoja. Miten minä raukka puolueenjäsenenä voisin tässä auttaa? Löytyisikö hyvä näytelmä tästä aiheesta? Eilen oli puoluejärjestömme byroo, jossa kerrottiin siitä, että kaupunginkomitea suostui Darja Karpovan puoluesihteeriehdokkuuteen. Nyt pitää koota vuosikokous siitä. Joimme kahvia ja hiukan nautimme elämästä! Illalla kolme tuntia meni Leninin teosten kimpussa – ovat meneillään iltayliopiston tutkinnot. Kaupunginkomitean istunnossa syntyi runoja: Строим мы днями-ночами, Роем, возводим, снуём, Но как не хватает нам с вами Жилья, изобилия в нём. Мы много ещё заседаем, Халтурим, воруем и пьём, Мы много ещё обещаем И на себя же плюём. Могучая наша держава Жива безвозмездным трудом Романтиков! Честь им и слава! Но цель-то, конечно, не в том. Нам всем навалиться бы надо, Чтоб честно, с отдачей, с плеча И выжить безжалостно гадов И кровь-то пока горяча. Me rakennamme päivin ja öin, Kaivamme, nostamme vaan, Mutt' kuitenkaan riitä ei meille Ei asuntoja, tavaraa. Kokouksissa istumme turhaan, Fuskaamme, varastamme ja juomme Lupaamme paljon, mutta Itsestä välitä emme. Suuri ja mahtava maamme Elää romantikkojen Ilmaistyöllä! Kunnia heille! On tehtävä kuitenkin toinen. Jos voisimme yhteisvoimin, Rehdisti, tarmolla, olan takaa Ajaa pois kaikki konnat, ilkiöt, Kun nuoria olemme vielä. (suom. Mirja kemppinen) Kaupunginkomitean istunto jatkuu. Puhuu nuori nosturinkuljettaja: “Joskus on hyvä mieli, kun ajattelee, että sinun kuoltuasi jäävät elämään talot, jotka olet rakentanut. Mutta joskus taas hävettää hakea palkkaa, kun nosturini nostaa jotain vain kerran työpäivässä! Enhän minä haluaisi istua työaikana kädet ristissä. Mutta kun tiet ovat kamalassa kunnossa, rata konettani varten on tehty huolimattomasti ja sen takia rikotaan kallista kalustoa. Vähän aikaa sitten nosturi kaadettiin ja se meni epäkuntoon. Sähkölaitteet ovat vailla varaosia. Mistä vastuusta voi puhua, kun sekatyöläinen saa työpalkkaa 15 ruplaa ja mekanisaattori 5 ruplaa? Miksi?” Puhuu traktoritehtaan johtaja B. Odlis: “Tehtaallamme puuttuu 250 perustyöläistä. Kenraaliurakoitsijan on puhuttava aliurakoitsijan kanssa rehellisesti, puoluejäsenen vaatimusten mukaisesti. Paljon puhutaan Traktoritehtaan toisesta työmaasta, jonne on tarkoitus rakentaa teräsvalimo. Ja jotkut eivät kai ymmärrä, että puhe on periaatteellisesti uusista koneista metsätyöläisiä varten, sellaisista, jotka vähentävät fyysistä työtä.” 25.5. Noitavaino. 26.5. Aamulla venäjänkielinen Ilotulitus ja illalla Noitavaino. 28.5. Aamulla harjoittelemme ja nauhoitamme osan ja illalla on TV-lähetys Toivo Lankisesta. 30.5. Illalla on konsertti, joka on omistettu Toivo Antikaiselle. 31.5. On harjoitus päivällä ja illalla Villin kapteenin televisioiminen. Se merkitsee sitä, että hyvästelemme sen näytelmän. Punalipussa (nro 5/1968, s.119) on Toivo Lankisen kirjoitus Ohjausvierailulla Pietarsaaressa. 2.6. Olemme Louhella. Ja tältä Louhi-ämmältä muuta ei saisi odottaakaan. On kylmä kuin Pohjolassa ainakin. Puissa vielä hiirenkorvat ja monissa ei ole sitäkään. Hotellikin likainen ja kylmä. Uusi, ja viitsivätkin pitää näin kurjana. Eilen suoritin filosofian tutkinnon. Vissiin ensimmäisen kerran tiesin enemmän kuin kysyttiin. Lopetimme näytäntökauden Noitavaino-esityksellä 26. toukokuuta. 30. toukokuuta lauloimme Manokilla Antikaisen iltamilla. 31. päivänä esitimme Villiä kapteenia TV:ssä. Tulimme Louhelle junalla noin 13.00 paikkeilla. Päiväesitykseen ei löytynyt yleisöä ja esitimme illalla 38 hengelle. Halusimme peruttaa, mutta pelkäsimme, ettei riitä rahaa maksaa hotellista. Ja esityksen jälkeen miehet pelaavat korttia. 4.6. Kiestinki. Eilen, kun tulimme tänne, niin paikallisessa järvessä oli vielä jäitä ja lunta toisella rannalla. Mutta jo tänään kesä tuli näillekin seuduille. Eilen aamuesityksessä oli noin puolisalia lapsia ja illalla oli katsomo täynnä. Tänään tuotiin lapsia lähikylistä. Se oli oikein tehty. Kävimme saunassa Matti Ljubovinin sukulaisten luona, ja sen yhteydessä uskalsimme sukeltaa järveenkin. Tiet ovat oikein huonossa kunnossa: raspuutta, kuten sanovat karjalaiset. Ja huomennakin on kaksi esitystä matkan päälle. 7.6. Kalevala. ”Raskas taakka on elämä” -sanonta tuli monta kertaa mieleen matkallamme Sofjangasta Uhtualle. Hiukan yli 100 kilometriä kuljimme yli viisi tuntia. Nina Nikolajevalla on selkä kipeä, Orvo istui köyryssä, pukijanaisella vaistomaisesti alkoivat nykiä kasvolihakset ja kun oli päässyt petiin, koko ruumista pisteli kuin neuloilla. Sofporogin sotilaille esitimme kaksi esitystä. Perillä olimme kello 5 aamulla. Ja kunnes pääsimme levolle, kello olikin jo kuusi. Hotellissa, mutta koko sakki yhdessä huoneessa, miehet ja naiset. Minut vietiin lavamiesten kanssa johonkin asuntolaan. Matkalla ajattelin, että kyllä minä joskus kerron Haimille kaiken, mitä olen kuullut hänestä matkan varrella. Hän olikin Kalevalassa. Muka auttamassa kansanteatteria. Ja sitten pyysikin lavamiehiä työntämään venettä Kuittijärvellä. Siis tämä onkin kalastusmatka? Erna Lund sanoi siihen, että kun osaisi elää kuin Haimi, niin olisi kiva. Pekka Mikshijev siihen letkautti, että sen kun liityt puolueeseen. Lund vastasi siihen, että pyytääkin karakteristiikan Haimilta. “Ei sinulta, Villi”, lisäsi Erna, “muuten tulet häpeämään minua...” Heräsin kello puoli kaksi iltapäivällä. Kello 16.00 oli venäjänkielinen Ilotulitus. Enemmän kuin puolet katsomoa on lapsia, vaikka ei se mikään lastenesitys ole. Ja illalla kahdeksalta oli Ei tapahtunut mitään, myös venäjänkielinen esitys. Ja kansallisessa piirissä! Huomenna aamulla soudamme Vuokkiniemelle. 8.6. Vuokkiniemi. Kaikki sanomalehdet ja radioasemat, koko maailma puhuu Robert Kennedyn murhasta. Mutta vanhin Kennedy-perheen veljeksistä sanoi, että hän ja muut perheenjäsenet jatkavat kaatuneiden luetteloa. Eivät he tietenkään ole läheskään sosialisteja, mutta se näyttää vain, kuinka vaikeata on pienikin siirtyminen demokratiaan. Lähdimme matkaan puoli tuntia myöhässä. Kun kuljettajat alkavat etsiä polttoainetta puolta tuntia ennen matkaa… Eräästä paikasta matkustimme jo moottoriveneellä. Ja se vei kolme ja puoli tuntia. Kuorma-auto meni kiertotietä ja suurella vaivalla pääsi perille. Kalevalan hotelliin meidän lisäksi oli tullut Kantele-yhtyeen henkilökunta. Heidät järjestettiin huoneeseen, jossa ei ole lainkaan ikkunoita ja lisäksi siellä on likaista. Meidän esityksemme meni mainiosti. Katsomo oli täynnä. 13.6. Tuomi ei ainakaan vielä kuki. Tulimme Kalevalaan Paanajärveltä. 10. kesäkuuta olimme Kepalla. Sain Raijalta kirjeen: Gennadi on taas kuumeessa. Erkki on pioneeriryhmän johtajana. Ja Raija on minun ainoa rakkauteni. Sen minä nyt vasta alan ymmärtää syvästi. Kepalla yleisöä oli puolet pientä katsomoa ja enemmistö mummoja. Työläisiä näkyi olevan noin 10 henkeä. Lastenesityksessä lapsia oli täpötäynnä sali. Paanajärven kylässä katsomo oli myös täynnä, mutta yleisö vaati lauluja ja tansseja. Kantele ei tullut heidän luokseen pienen näyttämön takia. Vanha kirkko jota on käytetty Neuvostoliiton aikana kulttuuritalona, muistaa rukouksia ajalta satasen vuotta ennen vallankumousta. Yleisö on kyllä kummallisen lämminhenkinen. Joku salista nauraen huudahti: “Katsopas Jyrkiä!” – muistavat vielä rooliani Virtasissa ja Lahtisissa ja sillä nimellä muistavatkin. Ja seuraavana päivänä esitimme Paanajärven metsälaitoksen kylän klubilla. Uusi rakennus ja hiton pieni ja epämukava. Ja yleisöä ei löytynyt puoltakaan salia. Ja humalaisia joka ojassa... Pienellä ryhmällä menimme käymään Anna Vasiljevna Popovan perheessä vanhassa kylässä. Hän on klubin johtaja ja tänään syntymäpäiväsankari. Pöydällä oli kalaa ja piirakoita ryyppyjen päälle. Tietenkin, vaikka triona, Pauli, Orvo ja minä, lauloimme ainakin puolituntia Manokin ohjelmistoa. Tänään aamulla sitä huonoa tienpätkää menimme kuorma-auton "siivillä". Sommassa sain taas kirjeen Raijalta. Hermostuu, kun eivät tulleet kuukautiset. Pitääkö taas mennä korjattavaksi? Vai synnyttää kolmas huligaani tähän keskeneräiseen maailmaan? Sommassa perutettiin esitys jo viikko sitten, kun lippuja ei ollut myyty. Ja sen edestä esitimme tänään Kalevalassa toisen kerran. Ihmisiä ei siihenkään oikein löytynyt, mutta vastaanotto oli ihan kiva! Ja päivällä kantelelaiset lauloivat rakkaudesta ja lemmestä lastentarhalaisille. Voi-voi meitä raukkoja. Heillä on vielä parin viikon reitti ja meillä tämä kiertue alkaa olla lopussa. Edessä on vain melko vaikea matka Jyskyjärvelle. 14.6. Olemme Jyskyjärven rannoilla. Lautta lähti viemään kahta meidän kuljetusvälinettä, siis bussiamme ja kuorma-autoa kulisseineen. Kolmessa tunnissa pääsimme rantaan. Ja se onkin hyvä, kun ottaa huomioon, että myöhästyimme lähdön kanssa 2,5 tuntia. Parkkinen lähti eilen kalastamaan ja nousi tuuli – bensaa ei riittänytkään. Soitti 4 km päästä Kalevalasta. Odotimme. Ja sillä aikaa nuori lavamies, joka on opiskellut studiossamme, ja ryyppäilyjen takia oli passitettu studiosta, taas ryyppäsi ja bussissa hänelle tuli paha olo. Hänellä meni aikaa siihen bussimme puhdistamiseen. Ja sillä aikaa meidän kalamiehemme ehtivät heittää virveleitä lähellä olevaan järveen ja niitten kokoamiseen meni taaskin aikaa. Kiroilimme kauheasti. Ei mitään kuria! Pilviä on auringon ympärillä, niin ettemme oikein uskalla riisuutuakaan. 15.6. Jyskyjärvi. Olemme kolmestaan Pekan ja Gennadi Laineen kanssa koulurakennuksen 2. luokan huoneessa. Puolet luokasta on täynnä pulpetteja ja toisessa on meidän kolme sänkyä. Ulkona on kylmä tuuli. Ostin kyläkaupasta aamulla kotiin vietäväksi viisi pakkausta Astra-pyykkipulveria ja neljä pulloa jotain nestettä, myös pyykkiä varten, sekä runokirjan, johon on kerätty runoja Lomonosovista Jevtushenkoon. Mutta nyt tulin vanhalta Jyskyjärven kylän hautausmaalta. Hyvin ovat säilyneet mielenkiintoiset muinaiskarjalaisten haudat: haudalle on rakennettu matalat hirsistä tehdyt tuvannäköiset rakennukset. Ja niitten katolla on puupalikoista tehty jokin merkki, mutta ei ole ristejä? Myöhemmät haudat ovat jo risteineen. Nuorisoliittolaiset ovat joskus kai hävittäneet. Pääsyliput esityksiin on myyty jo muutama päivä sitten: kahteen lastenesitykseen ja aikuisten iltaesitykseen. 20.6. Olemme kotona jo neljättä päivää. Mutta hyvin kohta tämä kotona laiskottelu taas loppuukin. Meinaamme lähteä Sortavalan piiriin. Eilen esitimme vissiin viimeisen kerran Robotti Ropsin TV:ssä. Vielä kuusi vuotta sitten olin mukiinmenevä "noin kolmetoistavuotias", mutta nyt jo kauheasti hävetti kuvaruudussa. Eilen kävimme myös Uljanovskin teatterin esityksessä, joka vierailee Petroskoissa. Ivan Senjkin, aluekomitean ensimmäinen sihteeri, kokosi kaupunginkomitean täysistunnon jäsenet: me saimme NKP:n KK informaation siitä, että tilanne Tshekkoslovakiassa on erittäin monimutkainen ja ristiriitainen. Meitä pyydettiin tutustuttamaan informaatioon aluekomitean, kaupungin komiteoiden ja piirikomiteoiden jäseniä. Oikeistolaiset vaativat oikeutta oppositiolle. Oikeastaan oikeus lakkoihin on laillistettu. 22.6. Nyt on Karjalaankin tullut kesä. Ja näyttelijöillä, niin kuin mustalaisillakin, se on kiertueaikaa. Eilen Uljanovskin teatterin esityksessä oli noin kolmasosa katsomoa. Katsoimme N. Simonovin näytelmää Niin tulee olemaan. Katsoimme Eriävä mielipide -elokuvan, jossa esiintyy Pauli Rinne. Tuntui siltä, kun Pauli olisi poseerannut koko ajan. Ja nyt perheessämme taas lähdetään eri suuntiin: Erkki lähtee pioneerileirille, Genka lähtee sairaalaan leikkaukseen – leikataan nielurisat. Ja minä lähden yöllä Sortavalaan kiertueelle. 23.6. Sortavala. Matka alkoi siitä, että oli hukassa Aili Ragujeva, jolla oli kaikki viralliset paperit rajavartijoita varten. Mehän menemme raja-alueelle. Berg unohti passinsa kotiin. Selvisimme kuitenkin, kuin Ragujeva tuli Sortavalaan lentokoneella ja oli meitä vastassa rautatieasemalla, missä rajavartijat tarkastavat tulijoiden paperit... Yleisöä löytyi 60 henkeä. Kukkia kyllä ilmestyi esityksen jälkeen, mikä sinänsä on suuri erikoisuus meidän oloissamme. Vaikka yhteyttä yleisöön, jota vielä oli noin 5-6 vuotta sitten, ei enää ollut. Vanhat suomalaiset, joita oli melko paljon sodanjälkeisinä vuosina, ovat lähteneet pois tästä ajasta. Kävin tervehtimässä tuttuja paikkoja kuuluisassa ja hienossa puistossa, jossa muistelin nuoruusaikoja kun olin täällä välskäriopiston lähettämänä saniteettivälskärin käytännönasioita omaksumassa. Gennadi täytti tänään 7 vuotta... Ja koko perhe hajallaan, siis eri paikoissa… 25.6. Eilen taas peruttiin esitys. Tänään Ruskealassa saimme 39 ruplaa. Ja 29. päivänä peruttiin esitys Värtsilässä. 1.7. Eilen peruttiin esitys Hiitolassa ja nousimme bussiimme ja painuimme Petroskoihin, jonne on täältä noin 200 km. Viidentunnin matkan lauloimme. Tänään onkin erikoinen päivä: 11 vuotta sitten menimme Leningradissa naimisiin Raijan kanssa ja minut laitettiin Suomalaisen teatterimme listoille. 11.7. Kävimme kahden vuorokauden matkalla teatterin huvilalla koko perheellä. Kävimme katsomassa Eerikkiä pioneerileirillä, joka on myös Säämäjärven rannoilla. Kaupungissamme vierailee nyt Rjazanin teatteri. Katsoimme senkin esitystä. Harmaalta näytti sen Vieras nainen. Teatterissamme henkilökunta on Shakespearen kimpussa. Leningradilainen ohjaaja Naum Lifshits, joka on jo yllättänyt teatteriyleisömme Neljännellä nikamalla ja Valkoisella rutolla, nyt ohjaa Romeo ja Julia -näytelmää. Pauli Rinne on Romeona ja nuori studiolainen Eila Närjä Juliana. Tunnin päivässä harjoittelemme miekkailua ja kohta kai pääsen harjoittelemaan Tybaltin roolianikin. Lifshits tahtoo minun Tybaltistani vihaista koiraa. Ihmettelen, kun sain näin hyvän roolin. Lifshitsin kanssa syntyi runo keskustelumuodossa: – В каком Вам сне приснился я - Тибальт? – А в том, когда по Невскому шагал и подо мной гудел асфальт – Тибальт, я понял, - только Халл. – Olenko unissanne ollut Tybaltti? – Joo, siinä missä Nevskill' kuljeksin, ja asfaltti sen allain kumisi, ma silloin ymmärsin: Tybalt – vain Viljami. (suom. Mirja Kemppinen) Nauru nauruna, mutta vaikealta se tuntuu. Rooli vaatii pojalta liiat kiharat pois. Ohjaaja hyväksyi partani ja pyysi lisäämään nenääni. Kohtaukseni kestävät vain muutaman minuutin ja niitä koko esityksessä on vain kaksi. Ajoissa "tapetaan". Huomenna meinaamme lähteä Genan kanssa rakennustöihin teatterin huvilalle. 16.7. Viime viikon lopussa kovasti harjoittelimme prologia ja ensimmäistä näytöstä. Muutimme hiukan Shakespearea. Esitys alkaa pimeästä. Hiljaa näyttämölle tulee ruhtinas, Orvo Björninen, ja kun syttyy valo, niin ruhtinas-Björninen lyö kiivaasti hätäkelloa. Huutaa: “Kaikki kaupungin asukkaat!” Kaikki osalliset tulevat näyttämölle eri suunnilta ja eri paikoista ja hyvin rauhallisesti. Ohjaajan pyyntö: jokaisen on mentävä kahden vastaantulijan läpi. Jokainen pysähtyy sitten omalle paikalleen. Orvo ilmoittaa esityksen alkaneeksi. Jokaisella näyttämölletulijalla on musta viitta päällään. Yhtä aikaa ne heitetään ylös ja ne viitat lentävät kuin varikset hautausmaalla. Orvo kutsuu Pauli Rinteen ja ilmoittaa yleisölle, että Pauli on Romeo. Ojentaa Romeolle miekan. Eila Hidmanin Julialle ojennetaan raamattu. "Siis Romeo ja Julia," sanoo tunteellisesti, hiljaa Orvo Björnien. Näyttämöllä oleva kansa alkaa liikkua. Nyt jokainen menee Romeon ja Julian välistä. Jokainen ajattelee vain itseään. Ja tulevat melkein sankareitten päälle niin, että sankarimme erkanevat enemmän ja enemmän toisistaan. Sitten kaikki pysähtyy hetkeksi ja merkkini mukaan miehet valmistautuvat tappeluun. Ja toinen merkki tietää taistelun alkua. Naiset huutavat ja miehet ähkivät ja puhkivat. Ja sillä hetkellä, kun ruhtinas ilmoittaa rauhasta, Tybalttini tappaa erään nuoren miehen, joka juoksee justiin ilmoittamaan ruhtinaan rauhankäskystä. (Gena oli katsomassa harjoitusta ja alkoi katkerasti itkeä kun isä muka tapettiin eräässä kohtauksessa. Sitten kun tuli kotiin, niin kysyi äidiltä, että eihän isä ole fasisti? “Kuitenkaan hän ei ole fasisti”, totesi nuorimies, kun meni nukkumaan.) Huvilalla, kun siinä ei oikeastaan vielä ole kattoa, nukuimme teltassa... Uljanovskista oli käymässä Juho Mehiläinen. Samppanjapullon ääressä istuimme neljä tuntia keskustelemassa. Puhuimme Haimistakin, joka on hänen serkkunsa, puhuimme Suomesta ja ylipäätään taiteesta... Juho lähti jatko-opiskelemaan ohjaajaksi Moskovaan. Haaveilee Nuorisoteatterin avaamisesta Uljanovskiin. 22.7. Genalla jäätyivät korvat matkalla tarhaan! + 8 asteetta. Toissapäivänä kävimme Genan kanssa teatterin tulevan huvilan paikalla. Muita, siis näyttelijöitä, oli vähän. Monet eivät oikein ymmärrä, eivätkä usko huvilan tarpeellisuuteen. Erikillä on taas kuumetta. Ja Raija jäi hänen kanssaan kotiin. Toimme Genan kanssa metsästä muuraimia. Poika käveli metsässä kuin mies ainakin. Ja seuraavana päivänä menimme koko perheellä Länsi-Saksan ja Jugoslavian yhteistyöelokuvaan Tarkkakäsi – intiaanien ystävä. Oli lapsille lystiä! Illalla olimme Raijan kanssa katsomassa Rjazanin teatterin Dreizerin romaanin mukaan tehtyä näytelmää. Ei miellyttänyt... Tänään puolueen aluekomitea kutsuu meitä kokoukseen niitten Tshekkoslovakian tapahtumien takia. Tilanne kuulemma kiristyy. 26.7. Harjoittelemme Romeo ja Juliaa, mutta joka hetkessä tuntuu loman lähestyminen. Vielä kerran piti esittää sitä Robotti Ropsia, venäjänkielistä lastenesitystä. Harmittaa sekin, että piti ajaa parta sen takia. Moskovalainen lehtimies, Teatteri ja Teatterielämä -aikakauslehtien toimittaja, kirjoittaa artikkelia teatteristamme. Nyt laulamme hänelle Manok-yhtyeellä. Olemme oikein konserttipuvuissakin. 30.7. Yöllä tulimme ensimmäisestä Romeon ja Julian -läpiajosta. Se kesti melkein neljä tuntia ja ohjaaja on harmissaan: monet eivät osaa vielä tekstiä. "Minä yliarvioin teidät", sanoi nyt jo Naum Lifshits. Hän kyllä liian luotti itsenäiseen näyttelijätyöhön. ”Muistuivat Ivan Petrovin sanat, Saunan harjoitusten parissa sanotut, että “pötyä ovat niitten kertomukset, jotka kehuvat, että teidän kanssanne on helppo tehdä työtä.” Nuori Eila Hidman on korkealla tasolla. Jo siksikin, että muisti parhaiten tekstin, jota hänellä on paljon. Ja ymmärsi kaiken!” Kunhan se ei vain pilaisi nuorta näyttelijätärtä. 31.7. Keskustelu Romeo ja Julia -esityksestä Läpiajon keskustelu Boris Hotjanovin kanssa (Venäläisen draamateatterin yksi parhaimmista näyttelijöistä). “Harjoitusprosessin aikana puhuminen on aina kyseenalaista”, sanoi vanha näyttelijä. ”On vaarallista viedä näyttelijää harhaan. Mutta minä olen todellakin hämmästynyt nuoren näyttelijättären ensityöstä. Hän on ehdottomasti oikein lahjakas. Hän oli hyvä lyyrillisissä kohtauksissa ja minä pelkäsin, että toinen puoli näytelmästä on hänelle ylivoimainen. Mutta ei ollut! Toisessa näytöksessä oli ikäviä paikkoja, mutta kun en ymmärrä valitettavasti kieltä, niin on vaikea puhua lopullisesti. Pauli Rinteellä oli vaikeuksia nuoremman partnerin takia. Hänen pitäisi päästä liiallisesta järkeilystä. Enemmän tunteita! Hyvä on Pekka Mikshijev. Paljon hyviä ohjaajan löytöjä. Näin hyvän esityksen Leningradin Nuorisoteatterissa (TJuZ), jossa päärooleissa olivat Mamajeva ja Soshalski. Teidän esityksestä on tulossa yhtä hyvä! Hyvin tekevät työtä studiolaiset. Tasavalta saa hyvän taiteellisen tapahtuman Petroskoihin”, sanoi lopussa Hotjanov. Finogejeva (Venäläisen teatterin parhaimpia näyttelijättäriä, Kansantaiteilija): “Minä aloitan toisesta päästä. Näyttelijätär on todella hyvä, mutta minua miellyttää koko teatterinne! Tavattoman syvä keskittyneisyys, runsaskätistä antautumista. Ei se kohteliaisuutta ole. Teatterinne henkilökunta miellytti. Siinä oli kurin mielenosoitusta, kaikkien kiihkeää suhtautumista työhön. Minä itkin sielläkin, missä saisi olla itkettämättä! Tyttö hiljenee ja minä näen ajattelevat ja keskittyneet kasvot, silmät. Pauli Rinne nimenomaan miellytti minua. Minä olen mielissäni teistä.” Martikainen (radiotoimittaja): ”Katsomossa tänään oli vähän kielitaitoisia. Eila ja Pauli ovat kiihtyneesti kiinni rooleissaan. Eilasta tulee hyvä näyttelijätär. Mutta haluaisin ehdottaa Kuuno Sevanderille harjoittelemaan näyttelijöitten kanssa l ja s -äänteitä ja pitkiä äänteitä. Kuuno Sevander (teatterimme vanhempia näyttelijöitä edustava, yksi teatterin perustajista): “On sellainen tunne, että on todellakin syntymässä hyvä esitys. Hyvä työ! Mutta tässä on pelkoa, että vanhemmat näyttelijät jossain paikoissa ovat enemmän teatraalisia nuorten rinnalla. Tietysti kielen kanssa on tehtävä paljon työtä. Eila kyllä on tehnyt suuren työn kielensä kanssa.” Sulo Tuorila (teatterimme alkuunpanijoita, yksi parhaimpia teatterimme näyttelijöitä, Tasavallan ansioitunut taiteen toimihenkilö): “Olen yhdessä teatterimme kanssa haaveillut jo 35 vuotta kohtaamisesta Shakespearen kanssa. Ja vasta tänään se kohtaaminen tapahtui! Olen tyytyväinen, että syntyy hyvä esitys. Monet näyttelijät ovat tehneet hyvän työn ja erikoisesti nuoret. Eilalle voin sanoa, että sinusta voi tulla hyvä näyttelijätär. Oli puhuttu kielivaikeuksista, mutta minusta tuntui, että on hyvä, että katsoja ymmärsi runon mitan. Mutta työtä on jatkettava. Hyväksyn ohjaajan työn ja olen vain pahoillani, etten ole mukana tässä esityksessä. Ja loman jälkeen minun on tehtävä se viimeinen suora... Karl Marson (nuori ohjaaja, joka on tullut Liettuasta, ohjannut meillä pari esitystä ja on studion opettajia): “Esityksessä moni asia miellytti. Miellyttivät erikoisesti Liisa Tomberg, Yrjö Humppi ja Pekka Mikshijev. He olivat lähempänä Shakespearea. Oikein pelkäsin nuorten puolesta. Minä olin sitä vastaan, että nuori näyttelijätär asetetaan Julian osaan, pelkäsin Eilan puolesta. Ja nytkin olen vastaan. Hän on jännittynyt vielä. Jossain paikoissa puuttui temperamenttia. Mutta luulen, että esityksestä tulee hyvä! Vaikka olenkin monta ohjaajan ratkaisua vastaan, mutta eihän se ole minun asia. Sulo Tuorila lisää: “Minusta taas tuntuu, että on korkea aika luottaa enemmän nuoriin. Ei sellaista saisi olla enää, että Julia on kolmekymppinen ja Romeo neljäkymmentä.” Igor Donskoi (Venäläisen teatterin näyttelijä, paljon näytellyt elokuvissa, tulevaisuudessa näyttelijättäremme Erna Bergin puoliso. W.H. 27.1.99): “Olen nähnyt tämän näytelmän ainakin 5-6 teatterissa. Ja jokaisessa niistä Julia on 30 ja Romeo 40, siis kokeneimmat näyttelijät esittävät näin vaativia rooleja. Ja ihmetyttää, että syrjästä tuleva ohjaaja uskaltaa ottaa nuoria. Ja tästä näyttelijöiden, ohjaajan ja taiteilijan tekemästä Shakespearesta kiitän teitä. Se ilahdutti. Yhteissuoritus ilahdutti. Kiitos siitä!” Naum Lifshits, esityksen ohjaaja (Aloitti suomen kielellä: “Hyvät rouvat ja herrat! Kiitoksia!”): “Aloitan siitä, mihin lopetti Igor Donskoi. Hän sanoi, että on tehty puolet työstä. Ja tehän tiedätte, kenelle ei saisi näyttää puolivalmista työtä. Ja läsnäolijat ymmärtävät kenenä teitä pidetään. Olen tyytyväinen, että ymmärsitte pääasian: tämä esitys on ensemblen työtä. Me jatkamme työtämme. Sitä on tehty vasta kuukauden ja siinä luvussa tanssit ja miekkailukohtaukset. Olen kiitollinen studiolaisille ja studion johtajille. Olen iloinen Eilan puolesta, että hänellä on näkyvissä Julian osan ituja. Minä en ole missään tavannut yhtä huolehtivaista suhtautumista nuorisoon kuin on tässä teatterissa. Eilaa auttoivat Kuuno Sevander ja Liisa Tomberg, Pauli Rinne ja Erna Lund, joka on muuten määrätty myös tähän rooliin. Ja hän ymmärsi, ettei minulla ole enää aikaa tehdä työtä hänen kanssaan. Finogejeva sanoi henkilökohtaisesti minulle, että minulla on hyvä pieni roolini. Voi olla, että olen hiukan jyrkkä, mutta tässä ratkaisussa se voi olla tarpeenkin. Puheitten jälkeen saatoimme eläkkeelle Toivo Lankisen ja Matti Ljubovinin. Molemmat olivat teatterin alkuunpanijoitten joukossa. Lankinen kyllä karkasi tästä tilaisuuden osasta ja häntä edusti tyttärensä Inna, joka on lukenut itsensä Leningradin teatterikoulussa dramaturgiksi. (Sama korkeakoulu, josta vuonna 1932 valmistuivat hänen isänsä ja äitinsäkin, Darja Karpova.) Nyt hän on Teatteriyhdistyksen vastaava sihteeri. Ja nyt lomalle! 4.9. Mirnyi. Älkää vain ajatelko, että se on Etelänavan kuuluisa tiedekylä. Ei, ei missään nimessä. Se on Vologdan alueen pitkälle metsään, jonkin hakkuupalstan kentälle sijoitettu metsätyöläisten asutus. Se on 320 km päässä Petroskoista. Ja siihen täytyi meidänkin uskoa. Takapuolet ainakin nääntyivät perusteellisesti. Niiden pitikin kestää 12 tunnin matka melko epätasaista tietä. Mutta ei niinkään ne 300 km, kuin viimeiset 20! Hyvä että oli kuiva kesä. Nyt yritän muutamalla sanalla kertoa menneestä lomastani. Se oli ihana! Pitkästä aikaa olimme luonnonlapsina poikiemme kanssa kokonaista kolme viikkoa. Olimme äidin seurassa Impilahdessa, kylässä, jossa perheemme eli vuosina 1945–47. Tällä kertaa yövyimme Dasha-tädin asunnossa. Hän on niitä tätejä, joista kertoi runoilija Tvardovski runoelmassa Etäisyys etäisyyden perässä (Za dalju dalj): siivooja, vaihdemiesnainen, rautatiesillan vartija. Ja kasvattanut raajarikkopoikansa ja tyttären, joka oli valmistunut yliopistosta, ennen kun pääsi omille leiville. Ja nyt mummo asuu vanhassa suomalaisessa talossa, joka on rautatieläisten ammattiliittokomitean käskystä tuomittu purettavaksi. Mutta mummo teki kirjallisen sitoumuksen siitä, ettei kukaan joudu vastuuseen, jos hän jää talonraunioitten alle. Meille oli annettu puolet talosta käyttöömme. Toimme tuoksuvaa heinää ja järjestäydyimme kuin jumalat taivaissa. Tuttavamme Rohlovin isän, Ljosha-sedän, veneellä kävimme kalastamassa, marjastamassa ja sieniä poimimassa. Kiipeilimme Laatokan rantakallioilla. Itse Leonid Rohlov tuli Pitkästärannasta (hänen vanhempansa ovat asuneet täällä Impilahdessa jo ainakin parikymmentä vuotta sodan jälkeen) viemään minua Laatokan ulapalle kalastusretkelle. 18. päivänä elokuuta lähdimme nelistään (mukana olivat Leonidin yksi veljeksistä Alik ja heidän serkkunsa, paikallinen 16-vuotias traktoristi) saarelle. Yhtäkkiä nousi sellainen tuuli, ettei Leonid suositellut lähtemään lähisaarta kauemmaksi, mutta ohjaksissa olivat nuoret ja me lähdimme. Heitteli kuin Paanajärventien kuopilla. Kahdessa tunnissa pääsimme eräälle saarelle, sytytimme nuotion ja sitten ryyppäsimme retkemme onneksi ja jonkin epämääräisen johdosta. Ja nuoriso melko pian nukahti. Ja me Leonidin kanssa keskustelimme perheasioista ja sitten siirryimme Tshekkoslovakian tapahtumiin. Olin sitä mieltä, ettei sotajoukkoja saisi siirtää vieraaseen maahan, että se on törkeä teko, että se antaa vihollisen propagandalle aihetta puhua kaikenlaista vastenmielistä. Ja Leonid oli “Lujan käden” -linjoilla. Puhe siirtyi Stalin-aiheeseen. Leonid puolusti Stalinia ja kertoi, että hänen aikanaan monet asiat olisi ratkaistu täsmällisemmin. Ja uusi Kompuolueemme historiankirja oikein arvioi Stalinin osuuden Isänmaallisessa sodassa. Ja silloin, muka, oli kollektiivinen ajattelutapa päätösten tekemisessä. Minusta Leonidin mielipide oli niin taantumuksellinen kun olla ja voi. Zoja, hänen vaimonsa ja minun monivuotinen ihanteemme (opiskelimme yhdessä välskärikoulussa), puhui usein Leonidin läsnäollessa, ettei mies oikein mitään lue, eikä pyri jatko-opiskeluun. Ja kuitenkin, saimme myöhemmin tietää, että hänen mielipiteensä oli virallisempi ja sotajoukot siirrettiin Tshekkoslovakiaan. Ei hän suotta ole ollut tehtaan puoluesihteerinä monet vuodet. Ja kun myöhemmin, jo Leningradissa, tapasin Viktor Soitun, inkeriläisen miehen, joka on ammatiltaan mainosalan taiteilija, hän nimitti Neuvostoliittoa Euroopan poliisiksi. Sellainen mielipide kyllä hermostutti minua ja sitä enemmän, kun olin sisimmässäni ihan samaa mieltä. Ja sitten taas tuli meidän propagandamme selityksiä ja kommentteja, jotka tyydyttivät minua ja ajatustenjuoksu vaihtoi taas suuntaa. Se oli tottumusta puhumatta alistua puolueen päätöksiin… Ja nyt jo näyttelijämme Yrjö Humppi selvittää, että puolue käyttäytyi aivan oikein: "Muuten Länsi-Saksa löisi kiilan leiriimme!", filosofoi kansantaiteilija. Ja muut äänettömänä kuuntelivat eilen Amerikan äänen kertomusta Tshekkoslovakian tapahtumista. “Propagandaa propagandaa vasten”, sanoin hiljaisuudessa minä ja muut mykkänä nyökkäsivät. Ja vaikea siihen oli jotain lisätä. Mutta se tapahtui jo saarella olemisen jälkeen... Mutta saarella kello kolme nukahti Leonidkin. Tavattoman mahtava hiljaisuus valtasi saaremme. Nuotion ympärillä on niin pimeä, että olisi voinut vaikka elokuvia näyttää. Mutta rantatyrskyjen ääni voimistui koko ajan. Ja viiden paikkeilla näyttäytyi aurinkokin pilvien raosta. Ja ensiksi se olikin kuin masuunin tirkistysakkunasta nähty. Sitten se ikkuna suureni Kalevalan Väinämöisen veneen muotoiseksi, sitten se muuttui puolikuun muotoiseksi ja lopulta riistäytyi Pohjolan pimeydestä ja saaren luonto kaikessa lumossaan valloitti minut... Kun pojat heräsivät, lähdimme pelottelemaan haukia ja muutama säikähdyksestä meidän veden pörskähtelystä, joutuikin verkkoihimme. Lähdimme paluumatkalle noin klo 11 aamupäivällä, juotuamme teetä. Ja kotiin me pääsimme vasta 22.00 illalla. Saattoiko se Laatokka vihastua siitä aamurauhan rikkomisesta, kun me myllersimme vedessä saadaksemme kalamme, mutta ainakin jo ensimmäisillä sadalla metrillä moottorimme tukehtui. Ja kun pojat yrittivät panna sitä käyntiin, niin aallot tekivät sellaisen tempun, että miehille tulikin pahaolo. Oksennutti kaikkia, paitsi minua toistaiseksi, kun en ollut moottorin kimpussa. Sitten he kaikki, niin kuin jonkun käskystä, nukahtivat, ja minä jäin yksin keskustelemaan aaltojen kanssa. Eikä muu auttanut, kuin soutaa. Sousin kolmisen tuntia ja oli sellainen tunne, ettemme etene yhtään. Alik nosti päätä ja totesi vain, että meitä vie, niin sanottuun Hitlerinniemeen päin. Näin vain pilven aaltojen pirskeitä jonkin kallion ympärillä. Huusin Leonidille: “Ota airot käteen!” “En voi,Villi”, vastasi hän melko veltosti. Alik yritti kyllä ottaa toisen airoista ja minulle jäi toinen. Mutta pelko lisäsi voimia sen verran, että airo menikin poikki. Se olikin sidottu joillakin ruuveilla. Minä yritin jotenkin sitoa sitä ja pahaolo nousi kurkkuuni. Ja kuitenkin Alikin kanssa osasimme kiertää sen kauheannimisen niemekkeen. Nousimme rannalle ja kymmeneksi minuutiksi jäin halaamaan maata. Pojatkin heräsivät. Mutta moottori oli mykkänä ja meidän piti kävelemällä rantaa pitkin laahata itseämme kotiinpäin. Ja pilvet toivat rankkaa sadetta kaiken päälle. Ja olin kauhean mielissäni, ettei poikia ollut mukana. Vaikka Erkki pyytämällä pyysi ottamaan mukaan. Sinä päivänä kuulemma kolme miestä hukkui. Ryyppäsivät vissiin liikaa. Laatokka ei pidä sellaisista. Ja sitten me koko perheellämme lähdimme Leningradiin. Gennadi oli sellaisen tarpeessa eniten. Mutta meidän kertomusten mukaan hänellä oli syntynyt sellainen mielikuva, että Leningrad on raunioissa vieläkin. Ja näkee nälkää. Hiukan pelästyi rautatieaseman hälinää. Ja kun vielä sähkeemme oli matkalla koko vuorokauden, niin meitä ei ollut kukaan vastassa. Yövyimme Teatterikoulumme asuntolassa, kun meitä Raijan kanssa vielä muistettiin. Eläintarha, Pietarhovi, Metro oli jokapäiväinen ja monikertainen käyntipaikka, kansainvälinen sirkus, Aurora-risteilijä, joka jäi poikiemme mieleen. Ja nyt Gena mielellään puhuu siitä, ettei Leningrad olekaan vanha kaupunki. Kävimme Soittujen huvilalla, jolla kaikki kävimme uimassa. Mutta kaikelle tulee loppu. Loppui tämäkin, lapsille oikein tarpeellinen, matka. Tultuamme Petroskoihin, menimme yhtä matkaa Solomannin saunaan, joka on Äänisen rannalla. Ahti Virtala, minun isäpuoleni veli rakensi 1940-luvulla, siis sodan jälkeen, mukavan talon järven rannalle. Hän, niin kuin isäpuolikin, oli muurari ja mestari käsistään. Siksi talosta, jossa silloin alussa oli vain yksi huone ja keittiö, tuli kodikas kahden huoneen ja keittiön asunto. Heti kun ehtivät, rakensivat saunankin. Ja vuodesta 1948 olen ollut siellä tervetullut ja nyt lastenkin kanssa. Ja nyt elokuun lopulla pyysin Ahtia ottamaan minut kerrankin Äänisen eräälle saarelle. Ja niin me Elvin, Ahdin vaimon, kanssa menimmekin. Mukana oli yksi nuorimieskin, Leonid, Virtaloitten hyvä ystävä. Äänistä lähdimme kuuntelemaan ja vihtoja saamaan talon eläimille. Kerrotaan, että sen järven nimikin tulee kauheasta metelistä, jota se joskus pitää. Ja pitikin tapahtua niin, että tälläkin kertaa Meren Ahti koetteli minua. Komea vene oli tällä kertaa, hytin kanssa. Airot kyllä olivat niin pitkiä, että niillä oli vaikea kauemmas mennä. Mutta sehän olikin 7 metrin pituinen moottorivene. Saarille tulimme kauniisti ja keräsimme kylliksi mustikkaa. Paluumatkalla meidän näin suurta venettämme heitteli kolmemetrisillä aalloilla kuin lastua, ja kerran nosti korkealle ja pudotti alas sellaisella nopeudella, että moottorin potkuri vääntyi ja moottori vaipui hiljaisuuteen. Koko tunnin me yritimme päästä niitten pitkien airojen avulla rantaan. Pääsimme kuitenkin ja Ahti sai moottorin kuntoon. Sekin matka kesti aamuyhdeksältä 18.00 saakka illalla. Ja sinne päin menimme 3,5 tuntia. Romantiikkaa riitti vähäksi aikaa. Ja sen takia myöhästyin näytäntökauden ensimmäisestä harjoituksesta. Mutta onneksi aattona kerroin monelle, miten oli käynyt Laatokalla ja pyysin etukäteen anteeksi, jos nyt käy samanlaisesti, niin kuin kävikin. Ja ensimmäisenä päivänä syyskuuta aloitimme taas työuramme. Viisas neitsyt sai uusia näyttelijöitä, kun eräät pääsivät eläkkeelle. Ahvonen ja Routtu jäivät harjoittelemaan Ibsenin Kummittelijoita. Ja Vologdan alueelle lähetettiin Viisas neitsyt ja venäjänkielinen Ilotulitus, melkein kolmeksi viikoksi. Molemmat pojat lähtivät kouluun. Raija sanoi iloisesti, että nyt voi suunnitella kolmattakin huligaania. Vastasin, että odotetaan Genalta ensimmäistä viitosta ja vasta sitten. "Ja sellaista ei tapahdu!" huudahti Raija. 6.9. Kyllä on kaunis syksynalku. Aamuisin uimme. Vielä tulevat mieleen kotiasiat. Gena kertoi ensimmäisestä koulupäivästä: kolme tuntia kun päättyi, niin pojasta tuntui, että se oli vain pitkä kokous. “Kysyttiinkö sinulta jotain?” - “AHA!”, vastasi poika. “Kerroin, että se koostuu sanoista.” - “Siis lauseko?” -”AHA! Vastasin niin, että kaikki luokassa laittoivat korvansa kiinni.” 8.9. No nyt jo kylmenee. Eilen olimme Devjatino-kylässä. Tänään peruimme esityksen Belousovassa: oli myyty vain 17 lippua. Esitimme vain lapsille päivällä. Eilen oli täysi sali Belyi rutshei (Valkoinen puro) -asutuksessa. Tänään illalla kokoontui puolet katsomoa ja löytyi 4 suomalaistakin perhettä. На осенних дорогах Вологодчины Глина, рытвины и вода. И зачем мы приехали к отчимам, Когда дома с искусством беда? Растрясём своё сердце в рытвинах Ради кассы и галочки где-то, И добро бы там где-то в битвах И уж в крайнем – загарным летом. А то: осень и скука смертная, Слякоть, дождь и гостиничный запах Водка дрянь, да и дрянь – десертное; Весь расслаблен в кроватных лапах. День за днём лишь скорее бы пробило, Но ведь жалко же жизни, друзья, Я не рвусь там за премией Нобеля, А хочу в рукопашную я. Чтоб на слово моё со сцены В зале ропот прошёл тотчас. Кстати надо понизить цену, Чтоб побольше смотрело нас! Я хотел бы нагрузки волчьей Петь, играть и читать стихи, Иль писать, сгорая молча, Очищаясь от шелухи. Братцы, братцы, а жизнь, как сказка И обидно в гастролях серых, Проводить её в скучной тряске В роли клоунов неумелых. Vologdan kurjilla teillä Vain kuoppia, savea, vettä. Miks' tulimme maalle vieraalle, Kun kotona tarvitaan meitä. Näitä teitä kehnoja kuljemme Rahaa, merkintää varten vain. Vielä ymmärtäis' sen, jos olisi Kesä aurinkoinen ja ihana. Mutta syksy on, kuoleman ikävää, Kuraa, sadetta, hotellinhajua; Huono vodka, ei viinikään parempi, Sen vuoteessa velttona tajuan. Mietin vain aikaa, mutt' ystävät, Näinhän menee elämä tää. Nobelia en minä himoitse, Kunhan taisteluun pääsisin vain: Jotta lavalta lausuttu sanani Sais' kaikua katsomossa. Muuten, jos lippu ois halvempi, Meitä katsottais' enemmän. Tahtoisin raataa kuin hevonen: Laulaa, näytellä, lausua runoja Tai kirjoittaa palaen hiljaa, Turhasta puhdistua. Voi veljet, kuin satu on elämä, Sitä harmi on tuhlata Näillä kurjilla teillä täristen Pelleinä naurettavina. (suom. Mirja Kemppinen) 19.9. Eilen päivällä esitimme kiertueemme viimeisen esityksen. Ja sen jälkeen menimme kolmestaan sienestämään. Satoi ja kuitenkin oli mukava metsässä. Mutta parasta on olla kotona! 27.9. Puoluekomitean täysistunto Leninin 100-vuotispäivän merkeissä Puolueemme Petroskoin kaupunginkomitean täysistunto, jonka aiheena on: Puoluejärjestöjen tehtävät V. I. Leninin 100-vuotisjuhlan ja KASNT:n 50-vuotisjuhlan viettämisen valmistamisessa ja juhlimisessa. Selostuksen tekee ensimmäinen sihteeri S. I. Trishkin: ”Vuoden 1970 huhtikuussa täyttyy 100 vuotta V. I. Leninin syntymästä. Vihollisemme yrittävät demokratian tunnuslauseiden varjolla halventaa puolueen asemaa. Taustana ovat Tshekkoslovakian ja Kiinan tapahtumat. (Liian paljon tuttuja, usein käytettyjä ja tallattuja sanontoja, mutta näinhän me niitä käytettiin! W.H. 14.5.2001) Zont-5 on palannut maahan; Neuvostovallan 50-vuotisjuhla; suurin osa kollektiiveista sitoutuu täyttämään sosialistiset sitoumukset; kilpailu laajenee, on menossa leniniläinen työvartio; viisivuotiskauden suunnitelmat on onnistuneesti täytetty, yli suunnitelmien on tuotettu tavaraa ja palveluja yli 11 miljoonan ruplan edestä. Silloin, kun puhui traktoritehtaan edustaja, aluekomitean ensimmäinen sihteeri Ivan Senjkin kysyi puhujalta, miksi hän ei reagoinut mitenkään siihen, että selostuksessa oli mainittu kauhea summa tehtaan työläisten rokuleja. Sitten sananvuoro annettiin Venäläisen draama- ja musiikkiteatterin johtajalle Sergei Zvezdinille: "Meidän taidemenetelmänä on sosialistinen realismi. Meidän ohjelmistossamme on koko joukko erinomaisia näytelmiä maamme joka aikakaudesta. Leninin hahmo on aina ollut monen hyvän näyttelijän haaveena. Meidän teatterissamme myös oli näyttelijä, joka esitti erinomaisesti Leniniä. Hän oli Glinojedski. Meidän suunnitelmamme: on tulossa Shatrovin näytelmä Vaikeat vuodet, jossa on myös Leninin hahmo. Kymmenen päivän ajan esitämme parhaimpia esityksiä. Järjestämme konferenssin, jonka aineeksi tulee Lenin ja taide. Työlaitoksissa pidämme ainakin 30–35 tilaisuutta, joihin näyttelijät osallistuvat. Tästä näytäntökaudesta alkaen teatterimme huoneistossa pidetään harrastajateattereiden johtajien jatkuvia seminaareja. Haluaisin kääntyä puoluesihteereiden ja kaupungin puoluekomiteaan puoleen pyynnön kanssa: sellaiset suuret teokset kuin Omatunto, Raivattu uudismaa, Diplomaatti ja muutama samantyyppinen esitys ovat vieneet paljon voimia. Yleisö ei kuitenkaan käy sellaisissa esityksissä. Ajatelkaamme yhdessä, miten saisi järjestettyä yleisöä niihin. Haluaisin uskoa, että löydämme yhteisymmärryksen.” NKP:n jäsen vuodesta 1920 Vasiljev: “Meille merkkipäivät ovat enemmän kuin historiaa, ne ovat konkreettisia ihmisiä ja asioita. Leninin teoksiin minut tutustutti vuonna 1923 M. Kalinin kaukaisessa Siperian Tshitan kaupungissa. Meitä oli silloin 80 kommunistia. Nyt niitä siellä on jo 20 000. Me muistamme hyvin Leninin sanat Kompuolueen XI edustajakokouksessa, että puolueeseen on otettava enemmän työläisiä koneiden äärestä. Parempi, jos 10 hyvää ihmistä ei ole puolueessa kun yksi sitä ansaitsematon pääsee siihen. Leninin tapaan täytyy suhtautua niihin, jotka eivät ole ansainneet puoluejäsenyyttä. Rakkaudenliekeistä kansaan ja puolueeseen on puhuttava ystävällisesti, intiimitilaisuuksissa. Eikä niin, että lippumme liehuu koko maailman yllä.” Yksi puhujista muisteli, kun kerättiin ihmiset talkoihin, mutta auto, jonka piti viedä ihmiset talkoopaikalle, myöhästyi kolme tuntia. Sever-aikakauslehden päätoimittaja, kirjailija Dmitri Gusarov: “Kyllä meitäkin innostaa Leninin hahmo, mutta katsomme siihen realistisesti. Joskus tällä hahmolla keinotellaan näytelmäkirjallisuudessa: "Parempi vähemmän, mutta paremmin" (Leninin erään teoksen nimi). Me valmistelemme kirjaa, johon mahtuu kirjoituksia Leninistä ja puolueesta 50 vuoden ajalta. Poliittisen kustantamon ehdotuksesta Uljas Vikström tekee työtä Otto Ville Kuusisesta kertovan kirjan parissa. Vuoden 1969 tammikuusta lähtien Sever ja Punalippu ilmestyvät kerran kuukaudessa. Me tunnemme suuren vastuun. Valitettavasti Sever-lehden on tilannut Petroskoissa vain 200 ihmistä ja Moskovassa – monta tuhatta. 1.10. Syntymäpäivänäni syntyi seuraavaa: Перед дальней дорогой разрешите присесть – Мне сегодня исполнилось тридцать шесть. А лет двадцать назад ни за что б не присел – Груз несбыточных снов на мечтах не висел. Miten se nyt olisi suomeksi? Pitkän taipaleen edessä sallikaa istuutua: Täytin tänään kolmekymmentä kuusi. Mutta vielä parikymmentä vuotta sitten en missään nimessä menisi istumaan: Täyttymättömien unien lastia haaveilujen hartioilla ei vielä ollut. 5.10. Huomio! Ennenkuulumatonta. On peruttu peräkkäin kaksi ensi-iltaa. Oli tarkoitus aloittaa näytäntökausi jo 22. syyskuuta, mutta viikolla siirrettiin, ja piti olla Kummittelijat, mutta ne peruttiin ja esitimme Saunaa. Ja nyt, eilisen luovutuksen jälkeen peruttiin Romeo ja Julia tänään illalla ja huomenna päivällä. Syytä ei tiedetä eikä tunnusteta. 7.10. Romeo ja Julian ensi-illan jälkeen Ensi-illan jälkeen "mikrofonini" on katsomossa, johon on kokoontunut näytelmän henkilökunta. Puhuu esityksen ohjaaja Naum Lifshits: “Ennen kaikkea minun on onniteltava teitä. Yleisö sanoi mielipiteensä melko äänekkäästi. Meidät ymmärrettiin! Ja se innostaa... Minua miellyttävät suosionosoitukset ja se olisi tekohurskautta, jos kieltäisin sen. Mutta haluaisin kuitenkin hyvästellä ja sanoa kiitoksen niille, joitten kanssa tein työtä. Ohjaajilla on ikävä ammatti: esitystä vievät eteenpäin sen todelliset isännät, näyttelijät, ja ohjaaja voi sateisena päivänä mennä kuolemaan jonkin aidan alle. Nyt haluaisin sanoa niin kuin sanoin ennenkin: “Olkaa isäntinä, veljet!” Shakespeare näyttämöllänne tapahtui! En usko, että pelkkä todenperäisyys voi olla näyttämöllä päämääränä. Todenperäisyys on taiteen saavuttamisen keino. Hyödyllisen rauhattomuuden pitäisi säilyä koko näytelmän ajan. Mutta ajatusten rauhallisuus on esityksen kuolema. Sisäistä ajatusten jännitystä pitäisi olla. Minä rukoilen teitä ajattelemaan roolianne vaikkapa 10 minuuttia päivässä. Shakespeare on täysverinen kirjailija. Hän antaa luvan kujeilla ja konstailla! Neuvostoliittolaisessa teatterissa on oikein älykkäät näyttelijät, jotka tietävät ja voivat kertoa kaiken Shakespearen ajasta ja muuten vaikka mistä. Mutta me unohdimme, että kysymyksen "Mitä?" lisäksi on kysymys "Miten?". Täyttäkääpäs omalla verellänne hahmonne. Haluan sanoa edesmenneen Nikita Hrushtshovin lauseella: "Päätin heitellä paitanne alle kirppuja.” “Minä sain ehdotuksen olla neuvonantajana Antti Timosen näytelmän ohjauksen aikana”, sanoi lopussa Naum Lifshits. 10.10. Eilen oli toinen Romeo ja Julian ensi-ilta. Ja yleisöä oli jo kolmasosa katsomoa. Ja niin kuin aina, toinen ensi-ilta menikin laahaamalla. Raijaa ei miellyttänyt, vaikka äitini oli ensi-illan jälkeen mielissään. Tänään "lämmittelemme" Epp Kaidun kanssa Villiä kapteenia. Päämääränä on lyhentää esitystä, mutta eihän siitä tule mitään, kun Kaidu rakastaa jokaista Smuulin sanaa. Suomesta tuli Mauri Reutsalo ja kertoi, että ainakin 20 vuodella Suomessa on lykätty vallankumousta Tshekkoslovakian tapahtumien takia. Kommunistit hävisivät kunnallisvaaleissa ja pelkäävät häviävänsä eduskunnankin vaaleissa. Kosygin on kyllä tullut Suomeen ja se voi auttaa asiaa, mutta... 14.10. Pari päivää sitten Neuvosto-Karjala -lehdessä oli mieleenpainuva kirje teatterillemme otsikolla Suomalaisen teatterin johtajille: "Me, Suomalaisen teatterin ystävät, suuresti ihmettelemme sitä järjestymättömyyttä, joka ilmeni näytäntökauden alkajaisvalmisteluissa. Syyskuun 28–29. päiviksi suuresti reklamoitiin Ibsenin Kummittelijat näytelmän ensi-iltaa, jota yleisö valmistautui suurella innolla katsomaan. Käytännössä kuitenkin kävi niin, että Kummittelijoita ei saatu nähdä. Meidät kutsuttiinkin katsomaan Majakovskin Saunaa (28–29. syyskuuta), mutta 28. pnä ei teatteriin päästykään, tässäkin tehtiin muutoksia. Pyrkijöitä tervehtivät teatterin tummat, epäystävälliset ikkunat. Oli siis käännyttävä pettyneenä ovelta takaisin. Vasta sunnuntaina lopultakin pääsimme katsomaan Saunaa suurten vastoinkäymisten jälkeen. Samanlaista oli havaittavissa Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmän suhteen. Teatteri lupasi sen ensi-illan lauantai- ja sunnuntai-illoiksi sekä sunnuntaina päiväesityksenä. Mutta taaskin odotti pettymys. Liput oli myyty, mutta yleisön mielipahaksi lauantai-illan näytäntö perutettiin pienellä tiedotuksella radiossa, jota eivät ainakaan työssäkävijät kuulleet. Lehti-ilmoitukset kuitenkin pysyivät lauantai- ja sunnuntainäytäntöihin kutsuvina, vaikka lauantai näytäntö oli jo perutettu. Voi ymmärtää katsojien mielialan, kun ottaa huomioon, että väkeä oli saapunut esikaupungeistakin. Ja he saivat palata koteihinsa pettyneinä. Toivomme teatterin johdon ottavan vakavasti huomioon nämä epäkohdat. Moiset huopaamiset ja soutamiset karkottavat yleisön teatterista. Salli ja Eine Vesterinen, O. Gribanova, V. Merikari, E. Linna, L. Jalava, A. Vainio, L. Kotijärvi, K. Osipova, M. Rakola." Sellaista häpeää sai lukea. Eilen oli kaksi Saunan esitystä ja ensimmäisestä Haimi myöhästyi enemmän kuin tunnin. Illalla oli päiväkäsky seinällä, mutta ei se enää pääohjaajan auktoriteettia paranna! Tänään on vapaapäivä ja on mahdollisuus istua Teatteriseuran vuosikokouksessa. Kirjoittelen TV:tä varten skenaariota studiostamme. Illalla laulamme Manokilla Punalipun 40-vuotisjuhlassa. 16.10. Harjoittelimme Villi kapteenia naamioissa, siksi kun se Maailma ja me -aikakauslehden valokuvaaja ja kirjeenvaihtaja pyörivät ympärillä. Vielä kerran siirrettiin Kummittelijoiden ensi-iltaa Suomen-matkan takia. On mahdollisuus tehdä vielä kerran Villi kapteenin ja Saunan läpiajot. Minut pantiin Saunan tarpeistonhoitajaksi, ettei tarvitse ottaa liikaa henkilöitä Suomeen. Esitämme Romeo ja Juliaa metsäteknikumin oppilaille. Katsomo täpötäynnä. Teatteriseuran kokouksessa puhui pitkään toveri ministeri Kolmovski. Haukkui neuvostoliittolaisia näyttelijöitä epäkulttuurisina ihmisinä. Olisi häpeä kuulla sellaista, jospa hän itse olisi paremmalla tasolla. Haukkui Romeo ja Julia -esitystä ja kertoi, että Sauna-esitys oli niin ikävä, että suomalaiset vieraat muka sanoivat, että jossain esitys alkaa lyödä meidän ideologiaamme. Voi raukkaa! Ja Haimi taas kertoi, että päinvastoin, esitys miellytti suomalaisia, ja he puhuivat vain siitä, että monessa paikassa on väärä korostus ja epätäsmällinen tekstin ilmaisu, jotka pakottavat lisäämään aivontyötä. (Vieraina olivat herrat Reutsalo ja Helsingin kaupunginteatterista S. Puurunen.) 19.10. Toissapäivänä meinasimme pitää teatterimme entisten nuorisoliittolaisten kokouksen, joka olisi omistettu Nuorisoliiton 50-vuotisjuhlalle. Pyysimme tulemaan kokoukseen T. Lankista, D. Karpovaa, J. Routtua, A.Shtsheliniä, S. Botsarnikovaa, W. Sunia ja T. Haimia. Lisäksi tuli mies kaupungin puoluekomiteasta ja neiti nuorisoliittoaluekomiteasta. Tulivat meidän studiolaisemme, jotka toistaiseksi ovat Kulttuuriopiston nuorisoliittojärjestössä. Mutta itse teatterimme järjestöstä tuli vain puolet, siis seitsemän. Kokous siirrettiin maanantaihin. Mutta siitä sai kuulla kaupunginkomitean sihteeri Anna Rybakova, joka komensi, että huomenna se kokous pitää järjestää. Siis tänään. 20.10. Se kokous eilen kuitenkin pidettiin. Jouko Routtu puhui Amerikan Nuorisoliitosta vuosina 1928–29. Sitten Darja Karpova kertoi siitä kuuluisasta teatterimme hiihtoretkestä 30-luvulla. Ja sitten me jätimme nuorisoliittolaiset yksin, kun piti kiireesti mennä Villin kapteenin harjoituksiin. Se kuitenkin supistui 2,5 tuntiin! Ja tänään Sauna meni ilman orkesteria ja paljon siitä menetti. Huomenna aamulla menen tarkastamaan tarpeiston kuormausta, kun kerran saan hoitaa asiaa matkalla. Tänään ilmestyi Romeo ja Julia -esityksen arvostelu. Ei sanaakaan minun roolistani ja se hermostuttaa niin kuin aina näyttelijöitä. "Vaikka hauku, mutta sano jotain" on näyttelijän tarve. 8.11. Muistiinpanoja Suomen matkalta Vallankumouksen 51-vuotisjuhla. Mutta kehutaanpas naapurimaata kuitenkin. Suomen-matkan päätymisestä on kulunut kolme päivää. Muistiinpanot: 22.10. lähdimme matkaan. Kyllä Suomi on ihana maa! Korkeatasoinen rakennuskulttuuri. Joensuussa Majakovskin Sauna, Lappeenrannassa kaksi Sauna-esitystä, Imatralla Smuulin Villi kapteeni, Myllykoskella Villi kapteeni, Varkaudessa Sauna ja toisena päivänä Villi kapteeni, Savonlinnassa Villi kapteeni ja Helsingin Kulttuuritalolla Sauna. Noin meni kahden viikon matka. Muistaakseni Myllykoskella, jossa on asukkaita likipitäen yhtä paljon, kuin meidän piirikeskuksessamme Prääsässä, kuvittelin itsekseni, että olemme piirikeskuksessamme. Alkoi naurattaa. Kauniitten talojen suuret ja puhtaat ikkunoiden silmät säteilivät rauhallisuutta. Pitkät valopylväät ikään kuin nostivat hattujaan tervehtien koululaisia, jotka kulkivat polkupyörillä kouluihin, ihmeissään meidän vanhanaikaisesta bussistamme. Itse olivat kirjavissa kunnon puseroissa ja päässä siistit päähineet, hyvin monet ilman niitä kokonaan... Ja paluumatkalla bussissamme istuen ohitimme niitä meidän maamme kyliä. Derevjannoje on jo Petroskoin liepeillä. Kehnoja, sateista mustia mökkejä, jotka yrittävät lähennellä kylmää maata, harmaa ja kuoppainen tie. Perkeleen perkele! Suomi on köyhä maa, jos vertailee sen ja Neuvostoliiton maanuumenia, ja on näin kehittynyt! Kun ajoimme Neuvostoliiton tulliaseman ohi, niin ihailimme sen komeaa rakennusta. Meidän kasvomme! Mutta on korkea aika puhdistaa kainalotkin. Teatterimme johtaja Anna Vlasova yrittää rauhoittaa meitä, ettei se nyt ole pääasia. Mutta me puhumme eri kieltä ja eri asioista. Eihän kukaan väitä, että neuvostoihmiset eivät ole anteliaita sydämeltään ja kukkaroltaan, meidän taivaanranta ole kirkkaampi, meidän näkökantamme vapaita ennakkoluuloista. Mutta on korkea aika ajatella näitten ihmisen asuntoja, vaatteita ja kulttuuria. Ja jos joku on sitä vastaan, niin hän on Mao Zedongin linjalla, joka pitää sitä porvarillisuuden kiusauksena ja viekoituksena. Suomen kansalaisella ei ole mitään mahdollisuutta päästä avaruuden radoille, heidän armeijansa ajelee polkupyörillä, mutta Helsingin Kaupunginteatterin rakennus, joka meille näytettiin, on tulevaisuuden teatteria. Marmoria ja lasia, matot lattialla, suuri näyttämö, joka voi muuttua ohjaajan käskystä, hissit, mukavat naamiointipaikat. Ja me emme mitenkään saa maskeeraushuoneisiin, pukuhuoneisiin, edes lämmintä vettä. Emme mitenkään voi päästä eroon läpivedoista, vaikka on rakennettu uusi talo. Kerrankin lähdimme Suomeen omilla autoillamme, mutta jo ensimmäisillä kilometreillä Suomessa meidän Kolhida-merkkinen kuorma-auto alkoi reistailla ja piti hartiavoimin työntää sitä. Ja bussimmekin piti antaa remonttiin. Oli ihan häpeä istua autossamme. Jotkut sanoivat esityksestämme, että se on loistoesitys ja on tarpeellinen Suomessa. Kriitikot puhuivat siitä, että heille se oli yllätys. Monet kertoivat, että Suomessakin on paljon byrokraatteja ja toiset taas siitä, että vain Majakovskin nimi antaa oikeuden meidän kritisoida itseämme. Että kukaan ei enää uskalla Neuvostoliitossa kirjoittaa Majakovskin tapaan. Molemmat esitykset otettiin hyvin vastaan. Ja vaikka yleisöä ei ollut aina riittävästi, paikalliset puhuivat siitä, ettei heidänkään teatterissa ole enempää. Ja taas Kulttuuritalolla yleisöä oli melkein täysi katsomo ja sinne kyllä mahtuukin noin 1500 ihmistä. Minulla oli kolme mieleenpainuvaa keskustelua: Ensimmäinen oli Joensuun teatterin näyttelijättären Eeva Litmasen kanssa. Hän oli mielissään esityksestämme ja porukkamme lauluista. Kauheasti kehui ukrainalaista laulua Dnepristä, joka hyvin sopii heidän Tshehovin näytelmään Vanja-eno. Mielellään ja hyvin tanssi. Lopussa tarjosi konjakkiryypynkin. Se olikin yllätys, jos muistaa, kun Imatralla paikalliset näyttelijät kutsuivat meidät omaan pöytäänsä, mutta eivät tarjonneet mitään. Hyvä keskustelu taiteesta tapahtui Varkauden teatterin ohjaajan ja näyttelijän Kurt Putkosen kanssa, joka kehui minun esiintymistä Villissä kapteenissa ja lupasi antaa pääroolin, jos tulee ohjaamaan Petroskoihin. Kolmas keskustelu oli herttaisen lehtimiesnaisen kanssa, joka kyseli meiltä (mukana olivat Orvo, Pekka, Sasha, Matti ja minä) suhtautumisestamme Tshekkoslovakian tapahtumiin. Se oli Savonlinnassa. Neiti sanoi olevansa oikein harmissaan, että sellainen demokraattinen maa menee sekaantumaan pienen maan asioihin. Hän puhui itku silmissä. Minun kysymykseeni, miksi Suomessa, jossa on niin halpa paperi, kirjat ovat kalliita, vastasi: “Varmasti siksi, kun porvarit eivät halua, että kansa lukisi. Onko näin?” Siikarannassa puhuin näistä Tshekkoslovakian tapahtumista oppaamme Harrin kanssa, mutta piti luopua, kun tuntui, että syntyy riita. Vanha kommunisti Viktor Salminen sanoi, että hän, siis Harri, on niitä nuoria, jotka halkaisevat SKP:n. Salminen on käynyt Petroskoissakin. Hän halusi tietää veljensä viimeisistä päivistä teatterissa, jossa tämä oli näyttelijänä ja Nina Nikolajeva oli hänen vastapelaajanaan. Tarkkaan Salminen kuunteli 1937–38 harmaista päivistä ja yritti lieventääkin kertojan kiihtymistä. Eilen, siis 7. marraskuuta teatterin johtokunnan ehdotuksesta lauloimme juhlatilaisuudessa, jonka piti teatterissamme Kasvatusopillinen korkeakoulu. Olivat mielissään. Lauloimme 7 laulua. 10.11. Piru vieköön kun piti esittää taas sitä kirottua venäjänkielistä lastenesitystä. Eilen esitimme sitä kaksi kertaakin: aamulla lapsille ja illalla puoleksi humalaiselle yleisölle. Ihme, että meni läpi! Tänään aamulla olimme poikiemme kanssa metsässä. Piirustimme vihkoon nähtyjä metsäeläinten jälkiä. Illalla on Romeon ja Julian esitys. Minut kyllä jo "tapettiin" ja pääsen vielä ammeeseen ennen esityksen loppua. 13.11. Aamulla harjoittelimme Harmaa hattu -vaudevillea. Iltaesitys peruttiin, kun oli myyty 4 lippua. Sen edestä henkilökunta kuunteli uuden Rozovin näytelmän lukemista: Juoksuradalla. Erinomainen näytelmä! Ihastuimme kaikki. Leena Kornilovan mielestä meidän teatterin ei saisi ottaa sitä: pilaamme muka. 16.11. Robottia yhä vain esitämme. Kudamassa päivällä esitimme Robottia ja illalla aikuisille Ei ole tapahtunut mitään. Kahdesta esityksestä saimme 76 ruplaa. Eilen esitimme Robottia Shuiskajassa. Saimme vähän yli 20 ruplaa. Sain tietää, että viime näytäntökauden parhaitten suoritusten joukossa on minun kaksi: ylioppilas Ei tapahtunut mitään -esityksessä ja Gerrik Noitavainossa. Ja sain palkanlisäyksenkin: 5 ruplaa kuukaudessa. Eilen luin Kansan Uutisista, että Suomessa verenluovuttaja ei saa minkäänlaista korvausta siitä? Ihme: kapitalistisessa maassa?! 20.11. Esitämme Erikoislähettilästä koululaisille lauantai-iltana ja sunnuntaina päivällä. Sunnuntai-illan Viisas neitsyt oli omistettu Lassilan satavuotispäivälle. Pitkästä aikaa esitti Sanni Botsharnikova. Tänään illalla on Romeo ja Julia Nikaman sijaan: sairastui Erna Lund. Ammattiliiton paikalliskomitean pyynnöstä sepitin Boris Hotjanoville omistetun runon, hänen 50-vuotispäivän kunniaksi. Näin se kuuluu venäjän kielellä: Трудно быть комиссаром в искусстве, Также трудно, как быть на войне. Грудью первым ложиться на бруствер, Всю ответственность брать вдвойне. А в холодной войне, как в горячей, Нам актёрам идти в атаку, Не вслепую идти, а зрячим И поменьше пятиться раком. Нехорошее слово «рьяно», Лучше умно, достойно и точно! Потому наш Борис Хотьянов И стоит на посту прочно! On sotapäällikön vaikea osa, Ei taiteessa helpompaa oo: Täytyy komppaniaa johtaa ja tappiot kestää. Yksin. Sota ei armoa suo! Kylmässä sodassa, samoin kuin kuumassa Taide taisteluun rientää (ei paeta saa!), Kohtaa vihollisen silmästä silmään Ja sanallaan nujertaa. Ei intohimolla tarvitse, parempi Arvolla, viisaasti, tarkasti! Siksi meidän Boris Hotjanov Seisoo vartiossaan vakaasti! (suom. Mirja Kemppinen) 22.11. Katsoin Ibsenin Kummitusten luovutuksen. Minua esitys miellytti! Hyvä, että Marson suostui ottamaan pois gobeliinin ja liian musiikin. Mustalla taustalla paremmin näkee näyttelijät. Paras oli Jouko Routtu pastorina. Oli puoluekokous, jossa pohdimme Suomen-matkaa. Gennadi Lainetta syytettiin siitä, että hän ryyppäsi liikaa, minkä takia hän unohteli tuon tuosta esityksessä tekstiä... 23. ja 24.11. Ibsenin Kummittelijoitten ensi-illat. 25.11. Erikoislähettiläs -esitys televisiossa. 26.11 Oli Lassilan 100-vuotispäivälle omistettu juhlatilaisuus. Esitimme Kun ruusut kukkivat -näytelmästä kolmannen näytöksen ja Viisas neitsyt -esityksestä toisen näytöksen. Maanantaina juhlimme Hotjanovin 50-vuotisjuhlaa. 27.11. Oli ammattiliittokokous. Minä menin Sunin ja Tombergin kanssa tervehtimään Jaakko Pergamentia 60-vuotisjuhlan johdosta. Ja samalla sain tietää, että minut on valittu vielä paikalliskomiteaankin. 65 äänestäjästä vain yksi oli vastaan. Darja Karpova pelästyi, että hänen täytyy olla siinä tapauksessa puoluesihteerinä. Lauluporukalla harjoittelemme Rozhdestvenskin Requiem-runoelmaa lauluineen. 1. joulukuuta on laulettava koko tasavallan kuorojen johtajille ja 4–5.12. olisi Requiemin esitykset. 30.11. Illalla oli Noitavaino. Tekniikkakin oli hyvällä tasolla. 4.12. Esitimme tänään Reguiemia tanssi-iltamissa. Lausuin väärin pari runoa. Kummallista, että se tapahtuu melkein aina ensi-illoissa. 8.12. Aamulla näyttelimme Saunaa koululaisille. Katsomossa oli 90 raukkaa, jotka eivät uskaltaneet nauraakaan... Kävi Juho Mehiläinen. Pari tuntia puhuimme teatterin asioista. Lupasi syksyllä valmistaa näyttämöllämme diplomityönsä. Harjoittelemme taas venäjänkielistä joulusatua lapsia varten. Toisessa huoneessa piti olla Timosen näytelmän harjoitukset, mutta harjoituksiin ei tullut ohjaaja Haimi. Puolituntia ihmiset odottivat ja lähtivät koteihinsa. 12.12. Eilen Noitavaino -esityksen aikana sen rakennelman, joka on pyörillä ja joka on näyttämöllä lavana, yksi pyörä meni näyttämön rakoon. Ja sehän on painava kuin mikäkin. 3. kuvaelman jälkeen valojen olisi pitänyt sammua, mutta sähkömies on kai taas juovuksissa ja näyttelijöiden piti valossa lähteä näyttämöltä kantaen jakkaroitansa. 13.12. Esitimme Romeo ja Juliaa Kontupohjassa. Huomenna on Romeo teatterissa. 19.12. Noitavaino meni melko puhtaasti. 20.12. Koko päivän harjoittelimme venäjänkielistä satua ja Timosen näytelmää Otatko miut, Karjalan mua? Päivä alkoi 9.15 tuotannollisella keskustelulla johtajan työhuoneessa. Olin siellä paikalliskomitean edustajana. Satu klo 11.00. Kello 15.00 on puoluekokous. Päiväjärjestyksessä: Keskuskomitean Lokakuun istunnon päätös ja Leninin muistolle omistettuja toimenpiteitä. Kello 18.30 on paikalliskomitean istunto: Pakkasukosta, lahjoista lapsille, henkilökunnan onnittelukorteista. Minun niskoillani on nyt seinälehti. Ja illalla kello 19.00–21.30 sadun harjoitukset. 28.12. Nämä viimeiset viisi päivää on puhuttu Apollo-8 lennosta kuuhun ja takaisin. Hurraa ihmisille! Hurraa USA:lle, vaikka hiukan hatuttaakin, ettei USSR. Kolme miestä ainakin syö kalkkunapaistia Jouluna kuuta kiertävällä radalla. Meidän radio ja lehdet puhuvat siitä hyvin pidättyväisesti. Tänään on kuitenkin lehdissä Podgornyin onnittelu Johnsonille. Suuri saavutus. Eilen aamulla tulimme Raijan kanssa Leningradista Instituutin 50-vuotisjuhlista. Uusi Lokakuun konserttisali on ihana! Ihanammaksi se tuli siitäkin, että oli paljon tuttavia. Ivan Edmundovitsh Koh oli loistava oppilaittensa kanssa: “V sele malom Vanjka zhil, Vanjka Tanjku poljubil...” Koko sali muisti sen Kohin harjoittelulaulun näyttämöllä kävelytunnilla. Katsomo lauloi yhdessä: “Bleshsthut ulitsy v gorode nashem nebyvaloi svojei krasotoi. No nigde net mileje i krashe, toi, kotoruju zvatj Mohovoi...”(”Kaupunkimme kadut häikäisevät mahdottomalla kauneudellaan, mutta missään ei ole rakkaampaa ja kauniimpaa kuin se, jonka nimi on Mohovaja…”) Junasta hyppäsin taksin kyytiin ja Pakkasukkona lastentarhaan! Nyt juoksemme hakemaan kuusen kotiin. ESIPUHE | HENKILÖTIEDOT | PÄIVÄKIRJAT | KUVA-ALBUMI | KOTIKIRJASTO OHJELMISTO | KIRJEITÄ ULLAKOLTA | LINKIT | JUMINKEKO webmaster: Juminkeko