1.2.1965.
Tulimme Suojärven matkalta. Matka kesti viisi tuntia. Ja matkasta olisi voinut tulla ikävä, sillä erään tytön taholta, jolla on jo itsellään kaksi tyttöä, tapahtui hyökkäys minua kohtaan. Nainen sanoi melko suoraan, että hänen sydämensä huomasi minut heti. Ja antoi puhelinnumeronsakin. Auttoi vain se, että sanoin rakastavani naisia niin kuin luontoa, ja hän hoksasi, etten rakasta mitään. Niin kai se onkin. Vielä eilen olimme Pitsijoella.
4.2.
Tutustuimme Kullervoon uuden lavastajan kanssa. Moskovalainen taiteilija Tarasov ei oikein ymmärtänyt tehtävää ja Tamara Jufa, joka on jo nyt kuuluisa Kalevalan kuvittaja ja kansallisen kulttuurin tuntija, muokkaa Tarasovin työtä. Harjoittelemme Kullervon 3. kuvaelmaa. Ja vaikka näytäntökauden avajaisista on jo ilmoitettu, että ne ovat 16. helmikuuta, se tapahtuukin huhujen mukaan vasta maaliskuussa.
6.2.
Harjoittelemme jo näyttämöllä. Kauheat läpivedot uudessa teatterirakennuksessamme, väliaikaiset kulissit. Jokin pieni lamppu, kuin suden silmä, valaisee hiukan näyttämöä. Tuntuu niin harmaalta kaikki!
Petroskoissa vierailee runoilija Robert Rozhdestvenski.
11.2.
Ei vieläkään ole johtokunnan päiväkäskyä pääohjaajasta ja toiminnanjohtajasta.
Vaikea on harjoitella, kun työmiehet tekevät omaa työtään samaan aikaan. Joku lyö naulaa seinään. Takaa kuuluu sahan ääni. Ja kun vielä ministeri tuli näyttämään, miten hän huolehtii kansallisesta kulttuurista ja on valveilla myöhän illallakin.
13.2.
Toivo Lankinen ei kestänyt ja sotkeutui Haimin työhön. Harjoittelemme orjien tuloa. Silloin, kun ei tapahdu mitään näyttämöllä, puuttuu yleisönkin mielenkiinto. Orjat tulevat kuin omaan kotiinsa. Kullervo heittäytyy heidän niskoilleen. Ja juuri saimme kuulla Hepralta, että on tulossa hurja joukko miekkoineen. Isä ehdottaa ottamaan kirveet käteen. Kullervon ei pitäisi tietää, että he ovat hänen ystäviään. Ja orjat taas näkevät, että heitä odotetaan kirveet käsissä. He ihmettelevät. On vastatoimintaa. Siitä syntyy toimintaa.
Tänään menemme taas venäjänkielisen Ropsin kanssa Hirvakseen. Yövymme matkalla. Sitten on Raiguba ja Spasskaja guba.
Raijan täytyy lähteä sairaalaan, ettei perhettä vain lisääntyisi. Syntiä se tietenkin on, mutta ei muu auta.
Erkki on meillä liian herkkä. Kyyneleitä tulee tuon tuosta ihan tyhjästä.
Matkalle otin taas sukset mukaan. Aamuisin nautin liikkumisesta luonnossa.
Esityksistä saimme liiankin pieniä summia. Ihmeellistä, kun ei lapsiakaan löydy kylissä.
16.2.
Petroskoissa vierailee kuuluisa neuvostoliittolainen runoilija Robert Rozhdestvenski. Hän on opiskellut meidän yliopistossamme ja siksi usein käy meillä Karjalassamme.
Teatterimme ammattiliittokomitean puheenjohtajaksi valittiin Orvo Björninen.
Kaupungin puoluejärjestö pyytää ehdottamaan jonkun näyttelijöistä kaupunginneuvoston jäseneksi. Sanni Botsharnikova on väsynyt ja pyytää vapauttamaan hänet tehtävistään. Ja puolueen kaupunginkomitean puolesta on määräys lisätä maanlaajuisesti naisten, työläisten ja kansallisen vähemmistöjen edustajien prosentuaalista määrää paikallisissa neuvostoissa. Siksi karjalaisen paikalle pitäisi tulla myös karjalainen ja nainen, tai suomalainen.
Orvo kertoi siitä, että on kuullut huhuja Toivo Haimin tulosta teatterimme taiteelliseksi johtajaksi. Monet ovat vastaan. Mutta ohjaajan löytäminen ei olekaan helppo asia. Tuorila ja Lankinen muka kieltäytyvät.
Vaikeasti harjoittelemme Kullervon neljättä kuvaelmaa.
19.2.
Aamusta olin puolueen kaupunginkomiteassa puhumassa uudesta ehdokkaasta kaupungin neuvostoon. Eikö saisi vaihtaa Botsharnikovaa Shtsheliniin? Mutta minulle vastattiin, että prosentuaaliset tiedot on jo lähetetty Moskovaan. Täytyy löytää nainen. Eilen me kyllä sellaisen tilanteen arvasimme paikalliskomiteassa ja ehdottaisimme Emma Hippeläistä. Menin juoksujalkaa Emman puheille, pyytäen hänen suostumustaan. Ja Emma suostui! Ja kokouksessa Emman ehdokkuus oli otettu vastaan suosionosoituksin.
Iltapäivällä kävimme Orvon ja Paulin kanssa ohjaaja Zaiontshkovskin puheilla pyytämässä häntä pääohjaajaksemme. Vaikka seinällä jo riippuukin päiväkäsky Haimin määräämisestä pääohjaajaksi. Paikalliskomitea on yksimielisesti vastaan.
21.2.
Ivan Petrov, joka on yhdistyneen teatterin pääohjaaja, kutsui keskusteluun teatterimme taiteellisen neuvoston, paikalliskomitean ja puolueen jäseniä. Tuorila, vaikka hänet oli kutsuttukin, kieltäytyi olemasta sellaisessa kokouksessa ja Lankista ei löydetty kotoa. Siis ministeriön mielestä vanhemmat näyttelijät eivät kelpaa. Näinhän se vähän on, mutta harmittavat tällaiset kulissientakaiset politikoimiset.
Ensimmäisenä kysymyksenä keskustelussa Petrovin kanssa oli: vastaako Haimi pääohjaajan vaatimuksia? Mutta samalla heräsi kysymys: kukas muu? “Entä jos yrittäisi etsiä?“ Se on pitkäaikainen ongelma ja paikalla pitäisi olla mies nyt ja heti. Päätimme, että kootaan ohjaajaryhmä: Ivan Petrov, joka ohjaisi yhden näytelmän vuodessa, Toivo Haimi, joka ohjaisi kaksi kolme esitystä(?). Ryhmässä olisi Walter Suni, Juri Zaiontshkovski ja Juri Horosh – kaksi viimeistä televisiosta. Eilen esitimme taas venäjänkielistä Hyvien palvelujen toimisto -esitystä tanssiyleisöä varten. Ja tänään piti olla sama yleisö, niin päätettiin vaihtaa Toimisto lasten Rops -esitykseen.
23.2.
On Puna-armeijan vuosijuhla. Naapurissa päätettiin laulaa kaikki laulut, jotka jossain määrin vastaavat juhlan aatetta. Ei nukkumisesta tullut mitään.
Ensimmäisen kerran 10 vuoden aikana sain kiellon verenluovutuskeskuksessa, sillä hemoglobiini on vain 74 pistettä. Ja minä kun olin varma, että minun hiihtomatkani nostavat hemoglobiiniarvoani.
Laulut naapureilla ovat muuttuneet yleisiksi pöytälauluiksi.
Zaiontshkovski kieltäytyy pääohjaajan paikasta. Kyllä se palkkakin teatterissamme on liian pieni.
Ahvonen kertoi, että näytäntökauden avajaisiin on tullut ihmisiä jo Moskovastakin.
Ja selvyyttä teatterin kohtalosta ei ole vieläkään.
26.2.
Kaikki viimeiset harjoitukset menevät hukkaan, kun rakentajilla on kauheasti työtä ja heillä ei ole mahdollisuutta odottaa harjoitustaukoja. Siirrettiin harjoitusaikaakin. Lopetamme kello yksi yöllä.
Sulo Tuorila joutui sairaalaan "juoppojenhuoneeseen". Hänen vaimollaan, kuuluisalla Liisa Tombergilla on itku silmissä, eikä tiedä oikein mitä tehdä. Tuorila on Ilmarisen roolissa ja hänen tilalle tuskin löytyy näyttelijää.
27.2.
Teatterimme rakennus on nyt valmis! Näytäntökausi avataan konsertilla. Miesryhmämme laulaa Kuparisepän, amerikkalaisen laulun En halua sotia, karjalaisen laulun Kiiskon suudoh ja lisäksi Rakastan elämää. Konsertin lopussa oli Tukkijoella -esityksen loppukohtaus, vaikka sitä ei ohjelmistossa olekaan.
1.3.
Kova pakkanen ja uudessa teatterissamme on hiton kylmä. Eilen oli Kullervon läpiajo ja kenraaliharjoitus ja tänään on vastaanotto, jossa on aina taiteellisen neuvoston jäsenten lisäksi ministeriön edustajia. Ja lisäksi oli Viattoman valheen läpiajo.
2.3.
No nyt se talo on muka valmis. Neljä vuotta tätä odotettiin. Rakentajat luovuttivat takuukirjeen teatterimme henkilökunnalle juhlatilaisuudessa. Esityksen aikana kyllä jostain ylhäältä pamahti näyttämölle rappausmöykkä, mutta sattuuhan sellaista mummollekin! Pääasia, ettei satuttanut ketään. Me Orvon kanssa (ammattiliiton ja puolueen edustajina) pidimme punaista nauhaa ja joku katkaisi sen.
Kullervoa kuunneltiin ihan hyvin ja lopussa oli oikein myrskyisät aplodit. Kyläklubien näyttämöiden jälkeen tuntui niin mahtavalta olla uudella lavalla, että melkein juoksimme näyttelijäkäytävää myöten kuin koulupojat. Pääohjaajaongelma on nyt numero yksi.
Kullervoa olivat katsomassa geologit, meidän teatterimme hyvät ystävät. Ja näitten ystävien kanssa ei mahda olla ryyppäämättä. Juhlimme teatterimme yhdistyksen huoneistossa. Mukana oli ohjaajamme ja kello 12 yöllä ilmestyi Helmer Sinisalo, säveltäjäliiton puheenjohtaja, jo melko ryypyksissä ja pyysi antamaan hänellekin vielä "tipan". Näin katoaa maine ja kunnia, sanoisi roomalainen.
5.3.
Mutta toiseen Kullervo-esitykseen yleisöä löytyi vain puolikatsomoa. Lankinen sanoi, että hänen mielestään teatterimme vanhempi sukupolvikin näinä vuosina on hävittänyt paljon. Eivät ole enää niin reippaita kuin joskus.
Käyn tuon tuosta suomen kielen luennoilla yliopistolla.
6.3.
Olin Kantele-yhtyeen taiteellisen neuvoston istunnossa. Puhuttiin Aino-ryhmän anomuksesta siirtyä yhtyeestä filharmoniaan. Ja ryhmä on tasavallan ansioitunut yhtye, yleisvenäläisen kilpailun laureatus. Naiset eivät ole kyllä sivistyksellä pilattu, mutta äänensä ovat todellisia kansanääniä. Heidät on kerännyt kylistä ohjaaja Sofja Oskina. Ministeri ilmoitti, että filharmonialta on kielletty ottamasta yhtyettä kokoonpanoonsa.
7.3.
Aamulla hyvällä menestyksellä esitimme Robot Ropsin ja illalla olin kahden Kanteleen konsertin kuuluttajana.
8.3.
On Naistenpäivä. Miesryhmämme lauloi, ilmaiseksi tietenkin, kaupungin juhlatilaisuudessa.
Teatterissamme harjoitellaan Puut kuolevat pystyyn ja Kun ruusut kukkivat -näytelmiä. Olen valitettavasti taas vapaa.
12.3.
Teatterimme seinällä on päiväkäsky uusien näytelmien kansoituksesta. Sain hanurinsoittajan roolin Druzen näytelmässä Kasa Mare. Ohjaajana on Toivo Haimi.
15.3.
Aamulla tuli eräs inkeriläinen nainen, ja kertoi, että äitini pyynnöstä meni tapamaan häntä, mutta ovi on kiinni. Jotain on muka vinossa. Minä läksin hänen kanssaan äidin asunnolle ja koputin melko lujasti. Ja kun vastausta ei kuulunut, päätin avata voimalla. Ja siihen äitini heräsi ja kirosi meidät kauheasti.
18.3.
Ihminen astui avaruteen. Radiosta kuuluu, miten puolueemme Keskuskomitean sihteerit taputtavat kosmonauteille. Ja minä kuvittelin, miten, sametinmusta taivas taustana, ihmiset leijuvat tyhjyydessä. Kirosikin joku vissiin ihmeessä. Ja venäjän kielellä!
Yhdistyneen teatterimme talousasioita. Teatterimme kirjanpitäjä ilmoitti, että näin pienelle kaupungille kaksi teatteria on liian paljon. Valtiolla ei riitä rahaa. Ja se liika teatteri on, venäläisen naisen mielestä, meidän Suomalainen teatterimme. Tunnustettava kyllä on, ettei yleisöä riitä. Kun ruusut kukkivat viime esityksessä oli taas 80 henkeä ja katsomossamme on 400 paikkaa.
22.3.
Perutettiin Ropsin esitys, sillä ei yhdistyneessä teatterissa riittänyt autoa meitä varten. Matkalle lähti operettiesitys.
25.3.
Perutettiin venäjänkielinenkin Hyvien palvelujen toimisto -esitys. Katsomossa oli 25 henkeä, vaikka myyty on 102 lippua. Otetaan selvää, mihin se yleisömme joutui?
Muistelen eilisiä esityksiä. Aamupäivällä oli se lasten Robotti ja illalla Virtaset ja Lahtiset, jota pitkään emme esittäneet ja kuitenkin melko hyvin meni. Ja illalla on taas venäjänkielinen Hyvien palvelujen toimisto.
Muistui Maksim Gorkin hyvä ajatus siitä, että "luovassa työssä on pysyvänä ja tuottoisana vain se sielunelämä, jossa tarpeellisuuden tunne yhdistyy sopusuhtaisesti ihmisen tahtoon, hänen uskoonsa omaan yhdistyneeseen minään.“ Sitä sopusuhtaisuutta etsimme.
31.3.
Taas sataa lunta...
Teatterissamme huhutaan kolmen päivän matkasta Suomeen, jonne on määrätty viedä Gorkin Jegor Bulytshov ja muut.
1.4.
Asuintalomme portaikossa on ilmoitus, jossa lukee, että häpeä niille, jotka huonosti maksavat vuokraansa. Ja luettelossa on nimemme. Ja teatterimme johtokunta ei mitenkään halua nosta palkkaani. Petrovkin ehdottaa odottamaan syksyä. Jos joku lähtisi eläkkeelle.
4.4.
Oli kaksi Kullervo-esitystä. Kullervoa esitti Pauli Rinne. Pelottaa hänen äänenkäyttönsä. Taiteellinen neuvosto pani toistaiseksi lukkoon päätöksen Jegor Bulytshovin viemisestä Suomeen.
5.4.
Lausuin suomen kielellä Jeseninin runoa Kirje äidille ja lauloimme miesryhmällämme Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen 17-vuotisjuhlan konsertissa.
7.4.
Ja kuitenkin Gorkin näytelmä lähtee Suomeen. En mahtunut joukkoon.
Mielelläni luen Erhenburgin kirjaa Elämää, vuosia, ihmisiä.
13.4.
Aamuyhdeksältä alkoi teatterissamme henkilökunnan kokous, joka kesti kolme tuntia. Puhuimme liikaa toisillemme. Jäi paha maku suuhun.
Kesämatkoista ainakin tuli selvää. Aloitamme kahtena ryhmänä kesäkuun 5. päivänä. Toisessa ryhmässä lähtevät Lautalla ja toisessa ryhmässä, jossa olen minäkin, Kasa Mare ja Robotti Rops. Ensimmäinen jakso kestää 15 päivää ja jatkamme sitten Kun ruusut kukkivat ja taaskin venäjänkielisellä Robotti Rops ja Virtaset ja Lahtiset -näytelmillä.
Ja kokouksen päätyttyä kahden Robotin esityksen kanssa menimme Derevjannoje-kylään.
Gennadi-pojallamme oli 40 astetta kuumetta.
14.4.
Aamulla olimme politvalistustalolla Kansallisen vapautusliikkeen nykyvaihe -luennolla. Luennoitsijana oli entisen teatterimme taiteellisen johtajan Walter Sunin poika, nuori tieteiden tohtori Leo Suni. Hän kertoi siitä, että Neuvostoliitto oli rakentanut Intialle rautaruukin Bhilaihin ja Länsi-Saksa myös. Mutta kun tuli jonkinlaisia vaikeuksia, niin kutsuttiin aina saksalainen insinööri, joka harmissaan sanoi, ettei teillä muuta tarvitse olla, kuin krematorio 350 miljoonaa varten. Kamalaa... (Ei kenenkään mieleen tullut puhua oman maamme kansallisongelmista. Niitä ei niin kuin olisi ollutkaan. 9.12.2002. W.H.)
16.4.
Eräästä kylästä soitettiin teatteriin, ettemme tulisi sinne, sillä ihmiset lähtevät saunaan. On muka pitkäperjantai. Se perjantai on jatkunutkin jo monta vuotta.
18.4.
Olin Jaakkolan juhlavuositilaisuudessa. Häpeä tunnustaa, mutten ole lukenut mitään hänen teoksistaan.
22.4.
Sain tänään huomautuksen näyttelijättäreltä Sanni Botsharnikovalta siitä, etten onnittele teatteriin tulijoita Leninin syntymäpäivän johdosta. Miksi muka ei ole järjestetty mitään kokousta sen johdosta. Harmitti hiukan todellakin. Vastasin siihen, että Leninin (niin kuin uskovaisille Jumalan) pitäisi olla sydämessä. Sanni ei ole puoluejäsen, mutta syrjästä katsottuna näin hän sen näkee.
25.4.
Haudattiin Emma Hippeläisen äiti, joka oli kovin uskovainen ja pyysi ennen kuolemaansa, että hänet haudataan kirkollisin menoin. Ensimmäistä kertaa kuulin rukouksia ja virsiä, joita lauloi kolme vanhaa naista. Lausuttiin Isä meidän... Katsahdimme toisiimme ja hymähdimme, kun 15 pakanaa kuuntelee kirkon propagandaa.
Ja tänään on venäläisten pääsiäinen. Ja Suolusmäen hautausmaalla on paljon ihmisiä. Oli käynnissä melko ilomielinen kuolleiden muistaminen. Ryypättiin ja syötiin auringonpaisteessa. Ruokia jätettiin haudallekin. On paljon väritettyjä kananmunia, vodkaakin. Ja nyt pojannulikat ryyppäävät ja syövät näitä tähteitä.
Oli teatterimme alueen siivoustalkoot. Ihmisiä tuli, mutta päällystö näytti omaa herruuttaan. Lauloimme rakentajia varten, kun on heidän ammattijuhlansa. Omistimme laulut rauhanasialle. Vietnamissa on käynnissä todellinen sota amerikkalaisia vastaan.
1.5. Vappu!
Taivaasta tihkuu räntää. Lämpötila lähellä nollaa. Kulkueesta ei tullut niin juhlavaa, kuin se joskus on ollut. Olin taas päivystäjänä yöllä.
3.5.
Eilen, siis juhlapäivänä, oli kaksi venäjänkielistä Robotti Rops -esitystä. Aikuiset nauroivat kuin lapset ja se teki näyttelijälle hyvää. Satua kaipaavat aikuisetkin.
5.5.
Oli Lautalla-esityksen luovutustilaisuus. Minusta esitys oli hyvin raaka. Toivo Romppainen sanoi, ettei tekstiä kuulunut Lankiseltakaan.
8.5.
Voitonpäivän aatto. Kaikilla veteraaneilla on rintamerkit ja kunniamerkit. Juhla tuntuu kaupungin kaduillakin. Mekin laulamme konsertissa, joka omistetaan juhlalle.
Lautalla-esitykseen paikataan Shtshelinin roolille Tuorilaa, joka yritti panna vastaan, mutta Ivan Petrov sanoi jyrkästi, ettei teatteri ole Tuorilan ja mitä tästä hommasta tulee, jos näyttelijät alkavat kieltäytyä tehtävistään.
10.5.
Voiton päivälle omistettu tilaisuus
Tulin tilaisuudesta, jonka järjestivät teatteriyhdistys, kulttuuriministeriö ja kulttuuriammattiliiton aluekomitea ja joka oli omistettu Voitonpäivälle.
Entinen teatterimme näyttelijätär ja balettimestari, kuuluisa Helmi Malmi, kertoi sodanajan konserteista, joihin hän osallistui ollessaan rintaman konserttiryhmässä. Yksi niistä järjestettiin taistelukentän etulinjalla. Ja konsertin jälkeen, joka oli muuten nauhoitettu, Helmi luki propagandalappusen, jossa kehotettiin suomalaisia sotilaita lähtemään pikimmiten kotiin, missä jo isännöivät ja leikkivät heidän vaimojensa kanssa saksalaiset. Alkoi sellainen tulitus, että piti kiireesti piiloutua korsuihin.
Konsertti muuten oli pakkasella ja sadeviittojen päällä. Että kenkien koputukset kuuluisivat tansseissa, viittojen alle oli pantu paksuja lankkuja.
Kirjailija Antti Timonen kertoi tapauksesta Itä-Saksassa. Sotajoukot oli ahdistettu ihan merentuntuville. Jonkin kilometrin alueelle oli kerääntynyt tuhansia sotilaita ja siviili-ihmisiä. Oli kova tulitaistelu. Taistelijat eivät kuulleet toisiaan. Ja yhtäkkiä saksalaiset lopettivat tulituksen ja hetken kuluttua ällistyneet venäläisetkin lopettivat tulituksensa. Ja silloin jostain maankuopista nousi suuri lakanasta tehty valkoinen lippu kepillä ja nousi nainen, jolla sylissä oli lapsi. Lapsi oli hyvällä tuulella ja leikki, hiljaisuudessa kuului hänen lepertelynsä. Ja hänen takaa nousi suuri ryhmä naisia lapsineen. Venäläiset ottivat heidät vastaan ja saattoivat selustaan. Ja venäläiset ehdottivat muillekin antautumista, mutta sitten, hieman epämääräisesti ensin, mutta sitten taas kiihtyen, taistelu jatkui...
Illalla katsoimme Raijan kanssa Rautioiden luona viimeistä television koelähetystä suoraan Moskovasta. Alkaa vakituinen TV-toiminta.
12.5.
Harjoittelemme täyttä häkää Kasa Marea. Puolestani harjoitukset menivät huonosti. Darja Karpova sanoi, että minulla on kaikki liian valmista. Näyttelen luomusta, enkä yritä ottaa vastaan sitä, mitä sanoo partneri. Se on totta. Minun pitäisi vapautua sen verran liiallisesta kontrollista, joka on aina päällä, kun esitän suomen kielellä. Koko huomioni menee kielenkäyttöön.
13.5.
Aamulla oli Kasa Maren läpimeno. Illalla perutettiin Kullervon esitys. Oli myyty 4 lippua.
21.5.
Kaupungilla näinä päivinä syntyi ehdotus kerätä rahaa muistopatsaaseen Petroskoin vapauttajien muistoksi. Teatterissamme ehdotettiin jonkin näytelmän esittämistä keräyksen hyväksi. Mutta kun emme tienneet, miten hankalaa se on. Kirjanpitäjät hermostuivat. Kenen käsiin joutuvat liput ja kuka niistä vastaa? Otin niskoilleni 500 lippua ja nyt yritän jakaa niitä kaupungilla.
Kello 14.00 oli teatteriyhdistyksen kokous, joka kesti neljä tuntia. Hyvin puhui Ivan Petrov. Puhui siitä,että teatterissamme ei toimita lauseilla. Teksti on aina menossa, mutta sanat menevät usein vastapelurin ohi. Ymmärtäähän sen, kun näyttelijä luottaa enemmän tulkkiin, eikä usko, että katsomossa on suomen kieltä ymmärtäviä. Monet puhuivat kulissien kauheasta teknisesta toteutuksesta.
25.5.
Raijan syntymäpäivänä ostimme pullon punaviiniä ja ryyppäsimme koko päivän. Äitinikin oli mukana. Yhdessä menimme sitten katsomaan Kuprinin romaanin mukaan tehtyä elokuvaa Granaattirannerengas. Meitä se miellytti.
Tänään saimme Apu-lehden Suomesta, jonka kannessa oli molempien Ernojen kuva. (Erna Lund ja Erna Berg). Melko suuri kirjoitus teatteristamme ja Petroskoista. Pääajatus: suomalainen teatteri aitovenäläisessä kaupungissa.
26.5.
Alkaa tippua ensimmäisiä ruplia siihen muistopatsasrahastoon. Sain aamulla aikaan sen, että pistivät ilmoituksen lehteen ilmaiseksi.
Oli Kasa Maren läpiajontapainen. On tulossa vielä kolme läpiajoa ilman pukuja. Olin ohjaajan apulaisena ja itse panin esiripun kiinni. Ja välillä sitten kävin näyttämöllä jotain puhumassa roolin mukaan ja sieltä riensin ottamaan rahoja vastaan, joita tuotiin tehtailta ja kouluilta muistopatsasrahastoon. Ja harjoitusten jälkeen menin Vappukadulle keräämään lippurahoja parturiliikkeestä ja ompelutehtaalta.
Näyttämöllä oli illalla Lautalla-esitys ja kansaa oli noin 50 henkeä. Kassanhoitajalle lupasin suklaalevyn, jos katsomo on täynnä siinä esityksessä, josta rahat menevät muistopatsaaseen.
27.5.
Tapahtui se esitys, josta minä pidin huolta. Oli venäjänkielinen Rops. Kerääntyi noin puolikatsomoa. Teatterin johtokunta ei tehnyt yhtään mitään, että yleisöä olisi enemmän. Itse pyysimme orkesteriakin soittamaan tansseissa esityksen jälkeen. Aikomus oli ainakin hyvä.
Pohjoiseen päin lähtevää esitystä varten on kuormattu kulissit, dekoraatiot ja puvut.
Ensimmäinen päivä kesäkuuta on Kasa Maren ensi-ilta. Peloissani odotan tätä päivää. Kasa Maren puvut eivät ole vieläkään valmiit. Huonekaluja puuttuu. Ja samana päivänä on taas venäjänkielinen Ropsin esitys. Ja molemmassa näytelmässä minä olen ohjaajan apulaisena. Ei tämä auta syventymään rooliin. Mutta pieni palkkani panee tekemään muuta työtä. Ja yhteiskunnallinen työ lisäksi!
29.5.
Saa nähdä viimeisenkö kerran, esitimme venäjänkielistä Hyvien palvelujen toimistoa. Yleisöäkin kerääntyi melkoisesti (300 ihmistä) ja esitys otettiin hyvin vastaan.
Tänään luovutin muistopatsasrahastoon esityksestä saadut 238,60 ruplaa.
Ja yöllä lähdemme kiertueelle.
30.5.
Neuvosto-Karjala -lehdessä on kirjoitus Näyttelijät ja koululaiset. Siinä on mainittu parissakin paikassa sukunimeni ja kehutaan kunniapäällikkyydestämme. Kummallista, etteivät lapset naura minun 13-vuotiasta roolihenkilöä, jota esitän 33-vuotiaana. Mutta hyvä näinkin.
3.6.
Kiertue: Virtaset ja Lahtiset ja venäjänkielinen satu
Olemme Kiestingin kouluinternaatissa. Heräsimme pienissä lastensängyissä hyvin uupuneina. Hirveän kylmä. Lunta näkyy järven toisella puolella.
Kiertueen alusta olemme esittäneet jo Louhella ja Sosnovoje-kylässä. Pienet tutut näyttämöt, vähän yleisöä. Näyttämöt ovat niin pienet, että näyttelijät ajattelevat vain etteivät löisi toisiaan nokkaan, kun on niin ahdasta. Milloin me otamme huomioon nämä kulttuuriahjot?
Louhella pidimme pienet kekkerit matkamme ensi-illan johdosta. Ainoa, joka kieltäytyi tällaisesta "juopottelusta", oli Yrjö Humppi, joka ryyppäilee joka päivä ja tuon tuosta tulee harjoituksiin humalapäissä. Silloin kun ottaa yksikseen pikku naukut, niin ei juopottele, ajattelee Yrjö. Mutta silti on hyvä näyttelijä! Se täytyy tunnustaa.
Luen Dovzhenkoa: "On elämän tahto ja on henkilö. Jos ei ole tahtoa, ei ole yksilöäkään.“
4.6.
On yö menossa, mutta on valoisaa kuin päivällä. Kirjoittelen ilman lamppuja. Ei nukuta.
Kerrankin näkee ja tuntee menestyksen. Ja se on Kalevalan seutua. Kiestinki. Yleisöä riitti kaikkiin esityksiin.
5.6.
Kello 9.00 aamulla lähdimme liikkeelle Kiestingistä Sofjangalle. Mutta siellä aamuesitykseen oli myyty vain 15 lippua ja iltaesitykseen 22 lippua. Karjalainen kylä, joka pilattiin metsätöitä varten värvätyillä väliaikaisesti asuvilla ihmisillä. Plus sotilaita, rajavartijoita. Perutimme molemmat esitykset ja jatkoimme matkaa Kalevalaan (Uhtualle) päin. Olimme paikanpäällä iltapäivällä kello 18.00. Onneksi pääsimme saunaan. Ja kyllä oli pölyinen tie! Nyt nautimme taas elämästä illallisen jälkeen.
Näinä viimeisinä päivinä oli niin paljon kiirettä, että taaskin unohdin onnitella äitiäni syntymäpäivän johdosta. Äitini on syntynyt 2. päivänä kesäkuuta 1906.
Olin kuuluttajanakin näinä päivinä. Siis teksti nokan alla toistan näyttelijöiden tekstejä venäjän kielellä. Minulla on silloin mikrofoni ja yleisöllä kuulokkeet korvilla. Ja on yleisölle onnea, kun kuulokkeesta kuuluu puhdas ääni, eikä jonkinlaista räminää.
Esitykset otetaan hyvin vastaan. Oli sellainenkin tapaus, että esitystä oli katsomassa paikallinen palokunnanjohtaja. Esityksen aikana hänelle sanottiin, että metsä palaa. Mies hätkähti muutamaksi sekunniksi, meni hetkeksi pois salistakin, mutta kohta palasi ja kuiskasi naapurille, että palakoon, katson esityksen loppuun.
Nyt miehemme koittavat löytää mahdollisuuden käydä kalastamassa.
20.6.
Matkalla loppui muste kynästä ja siksi olin mykkänä nämä päivät.
Kalevalassa annoimme yhden ilmaisen esityksen sotilaille. Se on sitä kunniapäällikkyyttä. Ja seuraavassa esityksessä oli myös sotilaita. Täällä he ovat kaikki rajavartijoita, heitä löytyi vielä parisataa. Ja samana päivänä esitimme kaksi esitystä Kuusiniemellä.
9. päivänä kesäkuuta lähdimme Vuokkiniemelle. Eräällä rajavyöhykepuomilla meidät pysäytettiin ja kun minä olin ryhmän vanhimpana, minut kutsuttiin koppiin, jossa oli kaksi everstiä ja kolme miestä siviilipuvuissa, jotka ilmoittivat minulle, että mukanamme on mies nimeltä Pekka Pöllä. (Hän oli lavamiehenä. Myöhemmin hänestä tuli kuuluisa runoilija.) Hän on jo kerran meinannut mennä yli rajan, mutta saivat kiinni. Ja nyt voi yritys toistua. Minä kyllä en oikein uskonut siihen. Kerroin heillekin, että Pekka on mennyt vasta naimisiin ja on ihan neuvostoihminen. Mutta parin päivän kuluttua tästä tapahtumasta kuulin häneltä sellaista, etten enää ihmettelisi, jos näin kävisikin.
Vuokkiniemellä yleisöä oli ihan tarpeeksi. Kolmessa esityksessä. Mutta aamuesitys meni myttyyn, kun elokuvamekaanikko oli ottanut koneestansa jotain osia pois ja valot sammuivat. Itse hän painui metsään. Asia oli siinä, että silloin, kun klubilla esiintyy teatteri, ei voi näyttää elokuvia. Ja ylimääräisistä summista, jota kulttuuritalo saa elokuvien pyörittämisestä, työntekijät saavat palkkion. Sotkimme miehen haaveet.
Menin saattamaan miehiämme kalastusmatkalle ja päätin katsastaa, miten käyttäytyy Pekka Pöllä. Mies nukkui rauhallisesti petissään. Minut haki ulos eräs mummo, joka kysyi miehen, jonka minä olin saattanut kalastusmatkalle, nimeä. Ja minä ymmärsin, että mummo vahtii myös Pekkaa. Ja minä sanoin muorille suoraan, että se toinen mies on petissä. Mummo oli tyytyväinen. Näin kansa vartioi rajaamme.
Seuraavana päivänä odotimme lauttaa, joka vei meidät Vuonnisen rantaan ja sieltä pääsimme bussiimme vasta kello 24.00. Meinasimme mennä suoraan Songaan, mutta loppui bensa, 9 km ennen Kalevalaa. Painuin jalkaisin kylään. Herätin Vieno Kettusen (näyttelijättäremme) veljen, autonkuljettajan, joka toikin bensaa sen verran, että pääsimme Kalevalaan. Hotellissa ei löytynyt riittävästi sänkyjä, mutta kello 5.00 asia järjestyi.
Ja seuraavana päivänä kello 12.00 jatkoimme matkaa Songalle. Siellä oli kaksi esitystä. Sen jälkeen oli kaksi esitystä Juumassa. Kalevalan ja Kemin väliseltä tieltä Paanajärvelle on 17 km, mutta niin huonoa tietä, että parempi olisi ollut mennä jalkaisin. Ja puolet matkasta kuljimmekin kävelemällä.
Esitys oli taas siinä pienessä klubissa, joka on ollut joskus kirkkona. Istumapaikkoja oli noin sata, mutta väkeä sulloutui saliin puolta enemmän. Mutta humalapäisiä oli monta, ja kun paikat eivät olleet numeroituja, ja kun puolet ymmärsi suomea ja toinen puoli oli kuulokkeiden kanssa, niin hälinää riitti. Mutta kun esitys tempasi mukaan, niin tuli hiljaisuus ja esitys meni erinomaisesti. Minä olin kuuluttajana ja yleisöstä kyseltiin, muistaen viimematkan Virtasten kanssa, että missä se Jyrki on?
Ja seuraavana päivänä menimme taas kävelemällä sitä huonoa tietä, kun autossa ei ollut taas bensaa. Ja sillä matkalla tapahtui keskustelu Pekka Pöllän kanssa. Pekka puhui korkeasta Suomen kulttuurista ja siitä, että Neuvostoliitolle tällaiset tiet ovat häpeä! Ja vallankumous vain rikkoi kaiken. “Ja te kommunistit vain lupailette, mutta varmuutta, että tulee parempaa, ei ole itsellännekään.“ Ja että minä puhun liian suoraviivaisesti, ja se on lehdistä luettua jne. ja npp. Minä kiihdyin ja sanoin, että painu pois Neuvostoliitosta, kerran ei miellytä. Mihin mies vastasi, että mielellään lähtisi ja on kirjoittanut monta anomusta siitä. Ja että yritti mennä lupaa saamattakin.
Kepassa oli hyvin yleisöä, mutta klubi sellaisessa kunnossa, että oli vaikea esittää. Metsätyömaalla ei muka saa olla kulttuuritaloa, vain nurkkaus. Nurkkaukseksi tämä on komea, mutta ei ole rakennettu näyttämöä. Mitä silläkin ajettiin takaa?
Sonka. Ihmisiä oli vähän. Esityksen jälkeen painuimme Jyskyjärvelle ja olimme paikanpäällä vasta aamutunneilla kello 4.00.
Jaa, pannanpas muistiin, että Kepalta tullessamme kävimme Ortjo Stepanovin kylässä. Se on Haikola. Mies on muuttanut Petroskoihin asumaan, mutta hänen lapsuuden kodistaan on tullut kesämökki.
Oli erinomainen yö! Ihana auringonnousu! Kuin kuumemittari nosti aurinko säteensä kauniista järvestä. Ja järvi hiljeni nauttien siitä. Olin yksin pienellä laakeapohjaisella veneellä, liplattelin toisten perässä ja nautin elämästä täydellä sydämellä. Ja linnuilla tällaisesta kauneudesta äänet olivat ihan kurkussa.
Meitä oli kuusi miestä kalastamassa ja yhden kalakeiton saimme. Jos vielä ottaa huomioon, että verkotkin olivat likoamassa. Illalla Songassa keitimme koko sakille komean keiton. Samanlainen keitto oli Vuokkiniemessäkin. Siellä keiton keitti Yrjö Humppi, joka on mainio keittäjä, mutta itse ei syönyt sitä, vaan hörppäsi jotain muuta ja sen verran, että illalla oli kännissä kuin mikäkin.
Jyskyjärvellä oli kaksi esitystä kahtena päivänä. Pääsimme saunaan ja minä aloitin uimakauden, hypäten suoraan saunasta kuuluisaan järveen.
Hirveän pieni näyttämö oli Pismalahdessa, mutta kun siellä ei ollut käynyt koskaan näyttelijöitä, niin päätimme esittää lapsille.
Sieltä matkustimme venäläiseen metsätyöläisten asutukseen, Borovoin kylään. Meidän puolesta se oli oikein rikos. Eihän sellaisessa huoneistossa saisi ammattilaiset esiintyä. Esirippua ei ollut ja pantiin vanha vaaleansininen tausta, kulissit eivät mahtuneet, sähkön voima oli niin mitätön, että musiikki ei ollut ollenkaan soinnukas. Ja pääsylipusta perittiin kuitenkin 90 kopeekkaa. Pelkäsimme huonoa kaikua, mutta kyllä sekin esitys meni läpi.
Mujejärvellä tapasimme toisen teatterimme ryhmän. Olimme ihan onnellisia, ikään kuin viime tapaamisesta olisi ollut vuosia. Nyt jatkamme taaskin venäjänkielisen Ropsin ja Virtasten kanssa.
Repola. Ropsin esitykseen tuli vähän lapsia ja me kutsuimme esitykseen rajanvartijat. Samalla täytimme velvollisuutemme, tarkoitan tällä kunniapäällikkyyttä.
Ennen iltaesitystä näyttelijät ovat menneet levolle ja huoneessa kuuluu voimakasta kuorsausta.
21.6.
Repolassa peruttiin esitys ja lähdimme Tuulivaaraan. Ja taas esitimme kaksi kertaa venäjänkielistä Robotti Ropsia, vaikka mukana on Virtaset ja Lahtiset. Haimi soitti paikanpäältä, että lähtisimme ajoissa, sillä tie on huono. Ja se olikin todella huono. Ja kun vielä kuljettaja oli ryypyn ottanut, niin jossain kuopassa niin täräytti, että eräiltä meni selkäranka epäkuntoon. Väsyimme. Naiset jo vetistelevätkin.
Muistui yksi Vuokkiniemen juttu. Voiton päivänä kaikilla entisillä sotilailla rinnassa oli vain kunniamerkit, eikä yhtään mitalia. Kertoivat, että kaikki ne on sulatettu uistimiksi. Kalastaja on ennen kaikkea kalastaja, eikö niin?
24.6.
Lähdimme 22. päivänä Repolasta puoli yhdeltä päivällä. Noin 80 km päässä, siis Mujejärvellä, esitimme kaksi esitystä. Maskeerasimme kirjastossa ja näyttämölle pääsimme ikkunan kautta, niin kuin Paanajärvelläkin. Kello 23.30 istuimme bussiimme ja teimme vielä 80 km matkan. Rikomme kaikkia ammattiliiton normeja, kun olemme komennusmatkalla. Mutta sellaisessakin tilanteessa pitäisi olla jonkinlaiset rajat.
Seitsemän miestä jäi taas kalastamaan ja Haimi antoi oman tehtävänsä minun käsiini. Oli sovittu, että meitä on yöllä vastassa klubin johtaja työpaikkansa luona – ei ollut ketään. Paikalliset lapset menivät polkupyörillä hakemaan häntä ja ilmoittivat, että kohta tulee. Odotimme noin 10 minuuttia. Läksin itse. Koputin ovelle monta kertaa ennen kuin ikkunasta näkyi pienen tytön pää, joka ilmoitti, että äiti on lähtenyt Rukajärvelle. Menin vierastalon emännän luokse ja herätin emännän. Yöpaikkoja on liian vähän, mutta emäntä oli niin ystävällinen, että lähti kanssani herättämään naapureitaan. Herätimme ensin paikallisen talousjohtajan, joka ilmoitti että tiesi 22. näyttelijän tulosta ja kai ne yöpymispaikat on jossain järjestetty. Ja siitä varmasti tietää kyläneuvoston puheenjohtaja. Nyt meitä on jo neljä astumassa yökylää myöten. Menemme koulujohtajan luokse. Mutta koulun johtaja nukkuu sikeästi ja saan herätetyksi vasta sitten, kun hyppään aidan yli ja koputan ikkunaan. Herätin. Meidät päästettiin nukkumaan vierastaloon.
Sillä ajalla naiset bussissa lähettivät teatterimme paikalliskomitean puheenjohtajan Emma Hippeläisen etsimään minua. Hän herätti metsälaitoksen isännän ja kahdestaan tulivat meitä vastaan kylän nurkan takaa. Minua jo nauratti!
Mutta naurattavaa tässä on se, ettei ongelmaa mitenkään voida ratkaista. Mehän emme koskaan vaatineet hotelleja, jos ei ole. Mutta kulttuuritalon johtaja, ilmotettuaan, ettei kylässä ole riittävästi petivaatteita, oli soittanut Petroskoihin(!?), peruttanut omavaltaisesti tulomme ja itse lähtenyt jonkun häihin.
Ei muu auttanut, kun panna naiset nukkumaan kyläneuvoston emännän luokse lattialle. Mutta ne lutikat ovat kai jokaisen paikallisen talon pysyvänä ilmiönä ja ne sitten tekivät kaikkensa, ettei nukkumisesta olisi tullut mitään. Miehet nukkuivat miesasuntolassa lattialla patjoilla ilman petivaatteita. Menimme maata kello 4.00 aamulla.
Genkan syntymäpäivän aurinko kuitenkin hymyili minulle. Saamatta tarpeellista lepoa lähdimme kuitenkin Tiiksijärvelle. Nyt jo satoikin. Sade, ryysyihin pukeutuneet lapset, rähjäinen kylä, juopot ja hiton huonot työolot klubilla synnyttivät taas puheita kommunismista ja vääristä työolosuhteista kiertuematkoilla ja npp.
Mujejärvellä (piirin keskus) oli paljon paremmat olosuhteet ja mieli heti nousi. Tänään esitys on paikanpäällä ja lorvailemme "Teknillisen ja poliittisen propagandan" huoneessa. Sataa... Kello on kaksi yöllä. Kuulimme ensimmäisiä kukkoja.
Rukajärvellä esitimme kaksi esitystä ja sitten vietimme Pauli Rinteen syntymäpäivää. Ryyppäsimme hiukan. Toivo Lankinen rupesi filosofoimaan: "Minä pidän sinun rehellisyydestäsi!" aloitti hän. Minä taas en pitänyt sellaisesta puheenalusta. Se sitoo heti. Ja sitten tuli siitä, ettei tässä elämässä kaikki ole niin yksinkertaista. Ei ainakaan niin kuin virallinen propaganda kertoo. Ja "siellä" (katse nousi ylös, mutta ei tarkoittanut Jumalaa) valehdellaan jo niin pitkään, että heidät pitäisi vaihtaa nuoriin. Ja täytyy osata ajatella itse! “Maamme kehityksen tempot ovat pienet ja maataloudessa olemme vuoden 1913 tasolla. Ja kaikki meidän saavutuksemme ovat saippuakuplia. Kansamme on köyhä! Monet kerrat minä olen yrittänyt panna vastaan, mutta olin aina häpäisty“, sanoi näyttelijä. “Kansa muka tietää, mitä haluaa ja panee itse kaiken paikalle. Mutta sehän synnyttää uhreja. Mutta eikö uhreja ollut yksilöpalvonnan aikana? Mutta anarkismi voi viedä meidät emäkapitalismiin?“
Yöhämärässä syntyi johtopäätös: on enemmän luettava Leniniä, marxilaisuuden klassikkoja ja enemmän ajateltava!!!
Mutta on ihana yö! Vaikka nyt hermostuttaa, että autonkuljettajat lähtivät humalapäissään jonnekin, eikä heitä vieläkään näy.
28.6.
Nadvoitsy. Hyvin mukava pieni kaupunki. Nuori. Kallioilla 3-4 -kerroksisia taloja. Asfaltilla päällystettyjä katuja. Kyllä täälläkin näkyy se rakentamisen huono taso, mutta hotelli on hyvin kodikas. Nautimme sivilisaation hedelmistä. Kävimme suihkussa ja ravintolassa, pelasimme preferenssiä sähkövalossa ja huoneissakin on vain 2-3 henkeä. Meitä on kyllä neljä, mutta hyvä näinkin.
Pannaanpas muistiin asioita, joista en ole kirjoittanut vielä. Ihmiset ovat väsynneet. Sen huomasi siitäkin, että Emma Hippeläinen, jolle sähkömies vastasi jotenkin epäkohteliaasti, tarttui miehen kurkkuun.
Autonkuljettajat lähtöpäivänä edellisestä paikasta olivat niin juovuksissa, että pääsimme matkaan vasta kaksi tuntia myöhässä. Ja matkan varrella naiset ilmoittivat, etteivät jatka matkaa tällaisen autonkuljettajan kyydissä. Näkivät auton peilistä, että sillä meni tahtomattakin silmät kiinni. Pysäytettiin auto ja autonkuljettaja painui metsään. Ja sitten hän ilmoitti, että hänhän voi ajaa 20 km nopeutta.
Mustalle koskelle tulimme myöhään. Haimi perutti aikuisten esityksen, kun oli myyty vain muutama lippu. Lastenesityksen alkua siirrettiin kello 20.00. Yövyimme kuka missäkin. Jotkut vierashuoneessa, osa asuntolassa ja enemmistö klubilla sohvilla, tuoleilla ja lattialla. Patjoja oli ja annettiin vielä yksi lakanakin jokaiselle.
Lähdimme Kotshkomaan. Siellä kulttuuritalon johtaja päätti itse ja perutti suomenkielisen esityksen ja järjesti kaksi venäjänkielistä Ropsia. Lautalla-esitys ei muka miellyttänyt, kun joku oli nähnyt sen ja kaiken päälle “suomenkieliseen ei kukaan muutenkaan tule“, ilmoitti meille kulttuuritalon johtaja. Mutta yleisö ei tullut venäjänkieliseenkään esitykseen. Tuli vain kymmenen henkeä.
1.7.
Kiertueemme jatkuu hankalasti. Tuon tuosta puuttuu polttoainetta autoistamme. Onneksi Segezhassa miliisilaitos antoi käskyn antaa meille bensaa omista säiliöistään.
Tulimme Karhumäelle. Saimme kuulla traagisen viestin siitä, että Volgalla hukkui meidän lauluporukkamme johtaja Marlen Nokelainen. Hän oli Musiikkiteatterin kanssa kiertueella ja mentyään toisen kerran uimaan ei palannutkaan.
Näyteltiin Poventsassa Ropsia. Liput maksoivat vain 20 kop. Sali oli täpötäynnä, mutta teatteri sai vain 40 ruplaa. Muistelimme Marlenia. Menehtyi vielä yksi lahjakas kansallinen spesialisti. Raution veljesten tapaturman jälkeen tämä on kauhein. Hän oli meistä nuorin, mutta häntä mielellään totteli.
Tänään Virtaset ja Lahtiset lähtevät kotiinpäin. Ja meillä jatkuvat Ropsin venäjänkieliset esitykset. Lasten esitys Tsholmuzhyssa, Karhumäellä ja Pindushissa.
7.7.
Olemme Petroskoissa. Keräännyimme Rinteen asunnossa ja yhtyeemme lisäksi tuli Kauko Kratz (Tiedeakatemian haaraosaston johtaja). Nostimme konjakkilasit ja joku hiljaa mutisi, ettei tässä puheita pidetä. Asia on liian selvä. Päätimme yksimielisesti, että yhtyeemme nimi on tästä päivästä lähtien Manok: Marlen Nokelaisen nimen ensimmäisten kirjaimien mukaan. Ja sehän on suomeksi “viehe“. Hyvin käy! Lauloimme hiljaa Rakastan elämää ja Moni on korpi kolkko täällä...
Ja nyt on lomarahat saatu ja meinaamme Raijan ja Erkin kanssa käväistä Leningradissa. Täytyyhän pojalle näyttää maailmaa. Minun palkkaani nostettiin 85 ruplaan!
28.7.
Leningradissa Erkki väsyy niin pian, että ymmärsin: liian aikaista on vielä pojan katsoa tätä rauhatonta maailmaa. Näytimme kuitenkin eläintarhan, tykistömuseon, Iisakin kirkon (pelästyi korkeutta, kun olimme menneet katon näköalatasanteelle) ja sirkuksen. Ja vaikka ajatukset olivat jo paluumatkassa, näin onneksi kolme hyvää esitystä Suuressa draamateatterissa ja Pushkinin teatterissa yhden: Simonovin Neljännen. Näin kuuluisan Brechtin näytelmän Artur Ujin ura. Hyvä esitys, mutta kuuma kesä ja huonot paikat eivät auttaneet esityksen vastaanottamisessa...
7.8.
Huomenna on loman viimeinen päivä. Halusin tienata hiukan rahaa vertani luovuttamalla, mutta hemoglobiini on taas matalalla.
Haimi kutsui käymään ja ilmoitti, että on tulossa taas matka Suomeen...
Kävimme Allanin kanssa kalastamassa.
Eilen olimme Raijan ja Erkin kanssa metsässä poimimassa vaikka suoraan suuhun mustikkaa.
Allan oli eilen humalassa, kun pääsi opetusministeriön rakennusmestariksi. Äitimme hermostelee.
Shakkiottelussa Mihail Tall ja Larssen 4:4.
24.9.
Martti Larnin Neljännen nikaman ensi-ilta. Ohjaajana leningradilainen Naum Lifshits. Koko henkilökunta kerrankin mukana. Ohjaaja on todellakin nykyaikainen. Assistenttina oli Toivo Haimi. Hyvän työn teki Viljo Ahvonen Jerry Finninä. Janneina olivat Pauli Rinne, Pekka Mikshijev ja minä miehistä ja Erna Berg, Erna Lund ja Sinikka Malmi tytöistä. Olimme lehtimiehinä ja autoina ja npp.
23.10.
Lokakuun kuudentena oli Dangaardin kansaa -esityksen ja tänään Aljoshinin Kaikki jää ihmisille ensi-illat. Esitykset on uusittu ja putsattu Suomen kiertuetta varten. Teatterissa hermostellaan, kun on ensimmäinen kiertue ulkomailla ja vielä kapitalistisessa maassa.
22.11.
Katsoimme läpi Haimin kanssa ne suomalaiset sanomalehdet, jotka kirjoittivat teatterimme kymmenen päivän kiertueesta, joka tapahtui 3.-13. päivänä marraskuuta. Kyllä on erimielisiä kirjoituksia. Teatterin ohjelmassa oli Martin Andersen-Nexön Dangaardin kansaa ja Aljoshinin Kaikki jää ihmisille. Matkaan osallistui 16 näyttelijää ja me loput harjoittelimme Mamlinin Ilotulitusta venäjän kielellä.
Aamulla olivat Ilotulituksen harjoitukset, mutta näyttelijät tulivat Nikaman harjoituksiin, koska oli pitkä väliaika ja Haimi lupasi "lämmittelyharjoituksen“, muttei itse tullutkaan. Murisimme. Ihmisiä oli kyllä illalla vain kolmasosa katsomosta. Esitimme enemmänkin moskovalaista komissiota varten. Ja esityksen jälkeen yksi komission jäsenistä kertoi uutisia Euroopan teattereista. Ei kyllä löydy ketään, joka kertoisi Suomen teattereista.
Henkilökunta, joka oli Suomessa, pyytää kokousta. Lauluryhmämme nauhoittaa lauluja Karjala-dokumenttielokuvaan.
24.11.
On menossa teatteriyhdistyksen vuosikokous, mutta meidän on lähdettävä Säpsään venäjänkielisen Ropsin kanssa.
25.11.
Eilen päiväesitykseen kerääntyi noin 50 lasta ja iltaesityksessä oli 30 henkeä. Klubi kylmä kuin helvetti, vaikka uunit olivatkin kuumana.
Sain tietää, että olen valittu Teatteriyhdistyksen Karjalan osaston hallintoon. Ja samasta yhdistyksestä sain 10 ruplan palkinnon yhteiskunnallisesta työstä. Naurattava summa, mutta hyvä näinkin köyhälle.
Leningradin sairaalassa kuoli teatterimme näyttelijätär Jevgenia Kemova. Kuoli kuin suihkulentokone, joka palaa liiallisista kuormituksista. Ja niitähän kertyy meidän elämässämme.
Kuin tähden lento me elämme,
Kerran syttyen viimeiseen tuleen
Silloin ystävät yhteen kerääntyvät
Ja sanovat meistä: “Hän tulee...“
Taisto Summanen
27.11.
Tänään on matka Derevjanka-kylään, mutta on ihan turha ajatella, että joku tulee lauantaina (saunapäivä) kylmään kulttuuritaloon. Viemme Viattoman valheen niin kuin jo kerran yritimme kesällä. Paikalliset kertovat, että elokuviinkin pitää liput viedä suoraan kotiin.
Kävi äiti ja kertoi, että on saanut kutsun Suomeen.
Pilvet kokoontuvat yhdistyneen puoluejärjestömme ylle. Valmistelemme Petroskoin kaupunginkomitean byroon istuntoa, jossa pohditaan teatterimme asioista.
28.11.
Ja Jevgenia Kemovaa ei vedellyt kuolemankaan jälkeen. Ennen kuolemaansa hän pyysi, että, jos käy huonosti, saattaisimme hänet viimeiselle matkalle uuden teatteritalon näyttämöltä. Ja niin oli suunniteltukin. Mutta auto ruumiin kanssa ei ehtinyt. Autonkuljettaja soitti matkan varrelta, että hän on vielä Sortavalassa ja on oikein väsynyt. Ja niin koko hautaushomma oli siirretty huomiseksi. Mutta kun teatterissamme on silloin kaupunginneuvoston istunto, niin hautausseremoniat siirrettiin filharmonian taloon, joka kyllä on ollut pitkään aikaan teatterimme huoneistona. Seisoin pari tuntia teatterin aulassa ja kerroin ihmisille tapahtuneesta muutoksesta.
30.11.
Kello 9.00 oli yhteisen teatterimme puoluekokous. Huonosti ovat asiat balettiryhmän työssä.
Kello 13.00 harjoittelimme Kullervoa, joka on hiukan unholassa. Mutta Haimi, jonka piti vetää harjoitusta, oli puolueen kaupunginkomitean istunnossa, joka käsitteli teatterimme asioita. Meidän henkilökunnasta oli kutsuttu vain Haimi. Ihmetellä täytyy.
Illalla harjoittelimme Ilotulitusta Ivan Petrovin kanssa. Hän tykkää sanoa: “Hyvillä aikomuksilla on päällystetty tie helvettiin.“
3.12.
Peruttiin Viaton valhe -esitys, kun vain muutama lippu oli myyty. Ei auttanut sekään, että mainoksissa oli luvattu esityksen jälkeen tanssit viihdeorkesterin säestyksellä.
Kaikki ovat vihaisia Haimille, joka aamulla myöhästyi Kullervon harjoituksista 15 minuuttia. Kello 17.00 hän tiesi, että esitys perutaan, muttei sanonut kenellekään. Ja siksi Kullervon kulissit jäivät näyttämölle ja sen tuloksena oli iltaharjoitustenkin peruminen. Ei löytynyt lavamiehiä.
Kansantaiteilija Liisa Tomberg kertoi minulle nurkassa, mutta pyysi olla puhumatta kenellekään, että markkojen jakaminen Suomen matkan aikana oli Haimin käsissä ja jotain liimaantui hänen käsiinsä. Että Haimi pani taskuihinsa Tuorilalle kuuluvat rahat Dangaardin kansaa -käsikirjoituksesta, jonka Sulo teki televisiota varten. Että ne rahat menivät herra Reutsalon vastaanottoon (herra Suomen Kulttuurikeskus ry:stä). Ja muka Tombergille antoi veloistaan vain kolmasosan, sanoen, että hänen muistikirjassaan on pantu näin. Mitä tässäkin on takana: pikkumaisuutta vai henkilökunnan mielipide teatterimme johdosta?
Valmistaudun matkaan Suomeen äitini kanssa. Kirjoittelin omaelämänkertaa, joka täytyy antaa viranomaisille matkaa varten.
Illalla oli Kullervo. Kerääntyi 2/3 katsomoa, kun oli luvattu tragedian jälkeen tanssit.
5.12.
Aamulla ja illalla teatterissamme esitettiin taas venäjänkielinen Rops. Molemmissa esityksessä oli riittävästi yleisöä. Iltaesityksessäkin oli noin 300 henkeä ja nauroivat kuin pikku lapset. Mutta lopussa, kun ymmärsivät, ettei se ollutkaan aikuisten esitys, taputtivat hyvin laiskasti.
7.12.
Kasa Mare -harjoitus tapahtuu vierekkäin Ilotulituksen kanssa. Huomenna on Kasa Maren ensi-ilta.
Harjoitusten jälkeen meidän lauluryhmämme miehiä onniteltiin 10-vuotisjuhlan merkeissä. Se oli ammattinäyttelijöiden konsertti harrastajia varten ja samalla sitten saimme onnittelut mekin. Saimme kunniakirjankin laulujemme päätyttyä. Ja sieltä suoraan Ilotulituksen harjoituksiin. Tulin kotiin taas puoliyön aikaan.
8.12.
Kasa Maren ensi-ilta meni pieleen. Yleisöä oli kutsuvieraiden kanssa noin 50 henkeä.
9.12.
Keräännyimme Orvo Björnisen, Viljo Ahvosen ja Paulin kanssa. Mitä pitäisi tehdä? Vanhemmat ajattelevat vain eläkettään ja nuorisoa jo puuttuu. Mitä jos siirtyisimme lauluryhmällämme filharmonian tehtäviin? Vai pyydämmekö vastaanottoa ministerineuvoston puheenjohtajalta Beljajevilta?
10.12.
Ilotulitus on päässyt näyttämölle, mutta ei ole kulisseja, puvut eivät ole valmiina, ei ole tarpeistoa. Ja huomenna on luovutus ja ylihuomenna ensi-ilta.
Sain Suomen matkaa varten seuraavan mainetodistuksen: “On KASNT:n valtion musiikki - ja draamateatterin näyttelijä. Syntynyt vuonna 1932, kansallisuudeltaan suomalainen, puoluejäsen vuodesta 1961. Teatterissa on vuodesta 1957. Tov. Hall on kurinalainen, tunnollinen työntekijä. Luovan työn lisäksi tunnollisesti täyttää kaikki yhteikunnalliset tehtävät, on puoluejärjestön Suomalaisen teatterin puolueryhmän sihteerinä. Moraalisesti vakaa, poliittisesti pätevä. Toveri Hall V. V. voi olla ehdotettu matkalle Suomeen. (Allekikirjoitukset: teatterin johtaja, puoluesihteeri, ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtaja.) Sellainenhän minä olen. Vai olenko? Näyttelijänä mitätön, perheenisänä rahaton, miehenä voimaton ja joskus vielä ilkeäluontoinenkin! Hyvä, ettei kukaan vielä saanut tietää sellaista.
12.12.
Oli Ilotulituksen luovutus. Mikään ei toiminut. Näyttelijät, jotka eivät olleet kiertue-esityksessä kiinni, katsoivat ja sanoivat yksimielisesti, ettei ensi-iltaa saisi vielä näyttää. Mutta kun liput on myyty, niin ei sille mitään voi. Lasten päiväesitys oli venäjän kielellä ja yleisöä ei oikeastaan ollut. Annoimme mennä. Ja illalla oli Kase Mare -esityksessä hyvinkin paljon yleisöä. Se olikin niin sanottu tarjous, siis liput olivat puolta halvempia.
13.12.
Vapaapäivä. Mutta meillä on Manok-yhtyeen filmaaminen televisioelokuvaan, jonka nimi on Karjalamme säveliä. Maaliskuussa tulee valmiiksi. Samalla kuvattiin runonlaulaja Mihejevaa. Mummo on 85 vuotta vanha. Lauloi jotain Väinämöisestä, mutta joka säkeistön jälkeen hänelle piti antaa pikku ryyppy. Ei luistanut muuten. Kulisseiksi oli rakennettu vanerista tuvantapainen. Siinä laulettiin ja runoiltiin.
14.12.
Työkuri on ihan mitätön. Aamuharjoituksiin ei tullut jostain syystä Erna Lund, myöhästyi Erna Berg. Ei tullut Gena Laine. Illalla myöhästyi Matami Pelottoman -harjoituksista Pauli Rinne. Minulla alkaa taas "kultaiset" päivät, kun Brechtin näytelmässä sankarillani on yksi silmä ja kaksi repliikkiä. Onneksi on pakkasukkotarjouksia.
Täytän ahkerasti kaavakkeita Suomen matkaa varten. Täytyy auttaa vielä äitiäkin. Meinaamme lähteä yhdessä.
16.12.
Ostin Erikille lokakuulaisten merkin ja Genalle pienen rintamerkin, jossa on Lenin lapsena. Raija päätti sanoa muutaman kasvatussanan: "Muista nyt“, hän sanoi, “ettei Lenin syönyt likaista lunta, eikä riisuutunut paljaaksi ja totteli vanhempia." Ja Erkki oikein tosissaan lisäsi: "Aika oli toinen: hyvin vaikea!"
Lenin ja taide -seminaari
Aamulla oli seminaari, jossa aiheesta Lenin ja taide puhui ministeri Kolmovski. Aloitti ja lopetti hyvin kuluneilla sanoilla. Mutta sitten syntyi keskustelu nykyajasta. Otetaanpas huomioon, että Lännessä on syntynyt paljon hyvin lahjakkaita taideteoksia ja näytelmiä. Miten sen voi käsittää? Ja meillä taas kehutaan joitakin näytelmiä ja sitten yhtäkkiä ne pyyhitän luetteloista, joita ehdotetaan teattereille. Kuinka voi ymmärtää Sarvikuonot-näytelmän kieltämisen. Sehän on hyvä fasisminvastainen näytelmä.
Venäläisen draamateatterin näyttelijä G. Sitko puhui siitä, että taiteilija on aina subjektiivinen ja mistä sitten voivat syntyä objektiiviset kriteerit? Yksi tuttu runoilija tuon tuosta puhuu siitä, että hänen minänsä jakautuu kahtia. Aina on vieressä sisäinen sensori. Päätettiin, että taiteilijalla täytyy olla kuitenkin maailmankatsomus. "Vapaus on tarpeellisuuden ymmärtämistä.“
19.12.
Luovutin 400 grammaa verta ja ostin pojille Kalevala-sukset 30 kopeekalla ja annoin pois velat!
Tänään oli kaksi venäjänkielistä Ilotulitus -esitystä. Löytyi noin 100 lasta. Illalla Kullervossa, vaikka oli luvattu tanssit, oli noin 50 henkeä.
27.12.
Oli kolmen vuorokauden kiertue Aunuksessa ja sen ympäristöseuduilla. Se oli kyllä hiukan liikaa, kun melko huonoa tietä piti mennä 150 km ja esittää kaksi esitystä. Venäjänkielisessä lastenesityksessä oli vähän yleisöä ja illalla Virtaset ja Lahtiset -esitykseen oli myyty noin 70 lippua. Aunuksessa!??
Alavoisessa seuraavana päivänä olimme mielissämme, kun meidät tuotiin melko hyvin rakennettuun kulttuuritaloon. Keskuslämmityskin toimii. Mutta tässäkin huoneistossa lapsia oli puolikatsomoa. Lahtisia kyllä oli katsomassa melkein täysi sali. Interposjolkassa on kylmä klubi vanhassa kirkossa. Pukuhuonetta ei ole, kulissien takaa ei pääse ulos, ei vessaankaan. Petroskoihin tulimme puoli kahdelta yöllä ja aamulla oli taas esitys.
|
