In English


TAPIONTYTTÄRESTÄ KIVI-KIMMOON
15. maaliskuuta - 31. toukokuuta 2017

Valokuvanäyttely

Juminkeon kevätnäyttelynä on taiteilija Irina Tatarnikovan valokuvanäyttely Kalevalan sivuhenkilöistä. Vuonna 2014 Irina Tatarnikova oli taiteilijavieraana Kalevalaseuran Nehvon residenssissä. Siellä hän loihti itselleen Kalevalan sivuhenkilöiden maailman ja kuvasi sen. Häntä oli pitkään kiehtonut se osa eepoksesta, joka useimmilla lukijoilla jää vain taustalle.

Pietarin taideakatemiassa opiskellut taiteilija kertoo lähtökohdistaan näyttelyynsä: "Esillä on paljon valokuvia, joissa kasvot eivät ole korostetussa asemassa, vaan vain osana laajaa kokonaisuutta. Tällä pyrin poistamaan valokuvassa esiintyvän ihmisen persoonan ja tuomaan esille ihmisen ja luonnon kokonaisuutena. Näyttelyni pääidea on antaa kuvieni kautta ihmisen, luonnon ja myyttien välisistä yhteyksistä elämyksiä."

Taiteilija:
Irina Tatarnikova

Näyttelyn toteuttaja:
Juminkeko-säätiö

Toteuttamista ovat tukeneet:
Kalevalaseura