William Hall






1.1.1967
Toissapäivänä ja eilenkin oli kolme satua päivässä. Venäjänkielisiä. Ja eilen meidän lauluryhmämme pantiin konserttiin. Luulimme, että maksetaan, mutta – ei. Se jo tuntui innoituksen riistämiseltä. Lauluharjoituksethan meillä ovat aina olleet työajan ulkopuolella.

2.1.
Satujen välillä emme ehdi käväistä edes syömässä ja pelaamme korttia.
Uuden vuoden otimme vastaan Allanin luona. Paikalliskomitean pakkasukko myöhästyi sen verran, että piti panna lapset nukkumaan.

6.1.
Satuja joka päivä. Olisivatkin suomen kielellä, mutta kun ovat venäjänkielisiä... Muita esityksiä näinä päivinä ei ole. Väsyttäviä ne sadutkin ovat. Hermostuttavat pienetkin munaukset.

9.1.
Anita-satua on 10 päivässä esitetty 30 kertaa.

14.1.
Lauloimme metsäteknikumissa Vassa-esityksen jälkeen.
Forssasta tuli SNS:n piirisihteeri.
Epp Kaidu tekee kovasti työtä Villi kapteenin kimpussa.

19.1.
Hyväksyimme Toivo Lankisen ehdokkuuden Venäjän Federaation Korkeimpaan neuvostoon.

Komsomolets-sanomalehdessä ilmestyi arvostelu Robotti Rops -esityksestä. V. Rogatshov kirjoitti minun suorituksestanikin: “Onnistuneeksi on tunnustettava Willi Hallin uusi suoritus Juran toverin Martin roolissa. Mielenkiintoinen pojannulikka: yksinkertainen, kohtuullisen turhantarkka, rehellinen ja pyyteetön ystävien kanssa; hän on niin vakuuttava, että unohdat kokonaan, että Marttiahan esittää aikuinen ihminen.” Kyllä 35-vuotiasta voi hyvinkin sanoa aikuiseksi!

22.1.
Eilen oli minun ensi-iltani Huvimestarissa. Hermoilla on mennyt. Haimi kyllä sanoi, että minun on esitettävä tätä roolia, mutta kun samanaikaisesti pitää esittää Viisasta neitsyttä. Rooli miellyttää minua kovasti.
Neuvosto-Karjalan toimittaja Volodja Mashin kertoi, ettei kukaan halua kirjoittaa arvostelua tästä esityksestä. Selvähän se on, kun kirjailijakaan, tuntuu siltä, ei oikein tiedä, mitä haluasi sanoa näytelmällään ja ohjaaja on myös voimaton...

23.1.
Kävimme kunniapäällikkyyden alaisessa koulussa. Kerroin teatterista ja matkasta Suomeen. Kyselivät yhtä ja toista: Onko Suomessa kivitaloja? Onko museoita? Missä olette oppinut suomen kielen? Missä olette syntynyt? Varastetaanko Suomessa ja mitä tapahtuu, jos varastat? ym. Lauloimme viisi laulua. Tunti meni, että hurahti. Kestitsivät teellä koulun ruokalassa. Tytöt kirjoittelivat meidän osoitteitamme ja pojat kyselivät teatterimme rintamerkkejä.

25.1.
Valkoisen ruton esityksessä sali täpötäynnä yleisöä. Olin tulkkauksen lukijana ja petti mikrofoni. Piti panna esirippu kiinni. Yleisö kyllä kesti.

26.1.
Ammattiliittokokous. Puhuimme taas neljä tuntia peräkkäin ilman väliaikaa. Puhuttiin työkurista ja paremman suunnittelun tarpeesta. Vieno Kettunen on nyt ammattikomitean puheenjohtajana.
Lauloimme tasavallan kulttuurityöntekijäin kokouksessa. Huusivat bissiä.

3.2.
29. päivänä tammikuuta lauloimme säveltäjä Kalle Raution Lea Helon runoihin säveltämiä lauluja Helolle omistetussa TV-lähetyksessä. Walter Sunikin lausui helon runojaan Irja Takalan ja Pauli Rinteen lisäksi.

Neljäs nikama -esityksessä tällä kertaa oli neljäsosa katsomoa ihmisiä. Esitys meni melko puhtaasti, mutta kylmäverisesti.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä piti olla Everstin lesken harjoitukset, mutta kun Liisa Tomberg sai tietää, että hänen kanssaan samassa roolissa on Emma Hippeläinen, viskasi roolivihkon pöydälle ja lähti harjoituksista. Haimi kokosi henkilökunnan. Puhuttiin taas työkurista ja suhtautumisesta työhön.

Harjoittelemme Villi kapteenin lauluja Antero Lehmuksen kanssa.

5.2.
Neljännen nikaman väliajalla saimme kuulla diplomaattisten suhteiden katkaisemisesta Kiinaan. Vitsailtiin, että nyt voi lainata rahaa reilusti – sota maksaa velat. Mutta kyllä naamat venyivät. Minusta tuntuu, kun olisi joku läheinen kuollut.

6.2.
Se olikin bluffia. Harjoittelemme Villi kapteenia.

Lounaaksi söin perunaa silakan kera, vedin päälleni puhtaan paidan ja painuin konserttiin. Tällä kertaa lauloimme urheilijoille. Oli heidän ammattijuhlansa. Sieltä pääsimme vielä kuuntelemaan Tamara Miansarovan koserttia, jossa hän esiintyi 2+3-yhtyeineen. Lopetti konsertinsa vetonumerollaan Paistakoon aina aurinko!

13.2.
Flunssa on rientänyt teatterilaisten riveihin. Olen minäkin kuumeessa, niin kuin ainakin kymmenen muuta näyttelijää Epp Kaidu mukaan lukien.
Ostin vähittäismaksulla sukset ja eilen, vaikka tunsin olevani huonossa kunnossa, menin hiihtelemään. Ja illalla olin vielä Allanin kanssa saunassa, mutta ei auttanut. Gennadikin on jo viikon sairaana. Mutta ihan hyvältä tuntui maata koko päivän petissä ja se, että sinua passataan niin kuin mokomaa herraa.

Eilen tuli äiti Suomesta. Taas toi suuren kuormallisen tavaraa sukulaisilta. Nyt voi ainakin viiteen vuoteen olla matkustamatta naapuriin.
Toissapäivänä olin Sodderissa tulkkauksen lukijana kun Walter Suni, joka on ennen juontanut sitä näytelmää, oli kipeänä.

14.2.
Kuume laski. Aurinkoinen päivä. Katoiltakin tippuu. Mutta valitettavasti ei se ole auringon lämpöä: välikatto päästää sisälämmön ulos. Gennadi huutaa innoissaan äidille: “Katso mitä minä näin!” Ja näyttää jääpuikkoa, jonka nokassa välkkyy vesitippa.

Luin viikon Kansan Uutiset ja nyt jatkan Roquel Kentin kirjan lukemista.

19.2.
Olin jo toista päivää poikien kanssa hiihtämässä. Ahmin aurinkoa koko olemuksellani.

Ensi-illat siirrettiin neljällä päivällä. Epp Kaidu hermostelee. Sanoi minulle toissapäivänä, että suotta hän otti ohjattavakseen Villi kapteenin, kun siinä ei ole edes juonta. Tomberg jatkaa lakkoaan: on poissa Everstin lesken harjoituksista; ja johtokunta pysyy mielipiteessään.

Eilen soitettiin kaupungin puoluekomiteasta ja kutsuttiin minut yhdessä Lankisen kanssa sihteeri Trishkinin luokse, joka on ehdotettu Korkeimpaan Neuvostoon. Lankinen vimmastui: "Sihteeri on nuorempi ja tulkoon hän luokseni.” Hän ei pidä tällaisesta byrokratiasta. Minusta se tuntui näyttelijän koppavuudelta, mutta jospa minä olen jo tottunut siihen, että toverit-herrat määräävät ja Toivo Ivanovitsh onkin oikeassa? On totta sekin, että Lankinen suurena näyttelijänä, on niin syventynyt siihen riippumattoman kapteenin rooliin, että on unohtanut puoluepamppujen määräämisoikeuden.

21.2.
Aamulla oli Villi kapteenin luovutustilaisuus. Esitys kesti 3 tuntia 40 minuuttia. Taiteellisen neuvoston jäsenet puhuivat valitettavasta pituudesta ja Lankisen erinomaisesta työstä. Kirjailija Jaakkola kehui esitystä ja sanoi, että se synnyttää hyviä ajatuksia. Pekka Nikitin muisteli Tarton teatterin esitystä ja muka meillä se ei ole sen hullumpi. Meidän Jöön on ainakin parempi, inhimillisesti ja sisäisesti rikkaampi. Nikitinia ei miellyttänyt Historiallinen totuus, jota esittää Emma Hippeläinen. Vanemuine-teatterissa se hahmo on kuin "jauhosäkillä lyöty". Hippeläisellä se on hieman yliampumista.

Illalla tapahtui läpimurto ja Epp Kaidu pääsi harjoittelemaan Everstin leskeä. Tombergin oli suostuttava Hippeläisen rinnakkaisoloon. Veden kemiallista kaavaa harjoittelee ohjaaja Tsernyshov. Sehän on taaskin venäjän kielellä.

25.2.
Jo eilen Villi kapteenin esitys supistui 20 minuutilla. Tänään kokoonnumme vain tekstin supistamista varten. Aamulla oli henkilökunnan kokous, jossa saimme kuulla, että Moskova ei antanut lupaa Joshkar-Olan teatterille tulla Karjalaan ja he, vuorostaan, kieltäytyvät ottamasta meitä vastaan.
Puhuimme kesäkiertueesta.

Villi kapteenin ensi-ilta oli 22.2. ja 23.2., armeijamme juhlapäivänä, ja esitimme ilmaiseksi sotilaille. Eilisessä esityksessä oli vain puoli katsomoa.

Tänään menee ilta hukkaan, kun Nälgjärvi kieltäytyi ottamasta meitä vastaan. Liput eivät mene kaupaksi ja kulttuuritalolla meinataan järjestää tilaisuus vaaliehdokkaan kanssa. Ja silloinhan on vaikea vastustaa, kun tilaisuus on poliittinen.

Manok lauloi tänään päivällä amatööritaiteilijoiden katselmuksessa. Melko hyvin.

26.2.
Yleisöä oli täysi katsomo Villi kapteeni -esityksessä ja kun kaksi päivää supistettiin tekstiä, niin nyt esitys meni 3 tunnissa ja 15 minuutissa ja se oli esitykselle hyödyksi.

28.2.
Kiertueella Karjalan pohjoispiireissä
Saavuimme Louhelle ja esitimme samana päivänä. Ihmisiä oli 52 henkeä. Kyseessä on Huvimestari. Olen näyttelijänä ja samalla vielä järjestysmiehenä, ja huomio menee kaikkeen muuhun. Ja sen takia huonosti muistin tekstini. Voi piru, kun pitää koko ajan ajatella kukkaroamme, eikä luovaa työtäni.
Otin kiertueelle sukset mukaan ja eilen ehdin nauttia hiihtämisestä.

Järjestimme tapaamistilaisuuden paikallisella koululla. Se meni oikein lämpimästi. Kerroimme teatterimme historiasta ja ammatistamme. Lausuin Jeseninin runon lopussa. Tietenkin venäjän kielellä. Opettajat lupasivat järjestää seuraavalla kerralla retken teatteriesitykseen.

2.3.
Olemme jo kolmatta päivää Louhessa. Eilen oli esitys Kiestingissä. Sali oli täpötäynnä, mutta jo ensimmäisten repliikkien jälkeen ymmärsimme, etteivät kuulokkeet toimineet. Ja venäläisiä oli katsomossa melko paljon. Piti panna esirippu kiinni. Kuuluttaja joutui siirtymään melkein kulisseihin, että suoraan kuulisi tapahtumat näyttämöltä, kun linja ei toiminut. Mutta ei sekään oikein auttanut ja koko esitys meni myttyyn.

5.3.
Esitimme sotilaille ja saimme 293 ruplaa. Upseerit järjestivät illallisen ja kehottivat keräämään 3 ruplaa mieheltä, että sillä järjestettäisiin ryypyt. Upseerit järjestivät teatterin teknilliselle henkilökunnalle illallisen erikseen. Muka ei riittänyt paikkoja kaikille. Ja lavamiehet olivat suutuksissa meille pitkään. Muka halveksimme heitä.

Eilen oli hyvä esitys Kalevalassa. Katsomo oli ihan täynnä.
Kävimme Vieno Kettusen kotona ja saunassa. Vienon äiti on muuten hyvä runonlaulajakin.
Ja seuraavana päivänä oli esitys Kuusiniemellä.

6.3.
Eilen päiväesityksessä Pauli Rinne teki kepposen Vienolle ja lähetti hänet näyttämölle ennen aikaa. Vieno vimmastui ja lupasi kostaa. Ja kosto olisi ollut suloinen, jos ei olisi ollut niin karkea. Ensimmäinen näytös oli jo puoliksi mennyt, kun Orvo toi näyttämölle vodkapullon, niin kuin teksti vaatii, ja pullossa piti olla vettä, niin kuin näyttämölaki vaatii. Mutta kun sankarit rupesivat juopottelemaan kirjailijan mukaan, ilmenikin, että pullossa on oikeaa vodkaa. Koko naispuolinen henkilökunta tiirasi kulisseista mitä tapahtuu? Yrittivät olla nauramatta. Kun tuli toisen kulauksen vuoro, niin Pauli sanoi Pekalle merkillisesti: “Älä hätäile!” Mutta urhoollisesti joivat saman verran kuin joivat aina vettä. Sen jälkeen oli tappelukohtaus. Ja se meni niin railakkaasti, että pelkäsimme kulissien lentävän näyttämöltä. Järjestäjänä pelkäsin toisesta näytöksestä. Mutta Pauli, jolla oli eniten tekstiä, sanoi kaiken. Hymyili kyllä monessa paikassa, jossa ei ennen hymyillyt.
Pauli vuorostaan kosti sillä, että Vienon siskon luona, jossa saimme illallisen, ryyppäsi liikaa ja oli sen verran Vienon kimpussa, että naisen piti potkaista jalkojen väliin. “Hyvä että sattui polveen”, sanoi huohottaen Pauli. Illan lopussa jo minäkin vimmastuin Paulille, kun mies ei enää kontrolloinut itseään. Ja Vienolla oli 30-vuotispäivä. Ja seuraava aamu oli omistettu onnittelukorteille tyttöjä varten.

9.3.
Naistenpäivä on takana.
Toissapäivänä melko hyvin pääsimme Jyskyjärvelle. Vaikka oli siinäkin pari jyrkkää mäkeä ja jäällä, jonka kautta menimme yli joen, oli paksulti vettä. Hiukan pelotti. Ja illalla jo satoi ja nyt pelkäämme, ettemme pääse kylästä takaisin. Jyskyjärvellä oli tietenkin katsomo täynnä illalla ja päiväesitykseen jäi myymättä vain 9 lippua.

7. päivänä järjestimme juhlaillallisen naisille. Ja siitä tuli kuulemma hyvä. Alkoi siitä, että naiset saivat istua yhdessä nurkassa ja miehet leikkasivat leipää, aukaisivat säilykepurkkeja ja pulloja. Sitten jokaisen naisen käteen tuotiin pikarit ja miehet tulivat kaatamaan punaista ja valkoista... Kolme kertaa hurrasimme ja lauloimme orkesterin tapaan.
Ensimmäinen puheenvuoro annettiin, tietenkin, puoluesihteerille, siis minulle, ja minä lausuin sepittämäni runon. Runossa toistui monta kertaa lause, että mielelläni muuttuisin naiseksi, jos olisi Jumalan tahto, jos en rakastaisi heitä miehenä. Vaihtaisin alusvaatteet silkkiin ja kiinankreppiin. Mielelläni muuttuisin naiseksi, jos ei olisi keittiöitä ja pyykinpesemistä, jos ei olisi gynekologia ja sen kuuluisaa tutkimustuolia ja jos ei naisilla olisi heikon sukupuolen mainetta. Minä mielelläni muuttuisin naiseksi ja menettäisin kaikki miehen ominaisuudet!
Mutta kyllä paikalliset miehet yrittivät parastaan, kun kaikki olivat humalassa seuraavanakin päivänä.

Esitys oli Songassa, josta emme oikein pidä. Siellä on paljon valkovenäläisiä eikä minkäänlaista kuria. Tässä kylässä muutama vuosi takaperin, kun esitimme Puut kuolevat pystyyn, näyttämölle nousi eräs juovuksissa oleva mies puukko kädessä. Vähällä piti, ettei puukottanut Orvo Björnistä.

10.3.
Orvo tässä ehdottaa, että kirjoittaisin päiväkirjaani, että täällä Paanajärvellä on tiedossa tänä iltana "hyvä luu koluttavaksi". Se on siis vääräjalkainen, laiha ja juopunut rouva, joka tarjoaa itseään. Mutta täytyy olla oikein nälkäinen, että sellainen luu kelpaisi.

Paanajärven uuteen kylään, joka on parin kilometrin päässä vanhasta kylästä, on rakennettu uusi kulttuuritalo, mutta helvetin pieni näyttämö ja ilman pääsyä toisiin huoneisiin ja ulos. Siis ei toilettiinkaan pääse kuin vain väliajalla. Ja sekin paikka on tietenkin ulkona. Ihmetellä täytyy, kenen käsialaa on näitten kulttuuritalojen piirustukset. Vanhat karjalaiset vanhasta kylästä eivät haluakaan käydä täällä.

11.3.
Esitimme vanhassa klubissa ja sali oli täpötäynnä! Soitimme tänään Sommalle ja saatuamme tietää, että siellä on myyty vain 15 lippua, peruimme esityksen siellä ja päätimme esittää Paanajärven uudessa klubissa. Sommalle ilmoitimme, että jos siellä myydään lippuja vaikka puoli salia, niin esitämme päiväesityksen.

Huonosti ovat asiat Äynäkoskella. Kävi siivooja sieltä ja kertoi, että työläiset elävät kehnosti. Enimmäkseen Valkovenäjältä tulleita. Ryyppäävät ja varastelevat toisiltaan.

Kävin saunassa. Pienet tilat ja paljon kiroilevia miehiä, jotka eivät välitä lasten läsnäolosta.

13.3.
Olemme pikajunassa Murmansk–Moskova.
Eilen aamulla esitimme kuitenkin Sommalla, jonne kerääntyi yhtäkkiä yleisöä. Just ja just pääsimme Paanajärven kohdalla yli joen. Vettä oli jään päällä melkoisesti ja tie oli mustana. Yön vietimme Kemin hotellissa. Emme esitä näin suurissa paikoissa. Emme usko, että yleisö tulee.

15.3.
Petroskoissa oli illanvietto, joka oli omistettu Galina Sergejevna Biskelle, geologian professorille ja Manok-yhtyeen ystävälle.
Vlasova oli niin mielissään, että ihan nyki minua. Kertoi, että sai helvettiä ministeriltä, kun esitämme näin usein venäjän kielellä.

Illalla esitin Eduardia Huvimestarissa.

17.3.
Aamulla oli Anita-sadun harjoitukset. Sitten tuli 40. koulusta opettaja, joka kiitti eilisestä esiintymisestä koulussa. Siellä olivat Emma Hippeläinen, Aleksanteri Shtshelin, Pauli Rinne, Orvo Björninen, Pekka Mikshijev ja Vieno Kettunen, Antero Lehmus ja minä raukka. Muistelimme teatterimme historiaa, Suomen matkaa, Pauli ja Orvo muistelivat elokuvafilmauksia ja lopussa lauloimme.

Huomenna on tilipäivä, mutta tänään kotona ei ole edes ruokaakaan. Onneksi lainasin pari ruplaa. En ehtinyt syödä kunnolla, kun piti juosta puolueaktiiviin.

Puolueen Karjalan aluekomitean toimintaselostus. Puhuu ensimmäinen sihteeri Ivan Senjkin. Puheen aiheena on Puolueen XXVI aluekonferenssin päätösten toteuttaminen.

Sali oli jo täpötäynnä, kun tulin jämptisti alkuun. Mutta jo puolentunnin kuluttua huomasin, että ainakin yksi kymmenestä nukkuu. Kulttuuriministerikin istuu minun lähettyvilläni ja torkkuu. Raskas taakka on valtiollinen ura!
Tuli mieleen kysymykseni Toivo Lankiselle: “Miltä tuntuu Korkean Neuvoston jäsenenä oleminen?” Lankinen kertoi, että kerran jo häneltä samaa kysyi eräs mies ja "kun vastasin hänelle, ettei tunnu miltäkään, mies kovasti ihmetteli".

Ivan Iljitsh puhuu kulttuurilaitoksistakin, joitten pitäisi muuttaa työjärjestystään, kun työviikkoon tulee kaksi vapaapäivää. Nyt tulee informaatiota, jonka on valmistanutkin näin väsynyt ministerimme: vuonna 1966 on esitetty 1482 teatteri- ja konserttijärjestöjen esitystä. Niissä on ollut 300 000 katsojaa. "Suuri merkitys oli Suomalaisen teatterin vierailulla Suomessa!" totesi puolueemme sihteeri.

Uudessa tekstin kappaleessa oli siitä, ettei 20 % kutsuntaikäsistä nuorista ole edes 8 luokan sivistystä.

Ministeri päätti, että kulttuurista ei kai puhuta enempää ja hän voisi mennä kotiinpäin, mutta oliko ovi pantu kiinni vai seisoiko joku ovessa, eikä päästänyt, – ministerimme kompuroi takaisin paikallensa.

Seuraavassa puheen kappaleessa ilmoitettiin, että johtokunnan riveissä ei ole riittävästi paikallisten kansallisuuksien edustajia.
Vuonna 1966 puolueesta on vapautettu 282 jäsentä. Kaikkiaan Karjalassamme on 34 464 kommunistia.

On tarpeen rakentaa uusi tartuntatautien sairaala. Sairailta tuli kirje, jossa he ehdottavat päällystölle muuttamaan vaikka vähäksi aikaa tähän sairaalaan vuoden kylmimpinä aikoina. Rakennus on jo yli 100 vuotta vanha ja se on puinen.
"Aineellisen perustan köyhyys pidättää terveyshuollon kehitystä. Me ruokimme sairaita vuorokaudessa 96 kopeekan edestä, mutta turska alkaa olla sairaille vastenmielistä. Sairaaloitten johtajat oikeutetusti vaativat halvempia ruokatarpeita. Enemmän hedelmiä ja kasviksia!" ehdotti puolueemme pamppu.

Koulun nro 30 johtaja puhui siitä, että esteettinen kasvatus on ruohontasolla. Ei ole yhteyttä teattereihin. Ajattelin itsekseni: kenen puoleen oikein täytyy kääntyä tämän ongelman ratkaisemiseksi? Näyttelijät tuskinpa voivat ratkaista sitä. Koulujahan on paljon! Ja näyttelijöidenkin keskuudessa on harvoin ihmisiä, jotka pärjäisivät siinä.
Muuten eilen olimme koulussa nro 40 ja tunnustimme, ettemme pysty järjestämään vakituista esteettistä kasvatusta. Ei ole osaamista eikä aikaa.

1.4. Leningrad
Toissapäivänä kävimme Saimaan kanavalla. Katsomo oli täynnä ja nauroivat niin kun eivät koskaan olisi nähneet Virtasten ja Lahtisten -tapaista esitystä. Vaikka olihan siellä esitetty elokuvakin tästä näytelmästä. Meidän pojat ja tytöt saivat taas kuulakyniä ja Emma pisti piiloon valkoisen paidankin.

Viipurin hotelli on kamala paikka. Suuret likaiset huoneet ja koko hotelli täynnä humalaisia. Matkan varrella esitimme Toksovassakin. Klubi on likaisessa kunnossa olevassa pienessä kirkossa.

3.4.
Ja taas olemme junassa, mutta nyt matkalla kotiinpäin. Tai oikeastaan kerrankin menemme Petroskoin ohi. Olemme Manokin porukalla matkalla Murmanskiin. Vaimot saavat vain vilkuttaa. Antero, Orvo ja Ensio tulevat kyytiin Petroskoissa.

Toissapäivänä olimme Koltushissa (Keltossa) – 140 ruplaa, ja eilen Kuzmalovassa (Kuismalassa) – 174 ruplaa. Inkeriläiset ihan nauttivat esityksistä.

4.4.
Manok esiintyi Murmanskin televisiossa ja yön olimme hotellissa.

6.4.
Olen taas kotona. Matka kesti 18 tuntia pikajunalla. Ohjelmisto oli seuraava: Pojat ne loikkii, Merikannon Kevät venäjän kielellä, Kupariseppä, Kiiskon suudo karjalankielellä, Dunajevskin Aamulaulu, Ankapoika, Haukkui koirat hanakasti (latvialainen laulu venäjän kielellä), Tukkijoen lauluja, Rakastan elämää. Saimme vielä yhden kunniakirjan ja Murmanskin 50-vuotisjuhlan kunniaksi lyödyn painavan metallista valetun merkin. Ja punaviininryypyt.

Raija lähtee töihin, siis konserttiin, ja minä panen pojat nukkumaan.

10.4.
Toissapäivänä oli Villi kapteeni ja eilen Neljäs nikama. Villiä kapteenia oli katsomassa melkein täysi sali. Oli kriitikko Moskovastakin. Hän haukkui näytelmänkirjailijaa, ohjaajaa ja lavastajaa; Pekkakin sai nuhteita.

13.4.
Amatööritaiteilijoiden katselmus Leningradissa
Leningrad. Kijevskaja-hotelli. Ääni on vielä piipussa. Silloin kun pitäisi laulaa tosissaan, niin se pettää. Eilen kun tulimme Leningradiin, läksin Eremitaasiin. En ollut siellä vuosia. Nautin taiteesta ja muistelin opintovuosia.

Tänään laulamme Rubinshteinin kadulla, 13. Osallistumme amatöörikatselmuksen vyöhykekilpailuun, johon osallistuu 150 osanottajaa. Puolueemme aluekomiteasta on mukana Anatoli Prokujev, ministerimme ja ainakin viisi henkeä Kansan luovantyön talosta. Konsertin ohjaajana on Kanteleen johtaja Semjon Karp. Kilpailemme kymmenen päivää.

16.4.
Leningradissa saimme kaikki mahdolliset "kunnianimet". Yleensä karjalaisten konsertti Karpin ohjaamana oli nähtävyys.

Teatteri tuli Pyhäjärven matkalta kuivin suin. Lippuja oli myyty 25 ja kieltäydyimme esittämästä. 150 kilometrin lenkki meni tyhjään. Veden kemiallisen kaavan ensi-ilta ei lisännyt mainetta teatterille. Hiukan pelkään, ettei Everstin leski -esityksestäkään tule mitään erikoista. Eikä Haimin ohjaama Erikoislähettiläskään kaunista ohjelmistoa.

Kotona poikamme ovat tulleet ihan villeiksi...

19.4.
Leningradissa pääsimme loppukilpailuerään. Yhden laulun takia odotimme puolipäivää pääsemistä näyttämölle ja kun tuli meidän vuoromme, niin sanottiin, ettei laulaa tarvitsekaan. Katsoimme kahtena iltana esityksiä Pushkinin teatterissa ja Komediateatterissa.

Amatöörikatselmuksesta haluaisin panna muistiin erään kolhoosilaisten kuoron esiintymisen. Se oli yhden kolhoosin kuoro, jossa oli mukana kolhoosin puheenjohtajanainen, Sosialistisen Työn sankari, jonkun valtionpalkinnon laureatus. Tukeva nainen, jolla hiukan kärisevä ääni. Muuten kolhooseista oli monta kuoroa ja minusta se on hyvä merkki.

21.4.
Petroskoin asemalla meitä kukitettiin pitkästä aikaa. Eläviä kukkia!
Eilen Leningradissa mainiosti esiintyi vepsäläinen Soutjärvenkuoro. Hyvin otettiin vastaan Onegatehtaan laulava työmies Malyshev, joka lauloi rekilauluja, tsastushkoja. Suosiota sai segezhalainen tanssiyhtye. Me, siis Manok-yhtyeemme, saimme laureatuksen arvonimen.
Meidät pyydettiin vielä kerran näyttämölle Kuparisepän jälkeen ja me mielellämme "haukuimme" latvialaisen laulun venäjän kielellä.

Arkipäivät tulivat taas!

23.4.
Levitanin pramea ääni taas hätkähdytti. Avaruudessa on Sojuz-I eversti-insinööri Komarovin miehittämänä. Eilen illalla, kun tulimme Spasskaja gubasta Hyvien palvelujen toimiston kanssa, jolla tienasimme 68 ruplaa, se avaruusmies oli matkalla avaruuskentälle.

Eilen päivällä oli Matami Pelottoman TV-harjoitus. Se merkitsee sitä, että esitys kuolee siihen. Tänään aamulla se Matami Peloton esitetään ja illalla on Villi kapteeni -esitys. Ja välillä harjoittelemme TV:ssä Shatrovin kirjoittamaa 6. päivä heinäkuuta (Shestoje ijulja).

24.4.
Komarov ei palannutkaan siltä matkalta, kuoli avaruudessa. Tuntui siltä, kun joku hyvin kallis ja läheinen jätti tämän maailman. Suomi ilmoitti, että avaruuteen oli mentävä monen miehen ja siellä heidän piti kerääntyä Komarovin alukseen, mutta ei... Meikäläiset, niin kuin aina, ovat vaiti.

Teatterissa Vlasova yritti puhua Haimille, että häneltä puuttuu henkilökunnan kasvattajan taipumuksia. Muttei mies usko.

25.4.
Epp Kaidu kertoi siitä, että Vanemuine-teatteri otettiin hyvin vastaan Kremlin teatterissa, mutta eivät saaneet Leninin palkintoa, siksi kun toinen ehdokas, Ruben Simonov, on vanha, jo 72-vuotias, ja päätettiin antaa se palkinto hänelle koko hänen uransa ansiosta. Epp harmittelee myös, ettei ole aikaa pysähtyä ja ajatella; arki vetää puoleensa.

Geologit perustivat Dokembrina vapaa-ajan klubin. Se auttaa meitäkin pääsemään arjesta irti. Päätimme etsiä vaikka pienen määrän lauluja, joissa olisi sitä “neuvostoliittolaista tervettä seksiä”, pienen määrän "antipoliittisia lauluja", pienen määrän lauluja kitaran säestyksellä purjeista ja meren kuohuista ja tuntui, että saamme raitista ilmaa keuhkoihimme ja sieluihimme...

Mauri Reutsalo lähetti meille kirjeen, jossa kertoi odottavansa 8 poikaa Juhannuspäiville.

28.4.
Eilen oli yhteinen taidekollektiivien puoluekokous: Suomalainen teatterimme, Kantele, Musiikkiteatteri, taiteilijat ja säveltäjät mukana. Aluekomitean sihteeri Anatoli Prokujev haukkui meidän Veden kemiallinen kaava -esitystä.
Ja tänään on Everstin lesken luovutus. Monesta tuntuu, ettei ainakaan tätä esitystä viedä piireihin: yksinkertaisesti eivät ymmärrä!

1.5. VAPPU!
Koko perheellämme olimme kulkueessa. Mutta lämpöisten päivien jälkeen tuli kylmä. Aamulla oli -2 pakkasta. Ja kuitenkin teatterilaisia kokoontui sen verran, että korokkeeltakin huomattiin ja kuulimme kovaäänisistä: “Vapputervehdys Valtion suomalaiselle teatterille!” Erikoiselta tuntui. Se oli niin odottamatonta, että vastasimme hyvin arkaillen.

Pari päivää sitten meidät oli kutsuttu aluekomiteaan ja sanottu, että Veden kemiallinen kaava on poistettava ohjelmistosta. Mikko Kiurun luokse kutsuttiin puolueen aluekomitean kulttuuriosaston johtaja Kudrjavseva, Haimi, Vlasova, Zvezdin, kaupunginjohtaja Sepsjakov, filharmonian johtaja, ministeriöstämme Stanislav Kolosjonok, kirjailijaliiton puheenjohtaja Antti Timonen, lehtimies Vsevolod Ivanov ja Anatoli Prokujev. Haukkumisen aloitti ministeri Lev Kolmovski. Haimi sanoi siihen vain, ettei vastaan löydy sanoja. Kiuru hyvin painavasti lisäsi, että jos vielä kerran sattuu samanlaista niin... ymmärrettehän itse?

29. päivänä huhtikuuta oli Everstin lesken ensi-ilta.
Kaupungin puoluekomitean sihteeri Anna Rybakova kysyi Vlasovalta, että mitä varten te sellaisen näytelmän otitte ohjelmistoon? Vlasova osuvasti sanoi vain, ettei missään muualla näe pikkuporvarillisuuden kritiikkiä, miksei sitten teatterissa? Kiuru sanoi siihen vain, ettemme kovasti mainostaisi sitä.
Veden kaava -näytelmän kirjoittaja, ammatiltaan arkkitehti, joka pelasti sodan jälkeen Shemeikan patsaan Sortavalassa, Vjatsheslav Kornev, sai näinä päivinä onnittelut 50-vuotisjuhlan kunniaksi ja meiltä tiedot näytelmän kritiikistä. Ja nyt, Vappuna, aluekomitean propagandaosaston johtaja huutaa korokkeelta tervehdyksen Suomalaiselle teatterille?

9.5.
Voiton päivä oli lämmin. Päivällä esitimme ilmaiseksi sotilaille Hyvien palvelujen toimiston venäjän kielellä ja illalla oli Huvimestari.

Näinä päivinä esitimme:
30.4. päivällä venäjänkielinen lasten esitys Robotti Rops; illalla Veden kemiallinen kaava, myös venäjän kielellä;
1.5. Everstin leski;
2.5. aamulla ja illalla Viisas neitsyt;
6.5. Hyvien palvelujen toimisto venäjän kielellä;
7.5. Neljäs nikama, televisioesitys;
8.5. piti olla Everstin leski, mutta soitettiin aluekomiteasta ja ilmoitettiin, ettei se mikään juhla-aaton esitys ole ja vaihdettiin Villiin kapteeniin.
Juhlapäivänä Huvimestaria oli katsomassa noin 50 henkeä. Viisas neitsyt Prääsässä peruttiin.

7.5. juhlimme näyttelijäkodissa molempia valtiomme juhlia. Minä sain palkkionkin, 20 ruplaa, ja ostin sillä huuliharpun, kun sitä tarvittiin siihen TV-esitykseen...

Suomen Turun radiosta kävi mies, joka kertoi, että on kuullut jo aikoja sitten, että lauluporukkamme tulee esiintymään Saimaan kanavalle ja radio nauhoittaa. Haimi myös tiesi siitä, muttei puhunut meille mitään.

Pauli Rinne lähti Toivo Lankisen kanssa Tshekkoslovakiaan palkkioksi siitä hyvästä työstä, jota he molemmat tekivät Čapekin näytelmässä. Harjoittelemme lauluja ilman Paulia. Kesämatka on tulossa.

11.5.
Tänään esitimme Villiä kapteenia vanhemmille koululaisille. Oli välitön ja hyvä yleisö. Vaikka esitys kesti kolme ja puoli tuntia, huusivat jostain syystä “Bis!”

Valkoinen rutto -esityksen muistiharjoitus ja illalla sen esittäminen TV:ssä.

Meidät Lundin ja Laineen kanssa yritetään pistää siihen Veden kaava -esitykseen. Ohjaaja Tshernyshov lupaa kuudessa harjoituksessa muuttaa esitystä niin, että saisimme luvan esittää. Tänään on kutsuttu Kornevin 50-vuotisjuhlaan esityksen ensimmäinen kokoonpano. Kirjailijalle se oli tietenkin isku!

12.5.
Aamulla olin tasavaltamme ideologiatyöntekijöiden kokouksessa, johon osallistuivat piirikomiteoiden sihteerit, aluekomitean ja kaupunginkomiteoiden työntekijät, kirjailijat, taidetyöntekijöidenliittojen johtajat ja puoluesihteerit. Taas haukuttiin Veden kemiallista kaavaa. Mihail Kiuru, joka teki selostuksen ja kertoi samantyyppisestä kokouksesta Moskovassa, mainitsi, että siellä kritisoitiin Rozovin Perinteinen kokoontuminen -näytelmää ja joku kenraaleista haukkui Smuulin Everstin leskeä.
Minua naurattaa, kun ihmiset näinkin korkeatasoisissa kokouksissa ryppyilevät suojaten henkilökohtaisia intressejä.

Kiuru kehotti teroittamaan meidän ideologista asettamme! “Meillä Karjalassa on sitä varten Progress-niminen kustantamo”, sanoi Kiuru. Mitä hän silläkin? Kertoi myös, että Suomeen ovat lähdössä mieslauluyhtye ja Kantele.

Illalla luimme Antti Timosen näytelmää Otatko miut, Karjalan mua? Karjalamme tapahtumia vuosina 1918–1922...

15.5.
On vapaa päivä, mutta lauluryhmämme harjoittelee. Suomen ohjelmaa tulivat hyväksymään aluekomitean sihteeri Mihail Kiuru, varakulttuuriministeri Juho Miettinen, Venäläisen teatterin pääohjaaja Ivan Petrov ja teatterilaisista Toivo Lankinen, Toivo Haimi ja Anna Vlasova. Miellytti! Lupasivat tulla katsomaan vielä kerran ennen lähtöä. Meinaamme järjestää esiintymisen ennen lähtöä ystäviä varten.
Menimme Ahvosen kanssa saunaan harjoitusten jälkeen.

Saimme 6. päivänä heinäkuuta -TV-esityksestä kauhean suuret rahat.

Eilen Semjon Karp ja tänään Anna Vlasova kertoivat, että minut on ehdotettu lähtemään Suomeen elokuun ja syyskuun vaihteessa Kantele-yhtyeen kanssa. On laulettava ohjelmassa ja oltava spiikkarina. Suostuin.

23.5.
Manok harjoittelee aamuisin. Sen jälkeen harjoittelemme sitä Veden kaavan uutta versiota ja Viisasta neitsyttä matkaa varten...
Ministeriössä puhutaan siitä, että jos Hall lähtee lauluryhmän kanssa ja sitten Kanteleen kanssa, niin voi syntyä kysymyksiä, että eikö siellä muita suomalaisia olekaan?

25.5.
Eilen oli Raijan syntymäpäivä. Samana päivänä oli Tombergin, Laineen, Lundin ja minun ensi-ilta Veden kaava -näytelmässä, joka tapahtui Säpsässä. Oli 42 henkeä katsomassa. Näyttämö oli täynnä sänkyjä ja näyttelijöille ei oikeastaan löytynyt tilaa.

Tänään oli aamulla luento: Suuri Lokakuu ja kansallisuusongelmien ratkaiseminen Neuvostoliitossa. Luennoitsijana oli Kasvatustieteellisen instituutin opettaja J. N. Falin. Puhui enemmän Karjalastamme, kieliongelmista ja vuosista 1919–20. Sileästi meni, eikä kukaan yrittänytkään kysyä mitään. Selvä kuin juna!
Sitten me lauloimme ja ehdin vielä luovuttaa vertakin 220 grammaa. Sain rintamerkin, päivällisen ja vapaapäivän, joita en ole ennen saanut. Ja 16.30 oli lähtö Kutizhmaan Veden kaavan kanssa.

27.5.
Olemme taas Leningradissa. Viipuri-hotelli. Olemme Ahvosen kanssa huoneessa nro 597. Tulimme aamulla ja ehdimme esittää Viisaan neitsyen Vartenmäellä. Saimme 120 ruplaa. Se puhuu siitä, että katsomo oli melkein täynnä. Jouduin tähänkin esitykseen.

Eilen aamulla oli taas puoluejärjestön vuosikokous ja vaalit. Mutta kun kerran kaupunginkomiteassa on päätetty, että minun on oltava näissä tehtävissä, niin ne vaalit tietenkin päättyivätkin määräyksen mukaan. "Kasvata uusi nuori puoluejäsen, niin pääset sitten pois", sanottiin minulle.

Toissapäivänä Vlasova yritti puhua meille Darjan kanssa, että Haimia täytyy suojella. Karpova kyllä vastasi, että se ei auta työn edistymistä.

29.5.
Esitimme Leningradin alueen Kuismalassa ja vielä sirkuksen jälkeen. Saimme kuitenkin 80 ruplaa. Kyllä se vähältä tuntuu, kun ajattelee kallista hyvää hotellia. Nukumme kuin herrat ainakin, ja niin paljon kuin jaksamme. Ja aamiaisen jälkeen pelaamme preferenssiä Nevkan rannoilla, sitten on lounas ja, kylmän suihkun jälkeen, tunnin luen romaania. Ja vasta sitten nukun kolme neljä tuntia työssä, ilman sitä ei kai paratiisissakaan kestäisi.

30.5.
Eilen olimme Toksovassa, saimme 98 ruplaa, vaikka ei katsomo ollut täynnä. Ja kyllä piti olla paskainen klubi. Virtsalle haisi joka paikassa. Mutta yleisö oli hyvin mukana.

1.6.
Voi kun lämmin kesänalku! Sielu ja huokoset auki. Huomenna pitäisi muistaa lähettää äidilleni syntymäpäiväonnittelut.
Tulimme kolme tuntia sitten Viipurista. Lauloimme eilen Saimaan kanavan rakentajille Ystävyysillanvietossa. Suomen Yleisradio nauhoitti. Konsertin aloitti suomalainen viihdeorkesteri, jota johti se kuuluisa Lehtinen, jonka Letka-jenkka meni ympäri maata. Lauloi Katri Helena, myös kuuluisuus! Ja nyt menemme Kelttoon.

3.6.
Toissapäivänä saimme Keltossa yli 100 ruplaa. Kävin katsomassa sitä kuuluisaa Pavlovin koiran patsasta. Koiriä hän kyllä paljon rääkkäsi.

Eilen olimme Volossovassa. Saimme vain 70 ruplaa. Mutta tänään on päivä, joka saisi jäädä muistiin tästä matkasta. Runollisen kaunis paikka, se kuuluisa ihana puisto Leningradin lähellä, kymmeniä siltoja.
Esitimme kesäteatterirakennuksessa, johon mahtuisi 500 ihmistä, mutta meitä tuli kuuntelemaan ja katsomaan noin 300. Suomalaisia oli enemmän, kuin joskus kotona ensi-illassa. Ja herkkä yleisö! Aplodeja tuli tuon tuosta.

Ennen esitystä suostuin pelaamaan shakkia 10-vuotiaan tytön kanssa hänen isänsä ehdotuksesta ja hävisin kuin pikku poika! Tyttö oli 6-vuotiana lähtenyt kouluun ja nyt on lopettanut neljännen luokan viitosilla. Sai toisen paikan Leningradin alueen nuorisokilpailuissa. Penkkiurheilijat, jotka kerääntyivät ympärillemme, saivat nauttia lapsen voitosta...

Ahvoselle soitti hänen Vienonsa ja kertoi, että heidän sairasta lasta ollaan ottamassa johonkin sairaalaan. “Ja jos eivät ota”, sanoi siihen Viljo, “niin jätä pöydälle.” Eilenkin hän soitti teatterin johtajalle Anna Vlasovalle, että kyllä ne lääkärit saavat ottaa sen pojan ja viedä vaikka tunkiolle... Voi, voi! (Lapsi joutui sairaalaan ja kuoli sinne. Tällä hetkellä Viljo Ahvonen on itse Suomen vanhainkodissa sairaana ja kantaa sylissään nukkea, eikä anna kenellekään. W.H. 2001)

5.6.
Melko harmaa päivä, mutta kyllä kai se teatterilaisille on hyvä. Yleisö keskittyy taiteen vastaanottoon. Eilen Kommunaarissa loppui kiertueemme ensimmäinen vaihe. Oli myyty 100 lippua ja saatu 89 ruplaa ja 40 kop. Siis oli paljon lapsia. Humppi oli hiprakassa. Sai kuulla, että puhutaan hänestä huomenna. Alkoi pelotella sillä, että nostaa vastalauseen, kertoo, että puoluesihteeri pelaa korttia.

Sanomalehdissä kirjoitetaan, että amerikkalaiset ampuivat kohti Turkestan-alusta ja yksi merimiehistä sai surman. Brezhnev ja Kosygin tutustuivat Pohjoiseen merisotalaivastoon. Vietnamissa jatkuu sota ja npp.

6.6.
Leningradin ensi-illassa Liteinyi-valtakadulla olevassa Draama- ja komediateatterissa oli noin puoli salia ihmisiä.
Näytämme leningradilaisille Villin kapteenin, Neljännen nikaman, Valkoisen ruton ja Virtaset ja Lahtiset. Yhtä esityksistä oli katsomassa Jelizaveta Ivanovna Time, teatterikoulumme professori.

Eilen päivällä harjoitusten jälkeen kävin Venäläisessä taidemuseossa. Kauan istuin Aivazovskin ja Brjulovin maalauksien edessä. Näin monta hyvää teosta, joita en ennen oikein huomannut. Harmaana päivänä harmaita ajatuksia.

10.6.
Kriitikkojen mielipiteitä Petroskoin Suomalaisesta teatterista
Olemme leningradilaisten kriitikkojen ristitulessa Karjalaisessa vierashuoneessa Leningradin Taidepalatsissa, jossa me jo 10 vuotta sitten esitimme ylioppilasesityksiämme.

T. A. Martshenko: “Näin Valkoisen ruton ja Neljännen nikaman. Ensimmäisen kerran tutustuin teihin. Tutustuin oikein vakavaan teatteriin, siis perusteelliseen. Kansalaistarpeellisuuden tunne on ajan vaatimus. Minä rakastuin Valkoinen rutto -esitykseen. Minua ihmetytti ja veti puoleensa ajatuksen tarkka tuominen. Tiukka ja karuntotinen kehittyvä ajatus. Teatteri on nykyaikainen silloin, kun se ajattelee nykyaikaisesti. Minua miellytti eri sukupolvien kohtaaminen näyttämöllä. Gallen – Rinne ja marsalkka Lankinen olivat hyvinä esimerkkeinä. Molemmat ovat luonnollisia. Rinne puhuu yksinkertaisesti ja vakuuttavasti omasta puolestaan ja omassa puvussaan. Lääkärintakissa hän on kuin kotona. Kuvaelmien vaihtuminen on jämpti. Toivo Lankisesta tekisi mieli kertoa erittäin sydämellisiä mielipiteitä. Siinä näki täydellisen antaumuksen näyttämöllä. Näki taidon syventyä rooliin ja samalla olla syrjästäkatsojana. Karpova äitinä pienessä osassa osasi näyttää hahmonsa kehityksenkin. Koko ihmiselämä näkyi ilman pitkiä puheita.
Neljäs nikama. Tässä esityksessä näki yhtäkkiä uusia hyviä näyttelijöitä. Valkoisessa rutossa Ahvosen assistentti oli hyvä, mutta ei enempää. Ja tässä Nikamassa näki syntyvän hyvän näyttelijän ominaisuuksia. Näyttämöltä näkyi yhteinen huolehtiminen esityksen kokonaisuudesta. Näimme henkilökunnan, joka vetää yhteistä kuormaa. Niin kuin televisioruudussakin, esityksen kuvaelmassa, näki neljännessä rivissäkin seisovia näyttelijöitä, jotka olivat mukana. Minua kismittää, että yleisöä oli näin vähän teidän esityksissänne.”

Vladimir Aleksandrovitsh Sahnovski-Pankejev: “Muutama viikko sitten olimme Haimin kanssa kansallisteattereiden ensimmäisessä yleisvenäläisessä konferenssissa. Siellä saimme kuulla kansallisteattereiden ominaisuuksien näyttämisen vaikeuksista. Puhuttiin Venäläisen teatterin alas painamisesta ja television vallasta. Eräät teatterit lakkaavat esittämästä klassisia näytelmiä ja venäläisten näytelmäkirjailijoitten teoksia ja siirtyvät kansallisiin näytelmäteoksiin, katsomatta niitten tasoon. Tataarin tasavallan Kamali-nimisen teatterin ohjelmisto on juuri sellaista. Mihin se vie? Traagiseen tilanteeseen. Sivistyneistö lakkaa käymästä teatterissa ja teatterissa käyvät vain ne, jotka ovat asuneet tasavallassa viittä vuotta vähemmän.
Ja nyt näemme Suomalaisen teatterin. Tämän teatterin voimat riittävät nykyaikaistenkin tehtävien ratkaisemiseen. Surkuttelen, kun en ole nähnyt Suomalaisen teatterin Villiä kapteenia, sillä olen nähnyt kauhean esityksen Leningradin Pushkinin teatterissa ja Panson teatterissa. Olisi hyvä vertailla.
Hyvä, että joukkokohtauksissa on arvonimiä saaneita näyttelijöitä ja päärooleissa näkee nuoria näyttelijöitä. Haimi eilen selitti, että teatterinne on kuin laiva, josta ei voi karata. Minä en kuitenkaan huomannut sellaista. Painopiste elämän samanlaisuuden tuomisessa näyttämölle vie väärään suuntaan. Teitä kuuli hyvin (Tietenkin, kun korvilla oli kuulokkeet! W.H. 17.1.1999), te olette plastisia liikkeissänne. On hyvä sisäinen tekniikka. Kuvaelmien vaihtumisen dramaattisuus tuo näytelmään eheyden, dynaamisuuden ja sanomalehtityylin. Teidän Čapekinne on viisas, sanomalehtityylinen ja kuitenkin sydämestä ottava. Hyvä maku, mikä on nykyaikana hyvin harva ominaisuus. Avautui eriomainen teatterihenkilökunta: Lankinen, Rinne, Karpova, Humppi kolmessa Nikaman roolissa.
Mitä tulee Nikamaan, niin voisin sanoa, että on hyvä, että on olemassa vahvat siteet Leningradiin. Lifshitsillä ei synny kotikaupungissa tällaisia esityksiä. Taiteilijan työ on suorasti sanottuna huono, kasvoton, ikävä. Vaatikaa enemmän leningradilaisilta taiteilijoilta! Minut ihan mykistytti esityksen finaali, se oli niin huono!
Meidän teatterimme tekniikka on kivikauden ajalta. Kesäkuussa on vaikea katsoa teatteria ja vielä vieraalla kielellä, mutta meidän oli mielenkiintoista nähdä teidät. Itse Jumala on antanut teille mahdollisuuden käydä kaupungissamme, mutta ei kesäkuussa! Ja mainospuoli saisi olla parempi.”

Tsymbal: “Minun on vaikeampi puhua, kun kaikki on jo sanottu. Meillä täällä oli jo yksi kansallinen teatteri ja me kehuimme, mutta he olivat pahoillaan. Mutta kuitenkin on mukava sanoa ja tietää, että on olemassa teatteri, joka tietää mitä varten on olemassa. Minä olen Suomessa nähnyt muutaman teatterin. Ja sanon hyvin vastuullisesti, että teidän teatterissanne kansallisuus on kerrottu neuvostoteatterin kokemuksella ja nykyaikaisuudella. Minä olen tuntenut teatterinne jo aikoja sitten, sotien ajoista. Minä olen todennut, että teatterilta onnistui kaikkein vaikein – itsensä säilyttäminen! Te ette luovuttaneet peruuttamattomien vaikeuksien edessä, vaikean katsomon edessä.
Villi kapteeni? Minä olen Pushkinin teatterin taiteellisen neuvoston jäsen. Kysyin teatterimme ohjaajalta, miten me ratkaisemme Smuulin näytelmän? Hän vastasi, ettei tekisi mieli syventyä kansalliseen. “Se on nykyaikainen operetti”, vastasi ohjaaja, eikä esityksestä tullut mitään mielenkiintoista. Huono esitys. Teidän esityksenne on todella kansallinen. Loistava kapteeni! Kaikki elää omien lakiensa mukaan. Te löysitte yhteisen totuuden kansallisessa konkreettisuudessa. Se on kapakkakohtauksessa ja laivan kannella. Minulle ei riittänyt tunteiden muuttuminen ensimmäisessä näytöksessä ja esityksen lopussa. Miellytti säännöllisyys näyttelemisessä. Monessa paikassa toiminta polkee paikalla, venyy... Ernesaksen laulut ovat todellisia, mutta niistäkin puuttuu pontevuutta. Loistavia ovat Rinne Anttina ja Manj.
Neljäs nikama. Jannyt ovat yksitoikkoisia. Ja toisiaankin näytelmissä jostain puuttui näyttelemisen kontrapunkti. Teatterin ohjelmisto, näiden kolmen näytelmän perusteella, on mielenkiintoinen.

Naum Lifshits: Aloitan siitä, etten ole tyytyväinen itseeni. Olen loukannut musiikkia ja tanssia, kun teen nyt operettia. Olen kiitollinen, että hyvin tunnetut ja arvostetut kriitikot löysivät aikaa tulla esityksiimme. Henkilökunnalla on suorasukaisuutta. Taiteellisen neuvoston istunnoissa kuulee suorat sanat, vaikka hyvin kohteliaasti sanottuina. Se on työn moraalinen tae.
Tempoista, rytmeistä ja kansallisesta. Olen itse keksinyt: “Nykyaikaisena näyttelijänä voi pitää sellaista, joka määrätyssä ajassa tuo ilmi enemmän informaatiota. Nykyaikaisuus ei ole pyörivässä näyttämökiekossa, eikä paljaassa näyttämössä, vaan ajatuksissa ja teemassa. Kansallista ja nykyaikaista on vaikea yhdistää mekaanisesti. Ei teatteri saa olla museo. Minä päätin laskea kirppuja paitanne alle. Ja tulevaisuudessakin tulen lavastamaan teillä näytelmiä, joita en saa ohjata täällä: Romeo ja Julia, Lokki tai Gorkin Vanhus – minun mielinäytelmiäni.

Liisa Tomberg kysyi, mitä mieltä kriitikot ovat Smuulin Everstin leskestä? Sahnovski vastasi, että hän pitää kovasti kaikesta mitä Smuul kirjoittaa. Keskustelussa Valdemar Panson kanssa Smuul yritti todistaa, ettei ymmärrä teatterista mitään. Ja Panso taas oli mielissään, että vihdoinkin löytyi näytelmäkirjailija, joka ei ymmärrä teatterista, ja että sehän on mainiota.
Everstin leski on tavattoman hyvä. Siinä tulivat ilmi Smuulin lahjakkuuden uudet ulottuvuudet. Ei vain pehmeä huumori pisteliäisyyden sävyttämänä, vaan avonainen suuttumus.
Illalla oli oikein herkkä yleisö.

Tänään aamulla olimme kuuluisalla Piskarjovin hautausmaalla. Traaginen paikka. 900 saarroksen päivän aikana nälkään ja pommituksissa menehtyi 470 000 ihmistä. 11-vuotiaan tytön päiväkirja puistattaa. Tänne ovat haudattu Raijanikin isä ja äiti.

12.6.
Viipuri. Kylmä kuin helvetissä! Osa teatterihenkilökunnastamme tuli junalla ja loput bussilla. Ahvosen ja Björnisen kanssa yövymme komeassa huoneessa. Peilit, puhelin ja pesuammeet. Voi teatteriparkaa, joka maksaa kaiken.
Esitimme Neljättä nikamaa kesäteatterin näyttämöllä. Tihkui vettä ja kylmä tuuli läpäisi näyttelijäparkoja. Lisäksi näyttämö oli niin pieni, että parempi olisi ollut järjestää kulissit katsomoon ja yleisö olisi mahtunut näyttämölle. Ja kaiken päälle kulissit olivat niin harmaita ja likaisia, että hävetti. Mutta yleisö otti hyvin vastaan. Yksikin suomalainen sanoi, että vaikka hän on lukenut kirjan ja nähnyt esityksen kotimaassaan, niin meidän esityksemme oli paras. Ja paras se oli kuulemma kaikista meidän esityksistämme Saimaan kanavalla. Mutta työkuri puuttuu teatterissamme. Myöhästytään näyttämölle, bussiin, pölpötetään koko esityksen ajan kulisseissa.

14.6.
Eilen esitys oli kaupungin kulttuuritalolla. Oli noin 200 katsojaa ja kyllä riitti suosionosoituksia. Asemalla oli paljon suomalaisia...
Aamulla kävimme Viipurin poliklinikassa saamassa todistuksia hyvästä terveydentilasta. Ilman niitä eivät anna lupaa matkustaa naapurimaahan. Siinä piti olla tahtoa ja lujuutta, ennen kun uskottiin, ettei muuten meistä pääse eroon. Lähetämme ne lentopostitse Moskovaan. Eihän siellä tiedetä, miten vahvoja nämä Venäjän Karjalan suomalaiset ja karjalaiset pojat ovat.

Tänään oli matka Zelenogorskiin. Esitimme Tshaika (Lokki) -nimisessä lepokodissa. Näyttämö on melko suuri, mutta onhan niitä kulissejakin, katsomo täpötäynnä. 240 ruplaa. Jostain syystä oli kamala esittää...

Aamulla keskustelimme Orvon ja Viljon kanssa elämästä ja sen tarkoituksesta. Mitä varten olemme tulleet tähän maailmaan? Orvolla on melko optimistiset haaveet. Me Ahvosen kanssa olemme ranskalaisten puolella, jotka sanovat, että on tehtävä se, mikä on tehtävä, ja sitten olkoon kaikki niin, miten tulee olemaan.
Kävelimme Ahvosen Viljon lapsuuden paikoilla. Viljo ja hänen vaimonsa Vieno ovat syntyneet täällä, joskus komeassa kaupungissa. Ihana Monrepos.
Nyt menemme Svjatogorskiin. Sinne täytyy olla myös pääsylupapaperit ja lähdemme tuntia aikaisemmin.

16.6.
Viimeinen tämän kiertueen esitys. Merimiesklubilla. Taaskin ahdasta. Sali melkein täynnä, muttei suomalaisia ollut, vaikka heitä vartenhan me tämän esityksen toimme tänne. Teatterin tilille kyllä siirrettiin 250 ruplaa.

Aamusta kinasimme hiukan humanismista. Pitäisikö raajarikot tappaa heti synnyttyään? Mikä ratkaisu olisi oikeampi Ahvosen pojan suhteen?

28.6.
Manokin matkasta Suomeen
Tulimme taas Suomesta. Ja melko eheinä. Se olikin jo neljäs kerta. Mutta pitikin olla sekava matka.
Ensinnäkin, kun tulimme Leningradiin, olimme vielä edellisen päivän lumoissa, kun Petroskoin suomalaiset kehuivat meitä konsertin jälkeen. Heitä ei ollut paljon salissa, mutta tuli hyvä mieli. Ja nyt ilmeni, etteivät passit ole vielä valmiit. Meitä ei päästetty hotelliinkaan ilman niitä ja eihän ilman niitä voinut saada matkalippujakaan. Elämästämme 14 tuntia meni hukkaan. Mutta jonkun Ivan Ivanovithsin tai Mihail Petrovitshin armosta (oli puhelinsoittoja mieheltä miehelle) me kuitenkin pääsimme hotelliin ja saimme liputkin. Ja tuntia ennen junan lähtöä saimme passimmekin.
Ja myöhemmin saimme tietää, että Mauri Reutsalo oli tilannut auton meitä varten Vainikkalaan, vaikka meille oli ostettu rautatieliput Ouluun saakka, vaikka piti mennä Kajaaniin. Mutta kun Kajaania ei ollut kassanhoitajan luettelossa. Ja niinpä 22. päivänä puolenpäivän tienoilla istuimme Vainikkalassa autoon ja matkustimme Lappeenrantaan, jossa saimme lounaan. Kunnioitimme Prinsessa Armadaa laulamalla sen kannella.

Kajaanissa meitä oli vastassa SKP:n jäsen Rusko Hakanen. Hän on ollut monissa viroissa ja puolueen virkatehtävissä, monesti on käynyt Moskovassa ja muissa Venäjän kaupungeissa. Näytti melko toimeliaalta mieheltä. Illallisen aikana alkoi kertoa, että saksalaiset ovat kauheita varkaita. Minä yritin panna vastaan, ettei koko kansa voi olla huono, mutta silloin muistin puolueen aluekomitean Mimmijevin puheet. Hän piti saarnauspuheita ennen lähtöämme: “Ei mitään väittelyjä”, sanoi toveri Mimmijev.
Tutustuimme esiintymispaikkaan. Teimme ensimmäiset ostokset. Meillä on mukana hanuristi Oleg Pavlov, ja hänellä ei löytynyt valkoista paitaa, niin piti pyytää etumaksua jonkin verran.

Juhannusaatto. Kaikki kaupat kiinni jo melkein klo 12. Ja vaikka on kylmä, niin Naapurivaaralle oli kerääntynyt ainakin 8 000 henkeä. Ympärillä liehuvat Suomen liput! Komea tanssilava, jonka katolla meidän oli laulettava, 300 m korkeudella meren pinnasta. Ympärillä on ainakin kymmeniä järviä ja saaria. Yleisö kyllä oli melko hutikassa eikä olisi välittänyt vaikka itse presidentti olisi ollut esiintymässä. Herra Pasanen vielä jotenkin sai heidät nauramaan. Hyvin lauloi Pekkasen rouva.
Me esitimme kahdessa jaksossa ja väli oli kaksi tuntia. Mikrofonit olivat kyllä kehnoja. Sinisinä kylmästä, aivan sisulla veimme esityksemme loppuun. Kello 23 lopetimme sen toisen jakson ja lähdimme Karankalahden tanssilavalle. Se esiintyminen oli sisällä ja meni paljon paremmin. Siinä olikin vain puolen tunnin esiintyminen.

24. päivänä aamusta lähdimme Kuopioon. Lounas Puijon tornissa. Ja taas ne ihanat näkymät. Pyörivä ravintola. Lauloimme muutaman laulun tarjoilijoillekin heidän huoneessaan. Sitten oli esiintyminen Niskavuoren nuorisotalolla. Ennen esiintymistä oli illallinen saunassa. Kokoseinänikkunat!
Ja sitten se Nuorisotalo. Ainakin tuhatpäinen yleisö. Lauloimme noin 20 minuuttia. Saimme 200 markkaa sakille. Yleensä Reutsalo maksoi meille 150 markkaa matkasta ja siihen sitten kaksi kertaa 25 markan palkkoja. Helsinkiin tulimme aamutunneilla kello neljä.
Nukuimme 2-3 tuntia ja pääsimme saunaan. Päivällisen saimme Reutsalon vieraanvaraisessa kodissa. Yöksi menin Pekka-enon luokse, tutustuin vielä yhteen serkkuuni, Aulikseen, hänen Anja-vaimoonsa ja heidän tyttäreensä Anneen.

26. päivä meni kaupoissa käymisen merkeissä. Ja 27. kesäkuuta oli matkapäivä. Emme saaneet lippuja junaan ja matkustimme AN-24A -lentokoneella. Meitä odotettiin jo eilen ja siksi tilanne oli taas kireä.
Mutta nyt päättyivät juhlat ja täytyy valmistautua yleisömme palvelemiseen.

5.7.
Voznesenje. Se on Leningradin aluetta. Teatterimme etsii tienestiä naapureilta. Ja venäjänkielisen esityksen kanssa se onkin oikein. Vaikka tietenkin meidän suomen kieltä tämä matka ei taaskaan edistä. Toinen kaunis kesäpäivä ja toinen kiertuepäivä. Heti kun istuimme bussimme penkeille, meitä alkoi pölyttää täydellä voimalla.
Ensimmäisenä esiintymispaikkana olikin vielä Karjalassa sijaitseva vepsäläinen kylä nimeltään Kaskesruthsei (Kaskesoja). Matka kesti 4 tuntia, vaikka sinne ei ole täyttä 100 km. Ruokalassa ei riittänyt ruokaa koko sakille, vaikka meitä on vain 17 henkeä mukana. Mukavalta kyllä tuntui, kun klubin johtaja, bussin tultua paikalle, ojensi auton ikkunasta kimpun peltokukkia. Klubin seinällä luki suurin kirjaimin venäjän kielellä: ”Tervehdys Suomalaisen teatterin näyttelijöille!” Katsomokin oli täynnä. Esitys otettiin odottamattoman hyvin vastaan.

Vaikka komissio, joka tarkasti esityksen uutta versiota, sanoikin, että tämä on ihan toista ja nyt Veden kemiallinen kaava -esitys jo kelpaakin esitettäväksi, me emme oikein uskoneet. Kaskesojan klubilla hyväntahtoista naurua riitti molempaan näytökseen. Itse klubi on kauniilla paikalla korkealla Äänisen rannalla. Vesi ihan kiilsi rauhallisuudesta.

Esityksen jälkeen lähdimme Leningradin alueelle, Syvärin rannoille. Lautalla pääsimme yli ja siellä saimme tietää, ettei hotellissa löydy meille paikkoja, ja meidät majoitettiin koulun internaattiasuntolaan. Kyllä oli likaista ja kehnoa. Petivaatteita ei löytynyt ja nukuimme haisevissa huoneissa vaatteet päällä.

Suunnitelmissa: 5.-10.7. olemme Vologdan alueen Vytegrassa; 11.-14.7. olemme Voznesenjessa; 14.-15.7. Lodeinoje pole (Lotinapelto) ja 15.-23.7. olemme Aunuksessa, palvelemme Aunuksen piirin asukkaita.

6.7.
Voi tätä kurjuutta! Vologdan alueen tiet ovat paljon huonommat kuin meidän Karjalassamme. Vaikka eihän ne meidänkään ole hääppöisiä. Ja ne harmaat talot, jotka eivät uskalla edes seistä suoraana. Eilen olimme Megrassa. Aloitimme uimakautemme. Ihmisiä katsomossa oli melkein puolitoista sataa. Yöllä tulimme Vytegraan.

7.7.
Eilen esitimme jokityöläisten kulttuuritalolla. Saimme 155 ruplaa. Hyvin he kuuntelivat ja nauroivat oikeissa paikoissa, mutta jo tänään saimme kuulla, ettei monia miellyttänytkään esityksemme. Tai oikeastaan näytelmä. Tänään olimme 30 km päässä Vytegrasta Belyi rutshei (Valkeaoja) kylässä.

12.7.
Nyt olemme taas Leningradin alueella, siis Voznesenjessa... Hotelli on suoraan laiturilla. Onega eli Ääninen pauhaa ikkunoitten alla. Esitykset Valkeaojassa, Andomassa, Annenski-sillalla ja Oshtassa menivät ongelmitta. Näyttämöt olivat kyllä melko ahtaat, mutta katsomot täynnä ja hyvä vastaanotto.

Tämänpäiväisen paikan nimi on Tshashtsharuthsei eli Tiheikköpuro. Valmistelen Kantele-yhtyeen ohjelmaa, siis omaa osuuttani siinä ohjelmassa.

13.7.
Olen hirveän vihainen, kun hävisin Laineelle shakkipelissä. Mutta samalla huomasin, että kyllä on kummallista, että ihmiset tunnustavat, kun ei ole riittävästi rahaa tai jotain muutakin ovat vailla, mutta mitenkään eivät halua tunnustaa ettei riitä aivoja. Niin kai minäkin. Vaikka joskus oikein kaipaan huutamista ihmiskunnalle: auttakaa, puuttuu ymmärtämisen kykyä! En tunne yhtään tyydytystä näistä venäjänkielisistä esityksistä.

14.7.
Lotinapelto. Tulimme 150 km päähän ja esitys piti peruttaa, kun myyty oli noin kolmekymmentä lippua.
Olisi mielekiintoista kerätä näyttelijöiden elämänkerrat. Gennadi Laine muisteli sodanaikaista tapahtumaa. Huomenna kirjoitan, jos löytyy aikaa.

16.7.
Aunus, harmaasilmäinen kaunotar... Aamusta otamme aurinkoa Olonka-joen rannalla.
Eilen olimme Viteleessä. Tie oli oikein pyykkilaudantapainen. Ihmisiä oli vähän, 59 henkeä, jotka maksoivat yhteensä 39 ruplaa. Pölyä saimme hengittää ihan koko rahalla.

Teatterin näyttelijät muistelevat vaikeita vuosia
Teatterimme näyttelijä Aleksandr Ivanovits Shtshelin muisteli menneitä: vuonna 1937 vietiin isä ja hänet pantiin pois Tunkuan piirin nuorisoliiton kakkossihteerin toimesta. Kaikki ympärillään lakkasivat tervehtimästä häntä. Mies kirjoitti kirjeitä kolmeen suuntaan: Stalinille, Kosareville (Nuorisoliiton sihteeri Moskovassa) ja KGB:n päämiehelle Jezhoville. "En tiedä, mikä auttoi, mutta yhtäkkiä huomasin, että ihmiset alkoivat taas tervehtiä", kertoi Aleksandr Ivanovitsh. Sanomalehdessä kyllä ilmestyi kirjoitus, jossa häntä nimitettiin kansanviholliseksi. Shtshelin periaatteellisena miehenä lähti piirin puoluesihteerin puheille, joka puolestaan sanoi siihen, että ”kerran sanomalehti niin kirjoitti, niin näin se on!”
"Minut täytyy sitten vangita!" vastasi nuorimies.
"Ja sen me vielä ehdimme tehdä. Ole rauhassa ja odota.”
"Auttoiko jokin kirjeistäni, että jäin eloon. En tiedä."

Ja Gennadi Laine tuomittiin 10 vuodeksi siksi, ettei tullut töihin kolmena päivänä, vaikka miehellä oli kova kuume, eikä voinut edes ilmoittaa siitä. Joutui leirille kahdeksi vuodeksi ja 2 kuukaudeksi. "Sain nähdä yhtä ja toista! Ja päästivät pois mitään selittämättä." Joutui Omskiin ja oli lämmittäjänä miliisilaitoksessa. Sai myöhemmin siskoltaan kutsun Petroskoihin ja rupesi keräämään papereita matkaa varten. Ja kun paperit oli koottu, tuli hakemaan jo passia. Miliisilaitoksessa kysyttiin, että “oletko sinä edes Neuvostoliiton kansalainen?” Häneltä otettiin kaikki kerätyt paperit ja häädettiin Omskista 24 tunnissa sen suuren kaupungin piireihin. Laine kysyi heiltä, että miten ihminen voi olla papereitta. Vastasivat siihen, ettei se ollut heidän ongelmansa. Löytyi onneksi ihmisiä, jotka uskalsivat ottaa pojan ilman papereita ja rahaa. Alkoi myydä tupakkaa, joutui sakkiin, joka varasti peltiä ja sitten myi. Joutui miliisiinkin pari kertaa ja ihan sattumalta pääsi irti.

17.7.
Tulimme Salmin kylään. Tai oikeastaan 90 km päähän Salmin neuvostotilalle, mutta saimme tietää, että esitys onkin kylällä. Teatterimme varajohtaja ei viitsinyt sen verran huolehtia asioista, niitti kuulemma työaikanaan Tuksassa heinää sukulaisilleen. Meidän piti lähettämällä lähettää mies seuraavaan paikkaan, joka oli Megrega. Ja nyt kirjoittelen Megregan klubin pihalla. Komea muistopatsas sodan aikana kaatuneille. Harmaan sementtisen kolmekulmaisen stellan varjossa hopeanväriset mies- ja naissotilaat.
Otimme aurinkoa, uimme ja pyykkäsimme. Yleisöä löytyi 80 henkeä.(67 ruplaa).

19.7.
Olemme taas Olonka-joen rannoilla. Luen vanhoja Kansan Uutisia: "Yhteistyö on parempi kuin ristiriita", kirjoitti lehti ja minä uskoin! Opin uusia sanoja: otaksuma, otaksua, saatikka. Tällä kertaa lopetankin, saatikka lähelle tuli Erna Lund. Jos otaksumme, että hän on viisas neitsyt, niin yhteistyö on parempi kuin ristiriita, viisastelen itsekseni.

21.7.
Toissapäivänä olimme Kotkatjärvellä (49 ruplaa), eilen Kuitezhissa (70 ruplaa). Väliajalla pysymme ulkona, kun pukuhuonetta ei ole. Mutta onneksi on kauniit illat, jotka tuoksuvat heinälle. Kuuluu lehmien ammuntaa ja kukkojen kieuntaa. Aurinko sammuu järvenpintaan. Tietenkin tällaisina iltoina väki on heinätöissä. Ihmiset kunnioittavat harvoja kauniita poutapäiviä Karjalassamme...

Eilen Tombergin Liisa päätti lääkitä itsensä vodkalla ja pyysi käydä ostamassa puolikkaan. Siitä tietenkin jäi ainakin 450 grammaa, vaikka hierontapintaa tädillä on melkoisesti. Antoi ne grammat naispuoliselle matkahenkilökunnalle ja käski antamaan ryypyn minullekin, kun olin hakemassa sitä. Ja esityksen jälkeen seitsemään naispekkaan se tyhjennettiin. Ja syntyi puheita.
Nina Nikolajeva muisteli sodanaikaista teatterimme Siperian matkaa. Hän sai olla usein järjestäjänä ja ammattipaikalliskomitean puheenjohtajana ja välillä näyttelijänä. Monessa paikassa näyttelijättäret menivät kerjäämään koko kollektiivia varten. Matti Ljubovinilla (teatterimme monivuotinen puoluesihteeri) oli kapsäkki täynnä homehtuneita leipäpaloja, mutta ei viitsinyt jakaa niitä muille nälkäisille.
Ennen esitystä, niin kuin nytkin, piti päästä esiintymispaikalle, mikä ei ollut niinkään helppoa, ja järjestää yöpymispaikat ja mahdolliset ruokailut.
Shtshelin ja toisessa huoneessa Nina muistelevat yhtä miestä, joka oli silloin puoluesihteerinä, Suslovia. Oli rehellinen ja rohkea kansanmies.

26.7.
Olen jo kolmatta päivää kotona. Aurinkoisena aamuna vielä muistelen matkasta sen, että Aunuksen kulttuuritalolla saimme 300 ruplaa ja se merkitsee, että katsomo oli täynnä. Ja taas Koverossa 50 ruplaa ja Obzhassa 43 ruplaa.
Ja nyt oikeutetusti nautin kesästä perheeni kanssa. Olimme poikien kanssa uimarannalla, mutta tämä pohjoinen kesä ei ole paras mahdollinen Äänisellä uimista varten. Erkki ehti vilustua ja nyt on taas kuumeessa.

Toissapäivänä johtajamme Vlasova kertoi, että taiteellisen johtajan, siis Toivo Haimin piti olla työpaikalla jo kolme päivää sitten, muttei miestä näy tänäänkään. Työjärjestyslista on aivan puhtaana.

Kaupungissamme vieraili Gorki-kaupungin oopperateatteri. Olin eilen kuuntelemassa ja katsomassa heidän konserttiaan. Hyvät soololaulajat ja heidän kanssaan oli se suuri Ivan Kozlovski, Neuvostoliiton kansantaiteilija –kookas, komea vaikka jo vanhentunutkin. Äänikin kuului vanhanihmisen äänenä, mutta kyyneleet tulivat silmiin, kun hän lauloi kuuluisia romansseja: Ja pomnjy tshudnoje mgnovenje (Ma muistan ihmeellisen hetken) ja Ja vstretil vas (Kun sinut kohtasin).

27.7.
Voi tätä rauhatonta maailmaa. Amerikkalaiset sotilaat ja siinä luvussa neekerit taisteluissa Vietnamissa, Kreikassa nostavat päätään fasistit, Kiinassa vaaditaan Lju-Shao-tsinin, kompuolueen entisen kenraalisihteerin, kuolemaa. Arabimaissa puhutaan sodasta Israelia vastaan. Egyptin presidentti Nasser puhuu: "...nykyään on tehostettava sosialistisen arabiliiton johtavaa osuutta YAT:n elämässä, joudutettava sosialististen uudistusten vauhtia...”

Petroskoissa vierailee amerikkalainen taiteilija Roquel Kent. Hän on ollut monet vuodet kirjeenvaihdossa sortavalalaisen Toivo Hakkaraisen kanssa...

Haimi tarjosi henkilökunnalle vielä kolmea vapaapäivää... Miksi?..

Sain kirjeen Aila Heikkiseltä Itävallasta. On siellä muitten oululaisten kanssa voimisteluleirillä.

2.8.
Koko heinäkuu ja elokuun alkukin on ollut mukavan aurinkoista, käymme uimassakin 5-6 kertaa päivässä.
Kävimme Raijan ja poikiemme kanssa Säpsässä Säämäjärven rannoilla, teatterimme tulevan mökin paikalla. Mukana oli muitakin teatterilaisia. Ja kahdessa päivässä toimme teatterimme tulevan huvilan hirret Malaja Sunasta.

Teatterissa vihdoinkin alkoivat taas Erikoislähettilään harjoitukset.
Orvo Björninen auttaa toimittamaan Kantele-yhtyeen ohjelman tekstiä.

5.8.
Kansainvälinen nuorisoleiri
Tänään aamulla juna toi Petroskoihin 150 nuorta suomalaista. Mukana on Tarmo Manni. Huomenna ovat kansainvälisen nuorisoleirin avajaiset Lososinkalla.
Kauhean kalliit hinnat torilla: kilo perunaa ja kukkapuketti maksavat 50 kop. Jaoimme leiriläisille kukkia Erikin kanssa, joka jo tänään on taas kuumeessa, kun oli liikaa uinut.
Tulevien leiriläisten puolesta puhui eräs nuori herra leipä suussa (johtajalle ojennettiin suolaa-leipää) sanoi: "Me olemme liikuttuneita tällaisesta vastaanotosta ja me kiitämme teitä tästä, vaikka suussa oleva leipä häiritseekin tällä hetkellä. Ja minä toivoisin, ettei se leipä loppuisi koskaan. Ettei koskaan tulisi hallaa maittemme suhteisiin, mitä oli valitettavasti välillämme. Tässä tilaisuudessa on nuoria, jotka syntyivät rauhanoloissa ja me toivomme myös, että ystävyys ja rauha maailmassa säilyisivät ikuisesti.”

8.8.
Loppuivat kauniit päivät ja molemmat poikamme ovat kuumeessa.

Teatterin henkilökunnan puoluekokous
Eilen päivällä järjestin puoluekokouksen. Pannaanpas muistiin tämän päivän vaatimuksia järjestöllemme. Kuultuaan ja keskusteltuaan teatterimme pääohjaajan kommunisti Toivo Haimin selostuksesta Menneen teatterikauden tuloksia ja uuden vv.1967–68 näytäntökauden avajaiset puoluekokous toteaa:
1. Menneenä teatterikautena teatterimme kollektiivi sai valmiiksi seitsemän näytelmää: Čapek, Valkoinen rutto; Gorki, Vassa Zeleznova; saimme loppuun Rozovin Huvimestarin ja Anitan päivä -sadun; näiden lisäksi ohjelmistossa oli J. Smuulin Villi kapteeni ja Everstin leski sekä petroskoilaisen Kornevin Veden kemiallinen kaava. Oli järjestetty kiertuematka Suomeen syksyllä 1966. Ja keväällä 1967 oli toteutettu kiertue tasavallan pohjoispiireissä; keväällä ja kesällä oli kiertue Leningradin alueella ja Leningradin kaupungissa. Ja sitten, ennen lomaa, kahdella ryhmällä toteutimme kiertueen tasavallan pohjois - ja eteläpiireihin.

2. Čapekin Valkoinen rutto, Gorkin Vassa Zheleznova ja Smuulin Villi kapteeni -näytelmät oli ansoitetusti huomioitu niin neuvostoliittolaisen kuin suomalaisenkin lehdistön arvosteluissa. Anitan päivä, heikon näytelmäsadun perusteella tehty esitys, oli kompromissi. Tilaajat, siis ammattiliitto ja aluekomitea, käskivät ottaa sen ja me emme saaneet siitä hyvää. Kompromissi oli Kornevin näytelmänkin ohjelmistoon ottaminen ja teatteri ei osannut voittaa näytelmän heikkouksia.
Teatterimme kommunistit ymmärtävät, että maamme juhlavuotena ohjelmistossa täytyy olla näytelmä, joka vastaa päivän kysymyksiin. Siksi puoluekokous päättää: Toteuttaa syyskuussa 1967 Tur-veljesten kirjoittaman Erikoislähettiläs-näytelmän ja omistaa se Neuvostovallan 50-vuotisjuhlalle.

3. Taiteellisen neuvoston on viivyttelemättä päätettävä tulevan näytäntökauden ohjelmistosta. Tulevaisuudessa on periaatteellisemmin ja aktiivisemmin suhtauduttava ohjelman laatimiseen. Vastaavana T. Haimi.

4. 15.-20. syyskuuta on järjestettävä avonainen puoluekokous, jonka päiväjärjestyksessä olisi ainoa kysymys: Jokaisen henkilökunnan jäsenen velvollisuus maamme juhlavuotena. Vastaava kommunisti A. Vlasova.

5. Jokaisen teatterimme henkilökunnan jäsenen on etsittävä reservejä esitysten tekemisessä. Jokaisen kommunistin on annettava esimerkkiä henkilökohtaisella suhtautumisella omiin velvollisuuksiinsa ja kaikella antaumuksellaan suhtauduttava työhönsä esitysten, jotka tullaan omistamaan maamme Suurelle tapahtumalle, toteuttamisessa.

6. Näytelmien taiteellisen tason kohentamisen toteuttaminen. On pantava kuntoon tuotannollisten keskustelujen säännöllisyys.

Kokouksen jälkeen menimme koko henkilökunnalla katsomaan suomalaisten elokuvaa Käpy selän alla. Mielestäni, jos siitä elokuvasta ottaisi pois liialliset seksuaalikohtaukset ja lisäsi ajatusten voimaa, niin se olisi oikein tarpeellinen elokuva nuorille, jotka vasta alkavat nauttia maailmasta, vasta alkavat ymmärtää kutsumuksensa.

15.8.
Kyllä joskus on saatava selkään, niin kuin minä sain tänään Kantele-yhtyeen konsertin jälkeen, joka oli katselmuksena ennen Suomeen lähtöä. Olin kuuluttajana. Vaikka yhtyeen taiteellinen johtaja Semjon Karp kertoi komissiolle, ettei teksti ole vielä valmis, yksi reiluimmista komission jäsenistä, Progress-kustantamon puheenjohtaja Veikko Airola, haukkui minut pataluhaksi. Tietenkin se minun suomen kieleni on vielä niin kehno, että itseänikin hävettää, mutta ei, mielestäni, noin loukkaavasti saisi puhua. (Tulevaisuudessa, siis jo vuonna 1995, hänestä tulikin ainoa suomenkielinen taistelija kommunismin aatteista Karjalassamme, oikein jääräpäinen sellainen. 21.1.1999)
Kyllä se sananlasku hulluista ja herroista on osuva. Mutta karaistumistahan se on. Muistui Martti Larnin Neljännestä nikamasta hyvä teksti: “Hän alkoi olla jo siinä iässä, jolloin mieheltä lähtee turhat illuusiot, hiukset ja hampaat...”

20.8.
Seuraavana päivänä sain kuulla monta lohdutussanaakin, vaikka ne joskus loukkaavat vielä enemmän. Mutta ei muukaan auta, matkasta on sovittu. Anatoli Prokujev, puolueen kaupunginkomitean sihteeri, tulee johtajaksi ja sanoi minulle, että minun on oltava koko ajan hänen kanssaan, tulkkina. Konserttien lisäksi.

24.8.
Taas matkaan!

9.9.
Suomen matkasta
Ja nyt se matka Suomeen taas on tehty. Ja sen minä vain sanon, että seuraavalla kerralla kymmenen kertaa mietin, ennen kun suostun sellaiselle matkalle.

25. päivänä elokuuta olimme Helsingin asemalla. Televisiokamerat olivat vastassa. Reutsalo piti tervehdyspuheen, meidän tytöt lauloivat suoraan laiturilla. Menimme matkailukoti Clairettiin, jossa olimme 40 minuuttia. Lounas kulttuuritalolla, ja sieltä lähdimme TV-harjoituksiin. Ohjaajana oli Tuula Kautto. Tehtiin läpiajo.
Kello 21.00 oli iltapala ja sen päälle keskustelu Simonkatu 8 A:n kuudennessa kerroksessa. Votkapullot oli pöydällä ja hyväntahtoiset isännät: Reutsalo, Malo, J. Aalto ja Volde Kautto. Meidän puoleltamme oli Prokujev, Semjon Karp ja minun lisäksi toimintajohtajamme Jakov Pergament.
Reutsalo ja Malo puhuivat huonoista mainoksistamme ja vähästä yksityismateriaalista, yhtyeestä ja sen historiasta. Morkkasivat Venäjän byrokratiaa: “Miksi täytyy kirjoittaa kaikesta Moskovaan? Meidän on suoritettava nämä asiat jo puolta vuotta ennen kiertuetta ja Moskova ei ole koskaan valmis.” Prokujev yritti puolustaa, että meidän on puhuttava Moskovan kanssa, sillä se maksaa rahat.
Tulimme yöpuulle noin kahden paikkeilla. Ja kello 6.00 oli herätys, sillä 7.15 oli lähtö Pasilan studioihin. Söimme lounaan studiossa ja meidät vietiin Helsinki-kiertueelle. Illalla oli taas keskustelut, mutta pyysin vapaata. “Jos haluatte, että huomenna menisi hyvin, niin minun on levättävä.” Nukuin kymmenen tuntia peräkkäin.
Konserttimme tapahtui Karkkilassa. Satoi. Piti siirtää esiintyminen koulusaliin, vaikka oli meinattu esiintyä ulkonäyttämöllä. Lähes 500 SKDL:n maakuntajuhlan osanottajaa mahtui katsomoon. Prokujev pyysi sanomaan sitä ja tätä ja minä pusersin itsestäni hyvä jos puolet siitä.
Väliajalla puhui kansanedustaja Paavo Aitio. Hän lähti mukanamme illallisen jälkeen Turkuun. Illallisella oli juomisia ja puheita. Käänsin ensimmäisen ja viimeisen puheet suomen kielelle. Se oli sitten hataraa puhetta.
Olimme laulaneet ja puhuneet liikaa, sillä Turusta myöhästyimme kolme ja puoli tuntia. Mutta Kiikurit-yhtye vastaanottajana oli hyvällä tasolla. Kolkkasaarella, SNS:n huvilalla, oli pimeää kuin säkissä. Kävelimme laukkuinemme satasen metriä, möristen jotain siitä, ettei täälläkään ole kaikki ihan kunnossa, kun näin pimeässä on käveltävä. Mutta sitten yhtäkkiä yhtä aikaa ympärillämme syttyivät pysäköityjen autojen lyhdyt ja niitten valoissa kansallispukuihin puettu kuoro kajautti laulun. Se oli ainutlaatuinen, koko elämäni elämys!!!
Ja ne olivat kivoja päiviä meren rannalla olevassa huvilassa. Aamuisin peseydyimme meressä satojen lintujen säestämänä. Näkyi komea valkoinen laiva, joka tuli molemmat aamut Ruotsista, kertoen saapumisellaan jostain tuntemattomasta elämästä.

16.9.
Manok matkustaa Moskovaan
Murmansk–Moskova-juna vie meitä, Manok-laulajia, pääkaupunkiimme. Tässä nyt olisi aikaa kirjoittaa muistiinpanoja, mutta viimeistä vaunua heittelee niin raivoisasti, ettei tule mitään, ei pysy kynä kädessä. Nyt pitäisi olla kurkku terveenä ja ääni kirkkaana.
Sähkeellä kutsuimme Pauli Rinteen Odessasta, missä hän oli kuvauksissa. Ehtiikö?

17.9.
Moskova. Hotelli Zarja. Se on niitä, vielä 1950-luvun Moskovan rakennuksia Nuorisofestivaalin ajoilta. Täällä on nyt satoja amatööritaiteilijoita. Kaksi tuntia meni ennen kuin pääsimme huoneisiin. Eilen oli vapaata ja kävimme Neuvostoarmeijan keskusteatterissa. Paulin kanssa kuvauksissa on tämän teatterin näyttelijä Gennadi Krynkin, joka järjesti meille paikat.
Katsoimme Wuolijoen Justiinan. Paitsi nimeä ja soivaa Sibeliusta, mitään suomalaista esityksessä ei ollut. Ihmeeksemme se Surusoitto soi koko esityksen. Lavalle oli rakennettu suuri linna. Esitys oli myyty jonkin tehtaan henkilökunnalle ja kuulimme tyytyväisiä mielipiteitä. Esityksen jälkeen olimme Krynkinin vieraina 9-kerroksisessa talossa. Ryyppäilimme, söimme ja lauloimme. Aamulla harjoittelimme hotellissa. Ja nyt on lepohetki ja minä voin panna muistiin viimeiset Kanteleen Suomen kiertueen tapahtumat.

Turussa menin käymään Kauko-enon luona, mutta ovella minut otti vastaan surupukuun pukeutunut vaimonsa, joka kertoi, ettei Kaukoa enää ole tässä maailmassa. Ihme, että se vaikutti minuun vapauttavasti. Iltakonsertin aikana Turun konserttisalissa, en hermoillut enää niin kauheasti. 1000-paikkainen katsomo oli täpötäynnä. Luin taas paperista tervehdyksen, mutta paljon vapaammin kuin ensimmäiset kerrat. Sali otti konserttimme oikein lämpimästi vastaan. Kiikurit olivat tietenkin mukana.
Ja taas oli illallinen. Herkkuruokana oli komea kaakku, Petroskoin ja Turun vaakunoilla koristettu. Sitten tanssimme ulkolavalla. Kaunis kuutamo valaisi meitä niin romanttisesti.

Sitten olivat Jämsä ja Niskamäki. Ihmisiä oli vähän, mutta sen edestä oli sellaisia, jotka eivät oikein suvainneet meitä. Kävi katsomassa meitä kuuluisa eduskuntalainen Varkaudesta Hugo Manninen. Kauniisti kiitti!

Ämmänsaaren kylä odotti meitä seuraavana päivänä. Erillinen huone, lämmin päivä, komea metsä täynnä marjoja ja sieniä. Hieno ravintola. Ensimmäinen vapaapäivä. Tikanheittoa. Kävimme saunassa. Mutta Ruukin koululla oli taas vähän yleisöä.

Matkalta jäi muistiin viimeinen meno 3. päivänä syyskuuta. Saukon majassa söimme aamiaisen. Kajaanissa esitimme Karankalahden tanssisalissa. Ja sieltä yli 200 km heitto Ouluun. Taas tapasin herttaisen Aila Heikkisen. Konsertti meni mainiosti. Illalla ryyppäsimme hiukan. Mauri oli kyllä niin kypsä, että koko yön kuulemma juoksenteli tyttöjemme huoneissa sata markkaa kädessä.

Ja 4. päivänä syyskuuta oli 650 km heitto. Illallinen kalliissa ravintolassa, lämpöiset puheet, maljat ja ranskalainen cabaret sen päälle. Tanssimme koko illan ja nautimme kutittavasta ohjelmasta. Mutta jotain tapahtui, kun Malo kävikin puhumassa kulisseissa, että muka salissa on neuvostoliittolaisia. Ohjelma vaihtui hyvin tuttuun.

Nyt olemme siis Moskovassa. Tänään lauloimme melko huonosti. Väsyy vartomaan pääsyä lavalle. (Ainakin 4,5 tuntia! Siinä menee halut ja lahjakkuuskin.) Salissa kyllä istui Suomen konsuli, ainakin Seppo Virtasen mukaan (hän on pitkäaikainen suomenkielisen radiomme toimittaja). Tietenkin salissa oli Rudolf Sykiäinenkin, joka kuvasi meitä päivällä Smolenskaja-torilla.

18.9.
Aamulla saimme tietää, että olemme päässeet päättäjäiskonserttiin, joka tapahtuu Kremlin palatsissa! Kaikki kolme Karjalan numeroa pääsi siihen. Joka alueelta siihen konserttiin pääsi vain yksi numero, paitsi Leningradista ja Karjalasta.
Harjoitusten välillä meidän piti laulaa rautatievarikolla, jossa oli kuuluisat talkoot, joihin osallistui 1920-luvulla Leninkin. Mutta autonkuljettajamme eksyi ja myöhästyimme lounasajalta, jolloin meidän oli laulettava. Täytyi tyytyä vain tutustumiseen laitokseen.
Illalla oli kuitenkin konsertti kirjailijaliiton talolla: komea palatsi, ihana näköala, paljon pieniä hökkeleitä ja pilvenpiirtäjiä taustana. Yleisöä ei ollut paljon, mutta vastaanotto lämmin. Sydämelliset sanat jokaiselle osallistujalle löysi kuuluisa runoilija ja proosakirjailija, lyyrikko Viktor Bokov.

19.9.
Aamu meni Lujoville nimetyllä kulttuuritalolla. Siellä harjoittelivat ne, jotka tulevat esiintymään Tshaikovskin salissa. Aamulla vasta saimme tietää, että sielläkin tarvitaan meitä. Järjestäjät kyllä kysyivät, että missä meidän seitsemäs mies on. Vastasimme, että hän sairastui. Paulin oli lähdettävä filmauksiinsa. Huomenna harjoittelemme konserttipaikalla.

Kävimme Rudolfin luona. Joimme kahvia ja rupattelimme. Sain kuulla yhden taiteilijan historian. Hänestä kirjoitti Apu-lehti ja aineiston oli antanut Rudolf. Joskus kirjoitan enemmän, nyt nukuttaa. Täytyy vielä mainita, että olimme koko miessakilla Malyi-teatterissa katsomassa Mdivanin näytelmää Sinun Misha-enosi. Olen lukenut näytelmän ja ihmettelin, miten siitä sai näinkin hyvän esityksen.

23.9.
On tapahtunut paljon. Oli hyvä konsertti Tshaikovskin salissa. Ääni kyllä meinasi mennä piippuun – nuha. Ja yhtäkkiä syntyi uusi mahdollisuus esiintyä Kongressipalatsissa. Se tapahtui 21. päivänä. Osanottajia oli ainakin 2000 ihmistä. Tuntui hätä koko konsertissa. Ja se tarttui meihinkin. Ennen meitä esiintyi Leningradin yliopiston kuoro, jota ei harjoituksissa ollut. Ja kun ilmoitettiin meidän numeromme, näyttämöllä oli sellainen hälinä, ettemme kuulleet oikeaa ääntä ja ensimmäinen laulu meinasi mennä penkin alle. Hyvä että rohkenimme pysäyttää ja aloittaa uudelleen. Sillä voitimme Kuparisepän ja meidän annettiin laulaa toinenkin laulu. Ja se oli se latvialainen venäjän kielellä Haukkui koirat hanakasti.

Eilen lauloimme Sähköteknillisessä instituutissa ja siellä saimme tietää, että Kantele-yhtyeen tyttöjen ryhmä ja Segezhan tanssiryhmä lähtevät jo kotiin. Mepä sinä iltana lauloimme vielä sillä kuuluisalla Talousnäyttelyn alueella. Just kun aloitimme toisen laulun, taivaalta alkoi tulla vettä kuin käskystä, mutta sisua riitti laulaa loppuun. Saimme myrskyisät suosionosoitukset. Ja rintamerkit takkien liepeihin.

Ministerikin, siis Kolmovski, on myös Moskovassa. Eilen aamulla olimme Tuntemattoman sotilaan haudalla. Sitten menimme kuuluisiin Sandunovskin saunoihin. Hyvä löyly ja uima-allas, prässättiin puvutkin. Hyvä, mutta näin korkealuokkaiseksi melko kehno. Mutta koko laitos onkin 75-vuotias ja ilman remonttia.

28.9.
Koko homma tuntuu rahojen tuhlaamiselta. Kerran päivässä laulamme jossain puistossa tai laitoksessa ja iltaisin katsomme esityksiä. Onhan se tietenkin mielenkiintoista, mutta kotona odottaa perhe ja teatterissa puuttuu näyttelijöitä.

Tänään illalla näin Kremlin teatterissa tatarialaisen teatterin esityksen. Kaikki oli ihan niin kuin meillä. Kuulokkeet epäkunnossa ja katsomosta joku huusikin, niin kuin meillä: "Davai gromtshe!" (“Anna tulla kovemmin!”)... Käännöksen lukija ei ehtinyt perässä ja joskus taas kiirehti. Ei ole oikeaa sankarityyppiä, niin kuin ei meilläkään.

30.9.
Lopulta tuli Paulikin etelästä, siltä filmauskeikalta. Eilen kävimme taas Rudolfin luona Orvon ja Anteron kanssa. Puhuimme päivänongelmista maassamme. Rudolf kertoi ajatuksensa, joka on todella uusi: Miksi täytyy olla sosialistinen kilpailu? Yksi tekee hyvää työtä ja toinen laiskottelee. Traktorin osia ei riitä kuitenkaan ja ne seisovat sitten puolitekoisina.
(Sain Kolmovskilta syntymäpäivälahjaksi 10 ruplaa!)

6.10.
Talossa on taas rahapula ja meinaan lähteä tienaamaan verensiirtolaitokselle. Kyllä me 30. päivänä illalla lauloimme sen yhden laulun, mutta olimme tuttavien mielestä kuin säkillä lyötyjä. Vaikka Sovetskaja Rossija -lehti kirjoitti, että katsomo nautti lauluistamme, emme olleet oikein varmoja siitä. Joimme bankettisalissa jotain sekajuomaa ja lähdimme Orvon hyvien tuttavien luokse.
Se onkin oikein erikoinen perhe, mutta emme oikein uskaltaneet kyselläkään heistä ja he taas eivät viitsineet kertoa. Otimme kolme viinipulloa ja talon pöydällä kyllä oli konjakit ja kaikkea hyvää. Lauloimme mitä osasimme ja sitten kuuntelimme hyviä levyjä.

1. päivänä lokakuuta, siis syntymäpäivänäni, kävimme Leninin mausoleumissa. Se on minulle aina järkyttävä tilaisuus. Stalin on siirretty toisten riviin ja ainakin toistaiseksi on ilman veistoskuvaa. Seisoimme kolme tuntia jonossa päästäksemme sinne. Kun aamu heräsi, niin olimme ensimmäisiä, mutta kun ulkomaalaiset pääsevät jonotta...
Sieltä menimme Maneesiin, siis näyttelysaliin, joka on keskellä kaupunkia. Paljon sota-aiheisia teoksia. Illalla lähdimmekin kotiin päin.
Ostin 10 ruplalla vodkaa. Joku opettaja, Ahvosen tuttava, osti minun kunniaksi samppanjapullon ja siitä se alkoi ja myöhään loppui! Sain pojilta komean lahjan: avaruuslentäjien kunniaksi tehdyn muistomerkin pienoismallin.

Teatterissamme menevät Erikoislähettilään harjoitukset.

11.10.
Sataa... On harmaana kaikki ja kaikki harmittaa!

Eilen päivällä olimme Anna Vlasovan ja Toivo Haimin kanssa aluekomitean ideologisessa komissiossa, jossa hyväksyttiin teatterimme ja toisten taidelaitosten ohjelmistoa. Ehdotimme Erikoislähettilästä, Täällä Pohjantähden alla, Romeo ja Juliaa, Majakovskin Saunaa, Pogodinin Ystäväni, Antti Timosen valmisteilla olevaa näytelmää ja Gorkin Vanhusta. Komissio – M. Kiurun johdolla –, jossa oli kirjailijoita, lehtimiehiä, ammattiliiton aluekomitean edustaja ja paljon muita, hyväksyi ohjelmistomme. Kirjailijoista olisi mainittava Antti Timonen, Uljas Vikström, Vsevolod Uslanov ja Rostislav Kornev.
Kiuru ei voinut olla mainitsematta viime näytäntökauden kahta esitystä, jotka hänen mielestään olivat kyseenalaisia. Se oli Suomalaisessa teatterissa Everstin leski ja Venäläisessä teatterissa Rozovin näytelmä Perinteinen kokoontuminen (Traditsionnyi sbor).

12.10.
Tuli suomalaisia vieraita Kulttuurikeskuksesta. Näyttelijätalo antaa meille huoneiston ylihuomiseksi. Jokaiselta henkilökunnan jäseneltä kerätään 1 rupla ja johtokunta lupaa antaa minulle 30 ruplaa palkintoa, joka menee yhteiseen kattilaan.

14.10.
Erikoislähettilään katselmustilaisuus. Joku meikäläisistä sanoi, että esityksemme muistuttaa amatööriteatterin, joka on ottanut ohjelmistoon liian vaikean teoksen, esitystä. Ensi-iltaan suostuttiin, mutta hampaitten välistä. Ja illalla sitä ovat katsomassa Suomen Kulttuurikeskuksen edustajat.

15.10.
Ensi-ilta olikin melko ikävä. Näyttelijät olivat väsyneitä. Puuttui ohjaajan kättä. Näyttelijät tekivät itse mitä osasivat ja siinä kaikki. Vaikea oli istua katsomossakin.

Olimme Raijan kanssa illallisella, joka tarjottiin näytäntökauden avajaisten, ensi-illan ja suomalaisten vieraitten kunniaksi. Ilta meni hyvin välittömästi ja iloisesti. Haluaisin olla Hugo Mannisen iässä yhtä reipas ja huumorintajuinen.

16.11.
Kerran väiteltiin Haimin kanssa aiheesta “tapahtuuko Suomessa vallankumous”. Haimi kertoi, että suomalaiset kommunistit luopuivat vallankumouksesta ja ovat sosialismin rauhanomaisella tiellä. Minä väitin, että sekin on vallankumousta. Ja nyt luen Kansan Uutisissa: "Rauhanomainen tie sosialismiin ei merkitse sitä, että sosialismi kasvaisi itsestään kapitalismin sisään, vaan toteutuakseen sekin tie vaatii vallankumouksellista toimintaa, jonka päämääränä on suurpääoman vallan murtaminen ja suurtuotantovälineiden omistusmuodon muuttaminen..."(Kansan Uutiset 10.11.1967. SKP:n uuden ohjelmaluonnoksen peruspiirteet, Erkki Rantie)

Luin mielelläni Jevtushenkon Bratskaja-voimalaitoksen ja Francis Baconin Uuden Atlantiksen.

18.11.
Olimme kutsutut Raijan kanssa Semjon Karpin kotiin. Siellä oli Musiikkiteatterin koomikko Estrin vaimonsa kanssa, Jakov Pergament vaimoineen, Tyyne Pulkkinen, Maksim Gavrilov, Valde ja Reutsalo ja me. Kaksi tuntia meni keskustelussa pikarien ääressä. Reutsalo lupaa huomenna käydä puolueemme aluekomitean ensimmäisen sihteerin vastaanotolla, sillä tietää, kuka tässä maassa päättää jotain. Vlasova kertoi, että Reutsalo meinaa kutsua teatterin 10 päiväksi ja vuonna 1969 Kantele-yhtyeen.

24.11.
Oli näytäntökauden yhteenveto. Yleisöäkin oli kutsuttu. Ei kukaan kuitenkaan halunnut aloittaa sitä. Sitten alkoi puhua Tomberg, joka ilmoitti yleisölle, että me olemme pulassa Haimin kanssa. Voi kun on hyvä, kun Ivan Petrov aikoo ohjata Majakovskin Saunan teatterissamme... Päivä loppui Ahmatovan runoilla, joita lausuivat Belonutshkin, Ljudmila Zhivyh ja Leena Bytshkova. Kynttilät lämmittivät sielua runouden ilmapiirissä.

Ja yöllä kotona arki löi korville: nuoremmalla on ripuli.

29.11.
Jonkin järjestön juhlaistunnon jälkeen oli Erikoislähettilään esitys. Leningradista oli kutsuttu kriitikko Benjash Raisa Moisejevna. Katsoi esitystä humalaisen yleisön keskellä. Esitys häntä ei miellyttänyt. Ei miellyttänyt oikeastaan mikään esityksessä.

1.12.
Teatterimme harjoittelee yhtä aikaa neljää näytelmää: Saunaa harjoittelee Ivan Petrov, Täällä Pohjantähden alla on Toivo Haimin käsissä, M. Gindinin ja G. Rjabkinin Mitään ei ole tapahtunut -näytelmää ohjaa teatterikorkeakoulun päästökäs Karl Marson. Tässä esityksessä esiintyy vielä Walter Suni kukkakauppiaan roolissa (Neuvosto-Karjala 24.12.1967). Lapsille valmistetaan joulusatua.
Toivo Lankinen on kuulemma menossa Suomeen Pietarsaareen kansanteatteriin ohjaajaksi.

15.12.
Käyn opiskelemassa marxismi-leninismiä iltayliopistolla kerran viikossa. Pienten harmaitten roolien kimpussa on niin ikävä olla. Perspektiivejäkään ei näy.

Raija sai uudet huonekalut kotiin, viiden vuoden vähittäismaksulla.