KIRJEITÄ ULLAKOLTA
Haluan esitellä lukijoille äitini Nelli Hallin kirjeitä. Näitä hän on kirjoittanut äidilleen, siis mummolleni Kanadasta ja Neuvosto-Karjalasta. Kirjeet löysi äitini sisar Laina Niilanen synnyinkotinsa ullakolta Laitilassa. Kun olen lukenut näitä kirjeitä kahden maan, Suomen ja Venäjän, kansalaisena, olen tuntenut aikamme merkillisen kulun. Sukellettuamme menneisyyteemme ymmärrämme paremmin nykypäivääkin.
Omassa elämänkerrassaan, joita meidän piti tuon tuosta kirjoittaa virkavallalle, äitini kertoi, että oli syntynyt Suomessa Laitilan maalaiskunnan Malkon kylässä 2. päivänä kesäkuuta 1906. Saatuaan tarpeeksi 7-vuotisesta sivistyksestä paikallisessa kansankoulussa ja oltuaan pari vuotta piikana, hän päätti avartaa näköpiiriänsä. Ja näistä kirjeistä, mielestäni, hyvin näkee, miten siinä kävi. (Kirjeet kyllä olivat surkeassa kunnossa, kun ne oli kirjoitettu usein lyijykynällä ja vaatimattomilla paperiliuskoilla. Pyyhin pois monet yksityisasiat ja monesta en saanut selvää.)
Yli kolmekymmentä vuotta äitimme teki työtä hyvänä parturina Petroskoissa, Puudosissa, Läskelässä, sotilassairaalassa Vologdan alueen Sokolin kaupungissa evakon aikana, Louhella vielä sodan aikana, Impilahdessa ja Pitkärannassa sodan jälkeisinä vuosina ja ennen eläkkeelle siirtymistä Petroskoin parturiliikkeessä n:o14. Venäläiset kutsuivat häntä ystävällisesti Sonja-tädiksi.
Kirje 1
Helsinki 4.8.1926
Hyvä Äiti!
Olen nykyään Helsingissä, enkä tulekaan enää Turkuun, kun se laiva lähteekin täältä. Ja ajattele, kun eilen sain kuulla sen, niin ihan pelästyin. Mutta ei mitään hätää sentään ollutkaan. Vaikka tavarani olivatkin Turussa, niin ne soitti täältä laivakonttorista sinne Turun laivakonttoriin ja, kun tänään kävin konttorissa katsomassa, niin sain kuulla, että ne ovatkin jo täällä asemalla, eikä minulla ollut niistä mitään vaivaa. Olen ollut täällä Rauniolla kortteria. Turussa olin Arvelassa ja niin jätin kapsäkkinikin sinne, mistä ne sen veivät sitten asemalle.
Niin huomen aamulla 8 aikana lähden kohden Ruotsia. Paperini ovat jo kaikki valmiina, eikä sitte muuta tarvita, kun lähteä vain. Arvela ei ottanut mitään kyytipalkkaa. Sanoi sen riittävän, kun marjat ja voin saivat. Kaikki on onnistunut minulle tähän asti oikein hyvin. En tiedä kuinka eteenpäin menee. Rahastani ainakin, pää summasta, olen jo päässyt ja sain sellaisia papereita. No niin, vaikka nyt on kaikki oikein hyvin, kyllä kirjotan kun taasen on tilaisuus.
Täältä lähtee nytkin toista sataa suomalaista, ettei yksin tarvitse kulkea. Voi olla, että joku tulee sinnekin asti. Niin hyvästi vaan.
Nelli.
Kirje 2
Wancouver 29/8-26
Hyvä Äiti
No niin! Terveiset täältä Tyynen meren rannoilta. Olen jo ollut lähes viikon perillä ja kyllä se aika näyttää kuluvan täällä hyvin. Viime tiistaina aamulla saavuin. Kun jouduimme olemaan Halipastissa 3 vuorokautta, ne sähkötti vastaanottajille. Kyllä Lyyri oli minua vastassa asemalla, että ei minulla ollut mitään hätää. Olin sitten heidän luonaan kaksi yötä. Ja nyt olen jo ollut täällä yhdessä suomalaisessa perheessä töissä ja se rouva toimitti minulle paikan. Huomen aamulla pitäisi mennä sinne. Palkkaa on ensin määrä saada 25 dollaria. Ehkä sitä sitte ylennetään, kun alan vähän ymmärtämään niiden puhettakin.
En saakaan lähettää sitä rahaa, muuta kun kaksi tuhatta. Sillä pitää laittaa uusi hattu ja yhden leninkin jo laitoin. Se on musta ja pitää laittaa vielä toinen jonkunlainen. Kyllä sitten taas lähetän kun palkkani saan.
Paikalliset sanoivat, että älä lähetä muuta kun tuhat markkaa kerrallaan, kun ei posti maksa täällä sisäänkirjotetusta kirjestä. Jos sattuisi menemään hukkaan. No niin, nyt pistän tähän tuhat mk. ja ensi sunnuntaina kirjotan taas ja lähetän sen toisen tuhannen. Saatte ainakin tämän nyt palauttaa, että pääsette yhdestä velasta.
Kirje 3
Syyskuu 1926.
Heipä hei taas!
On kulunut viikko, kun lähetin sen viimeisen kirjeen. Kyllä kai se ennen saapuu kun tämä. Tai ei sitä tiedä näin pitkän matkan takaa. Vaikka hukkuisivat molemmat, mutta en ainakaan luulis. Niin, nyt olen ollut viikon palvelupaikassani ja kyllä se näyttää menevän, vaikka en ymmärrä, sekä en voi sanoa yhtään sanaa. Kyllä se rouva näyttää hyvältä ihmiseltä, koska ei ole kiukustunut minulle. Sillä on 2 lasta, eikä ne enää pieniä ole. Silti ne ovat, kun mitäkin vauvoja. Ei tämä ole juuri keskikaupunkia. Se on sellainen yksityinen huvila, jossa on vähän puutarhaa ja hedelmäpuita. Niissä onkin tänävuonna hedelmiä paljon, että minäkin saan ihan kyllälti. Aina on päärynä kori pöydällä, että saa. Hyvin on tähän asti kaikki mennyt. Saa nähdä, kuinka sitten eteenpäin menee.
Ei muulla pitäis olla väliä, kun saisin sinne lähetetyksi sen kahdeksan tuhatta vielä tämän jälkeen.
Onko isä kysynyt, kuinka sen henkivakutuksen kanssa on? Jos se on voimassa, niin sen maksan myös.
Ja, jos olis mahdollista, niin ettekö tilaisi sitä “Laitilan Sanoma” minulle. Haluaisin niin mielelläni saada tiedon, kuinka paljon ne Laitilan kanat munivat. Kyllä sen sitte maksan, kun jaksan.
Tilatkaa se samalla osottella kun kirjeihinkin pistätte. Saan ne sieltä. Sillä se rouva on toimittanut jo 8 tytölle paikan ja aina torstai iltapäivä meidän on määrä mennä sinne. Silloin on palvelijain kiitospäivä. Se tarkottaa sitä, että silloin saa jättää 2 aikana kaikki ja mennä oman mielensä mukaan. Kun ei ole vielä muuta mentävä, niin kokoonnumme sinne viikon havantojamme selittämään.
Onko mummu vielä meillä? Kuinka meidän väki on voinut? Käyvätkö Kauko ja Pekka koulua?
On jo kuukausi, kun olen kotoa lähtenyt, tai kyllä siitä on jo enemmänkin, mutta siitä kun lähdin Helsingin rannasta. Niin ne ajat vierii – toinen päivä menee ja toinen tulee, mutta sen sanon vain, että miksi en silloin jo lähtenyt tänne, kun rippikoulusta pääsin, vaikka hyvä nytkin. Kyllä se oli hyvä, kun olin edes sen verran Helsingissä piikana. Nyt on kaikki paljon helpompaa, kun on jotain ennenkin jo tehnyt. En muuten olisi saannut palkkaa kun 20 dollaria.
Oma pieni kamari minulla on ja kyllä täällä muutenkin palvelija on ihmisen arvoinen. Sen olen jo tässä ajassa tullut huomaamaan. Töitä sen täytyy tehdä niin paljon kun Suomessakin, ehkä enemmänkin. Mutta kyllä sen tekee, kun on taas vapaaikoja, että saa levätä.
Kysy nyt ensi kirjeessä, mitä en ole muistanut selittää. Hyvästi vaan ja voikaa oikein hyvin. Terveiset vaan kaikille. Sano kelle muistat.
Mutta olkaa itse enemmän tervehdittyjä. Isälle kuori ja raha, äidille – kirje.
Mis. Nelli Saario.
2215 Pender. East.
Wancouver. Canada.
Kirje 4
Wancouver 19-4/1-27
Hyvä Äiti!
Sain eilen kirjeesi, missä kerroit ettet ole saannut kun kaksi kirjettäni ja olen lähettänyt niitä ainakin 8 kaikkiaan. Olen merkinnyt lokakuun 17 päivästä kaikki kirjeet mitä olen lähettänyt.
Kirjoitin Helsinkiin lähes heti kun saavuin tänne ja sain sieltä jo vastauksen, että se kyllä meni perille. Tämän kirjeen laitan sisään kirjotettuun, niin ehkä sen saatte.
Niin. Nyt on mennyt Joulu ja Uusivuosi tullut tilalle. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan. En olisi viime vuonna tähän aikaan uskonut, että nyt olen täällä.
Satuin saaman hyvän työpaikan ja olen vallan samassa paikkakunnassa. Kyllä se aika nyt menee ja oikein hyvin. Haussissakin, se on talossa, (kun tahtoo tulla jo kirjoitukseenikin englantia). Kyllä minä jo akan kanssa puhun sitä, kun paraskin kentlemanni. Kun ehkä muistat, että olin hyvä puhumaan, niin se on nyt hyväksi. Kaikki oikein ihmettelevät, kun sain itse jo palkkani ylentymään. Sillä se täällä onkin paras asia, kun edes sen verran osa puhua. Niin saan nyt tästedes jo 80 dollaria kuussa. Kyllä se nyt jo suomen palkat voittaa.
En ole hetkeäkään katunnut, että lähdinkään. Sillä aikani täällä on kulunnut hyvin. Ja toivoisin sen aina vastedeskin menevään, kun vaan alkaa puhumaan hyvin, että saa rahaa. Sitä tarvitaan paljon. Se täällä on kaikille suomalaisille päämääränä.
Olen ollut nyt 4 kuukautta täällä ja nyt voin lähettää 60 taalaa, että saatte maksaa Erkkilälle sen velan. Luulen, että siitä saa vähän yli 2000 m., mikä on korkoa varten. Sillä se on kai jo puolen vuotta ollut. Lähetän sen pankin kautta, koska ei postiin näytä voivan luottaa. Laitan sen niin, että isä saa sen ensikuun alussa. Ensi torstaina pistän sen pankkiin. Mutta se kai viipyy kauvemman kun kirje, mutta kyllä se ainakin helmikuussa on siellä.
En voi enempää lähettää, vaikka kuinka tahtoisin. Sillä täällä täytyy kaikki maksaa tämän maan rahassa ja siinä menee dollari, ettei ehdi huomatakaan. Mutta saahan sitä, siitä huolimatta, vähän enemmän säästöön kuin Suomessa. Sillä olin silloin Pohjanpitäjässä koko kesän, enkä saanut kun 1000 mk. ja senkin vielä kun armosta. Vaikka varmasti tiedän sanoa, että joka päivä tein enemmän työtä kun täällä kiireinpänä päivänä. Nyt en enä vain menis sinne, vaikka mitä maksettais. En tulis kotiinkaan. Sillä täällä minulla on vielä parempi olla. Saan voita, sokeria, kermaa, karamellia, kaakkua ja vaikka mitä mieli tekis. Siksi olenkin nyt parhaissa voimissa! Menen valokuvaan, kun saan hyvän leningin. Olen harmitellut kun en mitään valokuvia ottanut mukaani. Niitä olisi hauska katsella täällä.
Kyllä se on hassua, kun Suomesta tulee niin paljon tänne joka viikko. Yksikin misis sanoi, että hänenkin kotipaikoiltaan jo kaikki ovat tulleet, jotka kävelemään pääsevät...
Kirje 5
Wancouver 19-25/1-27
Haloo!
Kiitos kirjeistä, joita sain nytkin 2 melkein peräkkäin. Kyllä olen ne kaikki kirjeet saannut, jotka olet lähettänyt ja kaikkiin olen myös vastannut. Mutta minne lienevät joutunneet. Oli oikein hauska, että edes joku tuli perille. Lähetin Sandralle myös Joulukortin. Kirjoita nyt, jos hän on ne saannut. Ei suinkaan toiset siellä ehdi kuitenkaan kirjoittamaan. En ole kaimallekaan viitsinyt kirjoittaa, sillä en oikein saa pois mielestäni sitä kepposta, jonka hän teki minulle ennen lähtöäni.
Kyllä olen ollut niin terve, ettei ole edes yskää paljotta ollut. Vaikka se on tässä kaupunkissa hyvin tavallista, kun toi meri ja korkeat vuoret toimittavat aina iltaisin niin paljon sumua. Ja siitä taas saa niin pian nuhan ettei huomakaan. Mutta meillä on täällä sellainen mamma, joka komentaa meitä. Se on se Isaksonin misis. Jos me mennään vain sinne, ettei ole sellaisia pallissukkia, esim. toisten sukkain päällä, niin kyllä sitten saa mitä kuuluu, kun lähtee silkkisukilla tuollaiseen sumuun. Kyllä minä sentään olen pitänyt itsestäni huolta, sillä en ehdi täällä sairastamaan, kun siihen mene niin nätisti 10 taalaa, ettei itsekään huomaa. Muutenkin se raha menee, vaikka kuinka koittais kiinni pitää.
Nyt kun saan ensi tilin niin ostan paltton. Ne maksaa siinä vähän yli 20 taalaa. Sillä menee vielä ensitalvenakin sitten.
Sen ostan, kun ne on nyt paljon halvempia kuin syksyllä. Silloin sellainen kappo maksoi siinä kuudenkymmenen taalan nurkissa. Eikä täällä tarvitse paljotta ulkona olla. Kahden kadun väliä on raitiotielle ja sitten pääsee minne päin vain. Kyllä nyt jo on hauskaa, kun tuntee jo vähän kaupunkia ja tietää minne päin mikin vaunu kulkee.
Kirje 6
Wancouver 19-13/4-27
Terve taas!
Nyt menen taas kieliseen paikkaan huomenna ja toivon, että en koskaan enää joutuisi niin lujalle. Ettei vain tarvitsi mennä palvelukseen suomalaisille. Sillä ne ovat melkein kaikki niin köyhiä, etteivät voi maksaa kun niin vähän. Nytkin olen hävinnyt ainakin 30 taalaa, kun menin sinne. Mutta en silti kadu, sillä oppia on ikä kaikki. Eikä tässä maassa saa mitään rahatta. Opin siellä laittamaan ruokaa, vaikka en ollutkaan kun kolme viikkoa.
Nyt sain sellaisen paikan, missä on kolme naista. En usko, että siinä on liian paljon työtä, mutta en siitä saa kun 25 taalaa kuukaudessa. Mutta kun tarkasti olen, niin ehkä tulen toimeen.
Kyllä se elämä on hyvin kurjaa nykyään, kun on niin paljon työläisiä ja vähän työpaikkoja. Ja nyt on tullut Englannistakin niin paljon tyttöjä, jotka menis palvelukseen kun vain saisivat 15 ja 10 taalaakin. Niin ei silloin tietenkään kannata toiselle maksaa palkkaa kaksinkertaisesti. Kiittää kun saa 25 dol. Siihen paikkaan, mistä minäkin pois läksin, tuli yksi suomalainen tyttö, joka saa vain 15 taalaa vaikka on sama työ. Niin ne palkat vaihtelee täällä.
Olen vain miettinyt kuinka saisin niin paljon rahaa, että saisin sen maksun teille. Kyllä sitä sitten taas jo pärjäis kun sais pitää itse mitä tienaa. Kauko ja Pekka kirjoittivat, että lähettäisin heillekin rahaa. En voi nyt ainakaan lähettää kun ei itsellänikään ole kun 2 taalaa, millä täytyy tämän kuukauden olla. Ei muu auta. Mutta ei siinä surut auta, ei.
Kun vain pysyn terveenä, niin ehkä saan jo Jouluksi kaikki maksetuks (...).
Hyvästi vain ja voikaa hyvin sitä toivoo Nelli.
Paljon kiitoksia kirjestä ja kunnanlehdistä. Pelkäsin jo, etten saisikaan enää sanomia. Kyllä on hauska lukea Laitilan murrella siitä Turun sanomista. Yksi vanha mies lupasi lukea sen iltamissakin täällä.
Kirje 7
Vancouver Huhtik.15p. 1927
Äiti Hyvä!
Monet kiitokset kirjestä ja kutsukortista. En olisi uskonut, että nuorin meistä ensin ehtii naimisiin, ja, vaikka viime kirjessä jo kirjoitit siitä, luulin sitä vain sellaiseksi juoruksi, jota niin usein puhutaan. No, miten kaikki kävi häissä ja miten se kaikki niin äkkiä tuli, oliko siinä puheessa perää että se oli? Miten he nyt alkavat elämään? Tuleeko Anni meille? Silloin sinä saat “Ison flikan” taas. Ja niin ollen, minä saan olla täällä ja elää itselleni ja Väinölle, josta pidän aina enemmän ja enemmän. Kuten jo viime kirjeessä kirjotin, aijomme mekin mennä naimisiin, mutta ei kai vielä. Sillä ei minulla, eikä hänellä ole kotia, joten meidän täytyy se itse rakentaa ja miten? Ensin on koottavaa rahaa, jota tarvitsee olla paljon. Mutta olemmehan vielä nuoria ja terveitä, että toivon sen ajan joskus koittavan, jolloin minullakin on “koti” taas.
Kerroppas vähän Toivostakin, vai etkö tiedä hänestä mitään?
No, ja kerro nyt vähän siitä miniästäsi. Millainen hän on ulkonäöltään, onko Voitto vielä sellainen pieni naskali?
Kirje 8
Wancouver 19-8/14-27
Haloo Äiti!
(Nyt vasta huomasin, että tänään on sinun syntymäpäiväsi. Onneksi olkoon. Toivoo tyttösi.)
Oikein kuumat Tyynen meren terveiset lähetän sinulle, sillä hiki virtaa pitkin poskea. Viikon päästä kai pääsen jo kaupunkiin. Kyllä se on toiselta puolen hyvä, mutta rahan menoja siellä on enemmän taas. Lähetän nyt tässä 25 taalaa, enempää en voi. Ensi kuussa taas aijon maksaa sen, niin pian kun vaan voin, että saan sitten olla rauhassa.
Nyt minulla on muuten mukava paikka, mutta akka juo, kun sika täällä kämpälläkin. Eilen illalla tuli kotiin kello kolme. Se nukkuu yleensä verannalla, mutta tuli tälläkertaa sisälle ja alkoi haukkua, että en ole noussut ylös vaikka kello on jo niin paljon. Minä kiivastuin ja sanoin, että jos ei anneta yöllä nukkua, niin lähden kaupunkiin ja samalla otin akan ja heitin verannalle. Se on minun kokoiseni, että kyllä voitan.
Kyllä aamulla oli hyvin nöyränä, kun rukoili, etten sanoisi kellekään ja pyysi anteeksi. Lupasin sillä ehdolla, että saan tästä lähtien 30 taalaa kuussa. Saa nähdä nyt. Kyllä tähän akkain saarnaan tahtoo väkistenkin kyllästyä. En yhtään ihmettele, miksi ei tytöt täällä ole kun vuoden verran, kun jo menevät naimisiin. En minä sentään ole vielä sitä kullan kipenää löytänyt. Taitaa käydä, kun tätienkin. Mikä olis hyvin surkutettava asia.
Kirjoitit viime kirjeessä, että Turtiaisen suuret toiveet on menneet hukkaan. Kyllä se oli hyvä, että saitte eron. Kuka nyt tulee sinne opettajaksi? Kun kirjotit, että siellä vietettiin kaksoishäitä, niin luulin että Antin ja Tunterin Miljan häätkin jo oli siinä samassa. Eihän sitä voi täällä aavistaakkaan miten hassuja uutisia sieltä aina saa.
Kirje 9
Vancouver 19 21/1 28
Hyvä Äiti!
Oikein paljon kiitoksia sanomista ja siitä Joululahjasta. Kyllä se oli kaunis ja hyvä. Laitan siitä päällyshamen, sillä ei täällä voi niin lämmintä pitää alushamena. Ostan valkoisen kudotun puseron ja niin on minulla kesäksi kävelypuku valmis. Kyllä senkin maksan, kun saan vaan säästetyksi, sen tiketin ensin. Ole huoletta, äiti kulta, ei tytöt niin huonoja ole, kyllä ne itse huviretkensä tienaa, kun ehdin vain. Mutta kun ei ollut mitään syksyllä sellaista, että olisi voinnut sanoa hyväksi puvuksi. Ei kenkiä, ei mitään, niin täytyi kai vain laittaa. Ota huomioon, että asun kaupunkissa, enkä niinkuin muinoin Sonabagassa, missä oli se säkkinen esiliina aina melkein edessäni. Kyllä nyt olen kun herrain päivillä siihen verraten. Ei se paketti enää mitään maksa, mut sinulle kiitos vain. En nyt voi kirjoittaa enempää ettei tulee liikapainoa. Oletteko saanneet jo rahat ja kortit? Kirjoitan taas pian.
Nelly Saario.
Kirje 10
Vancouver 19-4/4-28
Hyvä Äiti
Terve taas! Olen nyt uudessa paikassa, tulin lauantaina. Kyllä nyt olen taas tyytyväinen, tässä on 6 henkeä, mutta näyttää muuten, että on helpompaa kun viimeisessä paikassani. Olen tyytyväinen ainakin vähän ajan taas. Viikon olin vapaana, kyllä se tulee kalliiksi, ei sitä usein kannata tehdä.
Tämä nykyinen kotini on komea, minun huoneeni on 4.nessä kerroksessa eli vintillä. Muuten kyllä auringoinen ja kaunis huone. Muita huoneita on 14, ei minun sentään tarvitte muuta puhdistaa, kun keittiön ja ruokasalin. Toinen tyttö, joka hoitaa lapsenkin, niin se siivoo muut huoneet. Minä laitan ruuan ja kaikki mikä siihen kuuluu. Sitten käy vielä yksi akka, joka perjantaina puhdistamassa akkunat ja väksämässä lattiat. Siihen ajatukseen tästä täytyy tulla, että rikkaita on parempi palvella kun köyhiä, jotka juuri voivat sen piian palkan maksaa, kun kärsivät nälkää sen edestä.
Minä saan tästä kuusta 30, ensikuusta luvattiin 35, jos pysyn tässä. Vähän on täällä sellaisia, jotka tinkimättä maksaa niin kun tässä, luvattiin heti sen, minkä pyysin. Niin, en voi sitä rahaa nytkään vielä maksaa, vaikka kuinka haluaisin. Olkaa kärsivällisiä, kyllä minä sen korkon maksan sitten myös, jos se on muuttamaan kuukauden enemmäksi, se on pieni asia. Täytyy kai mennä jo taas nukkumaan koska kello on 11-toista ja täytyy nousta kello 6,30 ylös, kun lapset menee kouluun ja täytyy olla puuro valmista kello 8.
Hyvä Yötä!Toivoo Nelly. Os.: 2324 Turnar st. Vancouver B.C.
Kirje 11
Vancouver B.C. 19-13/5-28
Haloo äiti!
Terve taas pitkästä aikaa. Olen ollut terve ja voin hyvin muutenkin, mutta en ole ehtinyt ennen kirjoittaa sinulle, kun täällä on niin paljon työtä. Taitaa joskus olla laiskuuskin syynä. Kyllä nämä piian paikat ovat kaikki samanlaisia, että ei ne vaihtaen parane. Tässäkin akka juo ja käy poikain kanssa teatterissa, vaikka itsellä onkin mies. Se kai myös käy tyttöin kanssa. Kyllä tämä elämä on hyvin porsasmaista näissä Canadan herrasväen piireissä. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Sama se on monasti työläistenkin elämä, vaikka ei voidakkaan aina sitä tehdä, kuten herrat.
Vielä yhden kuukauden olen tässä paikassa. Sitten menen toverini kanssa kaloja kannuttelemaan ja emme tiedä jos enää tänne takaisin tulemmekaan. Olemme siellä 2 kuukautta, jos hyvin käy, niin saamme paljonkin rahaa, mutta jos huonosti, niin emme saa mitään, mutta onnen kauppa se elämä on muutenkin täällä. Olen saannut värit ja ainakin 3 kirjettä, josta olen oikein kiitollinen...
Kirje 12
Vancouver 19-11/6-28
Hyvä äiti!
Paljon kiitoksia kirjoista ja sanomista ja kirjeistä, jotka sain jo aikoja, mutta en ole ennen ehtinyt vastamaan.
Olen terve ja voin muutenkin hyvin. Nyt olen pois työstä ja torstaina lähden eteen päin, kuten viimekirjessä kirjoitin. En voi nyt lähettää vielä sitä rahaakan, vaikka kuinka haluaisin, sillä meidän täytyy ostaa vähän ruokatarpeita ja kaikkea sinne laitamme toverini kanssa. Itse ruokailemme siellä ja tiedäthän, että siinä tarvitaan kaikenlaista pikkutavaraa.
Olen nyt toverini työpaikassa. Hän ei pääse vapaaksi, ennen kun keskiviikkona ja minä olen hänen kanssaan täällä, kun täältä on väkeä Amerikan puolella.
Kyllä meillä nyt on hauskaa, kun pääsemme vähäksi aikaa kauas keittiön kuumuudesta ja akkoin komennuksesta. Millaista työmme on siellä en vielä tiedä. Joka tapauksessa on ainakin vaihtelua. Toivon että sitten saan maksoon kaiken velkanikin jo viimein.
Vancouverin palvelijat järjestivät viime pyhänä ulkoilma juhlan, missä oli myös Amerikan puolen suomalaisia, oli väkeä 400 paikkeilla, mikä on paljon näihin oloihin katsoen. Oli kaunis aurinkoinen ilma ja oli hauskaa...
Kirje 13
Boswell Cannery 19-22/6-28
Äiti Hyvä.
Tervehdin teitä taas tällä pienellä kirjelapulla. Nyt olen kaukana Vancouverista, täällä Tyynenmeren saarella. En ole vielä ollut työssä, mutta kai jo ensiviikolla tulee sitäkin. Matka tänne kesti 1 viikon, tulimme pienellä kalastajain paatilla, olin vähän jo merisairaskin, mutta kaikki meni hyvin ohi, kun alkoi näkyä maata. Huoneena meillä on yksi pitkä lantakoppi, josta on eroitettu 12 huonetta ja joka huoneessa on 2 tyttöä. Minä asun sen toverin kanssa, jonka kanssa tulinkin. Saa nyt nähdä tuleeko täällä yhtään rahaa kokoon, mutta vaihtelua se on jokatapauksessa.
Täällä näkee aina Tyynenmeren silmäinsä edessä, kun katsoo ulos akkunasta ja raikas merituuli puhaltaa kun astun ulos. Etpä usko miten se tuntuu hauskalle kaiken kaupunkin pölyn ja kuumuuden jälkeen. Tuntee taas saavansa uutta voimaa jäseniinsä. Miehet ovat menneet jo kalaan, tulevat vasta lauantaina takaisin ja silloin sanotaan olevan tanssit. En tiedä millaisessa paikassa. Me käytämme täällä housuja, niillä on hauska olla. Saa kulkea niin vapaasti, ne ovat sellaiset, kun suomalaiset pussihousut. Sitten on miesten paidanmalliset...
Miss Nelly Saario.
1037 Lilloetst. Wancouver B. C. Canada.
Kirje 14
Wancouver 1928.
Marraskuun 18 pv.
Hyvä Äiti.
Kiitos kirjeestä ja sanomista. Anna anteeksi, kun en ole ennen kirjoittanut, mutta kun täällä on nykyään ne Joulukiirut: olen näet taas näytöskappaleessa ja täytyy melkein joka ilta käydä harjotuksissa ja jos taas on kotona niin on vieraita, että täytyy niitä passata. Ja joskus on taas niin väsynyt. Lähetin teille tässä 2 viikkoa takaisin yhden paketin, missä on kaikkia vanhaa vaatteen ryjä, heitä huonoimmat pesään, jos ett voi käyttää minnekään.
Viime vuonna ajattelin, että voin lähettää teille jotain Jouluksi, mutta ei. Sillä olen korjauttanut taas hampaitani ja meni siinä 40–50 taalaa taas kun veteen vain, mutta ei voi auttaa.
Viime kirjessä kirjoitin jotain, josta en nyt vielä voi kirjottaa enempää, sillä emme tiedä itsekään. Ja kysyit nimeä. En mainitse vieläkään, sillä se olisi vain turhaa... Ehkä tulevaisuudessa voin kirjotta sinulle kaikki. Olen terve ja toivon teille sitä samaa.
Olen tässä samassa paikassa, mutta en enää kai kauvan. Kuten olen kai kirjottanut, minun “akkani” on ranskalainen ja nyt se lähtee sinne ensi talvena joko tammi- tai helmikuussa, silloin olen taas vapaa.
Lähetin siinä paketissa parin sukkiakin, mutta en voinut lähettää uusia, olisi mennyt vain tullia. Saa nyt nähdä, jos ne saapuvat ja jos ne on aukaisseet sen. Kirjota heti kun se saapuu, olen kovin utelias.
Ehkä se tulee liian myöhään, ettet voi enää laittaa Lainalle pukua, mutta ainakin uudeksi vuodeksi tulee. Siinä mustassa puvussa on se pitkä neula sinua varten, jos ne nyt tulevat hyvin perille, niin on minulla täällä vieläkin sellaista, kun se vanhanaikainen hamekin. Sain sen akalta, kun sanoin, että lähetän vanhoja vaatteita siskolleni Suomeen, niin sanoi “akka”, että hänkin voi katsoa jotain, että saa laittaa kesäpuvun. En tiedä onko se jo kaikki niin vanhaa, vai vieläkö se pysyy koossa. Kirjota sitten kun ne on saapuneet.
Täytyy mennä jo nukkumaan. Ensi vuoden alussa voin ehkä kirjottaa sinulle enemmän elämästäni, joka nyt on hyvin arvoitusta itsellenikin... Hauskaa Joulua toivoo Nelly tyttösi.
Kirje 15
Kyllä me nauroimme Punnin Lydian kanssa, kun kerroit, että ne pojat ovat tänne maahan lähteneet, että pääsis vähemmällä työllä. Toivon etteivät vaan veitseään olisi pahasti kiviin lyöneet, sillä ei elämä ole täällä maalla mitään hauskaa, eikä ilman työtä täällä niin vaan olla, jos mieli maapalansa pitää. Mutta olen mielissäni toiselta puolen että ei ne ollut ketään muita, kyllä ne tarvitsevatkin vähän nenälleen.
Eikö Hammarin Jussi ole mitään kirjottanut kotiin?
Älä mitään pahaa tykkää, vaikka tätä kysyin, mutta kun muistui mieleeni taas ne sen aikaiset puheet, niin ajattelin, että paljon niissä sittenkin oli totta, vaikka olikin arvaamalle puhuttu. Mutta ne ajat on olleet ja menneet enkä enää takaisin sitä saa. On minulla ollut helluja täälläkin, sen voin nyt jo sanoa, sillä olen vapaa teistä. Kuten isän kanssa oli puhe, että kun olen maksanut velkani olen vapaa tekemään mitä tahdon ja en olekkaan enää sama lapsi kun kaksi vuotta sitten, sillä elämän koulu on kovaa, se tekee oppilaistaan vanhoja ja kovia. Se on joskus kylmä jos taas lämmintäkin. Siinä on niin paljon oppimista, jos vaan voi taistella ne kylmät ja varjopuolet pois.
No niin, sanoit että luulisi täältä olevan kirjottamista niin sitä onkin, mutta kun kaikki on sinulle vierasta, niin en tiedä mitä ensin kirjottaisin mitä seuraavaa. Ja sinä voit saada väärän käsityksen näistä oloista, sillä täällä on niin paljon toisenlaista kun siellä. Ei, kyllä tätä saa jo riittää, sillä täytyy mennä nukkumaan, kun täytyy nousta puoli 7 jo ylös huoneitani puhdistamaan.
Hauskaa elonleikkuutta, sillä kai yksi pelto ohraa kasvaa kuten ennenkin? Lainalle ja muillekin terveiset: Nellyltä.
Kirje 16
Nyt on jo syyskuu ja tämä kirje on vielä tässä, sain taas sanomia näin, että Laitilassakin on alettu seurata muiden jälkiä ja jahdata kommunisteja. Ikävä vaan sellaiselle, joka joutuu niiden käsiin, samanlaista se on täälläkin, vaikka ei niin hirveässä määrässä ja muodossa kun siellä.
Näin eilen erään perhen, joka kävi siellä ja kertoi, että Suomen porvaristo koittaa pian päästää loppuunsa, eikä enää tarvitse kauvan vartoakaan, mutta vielä nyt on raskas aika työväelle.
Wäinö (Siis minun tuleva isäni. W.H.) tuossa Einon (Isäni veli. W.H.) kanssa keittävät kahvia ja puhuivat, että on hyvä olla täällä Canadassa ja Wäinö sanoi, että “Suomi on synnyinmaa” ja “Canada kotimaa”. “Isänmaata” ei ole meikäläisillä ollenkan. En nyt muista, että mitä vielä kirjottaisin. Koitan kirjottaa ensi kerralla pikemmin. Olen täällä laittanut villa-takkia talveksi, siihen tulee villoja sisälle ja satiini päälliset. Ja sanovat sen olevan lämpimän. Se tulee maksamaan 7 ja puoli doll. Sillätavalla täytyy koittaa kappale kappalelta saada omaa taloutta. Ehkä joskus saa talonkin vielä, kun vaan jaksaa vartoa ja pysyy terveenä.
Laina, (Äitini sisko. W.H.) no terve nyt, kirjotahan nyt sinäkin minulle, on ikävä jos ei saa tietoa kotoa.
Toivon teille parhainta vointia.
2605 Penderst. E.
Wancouver B.C.
Canada.
Lähetän tässä nämä kuvat teille nämä on otettu kesäretkillä ollessa.
Tervehtien: Nelly ja Wäinö.
Kirje 17
Paljon parempi Joulu oli kun viimeinen. Pakettiasi en ole vielä saanut, mutta miksi lähetit?
Minulla on täällä kaikkea mitä tarvitsen. Ja tiedän, että teillä siellä on muutenkin rahanmenoja. Tietenkin olisi hyvä, jos vaan tulisi. Kysykääpäs sieltä postista, jos ovat lähettäneetkään ja täällä yksi postimies sanoi, että se on siellä maksettava, jos se hukkuu. Jospa minäkin voisin lähettää kesäksi teille jotain. (...)
Sain tänään taas kirjesi josta kiitän. Se oli muuten kelvollinen eli kuten täällä sanotaan Ol rait, mutta vain liian lyhyt, sillä olen nyt tottunut tätänykyään saamaan kirjeitä yhdeltä vuorikaivokselta ja joskus ne kirjet on 11-12 sivuisiakin. Sen saa kyllä arvata, että ei siinä enää ole 1/8 osa totta, mutta hauskoja silti. Koitan aina vastata samalla mitalla. No se sikseen?
Kyllä kai pitäis mennä nukkumaan, eilen illalla oli Vancoverin suomalaisten tyttöjen tanssit. Olin siellä myymässä kahvia ja poppia eli suomennettuna – limonaatia. Yhtenä iltana Joulun edellä saimme tanssista voittoa 90 taalaa. Eilen illalla tuli vain 78 dol. Kaunis summa Suomen rahassa, mutta hyvin pieni apu vielä kodillemme. Mutta pieni on vielä se joukko, joka on meidän mukanamme. Sillä toistasataa suomalaista tyttöä on palveluksessa täällä ja vain 24 meidän sakissa, mutta yrittää pitää. Toivoo pikku kaipaava Nelly.
Kirje 18
... Olen aina ollut iloinen kun en ole joutunut talon tyttäreksi. Sillä silloin olisin joutunut kulkeman tuvan ja navetan väliä koko ikäni ja se ihmisen elämä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia niin kauan kun on nuori. Olen miettinyt, jos saisin niitä talon jusseja narratuksi tänne, että oppisivat mitä elämä opettaa. Olla ensin työttömänä 4-5 kuukautta, sitten kämpälle pienellä palkalla, missä on joka hetki varassa tapaturmille.
Viimein kun kävin kaupunkissa, olin yhden misiksen mukana sairaalassa. Kyllä siellä oli kamalaa. Miltä käsi poikki, miltä – jalka, miltä silmä poissa. Olimme yhtä suomalaista miestä katsomassa, jolta on selkäranka katkennut kahdesta kohtaa ja molemmat jalat myös poikki. Ei koskaan enää parannu, mutta on jo vuoden joutunut oleman siinä tilassa. Kyllä sen silloin huomaa mikä tä kultamaa on työläiselle.
Ei sentähden kenenkään ole tänne tulemista, että rikastuu. Sama se on täällä: jos tarkka on ja saa työssä olla, niin silloin kyllä pärjää. Ja samahan se on siellä. Yksi toverini kertoi, että hänellä oli hyvä asema Helsingissä, hän on leipuri. Mutta kun hän sai niin paljon rahaa kokoon, että voi lähteä tänne, niin hän lähti. Kun pääsi Wancouverin, ei hänellä ollut kun viisi taalaa rahaa, ei tietoa työstä, ei asunnosta. Sitten kulki muutaman viikon kaupunkilla, tapasi siellä suomalaisia, jotka auttoivat aina muutamalla sentillä, jos liikeni. Pääsi sitten kämpälle, ajatelkaa – leipuri kämpällä ja vielä kaupungin poika. Ei siitä tullut kun vähän vaaterahaa. Nyt se sama poika on taas leipomossa. Sillä on jo auto ja harmat housut jalassa ja valkoinen olkihattu. Mutta se on ollut jo 3 vuotta kuumassa leipomossa ja on siivo poika. Toista on sellaisilla, joilla on velkaa jo tullessa. Nyt täytyy taas lopettaa...
Kirje 19
... En niistä vanhoista helluistani tykännyt, onkohan minun makuni muuttunut, sitä pelkään itse ainakin.
Jos huomenna on kaunis päivä, niin menen “Piknekkiin” – se on täällä meren rannalla, se on vaan sellainen uimapaikka ja siellä on ravintola, ja saa leikkiä palloa ja juosta niin paljon kun jaksaa, sen järjestää “suomalainen järjestö” eli sen huvitoimikunta. Väinö kuuluu siihen ja niin ollen hän joutuu oleman työssä siellä.
Kirje 20
... Kuten jo viime kirjessä kirjoitin, en voi sellaista kelloa täällä hankkia ja ei minulla nyt rahatkan riittäisi.
Kerronpa sinulle vaan, ei muille, että me haaveilemme Väinön kanssa mökkiä tänne ja koitamme, jos voimme säästää näistä palkoistamme sen verran, että sen joskus saamme, muuten jo ehkä olisimme menneetkin yksiin leipiin, mutta näin on parempi olla palveluksessa ja tulee siitä vähän rahaakin säästöön, kun ei tarvitse tansseissa eikä sellaisissa käydä. Nyt vasta alkaa yksi poika minulle riittää.
Oletteko te siellä terveinä? Laina sisko on kai jo iso tyttö. Joskus vieläkin ajattelen, että ehkä tulen sinne joskus, mutta mitä siellä tekisin? Ei siellä ole enää silloin ketään silloisia tyttöjä. Tyttönä ja nuorempien joukossa saisin tätin nimen pian.
Henkivakutukseni minä maksan kyllä ja lähetän tässä nyt 5 dollaria, sillä isä kai on maksanut sen puolen jo? Olen näet muistavinani, että puolet tulee maksettavaksi helmikuussa, tai talvella ja puolet kesällä.
Kirjotan tätä ja varron, että saisin laittaa kahvia ja rapunlihaa uuniin, kun tuolla on 12 akkaa pelaamassa korttia ja juovat kahvin vähän yli kaksitoista yöllä.
Kello 02. Lopetan tämän. Onkin jo myöhä, menen huomenna ulos ja vien postiin. Terveiset teille kaikille ja sydämmellinen onnitteluni nuorelle parille.
Nelly.
Kirje 21
... Lähetän tässä taas vähän rahaa. Kyllä kaiken lähettäisin, mutta en voi vaan. Olen kysynyt monta kerta, kuinka paljon olen vielä velkaa? Olen kyllä itse laskenut, mitä olen lähettänyt ja kyllä kai sitä saa vielä tämän vuoden maksaa. Mutta vähäpä sillä, kun terveenä vain pysyisi niin ei muuta kun nauran ja laulan, sillä iloinen tyttö olen. Vaikka en olekkan mikään “ilo tyttö”. Hyvin pieni ero on niiden välillä kirjotuksessa, mutta suuri elämässä. Kyllä täällä näkee kaikkea, kun tätä Canadan mannerta astuu. Aina saa olla silmät edessä ja takana, sillä kaikki koittaa vain mukaansa temmata. Jos sinulla äiti olisi edes aavistus millaista elämä oikein on ja millaista on nuoren tytön elämä, esim. täällä, mutta sinä et tiedä, et voi koskaan edes kuvitella sitä, mitä on olla yksin täällä, missä on puolueita, seuroja, kerhoja, klupeja ja osastoja loppumattomiin. Kaikki kuuluvat melkein omaan seuraansa. Varsinaisia työväenpuolueitakin on kaksi. Toiset koittaa saada elämäänsä paremmaksi rauhallista tietä, niitä sanotaan J.W.W. läisiksi, toiset ovat kommunisteja, niillä on päämääränä se, mitä Venäjällä on jo saatu alulle. Minä en ole vielä selvillä kumpi on parempi ehkei kumpikaan, sillä jos ovat erillään, ei kumpikaan voita.
Kun useita liittyy niin silloin on voimaa, sen tulin tässä huomamaan. Meillä oli tässä Joulun edellä monta tyttöä, jotka keskusteli, että miten saatais koti nyt heti. No tuumasta toimeen. Laitettiin taas iltamat, saatiin rahaa, vuokrattiin kalustettu talo Kaupunkilta. Otettiin siihen sellaiset tytöt asumaan jotka ovat ruokaloissa ja muissa töissä, niin saamme vuokran edelleen, vaikka emme kiskokkaan niin paljotta kun toiset. Ja yksi iso huone on meitä varten, jotka käymme vapaaikonamme kylässä, eli nyt se on meille koti. Etenpäin vain, että saatais suurempi. Meillä on siinä säännöt, jotka olemme itse laatineet ja talouttamme hoitaa yksi vanha nainen, joka pitää huolta, että noudatetaan sääntöjä. Esim.: jälkeen k:lo 9 ei saa olla poikaa talossa. Jos on tahto olla sen kanssa, saa olla ulkona tai missä vaan. 2. Jos tyttöjä tulee lisää, saavat maksaa jäsenmaksun ja noudattaa sääntöjämme. 2 tyttöä meni jo naimisiin meiltä ja ne joutuvat pois. Perheitä ei meillä asu. Ei muita kun tyttöjä vain. Ja hauskaa meillä on. Sinne tulee sanomia ja kirjoja on, kun kaikki tuovat omansa. Nyt meillä on hyvä emäntä, joka on kun äiti meille. Ettei mitään puutu. Vaikka todellisuudessa puuttuu vielä paljon ja sellaista, jota emme saa koskaan – kotimme tänne kylmään kultalaan.
Nyt pyydän äiti, jos vielä auttaisit minua ja ostaisit kirjakaupasta sellaisen uuden kirjan Raumalaisella murtella. En muista sen nimeä. Toverini haluaisivat kuulla raumalaista. Enkä minä saa muuten sitä. Kirjota mitä se maksaa, lähetän rahan sitten.
Kyllä kai täyty lopettaa ja mennä nukkumaan, että voi taas olla työssä huomenna. Laitan taas tämän setelin isän kirjeseen. Kirjota heti kun saatte. Hauskaa ja hyvää kelkkakeliä toivon, sillä huomaan, että on laskiainen lähellä. Nelly.
2824 Turnarst. Vancouver B.C.
Kirje 22
Vancouver B.C. 19-21/1-29
Haloo Äiti!
(...) Ja nyt voin sanoa, että minulla on nyt sulhanen Jyväskylästä, mutta naimisissa en ole vielä, enkä luule että vielä menenkään.
Laitilan poikia en ole nähnytkään kun 2- si. Toinen Kaivolasta, josta kerroinkin teille silloin, ja toisen te kyllä tunnette, mutta en voi nimeä mainita, sillä hän pyysi, etten kirjottaisi mitään hänestä Suomeen. Sattumalta näin hänen eräässä tanssipaikassa. Nyt en tiedä ketään Laitialaisia. Älä viitsi kirjottaa minulle, että minä tulisin kotiin. Sillä en sitä kuitenkaan voi täyttää.
Niin, nyt olet saanut olla yksin niiden pienempien lasten kanssa. Minä olen terve ja voin hyvin. Olin ollut pois työstä nyt jo viikon verran ja nyt huomenna menen taas toiseen paikkaan. Millainen se on, en vielä voi sanoa. Se on juuri Tyynenmeren rannalla. Illalla voi nukkua meren aaltojen loiskeeseen ja aamulla on samaan äänen herävä, toivon että se olisi hauskempi kun viimeinen paikkani.
En voi kirjottaa enempää. Kiitos Sanomista jotka olen saannut jo 2 viikkoa sitten.
Kirjotan taas, kun näen sen työnikin siinä uudessa paikassani. Hauskoja talvipäiviä toivon teille kaikille. Nelly.
Kirje 23
Vancouver 19-18/8-29.
Hyvä Äiti
Terve taas teille, kotiväki. Minä voin hyvin täällä nykyään, sillä olen pois työpaikasta ja koitan saada päivätyötä, sillä ei se oikein enää tahdo huvittaa olla piikana. Kun on sitä jo kolme vuotta tullut tehdyksi, niin eipä ihme, jos viimein väsyy.
Asun nyt Wäinön kanssa. Meillä on sellainen lupakirja eli niin kutsuttu (aisingi). Sillä saamme asua 3 kuukautta. Ehkä sitten menemme vihille, jos on tarpeellista ja me sovimme yhteen. Niin, tällä tavalla on asiat nykyään. Toivon, että ymmärrätte äiti ja isä minua, kuten ennenkin. Ja tästälähtien käytän Wäinön sukunimeä, sillä olemme kun naimisissa jo.
No niin, täällä on ollut kauniita päiviä ja olemme käyneet uimassa, eilen olimme messuilla täällä yhdessä puistossa. Oli siellä monenlaista nähtävää, että illalla, kotiin tullessa, olin kauheasti väsynyt...
Kirje 24
... Mitäpä huolia, kunhan vaan riittää työtä ja ruokaa, niin eipä muusta huolla. Täällä on ollut huono talvi miehille, paljon on työttömiä ja vähän töitä. Salokin on ollut työtönnä melkein koko talven ja nyt oli vielä keuhkokuumessakin ollut. Emme saanneet tietää ennen kun hän oli jo taas terve. Eilen hän oli meillä illallisella ja oli hyvin huonon näköinen. Suree tietenkin omasta ja toisten puolesta. Mutta minkä voit kun ei työtä ole, niin ei ole.
Wäinö on ollut työssä koko talven, joten ei meillä ole mitään hätää toistaiseksi. Muuten olemme olleet terveinä vaikka täällä onkin kovat pakkaset olleet ja paljon on sairastunut. Joulu meni hauskasti, olimme erään toisen nuoren parin luona. Siellä oli muitakin. Saimme siellä illallista ja tulin seuraavana päivänä kotiin. Vasta sain eräältä tyttötoveriltani puoli tusina hopeisia teelusikoita. Wäinöltä sain keittokirjan, helmet ja sähkökäherrysraurat. Hän taas sai valokuvaalpuumin ja yhden kirjan. Siinä kaikki mitä voin muistaa...
Kirje 25
Vancouver 19-12/6-30
Hyvä Äiti ja Isä.
Terveiset taas teille kotiväki, täältä lännen kaupunkista. Olemme terveitä ja työssäkin on saatu olla. Minäkin olen käynyt taas jokapäivä p.(parturi)liikkessä, vaikka ei siellä nyt ole niin paljoa työtä, mutta olen kaverini hupilaisena ja teen käsitöitäni. Viimeviikolla sain jo 60 % siitä, mitä tienan ja juomarahat päälle, että kun olisi vaan hyvä hiusten kasvu, sitä toivon. Täällä on hurjan huono aika, paljon on miehiä työttömänä, eikä tahdo saada työtä eres kämpillä. Niitäkin pistetään kiinni ja lisätään työttömiä.
Puhutaan, että taitaa tulla sota, ja liikaapa näyttää olevankin miehiä ja suuria sotalaivoja rakennetaan kovalla kiirellä. Eino, Wäinön veli, on hakenut työtä nyt jo 2 kuukautta, mutta turhaan. Ei mitään ole saannut. Hän asuu meillä ja laittaa meille ruuan aina iltasilla, kun tulemme työstä. Ja ostimme paljon puuta ensi-talveksi, hän on hakannut niitä ja vienyt katon alle. Eino kertoi, että Siivosen Oskari on myös kaupungissa työtönnä ja toivoo, että saisi rahaa ja pääsis takaisin sinne. Luulen, että Salo on kämpällä. Hän kävi kaupungissa ja meilläkin silloin. Eikä häntä nyt ole näkynyt taas.
Wäinö on hakenut Canatan kansalaispapereita. Ei tiedä sitten, jos pääsee, paljon niitä hylätään. Silloin tulisin minäkin tämän maan kansalaiseksi, sillä olen nyt Wäinön vaimo, meidät vihittiin viime sunnuntaina. Eräs tuttu perhe oli vain todistajana. Olemme tähän asti koittaneet kannattaako mennä naimisiin. Ensin me usein kinattiin, mutta nyt lopulla alettiin ymmärtämään toisiamme paremmin ja kun kumpikaan emme halunneet eroa, niin oli parempi, että laillistettiin. Ja kun Wäinö saa kansalais-paperit, niin silloin pääsemme Amerikan puolelle käymään. Hänellä on Eno siellä ja meitä on kutsuttu sinne, jos vaan päästään. Olisi se hauska tulla sinnekin käymään. Mutta ei ole varoja, joten täytyy jättää vaan haaveiluihin (ehkä joskus). Lähetimme teille vähän rahaa viime maanantaina, siinä on se hengivakuutusraha ja loppu on Äidin ja isän hääpäivä kahvia varten. – Toivotamme onnea kirjellä, vaikka haluaisin olla sitä kädestäpitäen toivomassa. Nelly ja Wäinö.
13/6- sain äsken kirjesi, josta kiitän. Se oli tervetullut kuten aina. Terveiset kaikille kotiväelle. (Menen töihin katuvaunulla.)
Kirje 26
Vancouver 19-17/11-30
Hyvä Äiti!
Kiitos kirjestäsi ja Sanomista, jotka olen saannut. Olemme olleet terveinä. Kuinka te siellä voitte? Eikä siellä ole jo ne kylmät syksysateet ja pakkaset, täälläkin jo oli kerran lunta, mutta se meni seuraavassa päivässä pois taas, sadetta taas on ollut, harva se päivä.
Olen nyt työssä joka päivä, käyn muina päivinä siinä talossa, missä olin ennen naimisiin menoani ja lauantaisin olen parturina sillä ei ole parturin työtä riittävästi kun ei ole miehilläkään tienistiä.
Kirje 27
(Wäinön, siis isäni. W.H.)
Vancouverissa Joulukuu 9 p.
Hyvät Appi ja Anoppi!
En ollenkaan tiedä mitä kirjoittaisin, vaan kuitenkin haluaisin sanoa jotain. Ensiksi antanette anteeksi, kun olen ottanut tyttärenne ilman teidän lupaanne. Matkan pituus olkoon puolustukseni. Myös lieventääkseni laiminlyöntini siinä, pidän häntä niin hyvin, kun minulle on mahdollista. Minä olen ollut onnellinen ja uskon, että Nelly on ollut samoin meidän yhdessä olomme aikana ja alkuhan on aina hankala ja lopussa kiitos on. Terveiset teille, hyvää vointia ja onnea Uudelle vuodelle toivon. Teidän Wäinö Hall.
Kirje 28
... Olemme haaveilleet, että jos löytyisi niin paljon varoja, niin lähtisimme Venäjälle, mutta sen täytyy nyt vielä jättää toistaiseksi. Täältä Canadasta on paljon suomalaisia mennyt sinne ja toisia menee vielä, sillä Venäjä on nykyään se “kultala”, joka Amerikka oli ennen. Nyt täällä ei saa kupariakaan.
Wäinö on työväen puolustusliiton kokouksessa, hän käy ahkeraan kaikissa kokouksissa ja kulkueissa. Hän pääsi vähällä silloin talvella. Sillä hänelle määrättiin vaan ehdonalaiseksi, se kai oli vuodeksi, joten voidaan ottaa kiinni taas milloin niitä huvittaa.
Kirje 29
... Olen saannut Laitilan Sanomat tänne nyt 2 kertaa kuussa. Väinö niitä kyllä usein nauraa, kun niissä on niitä S.(Suomen) kunta uutisia, eikä hän oikein niistä tykkää. Sano kiitokset isälle kuitenkin kun tilasi, mutta ei niistä muuta viitsi lukea kun kihlaukset ja kuulutukset; joten älkää viitsikö tilata enää eteenpäin sitä. Kirjota taas, äiti, jotain sieltä kotoa ja kotioloista. Niitä niin mielelläni haluan tietää.
Nyt kai jo kaikki asiat taisi tullakkin.
Täällä on ollut oikein mukava talvi. Ei ole ollut lunta kun yhtenä päivänä ja nyt alkaa lehti tulla jo puihin ja kirsikka puut kukkia, joten tulee se lämmin kesä taas. Siellä kai vielä on suuret hanget?
Sano kaikille tutuille terveiset.
Miten se pikku Laina siellä voi? Sillä minä en voi kuvitella, että hän olisi sen suurempi kun 5 vuotta takaisin.
Parhaat terveiset isälle ja äidille.
Wäinö ja Nelly.
Kirje 30
30. päivä (?) 1931
Kirje on vielä tässä. Sillä satuin pääsemään työhön, joten nyt olemme molemmat työssä ja meillä on sellainen ajatus, että jos ei mitään erityistä tulee, niin syksyllä olemme Neuvosto-Karjalassa. Sinne menee täällä aina enemmän ja enemmän ihmisiä ja kun työolot on täälläkin niin huonot, niin ei ole väliä mitä tekee. Ensi kirjen voit osoittaa samalla osoitteella, sillä en tiedä mikä on seuraava.
Hyvästi Canada. Kirjota vastaus taas heti. N.H.
Kirje 31
N.Karjala 19-20/10-31
Hyvä Äiti!
Monet terveiset täältä idän puolelta tällä kertaa. Ikävä vain, etten voinnut matkallani tulla siellä kotona käymään, mutta kun nyt olen vain satasen kilometriä Suomen rajalta niin toivon, että joskus pääsen sinnekin. Olemme nykyään Matroosan tukkikämpällä ja elämä täällä tyydyttää meitä kumpaakin. Olemme olleet työssä nyt jo kahdeksan päivää. Wäinö on metsässä ja minä keittiössä. Meitä on tällä kämpällä vasta parisen kymmentä, mutta lisää tulee näinä päivinä. Joten tänne tule kaikkiaan 70 miestä ja 5-6 naista. Nyt on naisia kolme täällä keittiössä. Meillä on järjestetty työ vuorot ja vapaapäivä kaverillani oli eilen.
Metsätyöt ovat jäljissä vähän, joten työläiset päättivät pitää vielä kuusipäiväisen viikon, eli vapaapäivä joka seitsemäs päivä. Muualla on käytännössä jo 4 päiväinen ja vapaapäivä 5 -des. Tämä kämppä on kaukana varsinaiselta liikepaikalta, mutta elämä täällä on silti vilkasta. Ja sellaiselle, joka on asunut kaupungissa ja aina kuullut katuvaunujen rätinää ja auton ääntä, niin se tuntuu, kun olisi rauhaan päässyt kun pääsi tänne. Tuossa on kaunis metsäjärvi aivan akkunani alla. Ja sen takaa näkyy metsää ja toisella puolella rakennusta taas on jylhää metsää. Ja nyt, lumen tultua maahan, näyttää tämä maisema hurjan kauniille. Toivon vain, että voisimme olla täällä kesänkin, joten saisi nähdä miltä tämä näyttää silloin.
Kyllä täällä kelpaa olla työssä, kun ei kukaan komenna. Kaikki tekevät sen minkä jaksavat ja minne pystyvät. Olisin ehkä päässyt parturiksikin, mutta kun naisista oli puutetta keittiötöihin, niin päätin tulla tänne ja en ole katunut sitä.
Tämä on nyt kolmas kotimaani ja, kaikesta päättäen, tulen tykkämään tästä parhaiten, sillä tämä on kun omaa kaikki.
Kirjotan taas pian en ehdi nyt. Täytyy harjoitella näytelmäkappaletta muutamain toverien kanssa. Se näytetään Vallankumousjuhlilla 7 p. marrask.
Woimme hyvin ja sitää samaa toivomme teille.
Kirjotahan minulle, äiti, taas kotipaikan uutisia ja ainakin mitä kotona tapahtuu. Emme tiedä joko Salo on päässyt kotiin siellä, näkyi olevan Sanomassa että hän on paranemaan päin.
Terve vaan, äiti ja Isä.
Nelly ja Wäinö.
Kirje 32
U.S.S.R.
A.K.C.C.P. Г. Петрозаводск,
дер. Матроса.
Olisi oikein mukavaa pitää kesälomaa, mutta ei auta. Täytyy ottaa huomion, että paljon ihmisiä on lomalle lähdössä ja töiden täytyy mennä entistä latuaan, niin loman on otettava silloin, kun se annetaan. Sillä tietenkin jokainen tykkäisi sen saada kesällä, jos se vaan olisi mahdollista.
Olemme kumpikin olleet terveinä. Täällä on lumi sulannut jo melkein kaikki. Joku päivä täytyy mennä karpaloita poimimaan, koska niitä kuuluu olevan metsässä suolla paljon vielä ja nyt ne maistuu niin hyvälle.
Kirjotit siitä hengivakutuksesta nyt jo kahdessa kirjessäsi ja sanoit, että saan sen takaisin. Ei, äiti ja isä, en minä tarvitse rahaa. Minulla on sitä riittämiin ja niin kauvan, kun olen Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella, ei minun tarvitse tulevaisuudestani huolehtia. Sillä työläisen elämä täällä on taattua ilman henkivakuutusrahoja, vanhuuten saakka. Mutta te sen kyllä siellä vielä tarvitsette ja aina parempi olisi ollut, jos enemmän olisitte saanneet, sillä eiköhän Suomessakin pian tule sellainen aika, ettei niistä liikkeistä enää rahojaan pois saakkaan, ja silloin on myöhäistä.
Tulispa pian vaan se päivä, jolloin ei teidänkään enää tarvitsis miettiä, millä saadan verot maksoon ja miten riittäis rahaa siihen ja siihen. Silloin sinä ja isäkin saisitte joskus myös loman, eikä aina tarvitsis raataa työtä viikosta viikkoon ja vuodesta vuoteen.
Kirjoitit, että olet tullut muka vanhaksi jo, mutta siinä kuvassahan olit vielä ihan saman näköinen kun silloinkin, kun lähdin kotoa, joten en oikein voi uskoa että sinä mikään vanha vielä olisit. Tarvitsisit vaan vähän levätä joskus silloin tällöin noista perhehuolista, samoin isä, niin kyllä se vielä korjaantuisi se vanhuus teissä.
Ja nyt vielä siitä meidän “suursuunnitelmasta”, jota sinä epäilet. Kyllä siltä näyttää vaan, että se täyttyy ja miks ei, onhan täällä tehty suurempiakin suunnitelmia ja täytetty myös, vieläpä ylitettykkin. Ja se muuten kuuluu asiaan, että täyttää ja ylittää.
Syyskuussa sen sitten näkee olenko osannut oikein suunnitella, vai tuleeko “repeämää”.
En muista mitä vielä, kirjota taas pian ja kaikkea.
Kirjotin Sanni tädille pohjan p. saa nähdä jos vastavat. Hauskaa kesättä toivon teille.
Nelly ja Wäinö.
Тов. Nelly Hall.
Kirje 33
Solomannin sahalla
19-12/5-32
Äiti ja isä!
Kirjotan tässä muutaman rivin. Olemme muuttaneet taas. Nyt olemme isolla sahalaitoksella. Väinö on ollut jo työssä toista viikkoa, minä en vielä ole ollut työssä, mutta pian kuitenkin alan minäkin. En tiedä vielä mitä työtä alan tehdä, kun parisenkuukauden kuluttua tulee minun loma-aikani. Tämä sahalaitos on Äänisen järven rannalla, toisella puolella on Petroskoin kaupunki. Sinne kulkee laiva 3-4 kertaa päivässä ja ympärikauttakin pääsee autolla pitkin maantietä. Sillä niillä kuljetaan kaupungissa monesti päivässä. Täällä on komeita asuntoja työläisillä. Ne ovat kaksikerroksisia parakkeja ja tavallisesti on joka perheellä oma huonensa ja osa yhteiseen keittiöön, mutta nyt on väliaikaisesti kaksikin pientä perhettä sijoitettu yhteen. Mekin asutaan toistaiseksi erään perheen luona. Uusia rakennuksia on monta alulla ja niistä saamme mekin sitten oman huoneen. Täällä ei ole vielä oma ruokalaa ulkomaalaisilla, mutta hommassa ollaan, että sekin saadaan. Nyt vielä on täytynyt laittaa ruokaa kotona.
Miten se teidän elämä siellä menee? Sillä olen tavannut paljon Suomesta tulleita ja kaikki kertoo sitä, että miten siellä on puutetta ja kurjuutta jokaisella. Ja kyllä kai sitä on teilläkin. Toivoisin, että tekin pääsisitte tänne. Mutta ei sille voi mitään, jos ette pääse. Yksi on teillä sentään hyvä, että on oma asunto ja kaunis puutarha siinä ympärillä. Se on sellaista, jota ei täällä vielä toistaiseksi voi haaveilla, mutta tulevaisuudessa kylläkin. Kolme kilometriä tästä on alulla rakentaa suuri puisto ja huvipaikka. Se sijaitsee Äänisenjärven rannalla myös, ja siihen on jo muutamia rakennettu työläisten lepokotia. Ja uusia vielä tulee. Siitä tulee varmasti kaunis, kunhan ehtii. Paljon olisi kirjottamista, mutta olen laiska nyt, joten lopetan tähän. Olkaa tervehdittyjä ja hauskaa kesää toivon sydämestäni teille kaikille. Kirjota pian tällä mukana olevalla osoitteella. Varromme sitä. Nelly ja Väinö.
Kirje 34
... Nykyään on täällä kämpiköllä kolmattakymmentä lasta oppimassa metsätöitä. He ovat tulleet tänne Petroskoin kaupunkista, jossa ovat olleet syksyn koulussa ja nyt heille annetaan käytännöllistä opetusta metsätöissä. Täältä he sitten menevät vähäksi aikaa kouluun ja sitten taas ehkä jonnekin tehtaaseen oppimaan niitä töitä, jotka siellä tehdään. Se on hyvä siksi että silloin lapset voivat jo opittuaan tuntemaan eri työmuotoja ja työ lajia. Joten voivat jo itse silloin päättää mikä työ on heille sopivinta ja missä voivat parhaiten toimia yhteiskunnan hyväksi.
Pojat ja tytöt ovat yhdenvertaisia, niin kun naiset ja miehetkin. Täälläkin on tyttöjä enemmän kun poikia. Ne ovat iloisia ja punaposkisia, vaikka ei äiti eikä isä olekkaan niitä hoivaamassa. Sillä tämän maan lapset asuvatkin yhdessä. Yhteisestä elämästä ne näyttävät tykkäävän, kun kerran siihen oppivat. Ei ne käy kotonaan kun vain joskus loma aikoina. Niin, ensin se varmaan tuntuu oudolta, mutta, jos he ajattelevat lapsensa parasta, niin kaikkein paras se on niille. Moni sellainenkin äiti, joka on ja saa arvostella asioita oikein, antaa harmin nousta ilmoille kun lapsen pitäisi lähteä pois kotoa. Niin on käynyt monelle Ameriikastakin tullelle vanhemmalle. Vaikka ovatkin nähneet, että eivät ole itse voineet kasvattaa lapsia oikein. Sittenkin ovat niin katellisia, jos valtio tekisi sen heidän edestään. Täälläkin Matroosassa on lasten koti, jossa on toistakymmentä lasta. Niillä on hoitaja erikseen ja eri huoneisto, lasten äidit ja isät ovat työssä ja iltaisin, työstä päästyä, hakevat lapsensa pois. Toisinaan taas, kun menevät pois jonnekin, niin lapset saavat olla siellä, ei tarvitse pelätä niiden puolesta. Kun minäkin nyt ehdin täällä vähän vakiintua, niin olen ajatellut, että kannattaisi se laittaa yksi sellainen minunkin, koska se olisi hauska nähdä minkälainen siitä tulisi. Ja täällä se ei näytä mitenkään mahdottomalle, niin kun se näytti Canadassa. Se maa oli jo niin valmis, että ei siinä tarvittu enää minuakaan. Joten ei kannattanut sille uusiaikaan työläisiä kasvattaa, eikä se ollut siellä enää työläisen mahdollisuutenakaan. Kylläpä sitä nyt tulikin, tästä tosiasiasta...
Kirje 35
Solomanni. 19-12/7-32
Äiti hyvä!
Paljon kiitoksia kirjestäsi, jonka olen jo aikoja saannut, mutta en ole ehtinyt ennen vastamaan, sillä olen ollut työssä. Olin parturina täällä Solomannissa 6 viikkoa. Ja pari päivää sitten sain loman, saan olla nyt lomalla 8 viikkoa ennen ja 8 viikkoa jälkeen sen. Joten se on jo myöhäinen syksy, ennen kun täytyy mennä työhön taas. Sillä ajalla saan täyden palkan nostaa vakuutus kassasta, eikö ole kiva? Olen voinut oikein hyvin muuten, vaikka ei minusta nykyään paljon hyppimään eikä kävelemään ole. Nyt minulla olisi aikaa tulla siellä käymään, mutta ei meillä ole ulkomaan rahaa, eikä tämän maan rahaa voi vaihtaa, siis se näyttää mahdottomalta. Täällä saa ostaa tiketin Suomen puolelle. En tiedä kuinka kauas, mutta milläs siellä sitten kulkee ja takaisin taas rajalle asti pääsee?
No niin se siitä, ehkä ei se aika ole kaukana, että voin vapaasti tulla teitä katsomaan.
Meidän piti Wäinön kanssa lähteä aamulla kaupunkiin yhdessä, mutta laiva tuli niin täyteen, että en minä viitsinyt sulloakaan itseäni. Joten Wäinö meni yksin. Petroskoissa on nyt ensimmäiset Neuvosto-Karjalan markkinat ja arvaahan sen, että ihmiset ovat uteliaita näkemään mitä siellä on nähtävänä. Ja myös ostamaan.
Kirje 36
Solomanni 19-8/10-32
Äiti ja Isä.
On kulunnut jo kolmisen kuukautta kun teiltä viimeksi kirjen sain, vaikka olen vartonut kovi. Onkohan mennyt hukkaan vai muuten? Kun itse teille viimeksi kirjotin, niin olin juuri päässyt lomalle. Oletko saannut sellaista kirjettä?
Nyt kuitenkin päätin kirjotta ja ilmoittaa suuren uutisen teille, meille on syntynyt komea poika! Hän syntyi 1 päivä Lokak. ja painoi syntyessä 14 naulaa, eli siinä kuuden kilon vaiheilla. Joten voin kyllä olla ylpeä hänestä. Synnytin tässä Solomannin sairaalassa ja nyt olen jo taas kotona. Voin koko hyvin siksensä. Olen jo itse paotannut pojan ja Wäinö on vaan ollut apunaan. Hän tykkää kovasti, kun se sattui olemaan poika. Pojan nimeksi laitoimme Wiljam, mutta uskon että me tulemme kutsumaan “Biliksi” häntä, kuten Wiljamia Canadassa kutsuttiin.
Siis nyt huomaat, että meidänkin suunnitelma toteutui, kuten muutkin täällä. Olen nyt ollut lomalla 3 kuukautta. En tiedä annettiinko loma liian varhain, vai syntyikö poika liian myöhään, joka tapauksessa saan olla lomalla 1 p. joulukuuta, siis vielä 2 kk. Kyllä oli ihana kesä. Vietimme kaikki Wäinön vapaahetket metsässä marjalla ja järven rannalla loikoillen. Se oli oikea kesä minullekin lapsuusvuosien perästä. Ei mitään kiirettä, ei mitään murhetta enempää kun lapsella. Siksi tulenkin sen ilolla muistelemaan ja unohdan ne pienet vastukset, mitkä olivat kulkemisessa sen suuren taakan kanssa.
No niin kerrohan, äiti, nyt kotipaikan uutisia. Sillä mitä lehdistä olen lukenut, niin ei Suomessa ole enää kohta kellään työtä. Onko teillä vielä ollut? Ja miten se uusi navetta rakennus on? Joko saatte lehmät talveksi siihen? Olehan nyt niin kiltti ja vastaa heti tähän. En voi kirjottaa enempää, sillä olen vielä sängyssä enimmän ajan. Toivomme teille hauskaa syksyä kaikille.
Nelly, Wäinö ja Wiljam.
Kirje 37
Solomanni 19- 28/3- 33
Äiti hyvä
On kulunnut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjotin sinulle, mutta olen niin hirveän laiska kirjottamaan. Olemme olleet kaikki terveinä tämän kylmän talven yli. Wilillä vaan on joskus vähän nuha ollut. Väinö nyt yö vuorolla työssä tämän viikon. Saha näet käy kolmella vuorolla, joten täytyy joka kolmas viikko olla yötyössä.
Minä ja Wille käymme päivä vuorolla. Poika seimessä ja minä parturiliikkeessä. Olen toisina kuukausina tienannut enemmän kun Wäinö. Ja ei tarvitse niin kovasti olla silti kiinni siinä työssä. Esim. minulla on 6 tunnin työpäivä ja saan sinä aikana käydä poikaa ruokkimassa. Will on nyt kohta 6 kk. vanha ja on ikäisekseen kehittynyt hyvin, hän jo vähän istuskelee ja koittaa kahmia suuhunsa, mitä lähellä sattuu olemaan.
Mitenkä teillä siellä menee? Oletteko olleet terveinä? Vieläkö Laina käy kansakoulussa ja entäs Pekka? En ole pitkiin aikoihin heistä mitään tietoa saannut, enkä muista, että kuinka vanhoja he nyt ovat. Onko Kauko isän kanssa neulomassa?
Olisin hyvin halukas näkemään teidät kaikki, mutta näyttää siltä, että se on kokolailla vaikea. Jos olot muuttuu, mikä voi piankin siellä tapahtua. Silloin kyllä käväsen siellä. Olisin halukas saamaan monta lajia pikku tavara sieltä. Sillä meillä puuttuu täällä vielä yhtä ja toista. Kun joskus tule sellainen aika, että tämä raha kelpaa sielläkin, niin silloin käväsen sieltä hakemassa esim. kauniita käsitöitä, sillä olen yhtä halukas neuloman niitä, kun ennen sielläkin ollessani ja sieltä niitä saisi niin sieviä. Ehkä niitä saisi täältäkin suurista paikoista, mutta tämä Karjala on niin jälissä sellaisesta kaikesta vielä. Väinö lupasi pyytä teidän lähettämään jotain kirjoja. Jos se on mahdollista, niin hankkikaa ne hänelle. Ei ne tarvitse uusia olla. Jos teillä on vanhoja, että voitte lähettää, niin kelpaa. Hän näet on saannut päähänsä ruveta harjoitteleman laskentoa. Enkä muista mitä muita siinä oliskaan.
No niin, kirjota koti-kuulumisia kunhan joudat vaan. Jään vartomaan.
Ei tullut Saimallekaan kirjotettua eikä liijoin Toivolle. Olen ollut hirveän huolimaton. Koitan seuravana.
Nelly ja Will.
Kirje 38
Solomanni 19-22/6-33
Äiti hyvä!
On jo kulunut aika pitkälti, kun viimeksi sinulle kirjotin. Olen aina meinannut, mutta se on jäännyt ja jäännyt. Ensiksi kiitän siitä kirjapaketista, jonka saimme. Wäinö oli siitä hyvin mielissään kun saitte ne ostaa hänelle, vaikka ne olivat niin kalliit. Sanoi, että kyllä hän ne korvaa, kunhan Suomi neuvosto maaksi tulee. (!!? W.H.) Ennen kaikkea suuret kiitokset niistä ensin.
Meillä tämä kevät on mennyt kuin unessa. Saimme oman osakehuoneiston, siihen kuuluu 2 huonetta ja 3 perhettä meitä on samassa keittiössä ja eteisessä tässä asuu kaikkian 12 perhettä, kuusi ylä- ja kuusi alakerrassa, joten meillä on 2 eteistä ja 2 keittiötä kummassakin ja joka perhellä 2 huonetta. Nyt meillä on hyvä asunto. Saimme huonet auringon puolelta, joten ovat valoisat. Akkunat ovat niissä myös suuret. Kun vielä saatais näihin vesijohto, olisi nämä parhaat huoneet, mitä olemme ennen asuneet vielä.
No niin, kerronhan vähän meidän “kullan murusta”. Hän on edistynyt hyvin. Hänellä on jo puolitusina hampaita ja ompa jo alkanut nousta pystynkin, kun hyvälle paikalle sattu. Mutta yksi paha vika on, ettei minun tarvitse yrittääkkään mitään tehdä kotona. Hän se on joka isännöi. Muuten ei hän ole pahimpia lapsia, yöt nukkuu melkein yhtämittaa, joten ei tarvitse valvoa hänen takia. (Äiti tiesi mitä puhui, sillä oli suuressa perheessä vanhimpana ja joutui olemaan piikana. Ja sitten Helsingissä, ennen lähtöä Canadaan, ja toisella mantereella joutui myös olemaan piikana monta kertaa! W.H.)
No kerrohan vähän koti kuulumisia. Onko sinulla paljon puutarhassa kylvettynä ja miten ne kasvaa. Meilläkin on vähän pellon nurkassa puutarhakasvia, joten pitäisi saada vähän varhemmin, kun kaupasta. Olemme jo vähän syönneetkin salattia ja sipulan varsia. Näyttääkö sinne tulevan paljon omenia ja marjoja? Täällä mansikat ja mustikat kukkii jo kovasti ja sanovat, että tulee hyvä marjavuosi. Silloin pitää taas saada mustikoita. Kuten viime vuonnakin kuivasin ja nyt meillä on niitä vieläkin. Keitettynä niistä saa ruokaa kuin olisi tuoreista tehty. Miten te siellä nyt voitte?
Äiti ja Isä, ettekö voisi tulla käymään täällä, minun luonani? Sinä ehkä ainakin saisit passin ja tulisit, kuten “turistimatkustajat”. Olen ajatellut ottaa selvän siitä täällä virastoista. Jos sinä voisit tulla, niin hankkisimme sinulle kyllä tarvittavat luvat täältä ja varat, jotka täällä puolen rajan tarvitaan ja ruokaa myös saat. Tulisit meidän luokse kesälomalle, niin saisit omin silmin nähdä tätä sosialistista rakennustyötä, mietihän asia ja kirjota siitä minulle pian.
No, hyvä yötä, on jo venynnytkin pitkäksi tämä kirje. Varron vastaustasi. Monet terveiset teille kaikille.
Kirje 39
Solomannni 19-1/1- 35
Äiti hyvä!
Anna anteeksi, äiti, että en ole ennen sinulle taas kirjottanut, mutta on ollut mielessäni, että saan kuvan Willistä ja sitten kirjotan ja lähetän kuvan. Mutta tässä minä olen nyt kuitenkin kirjottamassa ilman kuvaa.
Poika on ollut hyvin huonossa kunnossa. Oli melkein koko vuoden sairaana. Kun vähänkin parani, taas tuli joku toinen tauti. Milloin kova kuume, milloin vatsatauti tai tuhkarokko. Syksyllä jäin pois työstä ja aloin itse hoitaa ja nyt on poika terve. 4 kuukautta olin pois työstäni ja poika tuli sinä aikana täysin terveeksi. 2 kertaa viikossa kävin hänen kanssaan saunassa ja joka päivä ulkona raittiissa ilmassa sen kun vaan ehdin. Nyt jo kävellä taapertelee ja on luonnollisen lihava. Ymmärtää jo puhetta ja vasta venäjän kielellä “taa, taa”, mikä tarkoittaa niin niin. Äsken kysyin “kirjottaako äiti terveiset mummolle?” niin nauroi ja vastasi: taa, taa.
Miten tee siellä pärjäätte, onko ollut töitä? Sekai on kuitenkin teille kaikkein tärkein kysymys. Sen tiedän entuudestaan. Miten Voitto ja Toivo voivat perheineen?
Viime kirjestäsi huomasin, että Voitto meinaa pistää itsensä yhtä tiukalle, kun isä ja äitikin ovat olleet, koska on jo kolme lasta. Vai onko hänellä sellainen ajatus, että Jumala, taikka joku muu pöpö, niitä siunaa? Joko Toivolla on mitään mainittavaa? Viime kirjessä kirjotit, että Laina ei tee mitään. Se on väärin, että annat hänen juosta, kuten minä sain tehdä päästyäni kansakoulusta. Jos tosiaan, ette voi häntä kouluun laittaa, niin toivoisin että antaisitte hänen oppia jotain ammattia, sillä tulevaisuudessa tarvitaan ammattityöläisiä sielläkin, kuten nyt täällä. Ja silloin ei katsota onko se mies eli nainen. Esim. räätäleistä meilläkin on kova puute ja ne tekevät rahaa. Ja sillä taas saa tavaraa mitä enemmän sitä on, täälläkin. Ja toiseksi ei saa olla enää niin vanhan aikainen, kun isä oli silloin, kun sanoi, että ei naisista tule kunnollisia räätäleitä. Tässä oli isällä vielä sellainen mieli, ettei nainen kelpaa oikeastaan muuksi, kun keittäjäksi ja vaatteiden korjaajaksi. Ja vieläpä voi se mennä navettapiikanakin joten kuten, mutta ei siihen, mihin miehet pystyvät. Tämä ajatus ei ollut yksin isällä. Se on ollut kaikilla miehillä, joitakin harvoja lukuun ottamatta.
Mutta mitä onkaan meillä. On Neuvostoliitossa näytetty, kun on annettu naiselle samanlaiset mahdollisuudet opetella ja oppia. Ja nyt on meillä naisia kaikilla aloilla. On huomattu, että nainen on usein vielä pikemmin omaksunut jonkun työalan, kuin mies.
Toivon kyllä, että jos hänellä on halua opiskella, niin koittaisitte antaa hänelle sellaisen mahdollisuuden. Mutta silloin teidän pitäisi olla siksi tietoisia, että myös voisitte neuvoa häntä muistamaan minkätähden on hänet kouluun laitettu. Vain tulevaisuutta varten kannattaa ponnistaa teidänkin, että näkisitte vielä ajan paremman kuin nyt on. Vain tulevaisuus on otettava huomioon jos Lainakin kouluun haluaa. Silloin tullaan tarvitsemaan tietoisia työläisiä, mitkä voivat ottaa itse ohjat omiin käsiinsä. Ja myös tarvitaan ammattitaitoisia työläisiä joka alalle. Siis kumpi hyvänsä! Mutta ei vaan äidinapulaiseksi, eikä pieniä koti-töitä saa nuori ihminen jäädä nykyään tekemään. Se on nuoren innostuksen turhan kuluttamista.
Ja vielä, äiti kulta, yksi asia joka on hyvin ikävä sanoa, sillä toivoisin että voisin täyttää toivesi ja varmasti myös täyttäisin sen, että “käy kotonasi katsomassa”. Varmasti tulisin, kun olisit vaan tällä puolen rajaa, vaikka ihan itäisemmällä kolkalla. Mutta nyt se on mahdottomuus, kun on raja välissä ja koska ei voi siellä olla varma, milloin saat katsella kalterien takaa koko synnyinmaatasi. Niin on useille meikäläisille käynyt, että ovat ohranan kanssa joutuneet vastakkain ja minä olen hyvin suutuksissani jo ennestään, joten on parempi pysyä kädenmitan erillään siitä koplasta. Teitä, äiti ja isä, minä kyllä halusta tahtoisin tavata ja paljon muita kunnon ihmisiä ja tovereita, mutta, kuten ennenkin, toivon, että se aika ei ole enää vuosikymmenien takana.
Ja nyt lopetan. Wäinö ja Wili jo nukkuvat.
Toivon kaikkea hauskaa teille. Aloitetaan uusi vuosi uusin toivein.
Kirjota heti. Varromme Nelly, Wäinö ja Will.
Kirje 40
Neuvosto-Karjala
19-25/3-35
Äiti Hyvä
Tänään minulla on lepopäivä ja olen ollut Wilin kanssa koko päivän.
Itse olen käynyt kaupunkissa harva se päivä, sillä aloitin laittaa hampaita suuhuni ja täytyy ottaa ensin vanhat juuret pois. Nyt ei ole yläleuassani enää kun neljä jälellä. Toivon että pääsen vielä niistäkin. Nyt voin sen hampaattoman arvon pitää itselläni. (Ja nainen ei ollut edes kolmeakymmentä! W.H.)
Wäinö oli Helmikuussa 2 viikkoa Leningradissa lepokodissa. Hän oli oikein tyytyväinen matkaansa ja kertoi, että paljon on siellä jo muuttunut siitä, kun me tulimme. Nyt on jo mitä vaan tarvitset, mutta silloin ei kaupoissakaan ollut paljon mitään. Itsestään lepokodista hän myös tykkäsi. Nyt ovat lepokoteina entisten rikkaiden huvilat ja asuinpaikat ja sen tiedät, että ei niistä kauneutta ja komeutta puutu. Sillä täällä on kyllä ollut rikkaita ennen, ehkä enemmän kun missään muualla. Mutta nyt ei ole, sillä paljon meni vallankumouksen aikana yli rajan kapitalistisiin maihin ja osa on joutunut kasvatuslaitoksiin, josta ovat palanneet uusina ihmisinä taas, rakentamaan uutta yhteiskuntaa.
Meillä on hävitetty “kulakit”, joksi nimitetään sellaista ihmistä ja ihmisiä jotka elävät toisen työn tuloista. Ne on nyt luokkana hävitetty. Mutta vielä on yksilöitä, jotka koittavat jarruttaa rakennustyötämme. (...niin huonoja ovat vielä kirjotus tarpeet täällä. Muuttuu kun ehdimme nostaa kevyen teollisuuden. Eli toisen viisivuotissuunnitelman päätyttyä, on meillä kaikkea, niin kirjotus tarpeita, kun muutakin pikku tavaraa.)
Toisen viisivuotissuunnitelman aikana tullaan siinäkin suhteessa suuria tekemään.
Nyt on jo kevät ja vielä on tämä kirje tässä. Wäinö antaa minulle harmia usein, kun en kirjota teille, mutta itse ei ole yhtään sen parempi.
Kunpa äiti pääsisit tänne, niin voisit itse nähdä kaikkea, sen mukaan ymmärtäisit paremmin. Kävin siirtolaisvirastossa kysymässä, jos tarvitset jotain todistuksia täältä. Sanoivat, että ei he voi mitään siinä asiassa. Ainut, mikä ehkä auttaisi viisumin saannissa tänne, on minun työpaikka todistukseni. Jos äiti varmasti ajattelet tulla tänne, niin hommaan sen kyllä sinulle. Siis kirjota heti jos tulet. Toivon hartaasti, että tulisit. Kyllä meillä leipää riittää sinullekin asti varmasti, kun tänne vaan pääset. Ota nyt jo kerrankin kesäloma, johan se on aika ottaa. Eihän meillä eletä vielä paratiisi elämää, mutta uskon varmasti että pärjäät täällä.
Kirje 41
Solomanni 19-23/9-35
Äiti Kulta!
Terve teille siellä pitkästä aikaa! Terveenä olemme olleet ja työssä samassa paikassa kun ennenkin. Olin tässä 3 viikkoa kesälomallakin, mutta sen olimme Willin kanssa mustikassa. Olimme yhden tuttavan luona metsäkämpällä ja sen sanon äiti, että oli siellä mustikoita. Yhtenäkin päivänä sain siinä 15 litraa.
Elämä menee pikkuhiljaa eteenpäin, vaikka kyllähän täällä meillä aina sattuu jotain erikoista joka päivä. Nytkin on ollut suurena kysymyksenä se suuri hintojen aleneminen kaikkien ruokatavarain alalla. Lokakuun alussa se astuu voimaan. Kun tulimme tänne Canadasta, oli täällä ensin leipä ja muu ruokatavara normilla, jotka annettiin vain työläisille ja heidän perheilleen, kerralla kuuksi. Se oli siksi, että ruokatavaraa oli vähän ja sitä täytyi säästää ja säännöstellä, että, varsinkin työläiset, saivat mikä heille oli välttämätöntä. Sen kautta myös saatiin parhaiten laiskurit selville, sillä joka ei työtä tee, ei ruokaakan tarvitse. Tämä on ainut maa, jossa tuota käskyä noudatetaan.
Sen jälkeen siirryttiin vapaaseen leipäkauppaan. Mutta oli pakko toistaiseksi pitää hinnat vielä korkealla, mutta nyt on taas määrätty, että on alennettava niitä. Ja se on silloin varma, että kaikki alenee kopekalleen, sen kun määrätään eri alueiden hinnaks. Sillä meillä on neuvosto-kauppa ilman keinottelijoita, suurempia ja pienempiä.
Kun kuuntelee ihmisiä täällä, niin on kun jokaisella olisi joku hyvin hauska asia mielessä. Uskon, että niin se onkin ja se asia on yksinkertaisesti sanoen näin: Ähää, elettiinhän yli huonon ajan, nyt meidän kelpaa elää. Meillä on työtä, saamme rahaa ja rahalla ruokaa. Nyt ei muuta, kun antaa Balalaikan soida ja tanssitaan, että jymy käy aina rajan taakse asti...
Mitä erikoista teillä siellä kuuluu? Nyt on kulunnut yli 9 vuotta kun siellä olin, mutta hyvin vielä muistan henkilöt ja paikat. Uskon, että vielä tulen teitä siellä katsomaan, kunhan aika joutuu. Mutta sen sanon, etten lahtari Suomeen lähde hoopoilemaan. Minä kyllä tunnen sen tavan, millä lahtari ystävä on ja miksi on.
Kirjotit, että se on sinun toivomuksesi, että tulisin jo ensikesänä. Kyllä tulen, jos vaan elävien kirjoissa olen silloin “kun Helsingissä punalippu liehuu, missä on sirppi ja vasara”.
Ottavatko veljet minnekään yhteistoimintaan osaa? Toivolle tässä kerran kirjotin, mutta ei ole edes kiitosta kirjottanut vastaan. Taitaa hänelläkin olla se oma liikkensä kaikki kaikessa. Entäs Laina ja hänen miehensä? Ensi alussa ymmärtelin, että hän sai sellaisen miehen, jonka kannattaa omistaa, mutta sen jälkeen en ole mitään heistäkään kuullut?
Niin äiti, koita ohjata nuorempia lapsiasikin, kuten meitäkin ohjasit, löytämään se tie, joka viimein varmasti työläiset vapaiksi vie. Muistatko, äiti, kuinka usein istuin romaani kädessä myöhäiseen yöhön, ehkä usein aamuunkin asti. Se ei ollut paha, mutta parempi vielä olisi ollut, jos olisin saannut jotain parempaa lukemista, eikä ainoastaan noita romaania. Ne eivät olleet kuitenkaan monikaan minkään arvoisia. Niin teillä, kapitalistimaiden äideillä, on paljon vaikeampaa kasvattaa lapsia kun meillä. Sillä täällä yhteiskunta kasvattaa lapset ja ei täällä ole niin montaa vaaraa nuorisolla joutua harhaan, kun siellä on.
Tuliko paljon omenia? Meillä kaupassa niitä omenia on. Mutta Karjalassa on vielä hyvin vähän omenapuita, joten niitäkin täytyy kuljettaa etelästäpäin. No niin, koitahan, mamma, ymmärtää.
Willi sanoo minua aina mamma ja sinä olet “äiti täti”, hän kun on nähnyt sinut vain kuvasta. Laina on “tyttö täti”.
Paljon terveisiä siellä tuttaville ja isälle ja sinulle eniten. Toivoo: Nelly, Willi ja Wäinö.
Äläkä kirjota rouvaa eli herraa kirjen päälle, sillä en ole mikään rouva, olen vaan Nelly.
A.K.C.C.Р. Г. Петрозаводск. Соломенное. Барак 30 кв.15.
Kirje 42
Solomanni 19-25/5-36
Rakkaat Äiti ja isä!
Nyt taas pitkän ajan perästä kirjotan teille. Aika kuluu kun lentäen ja vielä siihen on ollut useita seikkoja vaikuttamassa. Haluttaisi kirjottaa sinulle kaiken, mutta epäilen, että ymmärrät minua ja minun elämääni. Eikä ihmekään, sillä onhan kohta kulunut jo 10 vuotta siitä, kun yhdessä olimme. Se on muuttanut tietenkin minua paljon. Mutta yksi asia on ollut sama kun silloinkin: olen aina halunnut olla vapaa, riippumaton muista ihmisistä. Nyt olen sen saavuttanut siinä määrin, kun sen voin saavuttaakin. Neuvostoliitossa vasta nainen tuntee olevansa vapaa. Se on vapaa huolista ja toimentulostansa ja se on vielä vapaa miehen vallasta. Sitä ei mies voi pidättää ja kahlita enää. Se siitä. (Silloin isä-rukka sai rukkaset! W.H.)
Olemme olleet terveinä, kuten aina. Willi on jo suuri poika, puhuu venäjää ja suomea ja karjalaakin vielä. Mutta ei oikein selvästi vielä, onhan hän vasta 3 1/2 vuotta vanha. Olen työssä samassa paikassa, kuten ennenkin. Minä kyllä pärjään jo koko lailla venäjänkielestä puhessa, mutta kirjotuksessa ja lukemisessa en kai opikkan enää. Nyt olen kohta jo kolmekymmentä vuotta ja mikään ei minua niin harmita kun se. Mutta olkoon, on minulla vielä vuosia, ennen kun olen 80-tä ja ennen en meinaa antaa periksi vanhuudelle.(Ei antanutkaan! Lähti lepoon 82-vuotiana. W.H.)
Jospa äiti voisit olla minun vieraanani. Miten se olisikan hauskaa, mutta koska nyt on näin, niin uskon, että se vielä joku syntymäpäivä yhdessä vietetään. Otin eilen kuudenkuukauden kiharat tukkaani ja teen puvun vielä itselleni, niin sitten otetan kuvan Willin kanssa ja näette sitten meidät.
Täällä elämä mene juoksu-askelin eteenpäin. Karjala on niin paljon muuttunut sinä aikana, kun olen täällä ollut. En uskoisi, jos toinen kertoisi sen, minkä itse olen nähnyt. Ja voin sanoa vielä ihmisistä, että ne ovat muuttuneet. Esim.: Suomesta tulleissa on paljon sellaisia hienoja perhen emäntiä, jotka ovat siellä tottuneet miehen tienestillä elämään komeasti, nytkin haluttaisi olla, mutta mies ei olekkan mikään täällä. Täällä ei ole sellaisia tienestiä, kuten salakuljetus ja muut sellaiset. Vaimo taas ei itse osaa...
Kirje 43
Solomanni 19-6/4-37
Äiti kulta |
